Kuumat paikat

Kuumat paikat kiittää ja kumartaa

Sat, 18 Dec 2010 09:23:21 +0200

Hyvät ystävät, kuten on tullut aikaisemmin kerrottua, rakas työnantajani ei ole löytänyt resursseja blogini jatkamiseksi. Näin ollen "Kuumat paikat" pistää pitkän tyhjäkäynnin jälkeen lapun luukulle - ainakin toistaiseksi. Mutta eipä hätää, olen avannut uuden blogin omiin nimiini toisaalle.

Kiitos tähänastisesta. Palaillaan.

'Vihreän kaupungin' jälkimainingeissa

Mon, 15 Nov 2010 19:50:37 +0200

Kylläpä on tosiaan ollut chilliä menoa täällä talousleikkurin hiljentämässä blogissani. En saanut edes "Vihreä kaupunki" -dokumentistani mainosjuttua blogiini ajoissa. Nyt, tätä Pasilassa leikkaamo KTA9:ssä kirjoittaessani, toinen osa "Arkkitehtuurin voima" saa juuri ensilähetyksensä TV1:llä. No, molemmat osat ovat sentään vielä noin kuukauden katsottavissa netistä.

Tässäpä siis linkit kyseisen kaksiosaisen dokumentin nettikatseluun:

Osa 1. Vihreä kaupunki: Täydellinen ekotalo

Osa 2. Vihreä kaupunki: Arkkitehtuurin voima.

Ja tässä myös dokumentin jonkinlainen "kotisivu".

Saa kehua. Ja haukkua.

Palataan.

Pasi Toiviainen

lue lisää

Kymppitonni vetoa uusista helteistä – ”Kuumat paikat” jatkaa chillaillen

Thu, 02 Sep 2010 15:09:21 +0300

Katselinpa eilen illalla rakkaan YLEn Tv-uutisia, joiden mukaan ”Ilmatieteen laitos arvioi, että me keski-ikäiset emme näe elinaikanamme enää tämän kesän kaltaista pitkää hellekautta.” Kissan viikset, ajattelin. Jos meteorologit tosiaan näin arvioivat, lyön täten heidän kanssaan julkisesti 10 000 euroa vetoa, että uusi vastaava hellekesä koetaan ennen minun odotetun elinikäni umpeutumista!

Pieleen meni

Ensin piti varmistaa uutisen paikkansa pitävyys. En muistanut, ketä uutisissa haastateltiin, joten soitin junamatkallani Ilmatieteen laitoksen johtaja Mikko Alestalolle. Hän ei ollut nähnyt uutista, mutta vakuutti, että se ei missään nimessä pitänyt paikkaansa. Kyllä he arvioivat tällaisten hellekesien koko ajan pikkuhiljaa yleistyvän.

Pahus, siinä meni kymppitonnin ansaintamahdollisuus. Uutinen oli ankka. Vaikutti siltä, että YLEssä oli taas sössitty ilmastoasioissa.

Päästyäni työpöytäni ääreen katsoin uutisen uudestaan YLE Areenasta. Jutun lopuksi siinä haastateltu meteorologi Ari-Juhani Punkka kuitenkin totesi, että ”Jos nyt puhutaan tällä hetkellä lapsuutta elävistä ihmisistä, niin voi olla että sitten jossain siellä aika vanhalla iällä tulee toinen kesä, joka lämpötiloiltaan on tämmöistä.”

Eli vasta joskus 50 vuoden päästä! Kenties ilmatieteilijät olivat sittenkin seonneet. Nyt meteorologi Punkkan kanssa vetoa lyömään.

Ja pieleen taas

Soitin Ari-Juhani Punkkalle. Siteerasin YLEä ja kysyin, pitääkö uutinen paikkansa. Ei pidä, vastasi Punkka. Erityisesti hän kritisoi YLEn toimittajan, Kristiina Tolkin sanavalintaa, jonka mukaan se, ettei uutta vastaavaa kesää tulisi keski-ikäisten elinaikana on ”varmaa”. Yhtä hyvin jo ensi kesäkin voi olla yhtä lämmin, Punkka sanoi.

Omia sanavalintojaan haastattelussa hän pahoitteli. Ne eivät olleet kuulemma parhaalla tavalla aseteltuja. Ilmeisesti hänen mielessään kummitteli taustalla se todellisuus, että nykyisellään tällaisiä helteitä lasketaan koettavan kerran 60 vuodessa, mutta tästä siis uupuu ilmastonmuutoksen vaikutus. Punkka myös harmitteli, että asia ei varsinaisesti kuulu hänen ”ekspertiisiinsä”, vaan pikemminkin syöksyvirtaukset, joista ohjelmassa aluksi puhuttiin.

Mitä ihmettä. Missä mättää? Miten ilmastoviestintä voi olla näin vaikeaa? Miten ihmeessä uutisen toimittaneella toimittajalla ei yhtään varoituslamput syttyneet uutista tehdessään? Eihän tuollainen väite vain voi pitää paikkaansa.

Silti, sama uutinen päätyi YLEn nettisivuillekin otsikolla "Hellekesä jäi monelle ainutkertaiseksi". (Uutista on tänään 3.9. korjailtu ja siirretty toisaalle: "Hellekesän todennäköisyys vain kerran elämässä" . Katso myös kommenttini alla.)

Kaikki hyvin?

Joka tapauksessa, nyt lopputuloksena oli se, että karkeasti miljoonalle suomalaiselle televisionkatsojalle jäi se mielikuva, että vuosikymmeniin ilmastonmuutos ei juuri vaikuta mitenkään. Lopuksi uutisankkuri Marjukka Havumäki hymyili valloittavasti ja siirryttiin päivän säätiedotukseen. Tutkimusten mukaan YLEn Tv-uutisia pidetään maamme luotettavimpana uutisten välittäjänä. Valtakunnassa siis kaikki hyvin.

Milläs tällaisen lapsuksen oikaiset? Uutisissa oikaisuja ei, harmi kyllä, harrasteta. Tämä blogi taas on banaanikärpäsen surinaa bittiavaruudessa.

Ei ihme, että tällaisten uutisten tulvassa Suomi yhä hangoittelee vastaan muiden EU-maiden ajamia vaatimuksia radikaalimmista päästöleikkauksista. Samanlaista hölynpölyähän tulee kotoisessa mediassa vastaan tuon tuostakin.

Onneksi tämän aamun Helsingin Sanomat sentään kirjoitti niin kuin asia on: "koetun kesän kaltaisia kuumia jaksoja on luvassa kiihtyvään tahtiin, kun kasvihuonekaasujen määrä lisääntyy."

Kuumien paikkojen jatko

Tämän jutun myötä Kuumien paikkojen pitkä blogihiljaisuus on siis päättynyt. Toisaalta, tilanne on tällä haavaa se, että rakkaalla työnantajallani ei ole niin sanotusti laittaa blogiini resursseja. Toisin sanoen, saan pitää sitä ”omalla ajallani”.

Valitettavasti harrastuskalenterissani on jo muutenkin varsin täyttä, joten tulen todennäköisesti kirjoittelemaan tänne suhteellisen harvakseltaan – aina silloin, kun joku asia ketuttaa, kuten nyt tämä hellekesäankka. Näköjään ainakin jonkinlaiselle ilmastojournalismikritiikille näyttäisi olevan tarvetta.

Ja kirjoitelkaa kommenttejanne ja heittäkää minua kysymyksillä. Niihin minun lienee suht. helppo tarttua.

Vakikommentaattorini Jyri jo ehtikin kuukausi sitten toivoa minulta lyhyttä yhteenvetoa "Köpiksen jälkeisestä ajasta". Tähän hengenvetoon en tosin ennätä muuta sanoa kuin, että aivan pahojen ennusteiden mukaan etenee.

Mutta älkäämme menettäkö epätoivoamme.

Pasi Toiviainen

lue lisää

Blogihiljaisuus - "Kuumat paikat" jää tauolle

Tue, 22 Dec 2009 14:13:04 +0200

Hyvät ystävät, änkyrät ja satunnaisemmat lukijat, blogini jää nyt pitkänpuoleiselle tauolle vähintään toukokuuhun 2010 asti.

Päädyin tähän ratkaisuun siksi, että voin keskittyä työstämään ekologisesta rakentamisesta kertovaa dokumenttiani.

Kiitän tähänastisesta kiinnostuksesta ja kommentoinnista. Keskustelumahdollisuus toki jää yhä tämän viestin loppuun, jos jotain on jäänyt hampaankoloon. Pyrin myös itse silloin tällöin vastailemaan, jos tarve vaatii.

Eli nyt vain kaikki skeptikot tehtailemaan tilanteesta omia johtopäätöksiä tyyliin: saihan se YLE vihdoin Toiviaisen hiljaiseksi. ;-)

Rauhallista joulua, onnellista uutta vuotta, hyvää pääsiäistä ja hauskaa vappua!

Pasi Toiviainen

lue lisää

13. päivä: YK:n Ilmastokokousten romahdus - mitä tilalle?

Sat, 19 Dec 2009 14:41:50 +0200

Luottamus siihen, että YK:n alaiset ilmastokokoukset johtaisivat sitovaan ja kaikkien maiden hyväksymään ilmastosopimukseen, on romahtanut.

Keskustelut messukeskus Bella Centerin pääsalissa jatkuvat edelleen lauantaina iltapäivällä (14.45 Suomen aikaa). Vaikka puheenjohtaja tuon tuostakin muistuttaa, että olisi jo aika päättää täysistunto - niin kuin joidenkin uutistietojen mukaan olisi jo tapahtunutkin - ja lähteä kotiin, puheenvuoropyyntöjen määrä ei ole ehtymään päin. Sekaannus täällä luodun niin sanotun "Kööpenhaminan julistuksen" suhteen jatkuu eikä sen status tunnu selviävän millään.

Osa neuvottelijoista oli tänään iltapäivällä paiskinut töitä 48 tuntia putkeen.

Nyt, vihdoin, kello 16.25 Suomen aikaa, Kööpenhaminan kokous julistettiin päättyneeksi. Seuraavaksi syön jotakin ja jätän Bella Centerin taakseni. Sitten on aika analysoida, mitä oikein on saatu aikaan...

... No niin, palataan asiaan:

Mistä oltiin yhtä mieltä?

Yksimielisyys, jota YK:n päätökset edellyttävät, saavutettiin lopulta varsinaisen ilmastosopimuksen suhteen vain yhdessä asiassa. COP eli YK:n ilmastokokous sai sovittua, että "merkitään muistiin" niin sanottu Kööpenhaminan julistus.

Siinä kaikki.

Kööpenhaminan julistus (Copenhagen Accord)

Kööpenhaminan julistus on puolestaan julkilausuma, jonka Yhdysvallat viime yönä harsi kasaan erityisesti Kiinan, Intian, Brasilian ja Etelä-Afrikan kanssa.

Viimeisimmän luonnosversion mukaan julistuksessa todetaan, että vaarallisen ilmastonmuutoksen välttämiseksi ja maapallon lämpenemisen rajoittamiseksi 2 asteeseen "me tulemme parantamaan" (we shall enhance) yhteistyötä ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi. Lisäksi mainitaan, että tätä varten päästöihin tarvitaan "syviä leikkauksia" ja että päästöjen tulee alkaa vähetä "mahdollisimman pian".

Teksti on siis kovin ympäripyöreää. Lisäksi päästöleikkausten suuruudet jäivät kokonaan määrittelemättä. Julistus toteaa, että siihen sitoutuvat maat toimittavat päästöleikkaustavoitteensa vuodelle 2020 ensi tammikuun loppuun mennessä. EU esimerkiksi ei pidä tulosta niin onnistuneena, että se korottaisi omia vähennystavoitteitaan vuodelle 2020 jo ilmoitetusta 20 prosentista 30 prosenttiin.

Kotiläksy tammikuulle 2010: maiden päästövähennykset 2020 mennessä.

Kööpenhaminan julistus ei ole YK-sopimus

Kööpenhaminan julistuksen merkityksestä ja statuksesta käytiin kokouksessa keskustelua vielä pitkälle iltapäivään. Kävi selväksi, että julistus ei ole YK:n ilmastokokouksen tuottama, vaan täysin sen ulkopuolelta tupsahtanut paperi. Sen on laatinut pieni joukko maita, eivätkä kaikki ole sitä hyväksyneet. Varsinkaan Venezuela, Bolivia, Nicaragua, Ecuador ja Kuuba eivät aio julistusta allekirjoittaa.

Eikä tässä kaikki. Tänään käydyssä loppukeskustelussa jopa maat, jotka olivat vahvasti mukana julistuksen luomisessa, kuten Etelä-Afrikka, huomauttivat, että julistus on ainoastaan merkitty tiedoksi, eikä se ole COP:n tuote eikä myöskään millään muotoa sitova. Pakistan lisäksi korosti, että julistusta ei myöskään tule käyttää jatkoneuvottelujen pohjana. Intia, Kiina ja Saudi-Arabia olivat laajasti ottaen samoilla linjoilla.

Kokous totesikin, että Kööpenhaminan julistus tullaan tulostamaan tyhjälle paperille, ilman YK:n ja sen alaisen ilmastokokousorganisaatio UNFCCC:n logoja. Se, minkä organisaation alaisuudessa Kööpenhaminan julistusta ja sen mukaisia toimia tullaan hallinnoimaan, jäi vielä hieman epäselväksi.

Sudan puolestaan ilmoitti viimeisessä puheenvuorossaan, että se on kokouksen tuloksesta innoissaan. Miten ikinä se sitten pitääkään tulkita.

Kuolinisku YK:n ilmastoprosessille?

Vaikka kokouksessa sovittiin myös seuraavista COP-neuvotteluista ja YK:n alaisen ilmastoprosessin jatkosta, joidenkin neuvottelijoiden mukaan Kööpenhaminan COP15 tuli lähinnä todistaneeksi YK-järjestelmän toimimattomuuden. Kaikki edellytykset ja valmiudet uudelle sitovalle sopimukselle olivat olemassa, mutta silti se jäi saamatta.

Missä ihmeessä se Phil Jones on, kyseli skeptinen jääkarhu Bella Centerissä pari päivää sitten.

Siitä epäonnistumisessa ei kuitenkaan ollut kyse, etteivätkö valtiot ottaisi ilmastonmutoksen uhkaa vakavasti. Sen nimiin vannoivat kaikki.

Itse asiassa vielä viime viikonvaihteessa kaikki vaikutti hyvältä ja toiveet olivat erittäin korkealla. Silti seurasi mahalasku. Lopujen lopuksi vanhat jakolinjat ja ideologiset vastakkainasettelut tuhosivat yhteistyön.

Se, että uutta "sopimusta" on kehuttu tärkeäksi askeleeksi, historialliseksi ja merkitykselliseksi, tuntuu liioittelulta. Pikemminkin nyt lienee pohdittava sitä, pitäisikö uutta ilmastosopua hakea ohi YK:n ja erityisesti niiden maiden kesken, jotka ovat suurimpia päästäjiä tai muuten työhön halukkaita.

Kokous on ohi.

Toivottavasti tämä Kööpenhaminan pettymys ei vie intoa niiltä, jotka työtään ilmastonsuojelun puolesta yhä jatkavat.

Huomenna kohti kotia.

Pasi Toiviainen

(teksti ja kuvat)

lue lisää

12. päivän ilta: Hyvää yötä?

Fri, 18 Dec 2009 19:45:42 +0200

Tämä on toiseksi viimeinen raporttini Kööpenhaminasta. Näillä näkymin ilmastosopu on jäämässä laihaksi ja kokous epäonnistumassa. Toisaalta maailman johtajat ovat YK:n pääsihteeri Ban Ki-moonin pyynnöstä jatkamassa neuvotteluja vielä läpi yön ja jopa jotkut pienryhmät ovat illan mittaan edelleen jatkaneet kokouksiaan.

Se, että maailman johtajat saisivat yön tunteina aikaan vain löysän julkilausuman, ei yksinkertaisesti riitä. Elleivät he pysty sopimaan konkreettisista päästövähennyksistä, ei tämä tule onnistumaan mahdollisissa jatkoneuvotteluissa ensi vuonna virkamiestasollakaan. Näin asiantuntijat tilannetta arvioivat.

Yleinen tunnelma Bella Centerissä alkaa olla hivenen lannistunut, mutta yhä odottava. Ainakin poliittinen paine valtionpäämiesten harteilla on tällä hetkellä valtava.

Kokouksessa pidettyjä puheita kuunneltua tuntuu koko lailla masentavalta, että yksikään valtio ei ole lopulta liikahtanut juuri lainakaan jo ennen kokousta ilmoittamistaan tavoitteista tai vaatimuksista. Tilanne on kuin halvaantunut. Lisäksi muutamat johtajat, kuten Venezuelan presidentti Hugo Chavez ja Bolivian presidentti Yvo Morales, ovat ohittaneet itse ilmastokeskustelun kokonaan ja syyttäneet kaikesta pahasta kapitalismia - ja etenkin Yhdysvaltoja - sekä tarjonneet pelastukseksi sosialismia.

Myös muutamat muut valtionpäämiehet ovat puhuneet koko lailla asian sivusta, kuten Kolumbian Álvaro Uribe Vélez, jonka suurimpana huolena oli maassaan käytävä kokaiinisota.

Silmät väsymyksestä sumenneina ja jalat kaikesta kävelystä uupuneina päätän raporttini kokouksen virallisesti viimeiseltä päivältä tähän.

Odotan mielenkiinnolla sitä, millaiseen maailmaan huomenna herään.

Pasi Toiviainen

lue lisää

12. päivä: Sopimus vai ei? - tilannekatsauksia ratkaisevalta päivältä

Fri, 18 Dec 2009 13:07:19 +0200

Alun perin tarkoitus oli, että valtionpäämiehet ja -naiset allekirjoittavat uuden ilmastosopimuksen tänään kello 16.00 (Suomen aikaa). Tällä hetkellä vaikuttaa kuitenkin vahvasti siltä, että sopimuksesta tulee vesittynyt poliittinen torso. Maailman johtajat ovat neuvotelleet käytännöllisesti katsoen läpi yön, mutta suuret kysymykset ovat yhä levällään. Juuri äsken (13.05) Tanskan pääministeri Rasmussen avasi valtionpäämiesten kokouksen, ja avauspuheenvuorossaan hän ilmeisen paljastavasti totesi, että tämä ei suinkaan ole prosessin loppu, vaan vasta alku.

Kiina (13.10)

Kiinan presidentti Wen Jiabao totesi Kiinan ottavan ilmastonmuutoksen vakavasti ja kertoi Kiinan jo tekemistä ilmastotoimista. Hän myös mainitsi, että käytännön toimet ovat lopulta tärkeämpiä ilmastonmuutoksen hillinnässä kuin ohjelmat. Puheenvuoronsa lopuksi Wen Jiabao vakuutti, että olipa tämän kokouksen lopputulos mikä tahansa, Kiina tulee joka tapauksessa pitämään kiinni omista vapaaehtoisesti itselleen asettamistaan tavoitteista ja jopa ylittävän ne.

Brasilia (13.20)

Brasilian presidentti Luiz Lula da Silva aloitti sanomalla olevansa turhautunut. Hänestä viime yön korkean tason kokous muistutti lähinnä liikemiesten tai ammattiyhdistysväen kokousta. Hän muistutti kokousväkeä siitä, että raha ei suinkaan ratkaise kaikkea. Tämä ei ole tarjouskilpa niiden välillä, joilla on rahaa, ja niiden välillä, joilla ei ole. Tämä on paljon vakavampi asia, hän sanoi. Kyse on siitä, mitä tiedemiehet sanovat maapallon kestävän. Hän muistutti, että kaikki myöntävät 2 asteen rajan ohittamattomuuden. Da Silva arvioi sopimuksen aikaan saamisen edellyttävän jo ihmettä, mutta sanoi myös uskovansa ihmeisiin ja että haluaisi olla osallisena sellaisessa.

USA (13.35)

USA:n presidentti Barack Obama sanoi tulleensa paikalle, ei puhuakseen, vaan toimiakseen. Hän vakuutti USA:n maailman suurimpana taloutena ja toiseksi suurimpana päästäjänä tuntevansa vastuunsa ja myös kantavansa sen. Obama kertoi maansa jo muuttaneen kehityksen suuntaa ja vakuutti sen jatkavan samalla tiellä tapahtuipa neuvotteluissa mitä tahnsa, koska energiavallankumouksella myös parannetaan taloutta ja luodaan lisää työpaikkoja. Olemme kuitenkin kaikki paremmassa turvassa, jos saamme täällä tuloksen, hän painotti.

Päästöleikkausten suhteen Obama toisti USA:n jo aiemmin ilmoittamat tavoitteet. Samoin hän toisti Hillary Clintonin eilisen lupauksen USA:n 10 miljardin rahoituksesta köyhimmille maille vuosille 2010-2012 sekä osallistumisesta laajempaan 100 miljardin vuotuiseen rahoitukseen 2020 alkaen.

Obama muistutti, että aika on tiukilla, ja että ilman sopimusta maailman valtioita uhkaa jakaantuminen. Hän sanoi, että voimme joko ottaa täällä saavutetun sovun pohjaksi ja työstää siitä nopealla aikataululla sitova sopimus tai valita viivyttelyn. Vuosi vuodelta ilmastonmuutos on kuitenkin käymässä peruuttamattomaksi, hän huomautti.

Venäjä (14.10)

Venäjän presidentti Dmitri Medvedev aloitti toteamalla kokouksen osoittaneen sen, että sitovan sopimuksen ja jopa yhteisen poliittisen julkilausuman saaminen on vaikeaa. Hän korosti, että eri mailla on luonnollisesti oltava erilaiset vastuut, mutta että periaatteiden on oltava selvät. Medvedev myös hehkutti, että "Venäjä on maailman johtaja kasvihuonekaasujen leikkaamisessa", sillä maa on leikannut omia päästöjään 37 prosenttia sitten vuoden 1990.

Monien muiden puhujien tapaan Medvedev vakuutti Venäjän toteuttavan kaikki tähän mennessä lupaamansa päästövähennykset täysin sopimuksen kohtalosta huolimatta. Samoin hän korosti metsien suojelun tärkeyttä. Lisäksi Barack Obaman tapaan hän vannoi vihreän talouden ja vihreän kasvun nimiin. Medvedev toivoi täällä sovittavan "tiekartasta", jonka avulla myöhemmin päästäisiin lopulliseen sopuun.

Vielä yksi yö?

Ja niin edelleen. Nyt (14.30) vuorossa on Etelä-Afrikan presidentti Jacob Zuma.

Huhujen mukaan huipputason neuvotteluja saatetaan jatkaa vielä huomisen eli lauantain puolelle. Ja tätä mahdollisuutta silmällä pitäen minäkin jo Kööpenhaminaan lähtiessäni lunastin paluulippuni vasta sunnuntaiaamulle. Odotetaan ja katsotaan, mihin täällä tänään päädytään...

Japani 14.35

Japanin pääministeri Yukio Hatoyama lausui julki sen, että mikäli täällä ei tänään päästä sopuun edes kelvollisesta poliittisesta julkilausumasta, se olisi valtava häpeä. Niinpä.

Luvassa vesittynyt julistus

Ei hyvältä näytä. Monelta suunnalta kantautuvien viestien mukaan tulossa näyttää olevan vesittynyt julistus ja ilmastopolitiikan takapakki.

Seuraava raportti illalla.

