Väitöskirjaharrastajat halutaan pois yliopistoista
Suomalaisissa yliopistoissa on harvinaisen paljon jatko-opiskelijoita. Väitöskirjojen määräkin onkin kasvanut ripeaan tahtiin. Tästä huolimatta jatko-opintojen järjestämiseen ei olla tyytyväisi. Kun muualla Euroopassa tohtoriksi valmistutaan täysipäiväisellä opiskelulla noin kolmessa vuodessa, niin Suomessa siihen menee parhaimmillaan neljä vuotta. Todellisuudessa suurimmalla osalla väitöskirjantekijöistä aika venyy määrättömän pitkäksi.
On ehkä vähän ilkeästi sanottu, että yliopistoja kansoittavat harrastajaväitöskirjantekijät. Tämän ilmiön kanssa suomalaiset yliopistot nyt kipuilevat. Suomen Akatemia järjesti aiheesta Tohtorinkoulutuksen haasteet Suomessa -seminaarin.
...Ja haastetta kyllä riittää. Jatko-opiskelijoiden, tohtorikoulutettavien, väitöskirjantekijöiden joukko on niin kirjava, että seminaarilaiset eivät oikein tienneet kuinka tätä joukkoa tulisi nimittää. Ratkaisuksi ehdotettiin mm. sitä, että tutkintosuunnitelmia skannattaisiin nykyistä kriittisemmin. Jatko-opiskelijoiksi pääsisivät vain kaikkein "parhaimmat". Väitöskirjan tekemisen edellytyksenä on, että tutkimus tuottaa uutta tieteellistä tietoa, mutta minkä laatuista ja kuinka paljon, sitä ei ole missään määritetty.
Mallia haettiin myös Yhdysvalloista. Siellä yliopistot kilpailevat hyvistä jatko-opiskelijoista. Yliopistoista on olemassa ranking-listoja, joista voi katsoa, mitä hyvää he voivat tarjota parhaille hakijoille. Kilpailuvaltteja voivat olla jopa hyvät työskentelytilat.
Pikainen surffailu suomalaisten yliopistojen nettisivuilla kertookin ihan toisesta maailmasta. Tohtoreiden työllistyminen Suomessa ei ole ihan helppoa, eivätkä kaikki työnantajatkaan arvosta tohtorintutkintoa. Senpä takia yliopistotkin mielummin varoittelevat väitöskirjan tekemisestä, kun houkuttelisivat hyviä hakijoita.
No miten tätä jatkotutkinto-ongelmaa on sitten lähdetty ratkomaan? Korkeakoulujen arviointineuvosto asetti viime vuonna suunnitteluryhmän, jonka tarkoituksena oli valmistella ehdotus, jolla väitöskirjojen tekemistä järkiperäistettäisiin.
Arvioinnissa ilmeni, että ne tohtorikoulutukset, joilla oli vahva johtaja, toimivat myös tehokkaasti. Ne tohtorikoulutukset, joilla oli selkeästi ilmaistu tarkoitus ja selvästi määritelty ”visio, missio ja identiteetti”, toimivat paremmin kuin ne, joilta nämä puuttuivat.
Hetkinen, tämähän kuulostaa ihan bisnesmaailmalta. Arvion suositukset taas kuulostavat ihan pikkuisen konsulttimaailmalta:
- Jatkaa tutkijakoulujärjestelmää, mutta uusia sitä samalla
- Kehittää yliopistonlaajuisten tohtorikoulutusten laadunvarmistusta kaikissa yliopistoissa
- Kehittää yhteiset menettelyohjeet tohtorikoulutuksille; toteuttaa kansainvälistä
- vertaisarviointia
- Maksimoida neljän vuoden rahoitus; luoda kansallisia tutkijantoimia
- Tunnistaa passiivisten opiskelijoiden ongelmat ja korjata tilannetta
- Lisätä tohtorikoulutusjärjestelmän kansainvälistymistä.