Aikaleima

Visuaalinen leikekirja tunnelmoimiseen tietokoneen äärellä: Pinterest

Tuija Aalto — Mon, 06 Feb 2012 13:59:21 +0200

Pinterest on uusin edelläkävijä-nettikäyttäjien leikkipaikka. Sitä käytetään naistenlehtien korvikkeena haaveiluun, tavaroista ja sisustusideoista inspiroitumiseen, löytöjen tekemiseen sekä leikekirjailuun ja digitaaliseen askartelemiseen, kertovat kaverit.

Source: olotila.yle.fi via Tuija on Pinterest

Kehitysvaiheessa olevaan palveluun tarvitsee vielä erillisen kutsun. Laitan kutsuja mielelläni tämän blogin lukijoille: pyynnöt meilitse tuija.aalto miukumauku yle.fi ja otsikkoon viitteeksi Aikaleima goes Pinterest.

Tuija Aalto @ Pinterest

Aikaleima -pinboard kerää ajan merkit.

Ajan henki: työntekijä kohtuuttomasti alakynnessä työnantajan suhteen somessa

Tuija Aalto — Mon, 30 Jan 2012 10:46:34 +0200

Yksityisminää ei saa irti työminästä. Niinpä työnantajat pitää totuttaa nettielämään. On ajan henki, että työnantaja pyrkii olemaan mieltä ja ottamaan kantaa siihen, millä tavalla yksityinen henkilö on läsnä verkossa omalla ajallaan ja omissa nimissään. Ellemme pidä varaamme, voi käydä niin että tavaksi vakiintuu, että työnantaja omistaa henkilöbrändimme 24/7. Sellainen tilanne lähestyy jo digitaalista feodalismia.

Kokoan linkkejä työn ja nettielämän yhteensovittamisesta. Ehdota lisää, jos tietämäsi julkinen tapaus puuttuu koosteesta.

Helsingin sanomien 23.1. julkaistussa jutussa Facebook-potkujen takana usein kanteleva työkaveri todetaan:

Työnantajalle tuskin tulee yllätyksenä, että työntekijät suhtautuvat työpaikkaansa ristiriitaisin tuntein. Etenkin matalapalkka-aloilla, joilla työolot ovat kehnot ja ihmiset helposti korvattavissa.

Kahvihuoneiden estottomasta kritiikistä Facebook-tilityksen erottaa kuitenkin se, että siitä jää kirjallinen jälki.

Se on kätevää, kun muutenkin halutaan päästä eroon hankalaksi koetusta työntekijästä, kirjoittta Helsingin sanomat.

Juttuun haastatellun Palvelualan ammattijärjestö Pamin Tampereen aluepäällikkö Niina Koivuniemen mukaan keinoon onkin turvauduttu osana irtisanomisen perustelurepertuaaria. Jos irtisanominen on päätynyt oikeuteen, Facebook-kirjoitus ei ole se, jonka työnantaja on ottanut esiin irtisanomisen perusteena.

Summa summarum: ihmiset ovat joskus hankalia, mutta se että he ilmaisevat mielipiteensä sosiaalisessa mediassa ei välttämättä ole irtisanomisperuste.

Miten voisimme valaa suomalaisiin enemmän rohkeutta pitää kiinni nettielämästään?

Digiemansipaatio

View more presentations from Tuija Aalto

Toimittaja tutustuu Twitteriin, tapaus vaali-ilta

Tuija Aalto — Mon, 23 Jan 2012 01:30:02 +0200

Talouselämän toimittaja Sami Rainisto otti vaali-iltana tuntumaa Twitteriin ja taltioi puoli minuuttia kokemuksestaan (valitettavan epätarkkaan) YouTube -videoon. Tuolta se näyttää, kun pulina on vlikasta.

Keskisuomalaisen toimittaja Ville Grahn hyödynsi Twitteriä presidentinvaalit minuutti minuutilta -seurannassaan.

Ylen toimittaja Jukka Niva kokosi presidentinvaalin tulosiltaan muutaman some-katsauksen. Kuvat TV-ruudusta, jossa lähetyksen päällä teksti-tv:n sivu 398, jonne moderaattorien tiimimme julkaisi illan aikana 960 Twiittiä.

Kaksi kerrosta Twitteriä TV-ruudulla: kuvassa graafisena elementtinä ja teksti-TV-kerroksena lähetyksen päällä.

Twiittien tuominen ruudulle teksti-TV:n kautta on ruotsalainen keksintö. Twitteristä Ylen TV-lähetyksissä aikaisemmin: Tapaus #A2ilta - TV-ohjelman digitaaliset kerrokset ja pitkä häntä

Niva lainasi katsauksessaan myös Tarja Halosen Twiittiä.

Ehdokkaat, äänten laskenta alkaa kohta. Tuttu tunne mutta vähän toisenlainen kuin ennen. Tsemppiä ja hyvää mieltä kaikille iltaan!

— Tarja Halonen (@TarjaHalonen) January 22, 2012

Illan juontajan Riikka Uosukaisen ilmaisema epäilys, josko kyseessä oli oikeasti väistyvä presidentti vai "joku sosiaalisen median nimimerkki" aiheutti reaktioita Twitter-käyttäjissä.

@tuija Otapa Riikka Uosukainen somen intensiivikurssille. Tarkoitti ehkä vitsiksi, mutta heitto Halosen Twitter-tilin aitoudesta oli korni.

— Eija Mäkinen (@Eija_Makinen) January 22, 2012

Sosiaalisen median yleissivistykseen kuuluu lähdekriittisyys, ja välineiden tullessa tutummaksi oppii myös, ketkä käyttäjät tiedetään aidoiksi toimijoiksi. Se vaatii palvelujen tuntemista ja verkostojen luomista.

Jussi Linkola neuvoo Twitterin käytön alkuun

Jos Twitter on vielä ihan outo väline, mutta kiinnostuit, perehdy Jussi Linkolan kokoamaan Twitterikoulutus-pakettiin.

Sosiaalisen median koulutusta tarjolla

Maanantaina 23.1. on muuten viimeinen päivä ilmoittautua Tampereen yliopiston ja Palmenian yhdessä järjestämään toimittajille suunattuun sosiaalisen median koulutukseen. Jo kuudes kurssi Metropolian tarjoamaa sosiaalisen median koulutusta toimittajille starttaa sekin ensi kuussa ja ilmoittautua ehtii vielä.

Niinistö ja Haavisto sosiaalisen median vahvimpia

Tuija Aalto — Mon, 23 Jan 2012 00:48:41 +0200

Niinistö ja Haavisto ovat Facebookin kunkkuja, otsikoi Kauppalehti vaalisunnuntaina.

Niinistö ja Haavisto tasoissa Suomi24:n keskusteluissa äänestyspäivänä, laski Suomi24-palsta samana päivänä.

Niinistö ja Haavisto seuratuimpia Twitterissä, havaitsi Tapio Kantele jo aiemmin.

Meillä on presidentinvaalin toisella kierroksella kaksi sosiaalisessa mediassa vahvasti toimivaa ehdokasta. Tästä on hyvä hiihdellä kohti kakkoskierrosta.

Viikko journalismin tulevaisuudessa: Uutisissa puhutaan aidasta, Twitterissä aidanseipäistä

Mika Rahkonen — Fri, 20 Jan 2012 15:33:57 +0200

Postaus on journalismin tulevaisuutta käsittelevää säännöllistä kirjoitussarjaa, jota aiemmin julkaistiin Yleisradion sisällä.

Perinteisten välineiden uutisten ja netin vuorovaikutus on Yhdysvalloissa osastossa Hyvääpäivää-kirvesvartta.
Tai siltä ainakin vähän näyttää, kun katsoo Amerikan viime vuoden käsitellyimpiä aiheita uutisissa, blogeissa ja Twitterissä.

Kymmenestä suurimmasta mainstream-uutisaiheesta blogien TOP 10 –listalle pääsi neljä, mutta Twitterissä valtavirran uutispainotukset eivät paljon hetkauttaneet. Kymmenen Twitterissä suosituimman aiheen joukossa ei ollut kuin yksi uutisten kärkikymmenikön asia - talous.

Näkyykö tässä tragikoominen ohipuhuminen, vai onko maailma kohdallaan juuri näin? Onko vain hyvä, että uutiset eivät toista nettiaktiivien agendaa – ja toisinpäin?

Tuossa samassa palvelussa on muuten aivan mainio interaktiivinen härpäke, jossa voi vertailla minkä tahansa suositun uutispalvelun tai –aiheen käsittelymäärää toisiinsa.

Tuota noin… miten paljon pienissä sanomalehdissä oli Apple-juttuja vuoden viimeisellä neljänneksellä verrattuna CBS:n aamu-uutisiin. Sekin selviää.

Miten sitä ilman tällaista tietoa ollenkaan ennen elettiin?

Digitaali-apostoli Clay Shirky summasi pari viikkoa sitten julkaistussa postauksessaan lempiaiheensa, sanomalehtien verkkopalvelun maksullisuuden eli ns. paywallin ongelmia.
Shirkyn mielestä paywallin pystyttäneet sanomalehdet ovat käsittäneet koko lailla isot strategiset asiat päin honkia.
Mikä on se tuote, mitä lehti myy? Keitä ovat lehden yleisöt? Eikun oikeasti? Mitä ne yleisöt oikein haluavat? Siis ihan tarkkaan ottaen?

Shirkyn postauksesta saa aika hyvän hyppystartin maksuseinän problematiikkaan, tähän mediabisneksen keskeiseen riidanaiheeseen, vaikkei olisi siihen aiemmin törmännyt.

Occupy Wall Street –liike on antanut ns. yhden prosentin kuulla kunniansa. Liikkeen mukaan yksi etuoikeutettu ökyprosentti amerikkalaisista panee yhdeksääkymmentäyhdeksää huokealla.

New York Timesissa joku hoksasi, että selvitetäänpä, keitä siinä inhassa yhdessä prosentissa oikein piileksii.

Tulos on infografiikka, joka paljastaa mm. että rikkaimmassa prosentissa amerikkalaisia on 3 699 urheilijaa, 6 751 näyttelijää, ohjaajaa tai tuottajaa ja 9 700 kokkia.

Samalla voi tsekata, miten itse sijoittuisi tulovertailussa missäkin päin Yhdysvaltoja.

*
Voisiko Hesari myydä lippuja lätkän Talviklassikkoon?

Jaa, miksei, myyhän Aftonbladetkin matkaoppaita, ja viiniklubi, se nyt alkaa olla jo itseään kunnioittavan laatulehden vähimmäisedellytys.

Tässä blogissa aiemminkin kunnostautunut Boston Globe kokeilee ilmaispalvelullaan erimoisia bisneksiä, joista urheilun lipunmyynti on yksi.

Globe jakoi syksyllä palvelunsa kahtia, pyhitti lehtibrändinsä journalismille, mutta yrittää tehdä Boston.comista yleisportaalia, josta bostonilainen löytää kaiken mitä tarvitsee tai mikä ilahduttaa.

(No, ainakin urheiluliput menevät varmasti kaupaksi tuosta vaan. Boston on nimittäin oikeasti sellainen urheiluhullu kaupunki, jossa kaikki suomalaisia urheiluhulluiksi sitkeästi väittävät voisivat käydä hankkimassa vähän tervetullutta perspektiiviä väsyneelle hokemalleen.)

