La 19.07.2014 @ 13:21Ystäväni hevonen

Kuka kuskaisi kisoihin?


"Niin monet kisat ja valmennukset jäivät kyydin puuttuessa väliin, että päätin ajaa pikkueen heti kun täytän 18 ja saan ajokortin. Ja niin mä myös tein!"



 

Ennen jokaisen kisakauden alkua somessa käydään vilkasta keskustelua siitä kuka saa vetää millä kortilla ja autolla ja kuinka montaa hevosta. Yksi kysyy riittääkö tavallinen B-kortti riittää yhden hevosen traikun vetämiseen ja toinen sotkeentuu selityksissään sanoihinsa, kun samassa lausessa vilisee kokonaismassaa, akselimassaa, omamassaa, kytkentämassaa ja todellista massaa. Viranomaissivustot eivät vaikealukuisuutensa vuoksi välttämättä auta.

 

Käsitteet sotkussa

Keskustelussa sekoittuu usein kaksi eri asiaa: ajokortti ja ajoneuvo. Kokonaan eri asia on se millainen kortti tarvitaan ajoneuvoyhdistelmän kuljettamiseen kuin se millaisella autolla yhdistelmää voi vetää, vaikka molemmissa rajoitukset koskevat ajoneuvon ja yhdistelmän painoa.



 


Vetoauton sopiminen kuljetukseen on melko helppo selvittää: auton rekisteriotteesta näkyy suurin sallittu kytkentämassa ja loppu on sitten pelkää yhteenlaskua. Kuinka paljon on trailerin paino plus kuljetettavan hevosen paino plus muiden kyydissä olevien varusteiden paino. Ja tässä lasketaan siis todellisia painoja - mitä traileri painaisi jos se ajettaisiin vaa'alle.

Terveen järjen käyttö on kuitenkin suositeltavaa. Ihan äärirajoille ei autoa vetämisessä kannata laittaa tai kisareissu voi päätyä autokorjaamolle ja tulla kalliiksi. Keli ja muut olosuhteet kannattaa ottaa huomioon: liukas ylämäki tai mutainen pelto traileriparkkina vaativat autolta enemmän kuin tasainen ja kuiva kesäkeli.


 

 


 

Riittääkö tavallinen vai tarvitaanko pikkuee?

Yhteistä B- ja BE-korteille on se, että molemmat oikeuttavat B-luokan ajoneuvon kuljettamiseen. B-luokan ajoneuvo saa painaa korkeintaan 3500 kiloa ja on rekisteröity korkeintaan kahdeksalle hengelle.


 

B-kortti riittää korkeintaan 750kg painavan perävaunun vetämiseen. Isot traikut painavat yli sallitun määrän tyhjänäkin ja kevyimmätkin traikut pyörivät helposti 300-400 kilon nurkilla. Kyytiin saa laittaa siis vain melko sutjakan hevosen tai ponin, kun varusteitakin todennäköisesti otetaan mukaan.

Yksi poikkeus B-kortilla kuskaamiseen on: yli 750kg painavaa traileria saa vetää, jos koko yhdistelmän kokonaismassa ei ole yli 3500kg eikä trailerin paino ylitä auton painoa.

BE-kortilla eli pikkueellä sen sijaan saa vetää peräkärryä 3500 kiloon asti ja trailerin painokin saa olla yli vetoauton painon.


 

Pikkuee helpottaa hevosharrastajaa

Viivi Salmi täytti keväällä 18 vuotta, ajoi heti ajokortin ja perään BE-kortin.

- Niin kauan kun olen valmentautunut ja kilpaillut, on kyyti ollut jonkun sortin ongelma. Usein olen toki kuskin saanut houkuteltua tai hevosen jonkun toisen traileriin, mutta joskus myös olen joutunut jäämään kotiin kyydin puuttuessa. Päätin hoitaa asian kuntoon heti kun se vaan on mahdollista.

BE-kortin teoria- ja ajokoe menivät kertaheitolla läpi.

- Olen saanut aika hyvää treeniä, kun olen ollut kisahoitajana mukana reissuissa. Ja sitten sain myös harjoitella suljetulla tallinpihalla niin trailerin kiinnittämistä, ajamista kuin peruuttamistakin. 

- Mulle on kunnia-asia, että saan peruutettua yhdistelmän kerralla oikeaan paikkaan, Viivi nauraa.

Pikkuee on selvästi helpottanut aktiivisen hevosharrastajan elämää.

- Nyt voin itse päättää, minne menen ja milloin. Ja mulle on iso juttu, että voin maksaa takaisin sitä apua, jota itse aikaisemmin sain. Kuskaan mielelläni myös kavereita kisohihin. Olen vielä vähän innoissani, että olen saanut hankittua sen pikkueen!


 

 

Kuvat: Emmi Kähkönen 

 

 

Tarkemmin säädöksiin voi tutustua esimerkiksi Trafin eli Liikenteen turvallisuusviraston sivuilta http://www.trafi.fi/tieliikenne/ajokortit_ja_tutkinnot/ajokorttiluokat


 

 

Su 13.07.2014 @ 22:28Ronja

Kyydissä kallis lasti - eli kuinka hevosta kuljetetaan?



Kisakauden ollessa täydessä vauhdissa traikkuja näkee maanteillä toinen toisensa perään. Kyydissä on arvokas ja rakas eläin, jonka kuljetuksessa tulee olla tarkkana. 

Juuri ennen lähtöä 

Hevonen tulee aina tarkastaa ennen kuljetusta. Mahdollisen turvotuksen jaloissa huomaa perillä paremmin, kun on juuri ennen lähtöä kokeillut miltä hevosen jalat tuntuvat käsikopelolla.  Jos tiedossa on pidempi ajomatka, hevonen kannattaa kävelyttää kunnolla ennen koppiin laittoa. Ruumiinlämpö tulee myös tarkistaa ja kaviot putsata. 



Juottaminen ennen lähtöä ja matkan aikana on ensiarvoisen tärkeää. Vettä ja ämpäreitä tulee aina olla mukana ja hevoselle tulee tarjota vettä säännöllisin väliajoin. Jos hevonen on haluton juomaan, voi veden sekaan sekoittaa melassisiirappia, leipää, omenoita tai muuta herkkua juomisen helpottamiseksi. Jos epäilet hevosesi kärsivän nestevajauksesta, voit selvittää kuivumisen nyppäisemällä hevosen kaulan ihoa. Jos iho palautuu nipistämisen jälkeen hitaasti paikoilleen, hevonen ei ole juonut riittävästi. 


