Hyppää pääsisältöön

Poni Grand Prix -sarjakilpailu huipentui Laaksolla

Emma Häggman - Sky III
Emma Häggman - Sky III Kuva: Emmi Kähkönen laakson ratsastustadion

Rapa roiskui, kun ponien Grand Prix -sarjakilpailun finaali ratsastettin päätökseen sateisella Laakson kentällä. Isojen ponien finaaliluokka ratsasetettiin 125-130 cm korkeudella ja pienten 115cm. Sarjakärjessä ei tapahtunut suuria yllätyksiä, mutta luokkavoitoista taisteltiin tosissaan.

Ratsukko, valkoinen hevonen
Ratsukko, valkoinen hevonen Kuva: Emmi Kähkönen laakson ratsastustadion

Sade piiskasi ponien vielä ponien verryttelyssä ja erityisesti verryttelyalueen pohja oli kovilla. Kilpailijat joutuivat hyppäämään selvästi luokkakorkeuksia alempia esteitä. Tuomariston päätöksellä ratsukot saivatkin kentällä yhden hyppy-yrityksen ennen suoritusta. Osa ratsukoista selvästi jarrutteli pohjan vuoksi ja enimmäisaikakin ylitettiin muutaman kerran. Toisia taas pehmeys ei tuntunut pelottavan eikä vauhti poikennut kesäkeleistä.

Rapaiset suojat
Rapaiset suojat Kuva: Emmi Kähkönen laakson ratsastustadion

Pienten ponien voittajaratsukko Emma Häggman - Sky III

Pienten ponien luokassa starttasi vain viisi ratsukkoa. Reilussa johdossa sarjan voittoa lähti tavoittelemaan Emma Häggman -Sky III. Emma ja Sky ratsastivat ensimmäisellä kierroksella kevyen näköisesti nollan, mutta toisella kierroksella poni yllätti, säikähti ja pudotti ratsastajansa. Luokan kolmas sija riitti kuitenkin varmistamaan sarjakilpailussa ykkössijan.

Onnistuminen ja luokkavoitto kauden päätöskisassa nostivat kauniisti kuumaa Turfhorst Royal Rose -poniaan ratsastaneen Anniina Leponiemen sarjakilpailun kakkoseksi. Laura Pisano - Spice päätti tasaisen kautensa varmistamalla sarjakilpailun kolmannen sijan.

Emman yhteistyö kiltin ja vauhdikkaan Skyn kanssa on kestänyt reilut kolme vuotta. Pitkäksi venähtänyt 12-vuotias etsii nyt ensi kaudeksi itselleen uusia haasteita ja isompaa ponia.

Grand prix -voittajaratsukko
Voittajan on hyvä hymyillä Grand prix -voittajaratsukko Kuva: Emmi Kähkönen laakson ratsastustadion

Tiiu Tiihonen nappasi isojen ponien sarjavoiton

Isojen ponien kärki on ollut koko kauden ajan tasainen. Ruusukkeet on pitkin kautta jaettu pääosin kolmen ratsukon kesken ja perjantain finaalissakin Tiiu Tiihonen – Da Capo K, Patricia Westman . Drishoge Bobby Sparrow ja Peppiina Pesonen – Jack of Clubs ratsastivat tasaisen varmasti.

Peppiina Pesonen - Jack of Clubs
Peppiina Pesonen - Jack of Clubs Peppiina Pesonen - Jack of Clubs Kuva: Emmi Kähkönen laakson ratsastustadion

Perjantain luokkavoiton nappasi Peppiina Pesonen vauhdikkaalla ja voimakkaalla Jack of Clubs -ponillaan ja varmisti samalla sarjakilpailussa kolmannen sijan.

Patricia Westman - Drishode Bobby Sparrow
Patricia Westman - Drishode Bobby Sparrow Patricia Westman - Drishode Bobby Sparrow Kuva: Emmi Kähkönen laakson ratsastustadion

Patricia Westman otti sinisen ruusukkeen niin luokka- kuin sarjakilpailussakin. Drishoge Bobby Sparrow venyi sulavasti ensimmäisellä kierroksella esteiden yli ja ratsukko ratsasti kierroksen ainoan nollaradan. Toisella kierroksella luokkavoitto valui käsistä harmittavaan kompurointiin sarjan A-osalla.

