Su 20.10.2013 @ 22:23Emmakaisa Jokiniemi

Maiju Mallat ja radan kävelemisen taito

Ratahenkilökunta siirtelee vielä viimeisiä puomeja. Ratsastajat odottavat lupaa päästä tutustumaan rataan jalan. Helsinki International Horse Shown viimeinen luokka on alkamassa. Kovassa seurassa starttaa neljä suomalaista: Anna-Juulia Kontio, Satu Liukkonen, Kaarlo Kovács sekä Maiju Mallat.




Ennen World Cup--radan kävelyä Maiju Mallatin otsa on keskittyneesti kurtussa.

- Haastava, kommentoi hän ja lähtee sitten pyynnöstä avaamaan rataa ja siihen tutustumista.

- Yksi kaksi ja kolme joo, mutta neloselle tulee tiukka suoristus.


 


 


Tällä kertaa Maijulla on jo radan kulku mielessään, mutta aina näin ei ole.

- Katson radan etukäteen, jos on aikaa mutta aika usein se menee niin, että opettelen radan vasta kävelyn aikana.


 

Maiju kävelee radan aina vähintään kaksi kertaa. Ensimmäinen kerta menee teiden suunnitteluun ja etäisyyksien mittaamiseen.




 

Toisella kerralla hän hioo taktiikkaa.

- Tärkeimmillä radoilla mittaan etäisyydet vielä toisellakin kerralla, koska haluan varmistua siitä että olen varmasti laskenut oikein. Toisella kerralla hion myös taktiikkaa ja mietin, että missä kaarteessa voisi voittaa vähän aikaa.

Katsomosta käsin erityisesti kolmoissarjan kohdalla pystyy tuskin hengittämään. Ratsastajan verenpaineet eivät ainakaan vielä sarjan kohdalla heilahda.

-  Ratsastan ihan normaalisti ensimmäiselle esteelle, jos välit ovat ihan tavalliset. 

-  Mutta tietysti sarjat ovat siinä mielessä haastavia, että jos lähestyminen menee kokonaan pieleen, niin kyllä koko sarja on tuhottu. Mutta jos on tullut esimerkiksi vain vähän liian kovaa niin sitten vaan reilumpi hidastus esteiden välissä. Jos taas sarjalle on tullut liian hitaasti, niin heti kun hevosen jalat koskevat maahan niin voi vielä tsaptsap sarjan välissä.

Esteiden välissä ei siis tehdä ihmeitä, mutta pieniin virheisiin voi vaikuttaa hienosäädöllä.

 



 

Kohta alkavan World Cup -radasta Maiju pohtii eniten tiukkoja käännöksiä.

-  Pahin on se, jos ei kaarteessa ehdi suoristaa ennen estettä. Jos hevonen tulee esteelle vinosti, on vaarana, että se hyppää ”lavan yli”. Silloin yleensä kaikki hevosen jalat eivät nouse yhtä korkealle ja esteet tippuvat helposti.

 

Radan kävelyssä Maiju ei keskity esteiden kokoon tai ulkonäköön.

-  Tällä tasolla hevoselle ei pitäisi olla enää mitään väliä, miltä este näyttää.


Enemmän hän on joutunut miettimään sitä, mitä hevonen näkee yleisössä.

-   Armani The Gun CH:n kanssa varsinkin pitää miettiä, mitä se näkee radalla, kun se keskittyy helposti kaikkeen muuhun. Hallissa se on onneksi vähän helpompi.

 


 


Kahden kävelyn jälkeen Maiju käy radan vielä kertaalleen läpi kentän reunalta. Vaikka takana on lukuisia ratoja, ei ammattilainenkaan pääse eroon radan unohtamisen pelosta.

 

On aika päästää ratsastaja valmistautumaan suoritukseen. Luokka alkaa, ja  ensimmäinen ratsukko laukkaa Areenalle.

Ennen nousemista hevosen selkään Maiju toteaa vielä:

-  Loppujen lopuksi rataan tutustuu kunnolla vasta sitten, kun sen ratsastaa.


Ja siinä ei sallita toista kierrosta.

 

 

 

Kuvat: Emmi Kähkönen 

Su 20.10.2013 @ 11:26Ystäväni hevonen

Amateur Tourin oppi

 

Amateur Tourin ratsukot saivat maistaa miltä tuntuu kisata tähtien kanssa Hartwall Areenalla. Koko kauden kestänyt harrastajien kilpailusarja huipentui iltamyöhään perjantaina, kun TOP 10 finalistit kampailivat voitosta. Finaalistit valittiin torstain ja perjantain tulosten perusteella.

