MOT - Mikä Oli Tutkittava

Patria isänmaan asialla

Magnus Berglund — Mon, 06 Feb 2012 17:07:22 +0200

Kun kolme vuotta sitten tein MOT -ohjelman "Totuus Patriasta", olin ylpeä Suomen valtiollisen johdon vastauksista Slovenian lähettämään kahteen diplomaattiseen noottiin. Pääministeri Matti Vanhanen totesi, että Suomessa hallitus ei voi puuttua median sananvapauteen. Toisessa vastauksessa kerrottiin, että Suomessa hallitus ei voi puuttua poliisin toimintaan.
Onko viennin edistäminen yhtä suoraselkäistä? Muistan kuvausmatkaani Ljubljanaan elokuussa 2008. Patrian toimitusjohtaja Jorma Wiitakorpi oli myös kaupungissa, viikkoa ennen potkujaan, selittämässä Patrian lahjusepäilyjä. Illalla hän kävi avustajineen Suomen suurlähetystössä illallisella. Silloisen suurlähettilään puoliso toimi silloin Patrian Slovenian -toimintojen johtajana.
Ulkoministeriö ja suurlähetystöverkosto on edistänyt Patrian liiketoimintaa ulkomailla aina kun sitä on pyydetty. Mitä UM:ssä on tiedetty Patrian liiketavoista?
Myös pääministeritasolla ollaan käytetty rahaa, työaikaa ja arvovaltaa Patrian etujen ajamiseen. Pääministeri Vanhanen kävi pikavierailulla Kuwaitissa helmikuussa 2006. Matkan tarkoitus oli pääministerin mukaan onnitella Kuwaitin uutta emiiriä.
http://www.yle.fi/uutiset/news/2006/02/vanhanens_kuwait_visit_mixes_dipl...
Vanhanen pyysi anteeksi tanskalaisen tekemiä pilapiirroksia. Matkan tärkein aihe oli kuitenkin Patrian panssariajoneuvojen myynnin edistäminen. Patria saikin kaupan.
Myös tästä syystä Patrian liiketavoista raportointi on tärkeää, jopa velvollisuus. Ensi sunnuntaina pääministeri Jyrki Katainen lähtee Brasiliaan vienninedistämismatkalle. Suomen presidentit käyvät säännöllisesti vientiä edistämässä. Ulkomaankauppaministeri Alexander Stubb teki vaikutuksen mongolialaisiin edistäessään Suomen vientiä. Suomen valtiollisella johdolla on maineensa pelissä aina kun he edistävät Patrian kaltaisten yritysten bisneksiä maailmalla.

> Lue ohjelmassa käytettyjä lähteitä MOT.n nettisivuilta.

Isien katkeruus ei kiinnosta

Tero Koskinen — Mon, 30 Jan 2012 14:16:01 +0200

”Hei. Ikävä että joudun jälleen lähestymään teitä tälläisen asian puitteissa. Olen erittäin väsynyt ja lopussa. Minusta kuitenkin tuntuu nyt siltä etten saa ihan sellaista kohtelua kuin minun kuuluisi saada, ja näyttää myös siltä että asioitani ei hoideta niille vaaditulla vakavuudella. Minulla on teille vain yksi kysymys. Voinko minä luottaa Xxxxx poliisilaitoksen toimintaan ja sen palveluksessa olevista poliiseista yhteenkään?”

Näin kuului erään isän viimeinen viesti poliisiviranomaiselle. Mies oli tehnyt rikosilmoituksen entisen avovaimonsa väkivaltaisesta käytöksestä häntä ja lapsia kohtaan. Miehen mukaan lastensuojelun sosiaaliviranomaiset olivat kääntyneet häntä vastaan. Poliisi oli puolueellinen. Lastensuojeluilmoitusta ei tehty. Syyttäjä ei nostanut syytettä.

Isän viesti on yksi lukuisista vastaavista saamistani yhteydenotoista. Näiden yhteydenottojen suuri määrä viittaa siihen, että varsinkin huoltajuuskiistoissa isillä ei monesti ole oikeuksia eikä lapsilla oikeutta isään. Näyttää myös siltä, että hankalissa tilanteissa äitien väkivalta monesti sivuutetaan, lapsen hyvinvoinnin uhalla. Parisuhteeseen tai huoltajuuteen liittyviä riitoja on lähes mahdoton käsitellä televisio-ohjelmassa. Huoltajuuskiistat ovat vaikeita toki myös viranomaisille

Toimittajana joudun usein tutkimaan hankalia, jopa vastenmielisiä aiheita. Niin myös käsitellessäni tämän iltaisessa MOT:ssa naisten tekemää väkivaltaa. Suomi on täynnä katkeria avioeroissa kaltoin kohdeltuja isiä. Sosiaalipolitiikan tutkija Teija Hautanen on Tampereen yliopistossa tehnyt tärkeää työtä tutkiessaan huoltajuuskiistojen olosuhdeselvityksiä. Kymmenestä selvityksestä kuudessa äidin väkivaltaisuutta ei huomioitu. Isistä sama tilanne oli noin puolella. Otos on liian pieni johtopäätöksiin. Siinä on törkyinen ja ikävä jatkotutkimuksen aihe perheväkivallan tutkijoille.

Kuparivarkaat pysäyttävät jo junia

Minna Knus-Galán — Mon, 23 Jan 2012 17:08:53 +0200

Milloin meillä seisoo kymmeniä junia aamuruuhkassa kuparivarkauksien takia? Milloin ensimmäinen kuparivaras kuolee sähköiskuihin - kuten useasti on tapahtunut Britanniassa ja Espanjassa? Britanniassa myös ulkopuoliset ovat joutuneet hengenvaaraan kun varkaat veivät walesilaisen sairaalan sähkögeneraattorin johdot, jonka seurauksena kahdeksan syöpäpotilaan leikkauksia jouduttiin siirtämään.
Näin pahoja tilanteita kuparivarkaat eivät ole vielä aiheuttaneet Suomessa, mutta kyllä täälläkin osataan.
Suomessa kuparivarkaudet ovat saaneet uusia piirteitä. Kuparia revitään nyt julkisista rakennuksista kuten koulun katolta ja teatterin ikkunoista. Varkauksien mittakaava on myös selvästi laajentunut. Helsingin Hakaniemen torin kupeesta varastettiin esimerkiksi 187 neliötä kuparia, joka painoi 1350 kiloa. Vaasassa kupariliiga varasti ja möi kuparia 450 000 euron edestä. Enää ei puhuta pienistä näpistyksistä. Niin kauan kun kuparin markkinahinta pysyy korkeana, varkaat käyvät häikäilemättömästi kiinni kaikkeen joka haiskahtaa kuparilta.
Monissa Euroopan maissa ilmiö on riistäytynyt käsistä. Ruotsissa ja Britanniassa vorot ovat viime vuosina repineet satojen kirkkojen kattoja. Vielä suuremmaksi ongelmaksi koituu rautateiden kuparikaapeleiden varastaminen. Tämän seurauksena junaliikenne on lamaantunut monessa Euroopan maassa. Veronmaksajille koituu miljoonien eurojen lasku.
Laittomassa kuparikaupassa liikkuu niin paljon rahaa, että myös järjestäytynyt rikollisuus on sen löytänyt. Ruotsissa moottoripyöräjengit Hells Angels ja Bandidos ovat jo saaneet tuomioita vyyhdissä, jossa rikolliset pesivät varastetun kuparin useiden yritysten kautta.
Poliisin mukaan ei ole vielä viitteitä, että moottoripyöräjengit olisivat Suomessa sekaantuneet kuparivarkauksiin. Toisaalta keskusrikospoliisi myöntää, että varkauksien suurentuminen viittaa järjestäytyneeseen rikollisuuteen.
Onko vielä mahdollista jarruttaa ilmiön leviämistä Suomeen eurooppalaisessa mittakaavassa? Pystyvätkö Suomen viranomaiset hillitsemään sitä ennen kuin on liian myöhäistä? Rikosylikomisario Arto Tuomela katsoo, että Ruotsin rikollisuus tulee ennemmin tai myöhemmin Suomeen.
Rikollisuus on kansainvälistä ja rajojen yli liikkuvaa. Pahimman ennustuksen välttäminen edellyttäisi sitä, että poliisi, tulli ja muut viranomaiset tekevät vankkaa yhteistyötä sekä toistensa että ulkomaisten kollegoittensa kanssa. Romukauppiaat tekevät jo nyt yhteistyötä poliisin kanssa, mutta keinot voisivat olla varoitusverkostoja tehokkaampia. Varastettua kuparia menee Baltiaan, mutta suuri osa käsiteltäneen yhä Suomen maaperällä.

Turtuuko joukkosurmiin?

Renny Jokelin — Mon, 16 Jan 2012 16:41:43 +0200

MOT esitti maanantaina 16.1. poikkeuksellisesti ulkomaisen lainadokumentin, Norjan television tuottaman ”Fedrenen”. Se kertoo joukkosurmaaja Anders Behring Breivikin lapsuudesta ja nuoruudesta. Lähtökohtana ovat hänen biologisen isänsä ja isäpuolensa kertomukset. Äiti kieltäytyi osallistumasta ohjelman tekoon.

Aihe on ajankohtainen. Itse surmatöistä on kulunut puoli vuotta. Behring Breivik on kerran todettu mielisairaaksi, millä hän välttäisi vankilatuomion. Viime viikolla norjalaiset viranomaiset kuitenkin päättivät, että hänen terveydellinen tilansa tutkitaan uudelleen.

On tärkeää palata kivuliaisiinkin tapahtumiin, koska turtuminen on alkanut.

Teeman tekevät valitettavan ajankohtaiseksi myös Suomessa sattuneet useat perhesurmat. Vuoden aikana kuusi perhettä on surmattu, viidesti isän ja kerran äidin kädestä. Uhreina on ollut puolisoita ja viattomia lapsia. Surmista on jaksettu puhua muutama päivä kerrallaan.

Viikko sitten nuori koululainen puukotti Alahärmässä luokkatoverinsa hengenvaaralliseen kuntoon luokassa, muiden kavereiden edessä, keskellä koulupäivää. Puukottaja itse kuoli pakomatkallaan. Tapaus ei ole verrattavissa Jokelan ja Kauhajoen koulusurmiin, mutta kuvaavaa on, että tapahtuma tuntuu unohtuneen saman tien.

Onko surmista – tai voisiko useiden kohdalla puhua jo murhista – tullut niin jokapäiväisiä, että julkisuus ja ihmiset ovat jo turtuneet Suomessakin? Koskettavatko meitä jatkossa enää tapahtumat, joissa uhreja on kymmenen tai kymmeniä? Milloin 77 surmaa unohtuu?

Isien kertomukset, lastensuojeluviranomaisten toiminta ja psykiatrien lausunto panevat ihmettelemään, miten kukaan ei huomannut Behring Breivikin kehittymistä joukkosurmaajaksi. Miksi Suomessa viranomaiset, sukulaiset tai naapurit eivät tajunneet tilanteiden kehittymistä ongelmaperheissä? Apua kuulemma on saatavissa, mutta sitä ei osata hakea.

Pakosti tulee myös pohtineeksi mikä olisi oikea rangaistus perhe- tai joukkomurhiin syyllistyneille.

Tekopohjavesikauhu tarttuu

Maarit Åström — Mon, 09 Jan 2012 17:07:19 +0200

Massiivinen tekopohjavesilaitoshanke Tavase eli Tampereen ja Valkeakosken seudun tekopohjavesihanke kauhistuttaa asukkaita niin Pälkäneellä kuin Kangasalla. Satoja tuhansia kuutioita vettä imeytetään arvokkaisiin harjuihin aivan lähelle asutusta ja herkkää Natura-aluetta, jopa osittain Natura-alueella. Asukkaat pelkäävät ympäristötuhoa, vesien virtaamista vääriin paikkoihin, talojen ja peltojen vettymistä ja puhtaan pohjaveden saastumista kun harjuun imeytetään Roineen aaltoja.

Myös Turun seudulla pelätään ympäristökatastrofia. Vasta avatulla Suomen suurimmalla tekopohjavesilaitoksella eli Turun Seudun Veden tekopohjavesilaitoksella on lupa imeyttää jopa yli 100 000 kuutiota Kokemäenjoen vettä harjujen läpi. Sellaisia määriä ei tule edes pitkäaikaisilla rankkasateilla. Asukkaat pelkäävät arvokkaan pohjaveden saastumista. Varsinais-Suomen ELY -keskus taas pelkää, että harjualueen herkät lähteet ja niiden suojellut kasvit ja eläimet saattavat kärsiä muun muassa pohjaveden otosta ja pohjaveden lämpötilan muutoksista.

Kun laitos on ollut toiminnassa lähes kuukauden, kertoo Varsinais-Suomen ELY -keskus, että Kokemäenjoen vesi ei välttämättä puhdistukaan toivotulla tavalla. Onko kyse käynnistysvaikeuksista vai onko jättisatsauksen vaatineet hienot laitokset turhia?

Kymmenien tuhansien järvien Suomi on täynnä puhdasta järvivettä ja vedenpuhdistuslaitosten tekniikka on huippuluokkaa. Siitä huolimatta monet kunnat intoutuivat 90-luvulla suunnittelemaan megaluokan tekopohjavesihankkeita. Hankkeissa on loputtoman paljon avoimia kysymyksiä. Hankkeet ovat myös kalliita ja niiden suunnittelu vie paljon aikaa ja voimavaroja. Turun hankkeen piti alun perin maksaa 70 miljoonaa, mutta loppusumma nousi 170 miljoonaan euroon.