Kuljetussuojat tai vaihtoehtoisesti lämpöpintelit ja patjat suojaavat hevosen jalkoja kolhuilta. Hevonen astelee traikussa silloin tällöin, ja se saattaa nirhaista itseään kengillänsä. Myös lastaustilanteessa suojista voi olla apua, jos hevonen astuu ohi lastaussillasta tai muuta yllättävää tapahtuu. Toisaalta, erityisen pitkillä matkoilla moni kokenut hevosihminen jättää suojat kokonaan laittamatta. Suojat voivat heikentä verenkiertoa jaloissa jos hevonen joutuu seisomaan esimerkiksi laivamatkan ajan paikoillaan. 


Hops -hevonen matkusti Suomesta Ruotsiin pienen ponin kanssa, joten sille tehtiin kuljetuskoppiin enemmän tilaa liikutettavan väliseinän avulla. 

Riimunarun kiinnityspaikka tulee valita harkiten, ja se tulee aina sitoa tukevaan paikkaan vetosolmulla. Hevonen kuljetetaan riimulla, mieluiten nahasta valmistetulla. Nylon -riimu voi polttaa hevosen ihon rikki, jos hevonen saa vetopaniikin ja riuhtaisee päätään ollessaan kiinni. 


Lastaussillan yläpuolella olevan pressun voi jättää auki tai kiinnittää parhaaksi katsomallaan tavalla. Kuumana päivänä pressu kannattaa jättää auki ilmanvauhdon takia, mutta toisaalta kerkempi hevonen voi hermostua takaa kuuluvista äänistä. Kuljetuskopin ilmanvaihto on yksi kuljetuksen tärkeimmistä asioista: hevonen kun ei siedä laisinkaan huonoa ilmaa. Perussääntönä voisikin sanoa, että ilmanvaihto ennen kaikkea. Jos hevonen on hionnut ennen matkaa viileällä kelillä, voi sille laittaa ohuen hengitävän loimen matkan ajaksi. 



Liikenteessä 


Ajomatkan aikana tulee pitää taukoja, joiden aikana hevosen kunto tarkastetaan. Tauoilla kannattaa kiivetä sivuovesta kopin etuosaan asti, nähdäkseen hevosen kokonaisuudessaan. Samalla tulee myös katsottua, onko heinäverkko edelleen tiukasti paikallaan ja ovatko hevoset syöneet matkan aikana. Syöminen on hevoselle mukavaa ajanvietettä matkan ajaksi, ja se myös rauhoittaa hevosen seisomaan paikoillaan. 




Laivamatkoilla hevosautot ajetaan muiden autojen tapaan autokannelle. Kaikki kuljetuskopin ovet tulee avata ilmanvaihdon takia. Kannen alla on usein huono ilma, joka on hevoselle pahempaa kuin kylmä tai kuuma lämpötila. Yön yli kestävän matkan aikana hevosia tulee käydä katsomassa myös pikkutunteina. Autokannelle menosta tulee sopia erikseen kannen vartijan kanssa. Hevosten pitkää matkaa helpottaa, jos niille tarjoillaan iltaruuat oman tallirytmin mukaisesti. 


Hyvin tehty kuljetus päättyy määränpäässä tehtyyn jälkihuoltoon. Hevosen kävelytys, jalkohen kylmäys ja tarkastus ovat hyviä asioita ottaa osaksi omaa kuljetusrutiinia. 


Kuvat Emmi Kähkönen

Kuvissa Muusa Enjala ja Hops. 

To 10.07.2014 @ 18:03Ystäväni hevonen

Eläinlääkärietiketin lyhyt oppimäärä

"Voitko sitten näyttää hevosen liikkeen selästä käsin", pyysi eläinlääkäri taivutuskokeen jälkeen. Mitä ihmettä - eihän minulla ollut edes satulaa mukana! Hevonenhan oli tuotu klinikalle ontumisen vuoksi!

Niin vähän tiesin, niin huonosti olin varustautunut. En ollut ymmärtänyt, että klinikalle pitää pakata mukaan kaikkea muutakin satulan lisäksi.



Hätätapaukset ovat tietysti erikseen. Mutta jos klinikalle lähtee ihan ajanvarauksen kera ja tietyn vaivan vuoksi, on mukaan pakattava kamoja melkein kuin pientä kisareissua varten.

Hevonen tarvitsee mukaan rekisterikirjan tunnistamista varten. Ja jos hevosella on vakuutus, tulee vakuutuskirja tai ainakin vakuutusnumero olla mukana asioinnin nopeuttamiseksi. Monilla suurimmilla klinikoilla on suoraveloitusjärjestelmä vakuutusyhtiöiden kanssa. Voit saada päätöksen korvattavuudesta saman tien ja maksaa vain oman osuutesi.


 

Mukaan tarvitaan myös ämpäri juottamista varten, varariimu ja varanaru, kaviokoukku. Osa hevosista saa vatsansa kuralle kuljetuksessa, joten eläinlääkäri osaa arvostaa jos olet varautunut pyyhkimään ainakin pahimmat lannat pois takajaloista ja hännästä sienellä tai pyyhkeillä.  




Jos kuljetusautossa ei ole valmiiksi mukana ensiaputarvikkeita, varaa mukaan ainakin muutama pinteli ja puhdas pyyhe. Kuljetuksen aikana hevonen on normaalia alttiimpi haavoille ja polkemille ja niiden avulla saat pahimmat vuodot tyrehdytettyä. Ja autossahan tulisi aina olla mukana puukko hätätapauksia varten, jos hevonen täytyy saada nopeasti irti riimusta ja narusta.



 

Valmistaudu ratsastamaan


 

 

Monesti eläinlääkäri haluaa nähdä miten hevonen liikkuu ratsastajan kanssa, erityisesti jos kyseessä on ontumatutkimus. Satula ja suitset on siis tarpeen pakata mukaan, kuten myös muut ratsastuksessa normaalisti käyttämäsi varusteet. 

Samoin tulee itse olla varustautunut nousemaan ratsaille. Kypärä on ehdoton edellytys, joten se on vähimmäisvaatimus. Helpointa on tietysti jos päällä on valmiiksi jo ratsastushousut ja -kengät, mutta lyhyen pätkän nyt tietysti ratsastaa farkuissa tai verkkareissakin.


