A-tuubi

Taina-täti ja jouluhiilarit

Taina Kanerva — Wed, 16 Nov 2011 16:14:48 +0200

Mummo eli tädin äiti on juuri siirtänyt viestikapulan tädille ja koko laaja suku tulee joulupöytään. Täti otti heti kovat paineet siitä, osaako täti tehdä lanttulaatikon tai paistaa kinkun oikein. Mutta täti ei tiennyt, että joulupöydän antimissa tärkeintä ei ole se, miltä ruoka maistuu, vaan se, mitä pöydässä ei missään nimessä saa olla. Laaja sähköposti- ja muu viestintä aiheesta on ryöpynnyt tädin niskaan nyt viikon ajan.

Kylläpä sukulaiset ja heidän perheensä näkevät ruuan kovin monin eri tavoin! Täti on ryhtynyt laittamaan toiveita exel-taulukkoon pystyäkseen edes jotenkin hahmottamaan kokonaisuuden. Oikein isona kuvana sukulaisista piirtyy dikotomia: Tädillä on sukulaisia, jotka haluavat syömällä pelastaa maailman ja sellaisia, jotka haluavat pelastaa itsensä.

Toki Veikko-serkku Pöytyältä syö kiitollisena kaikkea, mitä tarjotaan, mutta Veikko onkin sota-ajan lapsi. Ja mummo ja pappa ovat eläneet 30-luvun pula-ajankin, jolloin kuulemma hampaat alkoivat heilua suussa ja sääret mennä längelle huonon ruuan vuoksi.
xxx
Jouluaterian suunnittelu alkaa luonnollisesti allergioista. Tämä osuus menee nykyään rutiinilla, vaikka teettääkin aika paljon työtä, kun pitää olla laktoositon, vähälaktoosinen, gluteeniton yms. vaihtoehto. Lisäksi sisarentytär on allerginen manteleille. Ei täti todellakaan halua, että sisarentytär tukehtuu manteliin laktoosittomaan maitoon tehtyä riisipuuroa syödessään.

Ihan vaan varmuuden vuoksi, täti ei ole yhtään tyhmä, vaan oikein tiedostava ja hyvää tarkoittava ihminen. Täti oli juuri oppinut, että sademetsät häviävät hampurilaispihvien vuoksi ja siksi lihansyöntiä pitää rajoittaa. Täti oli oppinut myös lipittämään Reilun kaupan kahvia, jotta huan valdeseille jää muutakin kuin känsät käteen papujen poimimisesta.

Täti muistaa vielä myös Biafran lapset ja potee huonoa omatuntoa yltäkylläisyydestä, vaikka ymmärtääkin, että ylimääräisiä joulupipareita ei voi lähettää Somaliaan. Yksi vanha hippi vielä on suvussa, joka edelleen ajattelee syömistään maailman nälkäänäkevien kannalta, mutta muuten tämä näkökulma tuntuu jääneen taka-alalle.

Sen sijaan sukulaisten keskustelu ruuasta on alkanut muistuttaa uskonsotaa, jossa on ehdottomasti oikeassa olevia kiihkoilijoita.

Hipin lapset ovat sitä mieltä, että pahin rikos on syödä eläimiä, koska ne ovat tuntevia olioita, joita kasvatetaan keskitysleireissä. On tätikin sikavideot nähnyt. Mummolassa täti ja tädin veli joutuivat pohtimaan lihansyöntiä, kun sinne otettiin kesällä kaksi possua, Vihtori ja Oskari. Olivat leikkisiä kuin koiranpennut ja hassuja tonkiessaan maata ja kieriskellessään mudassa. Sitten joulupöydässä tuli iso itku, että Vihtoria en syö!

No niin. Nyt tuli soitto Vantaalta. Siskontytär ei syö muuta kuin luomua. Mistä täti luomusinapiksi muuttuu? Sitä kuulemma tuodaan Saksasta vai oliko se Kiinasta. Täti on sen verran huolissaan Aino-tossunsa aiheuttamasta hiilijalanjäljestä, että sinappipulloja ei kyllä ruveta lennättämään toiselta puolelta maapalloa.

Sitä paitsi Vantaan serkkujen Kajaanista kotoisin oleva isä vaatii, että kaikki on lähiruokaa. Täti ryhtyi selvittämään, miten kaukaa lähiruoka saa tulla Tampereelle. Utsjoelta? Tallinnasta? Tallinnaan voisi tehdä lähiruokamatkan ja saisi samalta reissulta Veikolle ja papalle halvalla snapsit. Nyt on tädille selitetty, että lähiruoka tarkoittaa suomalaista, eikä siinä kilometrejä lasketa. Että hyvästi hauska viikonloppu Tallinnan laivalla.

