Su 23.11.2008 @ 06:45admin

Amerikan kirjeitä 6.New Yorkin poliisilla on lyhyt pinna

New Yorkissa poliiseja on nykyisin kaikkialla. Yli kymmenen vuotta sitten otettiin käyttöön nollatoleranssi, ongelmiin puututaan heti.

Paras siis olla vaikka kuseksimatta kännipäissään kadulle kuten Suomessa tai poliisi on kohta niskassa.
 
World Trade Centerin terrori-isku vuonna 2001 vielä lisäsi tuntuvasti valvontaa. Poliisien määrä kasvoi ja eri poliisiorganisaatioiden yhteistyötä tehostettiin terrorismin torjunnassa. Nykyisin New Yorkissa valvontakameroitakin on joka paikassa.
 
Mitä sitten on tapahtunut käytännössä?  Täytyy uskoa New Yorkin poliisimuseon seinällä olevia virallisia lukuja. Poliisimuseo on muuten ala – Manhattanilla, Wall Streetin lähellä, samassa talossa, jossa aikanaan oli poliisilaitos.
 
Vuoden 2001 jälkeen tilastoitu rikollisuus on vähentynyt Manhattanilla peräti 30 prosenttia. Se on todella iso pudotus. Murhiakin on selvästi entistä vähemmän.
 
Turistin näkökulmasta tuntuu sekä turvallisemmalta että epämukavammalta. Poliiseilla on myös oikeus tarkastaa kenen tahansa epäilyttävältä näyttävä laukku.
 
Jos siis poliiseja virkapuvussa – ja siviilivaatteissa – on kaduilla ja maanalaisasemilla paljon, niin mieleen tulee, että New Yorkissa täytyy olla vaarallista. Terrorismista puhuminen on myös lisännyt aiheettomia pelkoja.
 
Toisaalta poliisien näkyminen vähentää yrittääkin rikollisia tekoja. Voisikohan Suomessakin olla enemmän vanhan ajan konstaapeli Reinikaisia kadunkulmissa käppäilemässä?
 
Ellen väärin muista, niin sellaisia ei oikein haluta, koska sitä pidetään tehottomana työvoiman käyttönä. Niinpä niin, kaiken pitää olla taskulaskimella laskettuna niin hirveän tehokasta.
 
New Yorkin poliisilaitoksen palveluksessa on noin 38 000 virkapukuista poliisia. Ilmaisu on mielenkiintoinen, sillä tarvitaanhan lisäksi siviilityöntekijöitäkin.
 
Luvuissa ei ole myöskään liittovaltion, FBI, poliiseja, salaisen palvelun työntekijöitä, jotka ovat poliisin kanssa yhteistyössä terrorismin vastaisessa taistelussa, eikä vielä salaisempia puolustusvoimien tiedusteluorganisaation edustajia.
 
Kaiken järjen mukaan kaikkia näitä työskentelee New Yorkissa. Lisäksi epäilyttäviä puheluja- ja internet-viestejä valvotaan kansallisesti. Kuka sitten valvoo valvojia? Sitä kysyy moni muukin kuin minä.
 
Matkailijan elämää tämä maksimoitu turvallisuus kuitenkin hankaloittaa. Lentokentälle pitää mennä kolmisen tuntia ennen koneen lähtöä, että varmasti ehtii kaikkien tarkastuspisteiden läpi ajallaan. Lisäksi taksimatkaan lentokentälle on varattava keskustasta tunti lisääntyneitten ruuhkien takia.
 
Turvallisuuden maksimointi näkyy aivan tavallisissa kerrostaloissakin. Myyntivaltti on, jos talossa on 24 tuntia töissä oleva ovimies. Käytännössä turvallisuusvalvoja videovalvontalaitteineen.
 
Empire State Buildinginkin huipulle näköaloja katselemaan menevien turistien kaikki laukut läpivalaistaan kuin konsanaan lentokentällä ja jono kasvaa. Onpahan ainakin tarkastajilla töitä samaan aikaan kun muu työllisyys vähenee Yhdysvalloissa.
 
Sellaista se on elämä nykyisin niin paikallisille asukkaille kuin turisteillekin New Yorkissa.
 
Toisaalta melkein yhtä hankalaa se matkustaminen on nykyisin muuallakin kuin Yhdysvalloissa. Pakko sanoa, että toista se oli ennen terrori-iskuja. Ehkä nyt terroristit ovat tyytyväisiä, vaikka kyllä se heidänkin matkustamisensa on vaikeutunut.
 
Mukava tulla Suomeen taas…. kunhan lentokenttätarkastuksista ensin selviää.
·         
 

Matti Laitinen vallan vaiheilla

 Matti Laitinen toimitti pitkään YLE Radio 1:n yhteiskuntakriittistä Vallan vaiheilla - ohjelmaa, mutta ei osannut YLE:stä eläkkeelle jäätyään asettua kiikkutuoliin ja jatkaa mm. tämän blogin pitämistä.

Blogiarkisto