To 16.07.2009, klo 11:49
Jorma Kivistö / yle.fi
#6
Nyt viimeistään, 12 juoksulenkin ja 150 km:n jälkeen, on aika tutkailla mille maratonille pitäisi tähdätä. Mahdollisuuksia on paljon.
Historiallisesta näkökulmasta tarkasteltuna maraton pitäisi juosta Marathonin kylästä Ateenaan. Myös ns. modernit maratonitkin alkoivat tällä juoksulla Ateenan olympialaisissa 1896. (Siitä ensimmäisestä maratonista vuonna 490 eaa kirjoitin aikaisemmassa blogikirjoituksessa Maraton – leikkiä kuoleman kanssa.)
Ateenassa juostaan nykyäänkin tämä klassikkomatka. Ateenaan kannattaa kuitenkin mennä vasta ensi vuonna, sillä silloin juostaan 2500-vuotismaraton, missä voi olla aivan erityinen tunnelma. Tänä vuonna juostaan vasta marraskuussa, joten kylmäkin voi yllättää.
Vielä sata vuotta sitten ei ollut päivän selvää, kuinka pitkä matka maratonilla pitäisi juosta. Edellä mainittu vuoden 1896 Maraton oli noin 40 km:n pituinen. Ensimmäinen nykyisen maratonin pituinen matka 42 195 metriä juostiin Lontoon olympialaisissa vuonna 1908. Silloin matkan startti oli Windsorin linnan luota ja sen haluttiin päättyvän stadionilla kuninkaallisen aition eteen. Senkin jälkeen matkan pituus vaihteli, kunnes vuonna 1921 Kansainvälinen yleisurheiluliitto määräsi matkan pituudeksi tuon Lontoossa juoksun matkan.
Jos Englannin ensimmäinen normannikuningas Vilhelm Valloittaja (asiakirjoissa hänet on tunnettu myös nimellä Vilhelm Äpärä) olisi 1000-luvulla rakentanut linnansa 2 km lähemmäksi Lontoota, juoksisivat maratoonarit tänään oikean ja inhimillisemmän 40 km matkan.
Lontoon maratonin reitti kulkee nykyään Thames-joen rantoja pitkin Tower-silta ylittäen. Maraton on suosittu tapahtuma Lontoossa (noin 24 000 juoksijaa) ja sillä kerätään vuosittain miljoonia puntia hyväntekeväisyyteen. Tämä tuo mukaan hauskoja karnevaalipiirteitä, mikä näkyy juoksijoiden asuissa. Sinne on kuitenkin vaikea päästä tänä vuonna juoksemaan. Ensinnäkin juoksu juostiin jo huhtikuussa. Toiseksi, sinne on aikainen ilmoittautuminen – enää ei oteta enää vastaan ilmoittautumisia edes ensi vuoden juoksuun. Kolmanneksi, ajoissakin tehty ilmoittautuminen oikeuttaa vasta arvontaan juoksupaikoista.
Kahdella tavalla voi kuitenkin ohittaa esteet myöhäisellekin ilmoittautumiselle. Hyväntekeväisyysluonteen vuoksi juoksija voi neuvotella itselleen osallistumisoikeuden sitoutumalla maksamaan tiettyihin hyväntekeväisyyskohteisiin tukun puntia. Toinen osallistumista helpottava koskee ikääntyneempiä juoksijoita, joilla on hyvä kunto. Esimerkiksi 40 - 60-vuotiaat miehet, joilla on alle 3 tunnin 15 minuutin maratontodistus tai himpun verran alle 50-vuotiaat naiset, joilla on 3 tunnin 45 minuutin alitus, voivat ilmoittautua ohi arvonnan.
Eipä onnistu näiden takaporttien käyttö. Mutta Lontooseenhan ehtii vanhempanakin, kuten 98-vuotiaan Fauja Singhin esimerkilliset suoritukset osoittavat.
Maratonien joukosta on viisi maratonia yli muiden. Tätä sarjaa nimitetään nimellä World Marathon Majors. Näillä maratoneilla hankitaan parhaita mahdollisia sijoituksia ja eniten pinnoja kerännyt mies ja nainen jakavat miljoona dollaria (mikä nyt ei niin kamalan paljon ole näinä heikon dollarin aikoina). Lontoon lisäksi sarjaan kuuluu Berliini, Boston, Chicago ja New York.