Tampereen seudun Tavase -kunnista usea on alkanut epäröidä hanketta. Pälkäne irrottautui Tavasesta jo ennen kuntien yhteisen osakeyhtiön perustamista. Viime joulukuussa Valkeakoski päätti vetäytyä hankkeesta. Se vienee mukanaan Akaan. Kangasalla vastustajat ovat keränneet lähes 1400 nimeä. Tavase murenee palapalalta.

MOT lähti ohjelmaa tehdessään siitä, että kuntien (lue kuntalaisten) omistama Tavase Oy saa ja sen tulee kertoa omasta hankkeestaan. Tavase Oy:n käyttäytyminen on kuitenkin ollut erikoista. Tavase Oy:n toimitusjohtaja Petri Jokela vältteli viikkokausia haastattelupyyntöjä ja yritti siirtää tapaamista ohjelman ulostulon jälkeiseen aikaan. Tampereen kaupunki sai Jokelan tulemaan kameran eteen mm. koska kaupunki harjoittaa avointa viestintää.

Tavase kuvasi Ylen haastattelutilaisuuden salaa ja lupia kysymättä ja julkaisi aineiston kaikkine kahvinjuonteineen Tavase Oy:n nettisivuilta. Sama aineisto linkitettiin Valkeakosken kunnan sivustolta. Tavase ei myöskään reagoinut Tampereen johtoryhmän määräykseen poistaa tallenne välittömästi, vaan viivytteli lähes koko päivän.

Tavasen viestintäkauhu herättää kysymyksiä siitä mitä yritys yrittää peitellä.

Raapaisuherkkä räjähdeala

Tiina Lundell — Mon, 19 Dec 2011 18:22:36 +0200

Ei savua ilman tulta. Kulunut sanonta on tullut monta kertaa mieleeni ”MOT: Räjähdysvaara” -ohjelmaa tehdessäni. Useiden haastateltavien reaktiot ovat olleet poikkeuksellisen hermostuneita ensimmäisistä yhteydenotoista lähtien.

Maxam Suomi Oy:n edustajat eivät suostuneet käymään edes kunnon taustakeskusteluja. He eivät vastanneet lähettämiini yleisluontoisiin kysymyksiin yhtiön toiminnasta Lopen Läyliäisissä. Lopulta Espanjassa sijaitsevalta emoyhtiöltä tuli tiedote, jolla lähestyttiin suoraan Yleisradion toimitusjohtajaa. Siinä kieltäydyttiin antamasta kommentteja tiedotusvälineille.

Suomen Ilotulitus Oy puolestaan kutsui ensin MOT:n seuraamaan lehdistölle järjestettyä ilotulitteiden koeammuntapäivää. Samalla luvattiin yhtiön toimitusjohtajan haastattelu. Lopulta yritys perui koko koeammuntapäivän ja haastattelun.

Kun MOT uusi haastattelupyyntönsä, Suomen Ilotulitus Oy asetti sille ennakkoehtoja. MOT ei suostunut siihen, että Suomen Ilotulitus Oy olisi videoinut haastattelun omaa käyttöään varten ja siksi toimitusjohtaja Kalervo Kaarre kieltäytyi haastattelusta kiireisiin vedoten. Ohjelman esityspäivänä yritys julkaisi asiakastiedotteen, jossa MOT leimattiin ”sensaatiohakuiseksi” ohjelmaksi. Saman tiedotteen liitteenä yritys julkaisi MOT:n ja yrityksen toimitusjohtajan sähköpostivaihtoa.

MOT alkoi tehdä ohjelmaa metsissä makaavista räjähdevarastoista, koska Läyliäisten kyläläiset olivat huolestuneita siitä, ovatko nykyiset suojaetäisyydet ja turvallisuusvaatimukset riittäviä. Alueella oli havaittu selkeitä turvallisuuspuutteita.

Räjähdevarastoja on Suomessa lähes 350. Lisäksi armeijalla niitä on kymmeniä. Asukkaat ihmettelevät, eikö edes rajanaapureille tarvitse ilmoittaa, jos yksittäinen yritys varastoi kymmeniä tuhansia kiloja räjähteitä

Ilotulitteiden varastointi ja koeammunnat otettiin käsittelyyn siksi, että poliisi on tutkinut tänä vuonna alan suurimman toimijan, Suomen Ilotulitus Oy:n, räjähdevarastointia sekä ilotulitteiden koeammuntoja.

MOT kyseli myös toimiiko viranomaisten (Tukes) valvonta tällä alalla. Viranomaiskoneistot ovat syksyn aikana pettäneet mm. valelääkäreiden suhteen (Valvira). Räjähdevarastointia valvova Tukes luottaa yritysten omaan sanaan. Maxam kertoo tiedotteessaan noudattavansa Suomen lakeja ja Suomen Ilotulitus kertoo tiedotteessaan toimivansa ”avoimesti ja oikein, lakeja ja säännöksiä sekä viranomaiset ohjeita noudattaen”. Ei siis hätää vaikka keskellä metsää tai naapuritontillasi on konttikaupalla räjähteitä?

Pitääkö aina roiskua kun rapataan

Risto Vuorinen — Tue, 13 Dec 2011 12:33:35 +0200

Etelä-Pohjanmaalta tuntuu olevan pitempi matka Helsinkiin kuin Vietnamiin. Maakunnan miehet ovat reissanneet viime vuosina pohjanmaan ja Hanoin väliä ”tie kuralla”, mutta neuvottelureissut oman maan ministeriöihin ja Maahanmuuttovirastoon näyttävät unohtuneen.

Työperäisen ja hallitun maahanmuuton kokeilu yskii paitsi laman myös jäykkien tulotasovaatimusten puristuksessa. Kahta pohjalaistunutta vietnamilaisperhettä uhkaa perheen työperäinen hajoaminen kahteen maanosaan jo toistamiseen. Kauhajoelle uudella ja pysyvällä kotimaalla houkuteltujen perheiden tulotaso jää Maahanmuuttoviraston kiveen hakkaamien tulorajojen alapuolelle. Asiassa ei näytä auttavan itku eikä se tosiasia, että perheet tulevat vallan hyvin toimeen nykyisillä tuloillaan, joista riittää vielä sievoinen summa lähetettäväksi Vietnamiin lähisukulaisille.

Laki on laki ja sen pitää olla kaikille sama. Mutta tuomiot voisivat vaihdella ainakin maan tulevaisuuden kannalta tärkeässä kokeilussa. Kun Suomeen tarvitaan 20 vuoden sisällä ainakin 300.000 paria ulkomaisia työkäsiä ja kun kukaan ei vielä tiedä, miten ja mistä ne saadaan, olisi olettanut, että hallitun maahanmuuton kehittely olisi voitu toteuttaa lievennetyin tulorajavaatimuksin. Se olisi vaatinut ennen muuta ennakointia, neuvotteluja ja poliittisia päätöksiä.

Kauhajoen kokeiluun räätälöidyt, lievennetyt tulorajavaatimukset eivät juolahtaneet ministerin Tarja Cronberg ja Matti Vanhanen tai taannoisen eduskunnan puhemiehen Sauli Niinistön päähän, kun he keskustelivat Suomen ja Vietnamin välisestä työvoimayhteistyöstä Aasian tiikerin ministereiden pöydissä. Ja nyt tulorajoja ollaan kohottamassa tuntuvasti sisäministeri Päivi Räsäsen johdolla. Palautetaanko Kauhajoelta loputkin vietnamilaiset? On aivan perusteltua puhua vietnamilaisten duunareiden ja heidän perheidensä harhaanjohtamisesta.

Vaikka työvoiman tuontikokeilu näyttää vaativan viattomat uhrinsa, ansaitsee itse kokeilu toki reilun hatunnoston. Etelä-Pohjanmaan Liiton aktiivisuuden hedelmänä Suomeen voidaan saada työvoiman hankintamalli, jolla koko maa saattaa välttyä kestämättömältä työvoimapulalta – aikana
jolloin jo sanat ”työvoiman Suomeen tuonti” ovat monille kirosanoja. Pallo on nyt mm. työmarkkinajärjestöjen ja yksittäisten työnantajien kourissa. Etupiirien tuki kokeilulle on välttämätön.

Ei pidä unohtaa myöskään niitä vaaroja, joita yhteistyöhön Vietnamin kanssa liittyy. Kuten Staffia Oy:n edustaja Heikki Pihlajamäki muistuttaa: ”Me täällä Suomessa ei tunnisteta sitä Vietnamissa olevaa korruptiota, joka on todella iso ongelma tässä asiassa.”

Asbestilta suojeleva lainsäädäntö remonttiin

Tero Koskinen — Tue, 13 Dec 2011 12:26:27 +0200

Asbestipölyn vaarat on tunnettu vuosikymmeniä. Tämänkertainen MOT:n jakso nosti pintaan jo unohtuneet pelot. Aihe itsessään ei ole vuosien saatossa vanhentunut, sen todisti Helsingin kaupungin rakennusviraston tiloista löytynyt asbestipöly.Rakennusvirasto on paikka, jolta itseltään pitäisi löytyä pääkaupungin paras sisäilma-asiantuntemus. Monet asbestikuolemat jäävät edelleen pimentoon ja valvova viranomainen Aluehallintovirasto on hampaaton.

Asbesti siirtyi taka-alalle sen jälkeen kun sen vaarallisuus tunnustettiin ja räikeimmät uhat terveydelle saatiin lainsäädännöllä kuriin. Viime vuosina asbestin vaaroja on jopa vähätelty. Kaikki huomio on keskitetty home- ja kosteusongelmiin. Niidenkin hoitaminen on varsinkin kouluissa ja sairaaloissa ala-arvoista.

Säädösten mukaan asbestityötä saa tehdä vain viranomaisen valtuuttama yritys. Perustuslain uudistuksella on työturvallisuutta parantava positiivinen seuraus: asbestityöstä on säädetty Työturvallisuuslaissa vain asetuksilla ja säädös halutaan nyt siirtää lakiin Perustuslain edellyttämälle tasolle. Samassa yhteydessä muihin asbestiin liittyviin kysymyksiin on ryhdytty hakemaan ratkaisuja. Aiheen parissa askartelee parhaillaan sosiaali- ja terveysministeriön, työmarkkinajärjestöjen ja työterveyslaitoksen yhteinen työryhmä.

Eduskunnassa tullaankin tulevana keväänä pitkästä aikaa käymään keskusteluja asbestin vaaroista. Joku kansanedustajista pitää puheen siitä, kuinka asbestityötä tekevien turvallisuutta tulisi uuden lain myötä parantaa. Eri asiantuntijat esittävät tiukennuksia työpaikoilla sallittujen asbestimäärien raja-arvoihin.

Asbestitöitä koskevan lain yhteydessä parlamentissa pohditaan keväällä myös asbestikartoituksia koskevia uusia säädöksiä. Tämän johdosta erityistä huolta tullaan kantamaan villinä rehottavasta asbestikartoitusbisneksestä. Jotkut edustajistamme julkaisevat pian tiedotteita, joissa asbestikartoittajillekin vaaditaan pätevyysvaatimuksia ja kartoituksien sisällöille tarkkoja kriteerejä.

Asbestilainsäädännön tiukentaminen on hyvä asia. Se kiinnostaa tällä kertaa erityisesti korjausrakentamista harjoittavia yrityksiä ja taloyhtiöitä. Pelkkä lainsäädännöllinen uudistus ei kuitenkaan riitä. Jos työsuojeluvalvonnan resurssit ja keinot puuttua ongelmiin ovat riittämättömät, ei uusi lakikaan pelasta asbestikuolemilta- ja sairastumisilta.

Portugalista huumemallia Suomeen?

Marko Niemi — Mon, 05 Dec 2011 15:22:07 +0200

Yleisin virhetulkinta Portugalin huumeiden dekriminalisoinnista on se, että huumausaineet olisivat laillisia. Niiden käyttöön puututaan yhä, mutta vankilaa ei tarvitse pelätä, eikä usein sakkoakaan. Niiden salakuljetus ja myynti on edelleen ankarasti sanktioitu.

Portugali kääntyi vuosituhannen alussa tähän poikkeukselliseen malliin, koska heroiiniongelma oli karannut käsistä -90-luvulla. Melkein joka perheessä tai ainakin suvussa oli joku, jonka tämä maailman koukuttavimmaksi huumeeksi sanottu heroiini oli orjuuttanut. Tämä on hämmästyttävää, koska Portugali on aina ollut alhaisen käyttöasteen maa. Huumeidenkäytön ja ongelmakäytön välinen alue on siellä ollut epätavallisen kapea. Tilanne pakotti poliitikot poikkeustoimiin.

Lainsäätäjien pyrkimyksenä ei ollut rakentaa maasta narkkareiden paratiisia saati huumeturismin keidasta, kuten lain vastustajat ja kriminologit kautta maailman ennustivat. Nimittäin oletus on ollut tähän asti sellainen, että jos huumelakeja höllentää, niin käyttö nousee jyrkästi. Näin ei käynyt Portugalissa eikä Lissabonista tullut Amsterdamin kaltaista huumehörhöjen Disneylandia.

