Ma 09.04.2007 @ 23:49admin

Ole erilainen aivovoimistelija

Kapellimestari Susanna Mälkki jatkaa tuoreessa Suomen Kuvalehdessä viime aikoina ilahduttavasti virinnyttä keskustelua eliitistä ja luovan alan arvostuksesta Suomessa.

Miksi ihmisiä, jotka käyttävät aivojaan, pyritään kaikin voimin tasapäistämään ja estämään menestymästä, kun samaan aikaan lihasvoimiensa avulla ponnistelevia henkilöitä karsitaan, valmennetaan ja paimennetaan valtiollisten ohjelmien avulla maailmanmaineeseen?

Mitä pahaa on älyköissä, nuorissa tutkijanaluissa tai taiteilijoissa, jotka pyrkivät luomaan jotain uutta? Miksi juhlapuheissa kyllä luovuus ja innovaatiot nostetaan korokkeelle, mutta käytännössä erottautuminen tässä suhteessa on yhteisössämme tuomittavaa. Älykkö on itseään muita parempana pitävä viisastelija, mutta erinomaisuus - ja tietoisuus siitä - esimerkiksi jalkapallossa on täysin päinvastainen?

Sama pätee erilaisuuteen. Miksi haluamme työntää kaikki suomalaiset samaan muottiin ja karsia kaiken poikkeavan - juuri sen elämän ja ajatusten rösöisyyden, joka osaltaan luo uutta ja on luovuuden ydin?

Näitä taas kerran pähkäillessä lentokoneessa eilen takaisin muuten niin mukavaan pohjoiseen kotomaahamme palatessa tulin ajatelleeksi Apple-yhtiön vuosikymmenen takaista mainoskampanjaa, joka on mielestäni yleispätevä kaikkialla: Think different, ajattele erilailla....

Sekin löytyy youtubesta: www.youtube.com/watch

Kuinka moni heistä olisi saanut tukea - tai sai kotimaissaan - kun eivät vielä olleet kuuluisia?

5 kommenttia

Niin, haetko tällä jutullasi esim. parempaa valtiollista tukea ns. älymystölle? Tämä suorana analogiana tuohon mitä kirjoitit urheilijoista. Vai tulisiko urheilijoiden tukea puolestaan vähentää?

Tasapäistäminen on sanana aika tympeä, mutta kun tarkkailee maailman menoa vähän laajemmin - ajattelee globaalisti ;) - ei ehkä pieni "tasapäistäminen" olisi pahitteeksi. Järjestelmien pitäisi vain toimia siten, että edistyneimmät saavat liikkua omalla vauhdillaan. Toisaalta ei hitaimpia saa unohtaa. Kyky empatiaan on kai kuitenkin yksi tärkeä seikka siihen miksi ihmisrotu on selvinnyt näinkin pitkälle. Käytännössä edellisen toteuttaminen lienee kohtuullisen vaikeata.

Harmillista, etten ole lukenut tuota Suomen Kuvalehteä, joten en tiedä tarkalleen millaisesta jutusta on kyse.

Kyllä ainakin itseeni älykkäät ihmiset, erityisen musikaaliset ihmiset ja miksei myös jotkin huippu-urheilijat (harvat tosin) tekevät vaikutuksen. Tulee hyvä fiilis siitä, että ehkä ihmiskunnalla on myös jotain hyvää tulevaisuudessa. Kaikki toivo ei ole lastattuna itseni kaltaisiin pulliaisiin :)

Kirjoittamasi merkintä on kyllä niin yleismaailmallinen, että tästä voisi kirjoittaa enemmänkin...

Se, kuinka paljon valtio tukee tai ei tue eri aloja on periaatteessa toissijaista. En siis ehdota konkreettisesti urheilun tuen vähentämistä ja tieteen sekä taiteen tuen lisäämistä, mutta yleinen mielipiteen ja suhtautumisen muuttuminen toivottavasti lopulta johtaisi myös siihen.

Tiedettä, taidetta, tekniikkaa ja urheilua ei sinällään kannattaisi asettaa toisiaan vastaan. Mutta nykyisellään yleisesti urheilijaan suhtaudutaan ymmärtävämmin sekä tukevammin kuin esimerkiksi nuoreen tutkijanalkuun. Jos nuori harjoittelee kovaa ja kehittää luonnettaan sekä lihaksiaan esimerkiksi hiihtämiseen, niin hänelle annetaan helposti erioikeuksia liikuntatunneilla ja hänen kehittämiseensä on olemassa liikuntaseurojen systeemit. Liikunnassa siis on olemassa käytännössä tasokurssit, joilla kyvykkäät erotetaan muista ja heitä kehitetään erikseen.

Jos sen sijaan nuori osoittaa kyvykkyyttä tieteessä ja taiteessa, yleensäkin jossain ajattelua vaativassa, ja hän pyrkii kehittämään itseään, on tuloksena vaatimus yleensä muiden huomioonottamisesta. Tasokursseihin matematiikassa ja kielissä suhtaudutaan kuin ruttoon, tieto ja sen esilletuominen on itsetehostusta ja henkilö on vain snobi.

Miksi liikunnassa on normaalia, että joku juoksee nopeammin, mutta henkisellä puolella terävämpi äly on huono asia?

Miksi kansainvälisissä arvokisoissa menestyneelle kuulantyöntäjälle annetaan tontti ja hyvän harjoittelun mahdollistava työ kaupungin puutarhassa, mutta yhtä näkyvästi maailmalla menestyneelle taiteilijalle työnnetään käteen vain kukkapuska ja vaatimus hankkia viimein jotain kunnon työtä?

