Ke 16.08.2006 @ 22:05admin

Työstä työhön taas

Ihminen on varmaan tehty sellaiseksi, että sen pitää puuhata jotakin sanokoot joutilaisuuden ylistäjät mitä tahansa. Mutta mikä on kohtuus kullekin, siinäpä hyvä kysymys.

Näihin radiohommiin paluu on kuitenkin kevyempää kuin mökin puu-urakka lomalla.

Saunapuita loputtomasti pinotessani ja radiouutisia kuunnellessani tuli mieleen, että syksyn Vallan vaiheilla – ohjelmat pitää aloittaa teemalla työllisyys. Sen hoitamisesta kun näyttää tulevan ensi kevään eduskuntavaalienkin yksi teema.

Tällä viikolla (torstaina 17.8.2006) käsitellään työllisyyspolitiikkaa eri vuosikymmeninä ja arvaillaan tulevaisuuttakin.

Mielenkiintoista on, että 1970 – luvun vaihteessa siirryttiin työn järjestämisen (työttömyystyöt) sijasta kansalaisten toimeentulon turvaamiseen. Linjan muutos oli merkittävä, sillä työ ei enää ollutkaan esisijainen tavoite – tosin toivottava – vaan toimeentulon turvaaminen kaikissa elämänvaiheissa.

Nyttemmin on lähestytty työllisyyspolitiikan alkuperäistä tarkoitusta: kyllä työtä olisi tehtävä kun korvaustakin saa. Työllä siis nähdään olevan arvon sinänsä monessakin mielessä.

Ensi viikolla Vallan vaiheilla käy rakennustyömaalla kuulostelemassa millaista se oikea työnteko on verrattuna poliitikkojen ja etujärjestöjen edustajien puheisiin. Voin luvata, että vahvaa tekstiä on tulossa.

Tämänkertaisen työllisyyssarjan kolmannessa osassa kerrotaan miksi ikääntyneitä työntekijöitä ei kannatakaan päästää firmasta pois ennen eläkeikää. Sellaisiakin firmoja on, ihan isoja, viisaita firmoja kuten Metso.

Mutta ei tämä työllisyysteema tähän lopu. Siitä saa loputtomasti ohjelmia, sillä työllisyyspolitiikka on päättymätön keskustelun aihe. Vaikka työvoimapulakin uhkaisi, aina jotkut jäävät silti työttömiksi.

Työniloa kaikille, jotka työnsyrjässä vielä ovat ja toivoa työtä hakeville.

1 kommentti

Olen maalla ikäni asustanut ja vielä minusta ei ole tuntunut että olisin tehnyt polttopuita loputtomiin.

Matti Laitinen vallan vaiheilla

 Matti Laitinen toimitti pitkään YLE Radio 1:n yhteiskuntakriittistä Vallan vaiheilla - ohjelmaa, mutta ei osannut YLE:stä eläkkeelle jäätyään asettua kiikkutuoliin ja jatkaa mm. tämän blogin pitämistä.

Blogiarkisto