Hyppää pääsisältöön

Ratsastuksen kisakatsomo

Ronja Salmi kisakatsomossa
Ronja Salmi kisakatsomossa Kuva: Ronja Salmi ronja salmi

Ratsastuksen kisakatsomossa syötiin, juteltiin ja jännitettiin, kun maailman parhaat ratsukot kilpailivat MM-esteillä. Viimeisen radan päätyttyä mielessä oli vain yksi ajatus: ensi vuonna uudestaan!

Tomaatti-mozzarellasalaatti
Tomaatti-mozzarellasalaatti Kuva: Ronja Salmi tomaatti

Penkkiurheilu on varmasti yhtä suosittua kuin varsinainen urheilu. Lajia harrastamattomatkin innostuvat television ääressä, kun jalkapallon ja jääkiekon MM-herruudesta kamppaillaan. Viime aikoina myös hieman pienemmät lajit kuten koripallo ja lentopallo ovat hiipineet osaksi penkkiurheilukulttuuria. Olikin outoa havahtua ajatukseen, että olen katsonut porukalla kymmeniä palloiluotteluita, mutta en ainuttakan esterataa. Missä ovat meidän ratsastajien hurraavat kisakatsomot?

No, eilen ainakin yksi oli Porvoossa.

Salaattia otetaan lautaselle
Salaattia otetaan lautaselle Kuva: Ronja Salmi kisakatsomo

Ilahduin suunnattomasti, kun sain kutsun tallikaverini Sannan järjestämään ratsastuksen MM-kisojen kisastudioon. Kotitallin ydinporukka ja valmennusryhmä kerääntyi Sannan luokse katsomaan Ranskan Normandiassa hypättäviä esteratsastuksen henkilökohtaisia semifinaaleja. Sanna oli laittanut pöydän koreaksi, kuten kisastudiossa kuuluukin.

Salaattia otetaan haarukalla
Salaattia otetaan haarukalla Kuva: Ronja Salmi kisakatsomo
Kisakatsomon tarjoiluja
Ihana porkkanakakku! Pisteet Sannalle. Kisakatsomon tarjoiluja Kuva: Ronja Salmi kisakatsomo

Heti alkuun moni ihmetteli ääneen, miksi tätä ei ole tehty aikaisemmin? Syitä on varmasti monia, mutta painavin on varmasti se, että ratsastusta ei juuri televisiosta näe. Tänä vuonna Yleisradio on kuitenkin satsannut ratsastukseen ja näytti Normandiasta yli 100 tuntia lähetystä, suorana sekä koosteina. Hieno juttu! Mutta selkeästi muut lajit vielä jyräävät, kun eilenkin vikellys jätettiin näyttämättä lentopallon takia. Me katsoimme kisoja Areenasta, jossa oli mukana suomalainen selostus. Paha vain, että kaikelta juttelulta ei tullut paljon sitä kuunneltua...

Ihmiset katselevat televisiota
Ihmiset katselevat televisiota Kuva: Ronja Salmi kisakatsomo

Suomen kannalta erityiset näistä MM-kisoista teki suuri joukkueemme. Mitalimahdollisuuksia oli lännenratsastuksessa ja vammaisratsastuksessa, ja Suomella oli edustusta myös koulu-, este- ja kenttäratsastuksessa.

Nopeasti kävi selväksi, että ratsastus on penkkiurheilua parhaimmillaan. Ihasteltavaa riitti hevosista ratsastajien kisatakkeihin, kommentoitavaa radan haastavuudesta yleisön reaktioihin. Suurta hupia aiheuttivat hidastetut kuvat ratsukoiden tukijoukoista, jotka jännittyneinä seurasivat suorituksia. Jokainen paikalla ollut heppaäiti tunnusti näyttävänsä tismalleen samalta, kun oma lapsi on radalla.

Heti alussa ratsastaneet irlantilaiset nousivat katsomon suosikiksi hienojen hevosten ja tyylikkäiden varusteiden takia. Hurrauksia saivat myös Marokko ja Ruotsi, ja jokainen löysi ainakin kolme uutta lempihevosta.

Vauva katsoo vasemmalle leluhevonen kädessä
Kisakatsomon nuorin osallistuja Vertti vuoroin söi, nukkui tai leikki heppaleluilla. Omenat eivät kauas puusta putoa sanotaan. Vauva katsoo vasemmalle leluhevonen kädessä Kuva: Ronja Salmi ystäväni hevonen

Upeiden ja opettavaisten suoritusten seuraamisen lisäksi oli ihanaa kokoontua porukalla yhteen. Ratsastuksen sosiaalista puolta ei pitäisi aliarvioida, vaan ruokkia ja vahvistaa. Vaikka ratsastus on yhden ihmisen laji, voi siitä silti nauttia porukalla. Suosittelen!

Ronja ja vauva juttelevat
Lattiatason tunnelmaa. Syynissä lähtölistat! Ronja ja vauva juttelevat Kuva: Ronja Salmi ronja salmi
  • SUMMERIN PODCASTSARJASSA KYSYTÄÄN "ONKS KAIKKI OK?"

    17-vuotias Milla selvittää podcastsarjassa tunnetilojaan.

    “Kaikki ok?" -podcastsarjassa 17-vuotias Milla Solaranta pohtii elämänsä suuria tunnetiloja ja päästää kuulijan kurkistamaan tunne-elämänsä syövereihin.

  • Kesä ilman pomoa?!

    Miltä tuntuisi olla yrittäjä ja oma pomosi?

    Oletko unelmoinut oman rantakahvilan pitämisestä parhaan kaverin kanssa? Tai miettinyt, miten saada kaveriporukalla rahat kokoon yhteistä reissua varten?

  • Tume menee taas oikeisiin töihin

    Tume menee taas oikeisiin töihin

    Tume kävi viime kesänä todistetusti oikeissa töissä. Te halusitte nähdä lisää ja saamanne pitää. Toinen kausi Tumen oikeita töitä löytyy nyt Areenasta.

  • Ystäväni hevosen lukijoiden parhaita leirimuistoja

    Unelmien leirillä sattuu ja tapahtuu.

    Ratsastusleireillä aina sattuu ja tapahtuu. Kysyimme lukijoilta Instagramissa, millaisia muistoja heille on kertynyt leirikesien aikana. Mukaan mahtuu hullunkurisia kokemuksia sekä ihania tunnelmia tärkeiden hevosten kanssa. @aanniella Varmaa yks hauskimmista kommelluksista tapahtui vuonna 2016, kun hengailtiin asuinrakennuksessamme.