 


 

Päästäkseen Areenalle asti, oli ratsukon pitänyt jo suorittaa viisi nollarataa kauden kilpailuista ja pärjätä Ypäjän semifinaaleissa. Kaikilla ratsukoilla oli siis takanaan pitkä lista onnistumisia. Ja tavoitteena jatkaa samaan malliin.

 


 




Moni suorituikin urakastaan hallitusti ja yleisö sai seurata siistejä ja sujuvia suorituksia. Vauhtia ei puuttunut, eikä riemulla ollut rajoja, kun onnistumisen putki jatkui puhtailla suorituksilla.



 

Osalle hevosista Areena oli liikaa ja saattoipa joku ratsastajakin jännittää suoritusta normaalia enemmän. Ja kuitenkin oli – niin kuin estekilpailuissa yleensäkin –sekä sitä moukan tuuria, kun puomi hypähti takaisin kannattimille tai hevonen venyi tarvittavat sentit huonosta ponnistuspaikasta huolimatta tai yhtälailla huonoa onnea, kun hipaisu heitti puomin alas tai jostain syystä vain hyppy ei sujunut.


 


 

Voitontahtoa tarvitaan

Mona Kandelin lähti Kettu-hevosella ratsastamaan voitosta. Amateur Tour houkutteli, koska kisa on niin erilainen kaikkiin muihin verrattuna. Kokemus edellisen vuoden kisasta oli jättänyt hyvän fiiliksen ja tänä vuonna sarja oli ratsukon kauden päätavoite.

Torstain osakilpailu sujui loistavasti ja ratsukko sijoittui luokassaan toiseksi.

- Uusinnassa ekalle esteelle tuli tosi iso hyppy. Mut mä ajattelin et kaikki peliin, mä vaan käännän seuraavalle Nyt vaan et jalka kiinni ja yli. Ja se onnistu! Ja se oli just hyvä todiste siitä et riskejä kannattaa ottaa. Olis ollut ihan turha lässähtää siihen ja ajatella et ei me tosta päästä.

- Mulla oli ihan selkeä tavoite, lähdin voittamaan. Olen sillä tavalla kunnianhimoinen, että yritän voittaa, kun lähden radalle. Jos ei koita, ei voita.


Mutta aina tahtokaan ei riitä

Perjantaina Mona lähti mainiosti sujuneen verkan jälkeen radalle. Tavoitteena oli paikka illan TOP 10.ssa, mutta ilman stressiä ja hyvällä mielellä.

- Aloitin jostain syystä liian äkkiä, mun olis pitänyt kiertää areena kerran. En edes tiedä mitä ajattelin. Tunsin sitten jo ihan alussa, että hevonen ei ollut oma itsensä. kutosesteellä se jostain syystä päätti vetää liinat kiinni ja mä hupsahdin alas.

- Mulla lähti ilmat pihalle ja sitten mä siinä hengittelin ja katosin kun hevonen riisui suitset itseltään ja hyppäsi yksin melkein koko radan loppuun.








Positiivinen lopputulos

Olipa lopputulos mikä tahansa, kaikki Hartwall Areenalla ratsastaneet Amteur Tourin ratsukot tukijoukkoineen voivat onnitella itseään pitkäjännitteisyydestä, sitkeydestä ja rohkeudesta.  Oppiminen jatkuu kokemusta rikkaampana. Epäonnistumisista kun oppii yhtä lailla kuin onnistumistakin,  kenties jopa enemmän.

Monakaan ei jäänyt kauaa harmittelemaan putoamistaan ja TOP 10 paikan menettämistä.

- Virheet pitää kääntää positiivikseks ja miettiä mitä pitää vielä oppia. Ja virheitä sattuu aina, tää on tämmönen laji.

 

Ja kilpailujen luonteeseen kuuluu, että toisen epäonni on toisen onni. Aina joku voittaa. Ja seuraavalla kerralla joku toinen.  Kisoja tulee ja kisoja menee. Takaisin satulaan.

 




Onnea voittajalle ja sijoituneille!


