La 18.02.2012 @ 12:31Jari Vaara

Romanttiset elokuvat lämmittävät, jos on kylmä

Stock photo: Silhouettes 1, bjearwicke

Yllättävä väite on Journal of Consumer Research-julkaisun mukaan todistettu oikeaksi, sillä kuluttajat valitsevat palellessaan romanttista katsottavaa.

Tutkijat olivat ennen tutkimusta selvillä siitä, että lämpö ja romanttinen rakkaus liittyvät monissa kielissä metaforan tasolla yhteen. Heitä alkoi kiinnostaa, että onko rakkaudella ja lämmöllä myös konkreettinen yhteys.

Tutkimushenkilöille juotettiin kylmää ja lämmintä teetä ja huoneen lämpötilaa muuteltiin lämpimästä kylmään. Kylmyydestä kärsivät olivat yksiselitteisesti kiinnostuneempia romanttisista elokuvista.

Tutkijat löysivät havainnolle tukea myös laboratorion ulkopuolelta. Elokuvavuokraamojen tilastot osoittavat, että romanttiset elokuvat käyvät kaupaksi viileillä keleillä. Vilkaisu kotimaisten videovuokraamoiden TOP 10 listoille todistaa tutkimuksen pätevän myös Suomessa. Toiselle ja kolmannelle sijalle listalla kiilaavat romanttiset komediat.

Tutkijat totesivat, että fyysinen kylmyyden tunne laukaisee kiinnostuksen lämpimäksi koettuun romantiikkaan. Yllätys oli, että kun koehenkilöt tulivat tietoisiksi siitä että heillä on kylmä, kiinnostus romantiikkaan katosi.

Havainnoilla on käyttöä ainakin elokuvayhtiöille, joiden kannattaa julkaista romanttiset elokuvat talvisin. 

Yle Tiede

Ylen tiedetoimituksen ohjelmantekijät bloggaavat tänne kommenttejaan, havaintojaan, kysymyksiään ja oivalluksiaan joita syntyy tiedeohjelmia tehdessä. Kommentit ovat enemmän kuin tervetulleita.

Uutta, kiinnostavaa:

Hitin kaava 

Tiedeohjelmia Yle Areenassa:

Prisma studio

Prisma studion juttuja

Tiedeykkönen

Tiede blogin kategoriat:

Tiedeblogit

Tieteen verkkovinkit

Uutta tieteestä

Historia

Suomalainen huoltoasema

_________________________

Prisma Studio facebookissa

Blogiarkisto

2012

joulukuu

marraskuu

lokakuu

syyskuu

elokuu

heinäkuu

kesäkuu

toukokuu

huhtikuu

maaliskuu

helmikuu