Lainsäätäjät Portugalissa halusivat tietenkin tehostaa huumehoitoihin hakeutumista, kun ei enää tarvitse pelätä rikollisen leimaa. Se onkin yksi Portugalin mallin hienouksista: vastuu huumeriippuvaisista on siirretty selkeästi lainvalvojilta terveysviranomaisille. Toisaalta rikollisen leima on vain vaihtunut sairaan leimaan, mikä ei ilahduta etenkään kaikkia huumeidenkäyttäjiä.

Satsaus huumeriippuvaisten hoitoihin on kallista, mutta maksaa itsensä takaisin yhteiskunnalle: paineet vankiloissa hellittävät ja huumeista irti päässeet tai korvaushoidossa olevat voivat palata työelämään, kun ei enää tarvitse juosta laittomien aineiden perässä rikoksia tehden.

Huumehaittojen vähentämisen kannalta Portugalin malli on onnistunut kokeilu. Tilastot osoittavat sen: huumekuolemat ovat vähentyneet samoin kuin huumeruiskujen välityksellä leviävät tartuntataudit. Heroiinin käyttäjien määrä on Portugalin huumevirasto IDT:n mukaan puolittunut kymmenessä vuodessa. Joissakin aineissa käyttö on kasvanut, mutta vähemmän kuin EU:ssa keskimäärin.

Portugalin huumelainsäädäntö on herättänyt poikkeuksellisuutensa vuoksi voimakkaasti tunteita puolesta ja vastaan. Tiukan lainsäädännön kannattajat yleensä vähättelevät Portugalin mallin tuloksia. Jos tavoitteena on yhteiskunta, jossa huumeita ei käytetä, dekriminalisointi ei ole siihen vastaus. Jos taas lähtökohtana on erittäin laaja opiaattien ongelmakäyttö, Portugalin malli voi olla ratkaisu.

Suomessa poliitikot usein valittavat, ettei huumeista voi käydä järkevää yhteiskunnallista keskustelua. Huumeet on aiheena tabu ja leimakirves heilahtaa helposti. Poliitikot etenkin Vihreiden leirissä ovat tämän saaneet kokea, mutta myös esimerkiksi Kokoomuksen Jaana Pelkonen, joka väläytteli taannoin huumeidenkäyttöhuoneiden perustamista myös Suomeen.

Sisäministeri Päivi Räsänen puolustaa MOT:ssa ankarasti Suomen mallia, jossa on mukana niin keppiä kuin porkkanaakin. Hänen mukaansa Suomessa tilanne on vielä sen verran hyvä, ettei dekriminalisointia kannata harkita. Hän ymmärtää lain höllentämisen vasta, kun tilanne ei ole enää pelastettavissa muilla keinoin.

Räsänen toi esiin myös epäilynsä siitä, mahtaisiko Portugalin malli toimia Suomessa. Mikään ei todista, että kehitys Suomessa olisi samanlainen kuin Euroopan toisella äärilaidalla. Täällä nuoret saattaisivatkin saada lain höllentämisestä väärän signaalin ja käyttö kasvaisi voimakkaasti.

Miten malli toimisi täällä? Sitä me emme tiedä, eivätkä asiantuntijat Portugalissakaan lähde suosittelemaan malliaan muille. Entä millainen Portugali olisi nyt, jos lakia ei olisi muutettu kymmenen vuotta sitten? Melko varmasti heroiini olisi niittänyt tuhoa huumekuolemien ja tartuntatautien muodossa moninkertaisesti nykyistä enemmän.

MOT: Lisää rauhanturvaajia?

Kirsi Skön — Mon, 21 Nov 2011 16:23:47 +0200

Suomella on lähitulevaisuudessa edessään valinnan paikka. Samalla kun puolustusbudjetin säästöt alkavat purra, joutuu Suomi käyttämään kansainvälisiin operaatioihin nykyistä suuremman osuuden puolustusbudjetista. Vaihtoehto on, että rauhanturvaajien määrä pysyy alhaalla tai jopa entisestään vähenee.

Ulkoministerin mukaan varsinkin YK:n turvallisuusneuvoston jäsenyys vuonna 2013 edellyttäisi Suomelta valmiutta osallistua operaatioihin nykyistä laajemmin. Hän on puhunut jopa tuhannesta sotilaasta. Tällä hetkellä väkeä on maailmalla 250. Koko vuoden keskiarvo nousee jonkun verran yli 300:n kun mukaan lasketaan alkuvuonna kolmen kuukauden merirosvojahdissa olleen miinalaiva Pohjanmaan miehistö.

Hallitus kinaa siitä millä tahdilla Suomi vetäytyy Afganistanista. Voitolle näyttää pääsevän ulkoministerin edustama kanta, jonka mukaan joukkojen vähentäminen alkaa jo ensi vuonna.

Kun Afganistanin joukot vähenevät, jää resurssia lisätä YK-osallistumista. Nimittäin turvaneuvostoon pyrkivälle maalle vain 20 sotilastarkkailijaa YK:n operaatioissa näyttää pahalta. Tämä siirtymä ei silti ratkaise ongelmaa kokonaan koska YK-osallistuminenkin maksaa vallankin jos joukot varustetaan kunnolla.

Tutkija Pertti Joenniemi toteaa MOT:ssa ykskantaan, että Suomi tulee pitkällä tähtäimellä väistämättä seuramaan muita pohjoismaita, joissa paino on jo siirretty kansainvälisiin tehtäviin. Suomessa kehitys on hänen mukaansa vain hitaampaa. Se on paljon sanottu maassa, jossa tullaan kohta sulkemaan varuskuntia, ja jossa puolustusvaliokuntaa ja ulkoasianvaliokuntaa johtavat varuskuntien lakkauttamisia vastustavat Perussuomalaiset.

MOT: Sisäpiirissä sokeutuu

Magnus Berglund — Mon, 14 Nov 2011 16:04:33 +0200

Vuosia jatkunut Euroopan velkakriisi on jo muuttunut historiallisessa perspektiivissä katastrofiksi. Kukaan ei tiedä miten tämä päättyy ja kuinka monta sataa miljardia tässä menetetään. Kukaan ei tiedä, koska tällaista ei ole aiemmin koettu. Europrojektista onkin tullut aikakautemme suurin taloudellinen kokeilu.

Vuodenvaihteessa on kulunut kymmenen vuotta siitä kun Suomessakin oma valuutta vaihdettiin euroksi. Sitä edelsi vuosien valmistelu. Eurooppalaiset huippuvirkamiehet istuivat tuhansia tunteja suunnittelemassa rahaliittoa ja sen korkeinta vaihetta eli yhteistä rahaa. Euroopan pääministerit ja valtiovarainministerit väänsivät vuosikausia kättä rahaliiton yksityiskohdista ja siitä miten se hooidetaan.

Sixten Korkman oli vuosina 1995-2005 Euroopan unionin ministerineuvoston talouspoliittisen osaston eli Ecofinin pääjohtaja, vastuualueenaan talous- ja finanssikysymykset. Hän oli siis europrojektin vaikutusvaltaisin virkamies. Hän myöntää suorasukaisesti MOT:ssä, että: ”Kun rahaliiton sääntöjä rakennettiin vuosina 95-98…silloin jaksettiin käydä loputonta keskustelua vakaus- ja kasvusopimuksen yksityiskohdista, mutta ei esimerkiksi koskaan kysytty, että entäs jos kaikista yrityksistämme huolimatta se pettää ja joku maa ajautuu maksukyvyttömyyden partaalle, niin mitä sitten tehdään. Sitä kysymystä kukaan ei koskaan kysynyt".

Korkmanin mukaan huipputason päätöksenteossa käy helposti niin, että "fiksut" ihmiset tapaavat usein ja istuvat - kuvainnollisesti sanoen - huoneissa, joissa ei ole ikkunoita. Näin syntyy alakulttuuri, jossa talonpoikaisjärki katoaa ja jossa pieniin yksityiskohtiin kiinnitetään suhteettomasti huomiota. Tämä on yllättävä ja mielenkiintoinen osaselitys sille, että Euroopan taloushistorian suuri kokeilu, euro, on syvässä kriisissä. On tapana sanoa, että hyvin suunniteltu on puoliksi tehty. Tätä mukaellen europrojektista voisi sanoa: huonosti suunniteltu on varma katastrofi.

Entisen huippuvirkamiehen avoin, analyyttinen ja rehellinen arvio omasta ja muiden eurobyrokraattien työskentelystä on poikkeuksellisen arvokasta tilanteessa, jossa Euroopan vallankahvassa nyt olevat henkilöt suoltavat jatkuvasti yhä uusia selittelyjä päästäkseen kuivin jaloin seuraavaan aamuun. Euroalueelle luotiin heikot säännöt, joita vielä rikottiin alusta alkaen. Luotiin järjestelmä miettimättä mitä kriisejä se voi kohdata. Nykyinen virkamieseliitti yrittää toki keksiä pelastustoimia, mutta sekin - ylityöllistettynä ja yliväsyneenä - elää omaa alakulttuuriaan ikkunattomissa huoneissa. Tuon alakulttuurin vaarallisin tuote saattaa olla Euroopan rahoitusvakausvälineen (ERVV) ns. vivutus. Vivutus tekee siitä EREVV:n eli Euroopan rahoitusepävakausvälineen. Tuhat miljardia euroa ilmaa.

MOT: Emoyhtiön pihdeissä

Tiina Lundell — Mon, 07 Nov 2011 16:35:11 +0200

Harva hampurilaisia tai pizzaa tilaava, autoa vuokraava tai asuntoa ostava ymmärtää asioivansa franchisingyrittäjän kanssa. Suomessa on kolmisensataa franchising-ketjua. Mm. Mc Donalds, R-kioski, Kotipizza, Hertz, Avis, Yves Rocher ja Kiinteistömaailma toimivat franchisingperiaattella.

Franchisingissa on kyse kahden yrityksen yhteistoiminnasta, jossa franchisingantajalla eli emoyrityksellä on valmis liiketoimintakonsepti. Franchisingyrittäjä saa konseptin haltuunsa määräajaksi maksua vastaan. Franchisingia pidetään turvallisena tapana ryhtyä yrittäjäksi. Kun homma toimii, molemmat osapuolet hyötyvät.

Ongelmiin törmätään silloin, jos bisnes ei lyö leiville.

Kuten tämän viikon MOT-ohjelmassa kerrotaan, periaatteessa kyse on yhteistoimintasopimuksesta. Käytännössä sopimukset ovat emoyhtiön laatimia, ota tai jätä -tyyppisiä, joissa neuvotteluvaraa ei ole. Jokainen ketju räätälöi ne itse oman tarpeensa mukaan. Sopimukset ovat laajoja ja ehdot tiukkoja. Franchisingyrittäjälle sälytetään enemmän velvollisuuksia kuin franchisingantajalle.

Tarkoin määritelty konsepti saattaa tuudittaa yrittäjän valheelliseen turvallisuudentunteeseen. Vaikka kyse on ketjusta, jokainen yrittäjä vastaa itse omasta liiketoiminnastaan.

Myös yrittäjällä on vastuu hankkia tietoa. Franchisingista väitelleen tukijan mukaan vain alle puolet franchising-alalle ryhtyvistä keskusteli jonkun toisen ketjussa toimivan yrittäjän kanssa ennen sopimuksen allekirjoittamista.

Ongelmien kanssa painivat yrittäjät sanovat, että emoyhtiön mielestä epäonnistuminen on aina yrittäjän syy. Emoyhtiön lähtökohta on, että ohjeita noudattamalla menestyy. Mutta jos emoyhtiön laatima liikepaikan budjetti heittää puolella ennalta arvioidusta, pitäisi myös budjetin laatijan kantaa siitä vastuu. Ruotsissa ja Yhdysvalloissa franchising-toimintaa säädellään lailla. Laki määrittää nimenomaan ennen sopimuksen allekirjoittamista annettuja tietoja ja niiden antamistapaa. Tällaista lakia kaivattaisiin myös Suomeen.

Ongelmatilanteissa yrittäjä jätetään usein yksin. Franchisingantajilla on oma etujärjestönsä, Suomen Franchising-Yhdistys, joka on laatinut alalle eettiset säännöt. Yrittäjillä ei sen sijaan ole omaa edunvalvontaa. Suomen yrittäjienkin jäsenenä on vain muutamia franchiseyrittäjiä. Järjestön näkökulmasta franchiseyrittäminen ei ole "aitoa" yrittämistä, vaan yrittäjyyden ja palkkatyön välimuoto.

Ala on vielä pieni, joten sillä toimivat ovat kytköksissä toistensa kanssa. Samat juristit sorvaavat emoyhtiöiden sopimuksia ja puolustavat emoyhtiöitä vastaan kamppailevia pienyrittäjiä.

Sopimussakkojen uhka ei helpota ahdinkoon joutuneen yrittäjän tilannetta. Esimerkiksi Kotipizzan salassapitosopimuksen rikkomisesta lankeaa 100 000 euron sakko. On ymmärrettävää, että liikesalaisuuksia ja liiketoimintakonseptia halutaan suojella. Mutta 100 000 euron sopimussakko on kohtuuttoman suuri. Sen uhka lopettaa keskustelun myös toimintatavoista, jotka eivät enää kuulu liikesalaisuuden piiriin.

