Perustutkimus ja tietokone
Harvinaiset maametallit löydettiin 1700-luvun loppupuolella. Tutkijat, muun muassa Turun akatemian professori Johan Gadolin, tutkivat pitkään, että mitä nämä kummallisesti käyttäytyvät metallit ovat ja selvittivät niiden alkuaineiden paikan taulukossa. Yhtä kaikki nämä havainnot kuuluivat kiva tietää-osastoon. Niillä ei tuolloin ollut mitään taloudellista arvoa.
Asia muuttui, kun elektroniikkateollisuus kehittyi. Harvinaiset maametallit ovat ominaisuuksiltaan sellaisia, että niiden avulla voidaan valmistaa erinomaisesti sähköä johtavia komponentteja ja erittäin vahvoja magneetteja. Itse asiassa nykyelektroniikkaa ei olisi ilman näitä metalleja.
Asiaa pohtiessa herää kysymys, että mitä jos Gadolin ja kumppanit olisivat tutkineet lehmien utareiden hyvinvointia tai pelkkää rautamalmia? Siis aiheita, joista joku on valmis maksamaan selvää rahaa. Elektroniikkateollisuudella ei olisi ollut pohjaa ja keksinnöt olisivat jääneet akkumuloitumatta. Kun tarpeeksi keksintöjä kasaantuu yhteen, saadaan aikaan esimerkiksi tietokone.
Yliopistot ovat yhä enemmän ulkopuolisen rahoituksen varassa. Ulkopuolinen rahoitus puolestaan odottaa tuloksia, jotta se saa rahoitukselleen vastinetta. Toivottavasti perustutkimuksen hedelmät eivät tämän kehityksen myötä näivety. Kiva tietää-osasto ei tuota heti, mutta se avaa ovia tuleville innovaatioille, joista ei tänä päivänä ole hajuakaan.
Toinen kysymys on, mitä merkitsee turvallisuuspoliittisesti, jos Suomen maaperästä löydetään runsaasti näitä metalleja, esimerkiksi litiumia. En nyt halua maalailla piruja seinille, mutta luonnonvarat ovat olleet sangen suosittu sodan syy.
Jo nyt maametalleilla tehdään politiikkaa. Kiina lopetti litiumin viennin hetkeksi, ja länsimainen teollisuus oli välittömästi komponenttipulassa. Tietotekniikan ohjatessa uusia asejärjestelmiä ei ole vaikea ajatella, että mitä ajatuksia kansallisen edun nimissä mieliin pulpahtaa. Onkin syytä toivottaa Suomen armeijan uudistuksille mitä parasta, ja ennen kaikkea uskottavaa, menestystä.