Pasi Toiviainen

PS. Kiistelty tanskalainen ympäristöaktiivi Björn Lomborg istuu tuossa vieressä samalla sohvalla. Olisiko hänelle mitään terveisiä?

sama

lue lisää

12. päivän aamu: Neuvotteluissa yllätyskäänne - uusi puheenjohtaja pisti asioihin vauhtia

Fri, 18 Dec 2009 00:40:20 +0200

Toisin sanoen: taisi eilen illalla ennen kokouksen alkua olla hieman liikaakin ylimääräistä aikaa.

Pasi Toiviainen

11. päivä: Loppusuoran viimeiset metrit - ilmastoneuvotteluja ryhmätöinä

Thu, 17 Dec 2009 18:28:33 +0200

Tämä torstaipäivä on edennyt kohtalaisen sekavissa merkeissä. Olennaisinta on tietysti se, että kiistely kokouksen etenemistavoista on saatu hoidettua ja neuvottelujen molemmille raiteille on perustettu omat "kontaktiryhmät" ja asiakohtaisia alaryhmiä. Neuvotteluaika lasketaan siis enää tunneissa ja työtä tehdään pienryhmissä eli pääasiassa suljettujen ovien takana. Samaan aikaan valtionpäämiesten ja -naisten puhemaraton pääsalissa on jatkunut katkeamattomana virtana aamukymmenestä alkaen.

Tunnelmat ovat odottavat.

Bella Centerin keskusaulan ihmismassojen läpi uiskentelee puolestaan tuon tuostakin kuin valtavia nuijapäitä, kun tuossa Iso-Britannian Gordon Brown ja tuolla Saksan Angela Merkel saattuineen vaeltavat salista toiseen. Nuijapäitä siksi, että olion pään muodostavat päämiestä ympäröivä turvamiesten muuri ja näiden yli kameroillaan ja valonheittimillään kurkottelevat lehti- ja tv-kuvaajat. Nuijapään häntä puolestaan muodostuu päämiestä seuraavasta runsaslukuisesta saattueesta.

Turvatoimet ovat kaiken kaikkiaan lisääntyneet, ja aamulla sisään tullessa lehdistö joutui jopa kaksinkertaiseen turvatarkastukseen. Aikataulut ja sisäänpääsysäännöt muuttuvat jatkuvasti.

Minä olisin kyllä tänäänkin päässyt erikoisluvalla pääsaliin seuraamaan valtionpäämiesten puheita, mutta päätin jäädä ulkopuolelle jotta pysyisin paremmin kärryillä varsinaisten neuvottelujen edistymisestä. Sitä paitsi valtionpäämiesten ja -naisten puheita voi seurata suorana myös netin välityksellä webcastina. Maraton jatkuu yli puolenyön ja ainakin aikataulun mukaan Yhdysvaltain puheenvuoro olisi noin kello 22.00 (Suomen aikaa). Sitä ennen luvassa on muiden muassa Venäjä, Japani, Saudi-Arabia ja Tanska.

Ranska

Äskettäin äänessä oli esimerkiksi Ranskan presidentti Nicolas Sarkozy, joka korosti sitä, että kokouksen "epäonnistuminen ei ole vaihtoehto." Hän myös katsoi, että neuvottelujen on muutettavaa suuntaa tai edessä odottaa katastrofi. "Nyt on lopetettava patsasteleminen ja alettava aidosti neuvotella", hän vaati. Käytännön tasolla hän ehdotti, että nyt paikalla olevin voimin olisi pidettävä korkeimman tason päämiesten kokous, jossa voitaisiin todella saada aikaan päätöksiä.

Lupaavaa liikehdintää - juuri nyt (20.20 Suomen aikaa)

Kuulin juuri kovin epävirallisen huhun, että ryhmätyöt ovat edenneet hyvin. Samoin toisessa isossa salissa, jossa parhaillaan istun, pitäisi pian alkaa yleiskeskustelu sopimusneuvottelujen nykytilasta. Ihmisiä alkaa hiljalleen saapua paikalle ja siinä mielessä tilanne vaikuttaa taas vaihteeksi lupaavalta.

Kaiken kaikkiaan ilmastoneuvottelujen perusonglemana on se, että huomenna (?) allekirjoitettavan sopimuksen taakse pitäisi saada jokaikinen valtio. Koska kyseessä on YK:n prosessi, sopimus edellyttää täydellistä yksimielisyyttä. Enemmistöpäätöksiä ei tunneta. Kun muistelee muutamia eilisiä valtionpäämiesten puheita, ymmärtää, että tilanne ei ole helppo. Muun maailman kiristäminen on suhteellisen "helppoa".

Portugali (20.30)

Portugalin pääministeri José Socrates muistutti pääsalin "puhemaratonissa", että ellei ilmastonmuutosta taltuteta, ei ole häviäjiä ja voittajia, vaan vain häviäjiä. Hän myös totesi, että Portugali on pyrkinyt reagoimaan nopeasti "energiavallankumoukseen, jonka keskellä jo olemme". Hänen mukaansa työ on ollut menestyksekästä ja Portugali on nyt riippumattoman selvityksen mukaan ilmastonmuutoksen torjuntatoimissaan 57 teollisuusmaan joukosta 12. sijalla.

Taivaasta pudonneen paperin farssi

Tässä ison kokouksen alkua odotellessa palaan vielä eiliseen taivaasta pudonneen paperin farssiin. Keskustelin nimittäin lounaalla asiasta Karibian yhteisöä edustavan Edwin Carringtonin kanssa, ja hän oli sitä mieltä - toisin kuin minä, että kiista ja vastakkainasettelu oli todellinen. Hänestä se, että puheenjohtajamaa Tanska oli laittanut liikkeelle uuden sopimusluonnoksen "haisi". Tanskan vakuuttelut siitä, että mitään paperia ei todellisuudessa vielä ollut, eivät olleet uponneet.

Edwin Carrington Karibialta.

Joka tapauksessa, asia oli käsitelty kokouksissa tänä aamuna, ja menettelytapoja tarkennettu. Nyt ilmeisesti aikoinaan valitusta niin sanotusta kahden raiteen strategiasta pidetään entistäkin tiukemmin kiinni, eikä enää tavoitella vain yhtä kaiken kattavaa sopimusta.

No niin, nyt kokous alkoi (kello 21.05 eli kaksi tuntia myöhässä) ...

Kaksi askelta eteen, yksi taakse

Työryhmien raportoijien mukaan jotkin Kioton pöytäkirjan jatkokautta käsitelleet ryhmät ovat edenneet erittäin hyvässä yhteisymmärryksessä, mutta toisissa ei puolestaan ole saatu purettua oikeastaan ensimmäistäkään solmua, mutta kylläkin luotua muutama lisää. Monien ryhmien mukaan aikaa ei ole ollut riittävästi. Esimerkiksi tarkastelun alaisten kasvihuonekaasujen valikoiman laajentamisesta ei päästy sopuun. Erityisiä ongelmia vaikuttaa olevan paitsi päästöleikkaustavoitteiden myös niin sanottujen puhtaan kehityksen mekanismien kanssa.

Ruotsi teki äsken (21.20) ehdotuksen, että perustetaan uusi työryhmä "puheenjohtajan ystävät", jonka avulla vielä keskeneräisissä asioissa päästäisiin eteenpäin. Valtaosa ehdotusta kommentoineista maista, ovat pitäneet sitä hyvänä.

Kokous päätti, että näin tehdään, piti pienen tauon 21.32 (Suomen aikaa), jonka jälkeen siirryttiin purkamaan toisen raiteen eli pitkän aikavälin yhteistyön neuvottelutilannetta.

Nyt (21.52) ääneen pääsi Jukka Uosukainen, joka vetää toisen raiteen rahoitusasioita käsittelevää ryhmää. Yhteenvetona hänen puheenvuorostaan todettakoon, että hänen ryhmänsä on "edennyt, mutta hitaasti". Uosukainen arveli, että asioiden eteneminen vaatii tarkempaa poliittista ohjausta.

Päästövähennysten saavuttamista metsänhakkuita vähentämällä pohtivassa ryhmässä on puolestaan päästy hyvin eteenpäin, mutta keskeneräisiäkin asioita vielä riittää. Näihin kuuluvat muun muassa toimenpiteiden rahoitus ja ne päästövähennystavoitteet, joihin pyritään.

Karen Blixen -neuvottelusali kello 22.45.

Ja niin edelleen. Vaikuttaa siltä, että näitä asioita vatvotaan täällä läpi yön. Tavoitteena on siis ilmastosopimus huomenna. Saapa nähdä.

Pasi Toiviainen

(teksti ja kuvat)

lue lisää

10. päivä: Kommentteja valtionpäämiesten puheista - suorana päivityksenä kokoussalista

Wed, 16 Dec 2009 15:04:13 +0200

Valtionpäiden puheenvuorot ovat nyt jatkuneet neuvotteluiden pääsalissa noin tunnin. Puhemaratonin aloitti Sudanin varapresidentti Nafie Ali Nafie ja hänen jälkeensä vuorossa oli Etiopian pääministeri Meles Zenawi, joka puhui myös koko Afrikan suulla - ja vakuuttavasti puhuikin. Seuraavassa joitakin poimintoja päämiesten mielenkiintoisimmista puheista.

Etiopia / Afrikka (klo 14.15, Suomen aikaa)

Zenawi sanoi, että nyt on "paras ja todennäköisesti viimeinen tilaisuus pelastaa maapallo". Hänen mukaansa ilmastouhka ymmärretään läpi Afrikan, mistä kertoo se, että ilmastoneuvotteluissa Afrikka esiintyy nyt ensi kertaa yhtenäisenä ryhmänä.

Zenawi myös lupasi Afrikan antavan periksi rahoitusvaatimuksissaan, koska Afrikka on se, joka häviää eniten, jos ilmastonmuutosta ei pysäytetä, ja koska Afrikka on "tulevaisuuden manner", joka kuitenkin "voi kuolla ennen kuin se syntyikään".

Ruotsi (klo 15.00)

Ruotsin ympäristöministeri Andreas Carlgren puolestaan sai ensimmäiset spontaanit aplodit vedottuaan tunteikkaasti paikalla olleisiin, että "älkäämme lähtekö Kööpenhaminasta ennen kuin kunnianhimoinen sopimus on saatu". Hän myös kertoi EU:n omalta osaltaan jo sitoutuneen vuoteen 2050 mennessä jopa 95 prosentin päästöleikkauksiin (kuulinkohan oikein).

Puhumassa Ruotsin ympäristöministeri Andreas Carlgren.

Raikuvimmat aplodit Carlgren sai kuitenkin vedottuaan suoraan Yhdysvaltoihin ja Kiinaan. Hän muistutti näiden maiden tuottavan ylivoimaisen valtaosan maailman päästöistä, ja että ilman niiden sitoutumista merkittäviin toimiin 2 asteen tavoitteessa ei voida pysyä. Hän kehottikin Yhdysvaltoja ja Kiinaa "vapauttamaan kaikki kykynsä" tavoitteen saavuttamiseksi.

Australia (klo 15.15)

Australian ilmasto- ja vesiministeri Penny Wongin puhe on helposti summattavissa: ympäripyöreitä puheita ja hurskaita toiveita.

Venezuela (klo 15.30)

Presidentti Hugo Chavez lupasi alkuun pitää puheensa samoissa mitoissa kuin muutkin puhujat, kun annettu enimmäiskesto on 10 minuuttia. Nyt hän on puhunut noin 23 minuuttia.

Chavez tarttui samaan väärinkäsitykseen, jota jo aiemmin vatkattiin. Hän olisi halunnut saada nähdä paperin uudesta sopimusehdotuksesta, mutta koska sitä ei ole näkynyt hän arveli, että se on varmaan "erittäin salainen". Seurasi naurua ja taputuksia.

Chavez pitikin tapahtunutta neuvottelujen demokraattisen prosessin mitätöimisenä, ja ettei mitään demokratiaa ole. Hän totesi, että "on vain ryhmä maita (puheenjohtajamaa Tanska ja muut länsimaat), jotka pitävät itseään meitä (kehittyviä ja sosialistisia maita) parempina".

Seuraavaksi Chavez ilmoitti, että kapitalismi on paitsi kummitus, joka vaanii tässäkin salissa, myös tie helvettiin. "Jos ilmastonmuutos olisi pankki, he (länsimaat) olisivat jo pelastaneet sen", hän jyrisi. (Samaa vertausta olen muuten käyttänyt joskus itsekin, joskaan en yhtä nasevasti.)

Lopuksi Chavez hyökkäsi entistäkin voimakkaammin "tyhjästä syntyneen" sopimusluonnoksen olemassaoloa vastaan ja sai taas viiteryhmänsä voimakkaan tuen taakseen. Nyt siis riidellään paperista, jota ei edes ole. Tämä on farssi.

Itse asiassa tämä muistuttaa kovasti skeptikkokeskustelua, jossa ei edes kuunnella vastapuolta, vaan isketään sokeasti kimppuun heti, kun haistetaan siihen mahdollisuus.

Chavezin vastaus kaikkeen oli sosialismi, "vastakummitus".

Hugo Chavez poistumassa puheen jälkeen.

Lounastauko (16.00) ... ja uudet kuviot

Loppupäivästä tulikin varsinainen seikkailu. Seuraan jälleen valtionpäämiesten puheita paikan päällä, mutta en voi enää raportoida niistä suoraan.

Jatkan tämän jutun loppuun siis iltasella - tai joskus pikkutunneilla.

Illan puheet - sensuroimattomina

Siispä nyt jatketaan. Kello on puoli yksi paikallista aikaa (yöllä) ja olen palannut majapaikalleni.

Hauskaa, että parissa kommentissa alla on ehditty aprikoida, että kirjoitteluani sensuroitiin. No, ei varsinaisesti. Homma meni näin:

Ensinnäkin lehdistön pääsy pääsaliin oli katkaistu heti, kun sali oli aamulla tullut täyteen. Niinpä "lounastauolla" jo sisällä olleiden ei kannattanut poistua salin aulatilasta, koska muuten ei olisi enää päässyt takaisin. Lounas jäi siis väliin. Kävin vain wc:ssä hörppimässä vähän vettä.

Kun lounastauko päättyi ja salissa oli suoritettu turvatarkastus, väkeä alettiin päästää takaisin sisään. Mutta nytpä lehdistöä ei päästetty enää varsinaisen salin puolelle. Ja jos tarkkoja ollaan, niin kyllähän illan tilaisuus oli hyvissä ajoin ilmoitettu lehdistöltä suljetuksi. Lehdistön edustajat saattoivat seurata puheita mediakeskuksen näytöiltä.

Joka tapauksessa, meitä tuppautui oven tuntumaan kytikselle neljä innokasta toimittajaa, lisäkseni Italiasta, Saksasta ja Englannista, ja me kaikki halusimme takaisin live-puheiden äärelle. Löimme päämme yhteen ja alkoi kaksi tuntia kestänyt ympäri kokouspaikkaa laukkaaminen, selvittäminen ja ympäripuhuminen, kunnes onnistuimme järjestämään itsemme sisään ja myös pysyttelemään siellä koko iltasession loppuun asti.

Tilanteesta johtuen kirjoittaminen salissa oli oikeastaan mahdotonta, ja muun muassa presidentti Tarja Halosen puheenvuoron menetin sisäänpääsyä selvitellessä.

Zimbabwe

Iltasessiomme ensimmäinen mielenkiintoinen puhuja oli Zimbabwen presidentti ja hirmuhallitsija Robert Mugabe. Hän totesi, että "me (zimbabwelaiset) olemme tragedia, jonka ilmastonmuutos on tuonut, mutta jota me (zimbabwelaiset) emme ole aiheuttaneet". Mugaben mukaan samat voimat (länsimaat), jotka nyt tuhoavat ilmaston, ovat tuhonneet myös Zimbabwen luonnonalueet.

Mugabe arvioi, että ilmastonmuutoksen varjolla ollaan vain luomassa maailmanhallintoa, minkä nämä Kööpenhaminan neuvottelutkin paljastavat (vrt. mm. Chavez).

"Kun nämä kapitalisti-jumalat tupruttavat ja röyhtäilevät kaasujaan, me ... olemme ne, jotka kuolemme", Mugabe julisti.

Nauru, Saint Lucia, Nepal, Samoa, Libanon, Tuvalu, Cook-saaret, Salomonsaaret, Syyria ...

Loppuilta sujui varsin säyseästi. Osa maista piti kovin yllätyksettömiä puheita (vrt. Australia), mutta monien puheenvuorojen taustalta pilkotti aito huoli ilmaston tilasta, mikä kävi ilmi muun muassa kertomuksista siinä havaituista paikallisista muutoksista.

Saint Lucian pääministeri Stephenson King esimerkiksi kertoi, että muutama vuosi takaperin hänen maansa arvostettiin maailman neljänneksi parhaaksi sukelluskohteeksi, mutta nyt se oli muutaman vuoden takaisin korallien massahaalistumisen jäljiltä pudonnut pois kärkikymmeniköstä. Kingin mukaan odotettavissa on toisaalta kuivuutta ja toisaalta aiempaa pahempia hirmumyrskyjä.

1,5 lämpöasteen tavoitetta kannattava Nepalin pääministeri oli luonnollisesti huolissaan Himalajan jäätiköiden tulevaisuudesta, kun taas Libanonin pääministeri kantoi huolta maansa kulttuuriaarteista, kuten yhdestä maailman vanhimmista rantakaupungeista Bybloksesta ja Salomonin temppelistä, jotka nyt ovat ilmastonmuutoksen uhkaamia.

Syyrian ympäristöministeri Kaoukab Daya puolestaan kertoi maansa jo nyt kärsivän pahentuneista helleaalloista ja hiekkamyrskyistä ja siksi vaativan Kööpenhaminasta ilmastosopua.

Oma lukunsa olivat "hukkuvat saarivaltiot". Heistä ensimmäisenä kuulemamme Naurun presidentti Marcus Stephen oli ilmastosovun suhteen skeptinen. "Ei voi syntyä poliittista sopimusta, jos ei ole poliittista tahtoa", hän sanoi.

Vastaavasti Cook-saarten pääministeri Jim Marurai totesi, että "surukseni olen saanut (puheissa) kuulla, että kaikki eivät ole valmiita kunnioittamaan oikeuksiamme". Tällä hän tarkoitti oikeutta ylipäätään olemassaoloon. Sama ajatus toistui muissakin puheenvuoroissa.

"Eloonjääminen ei ole neuvottelukysymys", täräytti Samoan pääministeri Tuilaepa Malielegaoi heti puheensa aluksi. Ja puolitoista tuntia myöhemmin saman iskulauseen toisti Salomonsaarten ympäristö-, luonnonsuojelu- ja meteorologian ministeri Gordon Lilo.

Loppuilta tyhjälle salille

Hivenen omituista - varsinkin kaikkien sisäänpääsyrajoitusten jälkeen - oli se, että kaikkiaan noin viisituntisen iltasession puolenvälin jälkeen sali alkoi hiljalleen ammottaa tyhjyyttään. Meidät lopulta sisään päästänyt YK:n työntekijä ihmetteli hänkin tilannetta. Nyt sisään ei kuulemma enää päästetty edes sieltä poistuneita tarkkailijoita. Niinpä viimeiset toistakymmentä korkea-arvoista puhujaa puhui milteipä tyhjille seinille. Aamupäiväisestä täyden salin sähköisestä ilmapiiristä ei ollut jäljellä mitään.

Puheita tyhjälle salille.

Salin takaosassakin oli tilaa.

Myös Iso-Britannian pääministeri Gordon Brownin oli ohjelman mukaan määrä pitää puheenvuoro, mutta hän ei paikalle ilmaantunut. Kenties huomenna sitten, kun korkean tason puhemaraton jatkuu.

Pasi Toiviainen

(teksti ja kuvat)

lue lisää

10. päivän ratkaisun hetket - suorana päivityksenä kokoussalista

Wed, 16 Dec 2009 12:37:01 +0200

Kioton pöytäkirjan jatkon ratkaisuneuvottelut ovat parhaillaan käynnissä. Niin kauan kun istun kokoussalissa, päivitän tilanteen kehittymistä livenä. Kellonajat ovat Suomen aikaa.

12.25 Kokous avattiin lähes puolitoista tuntia myöhässä.

12.29 Viimeöisten neuvottelujen Kioton pöytäkirjan jatkosta ilmoitettiin epäonnistuneen.

12.33 Tuvalun edustaja ilmaisi pettymyksensä ja tuntevansa, että olemme Titanicin kyydissä.

12.41 Indonesian puheenvuorosta selvisi, että neuvottelut pitkän ajan yhteistyöstä jatkuivat kello seitsemään asti aamulla.

12.43 Kiinan edustaja ehdottomasti kielsi sen mahdollisuuden, että Kioton pöytäkirjasta luovuttaisiin tai se vesitettäisiin eli Kööpenhaminan sopimus tehtäisiin aivan uudelta pohjalta.

12.47 Ruotsin edustaja korosti, että Kioto-raiteen luonnos on riittävällä pohjalla, mutta siitä pitäisi nyt tehdä poliittiset päätökset. Tämä olisi hänestä nyt ministerien tehtävä.

12.53 Omanin kommentin jälkeen (en muuten ole kirjannut aivan kaikkia maita, jotka ovat käyttäneet puheenvuoron) kokous keskeytettiin, koska 115 maan presidentit odottavat jo omia puheenvuorojaan.

12.56 Puheenjohtajamaa Tanska ilmoitti antavansa tänään uuden ehdotuksen uudeksi ilmastosopimukseksi. Seuraavaksi salissa alkavat valtionpäämiesten puheet - ja ne muuten jatkunevat pitkälle yli keskiyön ja vielä koko huomisen päivän...

LISÄYS: 13.15 Jaahas, nyt täällä käydäänkin pohdiskeluja siitä, miten neuvotteluissa oikein aiotaan edetä.

LISÄYS 2: 13.27 Puheenjohtajamaa Tanska ilmoitti, että nyt menettelykeskustelu on lopetettava ja annettava vihdoin vuoro presidenteille.

LISÄYS 3: 13.42 Keskustelu jatkomenettelystä jatkuu kuitenkin. Monet maat ovat ilmaisseet huolensa, että uudessa sopimuksessa tullaan ohittamaan Kioton pöytäkirja. Tanska on puolustellut, että uusikin sopimusehdotus tulee perustumaan Kioton pöytäkirjalle ja molempien kahden raiteen työskentelylle.

LISÄYS 4: 13.47 Hupaisaa on, että koko tämä menettelyhässäkkä johtuu siitä, että Kiinan delegaatio ymmärsi väärin, että Tanska ON JÄTTÄNYT uuden ehdotuksen uudeksi sopimustekstiksi, vaikka puheenjohtaja itse asiassa sanoi TÄNÄÄN ANTAVANSA uuden ehdotuksen uudeksi ilmastosopimukseksi, kuten kello 12.56 kirjoitin. Kun Kiina sitten protestoi, että heitä ei ole kuultu ja että uusi luonnos on "pudonnut taivaalta", muut maat hyökkäsivät mukana. Nyt tilanne rauhoittui, kun Tanskan pääministeri selvensi, että mitään ehdotusta ei ole vielä annettu, vaan se on vasta tulossa. (Tätä kommenttia muokattu kello 14.36.)

Näin täällä mennään, pala kerrallaan.

Palaan asiaan heti, kun aihetta on.