Ja pieni irtiotto jouluaterian valmisteluista olisi ollut tarpeen, sillä juuri tuli sähköpostia Helsingistä. Kovan linjan karppaajiksi ryhtyneet serkuntyttö poikaystävineen ilmoittivat, että kiellettyjen aineiden listalla ovat sokeri, vehnäjauhot, peruna, riisi ja muut hiilihydraattipitoiset ruoka-aineet. Kinkku käy, jos sillä ei ole sokeroitua sinappihuntua yllä.

xxx
Hei. Kirjoitan tätä loppua sairaalan tarkkailusta. Tuli niin hirveitä vatsanväänteitä ja rinnassa pisti, että pakottivat sairaalaan. Onneksi ei ole kysymys sydänkohtauksesta, mahalaukku ja ruokatorvi vaan ovat niin ärtyneet, että kipu tuntuu rinnassa saakka. ”Oletteko syöneet jotain epäsopivaa” kysyi nuori lääkäri.

”En. Mutta kyllä tämä on ihan ruokaperäinen reaktio.”

Kirjoittaja on Ajankohtaisen kakkosen Teemaillan toimitussihteeri

Lopettakaa työttömäksi kouluttaminen!

Virpi Hukkanen, toimitaja, A-talk — Mon, 24 Oct 2011 13:37:14 +0300

Taiteen ja viestinnän opetusta karsitaan ammattikorkeakouluista. Hyvä, opetusministeriö!

Mutta miksi vasta nyt? Opinahjo toisensa jälkeen on perustanut taiteen ja viestinnän opetuksen linjoja viimeiset 20 vuotta. Graafikoiksi, taiteilijoiksi, muusikoiksi, kuvaajiksi ja toimittajiksi on koulutettu paljon enemmän ihmisiä kuin alat ovat vetäneet töihin.

Ylikouluttaminen on tuottanut ennen kaikkea pettyneitä nuoria aikuisia. On surullista nähtävää, kun artenomit, medianomit ja maisterit huomaavat kolmi- ja nelikymppisinä yhä vain yrittävänsä päästä alalle. Tekstiilitaiteilijalle tai teatteripuvustajalle ei aukene työpaikkaa ja freekeikoilla ei elä. Media-alalle valmistuneelle irtoaa tuotantotalosta pesti vain palkattomana harjoittelijana.

Vilkaisu työvoimaviranomaisten tilastoihin kertoo yhtä rujoa viestiä. Esimerkiksi ammattikorkeista ja taidekorkeakouluista valmistuvia graafisia suunnittelijoita on työttömänä lähes 800, mutta avoimia työpaikkoja heille on tarjolla vain 14. Sairaanhoitajien työmarkkinat taas näyttävät aivan toisilta. Heitä on tilastojen mukaan työttöminä vajaat 50, kun heille avoimia työpaikkoja on lähes 1800 kappaletta.

Ei ole kenenkään etu kouluttaa nuoria väärälle alalle.

Harakka: Mykän omistajan ääni

Timo Harakka — Mon, 27 Jun 2011 09:12:22 +0300

Jyrki Katainen yrittää lanseerata hallitukselleen nimeä Sixpack, mutta kun 88-sivuisen hallitusohjelman lukee, ainoa oikea nimi on Pupukuusikko.
Arkojen jänisten hallitus ei voi päättää mitään, kun demarit ja kokoomus torppaavat toisensa kaikissa avainministeriöissä. Jos Alexander Stubb yrittää hivuttaa Suomea Natoon, Erkki Tuomioja varmistaa, että näin ei käy. Työ- ja elinkenioministeriössä Jyri Häkämies ja Lauri Ihalainen pitävät huolen, että aina kun astutaan askel eteenpäin, astutaan samalla toinen taakse.
Näin Suomi pysähtyy neljäksi vuodeksi.

Häkämiehellä on toinenkin taistelupari, valtion omistajaohjauksesta vastaava vihreiden Heidi Hautala. Viimeksi Häkämiehen omalla kaudella ohjaaminen oli samaa tasoa kuin Jyrki Järvilehdolla.
Vaikka valtioenemmistöisen Fortumin toimitusjohtaja Mikael Lilius oli kuohuttanut kansaa yli kymmenen miljoonan optiosaaliillaan, vasta lama lopulta leikkasi monopolimiesten lottopotit. Uuden haliltuksen ohjelmassa mainostetaan johdon palkkioiden ”kohtuullisuutta”. Nousukausi näyttää, miten ministeri Hautala joutuu asiassa kiemurtelemaan.
Vasta pakon alla Jyri Häkämies salli hallintoneuvostojen jäsenten palkkioiden julkistamisen ja vasta pakon alla hän lopetutti nuo poliitikkojen kultapossukerhot Fortumista ja Neste Oilista viime keväänä.
Neste Oilin hallintoneuvoston puheenjohtajana Heidi Hautalalla on kokemusta valtioenemmistöisestä yhtiöstä. Se ei paljon rohkaise. Kymppitonnin vuosipalkkiota vastaan hän katsoi sormiensa läpi sademetsien raiskausta, jolla Neste Oil saa Indonesiasta palmuöljyä niin sanottuun bio-dieseliinsä.
Ja Fortum satsaa edelleen ydinvoimaan, nyt siis vihreän ministerin omistajaohjauksessa. Samalla vihreät ovat hyväksyneet kolmasosan leikkaukset uusiutuvan energian tukiin. Siinä on taas taitelemista.