Twitter on ostanut kanadalaisen Summifyn, joka niputtaa valtavasta määrästä tweettejä suosituimmat linkit ja toimittaa ne asiakkaalle niin usein kun sovitaan.
Okei, ei kuulosta maailmaa ympäri kääntävältä kaupalta.

Mutta kiinnostavaksi käy siinä kohdassa, kun väitetään, että tällainen palvelu voisikin muodostaa tulevaisuuden sanomalehden. Tai siis merkittävästi parannellun version siitä.

Ajatus – joka ei tietysti ole upouusi – menee niin, että ensin valitsee huolellisesti sopivan kasan Twitterissä seurattavia. Sitten käyttää Flipboardin kaltaista applikaatiota, joka käärii koko höskän helppolukuiseen ja cooliin muotoon ja avaa Twitterissä jaetut linkit valmiiksi. Ja kun tähän summaa käyttäjän maun oppivan Summifyn, käsissä on palvelu, joka seuloo kiinnostavammiksi tms. arvioimiesi lähteiden parhaat palat vaikka kerran päivässä. Tai kaksi kertaa.

Tämmöinen olisi luultavasti kaksikymmentä vuotta sitten kuulostanut aika hassulta.

Datavisualistinen kevennys.

Tiesittekö, että yli kolme prosenttia maailman kauppoihin kärrätystä juustosta päätyy myymälävarkaille?

Tai että kuubalaiset vetävät röökiä (tai, no, ehkä sikareita) melkein kahdeksan kertaa niin paljon kuin nigerialaiset?

Tai että me täällä Ylen uutis- ja ajankohtaistoiminnassa laitamme ääntenlaskennan huipennukseksi presidenttiehdokkaat hiihtämään kilpaa? Eduskuntavaaleissa puoluejohtajien laji oli pikajuoksu.

Näin käynnistyi Yle Uutisten Suora linja

Tuija Aalto — Thu, 12 Jan 2012 23:36:47 +0200

Viikko journalismin tulevaisuudessa: Tässä ovat netin keisarit! Näin Facebook aiheutti Kreikan velkakaaoksen!

Mika Rahkonen — Sat, 17 Dec 2011 00:02:35 +0200

Postaus on journalismin tulevaisuutta käsittelevää säännöllistä kirjoitussarjaa, jota aiemmin julkaistiin Yleisradion sisällä.

Joulu lähestyy ja mieli on ylevä, joten aloitetaan korkealta.

Tekki/netti/media/vekotinsaitti Gizmodo listaa netin 25 suurinta vaikuttajaa.

Nämä ovat ihmisiä, joiden sanoilla on painoa ja joiden perässä nettitrafiikki kulkee.

Listalla on mm. Reutersin sosiaalisen median tuottaja Anthony DeRosa, New York Timesin tekno-bloggari Jenna Wortham, Two And a Half Meniin loikannut näyttelijä ja Twitter-sensaatio Ashton Kutcher ja yksi maailman kuuluisimmista leffakriitikoista, Chicago Sun-Timesin Roger Ebert.

Mutta kuka on ykkönen?

Ykkönen on Reddit-palvelun käyttäjänimimerkki Maxwell Hill. Hän oli ensimmäinen, joka keräsi Redditissä yli miljoona karma-pistettä, joita saa, kun postaa hyviä linkkejä ja kirjoittaa rakentavia kommentteja.

Ovatko nämä sitten oikeasti netin vaikutusvaltaisimmat ihmiset?

Njääh. Mutta on pohdinnassa vinha perä. Netin keisarit pystyvät ohjailemaan yleisövirtoja paljon paremmin kuin mihin vanhemmissa tiedotusvälineissä on totuttu. Tästä median uusvallasta on vielä puhuttu aika vähän, mutta takuulla siitä puhutaan pian lisää.

Reuters kyseli mediakonferenssiinsa osallistuneilta ns. vanhan median ja markkinointialan pomoilta, mikseivät nämä hillu Twitterissä. Vastauksissa risteävät kivasti ylimielisyys ja itseironia.

Reippain oli mainosalan jätin WPP:n ykköspomo Martin Sorrell: ”Teidän sähköposteihinne vastaamisessa on jo tarpeeksi. Kamoon, olen 66-vuotias, melkein liimatehtaalla”, töräytti Sorrell.

Sitten Ruotsiin. Siellä on aina niin kivaa.

SVT on alkanut satsata tietokantajournalismiin, ja kertoo siitä parin minuutin videolla.

Yhtiön tuorein datajournalismin hanke on selvitys siitä, missä päin Ruotsia on eniten poliiseja suhteessa väkilukuun.
Ihan kiva tietää, mutta, tuota noin, lopputulos ei ns. luvalla sanoen näytä ihan järjettömän coolilta.

Samainen SVT on ilmeisesti joutunut selittämään aika monelle asiakkaalleen, miksi yhtiö ei ole tehnyt enempää applikaatioita tarjonnastaan. Ehkä jopa niin monelle, että selitys kirjoitettiin ylös ja julkaistiin yhtiön verkkosivuilla.

SVT selittää, että suljettu applikaatio on huonompi ja vähintään tekijälleen hankalampi ratkaisu kuin kaikkialle sovitettu webbipalvelu.

Lisäksi yhtiö antaa ymmärtää oppineensa yhteyksistä Applen kanssa, että on kivempi, jos ei tarvitse olla yhteyksissä Applen kanssa.

Tätä samaa applikaatiot vs. web –riitaa käydään maailmalla jo ties kuinka monetta vuotta. Siltä on helppo säästyä, jos hoksaa katsoa muualle.

Mutta mediataloissa tätä asetelmaa seurataan tarkasti. Applikaatiomarkkinoilla liikkuu yli kaksi miljardia taalaa, laskee tutkimusyhtiö Forrester, joka onkin sitä mieltä, että koko se intternetti on jo hengityskoneessa.

Höpö höpö, vastaa journalismitutkija / webbiguru Dave Winer.

Kiitos tästä linkistä tähän samaan blogiin kirjoittavalle kollegalle Karde Haakanalle.

Markkinatutkimusyhtiö Insites ei halua, että sitä kutsutaan markkinatutkimusyhtiöksi. Sitä pitäisi kutsua muutosagentiksi.
Niinpä tietysti.

Oli miten oli, mutta niin on, että Insites on tehnyt vaikuttavan kalvo-show’n sosiaalisen median tilastoista pitkin maailmaa.

167 kalvon esitys on täynnä varmasti ihan hyödyllistä, mutta vähän ehkä tylsää dataa.

Siitä selviää mm., että yli puolet on potkaissut joskus jonkun sosiaalisen median verkostostaan ulos. Mikä on yleisin syy?
Tappelu? Mustasukkaisuus? Salavuoteus? Intohimorikos? Plääh – yhteyksien vähäisyys. Mitäs mä sanoin, että data on vähän tylsää.

NBC alkaa jo ottaa vauhtia Yhdysvaltain presidentinvaaleihin.

Yhtiö avasi vastikään pelkästään politiikalle pyhitetyn saitin. Se yrittää olla vähän kunnianhimoisempi verkkopalvelu kuin mihin Amerikan network-televisiossa on totuttu. Tarkoitus ei ole enää pelkästään kasata tv-tuotantoja verkkoon, vaan luoda nettimäisempää ilmaisua.

*
Kevennys.

Aiheuttiko Facebookin menestys Kreikan velkakriisin?
Ilman muuta!
Saivatko Ava-nimiset vauvat Yhdysvaltain asuntokuplan aikaan?
Totta kai!
Businessweek näyttää, miten voi todistaa mitä vaan, kun on kaksi käyrää ja vahva usko.

Mistä avoimuus- ja läpinäkyvyyspuhe sai alkunsa?

Tuija Aalto — Thu, 15 Dec 2011 10:37:43 +0200

Avoimuus ja läpinäkyvyys uivat puheenparteemme vuosituhannen vaihteessa. Avoimuudesta ja läpinäkyvyydestä puhutaan nyt niin julkisen hallinnon ja kirkon, kuin kaupan ja teollisuuden ja muun yritystoiminnan piirissä.

Sen toivat muassaan yhteiskunnalliset muutokset niin idässä kuin lännessä - ja muutosta kiihdytti internetin aiheuttama viestintäteknologinen murros.

Suljettu EU alkoi avautua vuosituhannen vaihteessa

“Vuosituhannen vaihteen arjessa elää voimakkaana tiedon vallankumous, kun uusi tekniikka ja internetin tapaiset kanavat avaavat räjähdysmäisiä tiedon levityksen näköpiirejä. Ne saavat EU:n tiedotuksen näyttämään entistä vanhakantaisemmalta.”

HS - Pääkirjoitus - 15.10.1998 (HS arkisto)

“Avoimuus ja läpinäkyvyys ovat nykypäivän sanoja, joiden toteuttamista EU on pystynyt tehokkaasti estämään", piiskasi Helsingin sanomat pääkirjoituksessa 25.2.1999 (Tiedonvapaus korostuu nykyaikana).

Suomen julkisuuslaki uudistui 1999

Aikaisemmin voimassa olleen nimikirjalain mukaan henkilökohtaisesti määräytynyt palkka oli pidettävä salassa. Nimikirjalain muuttamisesta annetun lain (627/1999) mukaan valtion ja kunnan virkamiesten sekä viran- ja toimenhaltijoiden palkkaa koskevat tiedot ovat julkisia. Julkisuus koskee siis myös niitä eriä, jotka määräytyvät henkilökohtaisen suorituksen ja sen arvioinnin perusteella.

OM: Laki viranomaisten toiminnan julkisuudesta ja siihen liittyvät lait - muutosten pääpiirteet

Hallinnon avoimuus ei ole kuitenkaan käytännössä toteutunut. Valtio-opin professori Matti Wiberg osoitti laajassa tutkimuksessaan, että viranomaiset eivät noudata avoimuussäädöksiä. Artikkeli Salaajien valtakunta julkaistiin 19. joulukuuta 2010 Helsingin Sanomissa.

“Avoimuudesta on säädetty perustuslaissa, julkisuuslaissa, hallintolaissa, nimikirjalaissa sekä henkilötietolaissa. Reaktiotapoja pitäisi olla vain yksi: kaikkien viranomaisten pitäisi toimia samalla tavalla. Julkiset tiedot pitäisi antaa ilman lisäselvitysvaatimuksia. On perusoikeus saada julkisia tietoja viranomaisilta, pyydetyllä tavalla ja ilman aiheetonta viivytystä. Viranomaisilla on tiedottamisvelvollisuus."

Asko Hynninen koki vaikeaksi edes hahmottaa sitä, mitä tietoa viranomaisilla oikein on ja missä muodossa.

"Tässä kovin viattomalta tuntuvassa tietopyynnössä yksi virkamies saattoi lyödä luuria korvaan ja uhata lakimiehillä ja juridisilla sanktioilla. Toinen piti tietopyyntöjä niiden aiheuttaman työmäärän takia kohtuuttomina. Kolmas rukoili nöyrästi jatkoaikaa, kun tietojärjestelmät eivät olleet vielä lain edellyttämässä kunnossa. Neljäs virkamies kannusti työtämme ja arvosteli itse virkamieskuntaa pilkunviilaamisesta ja haluttomuudesta aktiivisesti edistää kansalaisten tiedonsaantia."