Pasi Toiviainen

lue lisää

10. päivän aamu: Neuvottelut venyivät pikkutunneille - öisiä tunnelmia

Wed, 16 Dec 2009 11:30:54 +0200

Viime yön neuvottelut jatkuivat suljettujen ovien takana pikkutunneille asti. Luovutin kello 1.20, sillä ei ollut mitään tietoa, milloin keskustelu alkaisi salin puolella. Nyt oltiin jo lähes yhdeksän tuntia myöhässä.

Neljän ja puolen tunnin unien jälkeen olen taas paikalla. Ilmeisesti sopimus ainakin pitkän ajan yhteistyöstä saatiin yöllä käsiteltyä, sillä luonnokset olivat aamulla yleisessä jaossa. Valmiit ne eivät ole, mutta avoimia kohtia on enää rajoitetusti.

Neuvottelujen niin sanotun toisen raiteen eli Kioton pöytäkirjan jatkon suhteen tila on vielä avoin, eikä luonnosta ollut vielä saatavilla. Tällä raiteella ratkaistaan pitkälti maiden päästövähennystavoitteiden kohtalo. Istun parhaillaan neuvottelujen pääsalissa, joissa keskustelujen Kioton kohtalosta piti alkaa 10 minuuttia sitten. Väkeä tulvii parhaillaan sisään.

Tässä tunnelmia viime yöltä:

Odottelua Karen Blixen -salissa.

Ulkoministeriön Folke Sundman päivystää Suomen kioskilla.

Puoleltaöin saliin saatiin tutkittaviksi uusimpia luonnoksia. Kuvassa Mari Luomi Ulkopoliittisesta instituutista (oikealla) ja libanonilaisia tarkkailijoita.

Sali heräsi hetkeksi eloon, kun virisi toivo yleisten keskustelujen käynnistymisestä.

Kunnes taisteluväsymys iski libanonilaisiin.

Ja muihinkin.

Palaan asiaan, kunhan uutta ilmenee.

Pasi Toiviainen

(teksti ja kuvat)

PS. Kello on 11.11 paikallista aikaa (12.11 Suomessa) ja kokouksen alkua odotetaan yhä. Nyt tunnin ja 10 minuuttia myöhässä. Koko päivän aikataulu näyttää pettävän.

PS 2. Kello 11.25 kokous julistettiin juuri avatuksi.

PS 3. Kello 11.29 viimeöisten Kioton pöytäkirjaa koskeneiden neuvottelujen ilmoitettiin juuri epäonnistuneen. Siirrän live-päivitykseni uuteen juttuun...

Parhaillaan salissa näyttää tältä:

sama

lue lisää

9. päivä: Itkua ja hammastenkiristystä – ratkaisuja odotetaan keskiviikkoaamuksi

Tue, 15 Dec 2009 21:34:54 +0200

Kaaos, paniikki, pelko, toivo ja mediamylläkkä. Nämä sanat kuvailevat mielestäni tämän päivän tunnelmia. Olen kuunnellut tutkijoiden järkyttäviä uutisia muun muassa merten happamoitumisesta, ”uppoavien saarivaltioiden” edustajien vetoomuksia sekä yhdysvaltalaisten selityksiä. Suurimman mediasirkuksen taas aiheutti tänään paikalle pelmahtanut Kalifornian ”kuvernaattori” Arnold Schwartzenegger. Juuri nyt olen seuraamassa itse virallisia neuvotteluja, joilta odotetaan ratkaisuja vielä tänä iltana.

Jonokaaos jatkuu

Tilanne eilisaamuisissa jonoissa oli itse asiassa pahempi kuin olin kuvitellutkaan. Törmäsin tänään käytävällä europarlamentaarikko Satu Hassiin, joka kertoi jonottaneensa eilen rekisteröitymiseen yli kuusi tuntia, vaikka oli saapunut jo ennen kello kahdeksaa. Hänen avustajansa puolestaan kypsyi kahden päivän turhien sisäänpääsy-yritysten jälkeen kokonaan ja osti lentoliput kotiin. Joidenkin toimittajien kuulin jonottaneen eilen 9 tuntia – eli käytännössä koko päivän.

Tänä aamuna tulinkin puoli tuntia aikaisemmin paikalle, mutta jono oli eilistäkin pidempi. Joku muukin oli tehnyt samansuuntaisen tilannearvion.

Meret ovat jo nyt happamoituneet liikaa

Olen kuullut täällä parissa eri yhteydessä merten happamoitumiseen perehtyneitä huippututkijoita. Kyse on siitä, että ilmakehään päästetty hiilidioksidi imeytyy meriveteen ja muuttaa sitä happamammaksi. Varsinkin eilisiltainen sessio veti paatuneenkin katastrofistin hiljaiseksi.

A Sea Change -dokumenttielokuvan eilisessä myöhäisesityksessä oli tekijöiden ohella paikalla kolme tutkijaa, ja yritän tiivistää heidän viestinsä kolmeen eilen kuultuun kommenttiin.

Jeff Short, joka on entinen NOAA:n kemisti, mutta nyt siirtynyt mertensuojelua edistävän järjestön Oceanan palvelukseen, totesi yksiselitteisesti, että merielämän kannalta ilmakehän hiilidioksidipitoisuuden korkein turvallinen pitoisuus on 350 miljoonasosaa. ”400 on liikaa”, hän sanoi. Karu todellisuus kuitenkin on, että pitoisuus on nyt 387 ja 400 ylittyy muutamassa vuodessa.

Biologian professori Victoria Fabry puolestaan puki saman konkreettisempaan muotoon. Hän mainitsi, että vain kymmenen vuoden kuluttua arktiset ja antarktiset meret ovat niin happamia, että eläinplanktoniin kuuluvat pikkuruiset siipijalkaiskotilot alkavat yksinkertaisesti liueta veteen. Siipijalkaiskotilot muodostavat tärkeän lenkin merten ravintoketjussa ja niiden katoaminen merkitsisi laajempaa ekologista romahdusta – varsinkin, kun happamoituminen vaikuttaa toki suoraan moniin muihinkin planktonlajeihin ja merieliöihin.

Kirjassani Ilmastonmuutos. Nyt (s. 336) olin siihen astisen tutkimustiedon perusteella ennakoinut happamoitumisen alkavan vaikuttaa siipijalkaiskotiloihin noin vuosisadan puolivälissä. Olinpa optimistinen. Huomasinkin illan aikana pariin otteeseen pyöritteleväni päätäni pitkään ja hartaasti.

Oikeastaan tutkijat puhuivat peloistaan merten suhteen yllättävän avoimesti. Merentutkimuksen professori Andrew Dickson käänsi asian positiiviseksi: ”Pelko ei ole huono asia. Se on hyvä syy tehdä päätöksiä.”

Mainittakoon vielä eräästä toisesta tilaisuudesta professori Katherine Richardsonin toteamus, jonka mukaan nykymenolla viidenkymmenen vuoden päästä meret ovat niin happamia, että korallit eivät menesty enää missään.

Uppoavien saarten kyyneleet

Vaikka näissä kokouksissa puhutaan maapallon kohtalonkysymyksistä – ja siis toisinaan henkilökohtaisista peloistakin – tunteita ei ole näytetty. Täällä ihmiset ovat asiakysymyksissä kovin paatuneita. Ainoan poikkeuksen ovat tehneet vain niin kutsuttujen ”hukkuvien saarivaltioiden” edustajat.

Tänään esimerkiksi hukkuvien saarten nuorisoa edustanut Maylin Sese nieleskeli lehdistön edessä kyyneliään kertoessaan, kuinka hänen tuttavansa ovat jo jättäneet kotisaaret eikä tulevilla sukupolvilla näytä olevan toivoa.

Salomonsaarten Maylin Sese toimittajien piirittämänä.

Toissapäivänä Tuvalun pääneuvottelija Ian Fry kostutti myös virallisten neuvottelijoiden silmäkulmia. Häntä vastaan on monesti hyökätty syytöksillä, joiden mukaan hän kerää puheillaan vain huomiota itselleen, mutta nyt hän puheenvuoronsa lopuksi totesi, ettei ole täällä huomionkipeydestä ja ettei ole syytösten jälkeen enää suostunut haastatteluihin, vaan hän pyrkii vain palvelemaan Tuvalun kansaa ja suojelemaan heidän tulevaisuuttaan.

Kyyneleet silmissä Fry lopetti sanoen: ”Tänä aamuna heräsin itkien, ja sitä ei aikuisen miehen ole helppo myöntää. Maani kohtalo lepää teidän käsissänne.”

1,5 asteen tavoite on tosi

Viimeistään hukkuvien saarivaltioiden vaatimuksista käy selväksi, ettei 1,5 asteen tavoite tosiaan ole mikään taktinen veto, jolla pari päivää sitten spekuloin. Saarivaltioille ilmastonmuutos on nimittäin ensimmäisinä elämän ja kuoleman kysymys. He ovat täällä liikkeellä sloganilla "1,5 to stay alive" (1,5 elossa pysymiseksi).

Neuvottelut nyt

Kaiken kaikkiaan neuvotteluosapuolilta on tänään kuultu aika ympäripyöreitä lausuntoja. Yksi ilmoittaa olevansa neuvottelujen onnistumisen suhteen pessimistinen, tämän jälkeen kaksi kertoo olevansa toiveikkaita.

Kuvernööri Arnold Schwarzenegger luonnehti puolestaan kokousta jo nyt onnistuneeksi, koska viime aikoina asiassa on joka tapauksessa edistytty merkittävästi.

Kuvernaattori Schwarzenegger on kameroiden edessä kotonaan.

Kirjoitin tämän jutun alussa, että "juuri nyt olen seuraamassa itse virallisia neuvotteluja". Aloitin nimittäin kirjoittaa odotellessani ratkaisevien päätösneuvottelujen alkua.

No, nyt on odoteltu kohta viisi tuntia ja aina näyttötauluille ilmaantuu uusi alkamisaika. Kävin tässä välissä yhdessä lehdistötilaisuudessa ja murkinallakin. Ehkä tässä vielä tänä iltana kuitenkin vielä jatketaan. Ilmeisesti kulissien takana kuhisee. Odotellaan. Kellohan on vasta puoli kymmenen illalla.

Pasi Toiviainen

PS. Kävin tässä välissä kurkkaamassa toisessa suuressa neuvottelusalissa. Tilanne siellä oli samankaltainen. Olivat sentään päässeet kokouksessa alkuun, mutta olivat keskeyttäneet ja vetäytyneet kammioihin. Sielläkin homma jatkunee vielä tänä iltana - tai yönä.

sama

lue lisää

8. päivä: Ilmastokokous on hallittu kaaos – paine kasvaa

Mon, 14 Dec 2009 18:37:45 +0200

Toisen neuvotteluviikon alkaessa aamuinen ruuhka Bella Centren ulkopuolella oli tolkuton, mutta hallittu. Samankaltainen tungos oli myös osallistumiini miniseminaareihin Amazonasin hakkuiden lopettamisesta ja jäätiköiden sulamisesta, josta paikalle mahtuneille puhui muun muassa Al Gore. Kokoushan koki pienen takapakin, kun Afrikan maat tänä aamuna vetäytyivät neuvotteluista. Pitkään tilannetta kuvasikin kuulemani englanninkielinen huudahdus: ”kukaan täällä ei tiedä mitä oikein tapahtuu, tämä on käsittämätöntä”.

Loputtomasti ihmisiä

Aloitan ruuhkista. Kun kello 9.30 saavuin kokouspaikalle ja asetuin jonon jatkoksi, jono pääportille (valkoinen katos), jolta edelleen jonotetaan sisään messukeskukseen ja turvatarkastuksen kautta sisätiloihin, näytti tältä:

Ihmisiä jonotti sisälle kahdessa jonossa; ne jotka eivät olleet vielä rekisteröityneet ja ne jotka olivat. Olin onneksi jo rekisteröitynyt, joten jononi eteni ”nopeammin”. Koko ajan paikalle virtasi kuitenkin lisää epäuskoisesti päitään pyöritteleviä ihmisiä:

Tasan kymmenen minuuttia ja kaksi sekuntia jonotettuani (kameran kellon mukaan) olin edennyt pari metriä, mutta takana jono oli kasvanut satoja metrejä pidemmäksi:

Viihdettä jonottajille tarjosivat skeptikot:

Amazonian pelastaminen ei vain unelma

Yhdysvaltalaisen Woods Hole tutkimuskeskuksen tutkijoiden mukaan Amazonian hakkuut ovat aktiivisen politiikan ansiosta viime vuosina (2005–2009) vähenneet neljännekseen. Muun muassa hakkuut soijapeltojen raivaamiseksi ovat loppuneet tyystin. Niinpä vanhempi tutkija Daniel Nepstad arvioikin, että ”hakkuiden lopettaminen ei ole enää unelma, vaan siitä on tulossa totta”.

Muutos kehityksessä on tarpeen, sillä nykymenolla hakkuut ja muu metsiin kohdistuva kulutus tuhoaisi yli puolet metsistä ennen vuotta 2030, sanovat tutkijat. Tässä laskelmassa ei ole otettu huomioon ilmastonmuutoksen vaikutuksia. Tähän mennessä Brasilian Amazoniasta on hakattu noin 20 prosenttia.

Brasilian virallisena tavoitteena on, että vuoteen 2020 mennessä hakkuista aiheutuvista hiilidioksidipäästöistä on saatu leikattua 80 prosenttia ja maan kaikista päästöistä 40 prosenttia.

Grönlanti sulaa nopeammin kuin missään kuvitelmissa

Jos halusi päästä kuulemaan Yhdysvaltain entisen varapresidentin Al Goren näkemyksiä Grönlannin sulamisesta, piti käytännössä olla salissa kuulemassa myös edellä mainittua Amazonia-esitystä. Sattumalta olin. Juuri kukaan ei lähtenyt välissä pois, eikä sisään enää montaa mahtunut. Tulijoita ulkopuolella olisi sen sijaan riittänyt aulan täydeltä.

Ensin lava oli kuitenkin Tanskan ja Norjan ulkoministereillä ja jäätikkötutkijoilla. Tutkijat Dorthe Dahl-Jensen ja Bob Corell kertoivat, että jäätiköiden lohkeaminen mereen, mitä tapahtuu sinänsä luonnostaankin, on viimeisten 10 vuoden aikana kaksinkertaistunut ja pidemmällä aikavälillä lähes nelinkertaistunut.

Dahl-Jensenin mukaan myös purkujäätiköiden virtaus on kiihtynyt ja on paikoin 15 kilometriä vuodessa. Tästä nähtiin myös vaikuttavia videoita. Dahl-Jensen arvioi, että virtausten vauhti on "kovempi kuin olisimme ikinä voineet kuvitellakaan".

Joitakin suomalaisia saattaa puolestaan kiinnostaa se tieto, että kun merenpinta nousee epätasaisesti eri puolilla maapalloa (muun muassa jäätiköiden massojen vetovoiman muuttumisen takia), yksi merialue, jossa nousu on voimakkainta, on Perämeri.

Al Gorella (yllä) oli salintäydeltä kuulijoita (alla).

Paine kasvaa

Varsinaiset neuvottelut ovat myös päässeet Afrikan maiden aamuisen ulosmarssin jälkeen jatkumaan ja toiveikkuutta sovun syntymiselle on taas ilmassa. Toisaalta myös paine kasvaa, sillä nyt neuvotteluja käydään jo ministerivetoisesti ja ylihuomenna keskiviikkona paikalla ovat myös yli sadan maan valtionpäämiehet. Päälinjojen toivotaan olevan kasassa jo ennen heidän puheenvuorojaan. Tosin äskettäin tapaamani neuvotteluja seuraamassa oleva Luonto-liiton pääsihteeri Leo Stranius arveli, että "perjantaille menee".

Nyt suuntaan "Bellasta" kansalaisjärjestöjen varjotapahtuma KlimaForumiin, jossa tarjolla on muun muassa dokumenttielokuva merten happamoitumisesta. Ilmeisesti ensimmäinen laatuaan.

Pasi Toiviainen

lue lisää

7. päivä: Toisenlainen mielenosoitus – nyt kuvina!

Sun, 13 Dec 2009 20:05:36 +0200

Väki kokoontuu. Pojat isiensä harteilla.

Kuten tuli jo todettua, Kööpenhaminan eilisen mielenosoituksen uutisointi on keskittynyt ainakin internetissä kovin liioitellun tuntuisesti pienen ryhmän mellakointiin ja käytetty kuvasto on ollut erityisen agressiivista. Suomessa esimerkeistä käyvät vaikkapa YLEn [1 ja 2] ja MTV3:n uutiset. Samoilla linjoilla on ollut BBC - myös television puolella. Niinpä julkistan tässä oman, vaihtoehtoisen kuvakavalkadini.

Mielenosoittaja sonnustautuneena "ilmastonmuutoksesta selviytymis -asuun".

Omintakeinen päähine.

Klovnit ilmaston puolesta.

Ai, mistä päin sä tulet?

Varokaa vihaista mielenosoittajaa!

Nuori nainen kuuntelee puhetta väkijoukossa.

Hyvin sanottu.

Liikkeelle.

Väkeä marssilla.

Kohti Bella Centreä.

Kaiken kaikkiaan: ei kovin väkivaltaista.

Pasi Toiviainen

(teksti ja kuvat)

PS. Alla vielä kuva tältä päivältä Hopenhagen-lavan tilaisuudesta, jossa arkkipiispa Desmond Tutu luovutti vetoomuksen ilmastollisen oikeudenmukaisuuden puolesta YK:n ilmastosihteeristön johtajalle Yvo de Boerille.

sama

lue lisää

6. päivä: Kööpenhaminassa ollaan tosissaan – mielenosoitus keräsi 100 000 ihmistä

Sat, 12 Dec 2009 21:13:19 +0200

Nyt olen minäkin päässyt tositoimiin ja tosissaan täällä ollaankin liikkeellä – joka rintamalla. Päivän mielenosoitus, johon odotettiin paria tai muutamaa kymmentätuhatta ihmistä, keräsi järjestäjien mukaan karnevaalihenkiseen kulkueeseen noin 100 000 henkeä. Myös itse kokouspaikalla ilmastonmuutoksen hillitsemisen kanssa ollaan tosissaan. Jopa tuo eilen hämmästelemäni 1,5 asteen tavoite on todella neuvottelupöydällä ja neuvottelijat ovat myös vakuutelleet, ettei skeptikoiden viime viikkojen loppurynnistyksellä ole ollut mitään vaikutusta.

1,5 asteen kysymys

Se, että neuvottelujen tässä vaiheessa luonnoksessa tarjotaan vaihtoehtoina rajoittaa lämpeneminen joko 2 tai 1,5 asteeseen, on hienoa. Tämä kertoo siitä, että ilmastotiedettä kuunnellaan ja se otetaan tosissaan. Eri asia sitten on, onko tiukempi tavoite poliittisesti ja yhteiskunnallisesti realistinen, mutta on joka tapauksessa oikein, että se on esillä. Voi tietysti olla, että kyse on myös taktisesta vedosta, jolla maailma saadaan helpommin hyväksymään edes 2 asteen raja.

Joka tapauksessa, ehdotetut päästövähennystavoitteet vuodelle 2050 liikkuvat vastaavasti koko maailmalle 50 ja peräti 95 prosentin välillä. Teollisuusmaille tavoite olisi vähintään 75 ja mahdollisesti jopa yli 95 prosenttia. Teollisuusmaiden tavoitetta vuodelle 2020 haetaan puolestaan väliltä 25–45 prosenttia.

Englantilainen The Guardian kommentoi mielestäni tilannetta osuvasti, joten siteeraan suoraan heitä: ”Koskaan ennen historiassa ei näin merkittäviä valintoja meidän kaikkien tulevaisuuden suhteen ole kiteytetty muutamalle riville, jotka eilen ilmestyivät kun potentiaalisen Kööpenhaminan sopimuksen luonnos julkistettiin”.

Luonnos tosin julkistettiin vasta, kun se oli ensin julkisuuteen vuotanut. Näin käynee seuraavankin luonnoksen kohdalla.

Ilmastoähkyä ja skeptikoita

Täällä Kööpenhaminassa – ja itse asiassa muissakin kokousmassojen majapaikoissa Etelä-Ruotsin suuria kaupunkeja myöten – on näiden parin viikon ajan valtavat määrät kaikenlaisia tilaisuuksia, kokouksia, esityksiä, näyttelyitä, tietoiskuja, seminaareja, konsertteja jne. Jos aikaisemminkin on puhuttu ilmastoähkystä, täällä se vyöryy päälle. On vaikea valita mihin kaikkialle säntäilee.

Hauskaa on kuitenkin, että ensimmäinen flyeri, jonka nappasin jakajalta käteeni, oli ilmastoskeptikoiden paperi. Se oli otsikoitu: ”Huijaus maapallon lämpenemisestä merkitsee joukkomurhaa”. Tämän Schiller-instituutin nimissä jaetun paperin mukaan ilmastonmuutos on ”ilmastomafian” salaliitto, jonka lopullisena tarkoituksena on joukkomurhan kaltainen maapallon väestön rajoittaminen, mitä varten halutaan perustaa eräänlainen hirmuhallinto. Että näin.

Täällä climategate-skandaalia on kommentoitu vain ohimennen, ja neuvottelijat ovat vakuuttaneet, etteivät skeptikoiden viimeaikaiset väittämät ole vaikuttaneet neuvotteluihin mitenkään. IPCC:n tiedotustilaisuudessa ilmastopaneelin johtaja Rajendra Pachauri myös totesi, etteivät täällä neuvottelevat maat luonnollisestikaan epäile IPCC:n raportteja, sillä ovathan he itse olleet valvomassa ja hyväksymässä IPCC:n tähän astista työskentelyä.

Mielenosoitus kuin karnevaali

Sitten se mielenosoitus. Suomalaisten ympäristöjärjestöjen edustajat ovat ilmaisseet pettymyksensä siihen, miten se on uutisoitu Suomessa – esimerkiksi YLE:n netissä. ”Kahinointia ilmastokokouksen marssilla – yksi suomalainen pidätetty” otsikoi rakas YLEni jutun, jossa keskitytään muutaman sadan mustiin pukeutuneiden nuorten mellakointiin.

Olin itse paikalla mielenosoituksessa ja oma mielikuvani on aivan toisenlainen. Ensinnäkin porukkaa oli paikalla pilvin pimein. Kaiken ikäistä ja ennen kaikkea näköistä. Ihmiset olivat pukeutuneet, ketkä klovnin asuihin, ketkä örkeiksi, ketkä muuten vain värikkäästi. Yhdellä kaverilla oli päähineenä pieni sohva, jolla istui tonttu. Yes-miesten lanseeraamia ilmastonmuutoksesta selviytymis -asujakin näkyi ja myös pari jääkarhua bongasin. Puhujia oli Angelique Kidjosta Desmond Tutuun. Samba soi, ja jalat vipattivat – välillä toimittajallakin.

Harmi, jos tästä historiallisesta kulminaatiopisteestä välittyy Suomeen vain muutamien ihmisten mokailut. Muutenkin huomasin jo eilen illalla Hopenhagen-tapahtumapaikalla miettiväni, että eipä olisi Suomessa mitään tällaista saatu aikaan. Paljon tapahtumia, paljon nähtävää, hirvittävästi ihmisiä ja rento meininki.

Yritän laittaa seuraaviin juttuihini ottamiani kuvia mielenosoituksesta ja muualtakin, kunhan se on mahdollista. Tänään ei ainakaan vielä onnistu. Nyt olen jo vähän myöhässä Scrippsin merentutkimuslaitoksen tilaisuudesta...