Asiakas maksaa aina

Maarit Åström-Kupsanen — Mon, 24 Oct 2011 17:54:27 +0300

Heinolaisen vanhuksen puhelinlaskulle ilmestyi tuhansien eurojen arvosta pornopuheluita, joita hän ei myönnä soittaneensa. Vanhus huusi apuun eri viranomaisia - kuluttajariitalautakuntaa, viestintävirastoa ja poliisia - turhaan. Asian selvittely loppui kuin seinään kun operaattori vakuutti, että puhelut on soitettu vanhuksen liittymällä.

Operaattori DNA väittää, että hakkeri ei pääse heidän verkkoonsa manipuloimaan puhelutietoja. On siis asiakkaan sana vastaan viranomaisten teletunnistetiedot eli ns. pieni ihminen vastaan suuri koneisto. Asiakkaan on lähes mahdotonta todistaa, että hän ei ole puheluita soittanut, vaan että joku ulkopuolinen taho on tavalla tai toisella ne liittymälle aiheuttanut. Ja vaikka asiakas voisi asian jotenkin todistaa, joutuu hän silti maksumieheksi.

Sopimusten mukaan puhelinliittymän omistaja on aina vastuussa liittymänsä käytöstä. Näin jopa siinäkin tapauksessa, että joku olisi liittymän etäkaapannut ja aiheuttanut tuhansien eurojen laskun omistajalle. Hankalaksi tilanteen tekee myös se, että operaattorilla ei ole hälytysjärjestelmää, jolla asiakasta varoitettaisiin jättilaskun kertymisestä.

Tiedossa on, että yritysten puhelinkeskuksia on Suomessa hakkeroitu ja valjastettu soittamaan kalliitta puheluita ulkomaille hyvin eksoottisiin kohteisiin. Miksei näin voisi käydä myös tavalliselle kuluttaja-asiakkaalle? Ulkomailla älypuhelimia on kaapattu ja valjastettu lähettämään tekstiviestejä maksullisiin numeroihin. Miksei näin tapahtuisi myös Suomessa?

Onko oikein, että teleoperaattorit eivät ota mitään vastuuta mobiiliviihde- tai aikuisviihdeyrityksistä, joiden palveluviestejä ja -puheluita välittävät? Välityspalkkiot niille kyllä kelpaavat.

Pornopuhelinpalveluita tuottavien yritysten harjoittamassa markkinoinnissa on tapahtunut ylilyöntejä ja laittomuuksia, joihin maksullisten puhelinpalveluiden etujärjestö Teleforum ja tietosuojavaltuutettukin ovat puuttuneet. Myös poliisi on tutkinut tapauksia eri puolilla Suomea.

Summittaisesti valittuihin numeroihin on lähetetty tuttavallisia tekstiviestejä. Esimerkiksi tällaisia: ”Soita minulle, en ole kuullut sinusta pitkään aikaan.” Vastaanottaja ei välttämättä ole tajunnut, että pyynnöt johtavat maksulliseen puhelinpalveluun. Jotkut uhreista ovat menneet lankaan ja soittaneet vahingossa seksilinjoille.

Tarinamme vanhus ei ole ainoa uhri. Jos sinä olet saanut outoja viestejä, puheluita tai kummallisia puhelinlaskuja, ota yhteyttä meihin ja kerro tarinasi.

Kuka saa asua julkisella rahalla tuetuissa asunnoissa

Kirsi Skön — Mon, 17 Oct 2011 18:39:00 +0300

Aamulehti kertoi viime viikolla, että vähävaraisille tarkoitettuja koteja on päätynyt työsuhdeasunnoiksi kansainvälisille konserneille. Ympäristöministeriö paheksui, mutta julkisella tuella rahoitettujen asuntojen omistajayhtiö piti tilannetta täysin luonnollisena, työsuhdeasuntojahan tarvitaan.

En yllättynyt juttua lukiessani, sillä tein parhaillaan juttua erään asunnottomuussäätiön toimintatavoista.

Y-säätiössäkin pidettiin täysin ongelmattomana, että Säätiön asunnoista ainakin paria sataa jaetaan vapailla markkinoilla ilman, että sosiaalitoimi tai kunta ohjaisi asuntoihin apua tarvitsevia. Kaiken huippuna kymmenet asunnot ovet edelleen RAYn käyttörajoitusten alaisia.

Tein ohjelmassa pistokokeen 10:en Kuopiosta RAYn asunnottomuusrahalla ostettuun asuntoon. Tuloksena oli, että asukkaat olivat kaikki hyvin lähellä tavallista asunnonvaihtajaa, joskin mukana oli yksi virallisen määritelmän täyttävä asunnoton, ja kaksi joiden voi määritelmää venyttämällä lukea olleen asunnottomuusuhan alla. Kahdella oli asukkaalla oli suhteita vuokravälitysfirmaan. Miten reagoi säätiö? Kiistämällä kaikki ongelmat, ja sanomalla, että näillä ihmisillä varmasti on ollut taustalla ongelmia, joista he eivät ole halunneet toimittajalle kertoa.

Voi olla näinkin. Silti en voi olla ihmettelemättä miten säätiössä ensin kuvattiin, että kaupalliset välittäjät kyllä pystyvät valitsemaan asuntoihin asunnottomia. Hiukan myöhemmin tarina muuttui muotoon, etteivät RAYn avustusehdot edes vaadi asunnottomuutta, vaan RAYn 70-50 prosenttisesti rahoittamat asunnot voi vuokrata hyvin laajasti määritellyillä sosiaalisilla perusteilla.

Isännättömän rahan ongelma puhtaimmillaan. Maan tapa on ollut, että erilaiset hyvää tekevät yleishyödylliset yhteisöt saavat toimiinsa julkista tai pelirahaa, eivätkä ne ole tottuneet siihen, että niiden tekemisten perään kysellään.

MOT: Kela narautti potilaan

Tero Koskinen — Mon, 10 Oct 2011 14:20:34 +0300

29-vuotias ADHD-potilas saa metyylifenidaattilääkkestään kelakorvaukset. Täytettyään 30 sama henkilö pulittaa parin tonnin lääkkeet omasta kukkarostaan. Miksi usein syrjäytymisvaarassa olevat ADHD-aikuiset joutuvat maksamaan itse lääkkeensä? Koska lääkevalmisteiden korvattavuudesta päättää sairausvakuutuslain mukaan sosiaali- ja terveysministeriön yhteydessä toimiva lääkkeiden hintalautakunta. Koska hintalautakunta voi hyväksyä lääkevalmisteen peruskorvattavaksi enintään myyntilupaviranomaisten hyväksymässä laajuudessa. Koska metyylifenidaattivalmisteet on hyväksytty käytettäviksi ja korvattaviksi vain lasten ja nuorten ADHD:n hoidossa. Ja koska lääketehtaat eivät ole hakeneet korvattavuutta aikuisille.

Kelan mukaan Kelan valtuudet rajoittuvat sairausvakuutuskorvauksissa lain toimeenpanoon ja lääkekorvauksissa sosiaali- ja terveysministeriön yhteydessä toimivan lääkkeiden hintalautakunnan päätösten asettamiin rajoihin. Voimassa olevan lainsäädännön mukaan metyylifenidaattivalmisteiden saattaminen korvattaviksi muussa käytössä kuin lasten ja nuorten ADHD:n hoidossa edellyttäisi, että myyntilupaviranomaiset hyväksyisivät lääkefirman hakemuksesta käyttöaiheen laajennuksen ja hintalautakunta vahvistaisi sen jälkeen korvattavuuden laajentamisen.

Metyylifenidaatin käytöstä aikuisten ADHD:n hoitoon on hyviä kokemuksia. Esimerkiksi Yhdysvalloissa ja Ruotsissa metyylifenidaatit korvataan potilaan iästä riippumatta. Suomessa kuvio on niin sekava, että kukaan ei kanna vastuuta yksittäisen potilasryhmän asioista. Lainsäädäntökin lähtee enemmän viranomaisten ja lääketeollisuuden kuin potilaan tarpeista.

Ketkä näistä niin sanotuista perusteettomista lääkekorvauksista nauttivista potilasryhmistä lopulta narahtavat, on sattuman varassa. Hormoonilääkkeitä käyttävät eläkeläisrouvat ja syöpää sairastavat lapset eivät ole joutuneet luupin alle. Korvaukset maksetaan heille taatusti jatkossakin, koska heidän tilanteensa vilahti nyt julkisuuteen ennen kuin virkamieskoneisto ehti reagoida.

Ilmastovaltaa valvomassa

Ensilähetys 16.5.2011 — Mon, 03 Oct 2011 15:24:36 +0300

Viidentoista vuoden aikana MOT-toimituksessa olen tehnyt kymmenkunta ilmastonmuutosta käsittelevää ohjelmaa. Raportit ovat käsitelleet eri näkökulmista ilmaston lämpenemistä, mutta päätarkastelusuunta on pysynyt samana: epäily sitä väitettä kohtaan, että ihminen olisi aiheuttamassa maapallolle katastrofaalisen ilmastonmuutoksen.

Työni ja sen motiivit on luonnollisesti kyseenalaistettu, liikutaanhan tässä hyvin aralla, maailmankatsomuksellisella maaperällä. On kysytty, millä oikeudella kansalaisten omistaman Yleisradion toimittaja voi esittää näkemyksiä, jotka ovat ristiriidassa tiedemaailman yksimielisesti omaksuman kannan kanssa.

Tähän on helppo vastata. Tiede on kaikkea muuta kuin yksimielinen ilmastonmuutoksesta, sen aiheuttajasta tai edes suunnasta. Sadat ilmastoa tutkivat tiedemiehet eri puolilla maailmaa ovat tulleet omissa tutkimuksissaan tuloksiin, jotka ovat jyrkässä ristiriidassa ilmastonmuutosopin kanssa.

Heidän on vain mahdotonta saada omaa näkemystään läpi mediassa. Minulla on ollut ilo saada haastatella heistä useita ja korjata näin pieneltä osalta julkisuudessa vallitsevaa tiedotuksen epätasapainoa. Millaiseksi ilmastomme tulevaisuudessa kehittyykään, on mielestäni ollut joka tapauksessa aiheellista tuoda esille myös epäileviä tiedemieskantoja.

Tämänkertaisen ohjelmani kaksi asiantuntijaa ovat tästä hyviä esimerkkejä. Tilastotieteilijä Pekka Hjelt on yrittänyt turhaan tarjota suomalaisille lehdille julkaistavaksi havaintojaan Ilmatieteen laitoksen käyttämistä kelvottomista tilastomatemaattisista menetelmistä, jotka tuottavat olemattomia lämpötilojen nousutrendejä.

Pietarin Pulkovon observatorion avaruustutkimuksen johtaja Habibullo Abdussamatov on taas saanut huutaa tuuleen varoituksiaan lähestyvästä pienestä jääkaudesta, koska Ilmatieteen laitos on kouluttanut Suomen toimittajat uskomaan, että auringolla ei ole mitään tekemistä maapallon viime aikojen lämpötilan heittelyjen kanssa.

Tärkein motivaatio itselleni toimittajana on kuitenkin se, että vastavirtaan uiminen ilmastokysymyksessä on vallankäytön valvontaa. Sitä, mitä länsimaissa journalismilta odotetaan.

Ilmastotieteen tulosten perusteella ihmisiltä vaaditaan valtavia uhrauksia. Miljoonat energian kallistumisen kurjistamat ”energiaköyhät” eri puolilla maailmaa tuntevat sen jo kipeästi kukkaroissaan. Britanniassa eläkeläiset polttavat kamiinoissaan sukukirjastojaan, kun ei enää ole varaa kaasuun.

Maailman pelastamiseksi meitä painostetaan muuttamaan elämäntapojamme naurettaviin yksityiskohtiin ulottuvalla päsmäröinnilla. Pohjimmiltaan kysymys on vapaudestamme.

Euroopassa koko yhdyskuntasuunnittelu perustuu oletukselle ihmiskuntaa uhkaavasta suuresta lämpökatastrofista. Energia-, liikenne-, jätehuolto-, rakentamis- ym. infrastruktuurijärjestelmät toteutetaan sen oletuksen pohjalta, että hiilidioksidin aiheuttama lämpeneminen uhkaa onneamme. Se käy suunnattoman kalliiksi.

Teollisuus yritetään panna maksamaan raskaasti hiilipäästöistään. Mutta siihen teollisuus ei suostu, vaan muuttaa Aasiaan, jossa hiilenpoltto jatkuu.

Kyse ei ole sen vähemmästä, kuin että meidän pitäisi muuttaa koko sivilisaatiomme joksikin toiseksi hiilidioksidihypoteesin vuoksi.

Näin kovat vaatimukset edellyttävät poikkeuksellisen hyviä perusteluja. Mutta niitä emme ole saaneet. Ilmasto-opin tieteellisessä linnakkeessa, Itä-Anglian yliopistossa Englannissa paljastui puolitoista vuotta sitten vakavasti uskoamme ilmastotieteeseen horjuttavia eettisiä rikkomuksia. Kun lämpötilakäyrä ei osoittanutkaan nousua, sen perään liimattiin muitta mutkitta toisesta tietokannasta peräisin oleva jatkokappale, joka näyttikin pelottavaa lämpenemistä.

