Tarinoita suomalaisesta terrorismista: Suomalainen terrorismi kaatui viinaan
Miksi Kuopiota kutsuttiin 1920-luvulla pikku-Moskovaksi? Historioitsija Teemu Keskisarja tutustuttaa meidät omituiseen koulukuntaan, jossa vallankumoukseen sekoitettiin savolainen huumori, mutta toisaalta sekava toiminta johti epäilyihin palkkamurhaajista. Entä minkälaista osaa tässä kertomuksessa näyttelee viina?
Kuopioon syntyi itsenäisyyden alkuvuosina yksi maanalaisen kommunistisen liikkeen keskuksia Suomessa. Aseellista vallankumousta suunnittelevien aktivistien lomaan kehittyi Kuopiossa kommunistien seurapiiri, jossa juotiin pirtua ja suunniteltiin uutta maailmanvallankumousta.
Vastaperustetun Suomen kommunistisen puolueen avustuksella kuopiolaisia tuki myös Moskova.
Koska työväenliikkeen oppinein aines oli joko surmattu kansalaissodassa tai paennut Venäjälle, myös täysin kouluttamattomat työmiehet pääsivät liikkeessä merkittäviin asemiin.
Rahaa virtasi paitsi neuvostovenäjältä, myös Pohjois-Amerikasta, jossa suomalaiset siirtolaiset keräsivät rahaa vanhan kotimaan työväenliikkeen puolesta. Käytännössä tilanne oli hämmentävä, sillä vain muutama kuukausi aikaisemmin monet olivat olleet nälkäkuoleman partaalla punavankileireillä. Nyt raha mahdollisti leveän elämän ja jatkuvan juopottelun.
Tosin rahalla pyöritettiin myös Savon kansa -lehteä ja järjestettiin poliittisia tilaisuuksia. Kommunismin opit oli avattava kansantajuisiksi, paikoitellen jopa humoristisiksi. Tilaisuuksissa esiinnyttiin usein juovuksissa ja viljeltiin huumoria, vaikka nälkäisellä työväestöllä oli keväällä 1918 vitsit vähissä.
Lopulta Suomen kommunistipuolueen nuori puoluesihteeri Arvo Poika Tuominen lähetettiin Helsingistä ottamaan selvää Kuopion tilanteesta. Tilikirjoista kävi ilmi hillitön rahankäyttö ja juopottelu. Tuomiselle paljastui, että kuopiolaiset toverit juopottelivat proletariaatin selkänahasta imettyjä rahoja – samalla kun varsinainen ideologinen työ, kuten kirjoittelu, oli puuta heinää.
Lopulta Kuopion liike tyrehtyi omaan mahdottomuuteensa, sillä alkoholi ja terrorismi eivät olleet yhdistettävissä.
- 20-luvulla maailma kutsui Neuvostoliittoa punaisen hämärän maaksi. Suomalaisen kommunismin kannalta Suomi oli lähinnä punaisen örinän maa, sanoo historioitsija Teemu Keskisarja.
- Sittemmin myös äärioikeistolaisen Lapuan liikkeen kärkikaartiin lukeutui kovia juoppoja – ja paljonhan kännin piikkiin meni myös Mäntsälän kapinan surkea kutistuminen, hän muistuttaa.
1 kommentti
Ma 10.12.2012 @ 13:47
Al-Qaeda:n jäsenit ”terroristit” vs. suomalaiset terroristit
Suomessa Sanotaan että Suomi on oikeus valtio ja Terroristi on Osama Ben Laden ja Al-Qaeda järjestö, onko tällainen väite järkevä tai uskottava. Mutta jos joku väittää että Osama Ben Laden ja Al-Qaeda järjestö ovat oikeassa, ja oikeat terroristit ovat suomalaiset! Voimmeko usko tähän väitteisiin? Onko tämä väite järkevää? Hyvä kysymys!
Ihminen eroa muista eläimistä, koska ihmisillä on aivot, sitten käytettään meidän aivot selvittämään mitä on oikein ja mitä on väärin! muuten meistä ei voi erottaa eläimistä.
Onko Koskaan Osama Ben Laden tai hänen kannattajat räjäyttäneet ostoskeskuksessa heidän kotikaupungissaan?