Pasi Toiviainen

lue lisää

5. päivä: Koko pakka levällään – mutta paikalla ollaan

Fri, 11 Dec 2009 21:47:31 +0200

Matka Kööpenhaminaan kesti 24 tuntia. Loppupätkän Tukholmasta kuljin junalla ja matkalukemisekseni olin valinnut nimen perusteella sopivalta tuntuneen Lord Nicholas Sternin uuden kirjan The Global Deal (2009). Taloustieteiljä Sternin arviot edessä olevasta urakasta vaikuttavat realistisuudessaan karuilta ja niitä vasten BBC:n uutisten juuri nyt, tätä kirjoittaessa, referoimat keskustelut Kööpenhaminan kokouksesta tuntuvat täydellisen epärealistisilta. Tuntuu siltä, että neuvotteluissa koko pakka on vielä aika levällään.

Stern: Ilmastonmuutos pahempi kuin täysi talousromahdus

Ensinnäkin pitää todeta, että Stern arvioi nykyään ilmaston tilan huomattavasti vakavammaksi kuin radikaalina pidetyssä niin kutsutussa Sternin raportissaan (2006). Tuoreessa kirjassaan hän kirjoittaa, että ilmastonmuutoksen seuraukset ylittäisivät vakavuudessaan selvästi koko länsimaisen talousjärjestelmän romahduksen seuraukset. Alkuperäisessä Sternin raportissahan ilmastonmuutoksen mahdollisia talousvaikutuksia verrattin ”vain” 30-luvun lamaan ja viime vuosisadan suuriin sotiin.

”Nämä vaarat ovat sellaista mittaluokkaa, että ne voivat aiheuttaa paitsi levottomuuksia ja niukkuutta, myös massiivisia pakolaisaaltoja ja siten globaalin mittakaavan yhteenottoja”, hän kirjoittaa.

Toisaalta Stern vannoo talouskasvun nimeen. Hän kirjoittaa, että ”ei ole sen paremmin taloudellisesti kuin eettisestikään vastuullista pysäyttää tai radikaalisti hidastaa kasvua ilmastonmuutoksen hoitamiseksi”. Tätä näkemystä selittää se, että Stern pitää paljolti kehitysmaiden puolia ja niiden oikeuttaa kohottaa elintasoaan. Hänen mukaansa ilmastonmuutoksen hoitaminen kasvua ja kehitystä kahlitsemalla mitä todennäköisimmin haittaisi vakavasti kehittyneiden maiden ja kehittyvien maiden yhteistyötä, joka hänestä on kuitenkin ehdottoman elintärkeää globaalin urakan onnistumiselle.

Rajansa Stern kuitenkin kasvulla näkee, mistä lyhyesti mainitsinkin jokin aika sitten jutussa ”Päästöoikeuksia jäljellä 12 vuodeksi – kiire konkretisoituu”.

Tavoitteena lämpnemisen rajoittaminen 1,5 asteeseen?

Nyt Kööpenhaminassa neuvoteltaviin päästötavoitteisiin liittyen Stern arvioi ykskantaan, että lämpenemisen rajoittaminen vaarallisena pidettyyn 2 asteeseen on ”tavoite, jonka saavuttaminen on epätodennäköistä, ellemme keksi ja toteuta keinoja, joilla voidaan laajassa mitassa poistaa hiilidioksidia ilmakehästä”.

No, tämä on jo sinänsä hyvin tiedossa, mutta sitäkin villimmältä tuntui juuri kuulla BBC:n analyysiä siitä, kuinka nyt neuvotteluissa puhutaan, paitsi edelleen tuosta 2 asteen tavoitteesta, myös lämpenemisen rajoittamisesta jopa vain 1,5 asteeseen! Käytännössä tämä nimittäin kyllä merkitsisi päästöjen lähes välitöntä tulppaamista. Sinänsä tietysti hienoa, mutta mitähän siellä Bella Centressä oikein puuhataan.

Huomenna tositoimiin

Odotan mielenkiinnolla huomista, joksi on ainakin luvassa isoja mielenosoituksia. Painelin itse asiassa jo tänään juna-asemalta kapsäkkeineni suoraan kokouspaikalle messukeskus Bella Centreen, mutta siellä odotti tyly yllätys. Olin sinänsä hyvissä ajoin paikalla rekisteröityäkseni lehdistökeskuksessa, mutta sisällä oli kuulemma jo sellaiset jonot, että eivät enää päästäneet lisää tulijoita sisään. Kaikkiaan sanoivat sisällä olleen yli 16 000 ihmistä.

Nyt yritän löytää jostain jotain purtavaa ja sitten käyn katsastamassa KlimaForumin iltatapahtumia.

Pasi Toiviainen

lue lisää

3.-4. päivä: Kööpenhaminassa tehdään historiaa - vihdoin matkalla

Thu, 10 Dec 2009 19:32:09 +0200

Kööpenhaminassa on neuvoteltu jo neljä päivää. Minä taas olen suoraan sanottuna pihalla kuin lumiukko siitä, mitä siellä on tänään saatu aikaan. Eilen ainakin kehitysmaat hermostuivat isäntämaa Tanskan sopimusluonnoksesta, jota pitivät epäoikeudenmukaisena. Minulla taas aika on hurahtanut erinäisten asioideni järjestämiseen niin, että pääsin vihdoin matkalle. Mutta nyt olen laivassa ja kurssi kohti Tukholmaa ja edelleen Kööpenhaminaa, mihin saavun huomisiltana.

Tämä on minulle mielenkiintoinen matka ja työkomennus. Vaikka olen seurannut ilmastoasioita tiiviisti yli 20 vuotta, en ole ollut paikalla yhdessäkään aiemmista suurista ilmastoneuvotteluista. Kööpenhaminan COP15 on nimensä mukaisesti neuvottelusarjan viidestoista.

Kööpenhaminasta en kuitenkaan yksinkertaisesti voinut jäädä rannalle. Tämä on nyt se hetki. Kioto oli pelkkä harjoitus. Kööpenhaminassa on mahdollisuus tehdä historiaa. Jos täältä saadaan niin kunnianhimoinen sopimus kuin yleisesti vaaditaan, se muuttaa yhteiskuntiemme kehityksen kertaheitolla. Tähän asti ympäristö- ja ilmastoasiat ovat olleet marginaalista puuhastelua, mutta nyt niistä on yhtäkkiä tulossa merkittävin kehitystä ohjaava voima. Se on melkoinen muutos.

Siksi minulle on myös henkilökohtaisesti merkittävää seurata kokousta paikan päällä. Voin myöhemmin sanoa: Minä olin siellä. Olin paikan päällä, kun siitä sovittiin.

Blogiraporteillani toivon puolestaan voivani välittää kokouksen tiimoilta joitakin sellaisia tunnelmia ja ajatuksia, joita varsinaiset uutiset eivät kerro. Olen itse esimerkiksi joskus miettinyt, että millaistakohan näissä kokouksissa on. Miten ne oikein toimivat? No, kohtahan tuo selviää.

Mutta vaikka Kööpenhaminassa todella tehtäisiin läpimurto, se on sitten toinen asia, miten ihmiskunta pystyy sopimuksensa pitämään. Sopimuksen synnystä työ vasta alkaa, ja haaste on valtava.

Sekin on kyllä käynyt viime päivinä entistä useammin mielessä, että entä jos kokous epäonnistuu. Mikä sitten eteen? Sitä mukaa, kun ensi viikon ratkaisuhetket lähestyvät, tämä kysymys tuntuu entistä konkreettisemmalta.

En kuitenkaan jaksa uskoa mahdollisesta epäonnistumisesta seuraavan muuta kuin sen, että kokoussarja vain pitkittyisi, mihin tosin ei olisi juurikaan varaa. Tietysti päästöleikkaustavoitteetkin saattaisivat samalla hieman höllentyä, mihin varaa ei olisi senkään vertaa.

Mutta, jos kokousten sarja yhä venyy ja tavoiteltuun sopimukseen päästään vasta hitaasti hivuttamalla, ennen kaikkea silloin menetetään aivan ennenkuulumattoman hieno sauma tehdä historiaa. Kööpenhaminassa tämä on tarjolla.

Pasi Toiviainen

lue lisää

2. päivä: Climategate – ilmastoskandaali vesilasissa

Tue, 08 Dec 2009 16:36:02 +0200

University of East Anglian ilmastontutkimusyksikköön (UEA CRU) tehty sähköpostimurto on laukaissut ”skandaalin”, jota kutsutaan kohtalokkaasti Climategateksi. Sen väitetään vieneen pohjan IPCC:n raporteilta ja paljastaneen ilmastotutkimuksen perustuvan vääristelylle. Kööpenhaminan neuvottelujen avajaisissa Climategateen vetosi Saudi-Arabian edustaja Mohammed al-Sabban, jonka mukaan luottamus on ”järkkynyt”. Samaan aikaan Suomessa asiaa pöyhi YLE TV1:n MOT.

Kaipa tästä episodista pitää muutama huonosti valittu epäkorrekti sananen sanoa.

Turhautuneen tutkijan tuska

Eilen esitetty MOT: Ilmastogate (toim. Martti Backman ja Matti Virtanen) oli melkoista mätkimistä. Ohjelma mässäili tutkijoiden yksityisillä, mutta nyt julkisuuteen hakkeroiduilla sähköpostiviesteillä. MOT kertoi, että ”maailman tunnetuimpiin kuuluva yhdysvaltalainen ilmastotutkija Ben Santer ilmoitti eräässä viestissään Jonesille, että hänen teki kovasti, niin kovasti mieli ’hakata tohjoksi’ vanhempi professorikollegansa Pat Michaels, joka kuuluu skeptikkoleiriin” ja että ”sama Santer ilmaisi toisessa viestissä halunsa keskustella McIntyren ja hänen avustajiensa kanssa ’pimeällä kujalla’”.

Lisäksi australialaisen skeptikon John Dalyn kuolemaan liittyen kerrottiin, että CRU:n, nyt jupakkaa selvittävien tutkimusten ajaksi syrjään astunut johtaja Phil Jones ”totesi lähipiirilleen pitävänsä tietoa ’ilahduttavana uutisena’”. Se tosin jätettiin mainitsematta, että Jones oli pitänyt kuolemantapausta ilahduttavana nimenomaan ”oudolla tavalla” (”in an odd way”).

MOT tulkitsikin, että sähköposteista ”paljastuu aggressiivinen ilmapiiri, jossa tiedemiehet pitävät toisinajattelevia tutkijoita vihollisinaan, joiden nujertamisessa kaikki keinot ovat sallittuja”.

Teenpä seuraavassa joukon henkilökohtaisiakin paljastuksia:

Paljastus 1: Yksityisesti ihmiset usein käyttävät värikkäitä, rankkojakin ilmaisuja. Julkisesti samat ihmiset valitsisivat sanansa toisin. Tämä on vain inhimillistä.

Paljastus 2: Olen itsekin monesti kuullut vastaavankaltaista vakavaa, mustaakin mustempaa huumoria sisältävää, mutta ei sinänsä kirjaimellisesti otettavaa kommentointia ilmastokysymyksen tiimoilta. Olen mielestäni empatiaan kykynevä ihminen sekä henkeen ja vereen pasifisti (olipa oudosti valittu kielikuva), mutta tästä huolimatta ymmärrän hyvin tutkijoiden letkautukset. Missään nimessä tyylikkäitä ne eivät julkisuuteen päätyneinä ole, mutta ymmärrettäviä kuitenkin. Ne kertovat läpeensä turhautuneiden tutkijoiden patoutuneesta tuskasta. Panoksena debatissa ei ole enempää eikä vähempää kuin ihmiskunnan – ja pitkälti muunkin eliökunnan – tulevaisuus.

Olen tässäkin blogissa ja sen kommenttikeskusteluissa moneen otteeseen korostanut sitä, kuinka turhauttavaa keskustelu ilmastoskeptikoiden kanssa on ollut ja on. Samat virheelliset väittämät pitää kumota kerta toisensa jälkeen, eikä sillä silti ole minkäänlaista vaikutusta. Olen myös maininnut, että saman ovat todenneet useat ilmastotutkijatkin. Hekään eivät enää jaksa tätä ”typeryyden hetteikköä”. Melkoisen kuvaavaa on sekin, että MOT on päätynyt Ilmatieteen laitoksen sanoisinko jonkinlaiseen epäviralliseen boikottiin.

Kaiken kaikkiaan on oikeastaan irvokasta, että ensin ilmastoskeptikot ajavat tutkijat hulluuden partaalle ja sen jälkeen ilkkuvat perään, että katsokaa, nehän on ihan hulluja!

Mekanismi on aivan sama kuin siinä, että ensin skeptikot ovat hankaloittaneet ilmastopolitiikkaa ja kestäviin energiamuotoihin siirtymistä minkä pystyvät mutta sen jälkeen hurskaina huomauttelevat, että Kioton sopimushan on ihan ponneton tekele eikä ilmastopolitiikalla ole oikeasti saatu mitään aikaan. ”Tähän asti ehdotetut toimenpiteet ovat olleet käytännössä täysin merkityksettömiä”, on esimerkiksi skeptikkojärjestö Ilmastofoorumin puheenjohtaja Pasi Matilainen äskettäin analysoinut.

Suuri loppuhuipennus

MOT: Ilmastogate loppui seuraavaan Phil Jonesin sähköpostisitaattiin: ”Jos jotakin voisin toivoa, niin haluaisin ilmastonmuutoksen toteutuvan, jotta tiede voitaisiin osoittaa oikeaksi, seurauksista riippumatta!”

Koska tämä ote oli valittu ohjelman loppuun, sitä ilmeisesti pidettiin erityisen raskauttavana. Ja onhan se. Mielipuolinen tutkijahan siinä toivoo maapallon tuhoa, seurauksista riippumatta! Onpa vastuuton kaveri. Ei mitään käsitystä varovaisuusperiaatteesta. Sehän oli MOT:n kummallisen vääristynyt sanoma.

Paljastus 3: Olen kieltämättä ajatellut itsekin tuon tuostakin, ohikiitävän hetken ajan, samoin. Tämä näyttää toden totta olevan ainoa tapa, jolla viimeisetkin skeptikot voitaisiin saada vakuuttettua ihmisen aiheuttaman ilmastonmuutoksen todellisuudesta.

Ongelma on vain se, että käsitykseni mukaan ilmastonmuutoksen toteutuminenkaan ei riittäisi. Olen vakuuttunut siitä, että pahimmankin ilmastokatastrofin kourissa joukko skeptikoita yhä ilmoittaisi muutoksen olevan täysin luonnollista perua ja ihmisen toimista riippumatonta. Olipa sitten todisteita tai ei.

Tässä vielä kerran viime aikoina ahkerasti käyttämäni Juhani Rinne -sitaatti: ”Ainoa ratkaisu näyttää olevan, että antaa ajan kulua. Se ei ole hyvä ratkaisu, koska kasvihuoneilmiöön liittyvät torjuntatoimenpiteet olisi pitänyt alkaa viimeistään 1970-luvulla.”

Huomattakoon, että ajatus on täsmälleen sama kuin Jonesilla, mutta julkiseen keskusteluun muotoiltuna.

Skandaali vesilasissa

Mitä tulee MOT: Ilmastogate -ohjelman esittämiin varsinaisiin asiaväittämiin, ne eivät olleet saaneet Climategatesta uutta sisältöä sitten edellisen ilmasto-MOT:n (9.11.). Tietojen vääristelystä syytettyinä ovat edelleen paleoklimatologiseen aineistoon pohjatuva niin sanottu jääkiekkomailakäyrä viimeisten tuhannen vuoden lämpötilamuutoksista sekä CRU:n kokoamat aikasarjat globaalin keskilämpötilan mitatuista muutoksista parilta viime vuosisadalta.

Muistettakoon, kuten kirjoitin jo edellisen MOT:n kritiikissäni, että ”kyllä ilmastonmuutoksesta oltiin aivan tarpeeksi huolestuneita jo ennen jääkiekkomailakäyrän julkaisemista”. Ilmastotiede ei millään muotoa tarvitse koko jääkiekkomailaa. Menneet ilmastonvaihtelut ovat ne, mitkä ne ovat, ja tutkimus pyrkii valottamaan näitä parhaansa mukaan. Lisäksi vaikuttaa siltä, että monet paleoklimatologeihin kohdistuneista manipulointisyytöksistä ovat itse asiassa vanhoja, jo käsiteltyjä asioita, jotka eivät ole johtaneet mihinkään olennaisiin muutoksiin käsityksessä menneistä ilmastonvaihteluista.

Toinen asia on, ovatko CRU:n aikasarjojensa koostossa käyttämät ohjelmointikoodit olleet aivan kohdallaan? Tutkijat väittävät, että ovat, koska millekään manipuloinnille ei ole yksinkertaisesti ollut tarvetta. Tähänkin sopii edellisen MOT-kritiikkini toteamus, ”hyvä puoli asiassa on se, että ennen pitkää tilanne selviää ja totuus tässäkin asiassa tulee julki”. Se on tieteen tehtävä.

Sitä paitsi, vaikka lopulta joku yksittäinen ”huiputus” löytyisi, en pitäisi sitä mitenkään sensaatiomaisena. Ilmastotieteen kimpussa ahkeroi tuhansittain tutkijoita, ja hekin ovat inhimillisiä. Miksei sieltä voisi jokin harmillinen tapaus ilmetäkin. Ei tämä kuitenkaan koko alaa korruptoisi.

CRU:n aikasarja ei myöskään ole ainoa laatuaan, vaan vastaavat löytyvät muun muassa Yhdysvaltain ilmailu- ja avaruushallinto NASAlta ja Yhdysvaltain valtameri- ja ilmakehähallinto NOAA:lta. Tässäkin suhteessa ilmastotiede on yhä aivan riittävän vankalla pohjalla. Laajaan, suorastaan maailmanlaajuiseen tutkijoiden ja vihreän liikkeen salaliittoon uskominen menisi jo vainoharhaisuuden puolelle.

Kaiken kaikkiaan Climategate on myrsky vesilasissa. Sen myötä vuosikausia jatkunut taistelu skeptikkoja vastaan on nyt näyttänyt kulissien takaisen rumemman puolensa. Ikäviä asioita on sanottu ja myös päätynyt julkisuuteen. Episodista jää varmasti joksikin aikaa ikävä maku. Mutta tuskinpa juuri muuta.

Pasi Toiviainen

PS. Paljon muutakin kommentoitavaa olisi, mutta lisää MOT: Ilmastogaten ja muutenkin koko Climategaten asioista voi lukea vaikkapa ilmastoharrastaja Tuukka Simosen blogista Harhaluuloja ilmastonmuutoksesta.

HUOM. Koittakaa tosin poimia tekstistä asiat ja unohtaa kirjoituksen tyyli. Nimimerkki "J. Anttilalla" onkin Simosen käyttämästä tyylistä kirjoituksen kommenteissa hyvä huomautus:

"Ymmärrän Tuukan suorasukaista kielenkäyttöä, jossa on mukana selvää ärtymystä. MOT kierrättää osatotuuksia ja kumotuksi tiedettyjä väitteitä eikä tuo tiedossa olevaa vastaevidenssiä esiin. Se on sen samana pysynyt raivostuttava työtapa. Päivän päästä kirjoitettuna voimakkaat ilmaisut jäisivät vähemmälle. Tuohon tyyliin 'debunkkauksessa' en juuttuisi. Asiaa ja asiaviitteitä on todella paljon. Ja siihen nähden, miten paljon MOTiin sisältyy sumutusta." [Tämä huomautus lisätty PS:ään 9.12. kello 11.30]

sama

lue lisää

1. päivä: Ilmastoneuvottelut alkoivat – lähtökuopissa kotisohvalla

Mon, 07 Dec 2009 14:31:00 +0200

Kööpenhaminan ilmastoneuvottelut alkoivat tänään, ja useampikin kollega töissä kyseli, että mitä minä täällä (Pasilassa) teen, enkö olekaan Köpiksessä. Ei, ei, lähden torstaina. Neuvottelujen ensimmäinen viikko kun on kuivempaa viranomaispuurtamista ja viikonlopun jälkeen alkaa tapahtua – jos alkaa. Sen sijaan jo kotisohvalta voi havaita, että ilmastoasiat ovat nyt esillä mediassa joka paikassa – vaikkapa YLEn kanavilla.

Ohjelmavinkkejä

Kurkistetaanpa tämän päivän tv-tarjontaan.

YLE Teeman Suomen ilmasto muuttuu (osat 1 ja 2) ehtikin itse asiassa jo tulla. Mutta loppuillan tarjontaan ehtii hyvin virittäytyä FST5:n Joulukalenterin parissa: Joulusää joka katosi (18.00). Tarina jatkuu.

Alkuillasta radion puolella ilmastosta puhutaan myös ainakin suorassa Urheilun Taustapeili-lähetyksessä Radio Suomessa kello 17.30. Ohjelman vieraat ovat alan huippuja, muun muassa allekirjoittanut.

Illan varsinaisesti kuitenkin korkkaa kello 20.00 TV1:n MOT: Ilmastogate, joka paljastanee jälleen kerran, että ilmastonmuutos on salaliitto. Meitä on puijattu.

Heti tämän jälkeen uutisissa (TV1 20.30) on arvatenkin odotettavissa juttu Kööpenhaminasta, missä neuvotellaan sopimuksesta, jonka avulla maapallon lämpeneminen jäisi korkeintaan kahteen asteeseen. Siellä ne höynäytetyt noin 200 maan edustajat siis ovat ilmastohysteerikkojen vietävinä. Voi poloja.

Hieman ennen säätiedotusta kannattaakin sitten kääntää TV2:n puolelle. Uusi Rajankäyntiä-sarja (kello 20.50) ei sinänsä ole varsinaista ilmastoasiaa, mutta mielenkiintoista ympäristökeskustelua kuitenkin. Aivan eri maailmasta kuin MOT.

Illan puolestaan huipentaa FST5:n 21.50 esittämä dokumentti Typeryyden aikakausi (Age of Stupid), joka näyttää miksi ilmastonmuutos näinä vuosina pääsi lipeämään lapasesta. Yritteliäs elokuva on tosin tyyliltään varsin propagandistinen eikä tarjoa ilmastokeskusteluun kauheasti uutta. Toisaalta se sisältää kyllä joitakin herkullisia havaintoja ihmisten ajattelutavoista ja käyttäytymismalleista. Parhaita paloja ovat esimerkiksi Englannissa käytävä taistelu tuulipuiston rakentamisesta sekä vaikkapa kohtaus, jossa intialainen lentomoguli ilmoittaa lapselleen, ettei – tietenkään – työnnä poikaa tämän muoviautossa, koska siinä on paristot.

Lopuksi on puffattava vielä BBC:n kolmiosaista sarjaa Kiistely ilmastosta (Climate Wars), jonka ensimmäinen osa tosin esitettiin jo 3.12. ja uusintakin eilen sunnuntaina. Joka tapauksessa, juonesta saa varmasti kiinni toisestakin osasta, ja sarja tarjoaa mitä parhainta vastamyrkkyä yhä toistuville ilmastoskeptisille puheenvuoroille. Seuraava osa siis torstaina 10.12. YLE Teemalta kello 21.00.

Hauskinta Kiistely ilmastosta -sarjassa on tietenkin se, että ainakin 1. osa sisälsi pitkiä pätkiä tekemästäni Venus-teoria -dokumentista (Talent House, 2004), muun muassa otteet professori Charles Keelingin haastattelusta, hänen tutkimuksistaan sekä joitain kuvaamiamme liikennekuvia San Diegosta. Saa nähdä käyttääkö BBC materiaaliamme myös myöhemmissä osissa. Tuntuu tavallaan hienolta, että on omalla pienellä tavallaan ollut mukana tässä aikakautemme suurimmassa murrosprosessissa.

