Ma 17.04.2006 @ 16:30admin

Suomi sivusta katsottuna

Olen viimeaikoina katsellut Suomea vähän kuin syrjäsilmällä sivusta. Ensin työmatkalla Brysselissä ja sitten lomamatkalla Vilnassa.

Aina tulee sama tunne, että voi voi kun meidän katsantokantamme on niin suppea. Siinä sitä pyöritään vain oman navan ympärillä ikään kuin olisimme maailman napa.

On hyvä huomata miltä maailma näyttää kun sitä katselee vähän toisesta vinkkelistä. Tällä viikolla Vallan vaiheilla - ohjelmassani käsitellään Natoa. Siis organisaatiota, jota joittenkin mielestä ei uskalla tikullakaan koskea.

Maailma on muuttunut, mutta niin on Natokin. Ongelma vain on, että millaiseksi Naton vielä pitäisi muuttua. Organisaatioillakin kun on tapana käpristyä oman napansa ympärille.

Vilnassa minua puhutteli erityisesti maan historia. Vierailu KGB:n toimintaa Liettuassa esittelevä museo vankityrmineen ja teloitushuoneineen oli järkytys. Ei siksi etten olisi tiennyt KGB:n toimineen näin, mutta en ollut koskaan käynyt KGB:n tiloissa saati joutunut niihin.

Vaikka EU:ta moititaan monista asioista, niin kyllä sitä kannattaa kiittää ainakin siitä, että se pyrkii edistämään demokratiaa. Sellaisesta ei Liettuan kommunistivallan kaudella ollut tietoakaan. Eikä ollut muissakaan Neuvostoliiton satelliittimaissa.

KGB:n museon jälkeen olikin rauhoittavaa käydä Vilnan monissa kirkoissa ( lienee noin 40). Pääsiäisjumalanpalvelusten aikaan kirkot olivat täynnä harrasta kansaa. Vaikka en olekaan katolinen, niin käynti messussa teki hyvää sielulle.

Matti Laitinen vallan vaiheilla

 Matti Laitinen toimitti pitkään YLE Radio 1:n yhteiskuntakriittistä Vallan vaiheilla - ohjelmaa, mutta ei osannut YLE:stä eläkkeelle jäätyään asettua kiikkutuoliin ja jatkaa mm. tämän blogin pitämistä.

Blogiarkisto