Avoin data - liike voimistui vuonna 2011

Vaikka kansalaisen on siis tutkitusti vaikea saada tietoa viranomaiselta edes pyytämällä, puskevat avoimen tietoyhteiskunnan aktiivit asiaa voimallisesti eteenpäin.

Tieto pitää tarjota pyytämättä, koneluettavassa muodossa, ja avoimesti lisensoituna. Asiaan kuuluu että tiedon käyttöä hankaloittava maksullisuus puretaan.

Liikenne- ja viestintäministeriö teetti oppaan datan avaamisesta (Julkinen data) ja valtioneuvosto laati periaatepäätöksen julkisen sektorin
digitaalisten tietoaineistojen saatavuuden parantamisesta ja
uudelleenkäytön edistämisestä

Avoimen datan käytön edistämiseksi on järjestetty jo kolme Apps4Finland-kilpailua 2009, 2010 ja 2011.

YLE Uutiset kertoi eilen, että virkamiehet yrittävät jarruttaa tietovarantojen avaamista kaikelle kansalle. Valtiovarainministeriö on vastustanut Maanmittauslaitoksen ehdotusta maastokarttojen avaamisesta maksutta kaikkien käyttöön.

Ylekin on ottanut ensimmäiset askelensa datan avaamisessa.

Verkkoviestinnän osaaminessa puutteita

Muutama vuosi sitten nähtiin sosiaalisen median läpimurto. Verkko-oppimisen ja yhteisöllisyyden parissa työskentelevä Ville Venäläinen pohti blogissaan hypetettyä avoimuutta.

“Välineet eivät vielä ole tasolla, joka tekisi verkossa työskentelystä aidosti kaikille avoimen. Tämä jo yksinkertaisesti siitäkin syystä ettei kaikilla ole pääsyä verkkoon ja tarvittavia taitoja käyttää verkkotyövälineitä. Tästä syystä esim. kunnallisen vaikuttamisenmalleja suunnitellessa on pakko miettiä myös vaihtoehtoisia teitä osallistumiselle – verkko ei vielä yksin riitä. Kouluttajilla ja viranomaisilla on tässä vielä työtä vuosiksi ellei vuosikymmeniksi. “

Avoimuus taas kerran. Ville Venäläinen Opi Olemaan -blogi 17.5.2009
Myös 85-vuotias Yle uudistaa yhtiöviestintänsä verkkoläsnäoloa ja haluaa kuulla suomalaisia.

Yllä listatut sekä muita poimintoja avoimuus - ja läpinäkyvyys - puheesta tässä Google-dokumentissa. Saa täydentää! Erityisesti olisin kiinnostunut aikalaismuistelusta sen suhteen, mistä avoimuus- ja läpinäkyvyyspuhe Suomessa lähti liikkeelle.

Voiko TV edistää yhdessä ajattelua?

Tuija Aalto — Mon, 12 Dec 2011 18:12:06 +0200

Sosiaalisen median myötä TV-kerronta on uuden kynnyksellä.TV:llä on nuorille katsojille viihdyttävä, keskustelua virittävä rooli. Euroviisut, A2-ilta ja viimeksi Linnan juhlat osoittavat, että kriittinen massa kansalaisia on halukkaita jakamaan yhteisen elämyksen.

TV ja netti yhdessä voivat olla uutta luovan ajattelun väline.

Toinen ruutu on media-arkea aktiivisille netin käyttäjille. Suomessa on 100 000 tablettia. Neljällä kymmenestä suomalaisesta (42%) on henkilökohtaisessa käytössään älypuhelin. Niitä hypistellään televisiota katsoessa.

Avun pyytäminen ja saaminen on sosiaalisessa mediassa arkista. Se tapahtuu usein käyttäjien omissa rajatuissa verkkojulkisuuksissa: keskustelupalstoilla ja blogeissa sekä Facebookin ryhmissä tai profiilien yksityisillä seinillä.

Voisiko joukkovoima Ylen avulla saada aikaan jotakin vielä enemmän kuin vilkkaan keskustelun? Voisiko Yle olla suomalaisia yhdistävä toimija, joka kokoaisi ihmisiä ajattelemaan yhdessä?

SVT:n sisältöstrategi Markus Sterky muistutti elokuussa Media & Messagessa, että TV-formaattien kehittymisen sykäyksiä on antanut teknologia. Esimerkiksi Haluatko miljonääriksi –formaatin SMS-visailuelementin synty vuonna 2004 mahdollistui premium-maksullisisten tekstiviestien myötä.

Twitter tekee TV:stä sosiaalisen

Sosiaalista televisiota nyt eteenpäin vievä Twitter on globaali hitti vertaisviestinnän työkaluna.

Viestintävälineiden kehitys ei kuitenkaan rajoitu sosiaaliseen mediaan, vaan muidenkin välineiden kehitystä kannattaa pitää silmällä.

Esimerkiksi Screen.io on HIITin tutkimushankkeesta syntynyt työkalu mahdollistaa reaaliaikaisen tiedon syöttämisen ja käsittelyn sekä tulosten tarkastelun ja visualisoimisen. (Mac App Storeen tuotteistettava sovellus saa nimekseen Slides & Polls).

Testasin sitä kesäkuussa 200 hengen seminaariyleisön kanssa sana-assosiaatio-idealla. Tuloksena syntyi paljastava käsitekartta x- ja y-sukupolven mielenmaisemasta.

Millaista uutta tietoa, millaisia oppimiskokemuksia voisi TV- tai radio-ohjelma tuottaa, kun suoran lähetyksen juontajalla olisi reaaliaikainen tutkimuksen tekemisen ja tulosten esittämisen työkalu käytössään?

Millaisia uusia ohjelmaformaatteja reaaliaikainen datan prosessointi mahdollistaa? Millaisia taitoja tällaisen ohjelman ohjelman toimittajalta vaaditaan? Mitä reaaliaikaisen datan visualisointi edellyttää TV-kerronnalta? Entä voiko samanaikainen osallistuminen, ”toinen ruutu,” tuoda lisäarvoa johonkin radio-ohjelmatyyppiin?

Voiko TV edistää yhdessä ajattelua? Mitä se edellyttää TV:n tekijöiltä?

Uusi tapa kertoa tarinoita: Storify

Tuija Aalto — Mon, 12 Dec 2011 08:17:21 +0200

Storify on verkkopalvelu, jolla voi lainata somelähteitä irrottamatta niitä omasta kontektistaan.

Tuoreita esimerkkejä:

Uutistoimittaja Kirsi Matson-Mäkelän toimittama tamperelainen uutispäivä 8.12.
Oma koosteeni kolmen vuoden ajalta Twitterin vaiheita Suomessa
Yle Uutisten sosiaalisen median tuottajan Antti Hirvosen koostama Näkökulma: Tietovuodolla haetaan usein mainetta

Parhaan kuvan työkalun mahdollisuuksista saa Storyfi-tiimin omasta tuotannosta: tässä Five Occupy stories everyone needs to read ja tässä ohjeet siihen, miten toimitat näin vuodenvaihteessa suositun juttuformaatin eli vuosikatsauksen: How to do a year-end Top 10 list on Storify.

Mitä sosiaalisen median työkaluja itse olet viime aikoina kokeillut?

Viikko journalismin tulevaisuudessa: Eurolla on hätä – katso kuvat, grafiikat, videot ja visualisoinnit

Mika Rahkonen — Mon, 05 Dec 2011 16:03:14 +0200

Postaus on journalismin tulevaisuutta käsittelevää säännöllistä kirjoitussarjaa, jota aiemmin julkaistiin Yleisradion sisällä.

Mitä huonommin eurolla menee, sitä paremmin menee ahdinkoa visualisoivilla graafikoilla ja toimittajilla.
BBC on tehnyt hienon ja oikeastaan aika yksinkertaisen härpäkkeen, joka vastaa peruskysymykseen: mikä maa on millekin maalle velkaa, ja kuinka paljon.

New York Times kuvaa euromaiden kompastelua toistensa jalkoihin tällä tavalla.

Printissä samasta grafiikasta on tietysti riisuttu vuorovaikutteisuus, joten näky on vähän erilainen.

Komeasti nimetty Chart Porn –sivusto esittelee kahden minuutin videolla näppärästi tylyjä lukuja siitä, miten Kreikka saattoi itsensä ja siinä sivussa vähän sivustakatsojiakin aikamoiseen liriin.

Luvuissa vilahtelevat jo modernia folklorea olevat kreikkalaisduunarin ökypalkat, julkisen sektorin hälläväliä-meininki ja hurja väite, jonka mukaan Kreikassa olisi (ollut) viisi tuhatta ihmistä, jotka myöntävät tienaavansa yli 100 000 euroa vuodessa (vastuu faktoista po. sivustolla).

Vähän epistä, hei!
Kun britti-Telegraph selittää euroalueen vaikeuksia omassa graafissaan, Suomi mahtuu hädin tuskin kartalle, eikä Suomen asioita esitellä millään lailla.

Höh.

No, kenties tästä pitäisi olla tyytyväinen. Suomi on euromaista suurin, joka ei ole päässyt Telegraphin selvitykseen mukaan mitenkään.

Äkillistä arvottomuuden tunnetta voi yrittää lievittää hokemalla itselleen (mielellään ääneen), että euromaista Slovenia, Malta ja Kypros eivät ole saaneet edes nimeään Telegraphin kartalle. Hah!

No, ne epäilemättä kostavat tämän Euroviisuissa.

Kun Guardian valloittaa Yhdysvaltoja, niin kuin se kovasti, kovasti yrittää tehdä, käytössä on välillä vähän morbideja keinoja. Tai ainakin aiheita.

Nyt Guardian on laittanut kartalle kaikki Yhdysvaltain tasan 369 629 liikennekuolemaa vuosien 2001 ja 2009 välillä.

Hanke on hieno esimerkki julkisen datan käytöstä ja esityksestä. Lisäksi turistit voivat käydä katsomassa, mitä ikävää on sattunut tutuilla kulmilla.

"If content is king, efficient delivery is King Kong."
Ihan mahtavasti sanottu.

Tämän killeri-lainauksen lanseerasi Deutsche Wellen markkinointi- ja jakelujohtaja Guido Baumhauer suuressa päätoimittajaseminaarissa… jaa, arvaatteko King Kongista, missä seminaari pidettiin?

Aivan oikein, tietenkin Hong Kongissa.

Baumhauer selittää neronleimaustaan niin, että sama muoto ei käy kaikkialle. Esimerkiksi kännykässä eri asia on hyvää kuin radiossa, ja toiminta pitäisi suunnitella tätä silmällä pitäen.

Kuulostaa itsestään selvältä, mutta monimediaisuuden ja tehostamisen nimissä uutisbisneksessä on viime vuosina bruukattu tuuttaamaan samat jutut samassa muodossa eri välineisiin, vaikka kaikki oikeastaan tietävät, että se ei ole ihan paras ratkaisu yleisöjen kannalta.

Uutismedia on aiempaa enemmän painostettavissa, yksipuolisempi kuin aiemmin, hutiloi faktoissa enemmän kuin ennen ja peittelee virheitä entistä härskimmin.

Näin tylyn viestin välittää pramea infografiikka amerikkalaisten käsityksistä maansa uutismammuteista. Erityisen kriittisiä ovat republikaanit.
Mutta huonomminkin voisi kai mennä. Amerikkalaiset nimittäin rankkaavat kaikesta huolimatta paikallisuutiset luotettavimmaksi tietolähteekseen.