Uusi hallitus vakuuttaa, että yhteiskunnan omistamat yhtiöt kantavat yhteiskuntavastuuta. Kuulostaa järkeenkäyvältä. Hallitusohjelman viimeisillä sivuilla luvataan, että omistusohjausta vahvistetaan. Tästä Kauppalehti ehti jo ihmetellä (20.6.), miksi ihmeessä pitää erikseen korostaa yhtiön vastuuta henkilöstöstä.
Vastaus luettiin lehdistä tänään: Stora Enso joutuu maksamaan 5,8 miljoonan euron korvaukset näennäisistä YT-neuvotteluista, kun se lopetti Kemijärven tehtaan kolme vuotta sitten.
Suurimpana omistajana valtio ei käyttänyt ääntään, vaan seurasi mykkänä sivusta, kun Stora Enso sulki ja sulkee kannattavaa tuotantoa. Se on Suomessa halpaa. Samaan aikaan Nokia joutui maksamaan saksalaisille Bochumin-tehtaan sulkemisesta 40-kertaisen summan.
Sopivaa ehkä onkin, että kehitysyhteistyöministeri on myös kehitysalueministeri.

Mutta markkinataloudessa kun eletään, valtio on usein voimaton. Strategisesti tärkeiden valtionyhtiöiden lisäksi valtion omistusyhtiö Solidium pyörittää yli 8,2 miljardin euron omaisuutta. Valtio on myös Sampon suurin omistaja, mutta Björn Wahlroos ei paljon ohjausta kaipaa.
Kun Ruotsin hallitus halusi poistaa Nordean johdolta bonukset, suuromistaja Wahlroos palautti ne yhtiökokouksessa. Siinä nöyryytettiin kahden maan ministerit yhdellä kertaa.
Herra se on herrallakin – tai tässä tapauksessa, rouvallakin.

Harakka: Harmaan talouden pikkurikolliset ja isot konnat

Timo Harakka — Wed, 15 Jun 2011 20:23:51 +0300

On äärimmäisen harvinaista, että eduskunnassa kaikki puolueet ja kaikki kansanedustajat ovat samaa mieltä jostain asiasta. Tämä historiallinen hetki koettiin 3. helmikuuta.
Veteraanikansanedustaja Pekka Vilkuna (kesk.) totesi, että ”Tästä asiasta eduskunta on yksituumainen kuin 25 millin naula.”

Mikä oli tuo asia?
Eduskunta hyväksyi yksimielisesti harmaan talouden torjuntaohjelman.
Jokainen puhuja piti välttämättömänä, että viiden miljardin euron veroaukko
paikataan – ja että rakennuksilla, ravintoloissa ja kuljetusalalla pelataan
reilua peliä, jossa rehellinenkin yrittäjä voi menestyä.
Neljä kuukautta sitten eduskunnassa jokainen puolue vannoi, että nuo 25
toimenpidettä sisältyvät seuraavaan hallitusohjelmaan, oli hallituksessa
kuka tahansa.

Kuinkas sitten kävikään?
Muutama päivä sitten Voima-lehti julkaisi hallitusneuvotteluista saamansa
muistion, josta käy ilmi, että kokoomus ja RKP yllättäen jarruttavat
harmaan talouden torjuntaa.

Eduskunnan hyväksymä lista ei niille kelvannutkaan. RKP ei halunnut
tiukentaa rangaistuksia eikä lisätä viranomaisten tiedonsaantia. Kokoomus
ei suostunut siihen, että työmailla tarkastetaan kaikkien saavan
asianmukaista palkkaa, tai että ulkomaiset yritykset joutuvat
rekisteröitymään Suomeen.

Näyttää siltä, että kokoomuksen todellista ääntä ei käytetä eduskunnassa,
vaan Elinkeinoelämän keskusliitossa. Se on tutkimusten valossa kummallista,
sillä harmaan talouden pääaloilla yrittäjien valtava enemmistö pitää pimeää
työtä vakavana kilpailun haittana ja esteenä.
Hallitusneuvotteluissa harmaan talouden työryhmää vetävä demarien Jukka
Gustafsson kuitenkin vakuuttaa, että tilanne on nyt parantunut. Tällä
toisella kierroksella eduskunnan yksimielinen tahto otetaan huomioon,
lainaus, tosi hyvin.

