Ma 16.06.2014 @ 14:23Minna Salmi

Aikuisena alkeiskurssille

Olin jotenkin aavistanut sen tulevan vielä eteen. Kuopus oli kokeillut jo tanssia, uintia, kuvataidekoulua, joukkuevoimistelua, rumpujensoittoa ja monenlaista jumppaa. Hän alkoi kinuta mukaan ratsastavien kavereiden tunteja katsomaan ja oli jokaisessa lastentapahtumassa poikkeuksellisesti valmis jopa jonottamaan, jos tarjolla oli poniratsastusta.


 

 

Odottelin innostuksen laimenevan ja samalla laiskasti seurailin lähitallien alkeiskurssitarjontaa. Kuopus ei hellittänyt. Kävimme kokeilemassa talutusratsastusta kevään aikana muutamia kertoja.

Tässä kohtaa jouduin tunnustamaan itselleni, miksi en ollut tätä harrastusta lapselleni itse tarjonnut. Minä pelkäsin hevosia. En mielelläni mennyt niitä kosketusetäisyydelle. Muutaman metrin päästä katselin mielelläni, mutta lähelle en halunnut mennä.


 

Melkein heppatyttö, mutta ei ihan

Oli ratsastanut nuorena lyhyen aikaa. Tallilla oli hauska viettää aikaa ainakin kesäisin kun muita harrastuksia ei kesäaikaan ollut. Tätäkin kokemusta leimasi pieni arkuus. En osannut silloin sitä sen tarkemmin analysoida, mutta samanlaista intoa ja paloa ei ratsastukseen ollut kuin näin muilla tallilla olevan.

Muistoihin jäivät toisaalta lukuisat putoamiset, yhden ponin päästäminen karkuun tallin pihalla, mutta myös sen ihanan kiltin suomenhevosen tasainen laukka. Juuri sen, jolla kaikki aloittelijat ensimmäisen kerran pääsivät laukkaamaan. Mieluiten ratsastin kaikkein vanhimmilla ja rauhallisimmilla hevosilla.

Nyt olin kymmenvuotiaani kanssa tallilla ja yritin olla urhea. Tiesin, että tyttö tulisi tarvitsemaan apua ponien kanssa. Hänen tuntinsa oli päivän ensimmäinen, joten jatkossa meidän tulisi saada ainakin suurimmalta osin itse poni valmiiksi tunneille. Tyttö uhkui itsevarmuutta, mutta ei ylettänyt aluksi nostamaan satulaa selkään tai saanut suitsia ponille päähän. Harjaantumattomalle kavioidenkin putsaus oli alkuun työläs tehtävä.

Pelko läikkyi minussa ja samalla jotain muutakin. Kun tytön ensimmäisten tuntien jälkeen huomasin tallin nettisivuilta aikuisten alkeiskurssin, ilmoittauduin sinne.



 

Apua ja kannustusta

En muista koskaan saaneeni niin paljon kannustusta ystäviltä ja perheeltä, kuin nyt, kun minä hevospelkoinen ilmoitin meneväni alkeiskurssille. Kaikki tekosyyt olla menemättä tyrmättiin heti. Ei haitannut selkäkipu, ei aikatauluongelmat, ei yksinkertaisesti mikään.

Olen käynyt tunneilla nyt vuoden, ja minulla on ollut onnea monella tavalla. Samassa porukassa ratsastavat Silja, Satu, Kati ja vielä myöhemmin joukkoon liittynyt Katja. Alusta asti kaikki ovat auttaneet toisiaan kaikessa. Kun yksi oppi laittamaan martingaalit, niin hän opetti toiselle. Jos joku ei saanut suitsia päähän tai tunnin jälkeen loimea selkään, niin muut tulivat auttamaan. Tarviitko apua, kuuluu tässä porukassa yhtä usein kuin tuletko auttamaan. Kannustus on mieletöntä. Jokainen tsemppaa toisiaan yrittämään ja kehuu onnistumisista.

Tallille on helppo tulla. Käytävällä tervehditään. Kaikilta saa apua. Kun itse vähänkin osaa, niin voi auttaa takaisin.

Sain myös parhaan mahdollisen opettajan. Keravan ratsastuskoulussa meitä aikuisia aloittelijoita luotsaava Master-tason opettaja Essi Horttanainen kuunteli kun kerroin pelostani. Sen jälkeen hän on määrätietoisesti haastanut etenemään pelon kanssa sopivin askelin. Vaatinut pikkuisen lisää kun on ollut sen aika, mutta nähnyt kun en ole pystynyt enempään. Hän jaksaa kehua jokaisesta pienestä edistysaskeleesta, jokaisesta paremmin menneestä tunnista, hyvästä ravipätkästä ja osumisesta lähelle kentän kulmaa.

Pelko on kiehtova tunne kun sen kohde samaan aikaan vetää puoleensa ja työntää luotaan. Ensimmäisen laukannoston jälkeen palasin mielessäni lähtöpisteeseen. Tarvitsin taas uudelleen aikaa ja monta tuntia hevosen selässä ennen kuin uskaltauduin uuteen yritykseen. Taakse otetut askeleet ovat vieneet eteenpäin kun olen saanut tunneilla monta mahdollisuutta yrittää uudelleen.





Asenne ratkaisee

Hevoset ovat ihania. Arvostan suunnattomasti näitä uskollisia ratsastuskoulun hevosia, jotka antavat anteeksi kaikki väärät avut ja odottavat kunnes osaan antaa oikeat. Menevät joskus reippaasti ja joskus omia teitään. Väärät askellajit ovat joskus huonojen apujen ja joskus hevosen ratkaisuja, sama koskee reittejä kentällä. Pyydän mielessäni tunnin aikana useita kertoja anteeksi osaamattomuuttani ja yritän korvata sen kohtelemalla näitä uljaita eläimiä syvällä kunnioituksella ja ystävyydellä.