No, lisätään tähän listaan vielä keskiviikkona 9.12. TV2:lta tuleva dokumentti Viimeinen maapallo (Earth Keepers), joka on kanadalaisen Mikael Rioux'n henkilökohtainen matkakertomus yrityksistä löytää ratkaisuja ympäristökriisiin.

Valitettavasti tämä teksti jäi vain tällaiseksi tv-katsaukseksi. Minun on näet saatava muut hommat kuntoon ennen kuin voin pakata laukkuni ja alkaa keskittyä Kööpenhaminan neuvottelujen seuraamiseen. Niin, ja kohta pitää sännätä sinne radiostudioon.

Huomiseen.

Pasi Toiviainen

lue lisää

Onnistuu, ei onnistu, onnistuu, ei onnistu… – 4 päivää Kööpenhaminan ilmastoneuvotteluihin

Thu, 03 Dec 2009 16:59:55 +0200

Lunastin juuri itselleni juna- ja laivaliput Kööpenhaminaan. Kaksiviikkoinen jättikokous alkaa muutaman päivän päästä maanantaina, ja minulla on lähtö sitä seuraamaan tasan viikon päästä torstaina. Raportoin paikan päältä puolentoista viikon ajan joka päivä ja tilanteen vaatiessa useamman kerran päivässä. Mutta mitä itse kokouksesta voidaan ennakkoon sanoa? Tähän mennessä sen on jo luvattu onnistuvan mutta yhtä varmasti se on myös tuomittu epäonnistumaan.

Kyllä onnistuu

Yksi kokoukseen luottava vaikuttaja on on presidentti Tarja Halonen. Hänen mukaansa tunnelmat ovat nyt optimistisemmat kuin aikaisempien suurten ilmastokokousten alla ja "kansainvälinen tahto on vahvempi kuin aiemmin" (HS 14.11.).

Positiivisia odotuksia on nostanut etenkin se, että niin Yhdysvallat, Venäjä, Kiina kuin äskettäin Intiakin ovat lyöneet pöydälle selkeät numerot siitä, missä määrin ovat valmiita omia päästöjään leikkaamaan.

Venäjän neuvottelulupaus on leikata päästöjä 25 prosenttia vuoteen 2020 mennessä ja vuoteen 1990 verrattuna. Koska Venäjän päästöt ovat kuitenkin pysytelleet vuoden 1990 tason alapuolella, käytännössä nykyinen linjaus sallisi nykypäästöjen jatkuvan. Uusi lupaus on kuitenkin edistysaskel aikaisemmin kaavailluista 10–15 prosentin ”leikkauksista”.

Yhdysvaltain lupaus on puolestaan saanut osakseen eniten kritiikkiä. Leikkaustavoitteeksi on määritelty 17 prosenttia vuoteen 2020 mennessä ja vuoteen 2005 verrattuna. Tavoite on laimea, sillä vuodesta 1990 laskettuna se merkitsisi vain noin 3 prosentin vähennystä. Toisaalta, kun ottaa huomioon Yhdysvaltojen aiemman ”ilmastopolitiikan”, tämäkin on merkittävä käänne, ja jo vuodelle 2025 maa lupailee 30 prosentin leikkauksia.

Pian Yhdysvaltain vanavedessä Kiina ilmoitti parantavansa taloutensa hiili-intensiteettiä 40–45 prosenttia bruttokansantuotteeseen verrattuna vuoteen 2020 mennessä ja vuoteen 2005 verrattuna. Tämä toki sallii Kiinan päästöjen vielä kasvavan, ja näillä toimenpiteillä sekä talouden viimeaikaisella noin 8 prosentin kasvuvauhdilla Kiinan päästöt melko tarkkaan kaksinkertaistuisivat vuoteen 2020 mennessä. Joka tapauksessa Kiinalle on nyt saatu ensimmäinen numeroiksi puettu päästövähennystavoite ja sellaisena se on käänteentekevä.

Intian päästöleikkaustavoite on vielä vahvistamatta, mutta ennakkotietojen mukaan se laskettaisiin Kiinan tapaan suhteessa kansantuotteeseen ja olisi noin 24 prosenttia vuoteen 2020 mennessä ja vuoteen 2005 verrattuna. Intia tosin haraa vielä sitä vastaan, että tavoitteista tehtäisiin sitovia.

Lisää positiivisia signaaleja on haettu muun muassa siitä, että kokoukseen on tulossa ainakin 98 maan päämiehet – tai päänaiset. Kaiken kaikkiaan paikalle muuten odotetaan noin 30 000 kokoustajaa, joista puolet virallisten delegaatioiden jäseniä.

Ei onnistu

Kokouksen onnistumisen epäilijöihin lukeutuu puolestaan vaikkapa Ruotsin entinen pääministeri Göran Persson. Hän on arvioinut, ettei Kööpenhaminassa saavuteta todellisia tuloksia, ja että kokous jää pelkäksi keskustelukerhoksi (HS 6.11.).

Yhtenä tulppana onnistumiselle on pidetty sitä, että pohjustavat virkamiesneuvottelut ovat edenneet liian hitaasti, joten sopimusluonnos on yhä toivottoman pitkä eikä sitä ehditä enää mitenkään puristaa valmiiksi. Toisaalta ainahan ennen suuria ilmastokokouksia tilanne on ollut täydellisen levällään, mutta joten kuten kelvollinen tulos on kuitenkin saatu. Vielä on aikaa.

Toinen ongelma on ollut Yhdysvaltain tilanne. Yhdysvaltain tarjouksen suuruutta rajoittaa nimittäin se, että sen halutaan olevan linjassa maan parhaillaan tekeillä olevan ilmastolainsäädännön kanssa. Enempää kuin mistä nyt kotimaassa väännetään kättä ei ainakaan haluta luvata, ettei kävisi kuten Kioton sopimuksen kanssa, jonka syntyyn Yhdysvallat presidentti Bill Clintonin kaudella voimakkaasti myötävaikutti mutta jätti sen lopulta ratifioimatta. Kotimaan keskeneräinen tilanne vaikuttaa myös siihen, että presidentti Barack Obaman mukaan oikeudellisesti sitovan sopimuksen saaminen Kööpenhaminasta pitää unohtaa.

Nyt puhutaankin yleisesti siitä, että kokouksessa voitaisiin silti saada aikaan poliittisesti sitova sopimus, joka sitten työstettäisiin oikeudellisesti sitovaksi vuoden 2010 aikana.

Tätä mallia tuntui puolustelevan myös Yhdysvaltain Suomen suurlähettiläs Bruce Oreck, jonka näkemyksiä tulevasta kokouksesta kuulin eilen osana suomalaisten ympäristötoimittajien ryhmää. Oreck korosti moneen otteeseen sitä, että Kööpenhamina on vain yksi askel pitkässä prosessissa, ja ettei Yhdysvallat itse asiassa näe kansainvälisiä neuvotteluja edes tarkeimpänä ajurina ilmastonmuutoksen torjunnassa. Hän uskoi tärkeimmän muutoksen tulevan markkinataloudesta ja yritysmaailmasta.

Optimisti Oreck ainakin oli. Hän vakuutti, että maansa yritysmaailman ajamat muutokset tulevat vielä jättämään Yhdysvaltain viralliset tavoitteet varjoonsa.

Pakko onnistua

Kaikesta huolimatta, tilanne nyt vain on se, että Kööpenhaminan kokouksen on – tavalla tai toisella – yksinkertaisesti pakko onnistua. Varsinkin ympäristöjärjestöt ovat teroittaneet, ettei epäonnistumiseen ole varaa. Samoin yleinen poliittinen paine on valtava. Fiaskoa ei halua kukaan.

Mutta mikä sitten riittäisi onnistumiseksi? Tätä on mahdotonta vielä määritellä, ja käsitys varmasti muovautuu kokouksen tunnelmien ja etenemisen mukaan. Joka tapauksessa on selvää, että vaikka sopimus jäisi luonteeltaan poliittiseksi, sen on sisällettävä selviä ja yksityiskohtaisuudessaan riittävän vakuuttavia numeraalisia sitoumuksia päästövähennyksiin.

Entä jos ei kuitenkaan onnistu?

Entäpä jos kunnollista sopimusta ei vain kerta kaikkiaan vaikuta syntyvän? Mitä siitä seuraisi? Kuinkahan paikalle matkustaneet ympäristönsuojelijat ja mielenosoittajat reagoisivat tilanteeseen?

Joitakin sellaisia spekulaatioita on liikkunut, että tällöin kansalaisjärjestöt joko pyrkivät valtaamaan kokouspaikan tai vaihtoehtoisesti sulkemaan kokousväen sisälle kunnes tyydyttävä sopimus saadaan aikaan. Tiedä häntä. Jättikokouksen turvajärjestelytkin ovat varmasti massiiviset.

Toisaalta, onpa juuri kuultu sellainenkin mielipide, että hyvä vain ilmastolle, jos kokous menee puihin. Näin lausui eilen NASAn johtava ilmastotutkija James Hansen. ”Koko lähestymistapa on niin perustavanlaatuisesti pielessä, että on parempi arvioida tilanne täysin uudestaan”, hän lausui Guardian-lehdelle.

Hansenin mukaan poliitikot ovat nyt tekemässä kompromissia, joka on ”tuhon tie”. Hänestä kasvihuonekaasujen päästöista on päästävä eroon kokonaan eikä vain osittain, joidenkin prosenttilukujen mukaisesti.

Saapa nähdä.

Pasi Toiviainen

PS. Kerrottakoon vielä, että huhujen mukaan YLE TV1:n MOT esittäisi jälleen ensi maanantaina uuden ilmastoaiheisen ohjelman. Oletettavasti ilmastotieteeltä on pudonnut pohja pois. Kunpa malttaisin olla kommentoimatta sitä. Ei vaan jaksaisi enää.

sama

lue lisää

Mitä on tullut tehtyä 2009 – haastattelua ja ekorakentamista

Tue, 01 Dec 2009 16:04:09 +0200

Alkuun mainos: tänään YLE TV1:n Prisma studiossa kello 18.30 on tarjolla vastamyrkkyä ilmastonmuutoksen kieltäjille. Pyysivätpä muuten Prisma studion toimituksesta – samaa isompaa tiedetoimitusta kun ollaan – minut mukaan tekemään ohjelman studiohaastattelun. Jututan lähetyksessä ympäristötiedon popularisoimista tutkivaa SYKE:n Jari Lyytimäkeä. Ohjelma löytyy televisiolähetyksen jälkeen jonkin aikaa myös YLE Areenasta.

Mutta mitä muuta sitä on tullut tänä vuonna tehtyä? Siis tämän blogin pitämisen lisäksi.

Kuten olette ehkä huomanneet tämän blogin esittelytekstissä mainitaan, että "vuoden mittaan tutustutaan myös ekologisen rakentamisen saloihin". Tämä juontaa juurensa siitä, että olen tänä vuonna pääasiassa työstänyt kaksiosaista dokumenttia ekologisesta rakentamisesta. Ohjelmaa kuvattiin pitkin kesää eri puolilla Eurooppaa, ja projekti on yhä kesken. Joitakin talvikuvauksia on vielä luvassa, ja valmiiksi dokumentti on määrä saada ensi keväänä.

Valitettavasti ekorakentamisteeman käsittely blogissani on jäänyt aivan jalkoihin, koska puolipakollinen väittely ilmastonmuutoksen kieltäjien kanssa on varastanut tilaa muulta, varsinaiselta asialta. Tänä vuonna en siis loppujen lopuksi ehdi kirjoitella rakentamisesta lainkaan, sillä loppuvuoden huomion vievät itseoikeutetusti Kööpenhaminan ilmastoneuvottelut, joita lähden seuraamaan paikan päälle.

Sen jälkeen, kun on pitkään – toista vuotta – tv-toimittajana vain laukannut kuvauksissa tai istunut koneen ääressä saamatta aikaan mitään valmista ohjelmaa, tänään oli oikeastaan mukava käväistä tekemässä tuo studiohaastattelu. Pääsi hetkeksi sorvin ääreen.

Se taas ei ehkä ollut niin imartelevaa, kun oltuani juuri maskeerauksessa pelmahdin studiotalon kahvioon, jossa Prisma studion juontaja Marjo T. Nurminen otti minut vastaan kysyen, että olenko nyt tulossa meikattavaksi. Auta armias, jos sama keskustelu olisi käyty toisinpäin.

Ai niin, ja tässä päivänä muutamana sain yllättävän kutsun saapua Yhdysvaltain suurlähetystöön lounaalle keskustelemaan suurlähettiläs Bruce J. Oreckin kanssa Kööpenhaminan kokouksesta. Tämä tapaaminen on ohjelmassa huomenna keskiviikkona. Sieltä kuulumisia sitten viimeistään torstaina.

Pasi Toiviainen

lue lisää

Ilmastonmuutos etenee hälyttävästi – yhteenveto uusimmista havainnoista julkaistu

Wed, 25 Nov 2009 14:26:44 +0200

Ilmastonmuutos on – kyllä, sittenkin! – totta ja etenee vauhdilla. Maapallon lämpeneminen jatkuu yhä, jäätiköiden sulaminen on kiihtynyt, merenpinnan nousuennusteita on kohotettu ja kriittisten keikahduspisteiden ylittymisen riski on kasvamassa. Tästä todistaa useiden huippututkijoiden uunituore yhteenvetoraportti Copenhagen Diagnosis. Raportti paikkaa sitä aukkoa, jonka IPCC:n auttamatta jo syntyessään vanhentunut neljäs arviointiraportti (AR4, 2007) jätti jälkeensä.

Tässä Copenhagen Diagnosis -raportin yhteenveto pikaisesti suomentamanani:

”Tärkeimmät viimeaikaiset havainnot ilmastonmuutoksesta ovat:

Nopeasti lisääntyvät kasvihuonekaasupäästöt: Globaalit hiilidioksidipäästöt fossiilisista polttoaineista olivat vuonna 2008 lähes 40 % suuremmat kuin vuonna 1990. Siitä huolimatta, että globaalit päästöt vakiinnutettaisiin nykytasolleen, pelkästään seuraavien 20 vuoden päästöt johtaisivat 25 prosentin todennäköisyydellä yli 2°C lämpenemiseen, vaikka vuoden 2030 jälkeen päästöjä ei syntyisi lainkaan. Jokainen vuosi, jona toimenpiteitä lykätään, voimistaa mahdollisuutta, että lämpeneminen ylittää 2°C.

Viimeaikaiset lämpötilat kertovat ihmisen aihettamasta lämpenemisestä: Viimeisinä 25 vuotena lämpötilat ovat kohonneet 0,19°C vuosikymmenessä, pitäen erittäin hyvin yhtä kasvihuonekaasujen lisääntymiseen pohjautuvien ennusteiden kanssa. Myös viimeisten 10 vuoden ajan, auringon tuottaman pakotteen heikentymisestä huolimatta, suuntaus on pysynyt lämpenevänä. Luonnollisia, lyhytkestoisia vaihteluita ilmenee kuten ennenkin, mutta taustalla etenevässä lämpenemistrendissä ei ole tapahtunut merkittäviä muutoksia.

Manner- ja vuoristojäätiköiden sekä lumihuippujen kiihtynyt sulaminen: Useat satelliitti- ja jäämittaukset osoittavat nyt kiistattomasti, että niin Grönlannin kuin Etelämantereen mannerjäätiköt menettävät massaansa kiihtyvällä vauhdilla. Muualla maapallolla vuoristojäätiköiden ja lumihuippujen sulaminen on myös kiihtynyt vuodesta 1990.

Arktisen merijään nopea väheneminen: Arktisen merijään kesäaikainen sulaminen on kiihtynyt paljon nopeammaksi kuin ilmastomallit ovat antaneet odottaa. Alue, jolta merijää oli sulanut vuosina 2007–2009, oli noin 40 % laajempi kuin mitä ilmastomallit IPCC AR4:ssä keskimäärin ennustivat.

Nykyinen merenpinnan nousu aliarvioitu: Satelliitit osoittavat merenpinnan viimeaikaisen globaalin nousun (3,4 mm vuodessa viimeisten 15 vuoden ajan) ylittävän IPCC:n viimeisimmät ennusteet noin 80 prosentilla. Tämä merenpinnan nousun kiihtyminen sopii yhteen vuoristojäätiköiden, lumihuippujen ja Grönlannin sekä Länsi-Antarktiksen mannerjäätiköiden kaksinkertaistuneen sulamisen kanssa.

Merenpinnan nousuennusteita tarkistettu: Vuoteen 2100 mennessä globaali merenpinta todennäköisesti nousee vähintään kaksi kertaa niin paljon kuin IPCC AR4 ennusti; mikäli päästöjä ei leikata, nousu voi hyvin olla yli 1 metrin. Merenpinnan nousun ylärajaksi vuoteen 2100 mennessä on arvioitu noin 2 metriä. Merenpinta jatkaa nousuaan vuosisatoja sen jälkeen, kun globaalit lämpötilat on vakiinnutettu, ja seuraavien muutamien vuosisadan aikana on odotettavissa useiden metrien merenpinnan nousu.

Toimenpiteiden viivyttely voi johtaa peruuttamattomiin tuhoihin: Jos lämpeneminen jatkuu nykyiseen tapaan koko tämän vuosisadan, monet ilmastojärjestelmän herkät osat (kuten mannerjäätiköt, Amazonin sademetsä ja Länsi-Afrikan monsuuni) voivat tulla sysätyiksi äkilliseen tai peruuttamattomaan muutokseen. Ilmastonmuutoksen jatkuessa kriittisten kynnysten (’keikahduspisteiden’) ylittymisen riski kasvaa voimakkaasti. Näin ollen suuremman tieteellisen varmuuden saamisen odotteleminen voisi merkitä joidenkin keikahduspisteiden ylittymistä ennen kuin ne pystytään tunnistamaan.

Käänteen pitää tapahtua pian: Jos maapallon lämpeneminen pyritään rajoittamaan 2 asteeseen yli esiteollisten arvojen, globaalien päästöjen on alettava vähetä nopeasti vuosien 2015 ja 2020 välisenä aikana. Ilmaston vakauttamiseksi globaali hiiletön yhteiskunta – jossa hiilidioksidin ja muiden pitkäikäisten kasvihuonekaaujen päästöt ovat lähellä nollaa – on saavutettava hyvissä ajoin ennen tämän vuosisadan loppua. Tarkemmin ottaen, päästöjen on vuoteen 2050 mennessä oltava selvästi pienemmät kuin 1 tonni hiilidioksidia henkeä kohden vuodessa. Tämä on 80–95 % vähemmän kuin henkeä kohden lasketut päästöt olivat kehittyneissä maissa vuonna 2000.”

Enää runsaat puolitoista viikkoa Kööpenhaminan ilmastoneuvottelujen alkuun. Niitä odotellessa.

Pasi Toiviainen

lue lisää

Taustaksi "sensaatiomaiselle" tietomurrolle

Wed, 25 Nov 2009 14:00:06 +0200

Viime päivät uutisissa ja erilaisilla nettipalstoilla on kohkattu suuresta tietomurrosta University of East Anglian ilmastotutkimusyksikön (UEA CRU) tutkijoiden sähköposteihin. Hakkerin on suitsutettu paljastaneen suoranaisen "ilmastohuijauksen". Tässä aiheeseen hieman taustaa.

Oikeastaan korostan edellisestä sanaa hieman. En aio uhrata tälle asialle paljoa aikaa. Sillä mistäpä muusta koko kohussa on kyse kuin yrityksestä torpedoida Kööpenhaminan lähestyvää ilmastokokousta ja siinä mielessä skeptikot ovat jälleen kerran onnistuneet, että nyt monet keskeiset ihmiset ympäri maailman joutuvat turhaan uhraamaan aikaa ja vaivaa tämän "paljastuksen" selvittämiseen.

Se mikä jää taka-alalle, on ilmastonmuutos itse, ja ennen kaikkea sen torjumisen kiireellisyys ja tämän vaatimat toimet.

Tuoreet tapahtumat sopivat täydellisesti siihen kuvaan, jonka hahmottelin jo muutama viikko sitten (6.11.) Vihreän langan kirjoituksessani "Ilmastoskeptikoiden viimeinen taisto". Tämä on siis kirjoitettu jo ennen edellisessä jutussani käsiteltyä MOT-ohjelmaa ja tuoretta tietomurtokohua.

Lopuksi vielä pari linkkiä, joiden avulla kohun todellista merkitystä voi kukin yrittää arvioida: Ensinnäkin tässä pari kotimaista juttua itse kohumurrosta [1 ja 2]. Lisäksi kannattaa lukea, kuinka CRU:n Phil Jones puolustautuu, ja tiedehistorioitsija Spencer Weartin haastattelu Washington Postissa.

Pasi Toiviainen

PS. Saatan lisätä tähän juttuun vielä jokusen linkin, kunhan ennätän.

sama

lue lisää

MOT – länsimaisen elämänmuodon asialla

Tue, 10 Nov 2009 21:11:06 +0200

Uusin ilmastoaiheinen MOT-ohjelma ”Ilmastokatastrofi peruutettu” (YLE TV 1, ma 9.11.) ei pettänyt odotuksia. Televisionkatsojille tarjottiin yhtä ristiriitaista ilmastoskeptistä hömppää kuin aina aikaisemminkin. Vaikka toimittaja Martti Backman ei kierrätystä arvostakaan, ei hän itse arkaillut kierrättää vanhoja, jo moneen kertaan kuultuja väittämiä. No, kuten taikurimestari Solmu Mäkelä aikoinaan opetti: suurelle yleisölle kaikki temput ovat uusia. Ja silkkaa populistista sumutustahan nämä ohjelmat ovat.

Siitä huolimatta, että väittely ilmastoskeptikoiden kanssa on niin sanotun ilmastodebatin alusta asti ollut aivan turhaa inttämistä, missä asioiden todellisen tolan ymmärtämistä ei lopulta skeptikoiden taholta edes tavoitella, sallin itselleni osallistua mittelöön taas tämän yhden jutun verran. Pitäähän tämä uusin MOT perata, mutta toivottavasti tämän rupeaman jälkeen pääsen vaihteeksi vähän pidemmäksi aikaa eroon tästä typeryyden hetteiköstä.

Kiero jääkiekkomailatehdas?

”MOT: Ilmastokatastrofi peruutettu” käytti noin puolet ajastaan menneitä ilmastonmuutoksia kuvaavan niin sanotun jääkiekkomailakäyrän ruotimiseen. Kyseinen käyrä tuli suuren yleisön tietoisuuteen IPCC:n kolmannesta arviointiraportista vuonna 2001. Sen mukaan maapallon keskilämpötila olisi edelliset tuhat vuotta ollut varsin tasainen, mutta noussut viimeisten sadan vuoden aikana nopeasti.

Kuten MOT kertoi, monille erilaisille epäsuorille mittauksille perustuvan jääkiekkomailakäyrän koostamisessa huomattiin pian pieniä virheitä. Toimittaja Martti Backman käsittelikin asiaa jo ”MOT: Kasvihuoneessa viilenee” -ohjelmassaan (2004). Nyt uudessa ohjelmassa puolestaan esitetään, että sittemmin paleoklimatologit perustivat ikään kuin jonkinlaisen ”tehtaan” yhä uusien jääkiekkomailakäyrien valmistamista varten, ja että käyriä tehtailtiin tarkoitushakuisesti ja umpikieroin menetelmin, aineistoa vääristelemällä.