Siksi oli syytä ottaa suurennuslasin alle myös oman Ilmatieteen laitoksemme käppyrät. Ja kuinka ollakaan, sieltä paljastui pieni ”Hide the Decline” tapauksensa, josta voidaan epäillä, että laitos vaihteli esitystapaansa sen mukaan, mikä tilastomenetelmä osoitti kulloinkin pelottavinta keskilämmön nousua.

Ilmastonmuutosopin väkevää ideologista voimaa osoittaa, että se on onnistunut saastuttamaan jo tieteenkin.

Ilmastonmuutoksen perusteella käytetään nykyisin niin suurta valtaa, että odottaisi sen kintereiltä kuuluvan kovempaakin rakkien räksytystä.

Kansallisomaisuus myynnissä

Tiina Lundell — Mon, 26 Sep 2011 16:09:24 +0300

Virolaiset ja ruotsalaiset kalastajat ovat muutaman viime vuoden aikana ostaneet Suomesta isoja silakkatroolareita. Taulukko suomalaistroolareiden omistuksista

"On todella katastrofi, kun näitä kauppoja on syntynyt huomattavasti lisää ja meillä on tästä kansallisuusomaisuudesta, silakan ja kilohailin kalastusoikeuksista siirtynyt ulkomaalaisten omistukseen puolet", jyrisee toimitusjohtaja Anssi Päivärinta Länsi-Rannikon Kala Oy:stä tämän viikon MOT-ohjelmassa. Lue ohjelman käsikirjoitus

EU on synnyttänyt erikoisen tilanteen. Kalastuskapasiteetti eli oikeus kalastaa kuuluu Suomen valtiolle. Käytännössä maa- ja metsätalousministeriö jakaa valtion kapasiteetin kalastajille hyväksyessään aluksen kalastusrekisteriin.

Koska ylimääräistä, aluksiin sitomatonta kapasiteettia ei enää markkinoilla ole, kalastaja maksaa aluskauppojen yhteydessä aluksen lisäksi myös kapasiteetista. Kun virolaiset ja ruotsalaiset ovat tulleet markkinoille, kapasiteetin hinta on moninkertaistunut.

Osa pitkään alalla toimineista kalastajista on saanut kalastusoikeutensa ilmaiseksi. Osan on taas pitänyt maksaa niistä. Elinkeinosta luopuva kalastaja myy kapasiteetista luopuessaan valtion kapasiteettia. Tämä on herättänyt alalla närää. Katsotaan, että osa kalastajista pääsee hyötymään tilanteesta kohtuuttomalla tavalla.

On ymmärrettävää, että eläkkeelle jäävä kalastaja myy aluksensa ja samalla elämäntyönsä kapasiteetteineen eniten tarjoavalle. Mutta on käsittämätöntä, että samalla kalastaja myy Suomen valtiolle kuuluvaa kalastusoikeutta. Yhtä kummallista on se, että virkamiehet levittelevät ilmiön edessä käsiään todeten vain, että olemme EU:ssa, ei tätä voi kieltää.

Kalastajat joutuvat kamppailemaan myös alati pienenevien kalastuskiintiöiden kanssa.

Yli 30 vuotta kalastanut Ralf Hellström sanoo, että ennen Jumala päätti, tuleeko kalaa vai ei, nyt sen päättää EU. Kalastajan on vaikeaa suunnitella toimintaansa pitkäjänteisesti, kun kiintiömäärät vaihtelevat vuosittain. Muutokset voivat olla rajujakin, eikä niitä pysty aina ennustamaan.

Esimerkiksi kelpaa tuore tieto viime viikolta. EU:n komission ensi vuodeksi ehdottama lohenkalastuskiintiö vähentäisi Itämeren altaan ja Pohjanlahden lohikiintiöitä 79 prosentilla. Tällä olisi iso vaikutus myös muun kalan esimerkiksi verkkosilakan ja siian pyyntiin.Lue Ylen Satakunnan uutiset aiheesta

Vähemmän PR:ää, enemmän tekoja VAPO!

Magnus Berglund — Mon, 19 Sep 2011 16:24:35 +0300

Valtionyhtiössä Vapossa tehdään hyvää työtä. Yrityksessä on melko uusi hallituksen puheenjohtaja, uusi toimitusjohtaja, ympäristöjohtaja ja viestintäjohtaja. Maineen hallinnan eteen tehdään paljon. Viestintä on laadukasta. Yhtiön mukaan turvetta tarvitaan, ”jotta voima- ja lämpölaitoksille riittäisi polttoainetta ja lämpöa koteihin”.

Melkoinen panostus viestintään ja hienojen mittatulosten tehtailuun ei kuitenkaan ole tasapainossa varsinaisten ympäristötekojen kanssa. Viime keväänä Vapon eläkkeelle siirtynyt Matti Hilli kirjoitti viimeisessä vuosikertomuksen katsauksessaan, että ”turvetuotannon vesistövaikutusten pienentämiseksi on tehty ja on tekeillä mittava työ, jonka tulokset tulee saada julkisuuteen ja parantamaan tuhrittua julkisuukuvaa”. Ohjelmassa uusi toimitusjohtaja myöntääkin, että kaikkea ei ole tehty niin kuin olisi pitänyt tehdä.

Samaan aikaan vanhoilla ympäristöluvattomilla turvealueilla jatketaan täysillä ja yhä syvemmälle. Kun ympäristöteknologia on muutama muoviputki ja lahonneita lautakyhäelmiä, viestintään panostetut eurot menevät hukkaan. Todellisuus järvillä ja Vapon mainonnassa ja PR:ssä ovat jyrkässä ristiriidassa keskenään.

Turvetuotantoalueelta valui kesäkuussa hapanta vettä Jukajokeen Kontiolahdella. Kalat kuolivat. Paikalle ilmestyi Vapon viestintäjohtaja mittatulosnivaskan kanssa ja vakuutti, että Vapo on korkeintaan osasyyllinen. Turvetuotantoalue sentään poistettiin käytöstä, tämä oli toinen kalakuolema vuoden sisällä. Tämä oli Vapolta harvinaista itsesääntelyä.

Miksi ympäristölupia myöntävä aluehallintovirasto ja valvova viranomainen, ELY-keskus, antavat Vapolle ympäristöasioissa niin paljon vastuuta ja vapautta? Tämä aiheuttaa suunnatonta turhautumista järviasukkaille. Vaikka järvi täyttyisi turvemönjästä, Vapo ei myönnä mitään eikä viranomaisilla ole sanktioita käytössään. Turvetuotantoa on pidetty kansallisena projektina, jonka seurauksena Suomessa on turvemyönteinen lainsäädäntö. Turvetta saa tänäkin vuonna 128 miljoonan verotuet.

Näyttää siltä että Vapo on huolestuneempi julkisuukuvastaan kuin ympäristöstä. Helposti käy niin, että yhtiö alkaa itsekin uskoa asioihin, jotka se on päättänyt todistaa todeksi. Vapon tiedotus- ja hymykampanjalla ei näytä olevan tulevaisuutta, koska uusi ympäristöministeri on päättänyt pistää turvepellot ja voimalat kiinni. Jos Vapo ryhdistäytyy - ja suuntaa voimansa peeärrän sijasta ympäristön suojeluun - turveteollisuudella on vielä jonkin verran elinaikaa.

Älä kysy puukartellista!

Ari Korvola — Mon, 12 Sep 2011 17:06:50 +0300

Yksittäisen tv-ohjelman valmistamisen taustoja ei yleensä ole tapana avata. Toimittaja yleensä nielee ikävyydet, kampitukset ja kus…siis harhaanjohtamisen vähin äänin. Tuollainenhan kuuluu luontaisetuihin.Teen nyt kuitenkin poikkeuksen.

Kun ryhdyin valmistelemaan ohjelmaa metsäjättien puunostokartellista ja korvausriidasta, oli yksi kiinnostavimmista kohdista 130 000 metsänomistajan omistaman Metsäliiton rooli kartellissa. Metsäliitto-konsernin johtohan oli touhunnut vuosina 1997 – 2004 vastoin omistajiensa etuja yhdessä muiden puufirmojen kanssa omia isäntiään vastaan.

Tarvitsin siis Metsäliiton johdon kommentin ohjelmaan. Koska elokuun alussa oli yhtiön osavuosikatsauksen julkistamistilaisuus, ilmoittauduin tilaisuuteen. Infon jälkeen pyysin pääjohtajan, vuorineuvos Kari Jordanin kameran eteen. Ihmettelin hänelle, missä ovat varaukset mahdollisista vahingonkorvauksista – niistä ei näy osavuosikatsauksessa mainintaa. – Ei tarvita, sanoi Jordan, koska kartelli ei aiheuttanut kenellekään vahinkoja. Vastaus oli mielenkiintoinen, koska kyse oli näin ollen ilmeisesti taloushistorian surkeimmasta kartellista – paljon touhua ja yritystä ilman minkäänlaisia hyötyjä osallistujille. Halusin tietää kartellista lisää, sen jälkipyykistä ja metsäliittolaisesta moraalista: Miksi omien omistajien selän takana vehkeiltiin. Ja vuorineuvos vastasi asiallisesti.

Haastattelun jälkeen sovin tiedotusjohtajan kanssa, milloin ja missä Jordanin haastattelun käytön ja asiayhteyden voi tarkistaa ennen ohjelman esittämistä.
Kolme viikkoa tämän jälkeen Ylen johto sai postia Metsäliitosta. Nyt tiedotusjohtaja valitti vuorineuvoksen kohtaloa. Olin kirjelmän mukaan toiminut epäeettisesti – toimittajalle varsin ikävä syytös! – koska olin kysynyt asioista, joista ei saa kysyä osavuosikatsausinfossa. Tilanteessa oli ”hyväksikäytön makua” ja asiayhteys ei ollut ”oletettu”. Ilmeisesti puukartellista saa kysyä vain erityisessä puukartelli-infossa, jos Metsäliitto sellaisen joskus järjestää.

Kolme viikkoa myöhemmin haastattelin firman metsäpäivillä Ylöjärvellä ostopäällikkö Yrjö Perälää. Halusin tietää, oliko hän kartelliaikana toimiessaan Länsi-Suomen aluejohtajana ollut mukana ”hintahallintaneuvotteluissa”. – En ollut, vastasi Perälä.
Olin taas toiminut ilmeisen epäeettisesti. Tarkistaessaan toimituksessa molempien haastattelujen ohjelmakäytön Metsäliiton tiedotuspäällikkö ja lakimies protestoivat: Kysymys leimaa vastaajan yhdeksi kartellin päätekijäksi, haastattelua ei saa esittää. Ostojohtaja ei ollut saanut keskustella ennen kysymykseen vastaamista lakimiehensä kanssa.

Medianhallinta on tiukkaa peliä, jossa toimittaja saisi kysyä vain oikeita kysymyksiä oikeissa paikoissa ja asiayhteyksissä. Meidän olisi ilmeisesti päästettävä poliitikot ja vuorineuvokset työpöytiemme ääreen sisältöjä härkkimään ja etiikkaa opettamaan. Toisaalta Journalistin ohjeet taas käskevät ehdottomasti pitämään toimittamisessa päätösvallan toimituksen sisällä.

Lopputulos siis kaiken kirjelmöinnin ja argumentoinnin jälkeen oli se, että haastattelut esitetään ohjelmassa alkuperäisen suunnitelman mukaan. Mutta ainakin sen Metsäliiton operointi osoittaa, että koko kartelliasia on yritykselle äärimmäisen kiusallinen.

Voinkin vain toivoa, että firman luottamusmiesjohto - omistajien edustajat - heräisivät, lopettaisivat herkkusienielämänsä ja tekisivät toimivalle johdolle – rengeilleen - niitä kysymyksiä, jotka nyt jäävät toimittajien tehtäväksi.

Tässä yhteydessä myös kiitokset MOT:n yleisölle! Taunus vaihtaa nyt tallia, mutta uudet kyselijät astuvat tilalle ohjelmaan.

Psykoterapiakoulutusta ei vahdi kukaan

Kirsi Skön — Mon, 05 Sep 2011 15:29:34 +0300

Lääkärien koulutus on tarkasti säädeltyä puuhaa. Jos hankit silmälasit, tai ostat lääkkeitä, asioit henkilön kanssa, jonka koulutuksen laajuus ja laatu on laissa tarkkaan säädetty.

Kun sen sijaan sairastat erilaisia mielenterveyden häiriöitä, haet apua psykoterapeutilta, jonka koulutuksen valvontaa ei ole laissa säädetty yhdenkään viranomaisen tehtäväksi.

Valvira hyväksyy psykoterapeutin nimekesuojausta hakevan koulutuksen jälkikäteen, ja luottaa tässä kouluttajan antamiin tietoihin. Kuten ohjelmaa tehdessäni havaitsin, Valvira käytännössä joustaa omista ohjeistaan huomattavan pitkälle, koska sille on laissa jätetty harkintavalta. Sama koskee Kelaa, joka myöntää luvat ja antaa Kelan korvaamaa psykoterapiaa.

Erityisesti ongelma koskee uusia terapiasuuntauksia. Lyhyessä eli ratkaisukeskeisessä terapiasuuntauksessa markkinat kasvavat. Tämä on houkuttanut mukaan koulutusta, jota ihmettelevät alan pioneeritkin.