Ratsastaminen ja hevoset pyörivät nyt mielessäni joka päivä. Haluan osata enemmän, ymmärtää enemmän ja pelätä vähemmän. Nousen siis hevosen selkään edelleen torstaisin jännittyneenä, mutta täynnä onnistumisen iloa jokaisesta edistysaskeleesta. Jokainen metri selässä vie minut kohti ratsastamisen taitoa. Ei tullut ponityttöä, mutta tulisiko vaikka heppatäti?


 

 

Kirjoittaja on 46-vuotias opetustoimen suunnittelija ja psykologi, joka ratsastuksen lisäksi harrastaa talvisin lasten kuljettamista harrastuksiin ja kesäisin drag racingia. 

 

Kuvat: Emmi Kähkönen

La 14.06.2014 @ 23:27Ystäväni hevonen

Neljä silmää näkee enemmän kuin yksi


Kangasalan hevosklinikka ei ulkonäöllään prameile. Ilman ovensuussa olevaa nimikylttiä voisi kuvitella saapuneensa varastoon tai kuplahalliin. Ulkonäkö kuitenkin pettää. Sisältä löytyy monipuolista hevosalan osaamista. 

Poni on vuorotellen oireillut kaikkia neljää jalkaansa ja aika montaa niveltä niissä jokaisessa. Se on saattanut olla reippaana ja puhtaana maanantaina, ontua yhtä jalkaa tiistaina, toista keskiviikkona ja olla taas muutaman päivän levon jälkeen näennäisesti kunnossa. Kylmäystä, lämpöpinteleitä, magneettisuojia, BOTteja, hierontaa, kävelyttämistä, taluttamista, tarhalepoa, röntegeitä, ultraääniä, nivelpiikityksiä, kipulääkkeitä - kaikki ovat tulleet tutuksi viimeisen reilun vuoden aikana. 

Mitään järkevää syytä oireiluun ei ole löytynyt. Muuten perusterve hevonen, joka liikkuu säännöllisesti ja oikeinpäin, verrytellään kunnolla ennen ja jälkeen, varusteet istuvat, kengitys ok ja ratsastuspohjat kunnossa. Eläinlääkärissä löytyy kyllä aina akuutti vaiva, mutta kun se on hoidettu, pullahtaa esiin toinen. 

Koko ajan tuntui siltä, että jossain olisi kaikkia vaivoja yhdistävä tekijä, mutta mikä. Miksei poni osaa puhua ja kertoa mihin koskee, milloin kivistää ja mitä voisin tehdä auttaakseni.



 

Moniammatillista osaamista

Olin tyytyväinen omaan eläinlääkäriini, olin aina saanut hyvää ja ymmärtäväistä palvelua. Ryhdyin kuitenkin kyselemään kaverilta ja utelemaan somessa josko jollain olisi erityisen hyviä kokemuksia muista lääkäreistä tai klinikoista. Mielipiteitä ja kokemuksia oli yhtä monta kuin kertojiakin. Yksi suositteli ehdottomasti yhtä, toinen haukkui saman paikan pataluhaksi. Moni suositteli kuitenkin kokeilemaan myös jotain toista kuin totuttua omalääkäriä - uusi eläinlääkäri voisi lähestyä tilannetta kenties ihan uudesta kulmasta. Jokaisellahan on kuitenkin omat ammatilliset vahvuutensa ja henkilökohtaiset kokemuksensa.

Päädyin tilaamaan vastaanottoajan Kangasalan hevosklinikalta. Valinta oli osin ihan mutua, osin minua viehätti henkilökunnan monipuolinen osaaminen. Googlettelin ja löysin hevoshieroja Tuula Pursiaisen nimen monen huippuratsun lihashuollon takaa. Onnistuin saamaan ajan, jossa sekä Pursiainen että eläinlääkäri Heikki Saarinen voisivat molemmat tutkia ontuvaa poniani.



 

Käsin koskemalla

Kerroin lyhyesti tilanteen: kaikkia jalkoja on onnuttu ja hoidettu, mutta vaivat uusivat. Voisiko varsinainen vaiva olla jossain muualla - ehkä selässä?



Hevoshieroja Tuula Pursiainen alkoi käydä läpi ponia lihas lihakselta. Keskittyneesti hän liuútti käsiään pitkin ponia, tunnusteli lihaksia ja niiden kiinnityskohtia. Eläinlääkäri Saarinen seisoi vieressä, muutaman kerran he vaihtoivat katseen, kun Tuula jäi pidemmäksi ajaksi yhteen kohtaan. 



Ponista löytyi käsin tunnustelemalla vanhoja vammoja. Oikealla puolella poikittaisessa rintalihaksessa oli arpikudosta, joka oli voinut tulla liukastumisesta tai vaikka jalan kiinni jäämisestä johonkin. Se voisi selittää miksi sillä oli tapimus tunkea oikeaa lapaa ulos vasemmassa kierroksessa.

Ja varsinainen iso vaiva löytyi oikeasta lonkasta! Sieltäkin löytyi jälkiä vanhoista ruhjeista: voimakasta arpikudosta ristiluun ympäriltä. Ponin oli täytynyt joskus kaatua tai liukastua. Ajan kuluessa vamma ei ollutkaan parantunut vaan kehittynyt pikkuhiljaa suuremmaksi ja todennäköisesti heijastellut kipua selkärangan kautta milloin mihinkin jalkaan. Poni oli myös kivun vuoksi käyttänyt itseään vajavaisesti ja pyrkinyt säästämään kulloinkin kipeintä paikkaa ja varannut sitten vastaavasti enemmän toiselle.