Todellisuus on kuitenkin se, että tutkijayhteisö otti alkuperäiseen jääkiekkomailakäyrään osoitetun kritiikin tosissaan ja alkoi toden teolla tutkia asiaa. Siksi käyriä ennen seuraavaa IPCC:n arviointiraporttia (2007) ”tehtailtiin” useampia. Skeptikoiden harmiksi, kaikki tulokset vain kuitenkin todistavat edelleen, että niin keskiajan lämpöjakso kuin pieni jääkausikin olivat maantieteellisesti ja ajallisesti hyvin vaihtelevia ilmiöitä, eikä niillä ollut suurta vaikutusta maapallon keskilämpötilaan.

Siitä, että keskiajalla oli esimerkiksi Suomessa jonkin verran nykyistä lämpimämpää, ei liene kenelläkään epäilystä, mutta nyt puhutaan maapallon keskilämpötilasta, mikä on eri asia.

Nyt muutamissa uusissa, toisen sukupolven jääkiekkomailakäyrissä on siis myös oltu havaitsevinaan puutteita puulustonäytteiden valinnassa ja joidenkin järvisedimenttinäytteiden tulosten käsittelyssä. Tällä hetkellä väittely siitä, tehtiinkö uusia virheitä vai ei, lainehtii vielä kiivaana. Hyvä puoli asiassa on se, että ennen pitkää tilanne selviää ja totuus tässäkin asiassa tulee julki.

Tärkeintä on kuitenkin ymmärtää, että edes kyseenalaisten tulkintojen vahvistuminen virheiksi ei suinkaan kaataisi jääkiekkomailakäyrien perhettä, niin sanoakseni. Toisen sukupolven jääkiekkomailat perustuvat niin runsaalle ja moninaiselle aineistolle, muun muassa jäätikkö- ja sedimenttitutkimuksille, että mitenkään oleellisesti käyrät eivät kaikkien tarkistustenkaan jälkeen hetkahda. Mutta saivatpahan skeptikot taas räksytettävää.

En yleensä jutuissani viittaa blogeihin, mutta nyt teen poikkeuksen. Jos joku on kiinnostunut selvittelemään aihetta lisää, aloittaa voi vaikkapa Tuukka Simosen blogista ”Harhaluuloja ilmastonmuutoksesta”, mistä löytyy jutut niin puulustoselkkauksesta kuin uudesta MOT:sta laajemminkin.

Jääkiekkomailakäyrä ilmastonmuutosliikkeen ikonina?

Virheiden metsästys arvovaltaisista paleoklimatologisista tutkimuksista voisi varmasti tuottaa sinänsä ihan käypää ohjelmaa, mutta MOT ei olisi MOT ellei se paisuttelisi asiaa tolkuttomiin mittoihin. Backman hehkuttaa, että jääkiekkomailakäyrää pidetään ”ilmastonmuutosliikkeen ikonina” ja ”tunnuslogona”. No, minäkin varmaan omien töideni kautta kuulun ”ilmastonmuutosliikkeeseen”, mutta en ole ikinä pitänyt kyseistä käyrää minään ikonina saati nähnyt sitä missään logona.

Kyllä ilmastonmuutoksesta oltiin aivan tarpeeksi huolestuneita jo ennen jääkiekkomailakäyrän julkaisemista. Jopa Kioton sopimus oli puserrettu kasaan ennen tämän ”ikonin” ilmaantumista. Meteorologian emeritusprofessori Juhani Rinne onkin pari vuotta sitten kirjoittanut perusteellisen – ja kitkerän ironian kyllästämän – artikkelin siitä, kuinka muun muassa jääkiekkomailan roolia ilmastokeskustelussa on paisuteltu (Tieteessä tapahtuu, 4/2007).

Mutta Backman jatkaa valitsemallaan linjalla. Hänen mukaansa käsitys, että nykyinen lämpeneminen olisi ainutlaatuista ja ennenkokematonta, suorastaan ”perustuu tälle kuviolle” eli jääkiekkomailakäyrälle. Puuta heinää tämäkin. Vaikka ilmastotutkimuksessa palattaisiin niihin vanhoihin käyriin, joissa keskiajan lämpöjakso näkyi merkittävänä puutteellisen aineiston ja pohjoisen lämpenemisen ylikorostumisen takia, kyllä nykyinen lämpeneminen olisi nopeudessaan tällä aikavälillä silti ”ainutlaatuista”. Tästä kertova kuvasarja löytyy vaikkapa Suomalaisen ilmakehämuutosten tutkimusohjelman (SILMU) raportista Muuttuva ilmakehä vuodelta 1992.

Ja huomautettakoon, että nyt on enää turha inttää, etteikö viimeisen sadan vuoden aikainen lämpeneminen olisi todellisuutta. Sokean kanan tavoin jopa MOT löysi ohjelmassaan yhden totuudenjyvän, kun MIT:n professori Richard Lindzen totesi, että ”totuus on, että olemme jo kokeneet kahden kolmasosan, jopa kolmen neljänneksen asteen lämmönnousun”.

Lisäksi on syytä oivaltaa, että kun ilmastonmuutoksen yhteydessä puhutaan ainutlaatuisesta ja ennenkokemattomasta lämpenemisestä, viitataan yleensä ennen kaikkea siihen tulevaan lämpenemiseen, joka maapalloa tällä vuosisadalla odottaa. Skeptikoiden kielenkäytössä jo tapahtunut lämpeneminen ja tuleva lämpeneminen usein tarkoituksellisesti sotketaankin toisiinsa ja näin hämätään suurta yleisöä.

IPCC:n neljännessä arviointiraportissa (2007) todetaan, että jos maapallo todella lämpenee alkaneella vuosisadalla 5 astetta eli saman verran kuin jääkaudelta nykypäivään, ”ei ole todisteita, että viimeisen 50 miljoonan vuoden aikana tapahtuneiden vastaavan suuruisten maailmanlaajuisten lämpenemisten joukosta löytyisi sellainen, joka olisi ollut nopeudessaan tulevan muutoksen vertainen”. Korostettakoon vielä: tällainen muutos olisi ennenkokematon siis peräti 50 miljoonaan vuoteen.

Tärkein tieteellinen perustelu?

Backman harrastaa yksinkertaistavaa ja tarkoitushakuista paisuttelua muissakin väitteissään. Esimerkiksi University of East Anglian ilmastotutkimusyksikön (UEA CRU) tekemästä parin viime vuosisadan globaalista keskilämpötilakäyrästä Backman väittää, että se ”muodostaa tärkeimmän tieteellisen perustelun” sille, että nyt pitäisi saada aikaan uusi ilmastosopimus ja täten estää ilmastokatastrofi.

Väite on täydellisen älytön ja silkkaa populismia. Kyllä tärkeimmät tieteelliset perustelut löytyvät jostain ihan muualta – alkaen ilmakehän fysiikasta ja meteorologiasta – ja niiden massa on niin valtava, että niiden referoimiseen tässä muutenkin pitkäksi venyvässä analyysissa ei ole mitään mieltä. Perehtykää ennemmin vaikka kirjaani Ilmastonmuutos. Nyt tai sukeltakaa IPCC:n nettisivuille.

Kyseinen UEA CRU:n käyrä nyt vain joutui MOT:n hampaisiin – ja tuli samalla korotetuksi kaiken muun yläpuolelle – koska sen alkuperäisen aineiston saamisessa julkisuuteen on ollut ongelmia. Tämä ei kuitenkaan tee siitä vielä mitenkään hämäräperäistä. Sitä paitsi UEA CRU:n käyrän kanssa samaa asiaa kertovat monet muutkin datasarjat.

Pääosassa IPCC?

Yksi ilmastoskeptisten MOT-ohjelmien ja yleisemminkin ilmastoskeptikoiden strategisista vedoista on ollut osoittaa kritiikkinsä yksinomaan IPCC:lle. Näin on luotu mielikuvaa, että koko ilmastonmuutoshössötys olisi yhden YK:n alaisen organisaation junailema operaatio. Näin toimittiin uusimmassakin MOT:ssa. ”Uhka perustuu hallitustenvälisen ilmastopaneelin IPCC:n arvioon”, Backman valisti katsojia. Ohjelmaan liittyvässä blogikirjoituksessaan hän töksäyttää asian vielä suoremmin: ”Ilmastonmuutos on ennen kaikkea YK:n projekti”.

Tämä on samaa sumutuspopulismia kuin mistä edellisetkin esimerkit kertovat. Todellisuudessa liikkeellä on koko tiedeyhteisö – vaikka jotkut tällaisen käsitteen käyttöä protestoivatkin. IPCC:n rooli on ollut noin kuuden vuoden välein vain vetää yhteen ilmastotieteen uusimpia tuloksia. IPCC:n arviointiraportit ovatkin pitkälti kuin valtavia lähdeluetteloita. Ilmastotieteen rintaman laajuutta epäileviä kehotan vaikkapa seuraamaan aktiivisesti tiedelehtiä. Todellisuus valkenee varsin nopeasti.

Backman kuitenkin jatkaa IPCC:n kimpussa: ”IPCC:n tutkimukset ovat yleensä tietokoneajoja, jotka perustuvat ilmaston käyttäytymistä jäljitteleville malleille”. Luulisi, että jo puolen tusinaa ilmastoaiheista raporttia tehneelle tutkivalle journalistille olisi tähän mennessä selvinnyt se, että IPCC ei itse tee ilmastoennusteita. Se vetää yhteen itsenäisten tutkimuslaitosten tuloksia. Rohkenenpa myös väittää, että valtaosa IPCC:n arviointiraportteihin päätyneistä tutkimuksista on muuta kuin tietokonemallinnuksia.

Ilmastomallit väärässä?

Ilmastomalleja Backman on kritisoinut ohjelmissaan tavan takaa. Samalla hän on korostanut, kuinka ilmastoskeptiset tutkijat sen sijaan ”tutkivat havaintoja oikeasta luonnosta”, kuten hän tällä kertaa asian muotoili. Malleja hän sen sijaan pitää epäluotettavina ja todellisuudesta vieraantuneina. No, todellisuudessa mallit tietenkin perustuvat havaintoihin oikeasta luonnosta ja kuvaavat sitä varsin hyvin, mutta tämä on varmaan sivuseikka.

Joka tapauksessa, nyt Backman ilmoittaa, että ”ilmasto on viilentynyt jo vuosia”, ja jatkaa: ”Yksikään IPCC:n käyttämistä kymmenistä ilmastomalleista ei pystynyt ennustamaan käännettä. Useat tuoreet tutkimukset ennustavat viilenemisen jatkuvan vielä pitkään, jopa pari vuosikymmentä.” Melkoinen soppa tämäkin väiteryväs.

Ensinnäkin, niillä malleilla, joilla ennustetaan ilmaston tulevaisuutta sadan vuoden päähän ei kukaan odotakaan tavoitettavan kaikkea matkan varrella ilmenevää vähäistä luonnollista vaihtelua oikein. Se vain on mahdoton tehtävä. IPCC:n referoimissa malleissa ei siis tässä suhteessa ole mitään vikaa.

Toiseksi, käsittääkseni tiedossa ei suinkaan ole ”useita tutkimuksia”, jotka ennustavat viilenemistä, vaan niitä lienee ilmeisesti peräti kaksi, joista toinen on IFM-GEOMARin Noel Keenlysiden ja kollegojen tutkimus toissa keväältä. Hauskinta tosin on, että nämäkin tutkimukset ovat itse asiassa tietokonemallinnuksia. Ne ovat vain luonteeltaan erilaisia kuin sadan vuoden ennusteet, ikään kuin erittäin pitkän aikavälin sääennusteita. Mutta, jos kerran tietokoneajot ovat lähtökohtaisesti pielessä, miksi juuri nämä mallinnukset olisivat sitten uskottavia? Entä miksi Backman viittaa niihin juuri yleispätevästi sanalla tutkimus, eikä tietokoneajo tai mallinnus? Juuri tällaiset loogiset häränpyllyt ja käsitekikkailut ovat MOT:n journalistisen keinovalikoiman ytimessä.

Lisäksi, kyllä professori Richard Lindzenkin, jonka Backman nimenomaan ohjelmassaan julisti tietokonemalleista riippumattomaksi tutkijaksi käyttää Iiris-hypoteesinsa (josta kohta tarkemmin) tutkimisessa aivan vastaavia fysikaalisia malleja.

Kolmanneksi, väittämä, jonka mukaan ”ilmasto on viilentynyt jo vuosia”, on hyvin heiveröisellä pohjalla – jos sillä on pohjaa ensinkään. Esimerkiksi maapallon pintalämpötilaa seuraavien NASA GISS -mittausten mukaan tähän mennessä lämpimin vuosi on ollut 2005, eikä siitä ole kuin muutama vuosi. Muidenkin mittaussarjojen perusteella kuluva vuosikymmen on puolestaan selvästi lämpimämpi kuin yksikään aikaisempi vuosikymmen, eikä kukaan odota maapallon lämpenevän tasaisesti, vuosi vuodelta, mikä olisi täydellisen luonnotonta.

Erikoista kyllä, ilmastodebatin alkuvuosina skeptikot itse valittivat, että havaitusta lämpenemisestä ei ole vielä näyttöä riittävän pitkältä aikajaksolta ja että se mahtuu luonnollisen vaihtelun piiriin. Meteorologisesti merkitsevänä jaksona kun pidetään noin 30 vuotta. Nyt he ovat kuitenkin hylänneet tämän periaatteen tyystin ja tuijottavat itse vajaan kymmenen vuoden lämpötiloja ja väittävät maapallon alkaneen viilentyä. Todellisuudessa nyt lämpenemisessä havaittu vähäinen notkahdus mahtuu hyvin luonnolliseen vaihteluun.

Tässä kohdin ”MOT: Ilmastokatastrofi peruutettu” ylsi myös ehdottomaan pohjanoteeraukseensa piirrätttäessään ruudulle käyrän, jossa ilmastomallien ennustamaa lämpenemistä verrattiin kahteen valittuun mittaussarjaan toteutuneista lämpötilamuutoksista. Kuva alkoi vuodesta 2000. Eipä tullut valittua kovin merkitsevää ajanjaksoa. Voiko televisiografiikka tämän tarkoitushakuisemmaksi enää tulla?

Käsikirjoitus pettää?

Lisää kummallisuuksia MOT tarjoili luetellessaan, kuinka ”myös malliennusteiden povaamat katastrofaaliset seuraukset ovat hiipuneet”. Backmanin mukaan Pohjoisen Jäämeren jääpeite ”on alkanut palautua” vuoden 2007 minimistä, Etelämantereen sulaminen oli viime kesänä (!) vähäistä, merenpinnan nousu on hidastunut ja hurrikaanikaudet olleet vaimeita. ”Luonto ei ole suostunut noudattamaan sille laadittua käsikirjoitusta”.

Nämä ovat kaikki myös yhtä lailla tarkoitushakuisia tuokiokuvia prosesseista, jotka eivät tietenkään etene vuosi vuodelta kohti katastrofia. Otetaanpa vaikka Jäämeren jääpeite. Tosiasiassa se on ”palautumassa” vuoden 2007 minimistä vielä vähemmän kuin maapallo viilentymässä. Kaikki viimeaikaiset muutokset huomioon ottaenkin jääpeite pidemmällä aikavälillä kutistuu nyt 11,2 prosenttia vuosikymmenessä. Lisäksi aivan viime päivinä merijää on itse asiassa kutistunut pienemmäksi kuin koskaan tähän aikaan vuodesta.

Viimeisin ennätyksellinen hirmumyrskyvuosi puolestaan koettiin 2005. Onko siitä todella nyt niin erikoisen pitkä aika? Joka vuosiko näitäkin ennätyksiä pitäisi rikkoa? Lisäksi vaikkapa vuoristojäätiköiden, ikiroudan ja Grönlannin mannerjäätikön sulaminen ovat tuoreiden tulosten mukaan kaikki kiihtyneet, ja noudattavat täten käsikirjoitusta pelottavan hyvin.

Liikaa dramatiikkaa?

Sitä ympäristömuutoksen professori Atte Korholan päähänpinttymää, jonka mukaan ilmastonmuutoskeskustelua pitäisi jotenkin hyssytellä, en ymmärrä alkuunkaan. Nyt hän MOT:n haastateltavana kauhisteli sitä, kuinka julkisessa ilmastokeskustelussa nykyään ”vilisee termejä dramaattinen, katastrofaalinen, ennennäkemätön, ja puhutaan jopa tutkijapiireissä planeetan tuhosta ja planeetan pelastamisesta.”

Minun näkemykseni taas on, että aivan liian pitkään tutkijat – varsinkin suomalaiset – pitäytyivät kuivakoissa ja mitäänsanomattoman byrokraattisissa ilmauksissaan. Asioista pitää puhua niin kuin ne ovat. Ja jos vähänkään pahemmat ilmastoennusteet toteutuvat, seuraukset todella ovat dramaattiset, katastrofaaliset ja ennennäkemättömät.

Iiris-ilmiö pelastaa?

MOT:n loppuhuipentuma koitti, kun professori Richard Lindzen selitti Iiris-hypoteesinsa avulla, kuinka pilvet itse asiassa pelastavat maapallon ylikuumenemiselta. Ideana on, että maapallon lämmetessä lämpimien alueiden yläpuolelle pilviin aukeaa aukko, josta lämpö pääsee nousemaan ylös ja lopulta karkaamaan avaruuteen. Samalla koko vesihöyrylle laskettu takaisinkytkentä maapallon lämmittäjänä ilmoitettiin harhaluuloksi.

Lindzenin Iiris-hypoteesi on alun perin jo useamman vuoden takaa (2001). Tuolloin sitä testasivat tuoreeltaan niin NASAn kuin Washingtonin yliopiston tutkijat, mutta koetta toistaessaan he päätyivät toisiin, päinvastaisiin, tuloksiin kuin Lindzen. Heidän näkemyksensä oli, että lämpeneminen, aivan valtateorian mukaan, lisää vesihöyryä ilmassa ja näin voimistaa lämpenemistä.

Nyt Lindzen on kuitenkin lämmittänyt teoriansa uudestaan, ja blogosfäärissä tästä uudesta, vasta tänä syksynä julkaistusta hypoteesitodistelusta on jo löydetty erinäisiä puutteita.

Joka tapauksessa, nyt Lindzen siis väittää, että maapallon ilmastoherkkyys eli ilmakehän hiilidioksidipitoisuuden kaksinkertaistumisesta seuraava lämmönnousu olisi noin 0,5 astetta. Toisaalta, edellisen IPCC:n arviointiraportin (2007) merkittävin yksittäinen uusi tulos oli itse asiassa se, että ilmastoherkkyys nostettiin aiemman raportin 2,5 asteesta 3,0 asteeseen. Ja kuten olen aiemmin kirjoittanut, James Hansenin vetämän tutkijaryhmän mukaan oikeampi, myös hitaat takaisinkytkennät huomioon ottava luku olisi noin 6 astetta.

Kaiken kaikkiaan ajatus käytännössä kaiken lämpenemisen mitätöivästä Iiris-ilmiöstä olisi sikäli mahdoton, että niin kauan kuin ilmakehässä pilviä riittää se estäisi myös muut kuin ihmisen aiheuttamat lämpenemiset. Maapallon pitäisi yhä pysytellä kylmimmällä jääkaudella. Tämä teoria onkin keskenään ristiriidassa sen kanssa, että toisaalta skeptikot korostavat menneiden ilmastonmuutosten olleen uskottua suurempia.

Uskottavuus koetuksella?

Sen lisäksi, että ”MOT: Ilmastokatastrofi peruutettu” ilmoitti ilmastonmuutoksen hoitavan itse itsensä, ohjelman toinen pääviesti oli, että ilmastotutkimuksessa tutkimusaineistoa on käytetty raskaasti väärin sekä pimitetty ja että tämä syö tieteen uskottavuutta. ”Aineisto taivutetaan sopimaan malliin. Pidemmän päälle tällainen alkaa olla noloa”, lausui Richard Lindzen.

Koomista kaikessa on tietysti se, että ohjelmassa toimittaja Backman itse taivutteli ilmastotieteen todellisuutta ja tuloksia vielä raskaammin aivan omien malliensa mukaiseksi. Jos tällainen toiminta jotakin syö, niin journalismin uskottavuutta.

Hupaisaa on myös se, että aina nämä ilmasto-MOT:t lopulta – ilmeisesti muutoin ylivoimaisen vastuksen edessä – kiertyvät salaliittoteorioiksi. Nytkin Lindzen sai ohjelman päätteeksi selittää, kuinka viimeaikaisessa ”ilmastohysteriassa” on loppujen lopuksi kyse siitä, että koska on kerran saatu luotua miljardien arvoiset tutkimusohjelmat ja maapallon pelastussuunnitelmat, näistä on pidettävä kiinni – vaikka sitten huijaamalla. Eipä ole Lindzenillä ja MOT:n väellä häävi kuva modernista luonnontieteestä.

Ja edellä mainitun sanoi siis muuten mies, Richard Lindzen, joka on itse toiminut ainakin kolmessa öljy-yhtiö ExxonMobilen suoraan rahoittamassa ilmastoskeptistä sanomaa levittävässä säätiössä. Nämä ovat Cato Institute, George C. Marshall Institute ja Annapolis Center for Science Based Public Policy.

Ilmastouskonto?

Entä mitkä mahtavat olla toimittaja Martti Backmanin motiivit työlleen?

Vuonna 1998 Backman julisti eräässä, myös kirjallisessa muodossa suomalaisille ympäristöasiantuntijoille jaetussa esitelmässään näin: ”Näen kasvihuoneilmiön lietsomisen ennen kaikkea hyökkäyksenä länsimaista elämänmuotoamme vastaan, ja siinä se liittyy jonoon, jossa on jo useita samaan päämäärään tähdänneitä totalitäärisiä liikkeitä. Siksi en usko siihen, ja siksi mielestäni sen torjumiseenkaan ei nykytiedon valossa pidä uhrata penniäkään.”

Näin ollen kaikki hänen mukatieteelliset argumentointinsa ilmastonmuutoksesta ovat alusta pitäen olleet pelkkää kulissia.

Nyt ”MOT: Ilmastokatastrofi peruutettu” -ohjelmaan liittyvässä blogikirjoituksessaan Backman purkaa turhautumistaan vastaavankaltaisin sanakääntein: ”Sen [ilmastonmuutoksen] avulla voimme ilmaista vastenmielisyytemme länsimaista kulutuskulttuuria kohtaan, vastustaa autoilua, edistää kasvissyöntiä sekä eläinsuojelua, suojella luonnon lajirunsautta, ja lukemattomia muita kunkin eettisessä järjestelmässä tärkeitä asioita”.

Ilmastonmuutos näyttäytyy hänelle siis edelleen ympäristönsuojelijoiden juonena ja salaliittona. Jopa uskontona: ”Ilmastokirkolla on pyhät kirjansa, IPCC:n raportit, papistonsa ja ylipapistonsa, aneensa ja vieläpä kosher-ruokansa, lähiruoka ja luomu. Ja sen jäsenillä tiskipöytänsä alla oma pieni kotialttari, patteri kierrätysastioita.”

Tässä on ilmastonmuutoksen kauheuden koko kuva, ja eihän tällaista voi sietää.

Eihän?