 

Kuljetusta varten hevonen pakataan niin kuin normaalisti. Kuljetussuojat tai pintelit ja bootsit, oman valinnan ja näkemyksen mukaan. Sopiva loimi lämpötilan mukaan tai heppa nakuna kyytiin, jos keli niin sallii. Loimia kannattaa ottaa mukaan muutama ylimääräinen. Monet hevoset hikoilevat rauhoituksessa tai sen jälkeen. Hiki- tai kuivatusloimi on siis hyvä ottaa varuiksi mukaan. Ja jos reissun voi olettaa venyvän, voi ilma paluumatkalla olla toinen kuin lähtiessä.


 


Jos matka on pitkä tai voit joutua odottelemaan, varaa heinää mukaan. Jos laitat heinäverkon kuljetusautoon, muista poistaa se paluumatkalla, mikäli hevonen on on jouduttu rauhoittamaan toimenpiteiden vuoksi.


 


Käsittele hevosta suitsitettuna

Suitset tarvitset ehdottomasti mukaan oli syy eläinlääkärikäyntiin mikä tahansa. Moni klinikka edellyttää, että hevosta käsitellään suitsittuna, tilanne on siten sama kuin kisapaikoilla. Hevosen, sen käsittelijän ja myös muiden turvallisuuden vuoksi hevosta ei tulisi ottaa edes ulos kuljetusautosta ilman suitsia. Kotioloissa rauhallinen hevonenkin saattaa vieraissa olosuhteissa käyttäytyä arvaamattomasti ja aiheuttaa vaaratilanteita. Muistathan myös hanskat, jotta ote narusta tai ohjista pitää eikä hevosen reuhtominen riko käsiäsi yhtä helposti.



Jos mahdollista, riisu hevoselta loimi ja muut kuljetuksessa käytetyt tarvikkeet jo ennen kuin viet hevosen vastaanottotilaan. Ne säilyvät paremmassa tallessa omassa kuljetusautossa eivätkä päädy ajelehtimaan hoitotilojen käytäville.




 

Kuuntele ja keskity

Hevosen sairaushistoria on hyvä käydä läpi omassa mielessä ennen eläinlääkärtin tapaamista. Jos vastaanotto on esimerkiksi pitkittyneen ontumisen vuoksi, kannattaa elänlääkäriä varten merkitä ylös milloin ontuminen alkoi, miten se on jatkunut, milloin hevosta on liikutettu ja miten. Vastaanoton aikana on hankala käydä muistelemaan että oliko se nyt sitten kaksi vai kolme viikoa sitten ja ennen niitä kenttäkisoja vai mitenkös se nyt oli ja olikos se jalka turvonnut vai ei.  Eläinlääkäri on kiitollinen jos tiedot on valmiiksi mietitty eikä niitä lähdetä vastaanoton aikana arpomaan.


 

Pitkittyneiden vaivojen kohdalla muistiinpanoista on itsellekin yllättävän paljon hyötyä. Usein ontuvalle ontumispäiväkirja ei välttämättä ole huono ajatus. Siihen voi merkitä ylös vaikka vain liikutuksen määrän, laadun, liikkeen puhtauden, hoitotoimet sekä muut mahdolliset asiat.

Joskus asioille löytyy yllättäviäkin yhteyksiä: epäpuhtaus saattaa ajoittua aina vaikka viikkoon ennen kengitystä tai päivään estetreenien jälkeen tai kaksi päivää lievän turvottelun jälkeen. Ilman muistiinpanoja ei asiayhteyksiä ole läheskään yhtä helppo löytää. 

 


Itse vastaanotolla on hevosen käsittelijän tehtävänä tehdä eläinlääkärin työ sujuvaksi. Hevosen pitäminen rauhallisena ei onnistu jos itse hermoilet. Seuraa mitä tapahtuu, kysy miten voit parhaiten olla avuksi ja kuuntele ohjeita. 

Varaudu odottamaan. Kiireelliset tapaukset voivat mennä ajanvarauksessa ohitsesi tai toimenpiteet saattavat syystä tai toisesta venyä. Tästäkin syystä yksi tärkeimmistä varusteista on toinen ihminen. Pääset käymään vessassa tai kahvilla tai hakemaan kuljetusautoon unohtuneen rekisterikirjan. 


 

Kaikkea eläinlääkärin kertomaa et todennäköisesti tule muistamaan, mutta vastaanoton jälkeen saat epigriisissä kaiken tarvittavan hoidosta, liikutuksesta ja lääkityksestä. Ja jos joku asia jää epäselväksi, kysy. Itse en edes yritä tavoittaa eläinlääkäreitä puhelimitse jos asiani ei ole kiireellinen. Useimmat vastaavat sähköpostiin päivässä tai parissa ja täsmentävät ohjeitaan.


 

Kuvat: Emmi Kähkönen

Su 06.07.2014 @ 22:16Ystäväni hevonen

Ei mikään jokatytön promenadihevonen

Susanna Rautanen löysi temperamenttisen kimotamman Zia Haidan Tanskasta helmikuussa. Alle puolen vuoden yhteistyön jälkeen parivaljakko kuuluu Suomen terävimpään estekärkeen. Kyse ei kuitenkaan ollut rakkaudesta ensisilmäyksellä.


Savonlinnan OperaGamesien GP-luokan alkuun on muutama tunti. Susanna Rautanen on menossa viemään Zia Haidaa pakolliseen eläinlääkärin tarkastukseen ja kertoo lyhyen yhteistyön historiaa.

- Oikeastaan kaikki mitä tämän hevosen kanssa on tehty, on ollut yllätystä. Helmikuussa päätin, että kokeillaan ja katsotaan ja harjoitellaan. Ja nyt kun ollaan pärjätty näin hyvin, niin onhan se yllätys – totta kai.


Aidaksi kutsuttu tamma löytyi tanskalaisen yhteistyökumppanin tallista ja se tiedettiin haastavaksi ja vaikeaksi myydä.


 

 tarjosin suunnilleen vitsillä, että voinhan  tän ottaa, jos kukaan muu ei halua.


Vaikka ensimmäinen ratsastuskerta ei antanut osviittaa menestyksestä, otti Susanna hevosen kokeiltavakseen. Yhteistyö parani muutaman ensimmäisen viikon aikana ja tamma alkoi toden teolla kiinnostaa.

- Siinä vaiheessa  tunsin kyllä jo näpeissäni, että tässä hevosessa on jotain spesiaalia.



Norjalaiset omistajat pohtivat tarjousta ja soittivat sitten.

- Tamma myytiin mulle sillä ehdolla, että en soittele perään jos en pärjää, Susanna nauraa.