Kevennys. Saattaa joidenkin mielestä sisältää huonoa makua.

Saako treffipyynnön lähettää tekstiviestillä? Entä jos joku oikeasti soittaakin kesken treffien? Saako vastata?
Voiko treffiseuran tägätä samaan paikkaan Foursquaressa tai Facebookissa? Voiko treffien jälkeen pyytää toista Facebook-kaveriksi?

Että on vaikeaa tämä nykyelämä.

Tämän on hoksannut jostakin syystä myös talouslehti Forbes (!). Se julkaisi nettipalvelussaan havainnollisen grafiikan illallistreffien kännykkä-etiketistä. Tätä on odotettu.

Eikä, tuota noin, missään nimessä niin, että tämä liittyisi edelliseen aiheeseen mitenkään, mutta kun tässä infografiikkaa ja datavisualisointeja plarataan, niin sivumennen sanoen niin kuin vaan kerron, että täällä on sattumoisin viihdyttävä esitys (enimmäkseen yhdysvaltalaisten) sukupuolitaudeista ja niiden levinneisyydestä.

Viikko journalismin tulevaisuudessa: Mitä siellä sosiaalisessa mediassa nyt oikein saa sanoa?

Mika Rahkonen — Fri, 18 Nov 2011 15:20:03 +0200

Postaus on journalismin tulevaisuutta käsittelevää melkein-viikoittaista kirjoitussarjaa, jota aiemmin julkaistiin Yleisradion sisällä.

Terveisiä vaan taas täältä netin bränditaivaasta, Yleisradiosta.
Mitä? Okei, laitetaan peili pois ja leuka alas ja mennään asiaan.

Washington Postissa on käyty viihdyttävää pottuilusotaa journalismin mullistuksista.
Osapuolina ovat I Can Has Cheezburger? –hupisivuston perustanut Ben Huh ja Postin kolumnisti Gene Weingarten.

Weingarten yltyi taivastelemaan, miten Huhin kaltainen hupiveikko voitiin ottaa yhdeksi pääpuhujista syyskuussa Bostonissa järjestettyyn nettijournalismin jättiseminaariin.

Weingarten pilkkaa, kun vauhtiin pääsee, kirjoituksessaan tuuliviirin lailla pyöriviä nettitrendejä ja niiden tuottamia työpaikkailmoituksia, joista ei ymmärrä enää kukaan mitään.

Huhin vastaus on ihan terävä, mutta kärkenä on aika perinteinen pointti: journalismilla ei ole hätäpäivää, lirissä on sanomalehtien bisnes. Huhin mielestä journalistiporukoiden kuuntelu on masentavaa samalla lailla kuin on masentavaa kuunnella keski-ikäisen äijän baarihorinaa siitä, miten tämä oli kouluaikoina futiksessa hyvä.

Jaa, nyt on taas se aika vuodesta, jolloin aletaan puhua journalistien käytöksestä sosiaalisessa mediassa. Vajaa vuosi sitten julkaisimme täällä Ylessä omat ohjeemme, Hesari oli liikkeellä samoihin aikoihin, ja nyt Hesari on päivittänyt ohjeitaan melkoisesti.

Maailmallakin tapahtuu: uutistoimisto AP tarkensi omia ukaasejaan toimittajiensa puolueettomuuden takaamiseksi. Yhtiön mielestä ei ole sopivaa re-tweetata näkemyksiä niin, että ne näyttävät toimittajan omilta. Tarkkaa peliä.

AP:n tiukennus on poikinut aika lailla debattia ja kyynisiä ”onnea valitsemallanne tiellä” –tyyppisiä tuhahduksia.
Ne saivat vähän kiukkuisempaa sävyä sittemmin. Nettijournalismista kirjoittava Mathew Ingram kuittaa AP:lle, että hei uutistoimisto, Twitter on uutistoimisto.

Kalifornialaisen USC-yliopiston professori, verkkopiireissä tunnettu Robert Hernandez summasi tutuksi käyneisiin rintamiin asettuneen sodan näppärästi (vapaa käännös yllekirjoittaneen): perinneväki haluaa nyt korjata jotakin, joka ei ole edes rikki, ottamalla kontrolliin jotakin, joka ei ole kontrolloitavissa.

Olen pahoillani jos loukkaan Oikeaa Infografiikkaa kutsumalla seuraavia esityksiä infografiikoiksi. Älä ole vihainen, Oikea Infografiikka.

NPR näyttää erivärisillä nesteillä, juomalaseilla ja videolla, miten maailmasta tuli semmoinen paikka, että siellä on seitsemän miljardia ihmistä.
Hetkinen. Onko tämä lasi nyt sitten semmoinen, joka takuulla on puoliksi täysi eikä puoliksi tyhjä, mitä?

Mashable havainnollistaa aika hienosti suuria lukuja. Niitä tarvitaan, kun kertoo, miten iso nettikauppa Amazonista on tullut.

Guardian toistaa omalla videollaan Occupy Wall Street –liikkeen aatteellisen taustan datana.

*
Jos joku ei ole vielä hoksannut tai ei usko, että maailmassa on tapahtunut ja tapahtumassa asioita, jotka muuttavat aika lailla median ja yleisöjen perimmäisiä keskinäisiä suhteita ja rooleja, kannattaa viettää hetki Storifyn sivuilla.

Storifyn avulla tehdyt raportit Occupy Wall Streetistä kuulemma, tuota noin, oikein pelastivat koko uutisalan.

Tiedä semmoisesta pelastuksesta, mutta myös perinteisen median puolustustaistelu näkyy Storifyssä: suosituimpien koosteiden joukossa on erittäin näkyvästi mm. Guardianin, msnbc:n ja Los Angeles Timesin tekeleitä. Siinä se taas nähdään: media valtaa kaikki kiinnostavaksi muuttuvat tilat.

Haloo, Google+! Onko siellä ketään?

Ei siellä ainakaan tungosta ole, kertoo Los Angeles Times.

Kun Google+ avasi palvelunsa syyskuussa, käyttäjämäärä nousi miljoonasta viiteentoista, mutta puolet noista viidestätoista miljoonasta unohti koko palvelun jo seuraavalla viikolla.
Tuorein liike käyttäjämäärässä on taas ylöspäin, mutta ehkä Facebookin puntit eivät kuitenkaan vielä tutise.

Kevennys.

Tässäkin moneen kertaan mainittu Occupy Wall Street –liike on innoittanut ihmisiä eri puolilla maailmaa. Eri tavoin.

Uusiseelantilainen humoristi ja graafikko Mark Leggett kertoo oppineensa liikkeeltä sen, että haluaa mellakkapoliisiksi.

Toimittaja, unohda juttukeikat - nyt kuratoidaan!

Antti Hirvonen @anttihirvonen Online-tuottaja, YLE Alueet — Tue, 15 Nov 2011 13:19:13 +0200

Toimittajan työnkuva muuttuu juuri nyt nopeammin kuin koskaan. Internet teki sen ensin, sitten internetissä toimiva avoin ja yhteinen media, josta sosiaalinen media -termiäkin käytetään. Jotta vauhti ei laantuisi, nyt puhutaan kuratoinnista.

YLE Internetin palvelupäällikkö Kari Haakana totesi jo aiemmin tällä palstalla, että "Päivän sana on kuratointi". Kuratointi on tietynlaista verkkosisällön keräilyä uudeksi sisältöyksiköksi, jolloin "järkevästi tehty keräily mahdollistaa yleisölle mahdollisuuden saada sisällöstä irti merkitystä" ja että "hyvä kuraattori myös luo uutta sisältöä, joiden avulla jo olemassa oleva sisältö saa uudenlaista valoa."

Sana on vaikea ja selittäminen vieläkin vaikeampaa, joten annan teille esimerkin. Kirjoitin taannoin YLE Uutisten verkkopalveluun Näkökulman, jossa avasin suomalaisen Anonymouksen toimintaa. Myöhemmin tein samasta aiheesta kuratoidun version. No? Mitä mieltä olet?

Kuratoinnin toinen tukijalka nojaa vahvasti kansalaisten tuottamaan sisältöön, aktiiviseen yleisöön siellä missä tapahtuu (Wall Streetin mielenosoitukset, arabikatu, suurtapahtumat). Toisaalta kuratoinnin perusajatus uskoo siihen olettamukseen, että muutkin kuin "minä-itse" osaavat tehdä hyvää journalismia (kilpailevan median nettijutut, oivaltava blogikirjoitus). Kuraattori luo näistä irrallisista palikoista uuden, uskottavan ja jäsennellyn kokonaisuuden, jota hän maustaa itse tuottamallaan sisällöllä, omilla tulkinnoilla. Malli on kuin yleisradioyhtiölle luotu.

Kuratointia voi tehdä useilla erilaisilla työkaluilla, jotka kaikki tarjoavat siihen hieman toisistaan poikkeavan lähestymiskulman. Storify.com ja Storyful.com ovat parasta herkkua silloin, kun kuratoidaan yhtä aihetta. Paper.li ja suomalainen Flockler ovat mainioita työkaluja, kun pitää paketoida nettisisältöjä laajemmalla otteella. Työkaluja on pitkä liuta, sosiaalisesta mediasta uutisoiva Mashable.com listasi kesällä neljä markkinoiden lupaavinta. Onneksi niille on yhteistä yksi asia - niitä on äärimmäisen helppo ja mukava käyttää.

Toimittaja, kun seuraavan kerran harkitset jutun tekemistä, kokeile, millaisen kuratoidun artikkelin voisit saada aikaiseksi siitä tietotulvasta, joka vyöryy päällesi Twitterissä, Facebookissa, keskustelupalstoilla, Google+ssa, Flickrissä, YouTubessa ja muualla meidän kaikkien yhteisessä mediassa. Mutta muista - älä vaan lähde juttukeikalle. Siellä on jo muita ihan tarpeeksi.

Twitter: @anttihirvonen

storify.com/anttihirvonen

Datavisualisointi havainnollistaa netinkäyttötutkimusta

Tuija Aalto — Thu, 10 Nov 2011 19:41:23 +0200

Harto Pönkä otti Ylen avaamasta datapaketista Suomalaiset verkossa -nettisegmentit ja kirjoittamastani artikkelista segmenttien esittelyt.

Napakka tietopaketti havainnollistaa segmenttien merkittävimmät erot.

Sosiaaliset ja aktiiviset ovat pääosin alle -45-vuotiaita netin käyttäjiä Tiedonjanoiset ja funktionaaliset ovat pääosin yli 45-vuotiaita netin käyttäjiä

Tietovuoto askarruttaa - mutta viranomaiset eivät kaipaa verkkoyhteisön apua

Tuija Aalto — Tue, 08 Nov 2011 18:50:57 +0200

Marraskuun toisella viikolla suomalaiset ovat porukalla selvitelleet, kuinka 16 000 suomalaisen tietoja sisältävä henkilötietolista joutui nettiin. Arvoituksen ratkaisemisessa kilpailevat kansalaiset ja viranomaiset. Kuka mysteerin ratkaisee? Viranomaiset eivät kansalaisten apua kaipaa, se on käynyt selväksi, mutta malttaako nettiväki pitää sormensa erossa mysteeristä? Mistä sinä seuraat tilanteen etenemistä?