 

Vuosien yhteistyö tuottaa tulosta

 


Liinassa ontuminen näkyi selvästi ja tapa jolla poni liikkui, vahvisti Tuulan löydöksiä. Lähes puhumattomana työpari katsoi liinassa juoksevaa ponia. Vain muutama sana, yhteisymmärrystä viestivä katse ja pään nöykäytys kertoivat saumattomasta yhteistyöstä. 

Tuula ja Heikki ovat työskennelleet yhdessä jo yli kymmenen vuoden ajan. Molemmat ovat havainneet, että yhdistämällä molempien erikoisosaaminen tulokset paranevat. Tuulan taito tuntea muutokset hevosen lihaksistossa antaa Heikille osviittaa siihen mistä vaivoja haetaan ja lähdetään kuvantamaan.



Juoksutuksen jälkeen Heikki venytteli ja taivutti jalkoja. Poni ei selvästi pitänyt oikean takajalan käsittelystä ja kertoi käytöksellään sen olevan kipeä ja jäykkä. 


 


 

Ultraääntä ja paineaaltoja

Jotta voitaisiin olla varmoja, minkälaisia muutoksia llihaksistossa oli tapahtunut, oli palpoinnin, juoksutuksen ja taivutuksen jälkeen ultraäänen vuoro. Poni sai rauhoittavaa ja talutettiin Heikin käsittelyyn.


 


Heikki kertoi, että lantion alueella ultraäänellä ei pääse kovinkaan syvälle. Mutta kaikki mitä sillä pystyi näkemään, vahvisti epäillyn. Oikeanpuoleisesta rintalihaksesta löytyi arpikaikuja. Ja sitten se varsinainen vaiva: lonkassa oikeanpuoleisen ristiharjanteen takana lihassäikeet olivat lyhyet ja epäsäännölliset. Se kertoi vanhasta vammasta ja arpikudoksesta. Diagnoosi oli ristialueen ligamenttivaurio.



Hoidoksi eläinlääkäri määräsi 3-4 kertaa paineaaltohoitoa. Tämä Shock-wavenakin tunnetussa hoidossa ihonalaisiseen kudoksiseen kohdistetaan elektrohydraulisesti synnytetty paineaalto. Paineaaltojen toivotaan vähentävän kipua ja parantavan aineenvaihduntaa. Ensimmäisen hoitokerran poni sai saman tien. Minimaaliselta katuporalta näyttävä laite jumpsutti paineaaltoja yhä pienessä pökkyrässä olevan ponin ristialueeseen.



 

Kolmen kuukauden kuntoutus

Kotihoidoksi ponille määrättiin pitkiä kävelyitä. Ja käynnin lomassa minutti ravia ja taas käyntiä, toinen minuutti ja käyntiä. Sama laukan suhteen. Pikkuhiljaa kun ontuminen toivottavasti poistuu ja kunto kohenee, ravin ja laukan määrää lisätään. Kaksi tai kolme paineaaltohoitoa kertoo tehoaako se. Matkalla voimme myös varautua niveltulehtduksiin ja muihin vaivoihin, kun liikeradat eivät ole vielä tasaiset ja tasapuoliset. 

Mitään takuita paranemisesta ei ole, hevonen on monimutkainen kokonaisuus, jossa kaikki vaikuttaa kaikkeen. Mutta ainakin olemme nyt pidemmällä, kun yksittäisten vaivojen hoidon sijasta löytyi ehkä se kaikkien vaivojen syy. Hoidamme siis toivottavasti syytä eikä vain seurauksia. 



 

Kuvat: Kristiina Lehtonen

 

 

 

To 12.06.2014 @ 21:28Ronja

Toivo elää


Mira on sairastellut viimeisen vuoden. 

Se on välistä jäykkä, epäpuhdas tai ontuva. Toisaalta on pätkiä, kun se tuntuu olevan täysin voimissaan.

Lääkäreiden mukaan kaiken pitäisi olla kunnossa, mutta silti poni oireilee säännöllisen epäsäännöllisesti. 


Raastavinta on epätietoisuus. Mikä sillä on? Miten voin auttaa? Mitä voin tehdä? 

Ollaanko nyt siinä pisteessä, että kilometrit on kuljettu? Vaivaako minun rakastani vanhuus

Vanhuuteen kun ei kävelytys auta. Vanhuuteen ei auta edes se kuuluisa aika. Vanhuudesta ei ole paluuta. 



Ei vaivaa. 

Vika on selässä. Ja siihen voi saada hoitoa. Parantuminen on mahdollista. 

Toivo elää, ja Mira vielä pitkään sen mukana. 

Kuvat: Emmi Kähkönen

Ke 11.06.2014 @ 19:28Emmakaisa Jokiniemi

Tähtiä tekemässä

Suomalainen Juulia Jyläs päätyi 20 vuotta sitten hevosten perässä Hollantiin. Sille tielleen hän on jäänyt ja tänä päivänä hän pyörittää miehensä kanssa yli 30 hevosen myyntitallia Hollannin Elburgissa.


 



”Lähtöni syy oli se, että halusin päästä huippuratsastuksen ytimeen. Jos haluaa toimia kunnolla hevosalan ammattilaisena on paljon helpompaa asua ulkomailla.”

Juulia pitää Stal van Triest -myyntitallia yhdessä miehensä Herman van Triestin kanssa. Tallilta myydään estehevosia ympäri maailmaa.
"Minä hoidan ratsutuksen, kilpailemisen ja valmentautumisen, Herman puolestaan vastaa astutuksista, kasvatuksesta ja myynnistä."