Pasi Toiviainen

lue lisää

YLE TV1 esittää: ”MOT: Ilmastokatastrofi peruutettu”

Fri, 06 Nov 2009 17:03:12 +0200

Hip hei. YLEn yhden lippulaivan, tutkivaa journalismia harrastavan MOT:n ilmastoskeptiset ohjelmat saavat taas jatkoa. Ensi maanantaina 9.11. MOT esittää toimittaja Martti Backmanin tekemän jakson ”Ilmastokatastrofi peruutettu” – ei siis peruttu, vaan peruutettu. Minneköhän, se selviää maanantai-iltana. Tuskin maltan odottaa.

”Tutkimukset maapallon ennen kokemattomasta lämmön noususta viimeisten vuosikymmenten aikana eivät kestä lähempää tarkastelua”, MOT puffaa uutuuttaan. Hymyilyttää jo valmiiksi. Saa nähdä, millä väittämää tällä kertaa perustellaan.

Aikaisemmin MOT:n ilmastosarjassa ilmestyneet:

MOT: Vihreät kuplat – entä jos maailma ei tuhoudukaan kasvihuoneilmiöön, lajien sukupuuttoon ja siemennesteen heikentymiseen (toim. Martti Backman, 1997)

Pääsanoma: Ympäristöuhat ovat vain ympäristönsuojelijoiden juoni, johon yhteiskunta on hanakasti tarttunut. Backman: ”Tutkijat tarvitsevat määrärahoja, tiedotusvälineet kohujuttuja ja poliitikot asioita, joita vastaan voidaan taistella ja joiden avulla voidaan lisäksi kerätä veroja”.

MOT: Eikö maailma tuhoudukaan kasvihuoneilmiöön? (toim. Martti Backman, 2000)

Pääsanoma: Maapallo ei ole lämmennyt, vaan kaupunkilämpöefekti sotkee mittaukset. Ilmastomallit ovat väärässä, maapallo lämpenee vain hiukkasen ja sen ”vaikutukset olisivatkin selvästi suotuisat”. Australian Tasmaniassa rantakallioon hakattu merkki paljastaa, että merenpinta laskee. Ilmastouhan avulla tutkijat hamuavat vain tutkimuksilleen rahoitusta.

MOT: Kuumaa ilmaa – vihreää suunnitelmataloutta (toim. Martti Backman, 2003)

Pääsanoma: Kioton sopimus ja päästökauppa romahduttavat Suomen ja suomalaisten talouden, mutta eivät vaikuta ilmastoon mitenkään. Sitä paitsi ilmastomallit ovat väärässä ja lisähiilidioksidi saa hiekka-aavikotkin vihertämään. Niinpä maapallo lämpenee tulevaisuudessa ”niin vähän, että sitä ei voida erottaa ilmaston luonnollisesta vaihtelusta”.

MOT: Kuumaa ilmaa – vihreää suunnitelmataloutta 2 (toim. Martti Backman, 2004)

Pääsanoma: Päivitetty versio edellisestä ohjelmasta. Uutena tietona todettiin muun muassa, että ”kasvihuonekaasujen pitoisuuden kasvuvauhti ilmakehässä on … hiipumassa”. (Todellisuudessa se on kiihtynyt.)

MOT: Kasvihuoneessa viilenee (toim. Martti Backman, 2004)

Pääsanoma: Maapallon havaittu ”lämpeneminen on luonnollista vaihtelua”, joka johtuu auringon aktiivisuudesta, paitsi että, koska auringonsäteily ei ole enää yli kolmeenkymmeneen vuoteen riittänyt lämpenemisen selitykseksi, ”mitään lämpenemistä ei ole tapahtunutkaan”.

MOT: Al Goren epämiellyttävä puolitotuus (toim. Matti Virtanen, 2006)

Pääsanoma: Siitä, että maapallo olisi lämpenemässä ei ole todisteita, mutta lämpenemisen selittää tanskalaisen Henrik Svensmarkin teoria kosmisen säteilyn muutoksista auringon aktiivisuuden mukaan. (Kyseinen teoria tosin edellyttäisi auringon aktiivisuuden voimistumista, mikä tyrmättiin jo edellisessä ilmasto-MOT:ssa). Lisäksi opittiin, että 150 vuotta on ajanjakso, ”jonka säästä voi sanoa pikkuisen, mutta ilmastosta ei yhtään mitään”. Tästä huolimatta pidettiin merkittävänä sitä, että ”maapallon keskilämpötila ei ole noussut kahdeksan viime vuoden aikana”.

MOT: Kylmää vettä kasvihuoneeseen (toim. Martti Backman, 2008)

Pääsanoma: Maapallo ei lämmennyt kahdeksaan vuoteen. Pilvien muutokset tasapainottavat lämpöolot, eikä maapallo näin ollen voi lämmetä merkittävästi. (Herää tosin kysymys, miten maapallo on sitten menneisyydessä voinut lämmetä, joskus paljonkin.) Ilmastomallit ovat siis väärässä ja koko IPCC:n työ on "mennyt tässä vikaan". "Teoria ihmisen aiheuttamasta maapallon lämpenemisestä hiipuu tulevina vuosina aivan kuten itse lämpeneminenkin."

Confused? You won’t be after the next episode of MOT.

Palataan asiaan - viimeistään tiistaina.

Pasi Toiviainen

[Viimeksi mainittu, listalta unohtunut MOT-ohjelma lisätty 6.11. klo 23.40.]

lue lisää

Kaikki energia uusiutuvista lähteistä vuonna 2030

Thu, 29 Oct 2009 18:16:22 +0200

Istuin eilen koko päivän VTT:n CCS-seminaarissa, jossa puitiin Suomen mahdollisuuksia hiilidioksidin talteenottoon ja varastointiin. Eniten korviini särähti työ- ja elinkeinoministeriön yli-insinööri Timo Ritonummen toteamus, että tarvittavissa ilmastotalkoissa energiatehokkuuden parantaminen ja uusiutuvat energiamuodot ”eivät riitä”. Toisaalta yhdysvaltalaistutkijat Mark Jacobson ja Mark Delucchi julkaisivat juuri laskelman, jonka mukaan koko maailman energiahuolto voisi perustua kokonaan uusiutuville energiamuodoille jo vuonna 2030.

Uusiutuva energia riittää

Ensimmäinen asia, mikä uusiutuvista energiamuodoista pitää sisäistää, on se, että niiden potentiaali on huikea. Teoriassa ne riittäisivät moneen kertaan ihmiskunnan energiantuotannon turvaamiseen. Toki, eri asia sitten on, kuinka paljon niitäkään on mielekästä ja ekologisesti kestävää rakentaa ja paljonko olemme valmiita uuden energiajärjestelmän pystyttämiseen uhraamaan. Kauttaaltaan aurinkopaneelien peittämä planeetta ei tietenkään ole elinkelpoinen, mutta eipä tällaista skenaariota tarvitse tosissaan pohtia.

Ympäristöteknologian tutkijat Jacobson ja Delucchi laskevat uunituoreessa Scientific Americanin artikkelissaan (marraskuu 2009), että pelkästään tuulivoimalla voitaisiin tuottaa noin 4–7 -kertaisesti kaikki vuonna 2030 maailmassa tarvittava energia, ja aurinkoenergialla 50-kertaisesti. Nämä lukemat eivät ole lähelläkään teoreettisia maksimeja, vaan niissä ovat mukana vain kullekin energiamuodolle parhaat ja realistisimmat tuotantoalueet.

Jos vuodelle 2030 arvioitu maailman energiankulutus – joka olisi nykyisellä tuotantorakenteella kolmanneksen suurempi kuin nykyisin – katettaisiin lähes kokonaan tuuli- ja aurinkovoimalla (51 % ja 40 %), energiantuotannon vaatima alue olisi noin 1,3 prosenttia maapallon koko maa-alasta. Tuulivoiman vaatima alue olisi noin yksi prosentti maa-alasta ottaen huomioon, että myllyjen etäisyydet toisistaan on oltava riittävät. Samalla myllyjen väliin jäävät alueet voivat olla vaikka viljelykäytössä. Itse myllyjen jalanjälki peittäisi vain 50 neliökilometrin alan. Aurinkovoimaloita tässä visiossa rakennettaisiin 0,33 prosentille kaikesta maa-alasta. Lisäksi aurinkopaneeleita asennettaisiin rakennusten katoille.

Mikä estää?

Mikä sitten kestävän energian vallankumousta oikein pidättelee?

Yhtenä hankaluutena on pidetty sitä, että uusiutuvan energian saatavuus vaihtelee. Välillä tuulee, välillä ei. Toisinaan paistaa, toisinaan ei. Tämän Jacobson ja Delucchi ratkaisisivat parantamalla ja lisäämällä merkittävästi sähkön siirron kapasiteettia. Ratkaisuna olisi siis se, että jossakin kuitenkin tuulee ja paistaa aina. Lisäksi tutkijoiden suunnitelmassa on toki mukana perinteistä vesivoimaa ja geotermistä energiaa. Samoin, kun uudet merivoiman muodot, kuten aalto-, vuorovesi-, merivirtavoima, saadaan mukaan verkkoon, niiden tuotto on tasaista ja ennakoitavaa.

Ylipäänsä tutkijat katsovat, että tulevaisuuden maailmassa siirrytään valtaosin käyttämään nimenomaan sähköä. Heidän mukaansa se parantaa energiatehokkuutta. Energiaa ei tarvitse kaiken kaikkiaan tuottaa enää kuin alle 70 prosenttia siitä, mitä polttoon perustuvassa energiajärjestelmässä. Kun esimerkiksi polttomoottorilla toimivassa autossa peräti yli 80 prosenttia energiasta muuttuu lämmöksi ja menee hukkaan, sähköauto hukkaa vain noin 20 prosenttia ja loput 80 prosenttia käytetään siihen mihin pitääkin, liikuttamaan autoa.

Taloudellisessa tarkastelussaan Jacobson ja Delucchi päätyvät siihen, että uusiutuville energiamuodoille perustuva järjestelmä tulisi edullisemmaksi kuin fossiilienergiaan tai ydinvoimaan perustuvat järjestelmät. Tuulivoima on täysin kilpailukykyistä jo nyt ja aaltovoima muutaman vuoden päästä. Aurinkoenergiakin halpenee koko ajan, kun taas fossiiliset energiamuodot väistämättä kallistuvat. Tutkijat myös korostavat, että laskelmissa on otettava huomioon energiamuotojen aiheuttamat ympäristö- ja terveyshaitat.

Ja kuten TKK:n energiaprofessori Peter Lund on huomauttanut, kun uusi energiajärjestelmä on saatu rakennettua, se pyörii halvemmalla kuin nykyinen polttoon perustuva järjestelmä.

Suurimpana esteenä energiavallankumoukselle tutkijakaksikko näkeekin politiikan. He arvioivat, että nykyiset suuret energiantuottajat ovat liian voimakkaita mielipidevaikuttajia ja lobbaajia. Poliitikkojen pitäisi pystyä näkemään heille tarjottujen huonojen ehdotusten taakse. ”Tarvitaan selvänäköistä johtajuutta, tai muuten valtiot turvautuvat jatkossakin teknologioihin, joita tarjoavat teollisuuden edustajat eivätkä vakavat tutkijat”, Jacobson ja Delucchi kirjoittavat.

Hiilidioksidin talteenotto keskeinen ratkaisu?

Kieltämättä, ilmapiiri, josta Jacobson ja Delucchi varoittavat, vallitsi VTT:n CCS-seminaarissakin. Teollisuuden edustajat esittelivät ratkaisujaan, joiden myötä hiilidioksidia alettaisiin rahdata Suomesta tankkerikaupalla Pohjanmerelle ja fossiilisten polttoaineiden poltto vääjäämättä vain lisääntyisi hyötysuhteiden heikentyessä. Useammassakin puheenvuorossa CCS (Carbon Capture and Storage) nähtiin välttämättömäksi ja jopa keskeiseksi energiaratkaisuksi.

Sekin oli hätkähdyttävää tajuta, että voimaloissa CCS-tekniikoita kaavaillaan itse asiassa käytettävän vain siltä osin, kuin laitoksella ajetaan peruskuormaa. Huippukuormia ajettaisiin siis lähtökohtaisesti ilman päästöjen talteenottoa. Tämä johtuu tietysti hinnasta. Vaikka CCS-laitteistot ovat lähtökohtaisestikin kalliita, niiden asentaminen huippukuormia ajaviin laitoksiin on suhteessa vielä kalliimpaa, sillä ne seisoisivat osan ajasta tyhjän panttina. Kokonaistarkastelussa tämä heikentää CCS:n kilpailukykyä entisestään päästöongelman ratkaisussa.

Sen verran vielä CCS:stä, että kysäisin seminaarissa muun muassa hiilidioksidin geologisen varastoimisen tuottamasta maanjäristys- ja tsunamiriskistä mainiten Sleipnerin öljykentällä kenties jo aiheutetun maanjäristyksen. Näistähän kirjoitin viime kerralla. Mitään kummempaa vastausta en saanut, mutta sen sijaan samana päivänä New Scientist, josta tietoni olivat peräisin, korjasi, että mitään todisteita, jotka viittaisivat Sleipnerin järistyksen johtuneen hiilidioksidin varastoinnista, ei itse asiassa olekaan. Silti, itse kysymys varastoinnin riskeistä jää.

3,8 miljoonaa tuulimyllyä

Vaan kuinka mahdollista todella olisi tuuli- ja aurinkopohjaisen energiajärjestelmän pikainen rakentaminen?

Jacobsonin ja Delucchin mukaan parissakymmenessä vuodessa pitäisi rakentaa 3,8 miljoonaa kappaletta 5 MW:n tuulimyllyjä ja lähes 90 000 noin 300 MW:n aurinkosähkövoimalaa. Perinteistä vesivoimaa lisättäisiin lähes puolella nykyisestä, yhteensä noin 900 laitokseen.

Kuulostaa aika paljolta, mutta tutkijat muistuttavat, että toisen maailmansodan aikaan Yhdysvallat muuttivat autoteollisuutensa valmistamaan nopeasti 300 000 lentokonetta samalla, kun muut maat rakensivat niitä lähes 500 000 kappaletta. Tämä tapahtui siis 70 vuotta sitten. Tätä nykyä puolestaan teollisuus suoltaa maailmaan 73 miljoonaa autoa ja rekkaa joka vuosi. Mitään teknistä estettä energiavallankumoukselle ei sinänsä ole, mutta pitäisi määrätä jonkinlainen globaali liikekannallepano. Kukahan sen tekisi?

Sen verran realistisia Jacobson ja Delucchi ovat, että he eivät toki odota muutoksen tapahtuvan kokonaisuudessaan vuoteen 2030 mennessä. Mutta he ovat toiveikkaita sen suhteen, että vuosiin 2050–2060 mennessä se voisi hyvinkin onnistua.

Pasi Toiviainen

lue lisää

Keinotekoisia puita hiilidioksidin nieluiksi – ongelma ratkaistu?

Tue, 20 Oct 2009 18:36:20 +0300

Tutkijoiden kehittämät keinotekoiset puut imevät hiilidioksidia pois ilmasta parhaimmillaan tuhat kertaa tavallisia puita tehokkaammin. Sitten niiden talteen ottama hiilidioksidi pumpataan maan tai merenpohjan alle. – Ilmasto-ongelma ratkaistu. Vai onko?

Keinotekoinen puu – hiilidioksidia imevä häkkyrä

Törmäsin ensi kertaa käsitteeseen keinotekoinen puu niinkin äskettäin kuin 29. elokuuta, kun Helsingin Sanomien ulkomaansivuilla oli pikkuruinen neljän virkkeen juttu, jonka mukaan ”hiilidioksidia sitovista puista on kehitetty jo varsin toimivia prototyyppejä”. Toki hiilidioksidia sitovista luomupuista on ollut ihan toimivia versioita jo muutaman satamiljoonaa vuotta, mutta nyt siis puhutaan ihmisen valmistamista teknopuista.

Ensimmäinen kuva, jonka lehtijuttu mullistavasta keinopuusta mielessäni herätti, oli kuin tieteiskirjasta: sen toiminta perustuisi – tietenkin – keinotekoiseen fotosynteesiin ja puulla olisi ainakin jossain määrin myös puun piirteet. Tarkempi tutustuminen aiheeseen on kuitenkin paljastanut, että keinotekoisiksi puiksi nimitetään mitä tahansa härveleitä, jotka pystyvät imemään ilmakehästä hiilidioksidia. Mitään muuta tekemistä puiden kanssa niillä ei ole. Eräskin prototyyppi on pikemminkin kuin työmaaparakki, jonka katolla pyörii vaakatasossa valtava rumpu.

Sikäli keinotekoinen puu on näille sinänsä entuudestaan tutuille hiilidioksidin imemiseen pyrkiville teknologioille näppärä nimitys, että se luo heti positiivisen mielikuvan. Hienoahan se vain on, jos ihminen pystyy keinotekoisen – ja mahdollisesti maapallon pelastavan – puun kehittämään. Ainakin määrärahoja kehittelytyöhön luulisi löytyvän.

Säleikköpuu

Tärkeintä on tietysti se, mitä keinopuut saisivat aikaan, ja kehittäjiensä lupausten mukaan niiltä voi odottaa aika paljon. Geofyysikko Klaus Lackner esimerkiksi arvioi, että hänen kehittämistään useista erilaisista keinopuumalleista se eniten puuta muistuttava versio imisi noin 90 000 tonnia hiilidioksidia vuodessa eli saman verran kuin 20 000 henkilöautoa vuodessa keskimäärin päästää. Tämä keinopuumalli on kuin valtava maahan pystytetty kaksipiikkinen haarukka, jonka piikkien väli on täytetty tiheällä poikittaisella säleiköllä.

Lacknerin ”säleikkopuussa” hiilidioksidin imukyky perustuu sinänsä yksinkertaiseen kemialliseen reaktioon. Säleet on pinnoitettu vahvalla emäksellä, kuten lipeällä, joka joutuessaan kosketuksiin ilman kanssa, imee tästä hiilidioksidia ja muuttuu soodaliuokseksi. Ajatuksena on, että sitten soodaliuos johdetaan jonnekin uuniin, jossa se hiilidioksidin erottelemiseksi kuumennetaan yli 900 celsiuksen lämpöiseksi. Hiilidioksidi otetaan talteen loppusijoitusta varten, ja lipeä kierrätetään käytettäväksi säleikössä uudelleen.

Työmaaparakkipuu

Koska säleikköpuuversion tuottaman liuoksen kuumennus syö valtavasti energiaa, Lackner on kollegoineen kehittämässä myös toisenlaista keinopuumallia, jossa ilman hiilidioksidin kanssa reagoivana aineena käytetään tiettyä emäksistä ja nestemäistä hartsia. Sitoessaan hiilidioksidia se kuivuu ja kovettuu. Sitten kovettunut materiaali siirretään kasteltavaksi, jolloin hiilidioksidi vapautuu ja otetaan talteen ja toisaalta märkä hartsi voidaan taas siirtää imemään ilmasta uutta hiilidioksidiannosta. Tunti kuivumista ja tunti kastelua, ja sama toistuu, kellon ympäri.

Tämä keinopuumalli on jo edellä mainittu työmaaparakkiversio. Hartsi kuivatetaan katolla pyörivässä rummussa ja kastelu sekä hiilidioksidin erottelu hoituvat sisällä parakissa. Mallin tehoksi ilmoitetaan noin tonni hiilidioksidia vuorokaudessa eli, jos homma toimii liki keskeytyksittä ympäri vuoden, talteen saataisiin runsaat 360 tonnia vuodessa. Tämä vastaisi noin 80 henkilöauton päästöjä. Ongelmana tosin säilyy se, että tämäkin prosessi vaatisi energiaa vielä monen (monen kymmenen?) henkilöauton kulutuksen edestä.

Keinometsien tulevaisuus

Yhdysvalloissa laajaa hiilidioksidin talteenottoa ja varastointia tutkivaa ohjelmaa vetävä MIT:n Howard Herzog pitää keinopuiden tulevaisuutta vielä aivan avoimena. Hänestä isoin kysymys on yhä se, kuluttavatko puiden vaatimat prosessit itse asiassa enemmän energiaa kuin alun perin talteen otettavan hiilidioksidin päästänyt energiantuotanto tuottaa. Toisin sanoen: onko keinopuissa alun pitäenkään mitään mieltä.

Selvää on, että melkoisesti energiaa keinopuut syövät kaiken tuotekehittelyn jälkeenkin, ja tämän tuottamiseksi Lackner onkin ehdottanut ydin- ja tuulivoiman lisäämistä. Tästä herää kuitenkin kysymys, voisiko tätä sähköä sittenkin käyttää korvaamaan fossiilista energiantuotantoa ja näin ehkäisemään hiilipäästöjä jo alun pitäen. Toisaalta tekniikan kehittäjät argumentoivat, että keinopuille voi olla vielä tarvetta, jos ilmakehän hiilidioksidipitoisuutta halutaan alkaa aktiivisesti vähentää. Siinä tilanteessa ovat kaikki keinot tarpeen.

Keinopuiden kehittelyn lupaillaan etenevän niin vauhdikkaasti, että muutaman vuoden kuluttua saadaan jo isomman mittakaavan pilottilaitoksia, vuonna 2018 ensimmäinen täyden mittakaavan keinopuumetsä ja vuonna 2040 keinometsiä istutetaankin ympäri maailmaa. Puhutaan sadoista tuhansista, jopa miljoonista ”puista”. Esteettisesti keinopuumetsät jäävät muuten sitten kaikkien mahdollisten design-panostusten jälkeenkin kauaksi taakse tuulivoimapuistoihin verrattuna.

Massiivinen projekti

Vaikka keinopuiden energiaongelmat – ja siinä sivussa esteettisetkin kysymykset – saataisiin ratkaistua, jäljelle jää vielä visaisia pulmia. Yksi on se, että kaikenlainen hiilidioksidin talteenotto ja varastointi (CCS) on väkisinkin vähintään yhtä suurta teollisuutta kuin se alkuperäinen fossiilinen energiantuotanto, jonka päästöjä ollaan siivoamassa. Tämä johtuu yksinkertaisesti siitä, että poltettaessa puhtaintakin mahdollista hiiltä, antrasiittiä, hiilidioksidia syntyy 3,7 tonnia, sillä palamisprosessissa hiileen yhtyy happea.

Kun alkuperäisen polttoaineen kuljettamiseen tarvitaan yksi tankkeri, nesteeksi puristettunakin hiilidioksidijätteen kuljettaminen vaatisikin pari tankkeria enemmän. Lisäksi nesteytys kuluttaisi viidenneksen alkuperäisen polttoaineen energiasisällöstä. Kaasuna kuljetettavat tilavuudet olisivat vielä hurjempia.

Toisaalta, keinometsien voi juuri päinvastoin ajatella näppärästi jättävän tämän CCS-teknologioiden yleisen kuljetusongelman ilmakehän tehtäväksi. Päästöt syntyvät missä syntyvät, mutta keinometsät voitaisiin sjoittaa sellaisille alueille, missä hiilidioksidi voidaan pumpata saman tien suoraan sopiviin maanalaisiin esiintymiin talteen. Lisäksi tietysti hiilidioksidia voidaan imeä ilmasta käytettäväksi teollisiin tarkoituksiin ja vaikka kasvihuoneissa, mutta näiden merkitys globaalin tilanteen kannalta on erittäin pieni.