 

 

 

kuvat: Emmi Kähkönen

 

Su 20.10.2013 @ 00:01Emmakaisa Jokiniemi

Juuli ei halua olla pelkkä kiiltokuva

 


Yksitoista Horse showta takana ja lukemattomia edessä, kunniakierroksia, hyppäämistä huippuhevosilla, mitalikahveja, unelmien heppapoikaystävä, ratsastusta kohti auringon laskua alppimaisemassa…

Luen Anna-Juulia Kontion blogia, enkä keksi yhtään syytä olla fanittamatta häntä- ja monta syytä olla kateudesta vihreä.

Juulina tunnettu huippuratsastaja kertoo, ettei blogin tarkoitus ole luoda hänen elämästään kiiltokuvaa, vaan hän yrittää kertoa elämästään ammattiratsastajana mahdollisimman todenmukaisesti ja tehdä spontaaneja blogipostauksia. Kilpailut ja palkintojenjaot kun ovat vain murto-osa ammattiratsastajan työtä.

Huippuhetkien lisäksi Juuli kertookin myös kisoissa tulleet pettymykset ja kuvailee ammattiratsastajan arkea: usean hevosen ratsastaminen päivittäin, lyhyet yöunet, harvat lomat ja keskiyöhön kestävät kilpailut.


 


Itsekritiikki ajaa eteenpäin

Juulin blogi on toisinaan aika hengästyttävää luettavaa. Mutta kaiken tapahtuvan keskellä hän kykenee keskittymään olennaiseen ja suuntaamaan energiansa yhä parempiin suorituksiin.


 


 

Hän analysoi omaa ratsastustaan hyvinkin kriittisesti. Juuli paljastaa olevansa harvoin tyytyväinen omaan ratsastukseensa.

- Yritän löytää aina ne pienimmätkin viat omasta ratsastuksesta. Täytyy tiedostaa omat virheet, muuten ei voi tulla paremmaksi.

- Toisaalta voi itsekritiikissäkin mennä liian pitkälle. Täytyy myös osata olla tyytyväinen onnistumisiin.

Huipulle pääsemisen jälkeen siellä ei voi olla ja nauttia, vaan siellä pitää pysyä.


 

- Ratsastus vaatii paljon työtä koko ajan. Vaikka huipulle on päästy niin koko ajan pitää ponnistella pitääkseen itsensä samalla tasolla ja pysyä muiden mukana. Ja mieluusti vielä vähän kehittyäkin ja parantaa omaa osaamista. 

Jatkuva kilpailu menestyksestä synnyttää myös painetta ja pahoja puheita. Kateus ei rajaudu vain meihin tavallisiin harrastajiin vaan sitä esiintyy yhtälailla huippuratsastajien keskuudessa. Myös huipputason ratsastuspiireissä puhutaan pahaa selän takana.

- Olen ollut kuitenkin pienestä asti sellainen, että teen omat juttuni, enkä välitä muiden puheista. Siinä tulee hulluksi jos alkaa miettiä muiden sanomisia.


 

Juuli kilpailee poikaystävänsä Martin Fuchsin kanssa usein samoissa luokissa. Parisuhteessa kilpailua tai kateutta ei kuitenkaan ole.

Meille tämä on ihan normaali tilanne. Me emme kisaa toisiamme vastaan, vaan olemme iloisia toisen onnistumisesta.




Unelmat pitää sanoa ääneen

Juulin mukaan suurin ero Suomen ja nykyisen asuinpaikan Sveitsin välillä on se, ettei Suomessa voi seurata kansainvälisen tason ratsastusta. Sveitsissä esimerkiksi kansallisissa kilpailuissa ratsastaa olympiajoukkueen ratsastajia, joten siellä hän näkee ja kilpailee huippuratsastajia vastaan koko ajan.


Juuli toteaa vakavana, että unelmat eivät toteudu, jos niitä ei sano ääneen.

- Kyllä mulla on tavoitteena 160 cm luokassa sijoittua.

 

Ammattiratsastajan työn kuvaan kuuluu myös luopuminen. Jos haluaa pärjätä kansainvälisellä tasolla, on pakko lähteä pois SuomestaMoni suomalainen ammattiratsastaja on jättänyt kaverinsa ja perheensä kotimaahan ja suunnannut Keski-Eurooppaan. Niin Juulikin.

 

Anna-Juulia Kontion blogin kiiltokuva alkaa saada lisää sävyjä ja syvyyttä. Nyt näen myös tuhannet harjoitustunnit, koti-ikävän, pimeät illat tallissa ja vesisateen. Ja sydämessä läikähtää kateuden sijaan aito ilo ratsastajan onnistumisista ja toivo unelman toteutumisesta.