Mutta.
Tärkeä osa harmaan talouden torjuntaa on estää sijoittajien veronkierto,
jolla ulkomaiden kautta voidaan välttää osinko- ja myyntivoittojen
verotusta.Valtio menettää joka vuosi 800 miljoonaa euroa, saman verran
kuin mitä se sijoittaa peruskouluihin.

Edellinen hallitus halusi tehdä tämän veronkierron lailliseksi ja toi
eduskuntaanlain nimettömien hallintarekistereiden laajentamiseksi.

Samalla yritysten omistajatiedot piilotettaisiin, mitä varmasti monet
vallanpitäjät toivovatkin. Tällä hetkellä julkiset tiedot ovat johtaneet
vuosien varrella moniin paljastuksiin: Ulf Sundqvistin bisneksistä
tienrakennusyhtiö Destian suhmurointeihin.
Heti vaalien jälkeen tästä hallintarekisteröinnin laajentamisesta
irtisanoutuivat kaikki puolueet – esimerkiksi kuukauden takaisessa MTV3:n
45 minuuttia-ohjelmassa.

Nyt tämä asia on kuitenkin irrotettu Gustafssonin työryhmästä
hallitusneuvotteluiden korkeammalle tasolle – talousryhmään, jossa kokoomus
ja RKP nyt ajavatkin läpi tätä veronkierto- ja salailulakia.
Irvokkaimmillaan harmaata taloutta torjutaan – yksimielisesti - siten,
että tehdään ratsioita pitserioihin ja virolaisten raksamiesten
parakkeihin. Sen sijaan miljoonasijoittajien rikollisuutta torjutaan siten,
että tehdään rikoksista laillisia.
Liituraitakonnilla on helpompaa. Niillä on aina etujensa ajaja
hallituksessa, istuipa siellä kuka tahansa.

Harakka: Se pyörii sittenkin, vaikka toisin ennustettiin

Timo Harakka — Wed, 08 Jun 2011 14:32:47 +0300

Jyväskylän yliopiston kauppakorkeakoulu jakoi tänään kristallipallo-palkinnon ennustuslaitokselle, joka onnistui parhaiten arvioimaan viime vuoden talouskehityksen. Tai epäonnistui vähiten. Toissa vuoden syvää sukellustahan ei osannut ennakoida yksikään pankki, tutkimuslaitos tai viranomainen. Keskimäärin mentiin metsään karmeat 7,5 prosenttiyksikköä – rahassa 15 000 000 000 euroa.

Ikävä kyllä viime vuoden talousnousun ennustaminen osoittautui yhtä vaikeaksi kuin romahduksen. Bruttokansantuote nousi reilut kolme prosenttia, mutta ennustajien keskiarvo jäi nollaan pilkku yhdeksään. Päätuomari, professori Kari Heimonen totesi kohteliaasti, että ”talousennusteet aliarvioivat pahasti suhdanteiden voimakkuuden Suomen taloudessa.”

Miten tämä on mahdollista? Kisaan osallistui kymmenen ennustelaitosta, jossa sadat hyvin palkatut tieteilijät uurastavat maailman hienoimpien tietokonemallien parissa. Varmasti syö miestä – ja miehiä nämä talousviisaat edelleenkin ovat – että hatusta vetämällä saa yhtä hyvän tuloksen kuin Suomen parhaiden aivojen työllä.

Syy on suurin piirtein se, että ennustajat eivät ennusta tulevaisuutta, vaan jatkavat menneisyyttä. Vanhojen käyrien päälle pannaan viivotin ja jatketaan viivaa, enintään pikkuisen eri kulmassa. Kun talouteen tulee häiriö, se yllättää kaikki, samoin korjausliike. Hienot yhtälöt ovat yht´äkkiä käyttökelvottomia.

Tämän harrastuksen voisi jättää omaan arvoonsa, paitsi että siihen nojaa koko Suomen yhteiskunta. Ennusteiden varaan rakennetaan hallitusohjelmaa. Se määrittää lopulta, paljonko maksamme veroja ja montako kalapuikkoa jää päiväkotilasten lautasille. Siksi on kohtalokasta, että ennustajat aliarvioivat Suomen vaihtotaseen kaksi- ja puolikertaisesti. Kansantalouden ulkomaanvelka supistui yli kolme miljardia enemmän kuin luultiin ,eli leikkauspaniikki oli siltä osin ihan turhaa.

Myös firmat seuraavat ennusteita, jotka lupasivat huonoja aikoja. Tähän varautuessaan yritykset vähentävät investointeja ja antavat työntekijöille potkuja. Ennustelaitokset odottivat viime vuodelta yksityisen kulutuksen olematonta kasvua. Mutta tosiasiassa me käytimmekin rahaa reippaasti enemmän. Kaupan ja työllisyyden pelastus on siis se, että kansalaiset eivät onneksi lue taloussivuja.