Tiiu Tiihonen - Da Capo K okserilla
Tiiu Tiihonen - Da Capo K Tiiu Tiihonen - Da Capo K okserilla Kuva: Emmi Kähkönen laakson ratsastustadion

Luokan kolmas sija riitti siivittämään Tiiu Tiihosen koko Poni GP:n sarjakilpailun voittoon Da Capo K -ponillaan.

Tiiu Tiihonen - Da Capo K, vastavalo
Tiiu Tiihonen - Da Capo K, vastavalo Kuva: Emmi Kähkönen laakson ratsastustadion

Ponikauden kiitokset

- Kallesta mä tiesin heti kun mä kokeilin sitä, että tässä se on. Se on vähän niin kuin yhden ihmisen poni ja nyt kun oon saanut sen luottamuksen, se on niin ihana.

- Kalle on tosi rehellinen ja hyvä kilpakumppani. Jos mä mokaan, se koittaa auttaa mua. Ja jos se mokaa, niin mä yritän auttaa sitä.

Tiiulla olisi vielä yksi ponikausi jäljellä, mutta lahjakas ratsastaja suunnittelee siirtyvänsä ensi kaudella hevosiin.

- Hienointa olis löytää hevonen, jossa olisi samoja ominaisuuksia kun Kallessa, että sillä olisi oma moottori ja sydäntä hypätä. Ja koska tietysti mä tulen tekemään alussa virheitä, niin olisi hienoa jos se ei ottaisi kaikista heti nokkiinsa.

Tiiu Tiihonen - Da Capo K
Tiiu Tiihonen - Da Capo K Kuva: Emmi Kähkönen laakson ratsastustadion

Hevosiin siirtymisessä Tiiua tukevat estevalmentaja Sanna Backlund ja kouluvalmentaja Jonna Aaltonen, joita molempia nuori ratsastaja kehuu vuolaasti.

- Esteratsastuksessahan ei ole kyse vain siitä, että hypitään esteitä. Välimatkat on tärkeitä, ponin pitää olla kuuliainen ja käyttää itseään oikein. Lisäksi sen pitää olla radalla kontrollissa ja riittävän vahva, että pystyy ottamaan laukkaa eteen ja takaisin. Jos se ei onnistu, mikään ei onnistu

Tiiu kiittää menestyksestään myös edellisiä valmentajiaan Anne Nuutista sekä Essi Horttanaista.

- Mutta ihan tosi paljon mä haluaisin kyllä kiittää myös mun vanhempia ja sukulaisia ja perhettä, jotka ovat olleet tukena paitsi tietysti taloudellisesti, myös henkisesti ja auttaneet kaikessa. Että eniten mä kyllä kiitän niitä.

Tiiu ja Kalle
Tiiu ja Kalle Tiiu ja Kalle Kuva: Emmi Kähkönen laakson ratsastustadion
  • SUMMERIN PODCASTSARJASSA KYSYTÄÄN "ONKS KAIKKI OK?"

    17-vuotias Milla selvittää podcastsarjassa tunnetilojaan.

    “Kaikki ok?" -podcastsarjassa 17-vuotias Milla Solaranta pohtii elämänsä suuria tunnetiloja ja päästää kuulijan kurkistamaan tunne-elämänsä syövereihin.

  • Kesä ilman pomoa?!

    Miltä tuntuisi olla yrittäjä ja oma pomosi?

    Oletko unelmoinut oman rantakahvilan pitämisestä parhaan kaverin kanssa? Tai miettinyt, miten saada kaveriporukalla rahat kokoon yhteistä reissua varten?

  • Tume menee taas oikeisiin töihin

    Tume menee taas oikeisiin töihin

    Tume kävi viime kesänä todistetusti oikeissa töissä. Te halusitte nähdä lisää ja saamanne pitää. Toinen kausi Tumen oikeita töitä löytyy nyt Areenasta.

  • Ystäväni hevosen lukijoiden parhaita leirimuistoja

    Unelmien leirillä sattuu ja tapahtuu.

    Ratsastusleireillä aina sattuu ja tapahtuu. Kysyimme lukijoilta Instagramissa, millaisia muistoja heille on kertynyt leirikesien aikana. Mukaan mahtuu hullunkurisia kokemuksia sekä ihania tunnelmia tärkeiden hevosten kanssa. @aanniella Varmaa yks hauskimmista kommelluksista tapahtui vuonna 2016, kun hengailtiin asuinrakennuksessamme.