Oletko joskus hymyillyt itseksesi kun kadulla tulee vastaan koira ja omistaja, jotka muistuttavat silmiinpistävästi toisiaan? Vaikkapa bulldoggi ja isäntä, jolta löytyy haukkunsa tapaan poskipussit ja pullistuvat silmät.

Koirat ja heidän omistajansa muistuttavat toisiaan, se on todistettu tieteellisestikin. Alun perin Kaliforniassa suoritetussa tutkimuksessa kuvattiin erikseen joukko koiria ja heidän omistajiaan. Sitten testihenkilöitä pyydettiin yhdistämään koirat ja omistajat toisiinsa. Koehenkilöt eivät olleet päässeet paiskaamaan kättä tai tassua kenenkään kuvien ihmisten tai koirien kanssa etukäteen eli heillä ei ollut mitään kontaktia kuvattuihin. Testiryhmäläisille näytettiin yhdellä kertaa kuva koirasta, tämän oikeasta omistajasta ja jonkun toisen karvaturrista.

Rotukoirat liitettiin oikeisiin omistajiinsa sattumanvaraista huomattavasti paremmin. Yli puolet valinnoista osui napakymppiin. Sekarotuiset hurtat sen sijaan tuottivat ongelmia. Syynä on tutkijoiden mukaan se, että jälkimmäiset otetaan perheeseen yleensä impulsiivisesti tai ystävien kautta. Rotukoirat taas valitaan tarkasti rodun persoonan mukaan ja niistä tiedetään, miltä ne tulevat näyttämään täysikasvuisina. Ihmisiä myös vetävät luonnostaan puoleensa eläimet, jotka näyttävät samalta kuin he itse. Kelpuutamme siis parhaiksi ystäviksemme karvaisemmat versiot itsestämme.

Mutta ei siinä vielä kaikki, brittitutkimuksissa on puolestaan paljastunut, että ihmiset ovat taipuvaisia hankkimaan hännänheiluttajia, joiden persoona myös muistuttaa heidän omaansa. Kokeeseen haastateltiin kaksi tuhatta ihmistä. Tuloksista selvisi, että miellyttävät ihmiset haluavat heitellä palloa labradorinnoutajalle, joka on myös tunnettu ystävällisenä rotuna. Ahkerat ja vastuulliset puolestaan kaappaavat lenkkiseuraksi järkeviksi mielletyn bulldoggin, niin teki myös Winston Churchill. Corgien omistajat ovat kaikkein ulospäin suuntautuneinta kastia ja ajokoirien rinnalla viihtyvät rauhalliset ihmiset.

Mutta millaisia ihmisiä sitten ovat ne, jotka lepertelevät chihuahualle ja muille minihauvoille? Ovatko maailman Paris Hiltonit ja muut koiransa käsilaukkuun tunkevat täysiä tolloja? Tulos on ehkä monelle suurempi jymy-yllätys kuin astuminen kadulla höyryävään koirankikkaraan. Lelukoiriksi haukuttujen rekkujen emännät ja isännät ovat yhtä teräviä kuin koiranpennun naskalihampaat. Ja kaiken kukkuraksi vielä luoviakin. Tietysti pikkukoirat ovat pitäneet seuraa muillekin kuin julkkiksille, joiden suurin työ on näyttää hyvältä. Painovoimanlain hoksannut Isaac Newton oli nimittäin myös minikoiran  
isäntä. Ehkäpä tiedemiehen välkky hauva jopa haukahti merkitsevästi isännälleen kun kuuluisa omena putosi puusta.

Tämä on Prisma Studion 23.4.2013 esitetyn jakson jutun tekstiversio. Jakso on katsottavana Areenassa:

Prisma Studio Facebookissa:

https://www.facebook.com/prismastudio

Mistä jälkeemme jättämästä tunnistamme itsemme? Emme pääse puusta pitkälle tutkailemalla tahmaisia sormenjälki ikkunassa tai katsomalla sohvalle kasaantuneita karvoja. Mutta aivomme tietävät tasan tarkkaan miltä me haisemme.

Tämä on todistettu Saksassa juuri  ensimmäistä kertaa. Tunnistamme oman tuoksumme tietyistä MHC-proteiineista, jotka ovat sukua eläimiä parinvalinnassa johdattaville molekyyleille. Myös me ihmiset voimme erottaa klyyvarimme avulla itsemme ja toisemme.

Lähes jokaisen solumme pinnalta löytyvät MHC-proteiinien aminohappoketjut toimittavat tietoa kehon immuunisysteemille. Ne kertovat, että tässä näin ovat meille kuuluvat solut. Meillä jokaisella on uniikki proteiiniyhdistelmämme ja tunnistamalla omat solumme pystymme suojautumaan paremmin vierailta taudinaiheuttajilta ja soluilta. Tiedemiehet ovat havainneet, että MHC-molekyylit edistävät viestintää niin eläinten kuin ihmistenkin välillä. Jo vuonna 1995 tutkijat suorittivat hajutestin naisille miesten hikeä tippuvien t-paitojen avulla. Kokeessa kävi ilmi, että sukat naisten jaloissa saivat pyörimään miehet, joiden MHC-geenit poikkesivat naisten omista. Tässä suhteessa olemme aivan samanlaisia kuin rapakoissa polskivat kalatkin, esimerkiksi piikkikalat valitsevat kumppanin samalla keinolla.