Videolla Kari Haakana, Ville Kormilainen, Anniina Huttunen, Ville Korhonen, Janne Paalijärvi ja Erka Koivunen pohtivat maanantaina sitä, voisivatko osaavimmat kansalaiset olla jotenkin viranomaisille avuksi tämänkaltaisten asioiden selvittämisessä.

Voisiko CERT-FI vaikkapa sertifioida vapaaehtoisen kehittäjän nopeasti koodaaman www-työkalun, turvalliseksi? Sen kaltainen "leap of faith" on kyllä viranomaiselta vielä ottamatta, arvioi Koivunen.

NÄKÖKULMA: Viranomainen ei joukkoista

#tietovuoto - Twiittien arkisto 6.11. alkaen Twatterkeeperissä

Pystyykö kansanedustajien Twitter-yhteyksistä päättelemään jotain?

Tapio Kantele — Tue, 08 Nov 2011 15:37:21 +0200

Visualisoin kansanedustajien keskinäiset yhteydet Twitterissä. Kuvasta näkyy havainnollisesti miten kansanedustajat toisiaan Twitterissä seuraavat.

Värit eivät edusta puolueita, vaan algoritmin löytämiä luokkia. Väri tosin näyttää kertovan suhteellisen tarkasti mitä puoluetta tai ideologiaa kukin kansanedustaja edustaa. Kokoomuslaiset seuraavat toisiaan, mutta ei paljon muita.

Demarit ja osa Vasemmistoliittolaisia ovat Twitterkimpassa, kun taas Vihreillä ja uuden sukupolven Vassareilla on oma piirinsä. RKP hakee turvaa Keskustalta, joka näyttää olevan keskeisestä sijainnistaan huolimatta kapealla kärjellä mikroblogipalvelussa. Perussuomalaiset ovat jättäytyneet kansanedustajajoukon reunoille tarkkailuasemiin.

Mitä isompi pallukka edustajalla on, sitä enemmän hän seuraa muita ja on seurattavana. Nuolenkärki kertoo kumpaa seurataan. Kansanedustajien keskeiset twitteristit ovat pitkään vaikuttaneita suurten puolueiden keskeisiä toimijoita.

Yritä saada kuvasta tolkkua, miltä näyttää?

Kansanedustajat Twitterissä - avaa isompi kuva selainikkunaan

Pop-up-lähetys tietovuodosta Yle Areenassa 7.11. 11.30

Tuija Aalto — Sun, 06 Nov 2011 21:56:19 +0200

Yle internet lähettää Yle Areenassa suoran keskusteluohjelman tietovuodosta. Lähetys kuullaan samanaikaisesti Yle Puhe -radiokanavalta.

Yli 16 000 suomalaisen tiedot ovat vuotaneet internetiin sivustolle, jossa jaetaan tiedostoja. Joukossa on eri-ikäisiä ja eri aloja edustavia ihmisiä. Internetiin päätyi muun muassa ihmisten henkilötunnuksia, osoitteita, puhelinnumeroita ja sähköpostiosoitteita.

Viikonlopun aikana moni on ollut huolissaan siitä, onko oma nimi listalla, ja Yle Uutisten kommenteissakin moni on kaivannut mahdollisuutta tarkistaa tietonsa. Tällaisia erilaisia työkaluja onkin tullut tarjolle.

Keskustelun näkökulmana on web-kehittäjien luovuus - miten eri ratkaisuissa on lähestytty omien tietojensa tarkistamisen ongelmaa, ja millaisia oikeudellisia näkökulmia tietosuojavuotoon liittyy.

Lähetyksessämme ovat Kari Haakanan kanssa keskustelemassa kartta-mash-upin tehnyt Ville Korhonen, syntymäaikoja ja etunimiä listannut HPguru.fi Jyri Väätäinen, henkilötunnuksilla tiedot tarkistavan lomakkeen koodannut Janne Paalijärvi ja itsensä listalta löytänyt päätoimittaja Ville Kormilainen Otava mediasta sekä OTM, tutkija Anniina Huttunen Kansainvälisen talousoikeuden instituutista.

Yle Uutiset: NÄKÖKULMA: Verkosta löytyy jo tosissaan ja pilailumielessä tehtyjä tarkistussivuja

Päivällä avattu yhteiskirjoitusdokumentti kerää aineistoa taustaksi juontajalle.

Voiko uutisnäkökulman kirjoittaa yhteisöllisesti? CASE TIETOVUOTO

Mainevaluuttapalvelu välittää tietoa nettivaikuttajista kohdennettua mainontaa varten

Tuija Aalto — Fri, 04 Nov 2011 14:45:45 +0200

Mistä voit tietää, onko sinulla vaikutusvaltaa netissä? Ei kiinnosta vai? Mainostajaapa kiinnostaa.

Klout on yksi netin käyttäjien vaikutusvaltaa mittaavista palveluista. Kloutin mittaama nettivaikuttavuus, on yrityksen toimitusjohtajan mukaan yksinkertaisesti kykyä saada aikaan toimintaa.

Kloutin algoritmi laskee, millaisien verkostojen kanssa netin käyttäjä on vuorovaikutuksessa, ja miten vaikutusvaltaisien toimijoiden kanssa vuorovaikutusta on.

Sillä on väliä, kuka puhuttelee, re-twiittaa tai tykkää.

"Jos Barack Obama tykkää toiminnastasi, se on Kloutin mittauksessa arvokkaampaa kuin jos minä tykkään siitä", selittää yhtiön perustaja-toimitusjohtaja Joe Fernandez Wall Street Journalin haastattelussa.

Ks. myös The NextWeb: Klout CEO Joe Fernandez talks with us about the future of social influence scoring

Närkästyttääkö sinua se, että jotkut netin käyttäjät asettavat itsensä kohdennetun mainonnan kohteeksi havittelemalla Kloutin "perkkejä", mainostajakumppaneiden nettivaikuttajille tarjoamia etuuksia?

Sanomalehti soikoon! Hs.fi soitatti Helsingin kaupunginorkesterilla ennen kuulumatonta Sibeliusta

Tuija Aalto — Sun, 30 Oct 2011 11:29:51 +0200

Huhut printtimedian kuolemasta voivat olla totta, mutta sanomalehti suomalaisen kulttuurielämän toimijana voi hyvin. Vai mitä sanotte toimittaja Vesa Sirénin jutusta Sibeliuksen kahdeksannen sinfonian etsintätöistä, jonka olennainen osa on HS.fi -sivustolle tuotettu musiikkivideo.

HS.fi videot: Soiko tässä katkelmia Jean Sibeliuksen kadonneesta sinfoniasta?
Soiko nyt Sibeliuksen kahdeksas (linkki maksullisen verkkolehden juttuun)

Jos HS Kulttuuri rävytti monimediaisuudella, ei Politiikka jää pekkaa pahemmaksi: tänään on luvassa presidentinvaalipaneeli suorana videolähetyksenä Kirjamessuilta.

Tarttuvia ajatuksia

Tuija Aalto — Thu, 27 Oct 2011 23:18:45 +0300

Avoimen lähdekoodin syöpätutkimusta. Internet-sensuroinnin vastaista kansalaisaktiivisuutta. Fysiikan saavutuksia. Pyhiä miehiä videoneuvottelussa. Tarttuvia ajatuksia jaettavaksi. Mitkä videot olisivat omat inspiraation lähteesi (viiden kärki?) näin loppuvuodesta 2011? Ja mistä ne löytää?

Jay Bradner: Open-source cancer research

* * *

PROTECT IP Act Breaks The Internet

* * *

TEDxEast - Debbie Berebichez - How physics gains insight from interconnectivity

* * *

Dalai Lama & Desmond Tutu hang out on Google+

* * *

2011 Nobel Prize: Dark Energy feat. Sean Carroll

Viikko journalismin tulevaisuudessa: Naapurin mölyapinan verot ja muita ilonaiheita

Mika Rahkonen — Mon, 24 Oct 2011 14:20:37 +0300

Postaus on journalismin tulevaisuutta käsittelevää melkein-viikoittaista kirjoitussarjaa, jota aiemmin julkaistiin Yleisradion sisällä.

Journalismia tutkiva floridalainen Poynter-instituutti teki kevyen pikaselvityksen siitä, miten Muammar Gaddafin kuolemasta kerrottiin, kun varmaa tietoa ei vielä ollut.

Muistissa on vielä lukuisille uutistoimituksille nolo tammikuinen tragedia, jossa Yhdysvaltain Arizonassa kongressiedustaja Gabrielle Giffordsia ammuttiin päähän, ja moni uutisjätti ehti jo julistaa Giffordsin kuolleeksi.

Gaddafi-koosteen tulos ei kummemmin yllätä: kaikki suuret uutisten tekijät olivat muistaneet ladata jo pääotsikkoon tiedon tilanteen epävarmuudesta.

Jutussa muistutetaan, että ei ole häpeä kertoa sitä, että varmaa tietoa ei ole, ja ristiriitaisista tiedoista kertominen on oikein tiedotusvälineen velvollisuus. Höh, tietysti on.

Nettiajan edelläkävijäksi profiloitunut brittilehti Guardian kertoo kokemuksiaan uutisyhteisöissä vatsoja nurinpäin kääntäneestä kokeilusta, jossa se avasi aiemmin valtiosalaisuuksien tasolla toimituksissa pidetyt päivälistat julkisiksi.

Taivas ei pudonnut niskaan. Vaikka ei kai sellaista pelätäkään muualla kuin Asterixin kylässä.

Seuraavaksi Guardian aikoo avata myös urheilutoimituksen päivälistat ja pitkälle tulevaisuuteen ulottuvat suunnittelulistat.

Em. juttu Guardianin ensikokemuksista ei sisällä merkittäviä uusia neronleimauksia. Sen siitä huomaa, miten iso osa Twitterillä on Guardianin ja sen yleisöjen välisissä yhteyksissä.

Yksi viime viikon eniten suitsutusta keränneistä suomalaisista nettitempauksista on tavattoman yksinkertainen Verokuitti-palvelu.

Siihen kun tällää sanokaamme vaikka ilkeän naapurin kuukausipalkan, näkee, miten paljon se mölyapina veroissaan maksaa mitäkin julkisen talouden rahareikää per vuosi.

Nerokasta.

Eikä ainakaan vielä ole ainakaan minun silmiini tullut kritiikkiä siitä, että laskelmat olisivat päin honkia.

Verokuitti on mukana avoimen datan Apps4Finland-kilpailussa.

Entinen markkinointiguru, nykyinen nettikehityksen yleisjehu Brian Solis on kasannut sivuilleen antoisia ja helppolukuisia tilastoja sosiaalisen median käytöstä Amerikassa.

Otsikkoa ei turha vaatimattomuus vaivaa: The State Of Social Media 2011.

Lukujen mukaan useampi kuin joka kolmas sosiaalisen median käyttäjistä heiluu palveluissa kännykän avulla.

Ja amerikkalaiset käyttivät ainakin vielä keväällä Facebookia minuuteissa mitattuna yhteen lasketusti melkein sata kertaa niin paljon kuin Twitteriä.

Harvardin yliopiston Nieman Journalism Lab avasi palvelun ihmisille, jotka eivät kerta kaikkiaan saa tarpeekseen journalismin tulevaisuuden pähkäilystä.

Kyllä sellaisia taitaa olla.