 




Herman kertoo, että kilpahevosen kasvatuksesta kaikki lähtee laadukkaasta emästä. Esteratsastuksen huipulla pärjätäkseen hevosessa pitää olla paljon verta.

"70-80 prosenttia varsan ominaisuuksista tulee emästä. Kasvatuksessa lähdetään aina siitä, että tamma on huippu. Ori voi täydentää tamman heikkouksia, mutta huonosta tammasta ei saa hyvää jälkeläistä edes huippuorilla."

Stal van Triestin hevosista 4-8 tammaa on kantavana joka vuosi. Hevosten hinnat riippuvat ihan yksilöstä.

"4-vuotiaan hevosen kasvattamiseen on voinut helposti mennä jo 10 000 euroa kaikkine kuluineen. Myyntihinta riippuu tietysti täysin siitä, kuinka laadukas hevonen on ja paljonko siinä nähdään potentiaalia."



Stal van Triestin kasvatteja voi nähdä arvokilpailuissa ympäri maailmaa.

"Vaikka tallin kasvatustoiminta on määrällisesti pientä, on maailman huipulla useampia meidän tallin kasvatteja. Muun muassa Zilverstar, joka voitti hiljattain 150 luokan CSI viiden tähden kilpailuissa, kaksinkertainen Belgian mestari Flinstone ja 6-vuotiaiden Englannin mestari Batavia."

Hevosen kasvatus vaatii pitkäjänteistä työtä.

"Emme halua tänne "hevoset tulee ja menee" -meininkiä. Omat kasvatit saatavat olla meidän tallilla jopa 8-9 vuotta. Hevosesta ei ole tarpeen luopua niin kauan, kun hevosella on vielä tulevaisuutta ja se pystyy kehittymään paremmaksi."



Malttia vaaditaan myös nuoren hevosen ratsuttamisessa. Tavallisesti Juulia ratsuttaa 6-8 hevosta päivässä.

Kypsyvät varsat pidetään erillään ratsutettavista hevosista.

"Yleensä hevoset tulevat talliin vasta kolme ja puoli tai nelivuotiaina. Sitä ennen niiden annetaan kasvaa muualla. Ei ole hyvä, että varsat ja kisahevoset ovat samassa tallissa, koska niillä on eri bakteerikanta. Kilpahevoset kiertävät ympäri maailmaa, minkä takia niiden vastustuskyky on kehittyneempi kuin varsoilla.”

Tallin seinällä näkyy suuri lukujärjestys, josta voi tarkistaa, mitä kukin hevonen on treenannut minäkin päivänä.



"Nuoret hevoset tulevat talliin noin kolme ja puolivuotiaina. Silloin hevoset ovat vielä ihan lapsia. Ennen treenaamisen aloittamista hevoset on irtohypytetty ja röntgenkuvattu, mutta muuten niillä ei ole tehty juuri mitään. Tällä hetkellä tallissa on viisi kappaletta nelivuotiaita ja kaikki ovat todella raakoja."


 


 


Yleensä Juulia ratsastaa nuoria hevosia kerrallaan noin 20 minuuttia. Nuoren estehevosen viikkotreeni koostuu kolmesta tai neljästä treenistä kentällä, kävelytyskoneesta sekä välillä käydään laukkaradalla.

"Meidän filosofia on että annetaan hevosen kehittyä rauhassa. Hevosen lihaksisto ja tasapaino pitää olla kehittyneet, ennen kuin sille voi asettaa esteteknisiä haasteita."

Ratsastaessa nuoren hevosen kanssa kommunikaatio pitää olla todella selkeää. Koulutusvaiheessa pitää myös varautua yllätyksiin ja takapakkeihin.

"Jos nuoren hevosen kanssa mennään liian nopeasti eteenpäin, sen tulevaisuus loppuu ennen kuin se on alkanutkaan. Valmennuksessa pitää huolehtia siitä, että hevosen pitää pysyä korvien välistä pirteänä."





Nuoren hevosen kouluttamisessa ei voi olla yhtä kaavaa.

"Ei voi sanoa, että kuukauden päästä ollaan tässä pisteessä. Sanomme täällä, että yksi päivä on kuravettä ja toinen shampanjaa", nauraa Juulia.

"Kuka sinne GP-radoille sitten loppujen lopuksi yltää...", Juulia sanoo ja jatkaa pienen tuumaustauon jälkeen.

"Viime kädessä tärkeintä on luonne. Halu ja palo hypätä. Jos tamma menee läpi vaikka tulesta on hyvin todennäköistä, että varsa tekee sen myös."


 




Kuvat: Emmakaisa Jokiniemi ja Juulia Jyläksen arkistot

Ke 11.06.2014 @ 08:18Ystäväni hevonen

Orilaidun opettaa hevosten tavoille

Trailerissa jyskyy ja rytisee. Koko koppi heiluu, kun kaksivuotias orivarsa kyllästyy odottamaan. Se kuulee pellolle kerääntyvät autot ja ympärillä ihmettelevien ihmisten porinan, haistaa laitumen vihreän ruohon ja aistii viereisten kuljetusautojen lajikumppanit.

Miehikkälän 52. orivarsalaidun odottaa.



 

Kesäkuun aurinko porottaa Syväjärven rantapellolle Suur-Miehikkälän kunnassa. Autoletka valuu hiekkatietä pitkin ja tuhatmäärin ihmisiä asettautuu pellon aitojen taakse odottamaan orivarsojen laitumellelaskua. Paikalliset martat kauppaavat kahvia ja munkkeja, makkara tuoksuu, arvat ja metrilakut houkuttelevat. Takapellolla lapset jonottavat ponitalutukseen.