Jutun kuvaama ratkaisukeskeinen kouluttaja käynnisti useita koulutusryhmiä ilman, että valmiina oli suunnitelmaa siitä, mitä kolmen vuoden opetus tulisi sisältämään. Tai jos oli, sitä ei paljastettu kenellekään, vaikka opiskelijat sitä toistuvasti pyysivät. Eri ryhmien opetus myös poikkesi sisällöltään toisistaan.

Koulutukseen pakollisena kuuluva koulutusterapia, eli oma terapia, järjestettiin kaksi ensimmäistä vuotta siten, että osaa harjoituksista sopi kuulemma miettiä itsekseen vaikkapa junassa istuessaan. Kun koulutusterapia lopulta järjestettiin lähiopetuspäivien sisälle, se oli edelleen ryhmäterapiaa, jossa koulutettavat käytännössä keskustelevat keskenään. Usein kuultu kommentti opiskelijoilta oli ”en oikein tiennyt, mikä osa päivästä oli omaa terapiaa”.

Koulutukseen pakollisena kuuluva työnohjaus toteutettiin Helsingin psykoterapiainstituutissa suurissa ryhmissä. Eräs kriitikko vertasi asiaa kirurgeihin, jotka eivät koulutuksensa aikana pääsisi valvotusti kokeilemaan kaikkia leikkauksia, vaan itsenäiset leikkaukset pitäisi alkaa kun on ensin katsellut muiden opiskelijoiden leikkaavan.

Iso kysymys on, poistuuko ongelma kun uusi laki tulee voimaan. Uudistus siirtää psykoterapeuttien kouluttamisen yliopistojen vastuulle. Yliopistoilla ei käytännössä ole kokemusta koulutuksen järjestämisestä, jolloin niiden kumppaneiksi epäilemättä valikoituvat nykyisinkin psykoterapeutteja kouluttavat tahot. Viranomaiset myöntävät itsekin, että eivät pysty valvomaan koulutuksen sisältöä. Puolen vuoden päästä yliopistojen pitäisi pystyä. En löisi onnistumisen puolesta vetoa.

Toinen iso kysymys on se, jonka ympärillä juttukin jää kiertämään. Ehtiikö psykoterapeutin suojattu ammattinimike neljän vuoden siirtymäaikana devalvoitua? Joko Valviran ja Kelan seulasta on päässyt ihmisiä, joiden osaaminen ei riitä oikeasti sairaiden ihmisten hoitamiseen?

Jäsenkirjalla pääsee yhä johtajaksi

Tero Koskinen — Mon, 29 Aug 2011 16:49:33 +0300

Jäsenkirja painaa valittaessa johtajia suuriin kaupunkeihin. Tämä paljastui, kun selvitimme ylimmän johdon poliittiset nimitykset 19:ssä suurimmassa kaupungissa. Kyselyn mukaan 43% nykyisistä suurimpien kaupunkien johtajista on valittu tehtäväänsä puoluetaustan perusteella.

Kyselyymme vastasi 54 kaupunkien ylimpään johtoon kuuluvaa kaupunginjohtajaa tai apulaiskaupunginjohtajaa. Tällä hetkellä kaupunginjohtajan paikka kuuluu Kokoomukselle Espoossa, Helsingissä, Lahdessa, Oulussa, Tampereella ja Turussa. SDP pitää valtaa Hämeenlinnassa, Joensuussa, Kotkassa, Porissa ja Vantaalla.

Keskustalle kaupunginjohtajan paikka on sovittuna Seinäjoella ja Rovaniemellä. Yhdestäkään suuresta kaupungista ei löydy kaupunginjohtajan mandaattia tämän hetken suurimmalle puolueelle, Perussuomalaisille. Myös kaikki poliittisesti jaetut apulaiskaupunginjohtajan paikat on sovittu muille puolueille. Niistä 34% (17 paikkaa) kuuluu Kokoomukselle ja 32% (16 paikkaa) demareille. Vasemmistoliitolle ja vihreille on kuusi mandaattia (12%) ja Keskustalle viisi (10%).

Moni kaupungin ylimmässä johdossa on puolueiden entisiä tai nykyisiä jäseniä. 32 % johtajistosta ilmoittaa, että nykyinen tai viimeisin jäsenkirja on Kokoomukselta. 24% omaa demaritaustan. Keskustan jäsenkirja on viimeisin yhdeksällä prosentilla. Vasemmistoliitolle ja vihreille jää kummallekin kaksi prosenttia. Jäsenkirjojen perusteella jaon ulkopuolelle ovat kyselymme mukaan suurissa kaupungeissa jääneet Perussuomalaiset, RKP ja Kristillisdemokraatit.

Teimme kyselyn myös kaupunkien henkilöstöjohtajille. Puolet henkilöjohtajista myöntää, että kaupunginjohtajien, apulaiskaupunginjohtajien tai toimialajohtajien virkoja täytettäessä heidän kaupungissaan sovitaan ainakin joskus etukäteen mille puolueelle virka kuuluu. Muutamalta henkilöstöjohtajalta löytyy ymmärrystä poliittisille virkanimityksille, mutta suurin osa vastustaa niitä. Poliittinen tuntemus on osa osaamista, mutta muutakin osaamista tarvitaan.

Hakijoita ylimmän johdon virkoihin on vähän. Kyselymme perusteella ylimmän johdon palkat vaihtelevat kaupungeittain. Alhaisimmillaan palkka on reilut 6.000 euroa ja parhaimmillaan lähes 15.000 euroa kuukaudessa.

Kyselymme mukaan ainakin 27 suurten kaupunkien ylimpään johtoon kuuluvaa johtajaa lähtee eläkkeelle viiden vuoden sisällä. Johdon vaihtuessa valta putoaa uusiin käsiin. Nykyisessä johtajistossa moni haluaisi siirtyä Saksan mallin mukaiseen järjestelmään, jossa kansa valitsee pormestarit kaupungilleen. Ehdolle pääsevät vain pätevät hakijat.

Puolueet pitävät nyt kynsin kiinni vuosien saatossa neuvotellusta valta-asemastaan. Samaan aikaan poliittisten nimitysten kriitikoihin on liittynyt itse poliittisille mandaateille valittuja johtajia. Kriitikot muodostavat jo enemmistön, sama meno tuskin tulee jatkumaan.

Lue ylimmänjohdon vastaukset täältä

Lue henkilöstöjohdon vastaukset täältä

Alipalkkaus tulee kalliiksi

Simo Sipola — Mon, 09 May 2011 16:21:40 +0300

Tämänviikkoinen MOT-ohjelma kertoo siitä, mistä rakennusala ei mielellään puhu: suuret rakennusfirmat ja rakennuttajat polkevat hintoja. Ne ostavat työtä sellaisilta ulkomaisilta alihankkijoilta, jotka maksavat alle työehtosopimusten mukaista palkkaa. Näin ne kilpailuttavat pienet ja keskisuuret kotimaiset rakennusfirmat hengiltä.

Kenen etu tämä on? Ainakin pörssiin listattujen rakennusfirmojen osakkeenomistajat voittavat. Ja jossain kohtaa alihankintaketjua katteet voivat – ainakin tilapäisesti – parantua. Lisäksi kunnan rakennustoimi voi ylpeillä, että se sai urakan halvalla.

Kaikki muut häviävät. Kotimaiset pikkufirmat kilpailevat itsensä henkitoreisiin. Rakennusalan työntekijät rimpuilevat keikkatöiden ja työttömyyskassan välillä tai vaihtavat alaa. Ja verottaja haikailee tilittämättömien alvien, lähdeverojen ja muiden maksujen perään. Niitä jää perimättä satoja miljoonia euroja.

Alipalkkaus ei ole uusi asia. Siitä on viime vuosina tullut maan tapa, ikävä sellainen. Eivätkä suuret rakennusliikkeet edes yritä peitellä sitä, että ne ostavat ulkomaisilta aliurakoitsijoilta työn alihintaan.

Siksi ulkomaisia firmoja on turha syyttää siitä, että ne tulevat ja vievät meidän työpaikkamme. Me teemme sen itse.

Totta kai ulkomaista yrittäjää voi arvostella siitä, että tämä suostuu rakennusliikkeiden ja rakennuttajien kilpalaulantaan. Mutta miksi ei suostuisi? Jos omassa maassa ei löydy töitä ja kun urakoista maksetaan täällä moninkertaisesti paremmin kuin kotipuolessa, ei ole ihme, että esimerkiksi virolainen firma tulee Suomeen kärkkymään töitä. Ammattitaidosta viis. Moni kokeilee kepillä jäätä, sillä ainakin kerran voi mokata. Ja yrittää uudelleen eri nimellä.

Yrityksen perustaminen on Virossa helppoa. Ei tarvita kuin parisataa euroa rekisteröintimaksua varten, posti- ja sähköpostiosoite – sekä tietysti sopivat hinnat. Osakepääoman voi maksaa myöhemmin.

Kun hinta on kohdallaan, täkäläiset rakennuttajat ja pääurakoitsijat ottavat tulijan avosylin vastaan. Tämän viikon MOT tarjoaa tästä vahvan näytön.

Mutta se ei ole reilua peliä, että ulkomainen yritys teettää töitä nälkäpalkalla. Alle kahden euron tuntipalkka ei tuo kunnolla leipää pöytään missään päin Eurooppaa.

Todella likaiseksi peli muuttuu silloin, kun ulkomainen firma jättää velvoitteensa, kuten ennakonpidätykset ja sosiaalivakuutusmaksut maksamatta, vaikka se olisi lain mukaan velvollinen maksamaan ne.

Viranomaiset ovat melko aseettomia näiden firmojen kanssa. Verottaja ei pysty valvomaan tehokkaasti niitä ulkomaisia yrityksiä, joilla ei ole täällä kiinteää toimipaikkaa. Poliisi taas ei pysty puuttumaan kuin räikeimpiin tapauksiin tai sellaisiin, jotka paljastuvat laajan harmaan talouden rikosvyyhden selvittelyssä.

Mikä siis avuksi? Rakennusalan ryhtiliikkeestä ei voi puhua nauramatta. Ala on valitettavasti lähes kauttaaltaan läpimätä, ja maan tapa on juntattu syvälle suurten firmojen toimintaan.

Tarvitaan tiukempi tilaajavastuulaki, lisää valvontaa ja kovempia rangaistuksia. Kuulostaa yksinkertaiselta, mutta sitä se ei ole. Se on vaikea ja pitkä tie. Mutta jostain ja joskus se on aloitettava.

RAY:lle viskiosaamista?

Ari Korvola — Mon, 02 May 2011 16:23:21 +0300

Pyysin vuosi sitten Raha-automaattiyhdistykseltä (RAY) tietoja sen toimihenkilöiden matkoista ja edustustilojen varauksista. Halusin nähdä edustusvalvojien ajopäiväkirjat ja hallituksen kokouspöytäkirjoja. Vastaavanlaisia tietojahan on tarjolla rutiininomaisesti kun kyseessä ovat julkisia varoja käyttävät ja julkista tehtävää hoitavat organisaatiot – sellaiset kuten Kela, Suomen Pankki, Ympäristökeskus tai vaikkapa Valtiokonttori. Ei onnistu, vastasi avoimuuden keskeiseksi periaatteekseen ilmoittava RAY. Laki ei meitä tuollaiseen velvoita!

Tämänkertaisen MOT -ohjelman tehtyäni ymmärrän hyvin syyt. Olisihan todella noloa paljastaa miten tuulipukukansan kolikoilla lihotettu organisaatio golfaa, reissaa, edustaa, kestitsee virkamiehiä Lapin kelolinnassa ja istuttaa poliisijohtoa Riverdance -aitiossaan sekä maksaa poliittiselle puolueelle seminaarimaksuja ”ulkopuolisen koulutuksen” nimellä.

Raha ei riitä kaikkeen. Joskus on sanottava: ei. Niinpä RAY työntää luun kurkkuun Veikko ja Lahja Hurstin Laupeudentyö ry:lle kun se uskalsi pyytää 100 000 euron avustusta leipäjonojen lyhentämiseen.

Sosiaali- ja terveysministeriön matkalaskut ovat julkisia asiakirjoja. Niistä selviää, missä ja kuinka valvojat ja valvottavat ovat käyneet hyödyllisiä ja luottamuksellisia keskusteluja.

Eräästäkin esimerkistä STM:n kansliapäällikkö oli aluksi enemmän kuin hämmästynyt. Miksi RAY:n avustustoimintaa valvova virkamies matkustaa tutustumaan skotlantilaiseen viskitehtaaseen? Viimesyksyinen viiden päivän matka oli osa kiertuetta otsikolla ”Tutustuminen Skotlannin yhteiskunnallisten yritysten sektoriin”.

Kuinka tällainen edistää RAY:n avustustoimintaa, kansliapäällikkö Kari Välimäki?
-Siis meidän virkamies, ihmettelee Välimäki. Tarkistamme kiertueohjelman, joka on matkalaskun liitteenä. Klo 14 Atlantis Leisure ja MICT, klo 16.30 kulttuurivierailu Oban Distillery -viskitehtaaseen, klo 18 matka hotelliin…
Kansliapäällikkö miettii hetken. Hyvä esimies puolustaa aina alaistaan:
-Selvästi työajan jälkeen!

Uskottava se on, ja ainakin tässä tulivat rajat selviksi. Viskiosaaminen ei kuulu RAY:n ydintoimintoihin - sitä opiskellaan vasta vapaa-aikana.