Berliinin maraton juostaan 20.9. Juoksupaikat on kuitenkin jo loppuunmyyty. Boston juostiin jo huhtikuussa. Chicago juostaan lokakuussa ja New York marraskuussa, mutta niihinkin on ilmoittautumisajat jo umpeutuneet. New Yorkissakin osallistujat arvotaan. Erityisesti New Yorkin maraton voisi olla upea kokemus elokuvista tutuilla paikoilla. New Yorkissa juostiin aluksi 1970-luvulla Central Parkkia ympäri, mutta vuodesta 1976 onneksi reittiä vaihdettiin mielenkiintoisemmaksi. Nykyään reitillä tutustuu monipuolisesti kaupunkiin: Staten Island, Brooklyn, Queens, Bronx ja Manhattan päättyen Central Parkiin.
Näyttää siis siltä, että en kilpaile tänä vuonna tuosta miljoonasta taalasta. Mutta muitakin eksoottisempia vaihtoehtoja löytyy. Honolulussa juostaan vasta joulukuussa ja sinne ehtisi vielä ilmoittautuakin, osallistujamäärääkään ei ole rajoitettu – heitä on paikalla arviolta 30 000. Maisemat ovat varmaan kauniita ja luulisinpa lämpöäkin riittävän Diamon Head –tulivuoren liepeillä. Ainoa heikko puoli on aikainen lähtöaika aamuyöstä klo 5. Ei sovi minulle.
Tiibetin maraton juostaan 3,6 km:n korkeudessa. Sinne ei ole nettisivujen perusteella suurta ruuhkaa. Viime vuonna loppuajan sai 46 juoksijaa. Tosin sivuilta ei löydy keskeyttäneiden määrää. Omalla viime syksyn Espoon rantamaratonin ajalla olisin ollut viime vuonna 8. nopein miesten sarjassa. Mutta täytyy myöntää, että Tiibetissä aikoihin pitää laskea hieman korkean paikan lisää. Harmi vain, että Tiibetissä juostaan jo samoihin aikoihin kuin tämä julkaistaan.
Lähempänäkin voisi juosta ensimmäisen maratonin maamme rajojen ulkopuolella. On syytä huomioida lentomatkojen negatiivinen vaikutus ilmastonmuutokseen.
Tukholman maratonille kulkee aavelaivaksi ristitty vuoro. Sinnepäin mentäessä laivalla olevat maratoonarit syövät pastaa ja menevät aikaisin nukkumaan. Palatessa juoksijat ovat niin väsyneitä, että menevät suoraan nukkumaan, elleivät ole jo sammuneet baaritiskille väkisin juodun puolikkaan tuopin ääreen. Tuo tunnelma olisi jännä kokea. Mutta tämäkin maraton on tänä vuonna jo juostu.
Tukholman maraton järjestettiin ensimmäisen kerran vuoden 1912 olympialaisissa. Vuonna 2012 Tukholmassa juostaan 100-vuotismaraton, jonka reitti kulkee mahdollisimman tarkkaan vuoden 1912 olympialaisten reittiä. Ehkäpä silloin sinne.
Enää en jaksa kahlata kansainvälisiä maratonsivuja. Entä kotimaassa. Maratoneja on Suomessakin kymmeniä. Parikymmentä vuotta sitten juoksin Helsingin maratonin. Pääkaupunkimme oli vielä silloin minulle uusi ja yllätyin reitin kauneudesta. Oli helppo lähteä alussa juoksemaan liian kovaa vauhtia. Tämän vuoden maratonille (15.8.) ehtii vielä ilmoittautua kuun loppuun asti.
Lenkkejä ja kilometrejä minulla on kuitenkin takana niin vähän, että juoksen myöhemmin. Viisi viikkoa on tässä vaiheessa kesää pitkä aika lisäharjoitteluun. Viime vuonna juoksin syyskuun lopulla Espoon rantamaratonin. Taidan juosta tänä vuonnakin. Reitti on nyt jo tuttu ja osaan ehkä kuitenkin viimevuotista hieman parempikuntoisena jakaa voimani paremmin.
Linkkejä:
YleX Iltapäivä: Rokkari kuntoon:
- Espoon rantamaratonille on lähdössä YleX Iltapäivän Aino Töllisen haastamat rock-artistit. YleX Iltapäivän sivuilta löydät juttuja ja vinkkejä juoksemiseen liittyen.