2-3-vuotiaat orit odottavat kuljetusautoissa. Ensin on vuorossa kavioiden polttomerkintä, sen jälkeen kaikki kuusitoista pääsevät nauttimaan vapaudesta, ruohosta ja keskinäisestä riemusta. Rajojakin koetellaan. Lauma koulii ja pakottaa opettelemaan sosiaalisia taitoja. Opit toivottavasti jatkossa helpottavat ihmisenkin työtä, kun näistä hurjapäistä koulitaan ratsuja ja ravureita.


Lauma kouluttaa

Kymen-Karjalan hevosjalostusliiton orilaitumella on pitkät perinteet. Tänä vuonna varsat saavat nauttia luonnosta ja toistensa seurasta jo 52. kerran. Noin kolmen kuukauden laidunjakson aikana orit opettavat toisilleen laumakäyttäytymisen perusteet ja hoitavat samalla alueen luonnontilaista maastoa. 28 hehtaarin niemellä hevosilla on tilaa temmeltää.

 


 


Tuohikotista laitumelle saapuu 2-vuotias Arvon Herra. Rautias suomenhevonen käyttäytyy nimensä mukaisesti ja odottaa tyynesti vuoroaan kavioiden polttomerkintään. Omistaja Antti Paukkunen odottaa orista juoksijaa. Orilaitumesta hänellä on hyviä kokemuksia edellisten nuorten herrojen kanssa. Laitumella hevoset pääsevät purkamaan energiaansa ja elämään lauman ehdoilla. Kun alun yhteenotoissa arvojärjestys on selvitetty, sujuu yhteiselo yleensä rauhallisesti.


 


Viereisen trailerin Lamborginosta kiteeläinen Mika Koskinen odottaa ratsua tyttärelleen. Ja mikäpä on odottaessa, kun isänä on maineikas Cagliostro. Piirtopäinen ruunikko kiertää ympyrää taluttajansa ympärillä, eikä malttaisi millään odottaa pääsyä vapauteen. Ori heilauttaa harjaansa, kaartaa kaulansa komeasti ja hengittää sieraimet laajentuneina. Lihakset väristen se hirnuu tovereilleen. Edessä on kuitenkin vielä hevosten merkintä, jotta ne löytävät varmasti takaisin oikeaan kotiin kolmen kuukauden laidunkauden jälkeen.


 

Yleisöä riittää

Kaukana ovat ne ajat, kun kaksi- ja kolmevuotiaita pidettiin kuin pellossa. Kaikki kuusitoista osaavat käyttäytyä ja ovat selvästi tottuneita ihmisiin, autoihin ja tohinaan ympärillä. Siitä huolimatta polttomerkintä jännittää ja avustajat ovat tarpeen. Moni peittää hevoseltään silmät, jotta se ei näe lähestyvää polttorautaa. Näyttävyydestään huolimatta merkintä on hevoselle täysin kivuton.



Laitumelle laskua on saapunut seuraamaan useampi tuhat kiinnostunutta. Kameran sulkijat vain napsuvat, kun hevoset saapuvat numerojärjestyksessä kavioiden polttomerkintään.


 


 



Vihdoinkin irti!

Kun kaikki orit ovat saaneet merkinnän kavioihinsa ja siirtyneet pellolle odottamaan, saavat omistajat luvan laskea hevoset samaan aikaan irti.

Ja riemulla ei ole rajaa! Tanner tärisee, kun hevoset kiihdyttävät vauhtiin. 






Seuraa johtajaa

Ensimmäisten huumaavien laukkaspurttien jälkeet orit haistelevat toisiaan. Alistuva osapuoli naksuttaa leukojaan ja kertoo siten ettei halua haastaa. Jos arvoasetelma ei heti selviä, yltyvät ne kiljahtelemaan ja kuopivat etukavioillaan näyttävästi ilmaa. Korskuen hevoset nousevat takajaloilleen. Yksi pyörähtää ympäri ja läjäyttää takakavionsa naapurin lautasiin.




Välienselvittely äityy välillä rajuksikin, yksi ottaa osumaa kaviosta, toinen hampaista. Ääripäät erottuvat laumasta nopeasti, alistuvimmat seuraavat enemmänkin mukana, kun taas rajuimmissa yhteenotoissa tuntuu olevan aina samat kaverit. 



Yleisö jaksaa seurata hevosten ryminää ja riemua. Pian kuitenkin arvat on myyty, voitot jaettu ja munkkisokerit pyyhitty suupielistä. Autot alkavat ryhmittyä jonoihin ja letka siirtyä kohti kotia.

Orit rauhoittuvat ja malttavat jo maistaa ruohoa. Joku haastaa vielä kaveria kisailemaan, mutta pikkuhiljaa nekin siirtyvät puiden katveeseen laiduntamaan. 

Nyt hevosten kesä voi alkaa.


 


 

Kuvat: Kristiina Lehtonen

Ma 02.06.2014 @ 16:47Ystäväni hevonen

Kerran ponipoika, aina ponipoika

Ratsastus mielletään Suomessa tyttöjen lajiksi. Ja sitä se onkin. Ratsastajainliiton jäsenistä nimittäin peräti 95 prosenttia on naisia. Ratsastustaharrastavan Pietarin mielestä on aliarviointia pitää ratsastusta pelkästään ”tyttöjen pikku puuhasteluna”.

 
Heppapoika oli tallilla harvinainen näky, kun Pietari aloitti ratsastuksenkahdeksan vuotta sitten.
”Kyllä täällä tallilla nykyään välillä poikiakin näkyy, mutta silloin kun aloitin, pojat olivat harvassa.”

