Ti 14.02.2012 @ 16:57Seppo Heikkinen

Katu-uskottavat tieteentekijät


 

En enää muista millä kadulla se idea iski. Olisiko ollut Pietari Kalmin kadulla Kumpulassa? Siellä ainakin muistan ajatelleeni, että kukahan tuo Pietari Kalmkin on? No siitä lähti sitten syntymään radiosarja eri merkkihenkilöiden mukaan nimetyistä kaduista. Ja kun näin tiedetoimituksessa ollaan, niin mukaan valikoituvat eri tieteentekijöiden mukaan nimetyt kadut.

Helsingistä (valitettavasti tällä kertaa vain sieltä) löytyy parisenkymmentä tieteentekijöiden mukaan nimettyä katua. Se on muuten huomattavasti vähemmän kuin valtaapitävien tai sotilaiden mukaan nimettyjä katuja. Yritin miettiä nimiä, jotka eivät olisi suomalaisille liian tuttuja, sitten yritin vielä miettiä olisiko kadusta itsestään jotain sanottavaa. Tällä kertaa aikaa oli tehdä sarjaan kahdeksan jaksoa, joten hyvinkin merkittäviä tieteentekijöitä jäi tällä kertaa pois.

Kun aloin perehtyä tieteilijöiden taustoihin, niin sieltä löytyikin mielenkiintoinen verkosto. Franzén on asunut HG Porthanin luona Turussa yksityisoppilaana. Ja Kalliossahan herrojen kadut ovat vielä tänä päivänäkin kivenheiton päässä toisistaan. Castrénin ystäväpiiriin puolestaan kuuluivat Lönnrot, Topelius, Runeberg ja Snellman, jotka kaikki ovat saaneet omat katunsa Helsingin kantakaupunkiin. Haartmaninkatua käsitellessäni opin, että se on nimetty lääketieteen professoreiden Johan Haartmanin ja Gabriel Erik von Haartmanin mukaan. Ja kun seuraavaksi aloin työskennellä Nordenskiöldinkadun kanssa, niin huomasin että kappas vaan, Nordenskiöldin isoisähän oli tuo jälkimmäinen Haartman. Maailma oli pieni siis jo silloin.

Mielenkiintoista!

Jutut ovat tulleet ulos uudessa tiedemakasiinissamme Tiedeykkösessä, mutta ne löytyvät myös Areenasta. Ja tuota yllä olevan interaktiivisen kartan nastoja klikkaamalla pääset kuulemaan kunkin kadun tarinan.

Olkaapa hyvä!

PS. Jos ja kun aikaa jossain välissä on niin katu-uskottavien toista tuotantokautta voisi harkita. Vielähän jäi monta merkittävää tieteentekijää käsittelemättä. Kenestä sinä haluaisit kuulla? Laita ehdotuksesi tähän kommenttipalstalle.
 

Yle Tiede

Ylen tiedetoimituksen ohjelmantekijät bloggaavat tänne kommenttejaan, havaintojaan, kysymyksiään ja oivalluksiaan joita syntyy tiedeohjelmia tehdessä. Kommentit ovat enemmän kuin tervetulleita.

Uutta, kiinnostavaa:

Hitin kaava 

Tiedeohjelmia Yle Areenassa:

Prisma studio

Prisma studion juttuja

Tiedeykkönen

Tiede blogin kategoriat:

Tiedeblogit

Tieteen verkkovinkit

Uutta tieteestä

Historia

Suomalainen huoltoasema

_________________________

Prisma Studio facebookissa

Blogiarkisto

2012

joulukuu

marraskuu

lokakuu

syyskuu

elokuu

heinäkuu

kesäkuu

toukokuu

huhtikuu

maaliskuu

helmikuu