Uusi Fuego kaivaa Twitteristä kerran tunnissa aiheessa kunnostautuneiden puheenaiheita.

Jos sitten on sellainen elämä, että tarvitsee aikaa muuhunkin, palvelu osaa etsiä kuumimmat hottis-aiheet kerralla esimerkiksi koko viikon ajalta.

Samaisessa Nieman Labissä mainion New York –lehden päätoimittaja Adam Moss kertoo heidän nettipalvelunsa päivitystahdista: uutta julkaistavaa pitää tulla palttiarallaa virka-aikana kuuden minuutin välein.

Siinä ei juttuja paljon muokkailla, myöntää Moss.

Moss kertoo, että 10 000 klikkausta riittää heillä siihen, että esimerkiksi blogipostaus lasketaan menestykseksi. Huomionarvoista on, että New York -printtilehdessä julkaistut jutut keräävät netissä tuommoiseen verrattuna pari-kolmekymmentäkertaiset yleisöt.

Kevennys.

Tervetuloa töihin! Saisiko olla kuukausittaisia viinipruuveja? Retkiä trampoliinipuistoon? Pesulapalveluja työpaikalla? Hierontoja? Suutari?

Tällaisia etuja tarjoavat työntekijöilleen Facebookin ja Twitterin kaltaiset keihäänkärkifirmat.

Mutta hövelistä työntekijöidensä höösäämisestä tunnettu Google johtaa vielä paapomiskilpailua – ainakin Mashablessa julkaistun hilpeän infografiikan mukaan.

Piilaakson perksejä kadehtivien suomalaisten kannattaa skrollata grafiikkaa riittävän alas ja panna merkille, että vuosilomaa näissä hip-yrityksissä saa parhaimmillaankin vain hädin tuskin puolet siitä mitä Suomessa.

Piiska-autosta nettiahdistelijoiden perään

Tuija Aalto — Mon, 17 Oct 2011 14:14:54 +0300

Poliisi on järjestyksen ja kunnon kansalaisen ystävä. Poliisit työskentelevät ihmisten parissa ja reagoivat hälytyksiin.

1940-luvulla kaupungilla ajoivat poliisin radioautot eli nk. piiska-autot. Nyt poliisi partioi ihmisten parissa myös mediavälitteisesti.

Ruudun takana uhriaan vaanii myös rikollinen.

Ylikonstaapeli Marko Forss ja Pelastakaa Lapset ry:n nettiturvallisuustyön päällikkö Mari Laiho kertoivat syyskuussa Yle Uutisille, että uusin riesa ovat web-kamerat.

Ylivoimaisesti eniten virtuaalista lähipoliisiryhmää työllistää lapsiin kohdistuvat seksuaalirikokset. Seksuaalissävytteisen viestin lähettäminen alle 16-vuotiaalle ylittää rikoskynnyksen. Vakavammissa tapauksissa alaikäistä painostetaan esiintymään web-kamerassa ja kiristetään kuvilla.

Flash toistinta ei löytynyt.

Lapset joutuvat internetissä seksuaalisten ahdistelujen kohteiksi luultua useammin. Helsingin poliisin ja Pelastakaa Lapset ry:n kyselytutkimuksen mukaan joka kolmas alle 16-vuotias on saanut netissä seksiehdotuksia tuntemattomilta ihmisiltä. Varovaisestikin arvioiden tämä tarkoittaa tuhansia lapsiin kohdistuneita seksuaali-rikoksia, totesi toimittaja Susanna Reinboth Nelosen uutisissa syyskuussa.

"Fobba" on tehnyt netissä töitä kolmisen vuotta. Hän kertoo tuoreessa Iltalehden netti-TV-haastattelussa, että IRC-Gallerian kautta tulevien viestien määrä vähentynyt ja Facebookin aktiivisuus lisääntynyt. Ryhmä käsittelee nyt muiden yhteydenottojen ohessa noin 120 Facebook-viestiketjua kuukaudessa.

Virtuaalisen lähipoliisiryhmän toiminnan esittely ja vuoden 2010 toimintakertomus (PDF).

Viikko journalismin tulevaisuudessa: Kevytkenkäisiä irtosuhteita, uutisten tuoteselosteet ja otsikointikone

Mika Rahkonen — Fri, 14 Oct 2011 15:11:03 +0300

Kirjoittaja on strategisen suunnittelun ja internetin päällikkö Ylen
uutis- ja ajankohtaistoiminnassa.
Postaus on journalismin tulevaisuutta käsittelevää melkein-viikoittaista kirjoitussarjaa, jota aiemmin julkaistiin Yleisradion sisällä.

Lukijoiden taipumus kevytkenkäisiin irtosuhteisiin vetää sanomalehtibisnestä alas.

Näin jännästi muotoilee kansainvälisen sanomalehtien ja kustantajien yhdistyksen nokkamies Christoph Riess.

Riessin pulju laskee vastikään julkaistussa raportissaan, että maailman sanomalehtien yhteen laskettu levikki kutistui viime vuonna kaksi prosenttia. Se on suurin lasku koskaan ja tarkoittaa kappaleissa yhdeksää miljoonaa lehteä.

Mukaan laskettiin 69 maata, joihin kasautuu 90% alan bisneksestä.
Lehtiyhdistys kalkyloi, että sanomalehdet tavoittavat yhä maailmassa 2,3 miljardia ihmistä, kun netin ääressä on 1,9 miljardia.

Saman tutkimuksen mukaan pahiten on maailmalla kuonoonsa ottanut radio. Joka päivä radiota kuuntelevien määrä on rojahtanut viidessä vuodessa melkein neljänneksen.

Mitä jos uutisissa olisi ruoasta tutut tuoteselosteet?

”43% halpaa click-bait – otsikointia, 32% copy-paste – laiskottelua, 25% epätoivoista otsikon kohu-sanan perustelua.”

Tai

”70% paskantärkeää horinaa, 12% toimittajan sivistyksellistä ylemmyydentunnetta, 18% täydellistä ylenkatsetta siitä, mikä yleisöjä kiinnostaa.”

Tai jopa jotakin positiivista, ravitsevaa ja maukasta?

Uutisten tulevaisuutta PBS:ssä pohtivat porukat miettivät tällaista mallia.

Kyllä, ihan vakavissaan, suunnitelma on konsteineen päivineen jo pitkällä.

Ehkä siellä lasketaan saman ruokalogiikan voimin, miten paljon click-bait – otsikoita voi kuulua täysikasvuisen aikuisen kohtuulliseen päiväannokseen.

Jos nyt jotakuta kiinnostaa selvittää pikaisesti itselleen, mistä tämänkin asian keskiössä ollut yhdysvaltalaismedia ihan aiheiden tasolla on esimerkiksi viime viikolla eniten kertonut, pylväistö aiheesta on tässä.

Siitä selviää mm., että Italiassa murhasyytteistä vapautetun Amanda Knoxin tapaus voitti Nobel-palkinnot amerikkalaisjulkisuuden määrässä jääpalloluvuin 7 – 4.

Edellisen tilastonkin perusteella Occupy Wall Street –liike on saanut mediaan ja mediakeskusteluun aika lailla uutta kierrettä.

Ei-ihan-vähän liberaaliin päin kallellaan oleva Mother Jones -sivusto on julkaissut aiheesta prameita graafeja.

Samalla asialla on huumoriosaston The Onion.

Saitilla luonnollisesti tehdään pilaa koko infografiikan olemuksesta. Heidän versionsa siitä on kuva ja joukko ranskalaisia viivoja. Onionin mukaan yksi Occupy Wall Street -liikkeen keskeisistä tavoitteista on saada Arcade Fire keikalle. Tai vähintään Spoon.

Jotain rajaa nyt niiden nettivideoiden suoltamiseen siellä lehdissä, kehottaa tilastoihin tutustunut journalismiprofessori Barbara Selvin.

Selvin kertoo, että nettivideot vetävät yleisöjä ainoastaan kaikkein suurimmilla saiteilla, kuten NY Timesissa tai Wall Street Journalissa.

Aiemmin tänä vuonna valmistuneen jättiselvityksen mukaan harvempi kuin joka kymmenes kävijä katsoo Yhdysvalloissa videoita paikallistelevisioiden tai sanomalehtien sivuilla.

”iPad korvaa jo pöytäkoneen”, otsikoitiin Hesarissa, kun emo-Sanoma teki laajahkon eurooppalaisen selvityksen siitä, miten iPadiä käytetään.

Keskeinen tulos oli, että kolme neljästä iPadin omistajasta on vähentänyt muun tietokoneen käyttöä kun pädi muutti taloon.

Selvityksen tulokset voi kumminkin käsittää vähän vinoon, sillä kyselyssä oli mukana ainoastaan iPadin omistajia, joita esimerkiksi Suomessa lienee vasta muutama kymmenen tuhatta.

EDIT: yksi kovasti uutisyhteisöjä puhuttanut juttu meinasi unohtua.

Guardian tekee tempun, joka saa ainakin osan perinteisestä uutisväestä vetämään kahvinporot sieraimiinsa. Yhtiö avaa päivälistansa kaiken kansan näkyville.

No, eihän Guardian oikeasti tietenkään kaikkea näytä, minkä toimitus myöntääkin samalla kun ohjeistaa yleisöjään uuteen aikaan.

Kevennys.

Tuleeko koskaan mieleen sellaista äimistystä, että miten ne siellä internetissä keksivät niin hienoja otsikoita?

Eikö?

Paljastan vastauksen silti: niillä / meillä on siihen ATK:ta nerokkaasti käyttävä kone.

Päivän sana: yhteisö

Kari Haakana — Fri, 14 Oct 2011 00:45:07 +0300

Jos eilinen käyttäjä-termi tuo mieleen negatiivisia mielikuvia, niin miten pitäisi käsitellä sanaa "yhteisö"? Vähän haisee hippiaatteelta: Kumbayaa lauletaan nuotion loisteessa ja hygienian kanssa on vähän niin ja näin.

Mutta yhteisö on ollut vahvasti pinnalla Web 2.0 Expon puheenvuoroissa. Yksi tapahtuman hauskimmista alustuksista oli Star Wars Uncut -pojektin kehittäneen Casey Pughin puheenvuoro. Jos projekti ei jostain syystä ole tuttu, siihen kannataa ehdottomasti tutustua. Ideana projektissa on jakaa alkuperäinen Star Wars -elokuva 15 sekunnin pätkiin, jotka osallistujat sitten kuvaavat uudestaan haluamallaan tyylillä.

Hauskinta ja ällistyttävintä Star Wars Uncutissa on se, että osallistujat eivät ole saaneet osallistumisestaan mitään konkreettista hyötyä. Päin vastoin, siihen on uhrattu joissakin tapauksissa suuria määriä aikaa ja vaivaa. Ja arkijärjen mukaan työn vaativuuden pitäisi jotenkin korreloida työn vaatiman vaivan suhteen, mutta tässä tapauksessa näin ei ole. Talkoisiin on osallistuttu ilmeisesti siitä syystä, että Star Wars on niin monille osallistujista niin tärkeä. Pughin mielestä projektissa ei olekaan enää kysymys crowdsourcingista vaan community sourcingista.

Toinen esimerkki yhdessä tekemisestä löytyi New Yorkin Brooklynin museosta. Perinteisestä museosta on kymmenessä vuodessa leivottu asiakaskunnaltaan USA:n nuorimpiin kuuluva museo ja yhtenä työvälineenä tässä on käytetty yleisön osallistamista verkossa.