 

Ääripäiden tamma


 


Hoitaja taluttaa Aidan Susannalle eläinlääkärin tarkastusta varten. Rauhallinen kimo on kuin toinen hevonen siihen esteradan hurjapäähän verrattuna.

- Aida on äärimmäisen kiltti ja miellyttävä, kun sitä käsittelee tallissa tai vaikka juoksuttaa. Sillä on ole mitään huonoja tallitapoja, eikä se pidä mitään ääntä itsestään. Korkeintaan se hörisee, kun saa heinää.
 
 
Ratsastettaessa kaikki muuttuu. Kimo on täynnä vauhtia ja verta, se laukkaa milloin oikeaa, milloin vasenta, heittelee päätään ja pyörittää häntäänsä.

 olen oppinut olemaan välittämättä Aidan kuumumisesta. Pidän kiinni vain omasta rytmistäni, katson etäisyydet ja istun mahdollisimman hiljaa.

- Aidalla on sairaan hyvä laukka ja sen hyppy on notkea joka suuntaan, se on kuin kumia kun se hyppää. Vaikka se hyppää paljon, on hypyissä helppo olla kyydissä sen elastisuuden ansiosta.


 

Teorian ja käytännön ero

Koska Susanna ja Aida johtavat LähiTapiola Grad Prix:ta kahden osakilpailun jälkeen, starttaavat he viimeisinä 145 cm korkeudella hypättävälle ensimmäiselle kierrokselle. 19 ratsukoista kymmenen pääsee toiselle kierrokselle.



 

Tänään ei ole Susannan ja Aidan päivä. Kaksi puomia tulee alas ja toisen kierroksen paikka jää saamatta. Susanna verryttelee ensin Aidan pois ja katsoo sen jälkeen suoritustaan videolta.

- Se pysty kolmoissarjalle… Mun olisi pitänyt jatkaa vähän aikaisemmin, että olisin pystynyt pitämään sen lopussa paremmin kädellä. Jouduin työntämään vähän liikaa päin niissä kahdessa viimeisesssä askeleessa… Olisi pitänyt jatkaa kolme ja odottaa kaksi, eikö odottaa kaksi ja katkaa kolme, Susanna analysoi.




Susanna valmentaa itse itseään, kun ulkopuolista valmentajaa ei juuri nyt ole. Video toimii apuvälineenä. Yhtä tärkeää kuin nähdä suoritus, on myös oppia tuntemaan kisakumppani.

- Kun Aida on kisannut edellisenä päivänä, alkaa se helposti olla turhan lämpöinen. On vaikea pitää rytmiä yllä ja se muuttuu helposti katkonaiseksi. Joudun ottamaan liian paljon ja jatkamaan liian paljon.

Lyhyt yhteistyö on osoittanut, että ratsukko kuuluu Suomen esteratsastuksen huipulle. SM-pronssi ja Salon GP:n voitto lupaavat paljon.

- Hyvänä päivänä me ollaan ihan kärkikahinoissa mukana. Nollaa lähdetään joka kerta hakemaan. Teoriassa kaikki on mahdollista ja käytännössä nanosekunnissa kaikki voi mennä pieleen. Mutta niinhän se radalla aina on: kaikki tapahtuu niin nopeasti.

 

Oppia ulkomailta

Neljä vuotta Ruotsissa, Saksassa ja Tanskassa ovat tuoneet varmuutta.

- Tanskassa työskentelin isossa siittolassa, siellä pystyin ratsastamaan sadoilla erilaisilla hevosilla. Sen kokemuksen ja loistavan valmennuksen ansioista pystyn nyt ratsastamaanmyös näitä sekopäisiä hevosia.

Susanna hymyilee ja jatkaa nauraen:

Muut kisahevoseni ovat kyllä ihan normaaleja. Niistä suurin osa on myyntihevosia, joten niiden pitää olla kilttejä ja kivoja ratsastaa. Aida vaan on tämmöinen – ei mikään jokatytön promenadihevonen.

 

Yhteensopivuuden haasteet

Susanna toimii itsekin hevoskauppiaana ja tuntee siten alan molemmat puolet. Asiakkaat ovat vaativia ja jos yhteistyö hevosen kanssa ei kulje, kauppa harmittaa.

Oikean hevosen löytäminen asiakkaalle vaatii ammattitaitoa. Kokemuksen kautta voi rutinoitua löytämään parhaan mahdollisen kombinaation. Silti ei aina pysty ennustamaan miten yhteistyö sujuu.

Kun  myyt elävän olennon toiselle elävälle olennolle, niin kaikki on mahdollista.


Susanna Rautasen  ja Zia Haidan  kohdalla yhteensopivuus yllätti positiivisesti.

Aida käyttää itsestään radalla 150%. Se taistelee radalla joka tavalla. Ja vaikka se on vaikea, niin jotenkin meillä vaan synkkaa.

 



 

 

Kuvat: Emmi Kähkönen

 

 

 

 

 

 

  

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Su 06.07.2014 @ 08:46Ystäväni hevonen

Kokemus valttia OperaGameseissa

Kello kolmetoista täsmäsään mukaan Savonlinnassa paistoi aurinko ja sateen mahdollisuus oli 0%. Todellisuudessa vettä tuli Vuohimäen Ratsastuskeskuksessa reippaasti. Päivän 140 cm pääluokan alkuun oli tunti ja kenttä lainehti.



 

Savonlinna Opera Games on yksi suomalaisen esteratsastuksen kestosuosikeista. Joka kesä vuodesta 1993 alkaen järjestetyssä tapahtumassa ratsastetaan tänä vuonna kolmen päivän aikana 18 luokkaa. Perjantain pääluokan Lady Championin kuittasi itselleen Susanna Granroth Tanda-hevosellaan. Lauantaina ratsastettiin nimikkoluokka OperaGames ja sunnuntaina on luvassa jännitystä LähiTapiola Grand Prix –sarjan kolmannessa osakilpailussa.

Lauantaina iltapäivällä lainehti. Aamun nuorten hevosten luokat ehdittiin ratsastaa auringossa, mutta 125cm luokan aikana sää muuttui. Katsojat pakenivat expon telttoihin tai kahviloihin.

Vuohimäen ratsastuskeskuksen kenttä kesti vettä aikansa, mutta huoli pääluokan 140cm radasta kasvoi pisara pisaralta.



 

Yhteistyön voimaa

Tuomariston puheenjohtaja päätti ratamestarin ja ratsastajien tuella siirtää luokan alkamista tunnilla, jotta pohja voitaisiin huoltaa perusteellisesti. Yhteistyö oli voimaa, kun ratsastajat valkoisissa housuissaan liittyivät kisajärjestäjien joukkoon ja siirsivät esteet sivuun huoltotöitä varten. Ja kun pohja oli kunnossa, kannettiin esteet yhdessä takaisin. Luokka saattoi alkaa!