Tälläkin kertaa ylivertainen voittaja oli Nordea-pankki, joka saavutti eri sarjoissa selvästi eniten ykkössijoja. Kymmenestä ennustelaitoksesta vihoviimeiseksi jäi Suomen Pankki, joka meni selvästi useimmin pahiten pieleen.

Tämä on todella huono uutinen. Suomen Pankissa on ylivoimaisesti eniten tutkijoita, dataa ja laskentavoimaa ja hienoimmat makrotalouden mallit. Nämä dynaamis-stokastiset analyysit ovat nyt vakavassa kriisissä, ja sen myötä rahapolitiikka, josta Suomen Pankki vastaa, ja koko talouden suunnittelu. Jos yhteiskunta on auto, niin sen tietokone on nyt sekaisin, mittarit näyttävät mitä sattuu ja ohjaus lukkiutuu itsestään.

Koko taloustiede on syvässä kriisissä, mutta ei tunnusta sitä. Edes maailmanlaajuinen talouslama ei ole saanut aikaan muutosta vanhoissa opeissa, jotka johtavat meitä pahasti harhaan.
Einstein mullisti aikanaan fysiikan; missä on taloustieteen Einstein? Tai edes Galileo Galilei, joka todistaisi ekonomisteille, että ihmiset pyörittävät taloutta – eikä päinvastoin.

Kuva: Ennustajat ovat varovaisia tai vain mielikuvituksettomia. Lasku on paljon jyrkempi ja nousu selvästi ripeämpi kuin odotettiin.

Kuva: Nordea voitti toisena vuonna peräkkäin ennustekisan, jopa ylivoimaisesti. Yhtä selkeä hännänhuippu on Suomen Pankki.

Harakka: Soinin haamuhallitus suosii armeijaa

Timo Harakka — Wed, 01 Jun 2011 17:10:50 +0300

Valtiontalouden säästöihin joutuvat osallistumaan ihan kaikki. Eilen Ajankohtainen kakkonen kertoi että hallitusneuvotteluissa esitetyillä leikkauslistoilla ovat lapsilisät ja päivähoito. Mutta yksi laitos Suomessa on, jolta ei oteta. Ja se on armeija.

Ulko- ja turvallisuuspolitiikan työryhmä tiettävästi esittää, että puolustusmäärärahoja ei leikata. Se on merkittävä voitto kokoomukselle ja RKP:lle, sillä vaalikeskusteluissa vasemmisto ja vihreät olivat yhtä mieltä siitä, että ihan ensimmäisenä leikataan aserahoista.

Numerot tietysti elävät tunti tunnilta. Tällä hetkellä näyttää siltä, että kokoomuksen 2009 puolustuspoliittiseen selontekoon junailema armeijan menoautomaatti pysyy. Tuolloin puolustusmenoihin luvattiin kaksi prosenttia vielä sen päälle, mitä kustannukset nousevat. Kun inflaatio tällä hetkellä on kolme prosenttia, puolustusmenot siis nousevat automaattisesti viisi prosenttia eli noin sata viisikymmentä miljoonaa vuodessa.

Vasemmisto ja vihreät ovat neuvotteluissa vaatineet armeijalta satojen miljoonien aitoja säästöjä, mutta luultavasti ne saavat enintään suljettua tuon menoautomaatin. Siis samalla, kun koko muu yhteiskunta säästää, puolustusvoimien ei tarvitse oikeasti leikata yhtään mitään.

Hulluinta kaikessa on se, että armeija itse on suoraselkäisesti valmis talkoisiin. Komentaja Ari Puheloinen ilmoitti jo vaalien alla Maaseudun Tulevaisuudessa, että puolustusvoimia pitää uudistaa ja varuskuntien lakkautuksista päättää jo ensi vuoden alussa. Hän väläyttelee kokonaisten joukko-osastojen lopettamista.

Likainen työ jää sotilaiden omalle vastuulle. Mikään hallitus ei halua määrätä, että se ja se varuskunta suljetaan. Se antaisi aseet suoraan keskustapuolueelle, joka pääsisi elämöimään aluepolitiikalla, kuinka kaupunkilaisten hallitus tuhoaa maaseudun.

Samaan aikaan tuolla Säätytalolla vasemmisto ja vihreät ovat antamassa periksi myös kehitysavun nostamisessa. Miksi ihmeessä ne eivät valtaan noustessaankaan noudata omaa ohjelmaansa. Miksi?

Säätytalolla leijuu haamu, ja se on Timo Soinin haamu. Kuten Jukka Tarkka sanoi Ykkösaamussa maanantaina, hallitusneuvotteluita käydään poissaolevien perussuomalaisten ehdoilla. Jokainen puolue yrittää varmistaa sivustansa Soinin hyökkäyksiltä – siksi maanpuolustus on erityssuojeluksessa.

Tämä on Soinin kannalta kätevää. Perussuomalaiset tekevät hallitusohjelmaa, mutta heidän ei tarvitse kantaa siitä vastuuta. Mutta uutta haamuhallitusta käy sääliksi. Jos se jo nyt on noin peloissaan, niin seuraavina vuosina nähdään jo aivan täysi paniikki. Buu!