Ehkä on tärkeä tässä ymmärtää missä Al-Qaeda räjähdykset tehdään! Al-Qaeda:n kannattajat aina räjähtävät vihollisen kohtia, ja väitettään että siinä on siviiliä, mutta koska eivät olleet näitä siviiliä jotka väitetään hyökkääjän kaupunkilaiset tai samassa uskossa heidän kanssa, tätä ei edes väitettään. Siis Suomessa sanotaan että Al-Qaeda:n terroristit hyökkäävät vihollisten siviilien kohdissa ja räjähdetään niitä, se on väite, koska Al-Qaeda sanoo että Amerikkalaiset jotka tekevät tällaiset hyökkäykset mustamaalamaan Al-Qaedaa. Siis se kiistää tämän väite.
Nyt räjäyttääkö suomalaiset terroristit ostoskeskuksia omissa kaupungissaan siviilien tappamisen tarkoituksella.
Vastaus on totta kai, Kyllä tämä ei ole edes väite vain vankka tieto.
Suomalainen terroristi räjäytti itseään Myyrmäen ostoskeskuksessa ja tappoi useita siviilejä. Suomalainen terroristi itsemurhaaja on kemian opiskelija ja valmisti pommin itse ja räjäytti sen keski ostoskeskuksessa keskipäivässä omassa kaupungissaan. Tämä osittaa että oikea terroristi on Suomalainen terroristi eikä Al-Qaeda:n terroristi, kun Al-Qaeda:n terroristi ei räjäyttäisi toria omassa kaupungissaan mistään syystä. Saavutetaan tähän päätelmän kun käytettään meidän omia aivoja jotka eivät ole pesty.
Toinen esimerkki: Räjäyttääkö Al-Qaeda:n terroristi autopommi, hänen kotikaupungin ydinkeskustassa huvin vuoksi?
Vertaus: Räjäyttääkö suomalainen terroristi virittämänsä pommiauton kotikaupungissaan ydinkeskustassa keskipäivässä?? Kyllä!!
Al-Qaeda:n terroristi kiistää että hän vahingoittaisi omia kyläläisiä tai muita ihmisiä, vaan länsimaisessa mediassa väitettään että näitä räjäyttävät pommiautoja heidän paikoissa ja ihmisissä jotka ovat heille vihollisia. Al-Qaeda itse kiistää tämän väitteen ja ilmoittaa että he räjäyttävät miehittäjien kohteita, mutta amerikkalaisten salapalvelut CIA ja Amerikan käyttämä terroristi Yhtiö Black Water joka räjäytti näitä autot siviilikohteissa. Siis itse Al-Qaeda kiistää ja tuomitse tällaisia tekoja.
Mutta Suomalainen terroristi AudiMies viritti pommiauton, asensi itse räjähdykset autoon ja käytti itse keksimänsä langattoman ohjain auton räjähtämiseen. Terroristi Suomalainen räjäytti auton Helsingin ydinkeskustassa Helka hotelin edessä. Terroristi Suomalainen tappoi ainakin yhden siviilin autopommiräjähdyksessään ja haavoittui itse räjähdyksessä, myös Helka hotelli vaurioitui ja muut sivulliset. Käytä sinun aivot ja mieti Kuka näistä kahdesta on oikea terroristi? Se joka sanoo että omassa maassaan taistelee miehittäjää vastaan, vai toinen joka huvin vuoksi räjäyttää omaan kansaan! Varmasti jokaisella on omat aivot ja toivon että eivät ole pesty että saisit asian selväksi.
Nyt mietitään psykologiasta näkökulmasta! Jos Al-Qaeda jäsenet olisivat oikeasti terroristit, eikö tämä asia vaikuttaisi heidän lapsiaan, siis jos he kuten tässä Suomessa kuvaillaan janottavat verta, varmasti asiaa tulee vaikuttamaan heidän lapsiaan ja näkyy heidän käytöksessään.
Onko koskaan Al-Qaeda jäsenten lapsi ampui tai tappoi vaikka yhden kavereistaan kouluissa koskaan? Ei Varmasti.
Mutta Onko koskaan Suomalaisen terroristin lapsi tappanut hänen kavereitaan kylmäverisesti kouluissa? Kyllä, ja vielä joukkueittain!!
Suomessa Suomalaiset terroristit tappavat heidän kavereitaan kylmäverisesti kouluissa. Suomalainen terroristi valmistautuu useita kuukausia hänen koulukavereiden tappamiseen. Sitten Suomalainen terroristi lähtee Kouluun ja tappaa kaikki mihin pystyy kavereistaan ja lopulta tappaa itse, tai ehkä poliisi tappaa sen, Suomessa uskotaan poliisiin, ja poliisi ilmoittaa että Suomalainen terroristi on tappanut itsensä, sen jälkeen kun tappoi koulukavereistaan, ja tässä uskotaan poliisiin. Järjen mukaan on mahdollista että terroristi suomalainen tappoi itsensä suorittamansa kavereiden tappamisen jälkeen, tai poliisi tappoi hänet, molemmat vaihtoehdot ovat avoimia.