 

Jännitystä uusintaan

Luokkavoitto oli suomalaisittain suuri, 5.000 euroa ja sitä lähti tavoittelemaan 29 ratsukkoa. Ensimmäisenä startannut Mari Levänen ratsasti Tikarettella eleettömästi ja virheittä. Uusinta varmistui, kun Sanna Backlund ja Wilhelmina liittyivät nollakerhoon. Edellisen päivän Lady Champion – voitttaja Susanna Granroth teki Zinolla tarkkaa työtä, samoin Joonas Oranta hienolla Calazio-orilla. Julianna Engblom - Verdi, Valtteri Reilin - Welfe de la Vie sekä Mikael Forsten - Nandele ratsastivat myös virheittä ja kun Sanna Backlund teki Bealisallakin nollaradan, lähti pääpotista kisaamaan kaikkiaan seitsemän ratsukkoa.



 

Kokemus voitti

Mari Levänen toisti perusradan kuviota aloittamalla luokan kauniisti virheittä. Seuraavana lähtenyt Sanna Backlund pisti kuitenkin pohja-ajan uusiksi ja siirtyi johtoon. Backlundilla on huikea historia OperaGameseissa – hän on voittanut kisan peräti kuusi kertaa. Tänä vuonna voiton nappasi kuitenkin konkariratsukko Mikael Forsten - Nandele, joka päättäväisesti nipisti johtoajasta lähes kaksi sekuntia ja pääsi tuulettamaan voittajana. 




 


Kuvat: Emmi Kähkönen

 

PS. Vielä ehdit seuraamaan kisoja! Sunnuntain 6.7. kilpailut alkavat Vuohimäen Ratsastuskeskuksessa kello 8.00 nuorten hevosten luokilla. LähiTapiola Grand Prix 145cm ratsastetaan kello 14.15. 

Savonlinna OperaGames 4.-6.7.2014 

 

 

 

 

Ti 01.07.2014 @ 19:00Ronja

Hippologi on hevosalan superammattilainen



Kati Ojala lähti lukion jälkeen Ruotsiin ratsastamaan. Skånelaisella estetallilla Katin korviin kantautui sattumalta tieto hippologi –koulutuksesta.

-       En edes tiennyt, että hevosia voisi opiskella niin laaja-alaisesti. 



Kati Ojala jäi opiskelujensa jälkeen Strömsholman kupeeseen ratsastuksenopettajaksi. Jutun kuvat on otettu Strömsholman hevoskeskuksen alueella. 

Hippologi –koulutus on yliopistotason hevoskoulutus, joka suoritetaan Flyigessä ja Strömsholmassa sijaitsevissa hevoskeskuksissa. Hippologi –ohjelmassa opiskelijat saavat ratsastuksenopettajan pätevyyden lisäksi kandin paperit. Teoriaa on etenkin ensimmäisenä vuotena paljon, ja se käsittää kaiken ruokinnasta, hevosen fysiikasta ja terveydenhoidosta jalostukseen, tallin rakennukseen ja yrittäjyyteen.

Strömsholman tavoitteena on, että valmistuvat hippologit ovat hevosenpidon moniosaajia, joista voi tulla niin opettajia, yrittäjiä kuin ratsastajia. Suomessa ei ole mahdollista opiskella hevosalaa  Strömsholman tarjoamalla yliopistotasolla. 


Strömsholman alueella on kuusi maneesia, joista puolet on lämmitettyjä. Vanhin maneesi on peräisin 1800-luvulta. 
 

Katille koulutus kuulosti hyvältä, koska hän ei halunnut valmistua ainoastaan ratsastuksenopettajaksi.

 - Alkuun en kyllä aivan tiennyt mihin olin ryhtymässä. Onneksi olin työskennellyt alalla, joten tiesin minkälaista  hevosarki voi olla. 


Kirkkomainen maneesi on äänestetty maailman kauneimmaksi. Nykyään maneesi on pääasiassa ratsastuslukion käytössä. 




Alueella on kuusi tallia ja yli 300 hevosta. 

Ensimmäisenä oppivuotena kaikki opiskelijat sisäänratsastavat yhden nuoren hevosen, kun toisena vuotena ratsastettavana on jo este-, koulu- ja nuori hevonen. Loppukokeessa jokaisen tulee suoriutua Vaativa B –tason koulukokeesta ja 130 cm esteistä.

 Kolmen vuoden opiskelun jälkeen valmistutaan kandiksi, jonka jälkeen opiskelua on mahdollista jatkaa täysin teoreettisella puolella maisteriksi. Maisteritason koulutuksessa puhutaan jo eläintieteestä, mutta myös esimerkiksi opetukseen erikoistuminen on mahdollista.

 Kati kertoo, että hänen luokaltaan kaikki valmistuneet löysivät heti töitä. Hippologian papereita arvostetaan erityisesti ratsastuksenopettajan töissä, joita Kati itse tekee Strömsholman lähistöllä. Ratsastajina hippologit ovat keränneet mainetta vasta viime vuosina, kun useat koulusta valmistuneet ovat kilpailleet korkealla tasolla. 


Strömsholman vanhin talli on  myös 1800-luvulta. 

Koska Strömsholma on yliopisto, tarvitaan sinne lukion ylioppilastodistus. Ruotsin lukiosysteemin erotessa suomalaisesta, pelkkä suomalaisen ylioppilastodistuksen olemassaolo riittää. Pitkä, eli A –ruotsi kouluun kuitenkin vaaditaan, koska opetuskieli on koulussa ruotsi. Kati täydensi kielitaitoaan aikuislukiossa ennen hakemista Strömsholmaan.

 Todistuksen perusteella n. 60 hakijaa kutsutaan ratsastuskokeeseen, jossa vaatimustaso on Helppo B-Helppo A ja 100 cm esteillä. Molemmat ratsastuskokeet ratsastetaan kahdella eri koulun hevosella. Ratsastuksen lisäksi hakijan tulee esittää hevonen raadille maasta käsin. 

 Kouluun otetaan vuosittain yksi luokka, maksimissaan 30 henkeä. Viime vuosina oppilasmäärä on ollut vähäisempi, koska tarpeeksi moni kokelas ei ole selviytynyt ratsastuskokeesta kunnialla. Strömsholma ei siis täytä kiintiöitä, vaan pyrkii hakuprosessilla seulomaan motivoituneet ja lahjakkaat opiskelijat. Silti moni lopettaa koulun kesken.