Harakka: Katainen vetää, Heinäluoma työntää

Timo Harakka — Mon, 23 May 2011 15:26:59 +0300

Tervetuloa tänne Säätytalolle, jossa käydään hallitusneuvotteluja SDP:n johdolla. Kuulitte aivan oikein. Jyrki Katainen kyllä vetää neuvotteluja, mutta Eero Heinäluoma työntää.

Samaan aikaan, kun työryhmät puurtavat omia ohjelmiaan, puuttuu olennaisin tieto eli se, mikä on hallituskauden talousraami. Pienet puolueet pelkäävät, että niiden saavutukset ruksitaan yli, kun huomataankin että juuri niihin ei ole varaa.

Vielä tänä aamuna kukaan ei tiennyt, mikä on demarien näkemys valtion säästötarpeesta. Minulle kerrottiin jopa, että SDP:n pääneuvottelijat olisivat jääneet tulematta eilisiltaiseen talousryhmän kokoukseen.

Eero Heinäluoman viivytystaktiikka on tuttua kokoomuslaisille jo edellisestä yhteisestä hallituksesta, jossa kuulemma valtiovarainministeriltä ei saatu vastausta edes kysymykseen ”tuleeko kahviin maitoa” ennen kuin viimeisellä hetkellä, kun ratkaisusta oli varmasti puristettu kaikki mahdollinen hyöty omalle puolueelle.

Demarit pelaavat aikaa ehkä myös pitääkseen vasemmistoliiton vielä mukana. Paavo Arhinmäki joutuu huomenna Timo Soinin höyhennykseen eduskunnan Portugali-paketista. Ja kun vielä kokoomus myllyttää Nato-myönteisyyttään, uhkaa tovereilta mennä kuppi nurin aika piankin.

Isoin taistelu käydään kokoomusjohtoisen valtiovarainministeriön ja vasemmiston suosiman Palkansaajien tutkimuskeskuksen välillä. Näkemysero on valtava. Ministeriö tyrkyttää kahdeksan miljardin euron leikkauslistaa, Palkansaajien mielestä jo nykyiset ja tulevat veronkorotukset riittävät ihan itsessään.

Tämän päälle pitäisi säästää pahan päivän varalle eli väestön ikääntymisestä johtuvan kestävyysvajeen kattamiseksi. Sen suuruudesta näkemysero on tasan sata prosenttia. Oikeisto leikkaisi neljä, vasemmisto kaksi miljardia.

Valtiovarainministeriön synkkikset ennustavat, että Suomen julkinen talous eli valtio plus kunnat pysyvät pakkasella monta vuotta, kun taas positiiviset palkansaajat ennustavat nollatulosta jo tänä vuonna ja itse asiassa kymmenen miljardin ylijäämää tälle vaalikaudelle.

Ristiriita on jo itsessään pirullinen, mutta asiaa mutkistaa vielä se, että kumpaankaan ei voi luottaa. Valtiovarainministeriön ja Palkansaajien ennusteet ovat olleet säännönmukaisesti aina ääripäissä, ja onnistuneet vielä huonommin kuin muut tutkimuslaitokset, pankit ja viranomaiset. Jyväskylän yliopisto on jakanut jo kolmentoista vuoden ajan parhaasta talousennustuksesta kristallipallo-palkinnon. Valtionvarainministeriö on voittanut yhden kerran, Palkansaajaa ei koskaan.

Viime kerralla kaikkien laitosten talousennusteet menivät keskimäärin metsään 7,5 prosenttiyksikköä. Se on todella, todella, todella paljon. Rahassa se tarkoittaa 15 miljardia euroa.
Jos valitun ennusteen osumatarkkuus on yhtä huono, on ihan sama, mikä säästötavoite nyt päätetään. Siksi on turha enää vitkutella. Jätän nyt Eero Heinäluomalle ja miksei koko neuvotteluporukalle työkalun, jolla säästötarve on helppo ratkaista täysin kiistattomasti. Lopputulos on taattu – tikkataululla.

Reality show odottaa!

Virpi Hukkanen, toimittaja, A-talk — Mon, 23 May 2011 11:01:50 +0300

Kuka ja kenen kanssa? Hallituksen muodostamisesta on tullut
päivittäinen jännityssarja.

Jo kuukauden on voinut seurata, kuka kansan valitsemista henkilöistä liittoutuu kenenkin kanssa ja kuka suuttuu seuraavaksi. Yhdet pääsevät valtakunnan komeinpien kristallikruunujen ja tyylihuonekalujen loisteeseen. Toiset jäävät ulos, eduskunnan työhuoneisiin.

Jännitys laukeaa aikanaan ja Jyrki Katainen saa hallituksensa kokoon. Sitten me kaikki pääsemme mukaan reality showhun, tosielämäohjelmaan!

