Silmien väri voi enteillä kohonnutta ihosairauden riskiä
Sinisilmäisten kannattaa rasvata itsensä auringossa erinomaisen hyvin. Silmien väri voi nimittäin enteillä kohonnutta ihosairauden riskiä. Coloradon yliopiston lääketieteen tutkijat ovat havainneet, että sinisilmäiset ihmiset saavat harvoin valkopälven eli vitligon, mutta sitäkin useammin melanooman. Vastaavasti ruskeasilmäiset sairastuvat harvemmin melanoomaan. Valkopälvi on autoimmuunisairaus, jossa osa ihmisen ihon pigmentistä katoaa. Melanoma on ihosyöpien vaarallisin muoto.
Valkopälvipotilaista vain joka neljännellä oli harmaat tai siniset silmät. Sen sijaan tummasilmäisiä oli kolmasosa sairastuneista. Tulos on merkittävä siksi, että sairastuneiden osuudet poikkeavat koko väestön silmien värien jakaumasta todella paljon. Tutkimus keskittyi valkopälven esiintymiseen, mutta samalla saatiin alustavia viitteitä melanooman ja sinisilmäisyyden yhteydestä.
Tutkijoiden mukaan valkopälvi ja melanooma ovatkin esiintymisen suhteen toistensa vastakohdat. Valkopälvessä elimistö hyökkää jostain syystä sen oman pigmentin kimppuun, koska se luulee tervettä pigmenttiä varhaiseksi melanoomaksi. Tutkijoita ihmetyttää nyt, että miksi sama geneettinen variaatio toisaalta suojaa valkopälveltä ja toisaalta altistaa melanoomalle. Ja päin vastoin.
Valkopälveen sairastuneet ihmiset sairastuvat usein myös muihin autoimmuunisairauksiin. Kilpirauhasongelmat, tyypin 1 diabetes ja nivelreuma ovat tavallisia löydöksiä. Myös valkopälvipotilaiden sukulaiset ovat alttiimpia näille sairauksille Tämä merkitsee sitä, että jotkin geenit altistavat autoimmuunisairaudelle ja toiset geenit yhdessä ympäristön kanssa määrittelevät sen, että mikä sairaus puhkeaa.
3 kommenttia
Ma 14.05.2012 @ 22:50
Laukaisevathan alfa alfa:n, eli sinimailasen idut ja härkäpavutkin autoimmuunisairauksia, mutta silti niitä syötetään juuri riskiryhmille terveystuotteina kuntoutuskeskuksissa.
Ti 15.05.2012 @ 09:42
Käsittikö tutkimus vain amerikkalaisia? Kuinka suurella osalla amerikkalaisista on siniset/harmaat silmät? Jos ei-siniharmaasilmäisten osuus väestöstä on jo valmiiksi pienempi kuin muiden, ei tuo tulos yllätä. Mutta entäs Suomessa, jossa arviolta 1-2% eli jopa joka viideskymmenes ihminen sairastaa vitiligoa ja siniharmaasilmäisten osuus väestöstä on melko suuri (?).
Lisäksi vitiligoon liitetty alttius sairastua kilpirauhasongelmiin ja diabetekseen on suurempi vain mikäli sairastuu vitiligoon lapsena.
Niin ja etenkin niiden vitiligopotilaiden kannattaa rasvata itsensä auringossa.
t. siniharmaasilmäinen&vitiligo
Pe 18.05.2012 @ 00:18
Vaaleasilmäiset ovat yleensä vaaleaihoisiakin, ja huomaavat siksi valkotäplänsä harvemmin kuin tummasilmäiset ja tummempi- ihoiset, joiden iholla täplät näkyvät kontrastin vuoksi selvästi. Siksi näyttää siltä, että tummasilmäisillä olisi enemmän valkotäpliä, vaikka kyse voi olla ihan vain siitä, että toisten täplät huomataan ongelmaksi ja toisten ei. Minullakin voi olla jotain täpliä, jos tarkemmin katsotaan.
Lisäksi on aivan totta, että vaaleasilmäisillä on useammin ihosyöpää, mutta tämä ei todellakaan ole mikään uutinen, eikä tutkimustulos, vaan selviö. Sehän johtuu siitä, että vaaleasilmäisimmillä on yleensä vaalein iho, joka kestää huonoiten aurinkoa. Ei silmien väri siis tee niitä syöpiä tai altista niille millään tavalla, vaan siniset silmät vain ovat yleensä vaaleasilmäisten ja siten ihosyövälle alttiimpien ominaisuus.
Aika käsittämätöntä olisi, jos tätä seikkaa ei olisi tutkimuksessa huomioitu, mutta juuri niin näyttää tässä käyneen.
Vaaleaihoisuuskaan ei sinänsä ole mikään syövälle altistava tekijä, vaan vaaleaihoiset haluavat nykyisin usein rusketusta, jota tummemmat taas eivät tavoittele. Siksi vaaleaihoiset polttavat ihoaan tavalla, jota näiden iho ei kestä. Luonnostaanhan vaaleaihoiset elävät alueilla, joissa auringonvalo ei ole niin voimakasta, mutta solariumit, ulkomaanmatkat, auringonotto muuttavat tilanteen.