Siinä puolestaan keinopuuteknologiat häviävät suoraan polton yhteydessä tehtävälle hiilidioksidin talteen otolle, että voimaloiden savukaasuissa pitoisuudet ovat suuremmat ja niistä hiilidioksidin erottelu käy tehokkaammin. Joka tapauksessa, otettiinpa kaasu talteen missä vaiheessa tahansa, käsiteltävät ja liikuteltavat ainevirrat ovat valtavia.

Keinopuiden "juurista" maanjäristyksiä

Lopuksi hiilidioksidi on siis vielä pumpattava maan alle. Tarkoitukseen soveltuvia tyhjiä – ja tyhjennettäviä – öljy- ja kaasuesiintymiä, merenalaisia pohjavesikerrostumia ynnä muita mahdollisia loppusijoituspaikkoja on kartoitettu pitkänkin ajan tarpeisiin, mutta varmuutta loppusijoituksen turvallisuudesta ei ole.

Tuore New Scientist (26.9.) kertoo juuri viime kuussa Lontoossa pidetystä konferenssista, jossa pohdittiin hiilidioksidin varastoinnin mahdollisia geologisia riskejä, kuten tsunameja ja maanjäristyksiä. Esimerkiksi British Geological Surveyn tutkijan Andrew Chadwickin mukaan, kun pohjavesikerrostumiin pumpattu hiilidioksidi kohotessaan laajenee, aiheutunut paineen lisäys voi aktivoida siirroksen ja aiheuttaa maanjäristyksen. Yhdysvaltalaisen Ernest Majerin mukaan myös hiilidioksidin, veden ja kiviaineksen kemialliset reaktiot voivat muuttaa kivikuoren epävakaaksi.

Pohjanmeren Sleipnerin öljykentällä harjoitetun hiilidioksidin pumppauksen puolestaan arvellaan vuonna 2008 jo aiheuttaneen 4 richterin maanjäristyksen. Jos järistys olisi ollut voimakkaampi, seurauksena olisi voinut olla tsunami, arvelee geofyysikko Christian Klose.

Lisäksi ei ole lainkaan varmaa, pysyykö hiilidioksidi varastoissaan, vai voiko niistä tapahtua vuotoja. Suuret hiilidioksidivuodot voisivat olla vaarallisia, paitsi paikallisesti eläimistölle ja ihmisille, myös globaalisti ilmastolle.

Aikamoisia keinopuita.

Pasi Toiviainen

lue lisää

Päästöoikeuksia jäljellä 12 vuodeksi – kiire konkretisoituu

Thu, 08 Oct 2009 17:32:45 +0300

Uuden tutkimuksen mukaan EU-mailla on nykyisellä kasvihuonekaasujen päästötasolla jäljellä ”päästöoikeuksia” enää 12 vuoden ajaksi. Siitä eteenpäin päästöjen olisi siis oltava nolla. Yhdysvallat puolestaan hukkaavat päästökiintiönsä nykymenolla vain 6 vuodessa. Näihin hätkähdyttäviin lukuihin päädytään, kun lähtökohdaksi otetaan se, että jokaisella maapallon asukkaalla on oikeus samansuuruiseen hiilijalanjälkeen.

Tämä globaalia oikeudenmukaisuutta korostava ajatusmalli on selvästi yleistymässä ja, ottaen huomioon ajatuksen vallankumouksellisuuden, se on oikeastaan otettu vastaan yllättävän vähällä nikottelulla. Esimerkiksi Helsingin Sanomat arvioi pääkirjoituksessaan (24.9.), että kehitysmaiden kantaan, jonka mukaan teollisuusmaiden on vastattava – ainakin taloudellisesti – valtaosasta päästöleikkauksia, ”on hyvät perusteet”. Niin kuin onkin. Nykyinen elintasomme on saavutettu hiilidioksidia tupruttelemalla, ja nykyinen kriisi johtuu pääosin teollisuusmaiden päästöistä. Kaikilla ihmisillä on puolestaan oltava yhtäläinen oikeus korkeaan elintasoon.

Eri asia tietysti on myöntää tämä malli ikään kuin filosofiseksi lähtökohdaksi, kuin alkaa myös toteuttaa sitä. Teollisuusmaille tämän ajatuksen hyväksyminen tarkoittaisi melkoisia ilmastotalkoita. New Scientist -tiedelehti (19.9.) otsikoikin juttunsa saksalaistutkijoiden laskemista oikeudenmukaisista päästökiintiöistä ytimekkäästi: ”Oikeudenmukainen jalanjälki merkitsee hiilikonkurssia”. Kiire teollisuusmaissa tarvittavan muutoksen suhteen alkaa vähitellen konkretisoitua.

Edes Kiina ei enää selviä vastaavasta haasteesta helpolla: nykytahdilla sen oikeudenmukaiset päästöoikeudet loppuvat 24 vuodessa. Ja kuten tiedetään, nykyään Kiinan päästöt kasvavat kovaa vauhtia. Brasilialla oikeudet riittäisivät 46 vuoden ja Intialla jopa 88 vuoden tuprutteluun – eli kenties aina myytäväksi asti.

Taloustieteilijä Nicolas Stern: loppu talouskasvulle

Toisesta itävästä – ja kauan odotetusta – ajattelun vallankumouksesta kertoo puolestaan ekonomisti, London School of Economicsin professori Nicholas Sternin toteamus, jonka mukaan ilmastonmuutos pakottaa rikkaat valtiot luopumaan jatkuvan talouskasvun unelmastaan. Guardian-lehden haastattelussa (11.9.) Stern katsoo, että talouskasvu on mahdollista vielä noin 20 vuotta, mutta sen jälkeen kasvun ajat ovat ohi.

Tämä pätee siis siitä huolimatta, että jossain määrin onnistuttaisiin murtamaan bruttokansantuotteen kasvun ja hiilidioksidipäästöjen lisääntymisen välinen kytkös eli siirtymään vähähiilisempään talouteen, mikä kuitenkin on Sternin mielestä ykköstavoite.

Lisäksi Stern huomautti, että kun hän kuuluisassa Sternin raportissaan suositteli maiden käyttävän ilmastonmuutoksen vastaiseen kamppailuun 1 prosentin kansantuotteestaan, nyt summa on uuden tilanteen valossa korotettava 2 prosenttiin. Hän arvioi ilmastonmuutoksen etenevän monin tavoin nopeammin kuin vuona 2006 uskottiin.

Vielä kahden asteen tavoitteesta

Palatakseni tutkimukseen oikeudenmukaisista kansallisista päästöoikeuksista, täytyy vielä mainita, että sen pohjanahan on tietysti tavoite pysäyttää lämpeneminen enintään 2 asteeseen esiteolliseen aikaan verrattuna. Niinpä luvut ovat aika kovat; 12 vuotta armon aikaa eurooppalaisille ja 6 vuotta yhdysvaltalaisille. Tutkijoiden mukaan tämä antaisi noin runsaan 60 prosentin mahdollisuuden pysyä tavoitteessa.

Toisaalta, laskelmat perustuvat aiemmin tänä vuonna Nature-lehdessä julkaistuun tutkimukseen [linkki tiivistelmään tässä], joka käsittääkseni antaa mainitun todennäköisyyden silloin, jos koko maailman päästöt on vuonna 2050 saatu leikattua puoleen. Näin ollen laskelmat edustavat niin sanoakseni virallista konsensus-käsitystä, mutta kuten blogissani on tullut aiemmin esiin, näin ”pienellä” päästöleikkauksella riski tavoitteen ylittymiseen voi itse asiassa olla huomattavasti suurempikin.

Äskettäin englantilainen ilmastotutkija Mark New esimerkiksi vahvisti yhä voimistuvan käsityksen, että 2 asteen tavoitteessa voidaan pysyä vain mikäli onnistutaan kehittämään teknologia liian hiilidioksidin imemiseksi pois ilmakehästä [linkki tässä]. ”Uskon, että poliitikot tietävät tämän. Uskon, että on olemassa sanaton ymmärrys siitä, että neuvottelujen kohteena on, ei 2 C, vaan 3 C tai 5 C”, New muistutti Kööpenhaminan neuvottelujen tärkeydestä.

Pasi Toiviainen

lue lisää

Mikä sulatti lumipallo-Maan? – kommentti toisinajattelijan kolumniin

Tue, 29 Sep 2009 14:48:42 +0300

Kööpenhaminan suuri ilmastokokous lähestyy ja tätä silmällä pitäen YLE Uutisilla on jo jonkin aikaa ollut omat ilmastosivustonsa [linkki tässä]. Taustoittavien artikkelien ja uutisten lisäksi sivuilta löytyy ”toisinajattelijan” kolumni otsikolla ”Vain muutos on pysyvää”. Sen on kirjoittanut (tätäkin blogia aktiivisesti kommentoinut) MOT-ohjelman tuottaja Matti Virtanen. Ottaen huomioon kolumnin julkaisufoorumin, kyseinen teksti vaatii saatteekseen muutaman kriittisen kommentin.

Ilmasto ei olekaan vakio

Virtanen aloittaa juttunsa toteamalla, että ilmasto ”on aina muuttunut ja muuttuu herkeämättä maailman loppuun asti”. Sitten hän valittaa, että ”tästä toteamuksesta voi saada otsaansa ilmastonmuutoksen kieltäjän eli denialistin leiman”.

Tosiasiassa kukaan järjellinen ihminen ei väitä ilmaston olevan vakio. Esimerkiksi IPCC:n viimeisimmässä arviointiraportissa (2007) ilmaston menneitä vaihteluita käsitellyt luku on yli 60-sivuinen ja aihetta sivutaan monissa muissakin luvuissa. Kaikki maailman paleoklimatologit varmasti jakavat Virtasen näkemyksen siitä, että ilmasto on alati muuttuvainen, mutta ei kai heitä tästä syystä leimata antroposeenisen eli ihmisen aiheuttaman ilmastonmuutoksen kieltäjiksi.

Minäkin olen vakuuttunut siitä, että ilmasto muuttuu aina ja jatkuvasti – välillä hitaammin, välillä nopeammin. En silti koe olevani denialisti. Jos Virtanen on saanut rasitteekseen denialistin leiman, ehkä se johtuukin jostain muusta. Pidetään tämä mahdollisuus mielessä ja tutkitaan kolumnia hieman lisää.

70-luvun jääkausikauhu

Virtanen muistuttaa, että 70-luvulla maapallon pelättiin suistuvan uuteen jääkausijaksoon. ”Muistan keskusteluja siitä, miten etenevä mannerjäätikkö raivaa tieltään kaiken irtaimiston: kasvillisuuden, maaperän ja ihmisen luomat rakennelmat”, hän kirjoittaa. Se mitä hän yrittää esimerkillään sanoa, ei suoraan ilmene, mutta oletettavasti sitä, mitä ilmastoskeptikot aikaisemminkin: vääriä hälytyksiä on annettu ennenkin.

Mutta mistä 70-luvun jääkausipelossa oli oikeasti kyse?

Jääkausijaksot ovat seurausta Auringon ja Maan välisten suhteiden muutoksista niin sanottujen Milankovichin jaksojen mukaisesti. 70-luvulla tutkijat päätyivät siihen näkemykseen, että jääkausijaksojen väliset lämpöjaksot eli interglasiaalit ovat säännönmukaisesti noin 10 000 vuoden mittaisia. Koska nykyinen lämpöjakso, holoseeni, vaikutti näin ollen olevan jo lopuillaan, tuolloisen parhaan tiedon mukaan maapallo vaikutti olevan matkalla kohti uutta jääkautta.

Periaatteessa muutos kohti uutta jääkausijaksoa on myös alkanut. Käänne tapahtui noin 8000 vuotta sitten, kun maapallo alkoi niin sanotun holoseenin lämpöoptimin jälkeen hyvin hiljalleen viiletä. Nykyään kuitenkin tiedetään, että myös yli 10 000 vuoden pituisia interglasiaaleja on esiintynyt ja että 70-luvun pelot uudesta jääkausijaksosta olivat pahasti ennenaikaisia. Nykytiedon valossa nykyisen lämpimän jakson pituus olisi todennäköisesti ollut – ilman ihmisen puuttumista asioiden kulkuun – noin 40 000 vuotta. Nykytilanteessa lämpöjaksomme oletettavan keston määritteleminen onkin paljon hankalampi juttu.

On se lämmintäkin pidellyt

Seuraavaksi Virtanen muistuttaa kolumnissaan siitä, että maapallolla on väliin ollut varsin lämmintäkin. Esimerkiksi keskiajalla ilmasto oli Virtasen mukaan ”huomattavasti nykyistä lämpimämpi”, sillä Kanta-Hämeessä kasvoi ”nykyistä enemmän pähkinäpensasta (Corylus avellana)”.

Kyllä ja ei. Kyseisen pähkinäpensaan levinneisyys toki kertoo siitä, että keskiajalla Hämeessä oli mitä ilmeisimmin lämpimämpää kuin muutamina viime vuosikymmeninä keskimäärin. Jos kyseisen pähkinäpensaiden tapauksen perusteella yritetään puolestaan vetää laajempia johtopäätöksiä koko maapallon ilmaston muutoksista, tähän sen todistusvoima ei riitä. Se nimittäin kertoo vain Kanta-Hämeestä. Kun vastaavia tutkimustietoja on koottu kaikkialta ympäri pohjoista pallonpuoliskoa, lopputulema on se, että nykyisin on yli puoli astetta lämpimämpää kuin keskiajalla. Keskiajan lämpöjakso oli sinänsä todellinen, mutta ajan ja paikan suhteen kovin ailahtelevainen ilmiö.

Siinä Virtanen on oikeassa, että keskiaikaa lämpimämpää oli holoseenin lämpöoptimin aikoihin, ja tätä lämpimämpää puolestaan edellisellä interglasiaalilla ja tätäkin lämpimämpää dinosaurusten aikakaudella. Se, miksi Virtanen näitä tietoja luetteloi, jää kuitenkin taas arvailujen varaan. Ilmeisesti tarkoitus on sanoa: maapallolla on ollut aikaisemminkin luontaisesti lämmintä ja niinpä nykyinenkin lämpeneminen on luonnollista.

Logiikka kateissa

Loppupuolella Virtanen vetää havaintojaan yhteen: ”Jostain syystä maapallon ilmasto on aina viilentynyt lämpöjaksojen jälkeen. Ja päinvastoin: maapallo ei ole muuttunut pysyvästi lumipalloksi.” Niin, ”jostain syystä”. Virtanen hyväksyy kyllä luontaisten ilmastonmuutosten ”perimmäiset” syyt, kuten Milankovichin jaksot, mannerliikunnat ja auringon aktiivisuuden vaihtelut sekä jopa ilmakehän kemian merkityksen muutosten nopeuttajana tai hidastajana, mutta muutoin hän ei luota ilmastotieteeseen pätkän vertaa.

Hän havainnollistaa ilmastotieteen epäluotettavuutta kysymällä ”miksi maapallon keskilämpötila on kääntynyt tällä vuosikymmenellä laskuun, vaikka kasvihuonekaasujen päästöt ovat lisääntyneet ennakoitua nopeammin?” Hänen oma vastauksensa tähän kuuluu: ”En luottaisi kehenkään, joka väittää tietävänsä tähän yksinkertaisen vastauksen”.

Virtasen kysymys on kuitenkin monellakin tavalla täydellisen epälooginen.

Ensinnäkin, kaikki järjelliset ilmastotutkijat tietävät, ettei kasvihuonekaasujen lisääntyminen ilmakehässä vaikuta maapallon lämpötilaan saman tien, vaan muutaman kymmenen vuoden viiveellä. Erikoista onkin, että toisaalla jutussaan Virtanen toteaa ilmastojärjestelmän sisältävän lukuisia ”vaikeasti arvioitavia viiveitä”, mutta tässä hän ei niitä näe, vaikka tieteilijät niistä muistuttavat – tai ehkä juuri siksi, toisinajattelija kun on.

Toinen epäloogisuus on, että koko hänen kolumninsa perustuu ajatukselle ilmaston luontaisista muutoksista, mutta omassa kysymyksessään hän sulkee ne kategorisesti pois. Hän olettaa, että kasvihuonekaasujen lisääntyessä ilmaston olisi jatkuvasti lämmettävä. Toisin sanoen ilmaston kuuluisikin olla lähtökohtaisesti vakio, eikä taustavaihtelua, joka johtaisi myös hetkellisiin viilenemisiin, saisi esiintyä. Näin siis Virtanen järkeilee siitä huolimatta, että tutkijat ovat todenneet lämpenemisen hetkellisen hyytymisen johtuvan juuri luonnollisesta taustavaihtelusta, muun muassa nykyisestä auringonpilkkuminimistä. Tai kenties juuri siksi.

Kysymyksenasettelun kolmas epäloogisuus liittyy puolestaan tarkasteltavan ajanjakson pituuteen. Virtanen on nimittäin itse eri yhteyksissä aikaisemmin korostanut (sinänsä ihan oikein), että ilmastollisia muutoksia on tarkasteltava riittävän pitkillä ajanjaksoilla. Toisinaan hän on puhunut 30 vuodesta, kuten edellisen blogini kommentissaan (”Klimatologiassa 30 vuotta on minimiaika, josta sopii sanoa jotain alustavaa”), toisinaan viitannut jopa 150 vuoden jaksoihin. Nyt hän on kuitenkin näkevinään lämpenemistrendissä ratkaisevan muutoksen vain noin 10 vuoden perusteella. Suorastaan hupaisaa on sitten jo se, että todellisuudessa viimeisin vuosikymmen on lämpimin vuosikymmen ainakin 2000 vuoteen.

Ne kuuluisat 0,7 astetta

Virtasen epäluottamus tieteeseen kuitenkin vain yltyy: ”Yhtä vähän uskon niihin, jotka väittävät tietävänsä miksi maapallon keskilämpö nousi viime vuosisadalla ne kuuluisat 0,7 astetta”, hän pauhaa.

Tästä todettakoon vain, että edistystä sentään tämäkin. Tällä kertaa hän sentään (ilmeisesti) luottaa siihen, että maapallo on todella lämmennyt, toisin kuin taannoisessa ”MOT: Al Goren epämiellyttävä puolitotuus” -ohjelmassaan, jossa hän pyrki vielä kyseenalaistamaan tämän tosiasian.

Mutta Virtanen jatkaa: ”Kokemani ja lukemani perusteella uskallan väittää, että 0,7 asteen lämpeneminen vuosisadassa ei ole mitenkään erikoista”.

Taas kerran: kyllä ja ei. Ilmastohistoriasta tunnetaan toki aivan huikeitakin hyppäyksiä paikallisessa keskilämpötilassa, hurjimmillaan osassa Grönlantia joskus 11 600 vuotta sitten noin kahdeksan astetta vuosikymmenessä. Mutta nyt puhutaan koko maapallon keskilämpötilasta. Siinä mittakaavassa 0,7 astetta vuosisadassa on jo aika erikoista. Käsittääkseni viimeisin näin nopea lämpenemisepisodi, josta on kohtuullinen varmuus, tunnetaan niinkin kaukaa kuin 55 miljoonan vuoden takaa. Esimerkiksi viime jääkausijakson päättyessä koko planeetan lämpenemisvauhti oli mitä ilmeisimmin vajaa aste vuosituhannessa.

Ja itse asiassa ilmastokysymyksessä ”erikoista” ei varsinaisesti olekaan jo tapahtunut lämpeneminen, vaan se, että ihmiskunta on jokusessa vuosikymmenessä nostanut ilmakehän hiilidioksidipitoisuuden korkeimmilleen vähintään miljoonaan ja todennäköisesti 20 miljoonaan vuoteen, ja se, että modernin länsimaisen tieteen mukaan kuluvan vuosisadan myötä maapallo lämpiää vielä muutamalla asteella. Tulevaisuus on se, josta on luvassa erikoista.

Päästöillä ei merkitystä

Lopuksi Virtanen lyö korttinsa (miltei) avoimesti pöytään. ”Ilmasto puolestaan jatkaa muuttumistaan, tapahtui päästöille mitä tahansa”, hän julistaa.

Tämä on, taas kerran, aika MOT-maisen häilyvästi ilmaistu näkemys, mutta tulkitsen sitä seuraavasti: ihmiskunnan päästöillä tai niiden vähentämisellä ei ole mitään vaikutusta ilmastoon, vaan sen muutokset jatkuvat täysin luonnollisten prosessien mukaisesti. Näin ollen Virtanen kieltää kasvihuoneteorian merkityksen. Voisiko siis sittenkin olla, että denialistin leiman hän on saanut juuri tämänkaltaisten näkemysten esittämisestä?

(Kyseisen toteamuksen oveluus on, muuten, tietysti siinä, että kirjoittaja voi halutessaan piiloutua myös sen taakse, että hänhän vain totesi, ettei päästöjen leikkaamisella – tai lisäämisellä – voida jäädyttää ilmastoa vakioksi tai muuta vastaavaa liirumlaarumia. Tällaisten monitulkintaisten epämääräisyyksien suoltamisen MOT:n ”ympäristötoimittajat” osaavat erinomaisesti, enkä osaa kutsua tällaista kirjoittelua muuksi kuin populismiksi.)

Mikä sulatti lumipallo-Maan?

Palaan vielä lopuksi Virtasen pohdiskeluun lumipallo-Maasta: ”Jostain syystä maapallon ilmasto on aina viilentynyt lämpöjaksojen jälkeen. Ja päinvastoin: maapallo ei ole muuttunut pysyvästi lumipalloksi.”

Maapallolla on toden totta ollut vaihe, jolloin enemmän tai vähemmän koko planeetta on ollut jään peitossa, päiväntasaajan tienoita myöten. Tämä 770–580 miljoonaa vuotta sitten maapalloa koetellut poikkeuksellisen ankara jääkausi laukesi nykytiedon mukaan supermanner Rodinian hajoamisen seurauksena. Tapahtuma voimisti rapautumista merkittävästi, mikä puolestaan sitoi ilmakehän hiilidioksidia ja jäähdytti planeettaa ratkaisevasti.

Mutta mikä sitten sulatti lumipallo-Maan? Miksi Maa ei tosiaan jäänyt pysyvästi lumipalloksi?

Itse asiassa tämä kysymys osoittautui tutkijoille pitkäksi aikaa niin hankalaksi, että vastauksen puuttumisen takia koko lumipallo-Maa-episodi tuntui, geologisista todisteistaan huolimatta, epäuskottavalta. Ei vaikuttanut olevan mitään selitystä, miten planeetta olisi enää voinut tällaisesta syväjäädytyksestä virota.

Kunnes yksi alun perin lumipalloteoriaa epäilleistä geologeista, Joseph Kirschvink, oivalsi, että jäästä ja kylmyydestä huolimatta tulivuoritoimintahan maapallolla jatkui. Tulivuoret puhkaisivat jäätiköt ja ajan myötä niiden päästämä hiilidioksidi kertyi ilmakehään. Lopulta riittävästi voimistunut kasvihuoneilmiö sulatti Maan. Seurasi poikkeuksellisen lämmin ajanjakso, joka johti myös evoluution massiiviseen kiihtymiseen, niin sanottuun kambrikauden räjähdykseen. Sittemmin lumipallo-Maan vaiheita on tutkittu paljonkin, eikä siihen enää suhtauduta epäillen.

Mutta jostain syystä Matti Virtanen ennemmin aprikoi, että lumipallovaihe päättyi ”jostain syystä”. Jos hän hyväksyisi edellä mainitun – ja ainoan järjellisen – selityksen, myös ihmisen hiilidioksidipäästöillä olisi yhtäkkiä merkitystä.

Pasi Toiviainen

lue lisää