Itse Pietari ei hevosten pariin löytänyt vaan hevosharrastus lähti liikkelle siitä, kun äiti vei Pietarin kokeilemaan ratsastusta.

”Ensimmäisen kerran kun menin hevosen selkäään, tunsin kuinka mahtavaa on, että pystyin vaikuttamaan niin isoon eläimeen. Selässä tajusin vasta, kuinka saakelin hienoja eläimiä hevoset on.”

Siitä lähtien Pietari on käynyt säännöllisesti tallilla. Nykyisin 16-vuotiaan Pietarin viikkoon kuuluu kaksi ratsastustuntia. Kahdeksan vuoden aikana Pietari on kohdannut paljon ennakkoluuloja ratsastusharrastustaan kohtaan.

”Pienempänä kaikki ponitytöt oli ihmeissään, kun pyörin tallilla. Nykyään hämmästely on vähentynyt, mutta kyllä mä tunnen itteni vieläkin vähän erakoksi tallilla.” 

Erityisesti tallipiirien ulkopuolella Pietari on joutunut puolustamaan useasti hevosharrastustaan. Ilkeyksiltäkään ei ole vuosien varrella voinut välttyä.

”Onhan sitä kaikkea tullut kuultua, mutta en jaksa provosoitua aivottomista jutuista. Ennen en puhunut kellekkään tallin ulkopuoliselle kaverille ratsastuksesta. Kavereistani vain ex-tyttöystäväni on nähnyt minun ratsastavan.”

Iän myötä kavereiden suhtautuminen Pietarin harrastukseen on kuitenkin muuttunut.
”On aina tosi eksoottista kun sanon, että ratsastan. Nykyään voin puhua paljon enemmän ratsastuksesta esimerkiks koulukavereilleni. Nyt kun menin Sibeliuslukioon kaikkien mielestä on vaan tosi siistiä että ratsastan. Koulukavereistani on hauskaa, että tällainen rumpalipoika ratsastaa.”
 


Pietaria suorastaan huvittaa ajatus siitä, että ratsastus leimataan ”tyttöjen pikku puuhasteluksi.”
”On hauskaa ja aika ristiriitaistakin, että ratsastusta pidetään pelkästään tyttöjen lajina, kun tässä ollaan tekemisissä isojen ja arvaamattomien eläinten kanssa. Tämän lajin mieltäminen tyttöjen pikku puuhasteluksi väheksyy koko lajia.”

Pietari tuumaa, että mielikuvat ratsastuksesta ”tyttöjen juttuna” on amerikkalaistunutta ajattelutapaa.
”Esimerkiksi Euroopassa ratsastus on ihan yhtälailla miesten kuin naistenkin laji. Suomessa pojat ei vaan tajua, kuinka hieno laji tää on.”

Pietari myöntää, että myös hevosmaailman sisällä vahvistetaan kuvaa siitä, ettäratsastus on vain tytöille.
”Esimerkiksi hevoslehdet on selkeästi tehty miellyttämään nuoria tyttöjä.”
 

Ammatin Pietari haluaa mieluiten musiikin saralta, mutta sen rinnalla hän toivoo, että hevoset pysyisivät elinikäisenä harrastuksena. Ponipoika tulee aina olemaan ponipoika.

”Parasta tässä lajissa on, että koskaan ei tule valmiiksi. Hienoin tunne ratsastuksessa tulee, kun kokee vuorovaikuttavansa ison ja todella fiksun eläimen kanssa. Ratsastus ei ole pelkkää urheilua kuten esimerkiksi jääkiekko. Tässä pitää jatkuvasti kasvaa ihmisenä, että voi tehdä hevosen kanssa yhteistyötä.”


La 31.05.2014 @ 18:39Ystäväni hevonen

Voimaa hevosesta

Ratsastusterapialla kuntoutetaan sekä kehoa että mieltä. Ratsastusterapeutti Tiina kertoo, että monelle liikuntarajoitteiselle ratsastusterapia on paitsi raajojen vetreyttämistä monelle myös viikon tuulettumishetki. Fyysisen kunnon lisäksi ratsastusterapiassa vahvistetaan mieltä ja itsetuntoa.



Iida, 15, kävelee rollaattorin avulla tallipihan poikki. Tallin vieressä odottavat ratsastusterapeutti Tiina ja terapiahevonen Fjolleri. 

"Hevosen selkään menin ensimmäistä kertaa jo ihan pienenä, mutta ratsastusterapian aloitin vasta kolme neljä vuotta sitten", selittää Iida harjatessaan Fjolleria, joka seisoo liikahtamatta rampin edessä.

Iidalla on synnynnäinen selkäydinvamma, jonka vuoksi hän käy säännöllisesti sekä ratsastusterapiassa että fysioterapiassa.

"Ratsastus on kyllä paljon kivempaa, se ei tunnu ollenkaan terapialta. Mieluummin kävisin tallilla joka päivä, koska hevosten kanssa oleminen on parasta."

Iida kapuaa Fjollerin selkään Tiinan avustuksella. 

"Iida on asiakkaistani ainoa, joka pystyy ratsastamaan itsenäisesti", selittää ratsastusterapeutti Tiina.



Fjolleri on Tiinan mukaan terapiahevoseksi kaikin puolin täysi kymppi.

"Tärkein terapiahevosen ominaisuus on juuri luonne, jota Fjollerilta kyllä löytyy. Terapiahevonen ei saa hötkyillä. Lisäksi terapiahevosen pitää olla ehdottoman kärsivällinen siinä mielessä, että se jaksaa seisoa täysin paikallaan pitkiäkin aikoja", selittää Tiina.