- Päivät ovat pitkiä tällä alalla. Toisena kouluvuotena laskin olleeni parhaimmillaan 85 tuntia viikosta koulussa,
Kati summaa. 


Vanhan tallin käytävä on päälystetty purupatjalla hevosia ajatellen: pehmeällä on mukava ja turvallinen kävellä. Purupohja myös estää lattian kulumista. 





Vanhassa tallissa on tehty tallitöitä helpottava, moderni remontti. Jokaisen karsinan ruokastian alla on kaappi, johon lannat voi nakata. Tallin alla oleva liukuhihna kärrää ne suoraan lantalaan. 




Strömsholman nurmet ovat kuin suoraan satukirjasta. 

Strömsholman hulppeat tilat kuuluvat osakeyhtiölle, jolla on useita omistajia. Ruotsin valtio vuokraa tiloja yliopistokäyttöön. Opetus on Strömsholmassa ilmaista, mutta oppilaan tulee kattaa asumis- ja ruokailukulunsa itse. Monella oppilaalla on myös mukanaan oma hevonen, jonka ylläpitoa koulu ei maksa. Yliopiston lisäksi Strömsholmassa voi käydä ratsastuslukion tai valmistua ammattiin kengittäjänä, ratsastuksenohjaajana ja mm. islanninhevosten erityisosaajana. 




Hevoskeskuksen alueella on yli 300 hevosta ja jokainen opetushevonen Strömsholmassa on loppukokeen vaatimusten tasoinen. Koulu ei jalosta omia hevosia, vaan hankkii lupaavia kolmivuotiaita. Parhaassa tapauksessa hevonen sisäänratsastetaan Strömsholmassa, josta se pääsee myös eläkkeelle. Jokaiselle hevoselle pyritään löytämään miellyttävä työpaikka joko kilpa- tai opetushevosena, tasosta riippuen yliopisto- tai lukiopuolelta. 

Katin mukaan Strömsholma antaa mahdollisuuden tehdä hevosalasta ammatin inspiroivassa ympäristössä. Kaikkialla näkee hyvää ratsastusta ja maailmanluokan osaamista. Alueelta löytyy hevosenpidon kärkeä edustava hevosten aktiivipihatto ja talleista useita 160 cm tason hevosia. 




Strömsholman linna kruunaa hulppean alueen kokonaiskuvan. 




Nykyään linna on lähinnä turistien suosiossa. Linnan takana olevalla derby-kentällä järjestetään joka vuosi kansanväliset estekilpailut. 



Linnaa ympäröi vallihauta, joka täytyy ylittää hevosten kanssa siltoja pitkin. 


Näkymä derby-kentän laidalta. Derby-kentän viheriöta ympäröi laukkarata, joka on oppilaiden vapaassa käytössä. 


Hippologi –koulutus pyrkii laaja-alaiseen hevosalan osaamiseen ja parhaaseen mahdolliseen hevosenpitoon. Koulussa kysytään jatkuvasti, miten asiat voidaan tehdä paremmin ja helpommin. Jokainen vuosikurssi saa hoidettavakseen tallin, josta kurssi huolehtii parhaaksi kokemallaan tavalla. Vanhoja tapoja kyseenalaistetaan, eikä ongelmiin jumituta.

- Koulu on antanut minulle kyvyn etsiä ratkaisuja,
Kati summaa.  



Kuvat: Emmi Kähkönen 

Su 29.06.2014 @ 19:07Ronja

Minä en halua olla hevosta lyövä ihminen


Olen aina ollut tulisieluinen. Innostun nopeasti, ja reagoin asioihin välittömästi. En harkitse, vaan toimin vahvasti intuitioni sanelemana. Reaktiokykyni ja temperamenttini ovat parhaita piirteitä minussa, mutta niillä on myös kääntöpuolensa.

Hermostun helposti. Kiihdyn sekunnin sadasosassa ja ehdin toimia ennen ensimmäistäkään ajatusta. Joskus se tarkoittaa suusta sihahtavaa kirosanaa, joskus heilahtavaa kättä. 

Niin.

Käsi nousee, ja se läimäyttää hevosta. 



En varmastikaan ole ainoa hevosihminen, joka on joskus läpsäyttänyt levotonta, toikkaroivaa tai huonotapaista hevosta. En puhu nyt ylettömästä raipalla hutkimisesta, vaan siitä läimäytyksestä joka lähtee kädestä ennen kuin sen tarkoitusta ehtii arvioida.

Joskus läimäytykseen on ehkä ollut aihetta, uhkaavan vaaratilanteen takia. Mutta liian usein kyse on ollut äkkipikaisuudesta, levottomuudesta ja typeryydestä. Minun typeryydestäni.

Jouduin asian kanssa kasvokkain, kun sain Miran. Mira kun kantoi minulle tullessaan lempinimeä Säikky, ja oli järkyttävän epäluuloinen kaikkia ihmisiä kohtaan. Kun se hermostuksissaan säpsähti, pyrähti tai kavahti takajaloilleen, minun läimäytykseni sai sen täysin tolaltaan.

Mira ei yksinkertaisesti sietänyt kuumaverisyyttäni. Jos minä kiehahdin, hevosella keitti yli. Mira oli kuin peili, jonka reaktiot olivat suoria heijastuksia  käytöksestäni. Ja mitä se minun käytökseni oli? Aggressiivista. Ajattelematonta. 



Oli pakko katsoa peiliin. En halunnut olla hevosta lyövä ihminen, en missään tilanteessa. Ymmärsin, että minun on itse kannettava vastuuta toimistani. Vaikka luonteeseeni kuuluu äkkipikaisuus, en voinut verhoutua sen taakse ja oikeuttaa sillä ajattelematonta käytöstäni.

Nykyään Mira luottaa minuun kaikissa tilanteissa. Se seuraisi minua läpi harmaan kiven, koska se tietää minun olevan luotettava ystävä. Ystävä joka ei lyö, huuda tai raivoa.

Uskomatonta, mitä hevoset voivat opettaa, jos uskaltaa katsoa tarpeeksi tarkkaan.  


 

Kuvat: Emmi Kähkönen

Su 22.06.2014 @ 10:40Ystäväni hevonen

Hellää vaihtoehtohoitoa hevoselle

Eläimen kivun tunnistaminen voi olla vaikeaa. Se yrittää käyttäytymisellään kertoa mihin koskee, mutta ihmisen on usein hankalaa ymmärtää. Ja vaikka kivun paikallistaminen vielä onnistuisi, on hoitaminenkin haastavaa. Entä auttaako hoito - sekin jää ihmisen tulkinnan varaan.