YLE Urheilun Mikko Hannula kirjoittaa maratonharjoittelustaan:
- Lahdessa juostaan 8.8. Veteraanien MM-maraton, jonne käsittääkseni kaikki yli 35-vuotiaat seuraan kuuluvat saivat ilmoittautua. Siellä mielenkiintoni kohdistuu YLE Urheilun sivuilla blogia pitävä toimittaja Mikko Hannulan juoksuun. Mikko on harjoitellut kovaa, koska tavoiteaikakin on 3.45. Onnea matkaan.
Dusteaters
- Viime blogikirjoitukseni jälkeen sain kannustavaa palautetta uudelta seuralta, jonka nimi on Dusteaters Running Club. Sivuilta löytyy paljon asiaa ja linkkejä juoksemiseen liittyen. Ei jäsenmaksua. Elämäntapajuoksijoille, joilla toisilla on aikatavoitteita, toisilla ei.
Pe 12.06.2009, klo 10:11
Jalmari Sarla
Helsinki on kuvauksellinen kaupunki. Tarkkailen kahvi kädessä tilannetta: Esplanadi elää keskipäivän auringon välkkeessä, kauppatorin lokit kiertävät eväitään mutustelevien kaupunkilaisten ympärillä. Hälinän ja äänten keskeltä sukeltaa vihreä raitiovaunu pitkin reittiään, ja ruotsinlaiva valmistautuu lähtöön olympiaterminaalissa. En tiedä, onko tämä vain paljasjalkaisen stadilaisen uinuvaa fiilistelyä, mutta minulle Helsinki on ainakin yhtä paljon tunnetila kuin kaupunki.
Helsinki on erityisen kiinnostava elokuvan silmin. Täällä A-studion toimituksessa ajankohtaiset tapahtumat ovat lähinnä politiikkaan liittyviä asioita, kuten valtuuston tai eduskunnan päätöksiä. Helsingissä tapahtuu kuitenkin jokainen minuutti pieniä kiinnostavia asioita, jotka kamera voisi tallentaa: kiireinen työmatkalainen läikyttää ärrältä ostamaansa kahvia, katusoittaja onnistuu hymy kasvoillaan saamaan ohikulkijalta euron, nuoriso nautiskelee olutta puistossa ja vanha herrasmies katsoo päiväkävelyllään yli meren horisonttiin. Tällaista on ajankohtaisuus fiktiossa.
Viime aikojen paras Helsinki-kuvaus on mielestäni TV1:n kotikatsomossa viime syyskuussa esittämä Monte Rosso, tekijöiden sanoin ”urbaani veijarikomedia”. Niin kuin Aki Kaurismäen Calamari Union aikoinaan, se onnistuu tuoreella tavalla kristallisoimaan Helsingin yhdet kasvot. Sellaista soisi olevan enemmän ja toivonkin perjantain Helsinki-päivän kulttuuritarjonnan innostavan ihmisiä kuvaamaan lisää Helsinki-aiheisia elokuvia ja dokumentteja.
Su 22.02.2009, klo 17:53
Tämä juttu on kertomus helsinkiläisen lipuntarkastajan huonosta päivästä ja hallintobyrokratiasta oikeusvaltiossamme.
Kaikille muualta tuleville muuten tiedoksi, että nämä Helsingin liikennelaitoksen lipuntarkastajat ovat tosi ärhäkkää porukkaa, joita ei ole huumorilla siunattu.
Liekö palkkaus huono, mutta pääasiassa tarkastajat ovat naisia. Harvoille miehille tämä työ näyttää kelpaavan.
Vuoden 2008 toukokuussa tulin sairaslomallani flunssaisena ja kuumeisena keskustan apteekista. Sisään päästyäni istahdin raitiovaunun ensimmäiselle penkille kaivelemaan taskustani ladattavaa matkakorttiani.
Ei olisi pitänyt ensin istua ja yrittää maksaa vasta sen jälkeen. Raitiovaunuun pelmahtaneet lipuntarkastajat eivät uskoneet, että ei tässä pummilla yritetä matkustaa vaan yksinkertaisesti heikottaa.
Tarkastusmaksu siitä rapsahti, 80 euroa. Sen jälkeen alkoikin mielenkiintoisempi tapahtumasarja kuin Kafkan romaanissa.
Olisi pitänyt todistaa henkilöllisyys, mutta Suomessahan saa kulkea ilman virallista henkilöllisyystodistustakin. Vapaa maa, vapaa kansa.
Pankki- ja luottokortit eivät kelvanneet todistukseksi olemassa olostani (aikanaan pankkikortit olivat kuvallisia, mutta eivät enää) , kuten ei Helsingin liikennelaitoksen oma, vanha kuvallinen matkakorttikaan.