Fjollerin luonne on todella testissä tänään. Luhtajoen ratsutilalla tuuli ulvoo ja paiskoo puiden oksia, pölyä ja havunneuloja ympäri pihaa.
Moni hevonen olisi jännityksestä pinkeä tällaisella ilmalla. Fjollerin keskittymistä tuulen puuskat eivät liikuta sentin vertaa. Sen korvat ovat keskittyneesti suuntautuneet taaksepäin. Se kuuntelee ja tunnustelee Iidan jokaista liikettä.



"Toinen terapiahevosen ehdoton ominaisuus on laadukas käynti", jatkaa
Tiina.

"Törmään usein väitteeseen, että terapiahevosella pitäisi olla kolme laadukasta askellajia. Mielestäni kuitenkin riittää, että terapiahevosella on laadukas käynti, koska harva asiakkaistani edes ravaa. Iida on ihan poikkeus, kun hänen kanssaan otamme silloin tällöin pätkän
laukkaakin."

Kolmas tärkeä ominaisuus on hevosen koko. Terapiahevosen tulisi olla terapeuttiin nähden oikean kokoinen.
"Nyrkkisääntö on, että terapeutin pitäisi yltää terapioitavan kainaloon maasta käsin."



Ratsastusterapiaa hyödynnetään sekä fyysisen vamman että psyykkisten sairauksien hoidossa. Kaikki Tiinan asiakkaat käyvät ratsastusterapiassa lähinnä liikuntarajoitteen vuoksi, mutta ratsastusterapia auttaa monia myös jaksamaan henkisesti vamman tai sairauden kanssa.

"Ratsastusterapiassa koko keho saa kokonaisvaltaista harjoitusta. Siinä saa lihaskuntotreenin ja keskivartalon hallinnan lisäksi aerobista kuntoa. Fysiikan lisäksi ratsastusterapia harjoittaa itsetuntoa.  Tunne siitä, että pystyy tekemään yhteistyötä ison eläimen kanssa on henkireikä monelle liikuntarajoitteiselle."

Tiina sanoo, että ratsastusterapeutin tulee huomioida se, että asiakas tarvitsee tsemppausta sekä fyysisesti että psyykkisesti.

"Ensinäkin aluksi joitakin asiakkaita pitää rohkaista luottamaan hevoseen, koska jotkut saattavat jännittää ratsastamista. Joitakin asiakkaita pitää taas kannustaa elämässään eteenpäin, jos he ovat katkeroituneita vammastaan tai sairaudestaan."



Tiina hyödyntää terapiassa paljon metsälenkkejä.

"Maastossa tehtävät tulevat eteen itsestään. Ihmiselle, jolle kehonhallinta on vaikeaa, on tarpeeksi haastavaa, kun hevosen liike muuttuu ylä- ja alamäissä. Mäkien lisäksi oksien väistely ja kumpurainen metsäpolku ovat hyviä harjotteita."

Tiinan kiteyttää, että parhaimmillaan ratsastusterapia onkin silloin, kun asiakas unohtaa olevansa terapiassa.

"Ratsastusterapian idea ei ole tarkoitus tehdä mitään temppuja vaan saada rauhoittumishetki hevosen kanssa. Asiakkaiden kanssa en juttele ratsastuksesta vaan kaikesta muusta ja hevonen saa tehdä työt."



Tunti on vierähtänyt  ja Iidan ja Fjollerin työt on tältä päivältä tehty. Enää on jäljellä päivän paras hetki: herkut ja rapsutukset.

"Huomenna on lihakset kipeänä", toteaa Iida ja taluttaa Fjollerin takaisin tarhaan.


Ke 28.05.2014 @ 09:25Alex

Mitä jokaisen tulee tietää kengityksestä

Jokainen hevonen on erilainen, niin käyttötarkoituksellaan, luonteeltaan, rakenteeltaan kuin kavioiltaankin. Hevoset riehuvat tarhassa ja polkevat kannoilleen, myös tarhanpohjien muta aiheuttaa imurefleksin, joka saa kengät löystymään ja tippumaan. Kengän irtoaminen on hevosenomistajan harmi, se aiheuttaa treenien venymistä, myöhästelyä, ontumista, kisojen peruuntumista. Kengittäjää joutuu odottamaan 5 minuutin työstä ja vielä maksamaankin tästä ilosta 20-40 euroa. Jos kavio on siisti ja vanha kenkä löytyy, pienellä ohjeistuksella ja opettelulla kengän saa itsekin takaisin ja voit jatkaa toimiasi!

Päärynäkenkää, kehäluuta, varvaskulmaa, papukaijapihtejä.. Kengittäjien sanavarasto ylettyy äärimmäisyyksiin. Kengittäjien pitää tuntea hevosen jalan ja kavion anatomia, osata kengittää tai vuolla hevoskohtaisesti sekä kaiken lisäksi huomioida jalkojen mahdolliset virheliikkeet ja lukea hevosen elekieltä vaaratilanteiden välttämiseksi. Myös omistajilla on näiden lisäksi vaatimuksia, hyvä kengittäjä on mm. sovittuun aikaan paikalla.

 Osaatko lyödä irtokengän?

Raskaassa treenissä ja erilaisilla alustoilla menevä hevonen tarvitsee todennäköisesti kengät jalkaansa, hokkien kanssa talvella ja nurmella. Kengittäjä osaa valita oikeat kengät käyttötarkoituksen mukaan, niin että se palvelee hevosta ja ratsastajaa parhaalla mahdollisella tavalla. Kavioon ja kenkiin vaikuttaa myös treenialustojen pohja, ei kannata närkästyä jos kengittäjä kyselee ”liikoja”. Kovalle pohjalle asetetaan paksummat kengät, harvoin liikkuvalle riittää ohuemmatkin kengät.