Alkaa tuskallinen vääntö siitä, keneltä otetaan pois ja kuka saa ? vai saako kukaan. Joku joutuu maksamaan veroja entistä enemmän. Joku taas saattaa saada kipeästi tarvitsemansa korotuksen sosiaalitukiinsa. Jonkun palveluista leikataan, vanhuksen tai lapsen.

Suomessa ei eletä veitsi kurkulla niin kuin esimerkiksi Kreikassa
täällä hetkellä. Täällä talous kasvaa, mutta valtion kirstunvartijat
muistuttavat koko ajan velaksi elämisestä. Kammottavinta on se, että menoreikiä on liikaa suhteessa siihen, kuinka paljon suomalaiset pystyvät ansaitsemaan tulevina vuosikymmeninä.

Tässä showssa ei voi laittaa silmiä kiinni ja pyytää vierustoveria
tönäisemään, kun liian jännittävä kohta on ohi.

Harakan näkökulma: Kaikki maalaa!

Timo Harakka — Mon, 16 May 2011 16:39:22 +0300

Torilla tavataan taas kuudentoista vuoden tauon jälkeen. Ja nyt koko kansa saa juhlia suomalaisuutta. Isänmaallisuus ei ole yhden puolueen yksinoikeus. Kukaan ei ole sen vähemmän isänmaallinen kuin toinenkaan, ainakaan tänään.

Suomen maailmanmestaruuksissa on hauska, neljän vaalikauden mittainen sykli. Niin vuonna 1995 kuin nytkin lama loppuu Suomen voittoon. Niin vuonna 95 kuin nytkin Suomi voittaa vaalien jälkeen, kun porvarihallitus väistyy ja demarit palaavat valtaan. Myös vihreiden vaalitappio on aina hyvä enne. MM-kulta siivittää uuden hallituksen optimistiseen alkuun.

Vuonna 95 nauratti, kun poistuva pääministeri Esko Aho ja tuleva johtaja Paavo Lipponen kilpailivat, kummalle kunnia kuuluu. Tänä vuonna yksikään johtava poliitikko ei kerennyt Bratislavaan. Katainen jumitti Brysselissä ja Mari Kiviniemellä oli kai parempaa tekemistä, samoin Jutta Urpilaisella ja Timo Soinilla. Paikalla oli vain Stefan Wallin, Ruotsalaisen kansanpuolueen johtaja ruotsinkielisine kavereineen – sitä on isänmaallisuus tänään.

Niin 1995 kuin nytkin maailmanmestaruus muuttaa maan henkistä tilaa – ja hyvään suuntaan. Me kaikki olemme asteen ryhdikkäämpiä ja arvokkaampia. Nyt ei ole kiukuttelun ja eripuran aika, vaan yhteistyön ja yhdessä voittamisen aika. Tässä tunnelmassa ei kannata heittäytyä hallituskiistoissa hankalaksi.

Loppuottelussa sykähdyttävää oli, että ratkaisumaaleja tekivät takarivin pojat. Nokelainen, Pihlström, Pesonen, Pyörälä. Finaalin pistetilastoon merkittiin peräti kaksitoista Suomen pelaajaa, yli puolet kentällä olleista. Mahtavan demokraattista. Kaikki pelaa – ja kaikki maalaa!

Voiko suomalaista hyvinvointivaltiota edustaa mikään paremmin kuin joukkue, jossa ei ole yhtään suuria tähtiä vaan toistensa puolesta taisteleva veljeskunta. Sen kunniaksi joka ikinen hyökkääjä sai finaalissa pisteen, paitsi se kaikkein avokätisin, Tuomo Ruutu. Hän kiteytti mestaruusjuhlissa Suomen menestystarinan näin:

"Niin itsevarma joukkue ja semmonen joukkue joka välitti toisista. Sen takia me ei missään vaiheessa panikoitu mitään. Jos joku tekee virheen, niin toinen paikkaa, niin se menee. Se on kentän ulkopuolella ja kentällä, kun välittää toisista niin tän näköistä se homma on.”

Välittäkää toisistanne! Sitä on suomalaisuus tänään, ja siitä on syytä olla ylpeä. Tänä iltana siis juhlitaan, lauletaan pakkoruotisksi, heilutellaan tutteja – ja välitetään toisistamme. Kiitos, Leijonat.

Keskustele aiheesta

Äänestäjä peruu äänensä

Virpi Hukkanen, toimittaja, A-talk — Mon, 09 May 2011 09:24:44 +0300

Äänestäjä katsoo silmät hämmästyksestä pullistuneena Arkadianmäelle. Kansanedustajat ovat juuri ja juuri ehtineet saada nimensä eduskunnan puhelinluetteloon, kun ennen vaalia annetut lupaukset ovat jo unohtuneet.