Lipuntarkastajalle ja minulle tuli nyt yhteinen ongelma. Mikähän tyyppi tuokin matkustaja oikein on, mietiskeli lipuntarkastaja? Mitenkähän saisin lipuntarkastajan uskomaan, että minä olen minä?
HKL:n vanhassa, ladattavassa matkakortissani kuvani alla luki Vilho, eikä Matti Laitinen, kuten sanoin olevani.
- Yritätte esiintyä väärällä nimellä!
Ei mennyt läpi selitys, että tietokoneet jostakin syystä poimivat aina automaattisesti ensimmäisen nimeni, joka sattuu olemaan Vilho.
Käytän kutsumanimenä kuitenkin Mattia. Ehkä ei pitäisi, kun Matteja on niin paljon, sotkevat vaikka Matti Vanhaseen.
Matinpäivää on kuitenkin mukava juhlia, sillä 24. helmikuuta sattuu olemaan myös Viron kansallispäivä. Onnea ja menestystä vaan Virolle ja sen kansalle!
No, takaisin ratikkaan ja lipuntarkastuksen byrokratiaan kuin Kafkan romaanista.
Kun kelvollista henkilöllisyystodistusta ei ollut mkana, niin minua pyydettiin kirjoittamaan erilliselle kaavakkeelle nimeni, henkilötunnukseni ja muuta sellaista.
Liikkuvassa raitiovaunussa kirjoitin tunnuksen epäselvästi, syntymäajan ensin väärinkin kuumeisena ja pyysin saada korjata sen. Ei sellaista sallittu.
- Nyt kutsutaan poliisi, lipuntarkastaja päätti.
Niin sitten istuimme raitiovaunussa Pasilaan asti, jossa poliisi oli vastassa. Naispoliisi jututti hetken molempia, ensin lipuntarkastajaa ja sitten minua.
Poliisi uskoi oitis toisen virkamiehen, lipuntarkastajan, version, ei minun. Olin hävinnyt pelin heti kättelyssä. Näinhän usein käy virkamiesten kanssa.
Käteeni iskettiin 640 euron sakkolappu järjestystä ylläpitävän henkilön vastustamisesta. (Aika kova väite!)
Sakkolappuun tuli vielä väärä syntymäaika. Se oli suoraan lipuntarkastajan papereista, koska tarkastaja ei ollut antanut minun korjata huomaamaani virhettä.
Kun lipuntarkastajilla ei ole sakonkirjoitusoikeutta, niin virka-apua on pyydettävä poliisilta. Aika outo järjestelmä oikeusturvan kannalta. Poliisi joutuu asiaa kummemmin tutkimatta ottamaan vastuun sakon kirjoittamisesta.
Tämä juttu ei siis ole Kafkan romaanista, vaikka ehkä siltä kuulostaakin. Tosi – TV:stä voisi ollakin.
Jälkikäteen poliisi vielä soitti, että valitettavasti sakon peruste - järjestystä ylläpitävän henkilön vastustaminen – onkin virheellinen. Hän halusi muuttaa sen pelkäksi haitanteoksi.
Voi Kafka, voi Kafka!
Poliisin omaan rekisteriin siis ilmeisesti tuli toinen sakon peruste kuin minulle kirjoitetussa sakkolapussa on vielä tänäkin päivänä. Mielenkiintoinen juttu.
Kun myöhemmin kirjallisesti vastustin sakkoa, niin syyttäjänvirastosta määrättiin tehtäväksi poliisin esitutkinta. Se myös tehtiin ja asia meni syyteharkintaan.
Noin puolta vuotta myöhemmin syyttäjä totesi, että ei ole aihetta syyttää ja tapaus on nyt loppuun käsitelty. Hän oli ensimmäinen virkamies, joka uskoi myös asiakasta.
Pahuksen huono päivä, tuumi varmaan lipuntarkastaja saatuaan päätöksen tiedoksi.
Oikeuden ja kohtuuden aurinko paistaa jälleen, tuumin minä, Helsingin liikennelaitoksen kanta - asiakas.
Kovin monta virkamiestä tämä suhteellisen mitätön tapaus verovaroillamme kuitenkin työllisti. Mutta hyvä näin, laman aikanahan ihmisillä pitää olla töitä ja toimeentuloa.
Nyt alan myös ymmärtää, miksi oikeuslaitoksessa on ruuhkia, päätökset viipyvät ja poliisikin valittaa työvoimapulaa.