Hyppää pääsisältöön

Areenan videoita katsellaan nyt enemmän mobiililaitteilla kuin tietokoneella

Areenan kuukausiraporttien julkaisu on teknisten ja aikatulullisten ongelmien takia ollut keskeytyksissä. Nyt ongelmat on ratkottu ja raportteja on taas tarjolla. Tämän blogikirjoituksen lopussa tarjolla on linkit peräti seitsemän kuukauden raportteihin.

Runsaassa puolessa vuodessa Areenassa on tapahtunut paljon. Areena-palvelut ovat siirtyneet Ylen API-rakenteen päälle, Windows-puhelimille on julkaistu oma Areena-sovelluksensa, uusi ohjelmaopas on julkaistu ja Areenan kuvanlaatu on (vain Areenassa lähetettäviä suoria lähetyksiä lukuunottamatta) nostettu HD-tasolle.

Kaikki tämä näkyy Areenan käytössä. Päivittäin Areenassa käydään yli 400 000 kertaa päivässä, kun vuosi sitten käyntejä oli alle 300 000. Viikkotasolla käyntejä on nyt noin kolme miljoonaa, kun vuosi sitten käyntejä oli noin kaksi miljoonaa. Areenan videosisältöjen käynnistyksistä mobiililaitteilla tapahtuu jo suurempi osuus kuin perinteisillä tietokoneilla. Muutos on ollut nopea: vielä vuosi sitten mobiilikäynnistysten osuus oli puolet tietokoneella tehtyjen käynnistysten määrästä.

Alkuvuoden tuloksissa, täsmälleen ottaen helmikuussa, näkyy tietenkin myös talviolympialaisten vaikutus. Helmikuussa tv-kanavien ja muiden live-lähetysten käyttö Areenassa ylitti kaksi miljoonaa käynnistystä. Normaalisti live-tv-striimejä käynnistetään Areenassa noin miljoona kertaa kuukaudessa. Helmikuun tuloksissa on mukana vain Areenan käyttö, olympialaisia varten tarjotun Sotshi Areenan käyttöä näissä luvuissa ei siis ole mukana.

Areenan kuukausiraportti 11/2013

Areenan kuukausiraportti 12/2013

Areenan kuukausiraportti 1/2014

Areenan kuukausiraportti 2/2014

Areenan kuukausiraportti 3/2014

Areenan kuukausiraportti 4/2014

Areenan kuukausiraportti 5/2014

Kommentit
  • Yle Areenan äly-tv-sovellukset uudistuvat

    Yle Areenan äly-tv-sovellukset uudistuvat

    Yle Areenan käyttö äly-tv-laitteilla kasvoi vuoden 2020 aikana 100%. Aiemmat eri päätelaitteille tehdyt äly-tv-sovellukset on tehty vuosien varrella eri kumppaneiden kanssa. Vuoden 2021 aikana julkaistavat sovellukset tehdään Yle Areenan omassa tiimissä. Uudistuksen myötä sovelluksen käyttökokemus paranee ja sisällöt löytyvät paremmin. Meille sovellusten jatkokehitys on helpompaa.

  • Näin käytät Yle Areenaa autossa

    Yle Areenan käyttö autoissa helpottuu.

    Yle Areenaa voi nyt käyttää entistä kätevämmin ja turvallisemmin autoissa, kun Yle Areena tuodaan autojen viihdejärjestelmiin. Kyseessä on Ylen kuunneltavat sisällöt – videosisältöä ei voi toistaiseksi käyttää näiden autoviihdejärjestelmien avulla.