 



Selkäkipu on pirullinen vaiva ja sen hoitaminen vaikeaa. Pystyn kuitenkin omasta kivustani kertomaan mihin koskee ja milloin: onko kipu suurinta aamuisin, pystynkö nukkumaan, helpottaako liikkuminen. Osaan kuvailla onko kipu pistävää, tylppää, jomottavaa, polttavaa vai kenties sykkivää. Olen hoitanut kipua levolla, kävelyllä, venyttelyllä ja kipulääkkeillä. , hierontaa, akupunktiota. Olen käynyt hieronnassa ja fysioterapeutilla, osteopaatilla, kiropraktikolla ja jäsenkorjaajalla. Akupunktiotakin olen kokeillut. Vielä on käymättä ainakin lymfa- ja vyöhyketerapia, refloksologia sekä reiki ja muut energiahoidot.

Hevosella lähtökohta on alun alkaen heikompi. Sen lisäksi että ei pysty itse valitsemaan milloin liikkuu, miten ja kuinka paljon, se ei myöskään osaa kertoa mihin sattuu, milloin ja miten. Ihmisen varaan jää paitsi ennaltaehkäistä, myös kivun sattuessa hoitaa. Kunhan tietää mistä lähtee hoitamaan. Ja miten.


Vaihtoehtoja lääketieteelle

Hevosten selkävaivoihin tarjottavien hoitojen lista alkaa olla lähes yhtä pitkä kuin ihmistenkin. Lääketieteen lisäksi on olemassa useita erilaisia vaihtoehtoja. Ja hyvä niin. Hevosiin pätee sama kuin ihmisiinkin: niin kauan, kun selkä on kipeä, on syytä etsiä keinoa, jolla kipu saadaan helpottamaan.



Kraniosakraaliterapian lähtökohtana on löytää kehosta ongelmakohdat ns. kraniosakraalirytmiä seuraamalla. Tällä rytmillä tarkoitetaan aivojen ja kallon (=kranio) ja selkärangan ja ristiluun (=sakrum) välillä kulkevaa pulssia. Terapeuttien näkemyksen mukaan psyykkiset tai fyysiset traumat voivat aiheuttaa muutoksia pulssiin ja aiheuttaa mm. liikkeen rajoittumista tai kipua. Ongelmakohdat voidaan paikallistaa tunnustelemalla kraniosakraalipulssia ja hoitaa takaisin tasapainoon kevyellä manipulaatiolla.


 


Normaalisti epäluuloinen ja varauksellinen poni suhtautui kraniosakraaliterapeutti Ritva Oljakkaan tyynesti. Se oli selvästi kiinnostunut hellästä kosketuksesta ja rentoutui nopeasti. Kun Ritva mittasi ponin pulssia, antoi se päänsä levätä Ritvan olkapäällä. Ja kun Ritva kävi läpi ponin kehoa, ei se tyypilliseen tapaansa pyörinyt hermostuneena vaan seisoi rauhassa. 



 

Kun terapeutti löysi kehosta tukkeumia ja ongelmakohtia ja alkoi pyörittää pienin liikkein pulssia oikeaan tahtiin, keinui koko poni rentona liikkeen mukana. Ritva kertoi odottavansa, että ponin keho löytää sen oikean rytmin. Jos tarpeen, hän voi myös pysäyttää virheellisen rytmin ja auttamaan oikean löytämisessä.

Hevonen  laittoi silmänsä kiinni ja nautti.


 


Hevonen näyttää kipeän kohdan


 

 

Sen sijaan kun Ritva siirtyi kehoa pitkin kohti oikeaa takapäätä, alkoi poni käyttäytyä levottomasti. Se vaihtoi painoa jalalta toiselle, halusi siirtyä sivusuunnassa kauemmas, käänteli päätään ja katseli taaksepäin levottomana.

Hevonen kertoi selkeästi omalla käytöksellään, että Ritva lähestyi kipeää kohtaa. Vaikka hoito näytti ulospäin kevyeltä ja hellältä, ei poni olisi halunnut laskea lähelle.


 


 

 

Ritva löysi oikean lonkan kohdalta kivun lähteen. Iho ja lihakset tuntuivat hänen käsiinsä kylmiltä ja se kertoi siitä, että aineenvaihdunta ei alueella toimi normaalisti. Hellästi ja pienin liikkein Ritva pyöritti käsiään ponin keholla. Taas koko poni keinui liikkeen tahdissa.

 

Pikkuhiljaa poni rentoutui uudelleen ja antoi Ritvan jatkaa työskentelyä. Sen pää laski taas alas ja silmät lumpsuivat. 


 

Tuottaako hoito tulosta?

Eläimen kohdalla hoidon tulosten arviointi on haastavaa. Sen lisäksi ettei se osaa selkeästi kertoa mihin sattuu, ei se myöskään pysty kertomaan onko hoito auttanut ja kipu hellittänyt. Ihmisen tehtäväksi jää tulkita.

Pari päivää hoidon jälkeen poni oli entistäkin jäykempi. Hoito oli selvästi tehostanut elimistön toimintaa ja saanut kuonat liikkeelle. Runsas kävelytys auttoi ja vähän ajan kuluttua askel piteni ja letkeytyi kummasti. Usein kovin huonotuulinen ja äksy tamma oli poikkeuksellisen hyvällä ja seurallisella tuulella. Joten hevosen käyttäytymisen tulkinta kertoi, että ainakin akuutit kivut olivat poissa. 


 


 

 

 

Kuvat: Emmi Kähkönen

Ma 16.06.2014 @ 14:23Minna Salmi

Aikuisena alkeiskurssille

Olin jotenkin aavistanut sen tulevan vielä eteen. Kuopus oli kokeillut jo tanssia, uintia, kuvataidekoulua, joukkuevoimistelua, rumpujensoittoa ja monenlaista jumppaa. Hän alkoi kinuta mukaan ratsastavien kavereiden tunteja katsomaan ja oli jokaisessa lastentapahtumassa poikkeuksellisesti valmis jopa jonottamaan, jos tarjolla oli poniratsastusta.


 

 

Odottelin innostuksen laimenevan ja samalla laiskasti seurailin lähitallien alkeiskurssitarjontaa. Kuopus ei hellittänyt. Kävimme kokeilemassa talutusratsastusta kevään aikana muutamia kertoja.

