Ma 16.03.2009 @ 16:09Matti Virtanen

Vanhasen vanheneva valtakunta

Voiko hallitusta ja pääministeriä syyttää ihan kaikesta?

Esimerkiksi tähän tapaan: ”Matti Vanhanen on laiminlyönyt hallitusohjelman lupaukset vanhusten hoidon parantamisesta – eli suomeksi sanottuna syönyt sanansa.”

Tuomio-ohjelman tämänkertainen syyte saattaa tuntua kohtuuttomalta, jos ei ihan sanatarkasti muista Vanhasen lupauksia. Avainkohdat löytyvät voimassa olevan hallitusohjelman sivulta 53:

”Vanhusväestön oikeus hyvään hoitoon turvataan. Vanhustenhuollon palveluja uudistetaan tavoitteena erityisesti kotihoidon vahvistaminen ja sitä tukevien palveluiden kehittäminen. Vanhustenhuollossa ja vanhusten palveluiden kehittämisessä keskeistä on ikääntyneiden toimintakyvyn, omatoimisuuden ja itsenäisen suoriutumisen vahvistaminen. Vahvistetaan kuntouttavaa työotetta.

Kattavan vanhustenhoidon turvaamiseksi parannetaan hoitotuen, sosiaali- ja terveydenhuollon palvelujen, omaishoidontuen ja kotitalousvähennyksen yhteensovittamista siten, että nämä täydentävät toisiaan saumattomasti.

Alennetaan vanhusten palvelutarpeen arvioinnin ikärajaa sekä kehitetään arvioinnin menettelytapoja yhtenäisen käytännön varmistamiseksi koko maassa.

Luodaan kattava ikääntyneiden neuvonta- ja palveluverkosto koko maahan ja lisätään ennalta ehkäiseviä kotikäyntejä.”

Käsi sydämelle. Ovatko nämä lupaukset toteutuneet? Tuomion syyttäjäpuolen haastattelemien asiantuntijoiden mukaan aikaan on saatu paljon porua, vähän villoja. Puolustuksen mielestä pitäisi muistaa, että hallituskausi on vasta puolivälissä, ja paljon hyviä uudistuksia on pantu alulle.

Ohjelmassa syyttäjä Nina Stenrosin todistajina ovat gerontologian professori Raimo Sulkava Kuopion yliopistosta sekä toimittaja Minna Lindgren, jonka koskettava kertomus oman isän viimeisistä vaiheista toi hänelle ehdokkuuden Bonnierin journalistipalkinnon saajaksi.

Vanhasen puolustuksen hoitaa tällä kertaa Johanna Korhonen, jolla on tukenaan sosiaali- ja terveysministeriön ylijohtaja Päivi Sillanaukee sekä keskustan eläkeläisjärjestön Eläkeliiton Ylä-Savon piirin puheenjohtaja Risto Lyytikäinen.

Molemmilla osapuolilla on sana hallussa, mutta tuomiovalta on katsojilla. Äänestys tapahtuu matkapuhelimella numeroon 17176. Jos Vanhanen on mielestänne syyllinen, näppäilkää viesti tuomio 1 – jos hän on syytön, lähettäkää samaan numeroon viesti tuomio 2

Sana on vapaa.
 

1 kommentti

Kunnissa tehdään törkeää politiikkaa ja virkamiehet toimii miten sattuu vanhustenhoidon kanssa. Tämä on aihe jota pitäisi selvittää. Itse olen seurannut tilannetta läheltä monessa kunnassa, ja näyttää siltä että vastuuttomat kunnanvaltuustot joko eivät budjetoi tarpeeksi vanhusten laadukkaseen hoitoon, ja/tai virkamiehet vielä päälle käyttävät energiansa naurettaviin valtataisteluihin, sen sijaan että yrittäisivät toimia kunnan vanhusten parhaaksi. Esim. vanhuksia makuutetaan helvetin kalliilla hinnalla terveyskeskuksissa ja sairaaloissa, kun kunnalla ei ole tarjota edullisempaa ja asianmukaisempaa, ihmisarvoisempaa asumispalvelua näille vanhuksille! Sitten vielä jätetään ostamatta yksityisiltä heidän tarjoamiaan paikkoja, jostain aivan käsittämättömistä syistä. Yksityiset palvelukodit ovat väkiselläkin laadukkaita paikkoja, kun niitä sentään kontrolloidaan, kun taas kunnan omat paikat voivat olla ylitäytettyjä asiakkaiden osalta ja alimiehitettyjä henkilöstön osalta! Tai sitten jos ostetaan yksityiseltä, niin se on näiltä isoilta pörssihoivafirmoilta, ja pienet yrittäjät ajetaan ulos markkinoilta, jossa laadukkaista tuottajista on pulaa kun kunnat ei itse saa järjestettyä tarvittavia asumispalveluita.

Tuomio

Tuomio-ohjelman blogi eli oikeudenkäyntipäiväkirja tarjoaa kansalle mahdollisuuden kommentoida tuomioita, Tuomion tekijöitä ja heidän sanomisiaan. Päiväkirjaa pitävät tuottajat Matti Virtanen ja Timo Harakka sekä tarvittaessa muut työryhmän jäsenet. Kaikki hyvien tapojen mukaiset kommentit julkaistaan. Ota kantaa!