 


 

Kuvat: Emmi Kähkönen

Pe 18.10.2013 @ 23:33Laura Kaikkonen

Amateur Tour -looks

 

Amateur Tour kokosi kauden kestäneen sarjakilpailun menestyneimmät ratsukot Hartwall Areenalle. Katsoijien iloksi ratsastajat ottivat ilon irti paitsi ratsastuksen, myös kisavarusteiden suhteen!

Kun kerran pääsee huippujen kanssa samaan kisaan, ei kannata olla vaatimaton. Ja niinpä bling-blingit säihkyivät katsomoon asti! Tässä kivoimpia asuja, olkaa hyvät!


 

 

Heta Kannela

Kypärä on mun mielestä tärkein varuste, koska se suojaa päätä jos tippuu. Käytän tätä kypärää enimmäkseen edustustilanteissa, mut välillä myös valmennuksissa.

Kisavaatteissa on tärkeää, että ne ovat mukavia päällä ja helppo käyttää. Kisatakit sun muut kisavarusteet ostan tavallisista hevostarvikekeupoista, mutta mun jalustimet tilaan ulkomailta.

Väreistä käytän mieluiten tummansinistä, koska se näyttää siistiltä.


 




Niklas Sundelin

Tärkein varuste on kengät ja kengissä on tärkeintä, että ne on mukavat. Nämä saappaat on mun  suosikit. Sen lisäksi, että ne on mukavat, ne on myös hyvän näköiset.

Mä ostan aika usein kisapaikoilta varusteita, se on helppoa. 

Ulkonäkö menee kisavarusteissa mukavuuden edelle.

 




 

 

Mona Kandelin

Tykkään käyttää huovissa ja varusteissa yleensä harmaata, mustaa ja ruskeaa.

Mun mielestä on kiva erottua erilaisilla varusteilla, mut nykyisin se on aika vaikeaa. Tätä mun kisatakkia ei ole muilla, koska se ei oo vielä tullut edes mallistoon. Oli kauheen vaikee löytää kisapaitaa ja tää oli ihanan korallin värinen ja kiva röyhelö.

Mun mielestä varusteesta joka istuu hyvin ja näyttää hyvältä voi maksaa enemmänkin.

 


 

 




Jenna Suikkari

Varusteissa on tärkeintä se, että ne on hyvät päällä ja siistit.

Valitsen mun varusteet niin, että meillä on hevosen kanssa samaa väriä, enimmäkseen sinistä ja ruskeaa.

Nää mun saappaat on kivat, kun on vähän erilaiset. Mun valmentaja oli hankkinut samanlaiset joskus vuosia sitten ja kun näin nää mun oli pakko saada ne. Saappaat on vasta toista kertaa jalassa.

 




 

 

 

Taija-Maija Korhonen

 

Mä etsin netistä hevosmuotiblogeja ja seuraan niistä mikä on muodissa. Ja mä tilaan vaatteita aika paljon ulkomaisilta hevossivustoilta.

Laitoin tän kisatakin, kun se on mun uusin. Mulla on näitä jo viisi ja tää on kuudes.

Jos mun pitäisi valita, niin ulkonäkö menee kyllä kisavaatteissa mukavuuden edelle.


 




Sara Björkroth

Ostan melkein kaikki varusteet Suomesta, yhdet kisahousut oon tilannut ulkomailta.

Nää Animot on mun parhaimmat kisahousut, tykkään muutenkin Animon housuista. Nyt mulla on mun siskon kisatakki päällä, eilen mulla oli mun oma. Tykkään tästä, kun tässä on niin kivoja yksityiskohtia. 

 Aina kun mä oon kisoissa, niin mulla on mun musta blingbling raippa mukana. 





 

 

Mervi Majoinen

Mä rakastan näitä housuja. Niissä on korkea vyötärö ja ne on tosi mukavat päällä. Olen kokeillut aika monia, mutta nämä ovat mielestäni parhaat.

Aiemmin mulla on ollut vain koulumallinen  kisatakki. Nyt halusin estemallisen, koska se on hypätessä paljon joustavampi. Tämä on mun mielestä myös tyylikäs.

Tätä paitaa en vaan voinut jättää kauppaan. Siinä on tähden muotoinen bling-bling... Se käytännössä huusi mun nimeä.





 

kuvat: Emmi Kähkönen


Pe 18.10.2013 @ 15:37Ronja

Horse Show huipun silmin

Ratsastamisesta voi oppia myös katsomosta käsin. Helsinki Horse Show on minulle jokavuotinen, neljän päivän intensiivikurssi ratsastuksesta. Muiden virheistä oppii, ja toisaalta ratsukoiden onnistumiset radalla motivoivat myös minua.  

