To 31.07.2008 @ 23:11admin

Ja lisätietoja YLE:n nettisivuilta…

Nettiyhteyksien maailma on Suomessa hyvin eriarvoinen.
On aivan eri asia saada nettiinsä vauhtia isoissa asutuskeskuksissa ja maaseudulla.
Olkoon tämä kertomus siitä käytännön esimerkki.
 
Kuuntelin tänään, 31.7.2008, YLE:n uutisia, joissa kerrottiin, että
 
SDP:n suosio on pudonnut ennätysalhaalle.

 
Lopuksi uutistenlukija sanoi, että lisätietoja YLE uutisille tehdystä kannatusarviosta on YLE:n nettisivuilla. Siis sillä jatkuvasti vahvistuvalla YLE:n julkisen palvelun kolmannella kivijalalla tv:n ja radion lisäksi.
 
Kun töihin paluu häämötti jo runsaan viikon päässä, niin ajattelin vilkaista matkamikrollani mökillä mitä lisätietoja YLE:n nettisivuilta löytyisi.

 
Mitäs ihmeellistä siinä sitten on?

Riippuu siitä missä sattuu olemaan.
 
Mikään mokkula ei täällä toimi. Ne tuovat laajakaistan mikrolle vain suurimmissa asutuskeskuksissa. Pääasiassa eteläisessä Suomessa.

 
Satun tätä kirjoitettaessa olemaan kesämökilläni Pieksämäen kaupungissa.

Tarkemmin ottaen 25 kilometriä kaupungin keskustasta, entisessä Pieksämäen maalaiskunnassa. Siis maaseudun rauhassa, ei missään cityssä.
 
Mökkini seinässä on edelleen puhelinlangat, mutta Sonera ei enää avaa tänne lankapuhelinta. Laajakaistaa ei lankaa pitkin muutenkaan saisi, sillä paikka on liian kaukana jostakin puhelinkeskuksesta.

 
Langattoman, 1 megan laajakaistan saisi, jos investoisi ensin noin 350 euroa. Tarvitsisin erikoismodeemin langattoman signaalin vastaanottoon ja lisäksi suunta-antennin. Palvelumaksu olisi kymmeniä euroja kuukaudessa eli paljon enemmän kuin vaikkapa Helsingissä.

 
Naapurini, joka asuu täällä vakituisesti, kertoi palvelun vielä takkuilevan jatkuvasti. Kun lottovoittoakaan ei taas tullut, niin piti miettiä muita vaihtoehtoja.

 
Tietääköhän viestintäministeri Suvi Lindén muuten millaista on käytännössä saada 1 megan laajakaistayhteys jokaiseen talouteen? Kyllä ovat asutuskeskukset ja maaseutu hyvin eriarvoisessa asemassa tietoyhteyksien saannissa.

 
Ainoaksi taloudellisesti järkeväksi nettiyhteydeksi jäi matkapuhelimen GPRS – yhteys. Sitä Sonera ei mainosta, koska se on halpa ja toimii missä vain. Jo kymmenkunnalla eurolla voi ostaa kuukaudeksi dataa niin paljon, että sähköpostit ja tärkeimmät YLE:n uutisetkin tulevat luetuiksi.

 
Mutta, mutta. Ei pidä hötkyillä kuten Savossa sanotaan. Hidas tämä GPRS - yhteys on kuin mikä, mutta paremman puutteessa sillä mökillä pärjää ilman suuria kustannuksia.

 
Internet Explorerilla YLE:n koko pääsivun avautuminen kesti 4 minuuttia ja 15 sekuntia. Firefoxilla sama homma vei 3 minuuttia 30 sekuntia.

 
Firefoxilla YLE uutisten mielipidetiedustelun pääjuttu avautui 40 sekunnissa. Koko materiaalin latautuminen vei 1 minuutin ja 45 sekuntia.

 
Mutta lomallahan on aikaa keitellä vaikka kahvia sillä aikaa kun YLE:n uutiset latautuvat netistä. Tai vielä halvempi vaihtoehto. Kuuntele uutiset radiostasi, joka kuuluu joka paikassa ja pysyt hyvin ajan tasalla.

 
Vanhana sanomalehtimiehenä suosittelen lisäksi sanomalehden tilaamista. Tosin aamun lehti ehtii tänne vasta klo 11 jälkeen….

 
 
 
 

3 kommenttia

Sivuja saa kyllä sutjakkaamminkin auki.

YLEn sisältöjähän kannattaa käyttää yle.mobin kautta, eli kirjoittamalla kännykän selaimen osoitteeksi yle.mobi

Ja muuten nettisivujen selailussa kännykän kautta on kätevä apu Opera Mini -selain, jonka voi ladata puhelimeen.

yle.mobi olisi varmaan muuten hyvä, mutta kännykän näyttö on onnettoman pieni. Haluan käyttää matkamikroa mökilläni.
Soneran antennikin häämöttää taivaan rannalla, mutta EDGE - palvelua juuri tässä antennissa ei ole. Jos olisi, niin vauhti netissä paranisi kummasti.

Matti Laitinen

Lienee ehkä selvinnytkin jo, mutta myöhemmin tätä sivua tarkasteleville tiedoksi: Myös matkamikron selaimeen voi kirjoittaa osoitteeksi yle.mobi
Tässä osoitteessa aukeaa sivu, jossa sisällöt ovat tekstiä ja näin latautuvat vallan nopeasti myös hitailla yhteyksillä.
Kuvat ovat usein niitä sivustojen raskaita osia. Toinen hyvä vinkki on käydä selaimen asetuksista säätämässä niin, ettei kuvia ladata eikä näytetä. Selailu nopeutuu huimasti :) Haluamansa kuvan voi sitten sivun auki ollessa laittaa latautumaan, jos kuvaa tarvitsee.

Matti Laitinen vallan vaiheilla

 Matti Laitinen toimitti pitkään YLE Radio 1:n yhteiskuntakriittistä Vallan vaiheilla - ohjelmaa, mutta ei osannut YLE:stä eläkkeelle jäätyään asettua kiikkutuoliin ja jatkaa mm. tämän blogin pitämistä.

Blogiarkisto