Museon esittelemää aineistoa esitellään valokuvin verkossa ja yleisö voi varustaa kuvia tägein ja myös kommentoida kuvia. Intialaisen kuvataiteen näyttelyä varten yleisölle annettiin mahdollisuus antaa strukturoidumpaa palautetta ja valita suuresta teosmäärästä kiinnostavimpia teoksia. Työhön osallistui tuhansia käyttäjiä, joista suurin osa oli newyorkilaisia.

Yhteisön ei tietenkään tarvitse käsittää tuhansia ihmisiä eikä se tarvitse muodostuakseen virallisia instituutioita. Mainostoimistoveteraani Cindy Gallopin perustaman Ifwerantheworld-palvelun avulla voi muodostaa pieniä, samaa asiaa tekeviä hyväntekeväisyysyhteisöjä. Siis todella pieniä: samaa asiaa saattaa tehdä kaksi ihmistä. Ja tehtävät asiatkin ovat pieniä mikrotekoja, kuten pullotetun veden ostamisen lopettaminen tai tietyn kirjan lukeminen.

Päivän sana: käyttäjä

Kari Haakana — Thu, 13 Oct 2011 02:37:51 +0300

Käyttäjä on hieman ikävä sana; se tuo mieleen lähinnä päihteiden tai huumeiden käyttäjän. Mutta tätä termiä nyt käytetään, kun web-ympyröissä puhutaan ihmisestä verkkoyhteyden toisessa päässä.

Ja tänään Web 2.0 Expo -tapahtumassa puhuttiin paljon käyttäjistä: käyttäjien seuraamisesta, käyttäjien kanssa kommunikoinnista ja käyttäjien kanssa yhdessä tekemisestä.

Ensinnäkin käyttäjien toiminnan ymmärtäminen. Yhdysvaltain suurimpiin digitaalisiin pr-toimistoihin kuuluvan Edelman Digitalin Adele McAlear antoi varsin konkreettisia ohjeita sosiaalisessa mediassa toimiville siitä, kuinka käyttäjien toimintaa pitää seurata.

Toiminnan tulee McAlearin mukaan olla suunnitelmallista. Lisäksi Edelman kannusti asettamaan selkeitä, numeromuodossa olevia tavoitteita. "Pelkkä tunnettavuuden kasvattaminen ei ole tavoite". Ja tavoitteita pitäisi tietenkin seurata ja pyrkiä osoittamaan, mitkä teot ovat vieneet kohti tavoitteita ja mitkä vieneet tavoitteista poispäin. Varsin pässinlihaa, mutta hyvin konkreettisesti ilmaistuna.

Käytännön esimerkkejä yleisön kanssa toimimisesta antoi New Yorkin kirjaston tiimi. Suurkaupungin kirjastotoimi on lähtenyt rohkeasti rakentamaan asiakassuhdetta verkkoon ja tarjoaa monenlaisia tapoja käyttää kirjastoa myös webissä.

New Yorkin kirjasto otti noin viikko sitten käyttöön uuden, Biblio Commons -alustaan perustavan kokoelmaluettelon, joka jo itsessään mahdollistaa monia sellaisia ominaisuuksia, joihin käyttäjät ovat tottuneet mm. Amazon-kirjakaupassa: kirjojen arvioinnin, kommentoinnin ja tagittamisen.

Kirjasto on myös kokeillut joukkoistamista parissakin projektissa. Yleisö on muun muassa päässyt puuhailemaan kirjaston erikoiskokoelmassa olevien karttojen kanssa. Tätä kokeilua suositumpi oli kuitenkin hanke, jossa innokkaat käyttäjät ovat muuntaneet tekstiksi kokoelmasta löytyviä, eri aikakausilta peräisin olevia ravintoloiden ruokalistoja. Hieman vastaavaa toimintaa Suomessa on tehnyt Kansalliskirjasto Digitalkoot-hankkeessaan.

Vaikeimmillaan suhde käyttäjien kanssa on tilanteessa, kun palvelua täytyy uudistaa. Tästä kertoi Worth1000- ja Aviary-palvelut perustanut ja niitä uudistanut Avi Muchnick.

Muchnick korosti kommunikaation merkitystä. Jos palvelulla on vakiintunut käyttäjäkunta, se todennäköisesti ei halua muutoksia palveluun. Näin on todennäköisesti siinäkin tapauksessa, että palvelussa on perustavanlaatuisia ongelmia. Muchnick vertasi tällaista palvelua vanhaan kuluneeseen sohvaan: vaikka sohvan käyttäjä haluaisikin uuden sohvan, vanhaan on jo ehtinyt muodostua läheinen suhde. Muutos on vaikeaa, vaikka se olisi tarpeellista.

Muchnickin mukaan käyttäjiin ei muutosasioissa aina ole luottaminen. Vaikka käyttäjät sanoisivatkin haluavansa muutosta, näin ei välttämättä ole. Käyttäjät pitävät muutoksen ideasta (kuten paremmasta navigaatiosta), mutta kun uusi navigaatio työntyy silmien eteen, vaikuttaa se vanha yleensä paremmalta. Ja tässä vaiheessa käyttäjä helposti lopettaa palvelun käyttämisen.

Päivitystilanteeseen Muchnick suosittelee muutamia asioita. Ensinnäkin käyttäjille on hyvä antaa parin kuukauden mittainen aika, jolloin on mahdollista kokeilla sekä uutta että vanhaa versiota palvelusta. Jos uudistus on onnistunut, edelläkävijäkäyttäjät ottavat uuden version käyttöönsä ja levittävät ilosanomaa varovaisemmille käyttjille. Jos uusi versio on suuren käyttäjämäärän mielestä täysi susi, täytyy palvelun ylläpitäjillä olla valmiina suunnitelma siitä, miten vanhaan versioon siirrytään hallitusti takaisin.

Päivän sana: kuratointi

Kari Haakana — Wed, 12 Oct 2011 02:07:29 +0300

Web 2.0 Expo -tapahtuma New Yorkissa käynnistyi toden teolla tänään. Pitkin päivää pidetyistä lukuisista esityksistä on tietenkin mahdoton löytää mitään yhteistä teemaa, mutta seuraamissani esityksissä tuntui tänään nousevan pintaan web-sisällön kuratointi.

Termi täytynee selittää. Museomaailmassa kuratointia on tehty iät ja ajat. Siellä kuraattori on arvostettu ammattilainen: henkilö, joka tekee päätökset siitä, mitä ja millä perusteilla kokoelmaa kartutetaan.

Verkossa ja verkkojournalismissa kuratointi on viime vuosina noussut tärkeäksi puheenaiheeksi. Puheenvuorossaa konsultti Margot Bloomstein käsitteli web-kuratoinnin periaatteita ja etiikkaa. Bloomstein korosti, että pelkästään kaikenlaisen sisällön kerääminen ei ole kuratointia; aivan kuten minkä tahansa esinemassan kokoaminen ei vielä muodosta todellista kokoelmaa. Bloomsteinin mielestä esimerkiksi Huffington Post ei siis kuratoi vaan agregoi: kerää kaikkea mahdollista ja syytää kahmimaansa sisältöä kaikille mahdollisille tahoille.

Bloomsteinin mukaan suodattamisen tai harkitun keräilyn idea on keskeinen kuratoinnissa. Järkevästi tehty keräily mahdollistaa yleisölle mahdollisuuden saada sisällöstä irti merkitystä. Hyvin kuratoitu sisältö vastaa kysymyksiin "miten tätä sisältöä voi käyttää" ja "mikä tässä sisällössä on tärkeintä".

Eikä kuratoinnissa ole kysymys pelkästään olemassaolevan materiaalin käytöstä. Hyvä kuraattori myös luo uutta sisältöä, joiden avulla jo olemassa oleva sisältö saa uudenlaista valoa. Esimerkkinä tällaisesta kuratoinnista käy vaikkapa Ylen Elävä arkisto: se ei palveluna koostu sattumanvaraisesta arkistomateriaalista vaan se on toimitettu kokonaisuus, jossa esitellylle sisällölle annetaan konteksti.

Toisesta näkökulmasta kuratointia lähestyi Googlen omistaman YouTuben Next Lab -yksikön johtajiin kuuluva Timothy Shey. Sheyn alustuksesta kävi selvästi ilmi, että YouTube haluaisi selvästi eteenpäin nykyisestä tilanteestaan, jossa palvelu on yksittäisten, suhteellisen lyhyiden videopätkien esitysalusta. YouTuben haluna on televisionomainen, lean back -kokemus, jossa käyttäjän ei tarvitsisi joka kolmas minuutti klikata jotakin. Suunta olisi siis sama kuin nykyisillä tv-toimijoilla jo on.

Shey näkee tämänkaltaisen mahdollisuuden olevan olemassa. Nykyiset tv-kanavajätit kuten HBO, CNN ja MTV olivat alkuvaiheessa juuri muiden sisältöä kuratoivia toimijoita. Erityisesti MTV:n muutos kiinnostaa Sheytä: levy-yhtiöiden musiikkivideoiden kuratoijasta on 30 vuodessa kehittynyt uudenlaisia tv-formaatteja itse aktiivisesti kehittävä viihdevaikuttaja. Samaa kehitystä Shey näkee web-maailmassa esimerkiksi Bloomsteininkin mainitsemassa Huffington Postissa, joka alkaa kääntyä puhtaasta kuratoijasta tai kerääjästä oman originaalisisältönsä tuottajaksi.

Shey jakaa YouTuben nykyiset sisällöntuottajat nelikenttään, jonka akseleina ovat puhdas kuratointi/puhdas originaalisisältö ja suuri/pieni tuotantobudjetti. Näin syntyvän nelikentän muut osat YouTubesta löytyvät, mutta neljännes, jossa suurella budjetilla luotaisiin omaa alkuperäistä sisältöä, puuttuvat vielä. Lähes ainoana esimerkkinä tällaisesta Shey mainitsee Revision3-yhtiön, jonka tunnetuin tuote on web-aiheinen DiggNation-ohjelma.

Vaikuttavasta ja paljon katsojia keräävästä YouTube-kuratoinnista Shey ottaa esimerkiksi Ray William Johnsonin, jonka YouTube-kanavasta on tullut palvelun suosituin, vaikka Johnson ei (tiukasti tulkiten) tuotakaan samanlaista originaalisisältöä kuin esimerkiksi muusikot. Mutta fiksusti toimiva kuraattori tietenkin suuntaa valokeilansa sinne, missä todella uutta syntyy: näin MTV:kin aikanaan rakensi uusia tähtiä.

Aktiiviset auttavat verkossa - vaikka toimittajaa

Tuija Aalto — Sun, 09 Oct 2011 11:59:27 +0300

Viime syksynä toteutettu Suomalaiset verkossa –tutkimus avaa aktiivisten netin käyttäjien merkitystä journalismin kehittämisessä. Yleisöjen halu osallistua toimittajien työhön tuli puheeksi tostaina Johanna Vehkoon Painokoneet seis -kirjan julkistamistilaisuuden paneelikeskustelussa, jossa olin yhtenä panelistina (ks. keskusteluketju G+:ssa ja keskustelu Kari Haakanan seinällä).