Kolesterolipommin jälkikaikuja

Renny Jokelin — Thu, 21 Apr 2011 12:19:38 +0300

MOT esitti 25.10.2010 Martti Backmanin toimittaman ohjelman ”Kolesterolipommi”. Backman tutustui tuoreimpaan kolesterolitutkimukseen ja havaitsi, että tutkimuksista voi vetää virallisesta linjasta täysin poikkeavat johtopäätökset. Viime vuosien lääketutkimukset ovat tuottaneet erityisesti statiinien valmistajille pettymyksiä toisensa jälkeen. Lääkkeet ovat osoittautuneet tehottomiksi sydänkohtausten ja -kuolemien ehkäisyssä. Statiinit ovat lääketeollisuuden kukoistavin bisnes.

Ohjelman jälkeen väittely kolesteroliarvoista ja sen hoidon tarpeesta on kiihtynyt. Uusia hoitosuosituksia päivitetään. MOT haluaa jatkaa keskustelua asiasta, ja julkaisee siksi Leino Utriaisen asiaa koskevan blogikirjoituksen, jossa esitetyistä näkemyksistä kirjoittaja itse vastaa.

Renny Jokelin
tuottaja

Statiinien käyttäjien riskit
kartoitettava kiireesti

Statiineilla hoidettujen potilaiden lääkitys pitää yhdessä lääkärin kanssa päivittää ajan tasalle kokonaisriskit arvioiden. Pieniriskisten potilaiden lääkitys voidaan arvioinnin jälkeen lopettaa turvallisesti.

Suomessa 680 600 ihmistä syö kolesterolin alentamiseksi statiini-lääkkeitä.
Niistä maksettiin vuonna 2010 noin 43 miljoonaa euroa. Siitä KELA korvasi 21 miljoonaa.

Lääkityistä vajaa kolmannes eli noin 200 000 on pienen riskin potilaita. Heillekin lääke on määrätty, jotta päästäisiin Käypä hoito -suosituksissa mainittuihin tavoitteisiin: kokonaiskolesteroli alle 5.0 ja LDL-kolesteroli alle 3.0 mmol/l.

Uusimpien tutkimusten mukaan pienen riskin potilaille statiineista on enemmän haittaa kuin hyötyä. (The Cochrane Library, Suomen Lääkärilehti 11/2011 sivulla 899).

Lääkärilehti kysyy: ”Keiden kohdalla statiineja pitäisi välttää? Dyslipidemioiden käypähoito-työryhmän jäsen, dosentti Hannu Vanhanen vastaa:

”Jos potilaalla ei ole muuta riskitekijää kuin kolesteroli, pitää olla tarkkana. Jos kokonaiskolesteroli on kuitenkin yli 8 mmol/l tai LDL-kolesteroli yli 6 mmol/l, sitä voidaan pitää jo yksinään perusteena statiinihoidolle.”

Käypä hoito -suosituksia ollaan päivittämässä. Koska työryhmän jäsenet tekevät työtä palkatta vapaa-ajallaan, eivät he saa päivityksiä valmiiksi vielä tänä vuonna. Se tarkoittaa, että pienen riskin potilaat joutuvat käyttämään edelleen vuositasolla 13 miljoonaa euroa statiini-lääkkeisiin.

Takavuosina kokonaisriskin arvioinnit jäivät usein tekemättä. Lääkäreillä ei ollut
myöskään aina aikaa opettaa terveellisiä elämäntapoja ja ruokailutottumuksia. Lähes ainoa tapa potilaan hoitamiseksi oli kolesterolimittaus. Jos arvot eivät olleet viitearvojen mukaiset, määrättiin statiinilääkitys - varmuuden vuoksi.

Tämän seurauksena on mahdollista, että jopa 200 000 – 300 000 ihmistä syövät turhaan statiinia saaden siitä vakaviakin haittavaikutuksia.

Nyt ihmisten keskuudessa ihmetellään, mitä pitäisi tehdä. Pitäisikö noudattaa uusinta tietoa vai lääkärin antamaa lääkemääräystä ?

Toisaalta myös monet suuren riskin potilaat ovat itse lopettaneet lääkityksen, vaikka lääkityksen hyödyt olisivatkin heille haittoja suuremmat. Tästä epävarmuuden tilasta pitäisi päästä pois.

Koska hoitosuositukset lievenivät, tulisi lääkäreiden seuraavalla vastaanotolla
käydä kaikkien statiinien käyttäjien kanssa riskikartoitus tarkasti läpi ja panna hoito ajan tasalle. Riskikartoitus on parasta suorittaa yhdessä potilaan kanssa FINRISKI -laskurilla, tai yksinkertaisemmalla laskurilla, mikä huomioisi myös haitat.

Kun on varmistettu, että potilas tai hänen huoltajansa ymmärtävät statiini-lääkityksen hyödyt ja riskit, on lopullinen ratkaisu jätettävä potilaan tehtäväksi. Statiini-lääkityksen lopettaminen voi olla monen potilaan kohdalla turvallisin ja paras ”hoito”. Vastaavasti lääkitystä tarvitsevat saisivat hyvin harkitun ja yhdessä hyväksytyn päätöksen siitä, että lääkitystä kannattaa sittenkin jatkaa.

Ehdotettu järjestely ei aiheuttaisi merkittävästi lisäkustannuksia. Sen avulla saataisiin 13 miljoonan euron lääkesäästöt vuosittain. KELA:n rahoja säästyisi noin 5-7 miljoonaa euroa. Samalla vältettäisiin pienen riskin potilaiden osalta joskus vakavatkin lääkkeen aiheuttamat haittavaikutukset ja niiden hoitokustannukset.

Sairastuin itse vuonna 2006 statiini-lääkkeen aiheuttamaan vaaralliseen haimatulehdukseen. Se aiheutti KELA:lle, työnantajalleni sekä muulle yhteiskunnalle noin 83 000 euron kustannukset ja minulle ennenaikaisen eläkkeelle jäännin. Kipua ja tuskaa en osaa arvioida rahana.

Leino Utriainen
dipl.ins. /eläkkeellä
Jyväskylä

Vihavaalien jälkeen

Tero Koskinen — Mon, 18 Apr 2011 13:30:10 +0300

Viha näkyi vaalikentillä. Näiden vaalien yhteydessä ei kuitenkaan ole nähty voimakkaita syytöksiä vihapuheesta. Eilen eduskuntaan nousseen perussuomalaisten Jussi Halla-ahon aiemmin saama tuomio uskonrauhan rikkomisesta ja yleinen maahanmuuttokritiikille myönteinen ilmapiiri ovat hillinneet halua puuttua aiheeseen.

Moni valituksi tullut kansanedustaja lupasi uusia tuulia maahanmuuttoon. Paitsi maahanmuuttokysymyksiä, myös viharikoksia on kaikessa hiljaisuudessa puitu jo päättyneellä vaalikaudella. Rasismiin liittyvien rikosten osalta, joihin kuuluu mm. kiihottaminen kansanryhmään vastaan (RL 11:10), hyväksyttiin eduskunnassa tänä keväänä muutoksia Euroopan neuvoston asiaan liittyvän yleissopimuksen ja EU:n rasismipuitepäätöksen täytäntöönpanemiseksi (HE 317/2010 vp ja LaVM 39/2010 vp). Rasistisista rikoksista on siis jo edellisen hallituksen jäljiltä luvassa aiempaa ankarampia rangaistuksia.

Kunnianloukkauksia koskevassa lainsäädännössä paineet ovat vastakkaiset. Päättyvällä hallituskaudella on tullut parin ihmisoikeustuomioistuimen ratkaisun kautta esille, että kunnianloukkausrikoksista (rikoslaki 24:9-10) vankeusrangaistuksen antaminen tulisi olla poikkeuksellista. Asiaa koskevat lait ovatkin tulossa uudelleen arvioitavaksi eilen valitussa uudessa eduskunnassa. Seuraava hallitus päättää, mitä lainmuutoksia tullaan tekemään.

Viharikoksista on Suomessa jouduttu myös vankilaan. Tamperelainen Seppo Lehto istuu parhaillaan kahden vuoden ja viiden kuukauden vankilatuomiota. Lehto levitti internetissä muun muassa poliitikkoja herjaavaa aineistoa. Tuomio tuli törkeistä kunnianloukkauksista, uskonrauhan rikkomisesta ja kiihottamisesta kansanryhmää vastaan. Joutuuko Lehdon rikoksista tulevaisuudessa vankilaan, sen päättävät uudet edustajamme.

Näissä asioissa toivoisi Suomen seuraavan jatkossakin kansainvälisiä trendejä. Kunnianloukkauksien kohdalla vankilatuomio on liian ankara, sananvapautta uhkaava pelote. Sen sijaan uskonrauhaa rikkomalla ja populistisella kiihotuksella kansanryhmiä vastaan ei saada aikaan mitään rakentavaa. Vallasta luopuva hallitus on maahanmuuttoministerin johdolla perannut tarkalla kammalla maahanmuuttoon liittyviä ongelmia. Usealla perussuomalaisten vaalivoiton myötä eduskuntaan nousseella kansanedustajalla on ollut tärkeä osansa ongelmien esiinnostamisessa. Kovasanaisimmat maahanmuuton vastustajat eivät menneet läpi. Vihapuhe ei kuulu suomalaiseen parlamenttiin.

Vahvassa valtiossa asuu nujerrettu kansa

Martti Backman — Mon, 11 Apr 2011 13:32:59 +0300

Viisitoista vuotta MOT-toimittajana on ollut melkoinen yhteiskunnallinen korkeakoulu. Se on opettanut minulle yhden asian suomalaisesta yhteiskunnasta: Suomi on äärettömän valtiokeskeinen maa. Kansalaisen asema suhteessa valtioon on täällä heikko.

Ei riitä, että ministeriöt, kunnat, niiden laitokset ja keskukset simputtavat kansalaisia, vaan kyykytykseen osallistuu myös laillisuuden lukoksi tarkoitettu korkein hallinto-oikeus.

MOT on seurannut 13 vuoden ajan eurooppalaisen Natura luonnonsuojeluverkoston toteutusta Suomessa.

Naturan perusajatus on erinomainen. Suojellaan luontotyyppejä ja lajeja siellä, missä ne esiintyvät edustavimmillaan. Ei tarvitse levittää leveää suojelumattoa, vaan haetaan esiin lajien tärkeimmät esiintymispaikat ja suojellaan ne siellä sitäkin tiukemmin. Se edellyttää esiintymien keskinäistä vertailua ja tärkeysjärjestykseen panemista, sekä Suomessa että koko Euroopassa.

Nyt esitettävässä kuudennessa jaksossa nähdään, mitä seuraa siitä, että Natura perustettiin Suomessa alun perin väärälle direktiivin tulkinnalle. Tulkintaero voi näyttää vähäpätöiseltä, mutta sen seuraukset ovat kohtalokkaat.

Suomen ympäristöministeriössä katsottiin, että suhteellista vertailua ei tarvinnut tehdä Suomessa, vaan vasta Brysselissä. Siksi Suomesta esitettiin Natura-alueiksi esiintymiä, joita ei ollut suhteellisessa vertailussa valittu parhaiksi. Kukaan ei voi tietää varmuudella, ovatko Naturaan valitut lintu-, eläin- ja kasviesiintymämme niin merkittäviä, että ne kannattaa suojella ja maksaa siitä.

Myöhemmät EY-tuomioistuimen tekemät päätökset osoittivat, että Suomessa tehty Natura-ratkaisu on perusteiltaan väärä. Sen jälkeen ympäristöhallinto on käynyt epätoivoista viivytystaistelua, jotta Naturan lainvastaisuus ei paljastuisi. Se nimittäin merkitsisi Natura-hankkeen palauttamista lähtöruutuunsa ja koko valtavan rumban aloittamista alusta uudelleen.

Virkamiehet ovat peitelleet virheitään yhä uusilla virheillä. Ja nyt, kun luonnonsuojeluverkoston perustaminen konkretisoituu pakkolunastuksiksi, rakennuskielloiksi, hakkuukielloiksi ja elinkeinorajoituksiksi, törmäävät päättäjät Naturan perimmäiseen laittomuuteen kerta toisensa jälkeen.

Missä sijaitsevat maani suojelun perusteena olevat Natura-arvot, ja mikä niiden suhteellinen merkitys on, kysyvät maanomistajat, eivätkä ympäristövirkamiehet kykene vastaamaan.

Korkein hallinto-oikeus on hyväksynyt kaikissa vaiheissa ympäristöhallinnon ratkaisut. Ja mikä pahinta, ei ainoastaan hyväksynyt, vaan se on myös aktiivisesti kehittänyt ratkaisuja, joilla ympäristöhallinto on päässyt ulos nurkasta, johon se on itsensä maalannut.

Mahdollisuus manipuloida oikeudenkäynnin kulkua selitetään hallinto-oikeudenkäyttöön kuuluvalla virallisperiaatteella, joka ei ole tuttu asia kansalaisille eikä monille juristeillekaan.

Virallisperiaatteella selitetään mm. hallintotuomioistuimen oikeus ottaa ”viran puolesta” vastaan kyökin oven kautta aineistoa kertomatta siitä toiselle osapuolelle, tai muuttaa kaikessa hiljaisuudessa oikeudenkäynnin lähtökohtia, kuten alkuperäisen viranomaispäätöksen perusteluja, jopa pykäliä.