Erilaisuuksien hyväksyminen myös älyllisellä puolella ei tarkoita sitä, että muut kuin älyköt olisivat tyhmiä; itse olen niin liikunnassa kuin ajattelussakin kaukana huipuista, mutta pyrin harjoittamaan niin lihaksiani kuin aivojanikin ilman kateutta siitä, että monet ovat niiden käyttämisessä paljon parempia.

Tarkoittanet siis yleistä ilmapiiriä, joka mahdollistaisi soveltuvan koulutuksen tai muun toimintaympäristön lahjakkaille.

Vähän yksityiskohtaisemmin...

Tässähän tulee varmaankin ensimmäisenä tarkasteluun koululaitos. Missä vaiheessa mielestäsi on sopivaa erotella lahjakkaat ei niin lahjakkaista (jollain tavallahan lahjakkaille pitäisi tehdä oma koulutuksensa, helpoiten se tapahtuu jakamalla ryhmiä)? Oma perstuntumani on kuitenkin se, että lapsen tulee olla lapsi muiden - erilaistenkin - lasten kanssa ainakin jonkin aikaa. Tarkoittaen, että huippulahjakkaille omat ryhmät tulisivat mukaan aikaisintaan yläkoulussa. Samalla tavalla, samoihin aikoihin käsittääkseni urheilussa aletaan erottelemaan huippuja. Pakko on kuitenkin kysyä sitä, mitä moinen jaottelu tekee nuoren pahimmassa murrosiässä olevan ihmisen minäkuvalle?

Urheilussa jaottelu on helpompaa, koska urheilu on kuitenkin vain harrastus murrosikäisille. Älykkyys sinänsä ei ole harrastus, vaikka monet harrastukset varmasti edesauttavat aivomuskeleiden kasvattamisessa.

Itse muuten olin toisen ääripään joukossa (ei niin lahjakkaiden), koska lukioaikana ruotsin kieli ei valtvaa kiinnostusta herättänyt, joten jatko-opinnoissani jouduin käymään pakollisen ruotsin preppauskurssin iltasella, omalla ajalla. Tyhmyydestä ja laiskuudesta siis sakotetaan.

Miksi liikunnassa on normaalia, että joku juoksee nopeammin, mutta henkisellä puolella terävämpi äly on huono asia?

En usko, että terävä äly sinänsä on huono asia. Taitaa vain olla niin, että urheilu ja urheilijat kiinnostavat suomalaista jaloa tuulipukukansaa hiukan enemmän.

Miksi kansainvälisissä arvokisoissa menestyneelle kuulantyöntäjälle annetaan tontti ja hyvän harjoittelun mahdollistava työ kaupungin puutarhassa, mutta yhtä näkyvästi maailmalla menestyneelle taiteilijalle työnnetään käteen vain kukkapuska ja vaatimus hankkia viimein jotain kunnon työtä?

Saihan Lordikin oman aukion... Vakavasti puhuen tämähän hyvinkin totta. Ja taiteilijoita taidetaan muistaa vasta heidän kuoltuaan.

Tieteen tekijöistä en oikeen osaa sanoa mitään. Luulen kuitenkin, että heidän maailmansa on aika omanlaisensa, ja jopa irrallinen tästä tavallisten kuolevaisten päättömästä pörräämisestä. Ehkei kuitenkaan, ihmisiähän hekin ovat.

Kirjoittelin tätä töitteni ohella, teksti voi olla sekavaa.

Suomessa on musikaalisille tukea ja mahdollisuuksia. On muusiikkiluokkia ja musiikkilukioita sekä huippuna Sibelius-akatemia. Maailmalle on myös päässyt hyvin esille suomalaiset kapellimestarit ja muutamat laulajat.

Tieteessä (matematiikka, luonnontieteet...) sitä vastoin ei ole paljonkaan koulussa tukea. Mielestäni tasokurssien poisto matematiikassa oli varsinainen takaisku. Siinä tasapäistäminen toimii, valitettavasti.

Cheapest Tiffany & Co jewelry sale with 75% OFF, Tiffany rings,Tiffany Bracelets,pendants Tiffany necklaces clearance are all best qulity with large discount.Christian Louboutin shoes for you,Wholesale Christian louboutin Shoes with large discount,100% quality guarantee and FREE-SHIPPING to worldwide.Welcome to our online store,offering MBT shoes at the best price,MBT Shoes clearance,MBT Shoes Sale,Free shipping of all orders!Waiting for your coming.Discount Tiffany & Co. Jewelry manufacturers directory! We list the lastest Tiffany Rings, Tiffany Necklaces, Tiffany Bracelets, Tiffany Keys and Tiffany Sets, mostly save 70% UP.MBT Shoes Clearance

Tieteen stiiknafuuliaa

Jari Mäkinen on vapaa tiedetoimittaja ja keskenkeittoinen tähtitieteilijä, joka on ollut varsin läheisesti tekemisissä YLEn kanssa 1980-luvun lopulta alkaen (jopa ihan työssä vuosien ajan) - ensin radiossa, sitten televisiossa ja sitten molemmissa. Tässä blogissa hän käsittelee tiedettä omasta näkökulmastaan ja se on suunnattuna hyvin usein ulos avaruuteen, tai ainakin ylöspäin. Tällä haavaa hän asustaa ulkomailla ja tekee silloin tällöin juttuja Prisma Studioon ja Tiedeykköseen.

Blogiarkisto

2006

joulukuu

marraskuu

lokakuu

syyskuu

elokuu

kesäkuu

toukokuu

huhtikuu

maaliskuu

helmikuu