Vastikään suoritetuissa testeissä naiset pääsivät haistelemaan itseään. Naisille annettiin suihkun jälkeen testattavaksi kahta eri dödöä, joista heidän piti valita miellyttävämpi. Toinen tuoksu oli tavallinen hajuvesi, mutta toiseen hajuun oli sekoitettu naisten omia MHC-proteiineja. Juuri tämän jälkimmäisen hajucocktailin naiset havaitsivat nokkaansa paremmaksi. Vain tupakoitsijat ja flunssaa potevat valitsivat hajun, jossa ei ollut tippaakaan heitä itseään.

Hajuvesitesteissä on siis huomattu, että haluamme tuoksua itseltämme. Luulisi siis, että meille olisi epäluonnollista purjehtia nenäkarvoja kärventävien hajuvesipilvien sisällä. Mutta ei, tavaratalojen parfyymiputelit antavat lisätehoa luonnolliselle ödöörillemme, sillä synteettiset hajuvedet vahvistavat luonnollisia aromejamme. Tästä syystä meillä on siis jokaisella oma makumme hajuvesien suhteen, sinun MHC-geenisi ovat ehkä kuin luotu yhteen ruusun kanssa kun sen sijaan parhaalle kaverillesi passaa parhaiten vanilja. Me emme myöskään halua, että toiset tuoksuvat meiltä. Eli ei kannata ihmetellä jos pollasi keittää ystäväsi pirskauttaessa kyläillessään ranteilleen sinun ruusuparfyymia.

Tutkijat ovat myös nuuskineet naisten aivoja magneettikuvauksen avulla. Henkilön haistaessa omia MHC-molekyylejään aivoissa aktivoitui aina tietty alue. Tutkijat eivät kuitenkaan osaa sanoa, mitkä reseptorit nenässämme hoksaavat MHC-hajut sillä meiltä ei monien eläinten tapaan löydy toimivaa vomeronasaalielintä. Tämä hajuaistin lisävaruste auttaa eläimiä bongaamaan muun muassa feromoneja eli kemiallisia signaaleja. Meidän vomeronasaalielimemme surkastuu jo sikiökehtityksen aikana, mutta ehkäpä on ihan hyvä niin. Emmepä ainakaan villiinny nuolemaan koirien tapaan toisiamme vaikkapa bussissa haistaessamme, että vieruskaverin housuissa on kaksi viikkoa vanhaa makkarakastiketta.

Myös kehomme muilla molekyyleillä voi olla vaikutusta yksilölliseen hajuumme ja tuoksumieltymyksiimme. Lisäksi meissä pesivät mikrobit voivat tuoda oman pikantin lisänsä tuoksucocktailiimme. Kaikista ominaistuoksujemme kommervenkeista tiedemiehetkään eivät ole kuitenkaan vielä päässeet hajulle.

Blogi on kirjoitettu Prisma Studion jutun pohjalta. Hajuja käsittelevä jakso katsottavana tässä:

Onko hääkuvanne kuin suoraan ”kaksi marjaa” –palstalta? Pääsisitkö passintarkastajan ohi puolisosi asiakirjoilla? Vai oletteko sittenkin niin erinäköisiä, ettei kukaan osaa yhdistää teitä pariksi?

Vastasit näihin kysymyksiin miten tahansa, Prisma Studio etsii juuri sinun kuvaasi. Ja puolisosi kuvaa.

Väitetään nimittäin, että pariskunnat alkavat ajan myötä muistuttaa toisiaan. tai sitten valmiiksi samannäköiset ihmiset hakeutuvat toistensa seuraan.

Onko asia todella näin?

Prisma Studio selvittää, miten samannäköisiä puolisot todella ovat. Tarvitsemme pariskuntien kuvia tähän testiin. Niin tuoreita pareja, kuin pitkään yhdessä olleita. Samannäköisiä ja erinäköisiä. Kaikkia kaivataan, sillä pelkillä look a like -pareilla testimme tulos olisi ennalta arvattava.

Siis korostetusti vielä: Ei tarvitse olla mielestään samannäköinen. Jos olette erinäköisiä niin sitä parempi! Haluamme selvittää miten asia oikeasti on.

Ilmoittaudu testiimme lähettämällä meille erilliset kuvat sinusta ja puolisostasi. Testaamme, osaavatko ihmiset yhdistää teidät ulkonäkönnne perusteella suuren kuvajoukon keskeltä. Lähetä siis meille passikuvamaiset kuvat molemmista. Laita ne meille emaililla ja liitä mukaan nimenne ja ikänne ja se, miten pitkään olette olleet yhdessä. Ja tietysti yhteystiedot, emailosoite ja puhelinnumero.

Lähetä kuvat 9.4.2013 mennessä.

Emailiosoite on: prisma.studio@yle.fi