Kun oikeus on perinteisesti kuvattu side silmillä istuvana puolueettomuuden perikuvana, on tässä tapauksessa side kansalaisen silmillä.

Valtion vahvalle roolille on Suomessa historialliset syynsä. Autonomian aikana kansallisuusaate ryhmittyi lujan valtion ympärille. Ja vahva valtio halusi suojella uskollisia palvelijoitaan, virkamiehiä. Se oli myös keino puolustautua Venäjältä tulevaa painostusta vastaan.

Tsaarinajan peruja on myös Korkein hallinto-oikeus, senaatin talousosastosta kuroutunut oikeusistuimen ja viranomaisen risteytys.

Eikö jo olisi aika haudata tämä tsaristinen jäänne ? Suomessakin voitaisiin siirtyä järjestelmään, jossa hallintotuomioistuimet olisivat oikeita oikeusistuimia, joissa vastapuolina ovat valtio ja kansalainen. Ja tuomarit näiden välissä ratkaisisivat kiistat puolueettomasti, vain laillisuus silmämääränään.

> MOT: Natura-anastus 11.4.2011

MOT:n Natura - sarjan jaksot arkistossa:

> MOT: Natura toi alpit Espooseen 4.9.2006

> MOT: Natura sinetöity valtion salaisuus 29.11.2004

> MOT: Natura laillisuus kriisissä 26.5.2003

> MOT: KHO - korkein hallituksen oikeus 19.3.2001

> MOT: Natura seikkailu 2000. 9.2.1998

Mätiä omenoita

Simo Sipola — Mon, 04 Apr 2011 11:49:24 +0300

Vanha sananlasku sanoo: Yksi mätä omena pilaa koko korin. Sanontaa voi soveltaa puhelinmyyntialaan. Sinne on pesiytynyt joukko yrityksiä ja yrittäjiä, jotka pilaavat koko alan maineen.

Kävin tämänviikkoista MOT-ohjelmaa tehdessäni läpi parinkymmenen puhelinmyyntifirman taustat. Valtaosa niistä tuntui toimivan asiallisesti. Valitettavasti mukaan mahtui myös useita yrityksiä, jotka eivät noudata alan pelisääntöjä.

Nämä yritykset tarjoavat työntekijöilleen epämääräisiä tai tolkuttoman monimutkaisia työsopimuksia. Niistä on vaikea tulkita, mitkä ovat palkkausperusteet, saatikka sitten arvioida, paljonko lehtiä tai muita tuotteita pitää myydä, jotta ansaitsee tietyn kuukausipalkan.

En ihmettele yhtään, jos teini-ikäinen työntekijä ei tällaisen sopimuksen eteen saatuaan tiedä, mihin nimensä panee. Ja samaan aikaan työantaja lupaa yhdeksän hyvää ja kymmenen kaunista.

Kenellekään ei liene yllätys, että tällaiset työnantajat eivät ole sitoutuneet alan työehtosopimukseen. Itse asiassa vain noin puolet alan yrityksistä on. Se on vähän alalla, joka työllistää yli 10 000 ihmistä.

Entä voidaanko puhua kiskonnan tapaisesta työsyrjinnästä (rikoslaki 47. luku, 3 a §) silloin, kun työsopimuksen palkkausperusteet ja työantajan lupaukset eivät kohtaa? Käyttääkö työnantaja tällöin hyväkseen työntekijän tai työnhakijan ymmärtämättömyyttä tai tietämättömyyttä?

Kyllä käyttää. Tähän asti kyseistä rikoslain pykälää on tulkittu niin, että se koskee lähinnä vammaisia tai ulkomaalaisia, joiden alisteista asemaa työnantajat ovat käyttäneet hyväkseen.

Tuosta pykälästä tarvitaan uusi tulkinta. Laki pitää ulottaa koskemaan myös niitä puhelinmyyntifirmoja – ja muiden alojen yrityksiä – jotka käyttävät hyväkseen ihmisten epätoivoa ja ymmärtämättömyyttä. Siis niitä firmoja, jotka maksavat epämääräisesti tai ala-arvoisen huonoa palkkaa. Tarvitaan ennakkotapaus, jonka perusteella työntekijät ja ammattiliitto saavat nämä firmat vastuuseen laiminlyönneistään. Silloin mätien omenoiden vaikutus heikkenisi.

Mutta se ei riitä. Puhelinmyyntialalle on pesiytynyt joukko yrittäjiä, jotka jättävät verot ja laskut maksamatta. He antavat yritysten mennä konkurssiin tai myyvät ne edelleen ns. saattohoitajille, jotka vievät yrityksen konkurssiin. Näin alkuperäiset koijarit pääsevät jatkamaan toimintaansa puhtain paperein.

Puhelinmyyntialaa pitkään seuranneet viranomaiset ovat huomanneet, että osa vanhoista tekijöistä on muutaman vuoden hiljaiselon jälkeen palannut takaisin bisnekseen. Heidän toimintamallinsa on entinen. Niinpä verottaja saa pitää varansa, jotta saa kerättyä veronsa.

Yleinen oikeustaju

Tiina Lundell — Mon, 28 Mar 2011 17:33:28 +0300

"Rikoslain pitäisi jollain tavalla ilmentää yleistä oikeustajuntaa …mikä noin keskimäärin meidän ihmisten mielestä olisi oikein.", rikosoikeuden professori Jussi Tapani Turun yliopistosta sanoo.

Yleisen oikeustajunnan rajoja koetellaan tapauksessa, josta ”Tappava urakka” kertoo: missä vaiheessa rikoksen suunnittelu muuttuu esimerkiksi tilaamiseksi tai konkreettiseksi valmisteluksi?

Suomessa on pitkään pohdittu törkeiden rikosten valmistelun kriminalisointia. Oikeusministeriössä valmisteilla olevassa tuoreessa muistiossa vertaillaan pohjoismaiden lakeja. Siitä ilmenee, että valmistelun määritelmä sisältyy ainoastaan Ruotsin rikoslakiin. Erilaisia salahankkeiden määritelmiä on lisäksi esimerkiksi Saksassa ja Britanniassa. Paineita lain muuttamisen Suomessakin ovat tuoneet mm. Liedon rahankuljetusryöstö, jossa poliisin piti odottaa ryöstön käynnistymistä sekä Jokelan ja Kauhajoen koulusurmat.

MOT esittää osia videosta, jossa rakennusalan suomalaisurakoitsija tilaa virolaiselta henkilöltä isännöitsijän yliajon – maksua vastaan. Raha vaihtaa omistajaa. Video on hätkähdyttävä. Urakoitsijan teko herättää lievästi sanoen paheksuntaa. Mutta onko kyse rikoksesta?

Esimerkkitapauksemme on äärimmäinen, mutta ei valitettavasti ainoa laatuaan. Espoon käräjäoikeudessa on maaliskuussa käsitelty tapausta, jossa rakennusalan aliurakoitsija uhkasi espoolaisen rakennustyömaan työnjohtajan perheen henkeä ja turvallisuutta. Aliurakoitsija olisi halunnut maksun maalausurakasta etukäteen. Pohjois-Savossa poliisi on tutkinut tapausta, jossa ravintola-alan yrittäjä tilasi toiselle yrittäjälle pahoinpitelijät Virosta. Juttua on tukittu törkeänä pahoinpitelynä ja yllytyksenä törkeään pahoinpitelyyn.

Poliisin mukaan MOT:n esiintuomassa tapauksessa poikkeuksellista on lähinnä se, että video on tullut julki. Yleensä tällaiset hankkeet jäävät pimentoon, vaikka MOT:ssa esiintyvä virolainen ”perintämies” sanoo, että hänellä on pelkästään rakennusalalla vuodessa satakunta toimeksiantoa. Poikkeuksellista on myös se, että nyt ei ole kyse ammattirikollisista vaan ihan tavallisista suomalaisista yrittäjistä.

Kysymyksiä jää ilmaan: entä jos rakennusalan urakoitsija olisi esittänyt tilauksen jollekulle toiselle, joka olisi lähtenyt hoitamaan tilausta? Entä mitä olisi tapahtunut, jos hän olisi luvannut maksaa yliajosta yli 20 000 euroa?

MOT: Verovapaa vyöhyke

Timo-Erkki Heino — Mon, 21 Mar 2011 14:49:55 +0200

Suomessa kaikki tuntuvat kannattavan hyvinvointivaltiota, mutta silti sitä nakerretaan eri puolilta koko ajan. Samanlainen tapaus on verotuksen progressio eli periaate, jonka mukaan veroa menee suhteellisesti sitä enemmän mitä suuremmasta tulosta on kysymys. Kaikki ilmoittavat sitä kannattavansa, mutta silti verojärjestelmän progressiivisuutta on jatkuvasti vähennetty.

Progressiivisesta verotuksesta - valtion tuloverosta - kertyi kaikista yhteiskunnan keräämistä veroista ja maksuista vuonna 1975 noin 17 prosenttia, vuonna 1995 runsaat 11 prosenttia ja vuonna 2009 enää reilu seitsemän prosenttia.

Viime jouluna loppuraporttinsa jättänyt verotuksen kehittämisryhmä, ns. Hetemäen työryhmä, kuvaa valtion ansiotuloveroa ”aidosti progressiiviseksi” veroksi. Kunnallisvero on vähennysten vuoksi tuloasteikon alapäässä progressiivinen, mutta noin 25 000 euron vuosituloista lähtien suhteellinen tasavero.

Suomessa jo tehdyt ja suunnitellut veromuutokset nostavat energiaveroja ja muita välillisiä veroja, sosiaalivakuutusmaksuja sekä kunnallis- ja kiinteistöveroja. Kehitys kohti tasaveroa kiihtyy. Vuoden, parin kuluttua progressiivisella verotuksella kerätty osuus yhteiskunnan veroista ja maksuista voi laskea alle viiden prosentin.

Siten vuodesta 1993 lähtien verotukseen tehtyjen yksittäisten muutosten yhteisvaikutuksena voi syntyä tasavero -Suomi , jota siis kukaan ei ilmoita kannattavansa.

Tämä lopputulos ei ole sattumaa, vaan tehtyjen poliittisten päätösten seuraus.

Keppiä ja kannustusta

Ari Korvola — Mon, 14 Mar 2011 16:45:58 +0200

Mitä tapahtuu, kun julkisyhteisö Suomessa tehostaa, jalkauttaa toimintojaan ja virtaviivaistaa organisaatiotaan? Yleisölle se näyttäytyy yleensä palvelujen huononnuksena, organisaation työntekijät huomaavat hammastahnaputkiloefektin. Organisaatiokonsultit puristavat putkiloa keskeltä, alapäästä valuu tahnaa ulos ja putkilon yläpäähän pakkautuu lisää tahnaa – tai pikemminkin töhnää, ainakin jos kriteerinä on organisaation olemassaolon tarkoitus. Liikenteen turvallisuusvirastosta ulos saneerattu it-alan huippuosaaja kiteyttää kokemuksensa illan MOTissa: ”Tämän organisaatiomuutoksen myötä tuli päällikkönimikkeitä enemmän kuin niitä oli aikaisemmin.”

Pakkosaneerauksissa esikunta kohtelee vaistomaisesti itseään hellemmin kuin kenttäväkeä. Kun poliisihallinnon uudistuksessa piti partioita saada kentälle aiempaa enemmän, kävikin juuri päinvastoin. Tälläkin hetkellä ministeriön poliisiosastolle haetaan 12 uutta isopalkkaista virkamiestä. Painopisteajattelua kuvaa se, että viime vuosina KRP on menettänyt kymmeniä virkoja, Supo taas on saanut lisää. Muodikas terrorisminvastainen taistelu on jännittävämpää kuin nimensä mukainen harmaa talous ja sen suitsiminen.

Yhteisten verovarojen käytössä pitää olla säästäväinen. Tämänhän tietää tuplatehostettu tullimies tai vanginvartija kyseltyään turhaan lisäväkeä uusiin työtehtäviin. Samaan aikaan hallinnon korkein huippu antaa ”huonoa signaalia kasvattamalla poliittisten valtiosihteereiden ja erityisavustajien määrää”, jos on uskominen puhemies Sauli Niinistön neljän vuoden takaisiin lausuntoihin.

Kun valtio uusii organisaatiotaan – ja säästää – maksumiehiksi yleensä joutuvat hierarkian alapään työntekijät. Pehmentävien siirtymäaikojen jälkeen ulkoistetun palkka pienenee , saavutetut edut kapenevat.

Tätä ei pidä kuitenkaan totaalisesti yleistää. On toki innostavia poikkeuksiakin. Tämän iltainen Huono ohjelma esittelee Helsingin yliopiston saavutuksia. Rehtorin palkka nousi yksityistämisen myötä kertaheitolla 6 500 euroa eli 61 % nykyiseen 17 000 euroon/kk. Kanslerin (14 500 €/kk) ja 1. vararehtorin (12 000 €/kk) palkankorotusprosentti oli viime vuoden alusta 27 ja hallintojohtajan 20 (kuukausipalkka nyt 11 000€). Samalla yliopiston hallituksen vuotuiset kokouspalkkiokulut saatiin satakertaistetuksi eli 250 000 euroon.

Onneksi jotkut voivat paremmin.