Takaisin kotiin

Palasin tiedetoimitukseen kahdeksan vuoden eron jälkeen. Toimituksiksihan näitä taas kutsutaan, osaamiskeskus leikin jälkeen. Kun sain tietokoneeni onnistuneesti yhdistettyä tarvittaviin järjestelmiin, ehdin hetken miettiä, mitä tänä kahdeksan poissaolovuoden aikana on tapahtunut. Miltä Ylen tiedejournalismi nyt näyttää?
Muutos on ollut suuri. Kun vaihdoin toimitusta vuonna 2003, internet sisältöjä ei ollut. Lomakkeet täytettiin käsin ja kuulutustekstit kiikutettiin jalan pari kerrosta alemmas kuuluttajille. Toimituksessa toimittajat luokiteltiin humanisteihin ja luonnontieteen puolustajiin. Hajurako oli syvä. Humanistin ei edes ajateltu ymmärtävän, mitä ohjelmia insinööri teki. Eikä toisinpäin. Toimittajat pokkuroivat yliopistojen suuntaan eikä kukaan ollut kuullut kriittisestä journalismista. Tai mikäli oli, ei ajatellut sen koskevan tiedejournalismia. Mikä oli yliopistossa tutkittu oli pyhä totuus ja sen puolesta taisteltiin. Nobelistin koskettaminen oli tiedetoimittajan kliimaksi. Näistä ympyröistä lähdin.

Ja mihin palasin? Oikeaan toimitukseen, jossa ymmärretään hienosti, mikä on tiedejournalismin tehtävä valtakunnan verkossa. Raja-aidat on kaadettu, ohjelmat ovat syvästi ajankohtaisia, ne ovat viihdyttäviä ja niissä on tutkittua asiaa. On huomattu, että tieteestä voi puhua myös mielenkiintoisesti eikä pelkästään niin, että kuulostaa lippuautomaatin ääninauhalta. Absoluuttinen totuus on sitä varten että sitä testataan, ei sitä varten että sitä todistellaan. Asiavirheitä ei nykyisessä tiedejournalismissa siedetä sen enempää kuin ennenkään, mutta asioiden popularisoinnin merkitys on ymmärretty ja se osataan tehdä mielenkiintoisilla tavoilla, joihin sekä asiantuntijat että yleisö ovat tyytyväisiä. Tieteen popularisointi oli vielä kymmenen vuotta sitten sana, jonka tiedetoimittajat lausuivat hiljaa huiviinsa mumisten. Vakavasti pohdittiin, voiko tiedettä popularisoida ja kuinka paljon. Unohdettiin, että oltiin ensisijassa toimittajia, ei tutkijoita.

Yhä vähemmän törmään nykyisin päivystäviin dosentteihin, joilta toimittajat tottuivat pyytämään kommentteja aiheesta kuin aiheesta. Ohjelmaideat ja aiheet ovat muuttuneet yliopistomaailmasta riippumattomiksi. Toimittajat uskaltavat kyseenalaistaa.

Tutkimukset kertovat, että suomalaiset arvostavat tiedettä. Samalla yliopistot ovat kurjistuneet. Tehokkuuden nimissä laitoksia yhdistellään ja jopa suljetaan. Tämä ei ole tiedetoimittajalle suru, vaan uutinen. Journalistinen riippumattomuus ei koske vain politiikkaa tai taloutta. Se koskee kaikkea journalismia, myös tieteen parissa työskenteleviä.

Tässä vielä linkki parin vuoden takaiseen keskusteluun erityisesti television tiedeohjelmista brittilehdistössä.
http://www.battleofideas.org.uk/index.php/2009/session_detail/2720/