 
Rento hevonen on joka kengittäjän unelma 


Kengittäjiltä löytyy paljon enemmän ja vähemmän tärkeää nippelitietoa, suurin osa tiedosta on sellaista millä tavallinen tallaaja ei tee mitään. Löytyy kuitenkin muutamia tärkeitä seikkoja joita voi jokainen hevosten kanssa toimiva huomioida ja edesauttaa hyvän kengityksen onnistumista. On myös hyvä jos hevosenomistaja osaisi lyödä irtokengän kiinni, se helpottaa äärimmäisen paljon varsinkin kilparatsastajan treenejä.

 

Hevoset onnistuvat polkemaan kengän irti aina välillä, joko tarhassa tai ratsastuksen aikana. Toiset hevoset ovat herkempiä kuin toiset, hevonen saattaa jopa ryhtyä ontumaan kengätöntä jalkaa, vaikka olisikin terve jaloistaan. Kuitenkin jos hevonen ei onnu, kolmella kengällä voi mennä melko normaalia treeniä. Kengällisen hevosen kaviot ovat aina pehmeämmät kuin kengättömän, siksi pahasti lohjenneella kaviolla ei kannata lähteä koville alustoille treenaamaan moneksi päiväksi. Tarkasta joka päivä hevosen kengät sekä soita kengittäjälle jo jos kenkä on irtoamassa ja heiluu, kenkä saattaa irrotessaan viedä isonkin osan kaviota mukanaan. Kannattaa yrittää etsiä irronnut kenkä, helpottaa kengittäjän työtä ja säästää rahaa.


 
Vääränlaisen vuolun seurauksena tapahtunut kavion leviäminen 


Kengittäjä tarvitsee tietoa hevosesta

 Uudelle kengittäjälle yleensä esitetään liinassa tai hevosta taluttaen sen käynti ja ravi, mutta harvemmin kengittäjä pääsee oikeasti näkemään, kun hevosella ratsastetaan, hypätään ja laukataan. Jotkut virheliikkeet, kuten kannoille polkeminen, näkyy hevosilla haavoina, mutta ratsastaja ei voi olettaa että kengittäjä tietää jos kengitettävä hevonen esimerkiksi hivuttaa pahasti eli lyö takajalkojen vuohisnivelet yhteen. Kaikki vähänkin tärkeä huomio hevosen liikkeistä tai jaloista kannattaa kengittäjälle mainita, hyvä seppä osaa valita hevosellesi parhaimmat kengät ja oikeanlaisen vuolun. Kengitysvälin aikana ollut ohi menevä ontuma sekä epäpuhtaudet saattavat kieliä jostain vakavammasta. Myös hevosen liikkeen muutokset pitää kertoa kengittäjälle, vaikka ne eivät haitallisia muutoksia olisikaan. Kengitysseppä ei ole eläinlääkäri, mutta tietää paljon kavio-ongelmista ja osaa auttaa eläinlääkärille tarvittaessa. Diagnosoitu vaiva pitää muistaa kertoa kengittäjälle, esimerkiksi kinnerpattinen vaatii toisenlaisen kengän kuin terve.

Ennen kuin itse olen ruvennut kengittämään omat hevoseni, niillä oli kolme eri kengittäjää. Kaikki olivat erittäin taitavia töissään, mutta aina ei ole näin ja huono kengittäjä kannattaakin tunnistaa ja tunnustaa itselleen. Hevosen omistajan ja kengittäjän suhteen on oltava hyvällä pohjalla, mutta hevosen terveyden ja sinun kukkarosi kannalta pitää myös osata sanoa ”ei kiitos”.
Useimmiten kengittäjä kuitenkin tietää mitä tekee ja miksi, kannattaa siis ensin tarkistaa oma tietotaito ja osaaminen, ennen kuin lähtee neuvomaan. Kysele myös kengittäjältä kaikki, joka askarruttaa, tämä auttaa mahdollisesti jälkeenpäin jos joudut vaihtamaan kengittäjää tai hevosella ilmenee ongelmia kavioissa tai kengityksessä. Itse olen kulkenut parin kengittäjän mukana ja opin koko ajan uusia asioita. Aina tarttuu mukaan jotain pientä, mutta hyödyllistä tietoa. Jos ei varsinaisesta kengityksestä, niin ruokinnasta tai liikunnasta, jotka molemmat vaikuttavat koko hevosen hyvinvointiin ja siksi myös kengitykseen.




Päärynäkenkä pohjallisen kanssa

 


 

 

Kirjoittaja on parikymppinen Alex Muurinen, joka on päätynyt kengitysyrittäjäksi sekä töihin 35 hevosen ravitallille. Ratsastuksen hän aloitti vasta 8 vuotta sitten, joten pyrkii nyt ottamaan nuorempana aloittaneita kiinni. Alex kutsuu itseään salaa esteratsastajaksi, ja haaveilee kenttäkisoista oman ratsunalkunsa kanssa.

 

Sivut

Ystäväni hevonen

Kerran ponityttö, aina ponityttö

Ronja 20v. Poninomistaja ja intohimoinen hevosharrastaja. Tervetuloa blogiini!
 

Ronja ja Mira

 
Areena

Jaksot Areenassa 

Facebook

 

Instagram

Seuraa blogia

Bloglovin

Blogiarkisto

2014

lokakuu

syyskuu

elokuu

heinäkuu

kesäkuu

toukokuu

huhtikuu

maaliskuu

helmikuu

tammikuu

2013

joulukuu

marraskuu

lokakuu

syyskuu

elokuu

heinäkuu

kesäkuu