Katsoessani suorituksia pystyn havainnoimaan joitakin asioita. Usein jo ennen estettä voin nähdä, että puomi tippuu. Huomattavasti vaikeampaa on jo sanoa miksi puomi tippui, tai mitä ratsastajan olisi kuulunut tehdä. Kouluratsastuksen puolella tilanne menee vielä vaikeammaksi. Osaan katsoa, että jotkut ratsastajat erottuvat edukseen loistavalla istunnalla, kun taas osan jalat heiluvat laukanvaihdoissa. Mutta pieniin yksityiskohtiin minun mahdotonta ottaa kantaa. Miksi tuota siirtymästä tuli 6, eikä 7 pistettä? Mikä teki tuosta piaffesta paremman kuin edellisen ratsukon piaffe? Ei mitään hajua. 

Olenkin usein pohtinut, mitä huippuratsastajat ajattelevat katsoessaan kolleegojensa suorituksia. Mitä he näkevät, ja mitä maalikon silmä ei näe? Mikä heitä kiinnostaa, mihin he kiinnittävät huomiota? 

Tänä vuonna minulla on mahdollisuus tietää vastaus näihin kaikkiin kysymyksiin. Ainutkertainen tilaisuus, jossa myös sinä voit olla mukana. 

Huomenna 19.10. klo 12 istun Horse Shown katsomossa seuraamssa LähiTapiola International Dressage Kür Final -luokkaa. Seuranani minulla on yksi Suomen kouluratsastuksen mestareista, Horse Showssa myös tuomarina toimiva Marko Björs. Marko on luvannut kertoa minulle ajatuksiaan ratsukoista ja heidän suorituksistaan. Samalla tulemme puhumaan kouluratsastuksesta ylipäätään, ja siihen liittyvästä tuomaroinnista. 

Sinä voit osallistua keskusteluun Facebookissa. Luokan aikana on mahdollisuus esittää kysymyksiä Markolle, kommentoida suorituksia ja käydä keskustelua livenä netissä. Kun luokka alkaa, ota puhelin esille ja liity keskusteluun!

Iltapäivällä vuorossa on UB Grand Prix 160 cm n. klo 16. Kisaa voi seurata suorana myös tv2:sta! Viidentoista ensimmäisen ratsukon aikana vieressäni istuu Suomen kisakenttien konkari, SM-mitalisti Sanna Backlund. Kirjoitan Sannan havainnoista ja kommenteista myöhemmin blogiin, mutta myös Sannan kohdalla on mahdollista kysyä ja kommentoida luokan aikana. Vastauksia ja ajatuksia päivitetään livefeedinä Facebookiin! Katso siis kisaa, paikan päällä tai kotikatsomossa ja kysy mikä mieltä askarruttaa. 

Älä jätä tätä tilaisuutta väliin, vaan liity seuraan Horse Shown katsomossa ja Ystäväni hevosen Facebook-sivuilla! 

MÄ EN MALTA ODOTTAA.  

 

La 12.10.2013 @ 19:16Ronja

Syksyn paras hevospäivä

 Eilen kävin kolmella tallilla ja ratsastin kolme hevosta. Jokainen ratsastus oli jotenkin poikkeuksellinen, ja haluan siksi jakaa ne teidän kanssanne. 

Aamulla hyppäsin bussiin ja hurautin Ruskeasuon talleille. Olen käynyt nyt muutamia viikkoja Rusalla aamutunneilla, ja tykännyt meiningistä kyllä kovasti.  Ystäväni hevonen -sarjan Ratsastuskoulujakson jälkeen motivaatio ratsastaa uusilla hevosilla on ollut korkealla. Tsekatkaas muuten tuo jakso Areenasta, jos on jäänyt näkemättä! 

Sain hevosten jaossa Iston. Olen kerran ennenkin mennyt kyseisellä hevosella, ja tunti jäi mieleen yhtenä hirveimmistä ridatunneista ikinä. En silloin tajunnut hevosta yhtään. Onnistuin istumaan sen kyydissä aivan tuhannen mutkalla, enkä saanut sitä liikkumaan eteen. Nousin siis selkään surkeilla odotuksilla.

