Hyppää pääsisältöön

Kuinka Areenaa käytetään

Areena on yksi Ylen suosituimpia verkkopalveluja. Mutta kuinka suosittu se itse asiassa se on? Ja milloin ja millaisilla laitteilla Areenaa oikeastaan käytetään? Keräsimme tietoa Areenan käytöstä elokuussa ja julkaisemme tietoa sekä graafisena esityksenä että raakana taulukkomuotoisena datana.

Tiedot on siis kerätty elokuun aikana comScore Digital Analytix -työkalun avulla. Luvut sisältävät kaikki elokuun käynnistetyt video- ja audiotiedostojen käynnistykset sekä suorien tv- ja radiolähetysten katselun ja kuuntelun Areenassa. Käynnistysten lukumäärä on jaettu 31:llä. Näin on saatu keskimääräinen käynnistettyjen streamien määrä eri kellonaikoina.

Ylivoimaisesti käytetyin laite Areena-katselussa on itsestäänselvästi tietokone. Elokuun aikana tietokoneilta käynnistettiin yhteensä hieman vajaat yksitoista miljoonaa video- ja audiostreamia. Näistä noin 10,5 niljoonaa käynnistettiin tietokoneella ja vajaat 500 000 Areenan iPhonelle ja Android-laitteille julkaistuilla mobiilisovelluksilla.

Mobiilisovellusten käyttäjiä löytyy lähes yhtä paljon Android- ja Apple-leireistä. Android-laitteiden puolella näkyy jonkin verran tablet-laitteita. Onkin mielenkiintoista nähdä, miten tilanne kehittyy, kun iPad-laitteita varten tehty sovellus saadaan vihdoin jakeluun.

Areenan katsotuin ohjelmalaji on selkeästi draama. Asiaohjelmat tulevat kakkosena ja sen jälkeen suosituimpia ovat lastenohjelmat, urheilu sekä uutiset. Eri ohjelmatyyppien suosioon vaikuttaa toki Areenassa kullakin hetkellä oleva tarjonta sekä esimerkiksi se, millaisia uutis- tai urheilutapahtumia mahdollisesti on käynnissä. 

Areenan suosituin katsomisaika osuu klo 19:n ja 23:n välille. Tässä näyttäisi olevan pieni ero sovelluskäytön ja tietokonekäytön välillä: sovelluskäytön suosituin aika näyttäisi osuvan tuntia myöhempään kuin tietokonekäytön.

Elokuun tietojen pohjalta laadittu infografiikka on ladattavissa pdf-muodossa. Esityksen pohjana olevat luvut löytyvät taulukkolaskentamuodossa Google Docs -palvelusta. Sekä esitys että taustatiedot ovat käytettävissä CC-lisenssin (CC BY-SA 1.0) mukaisin ehdoin.

Kommentit
  • Yle Areenan äly-tv-sovellukset uudistuvat

    Yle Areenan äly-tv-sovellukset uudistuvat

    Yle Areenan käyttö äly-tv-laitteilla kasvoi vuoden 2020 aikana 100%. Aiemmat eri päätelaitteille tehdyt äly-tv-sovellukset on tehty vuosien varrella eri kumppaneiden kanssa. Vuoden 2021 aikana julkaistavat sovellukset tehdään Yle Areenan omassa tiimissä. Uudistuksen myötä sovelluksen käyttökokemus paranee ja sisällöt löytyvät paremmin. Meille sovellusten jatkokehitys on helpompaa.

  • Näin käytät Yle Areenaa autossa

    Yle Areenan käyttö autoissa helpottuu.

    Yle Areenaa voi nyt käyttää entistä kätevämmin ja turvallisemmin autoissa, kun Yle Areena tuodaan autojen viihdejärjestelmiin. Kyseessä on Ylen kuunneltavat sisällöt – videosisältöä ei voi toistaiseksi käyttää näiden autoviihdejärjestelmien avulla.