Mutta kysytään tässä pystyykö Al-Qaeda jäsen tappamaan hänen koulutovereitaan mistään syystä? Vastaus on: ei missään nimissä!
Kun mietitään, loogisesti kuka on oikea terroristi edellisestä mallista, Al-Qaeda jäsen joka on valmis kuolemaan suojelemaan kavereitaan miehittäjältä vai Suomalainen terroristi joka tappaa koulukavereitaan huvin vuoksi kylmäviereisesti, ja valmistautuu siihen pitkään. Suomalaiset terroristit pystyväät näihin tekoihin, vaikka useita kertoja vuodessa suomalaisessa kouluissa.
Nyt on selvin asian jotka voisi saada kaikki asiat kaikille selväksi!! Pystyykö Al-Qaeda jäsen vahingoittamaan perheitään tai lapsiaan? Entä Suomalainen terroristi??
Al-Qaeda:n jäsen on valmis uhrimaan hänen henkiään suojelemaan hänen perheitään, lapsiaan ja kansaan miehittäjiltä jotka miehittivät oma maataan, siis niistä hyökkääjät Amerikasta ja länsimaista jotka miehittävät maataan ja varastavat hänen varojaan ja öljyään!
Entä terroristi Suomalainen! pystyykö tappamaan hänen perheitään ja lapsiaan?? Tietysti se on suomalaisten terroristien tärkein ominaisuus!
Suomalaiset terroristit yhden vuoden ajalla ovat mestanneet heidän vauvojaan veitsillä, polttaneet heidän omia vauvojaan ja lapsiaan jotka ovat teeni ikäisiä. Myös Suomalaiset terroristit noudattavat taso-arvoja ja naisten asema on aivan sama kun miesten asema, siis suomalaiset terroristit mestaavat, tappavat ja polttavat omia vauvojaan ja lapsiaan olisi se poika tai tyttö, ihan samalla tavalla, se on tasa – arvoa.
Siis Suomalaiset terroristit tappoivat vauvojaan huvin vuoksi ja mestaavat toiset, sitten polttivat koko talo, tällainen teko toistui Suomessa yhdessä vuodessa seitsemän kertaa, siis kyse ei ole sattumalta vaan vankka menettelytapa!!
Kuka oikeasti on oikea terroristi tässä? Päätät sinä!!
Lopulla voisin vielä sanoa, älä usko siihen mitä kuulet länsimaisessa ja suomalaisessa Mediassa, vaan katso sinun omilla silmillä ja käytä sinun omat aivot.
Oikeat raakalaiset terroristit ovat länsimaalaisia ja Suomalaisia, näitä ovat maailmat raaemmat terroristit. Miksi?
Jos Al-Qaeda Olisi tehnyt WTC:n hyökkäyksen, ne pidä näitä miehittäjien perheitä siis vihollisia heille, jotka lähettävät Al-Qaeda:n jäsenten maihin sotilaat ja sotatarvikkeet, miehittämään ja varastamaan Al-Qaeda:n kansojen varoja.
Mutta Länsimaissa tapetaan ihmisiä terrorismin huvin vuoksi, minä tässä en puhu miljoonista siviileistä jotka länsimaiden terroristit ovat tappaneet Palestiinassa, Irakissa, Afganistanissa ja muissa maissa. Tässä puhun ainoastaan puhdasta terrorismista joka on puhtaasti länsimaalainen ilmiö.
Norjalainen tapaterroristi Anders Behring Breivik on esimerkki aidoista terroristeista ja aidosta länsimaalaisista terrorismista joka tappaa ensisijaisesti omia kansalaisiaan.
Miehittäjässä Amerikassa on useita esimerkkiä näistä ja mainitsin Amerikkalaiset terroristit Timothy McVeigh ja Terry Nichols jotka käyttivät 2 300 kg ammoniumnitraattipommin räjäyttämään rakennuksen Oklahomassa ja tappoivat omista kansalaisistaan 168 henkilöitä ja haavoittuivat yli 800 henkilöitä. Tämä on selvä ja Puhdas terrorismi.
Siis Terrorismi on Suomalainen ja Länsimaalainen ilmiö, eikä Al-Qaeda taikka muita järjestöjä pystyisivät näihin tekoihin!
Kun kuulet sanan terroristi, mieti vähän sinun aivoilla, älä jätä muita miettimään sinun puolesta!! Sinulle tulee selviämään että Terrorismin kehto on Suomi ja länsimaat!!
Ja Media laulaa!!!