Tässä kohtaa jouduin tunnustamaan itselleni, miksi en ollut tätä harrastusta lapselleni itse tarjonnut. Minä pelkäsin hevosia. En mielelläni mennyt niitä kosketusetäisyydelle. Muutaman metrin päästä katselin mielelläni, mutta lähelle en halunnut mennä.


 

Melkein heppatyttö, mutta ei ihan

Oli ratsastanut nuorena lyhyen aikaa. Tallilla oli hauska viettää aikaa ainakin kesäisin kun muita harrastuksia ei kesäaikaan ollut. Tätäkin kokemusta leimasi pieni arkuus. En osannut silloin sitä sen tarkemmin analysoida, mutta samanlaista intoa ja paloa ei ratsastukseen ollut kuin näin muilla tallilla olevan.

Muistoihin jäivät toisaalta lukuisat putoamiset, yhden ponin päästäminen karkuun tallin pihalla, mutta myös sen ihanan kiltin suomenhevosen tasainen laukka. Juuri sen, jolla kaikki aloittelijat ensimmäisen kerran pääsivät laukkaamaan. Mieluiten ratsastin kaikkein vanhimmilla ja rauhallisimmilla hevosilla.

Nyt olin kymmenvuotiaani kanssa tallilla ja yritin olla urhea. Tiesin, että tyttö tulisi tarvitsemaan apua ponien kanssa. Hänen tuntinsa oli päivän ensimmäinen, joten jatkossa meidän tulisi saada ainakin suurimmalta osin itse poni valmiiksi tunneille. Tyttö uhkui itsevarmuutta, mutta ei ylettänyt aluksi nostamaan satulaa selkään tai saanut suitsia ponille päähän. Harjaantumattomalle kavioidenkin putsaus oli alkuun työläs tehtävä.

Pelko läikkyi minussa ja samalla jotain muutakin. Kun tytön ensimmäisten tuntien jälkeen huomasin tallin nettisivuilta aikuisten alkeiskurssin, ilmoittauduin sinne.



 

Apua ja kannustusta

En muista koskaan saaneeni niin paljon kannustusta ystäviltä ja perheeltä, kuin nyt, kun minä hevospelkoinen ilmoitin meneväni alkeiskurssille. Kaikki tekosyyt olla menemättä tyrmättiin heti. Ei haitannut selkäkipu, ei aikatauluongelmat, ei yksinkertaisesti mikään.

Olen käynyt tunneilla nyt vuoden, ja minulla on ollut onnea monella tavalla. Samassa porukassa ratsastavat Silja, Satu, Kati ja vielä myöhemmin joukkoon liittynyt Katja. Alusta asti kaikki ovat auttaneet toisiaan kaikessa. Kun yksi oppi laittamaan martingaalit, niin hän opetti toiselle. Jos joku ei saanut suitsia päähän tai tunnin jälkeen loimea selkään, niin muut tulivat auttamaan. Tarviitko apua, kuuluu tässä porukassa yhtä usein kuin tuletko auttamaan. Kannustus on mieletöntä. Jokainen tsemppaa toisiaan yrittämään ja kehuu onnistumisista.

Tallille on helppo tulla. Käytävällä tervehditään. Kaikilta saa apua. Kun itse vähänkin osaa, niin voi auttaa takaisin.

Sain myös parhaan mahdollisen opettajan. Keravan ratsastuskoulussa meitä aikuisia aloittelijoita luotsaava Master-tason opettaja Essi Horttanainen kuunteli kun kerroin pelostani. Sen jälkeen hän on määrätietoisesti haastanut etenemään pelon kanssa sopivin askelin. Vaatinut pikkuisen lisää kun on ollut sen aika, mutta nähnyt kun en ole pystynyt enempään. Hän jaksaa kehua jokaisesta pienestä edistysaskeleesta, jokaisesta paremmin menneestä tunnista, hyvästä ravipätkästä ja osumisesta lähelle kentän kulmaa.

Pelko on kiehtova tunne kun sen kohde samaan aikaan vetää puoleensa ja työntää luotaan. Ensimmäisen laukannoston jälkeen palasin mielessäni lähtöpisteeseen. Tarvitsin taas uudelleen aikaa ja monta tuntia hevosen selässä ennen kuin uskaltauduin uuteen yritykseen. Taakse otetut askeleet ovat vieneet eteenpäin kun olen saanut tunneilla monta mahdollisuutta yrittää uudelleen.





Asenne ratkaisee

Hevoset ovat ihania. Arvostan suunnattomasti näitä uskollisia ratsastuskoulun hevosia, jotka antavat anteeksi kaikki väärät avut ja odottavat kunnes osaan antaa oikeat. Menevät joskus reippaasti ja joskus omia teitään. Väärät askellajit ovat joskus huonojen apujen ja joskus hevosen ratkaisuja, sama koskee reittejä kentällä. Pyydän mielessäni tunnin aikana useita kertoja anteeksi osaamattomuuttani ja yritän korvata sen kohtelemalla näitä uljaita eläimiä syvällä kunnioituksella ja ystävyydellä.



Ratsastaminen ja hevoset pyörivät nyt mielessäni joka päivä. Haluan osata enemmän, ymmärtää enemmän ja pelätä vähemmän. Nousen siis hevosen selkään edelleen torstaisin jännittyneenä, mutta täynnä onnistumisen iloa jokaisesta edistysaskeleesta. Jokainen metri selässä vie minut kohti ratsastamisen taitoa. Ei tullut ponityttöä, mutta tulisiko vaikka heppatäti?


 

 

Kirjoittaja on 46-vuotias opetustoimen suunnittelija ja psykologi, joka ratsastuksen lisäksi harrastaa talvisin lasten kuljettamista harrastuksiin ja kesäisin drag racingia. 

 

Kuvat: Emmi Kähkönen

Sivut

Ystäväni hevonen

Kerran ponityttö, aina ponityttö

Ronja 20v. Poninomistaja ja intohimoinen hevosharrastaja. Tervetuloa blogiini!
 

Ronja ja Mira

 
Areena

Jaksot Areenassa 

Facebook

 

Instagram

Seuraa blogia

Bloglovin

Blogiarkisto

2014

marraskuu

lokakuu

syyskuu

elokuu

heinäkuu

kesäkuu

toukokuu

huhtikuu

maaliskuu

helmikuu

tammikuu

2013

joulukuu

marraskuu

lokakuu

syyskuu

elokuu

heinäkuu

kesäkuu