Aktiiviset auttavat muita

46 % kaikista suomalaisista käyttää verkkoyhteisöpalveluita ja sosiaalista mediaa (esim. Facebookia, IRC-Galleriaa tai Twitteriä). Useimmin verkkoyhteisöpalvelut liittyvät sosiaalisten (85 %), aktiivisten (84 %) ja teknologisten (71 %) verkon käyttöön.

Kaikista verkon käyttäjistä 33 % auttaa muita. Aktiivisten segmentistä 76 % kertoo, että heidän verkon käyttönsä liittyy usein muiden ihmisten auttamiseen. Tuen saaminen, muiden auttaminen, suosittelu ja jakaminen korostuvat hieman 25 - 34 -vuotiaiden verkonkäyttäjien parissa.

28 % netin käyttäjistä vaikuttaa verkossa. Vaikuttamisen arvioivat tärkeäksi osaksi nettielämäänsä useimmin aktiiviset (61 %).

Kaikista vastanneista 10 % koki pystyvänsä halutessaan vaikuttamaan Ylen ohjelmistoon tai sisältöihin. Aktiivista tämä käsitys oli viidenneksellä (19 %).

Joka kolmas aktiivinen on valmis auttamaan toimittajaa

37 % aktiivisista haluaisi osallistua toimittajien työhön kommentoimalla, keskustelemalla, ideoimalla juttuja tai seuraamalla niiden tekemistä. Tämä on merkittävästi yli kaikkien netin käyttäjien keskiarvon.

Kaikista 15 - 74 -vuotiaista suomalaisista verkon käyttäjistä vajaa viidennes, 18 %, haluaisi auttaa toimittajia.

Keskimäärin Internetin käyttäjien halu vaikuttaa ja osallistua tai tehdä itse on matalahko, ja häviää yleisemmille netin käyttömotiiveille. Kuitenkin aktiivisten ilmaisema halu osallistua toimittajan työhön ja vaikuttaa tarjoaa merkittävästi potentiaalia yhteistyön suunnitteluun yleisöjen kanssa.

Aktiivisten piirteitä

Aktiivisisten verkon käyttö on tutkimuksen segmenteistä kaikkein monipuolisinta. Heitä on 13 % netin käyttäjistä. Aktiivisten enemmistö (65 %) on naisia.

Verkko erittäin tärkeä ja mukana kaikilla elämän alueilla
Aktiivinen elämä, ”kaikessa mukana”, aktiivisuus myös verkossa (sisällön tuottaminen verkkoon)
Verkossa kiinnostaa kaikki mahdollinen - mitä verkossa vain voi tehdä, aktiiviset sen tekevät
Ovat halukkaimpia osallistumaan toimittajatyöhön ja kokevat muita useammin voivansa halutessaan vaikuttaa Ylen ohjelmiin ja palveluihin
Uutisista kuullaan usein muilta ihmisiltä esimerkiksi Facebookissa

Suomalaiset verkossa -tutkimus 2010 toteutettiin osana Ylen Internetin avointa innovaatiotyötä. Tutkimuksen julkaisemisen yhteydessä Yle järjesti 15/30 Research-yhtiön asiantuntijoiden kanssa luento- ja työpajatilaisuuden, joka lähetettiin suorana streamina Yle Areenassa. Luentokalvot julkaistiin Slidesharessa samaan aikaan. Videotallenne löytyy Yle Areenasta termillä “Suomalaiset verkossa”.

Julkistettavissa oleva osuus tutkimusdatasta on julkaistu koneluettavassa taulukkomuodossa avoimella lisenssillä verkossa. Aineisto on julkaistu CC-lisenssillä (CC BY-NC-SA 3.0). Dokumentin sisältämää tietoa saa sen nojalla julkaista vapaasti ja sitä saa yhdistellä muuhun tietoon. Julkaistaessa on linkitettävä Ylen Kehitys kehittyy -blogiin ja ilmoitettava tiedon lähde, Ylen ja 15/30 Researchin Suomalaiset verkossa -tutkimus.

Steve Jobsin merkitys digitaaliselle mediakulttuurille

Tuija Aalto — Thu, 06 Oct 2011 11:10:43 +0300

Suunnittelumuistio

Keskustelu Twitterissä #jobsfi

Yle Areenan Facebook-sivulla

Yle Uutiset Applen perustaja Steve Jobs kuollut

Kuuntele keskustelu Yle Puhe -kanavalla iltapäivällä.

Kohtaamisia seinillä eli Facebook, Facebook, Facebook

Tuija Aalto — Tue, 04 Oct 2011 09:42:33 +0300

Facebook, Facebook, Facebook. Suomalaisten nettielämä on Facebookissa. Sunnuntaiaamuisin seiniltä siivotaan kännipäivityksiä. Jengiläisten nälvintä - Facebookissa. Politiikka tehdään Facebookissa. Parisuhteet päätetään Facebookissa.

Tietosuojavaltuutettu Reijo Aarnio oli aamutelevisiossa Sitran verkkoasiantuntija Karoliina Luodon kanssa pohtimassa, millaista valveutuneisuuden tasoa alati uudistuva digitaalinen mediaympäristö meiltä vaatii.

Kovaa peliä Bostonissa: toimittajat ihmeissään – yleisö tulee ja sotkee pasmat

Mika Rahkonen — Wed, 28 Sep 2011 19:53:53 +0300

Kirjoittaja on strategisen suunnittelun ja internetin päällikkö Ylen
uutis- ja ajankohtaistoiminnassa.

Minkä uutistapahtuman raportointi meni tänä vuonna pahiten överiksi?

Kuka Amerikan tv:n uutiskasvo ansaitsee pystin yleisestä tökeryydestä?

Nämä leikkipalkinnot ja jonkinmoinen kasa vakavammin otettavia tunnustuksia jaettiin Bostonissa viime lauantaina maailman suurimmaksi nettijournalistien yhteisöksi itseään kehuvan Online News Associationin gaalassa.

Palkittujen joukossa on pino ns. tavallisia epäiltyjä BBC:stä Huffington Postiin ja CNN:ään, mutta myös ihan vaikuttavia kokeiluja mm. nettivideoista, kuten tämä LA Timesin spesiaali jengiväkivallan uhreista ja journalismin vuoden parhaana teknisenä innovaationa palkittu mainio Flipboard, joka väittää olevansa maailman ensimmäinen sosiaalisen median aikakauslehti.

Palkintogaalaa edeltäneessä konferenssissa nettijournalismista kinasi pitkälti toista tuhatta alan ammattilaista ja opiskelijaa.

Keskeisin teema – vaikkei sitä missään ääneen erikseen sanottu – oli journalismin uudenlainen ja entistä aktiivisempi yhteys yleisöihin.

- Jos olisi halunnut luentosalin täyteen, olisi pitänyt panna esityksen otsikkoon joko ’Facebook’ tai ’Twitter’, mumisi yksi esiintyjä, jonka otsikossa luki jotakin ihan muuta, ja salissa oli hyvin tilaa.

Mutta kun Facebookin Vadim Lavrusik puolusteli juuri käyttöön otettuja Facebookin uudistuksia, paikalle ei olisi mahtunut enää yhtään tykkääjää lisää.

Lavrusikilla oli mainospuheensa tutkakatveessa käytännönläheisiä ohjeita ja lukuja toimittajille.

Facebookissa on räknattu, että journalistiseen analyysiin linkataan 20% enemmän kuin perinteiseen raakauutiseen.

Kuvat saavat tykkäyksiä puolet enemmän kuin ilman kuvaa julkaistut jutut.
Ja kysyvälle vastataan: yksinkertaisella kysymyksellä varustettuun linkkiin tulee Facebookissa puolet enemmän kommentteja kuin tavalliseen.

- Yksipuoliset fiidit eivät kerta kaikkiaan toimi. Ihmiset huomaavat, jos heitä ei kuunnella, julisti Lavrusik.

Lavrusikin koko Powerpoint-atakki sekä vaikuttava kasa seminaarin muita esityksiä täällä.

Bostonissa nähtiin semmoinenkin ihme, että kun konsultti puhui, 500 toimittajaa kuunteli mykän ihailun vallassa.

Kummajainen oli monien amerikkalaisten mediajättien strateginen neuvonantaja Amy Webb.

Webb esitteli hengästyttävän määrän uusia nettiin liittyviä trendejä, joista monista on sellaisinaan toimittajien uusiksi työkaluiksi.

Jos aiotte käydä koko höskän lävitse, verrytelkää, pitäkää taukoja ja juokaa paljon vettä matkalla.

Webbinkin esityksen kiinnostavinta antia taitavat olla välineet, joilla yleisöjä saa jaoteltua, rajattua ja niputettua erilaisten aiheiden pariin tai eri tilanteissa.

Vastikään koko nettisaittinsa pikavauhtia uudistanut Boston Globe järkeili uuden tavan saavuttaa uusia yleisöjä: ulkoistetaan nuoriso!

Eikä nyt puhuta mistään ns. nuorista aikuisista, jollaiseksi joskus tuntuu, että Suomessa pääsee, jos jaksaa vielä nousta aamulla sängystä omin avuin.

Globen suojissa tehdään koko lailla itsenäistä nuorille tarkoitettua saittia The Next Great Generation, joka kuvailee itseään perinteisen uutisjournalismin ja yleisölähtöisen blogimaailman törmäyskohdaksi.

Mallista saattaa tulla vielä iso juttu. Tai sitten ei.

Ainakin sitä mietitään toteutukseen myös joissakin muissa Yhdysvaltain suurkaupungeissa.

Mutta kun Bostonissa ollaan, voi tulla Sam Adams -pullosta käkättimeen, jos ei yhtään puhuta baseballista.

Boston Globe on tehnyt nettispesiaali-tyyppisen beta-sivun, joka kertoo, miten paljon kaupungin ylpeyttä Red Soxia tänään rakastetaan tai vihataan.

Kuka pelaajista on tänään jykeväleukainen sankari ja kuka ylipalkattu ja lihava bling-pummi?

Kiinnostavaa tässä formaatissa on, että Globe miettii tapoja käyttää sitä myös politiikan ja talouden uutisissa, esimerkiksi vaaleissa.

Kannattaa käydä katsomassa po. sivu äkkiä. Nimittäin näinä päivinä ratkeaa, pääseekö Red Sox, yksi liigan kalleimmista joukkueista (palkkabudjetti tänä vuonna $161 000 000), playoffeihin tällä kaudella ollenkaan.

Jos ei pääse, koko saitti saatetaan tuikata tuleen, eikä taida olla varmuutta koko Bostoninkaan säilymisestä ihan ehjänä.

Sitten kevennyksiin.

Teistä parhaiten säilyneet (siinä porukassa on epäilemättä tungosta) muistavat vielä toimistojen kokkapuhetarpeisiin kehitetyn ns. hevonpaska-bingon (Bullshit Bingo).

Nyt sellainen on tietysti syntynyt nettijournalismiinkin.

Kaikkein nokkelimmat ja urheimmat ajan hermolla yöpyjät ovat tietysti jo viisastelleet, että termit ovat kuulkaas ihan vanhentuneita jo.

Tuleeko joskus sellainen olo, että sosiaalisen median käyttöä pitäisi edistää tekemällä Facebookista, Twitteristä tai Google+:sta propagandajulisteita 1940-luvun tyyliin?

Eikö?

Ei se mitään, jollekulle tuli.