Suuntasimme tallilta Laakson ratsastusstadionille. Ruskan siivittämällä metsäpolulla ihan tuoksui kirkkaalta ja kirpeältä. Perillä kenttä hohti kultaisena ja nurmikko kimmelsi aamun kosteudesta. Ohjia kerätessäni katsahdin tyhjään katsomoon ja mietin, että on aloitettava nollasta. Aivan kuin kilparatsastajat päästävät irti epäonnistuneiden suoritusten jälkeen, on minun unohdettava viime kerta hevosen selässä. En halunnut manata tätä tuntia jo etukäteen. Ja kuinka se kannattikaan! 

Hevonen korskui auringossa, ja kasvoi korkeutta satulan alla. Etujalat olivat vaahdossa, makea hiki tuoksui ilmassa. Laukassa mun silmistä valui vettä, kun aurinko häikäisi ja nauratti. Valtava stadion antoi hevoselle vauhtia ja me oltiin yhdessä aivan mahtavia. Talliin palatessa saatoin vain kehua hevosta.


Iltapäivällä hyvä flow jatkui. Kokeilin tutun tallinpitäjän andalusialaista Hispa-tammaa. Hispalle ei ole löytynyt sopivaa satulaa, joten sillä pitää tällä hetkellä mennä ilman. Mietin etukäteen kuinka pysyn kyydissä... Ensimmäisten raviaskelien jälkeen purskahdin nauruun: Hispalla on maailman mukavin ravi! Sen selkä tasainen ja leveä, askel tahdikas ja rento. Kyydissä istuminen on kuin nojatuolissa lepoa, niin vaivatonta ja helppoa. Myös Hispan luonnetta voi kuvailla samoilla adjektiiveilla. En ole koskaan ennen ratsastanut tammalla, joka olisi ruunaa nöyrempi. Mutta Hispa on! Se kuuntelee ja arvailee ratsastajan pyyntöjä liikuttavalla tavalla. Jos vain osaa pyytää, Hispa kyllä tekee. Ihastuin vanhaan rouvaan välittömästi, ja toivottavasti saan ratsastaa sillä myös uudemman kerran. 


Päivän lopuksi nousin kotitallilla Riki -nimisen ruunan kyytiin. Riki on pitkälle koulutettu sekä herkkä hevonen. Alkututustumisen jälkeen meillä lähti sujumaan aika mallikkaasti. Mira on todella herkkä poni ratsastaa, joten Rikin herkät kyljet tuntuivat mulle tutuilta. Kunnes oli laukan aika.

Riki puski laukassa ulkolapaa ulospäin, aivan kuin Hispa oli tehnyt aiemmin päivällä. Hispalla olin ratkaissut tilanteen painamalla pohjetta vähän reilummin kylkeen, ja hevonen suoristui sillä mukavasti. Rikillä sama kikka ei toiminut. 

Riki reagoi reilumpaan paineeseen pukilla. Perä lensi kunnolla, ja selkä leikkasi linkkuveitsen tavalla jokaisesta pohkeen kosketuksesta. Vaahto roiskui suusta, kun hevonen lähti keräämään kierroksia.  Ja Rikin pukit, ne eivät olleet mitään pikkuisia potkuja! Mietin jo hetken, että nyt sitä sitten lennetään. Ratsastin pukeissa eteenpäin, mutta siitä hevonen otti nokkiinsa entistä enemmän. Onneksi opettaja oli tilanteen tasalla ja huusi lopettamaan kaiken ratsastuksen. Päädyin vain istumaan kyydissä, ja ohjaamaan hevosta pelkän katseen ja istuinluiden voimalla. Paineen loppuessa kyljistä hevonen rauhoittui ja röhki tyytyväisenä. Lopputunnista mulla olikin alla kuuma, mutta kuunteleva kouluheppa. Turha varmaan sanoa, että hevonen tuntui täydelliseltä.

Ratsastus on siitä kummallista, että kun se sujuu, niin se sujuu tosi hyvin. 


Kuvassa minä ja uusi ystäväni Hispa. 

 

 

Asiasanat: 

Sivut

Ystäväni hevonen

Kerran ponityttö, aina ponityttö

Ronja 20v. Poninomistaja ja intohimoinen hevosharrastaja. Tervetuloa blogiini!
 

Ronja ja Mira

 
Areena

Jaksot Areenassa 

Facebook

 

Instagram

Seuraa blogia

Bloglovin

Blogiarkisto

2013

joulukuu

marraskuu

lokakuu

syyskuu

elokuu

heinäkuu

kesäkuu