Oodi kotiäideille / viihdytä vauvaa!
Rakkaat kotiäidit ja rakas vaimoni. En kadehdi hommaanne. Vauvanhoito käy työstä. Tämä viesti on kirjoitettu sunnuntai-iltana, kun kotona on hiirenhiljaista. Kaikkialta kuuluu vain tuhinaa.
Meidän vauvamme on ihana. Hän hymyilee ja nauraa, kun hänelle nauretaan. Hän nauraa varsinkin silloin, kun sitä puhaltelee vatsaan.
Tuntuu joskus siltä, että vauvaa vain pitäisi naurattaa koko ajan. Muuten se kyllästyy. Tältä ainakin tuntuu, kun hoidan vauvaa ja äiti on pois.
* * *
Vauvamme pystyy nukkumaan metelissä. Oikeastaan hiljaisuudessa se ei oikein osaa nukkua. Isotveljet pitävät metelistä huolen. Toisaalta ääntä ei saa korottaa, eikä kolahduksia kuulu.
Meidän keskimmäinen poika on muutaman kerran rakkaudenpuuskassaan mennyt herättämään vauvan (se todellakin pitää vauvasta paljon ja haluaa pusutella sitä) ja annoin mielestäni oivan rangaistuksen: "Saat nyt viihdyttää vauvaa, kun menit herättämään sen". Siinähän viisivuotias sanoo kukkelikukkelikuu ja leikittää.
* * *
Isällä on vitsit vähissä, kun vauvan pistää sitteriin tai sängylle hetkeksi: byäää.... Taitavat olla vauvanhoitotaitoni ruosteessa. Tai sitten pitäisi vain nauttia niistä pienistä hetkistä, kun vauva on hiljaa. Tai sitten pitäisi vain tehdä enemmän töitä vauvan päiväunien eteen.
Onneksi pääsee välillä töihin. Minusta ei olisi kokopäiväiseksi vauvanhoitajaksi.
Kaverini, kahden pienen lapsen isä, katsoi minua kymmenen vuotta sitten silmiin ja sanoi: "Hanki lapsia vasta sitten, kun olet varma, ehdottoman varma, että haluat niitä". Kymmenen vuotta myöhemmin keittelin maitopulloja keittiössä ja katselin nukkuvaa poikaani, joka oli kotiutunut laitokselta pari tuntia aikaisemmin. Oltiin siinä vaan kahdestaan ja oli ehdottoman varmasti hyvä olo.
Olen nelikymppinen YLE-isä, joka on hankkinut kokemusta lapsenhoidon jalossa taidossa jo vuodesta 2006 alkaen yhden lapsen kanssa. Brittiläinen insinööri-toimittaja Thomas P. Jones kirjoitti jo parisataa vuotta sitten, että "lapset opettavat meille monia asioita, mm. kärsivällisyytemme rajat". Viime vuosina olen oppinut ymmärtämään tätä Jonesin salakieltä huomattavasti paremmin.
Perheessämme kaikki muut paitsi minä puhuvat ruotsia äidinkielenään. Eräs tuttumme sanoi kerran, että suomenruotsalaisessa perheessä on yksi poika, yksi tyttö ja yksi bonuslapsi suomenruotsalaisten määrän lisäämiseksi. Meillä on nyt kaksi poikaa, joista toinen on syntynyt suomenruotsalaisuuden päivän aattona. Kolmas lapsi syntyi helmikuussa 2010.