Jokaisessa vaalilähetyksessä keskusta lupasi kannattaa Portugalin tukipakettia horjumatta. Puolueen puheenjohtaja Mari Kiviniemi vakuutti, että sillä tavalla puolue
kantaa vastuuta Suomen talouskasvusta, työpaikkojen synnystä ja ties mistä. Nyt puolueen Portugali-kannasta ei saa enää selvää.

Vihreät olivat samoilla linjoilla keskustan kanssa. Perussuomalaiset
sanoivat ei Portugalille, ei väliaikaiselle vakausmekanismille ja ei pysyvälle riisijärjestelylle. Vihreät lupasivat olla vastavoima. Nyt puolue purkaa pettymystään vaalitulokseen ja pelaa valtapeliä aikomalla äänestää Portugalin tukea vastaan!

Europuolue kokoomus unohtaa koko euromaiden kriisijärjestelmän
hallitusneuvottelujen ulkopuolelle. Äänestäjä pelkää, että puolue koettaa mahtua väkisellä samaan hallitukseen kuin omaa markkaa takaisin haluavat perussuomalaiset.

Sosialidemokraateista ei ole ottanut täyttä selkoa ennen vaaleja eikä sen jälkeenkään. Kuinka sijoittajat saatettaan vastuuseen?

Perussuomalaisten puheenjohtaja Timo Soini hoiperteli Portugali tuen kanssa viikko sitten. Kuulosti siltä, että "ei" onkin muuttunut "neuvotellaan" kannaksi. Myöhemmin Soini kertoi, että "ei" on taas "ei".

Perussuomalaiset muistivat, että heitä on äänestetty ennen vaaleja
julistettujen kannanottojen mukaan. Sama kentän ääni pitäisi kantautua muidenkin puolueiden kansanedustajien korviin. Äänestäjät saattoivat ottaa tosissaan heidän kantansa Portugalin tukemiseen ja euromaiden kriisijärjestelmän luomiseen. Vai mistä syystä luulette suomalaisten käyneen vaalikopeissa harvinaisen innostuneina?

Kansanedustajat muuttavat kantansa heti, kun vaalien tulos on
vahvistettu. Äänestäjän pitää odottaa neljä vuotta. Se on väärin! Äänestäjä haluaa äänensä takaisin nyt!

Turpaan Kataiselle? Urpilaiselle? Kiviniemelle? Soinille? Ruåtsalaisille ? Ja kelle muulle?

Vesa Vaarama, toimittaja/YLE — Thu, 14 Apr 2011 12:26:40 +0300

Kaikissa tiedotusvälineissä, niin meillä kuin kaupallisillakin, on vaahto suupielissä paheksuttu niin sanottua vaaliväkivaltaa. Totta kai sitä pitää paheksua, erityisesti tässä Suomen maassa, jossa tunteiden ilmaiseminen on heikkouden osoitus Kun vaalikojun nakkarin jonossa heiluu nyrkki, niin onhan se saatanan väärin.

Mutta. Kuinka moni on miettinyt taustoja…..totta kai kaikki valveutuneet ja vähemmän valveutuneet toimittajamme. Miksi sitten kukaan ei kerro mitä miettii, harakka nukkuu pesässään ja ruben puhuu mitä taustikset valmistelee. HMM. Ei sen – siis vaikenemisen -- pitäisi ainakaan puoluekannasta olla kiinni.

Palataanpa juurille. Miksi ihminen tekee väkivaltaisia tekoja? Miksi tsetseeni tappaa itsensä Moskovan metrossa? Miksi britti, korkealle koulutettu rationaalinen arabitaustainen ihminen istuu itku silmässä double deckerissä ja hetken kuluttua kytkee virran vyöllään olevaan räjähteeseen?

Kaukaa haettua?
Tarpeettomia kysymyksiä Suomessa? Lintukodossa?

Ihminen turvautuu väkivaltaan silloin kun hän kokee kaiken muunlaisen vaikutusmahdollisuuden turhaksi. Ihminen turvautuu väkivaltaan silloin kun hän kokee tilanteensa epätoivoiseksi.

Miten Me, Lintukotolaiset tähän jouduimme?

Johdonmukaisesti. Kun tuloeroja kasvatetaan, kun rakennetaan hyvinvointiyhteiskuntaa paremmaksi sille kymmenelle prosentille joilla muutenkin menee hyvin, kun muokataan palvelurakennetta niin että vaikkapa terveyspalvelut on haettava taalatohtorilta, kun jopa täysipäiväinen työntekijä – pienituloinen palkannauttija – hakee vaatteensa Pelastusarmeijan kirpparilta kun muuhun ei ole varaa, niin kysymys kuuluu, mihin muuhun tällainen voi johtaa.

Kuka tätä tekee?
Kuka on tämän kehityksen saanut aikaan, kuka tästä kehityksestä hyötyy, kenen etu on eriarvoistuva yhteiskunta. Vastaa sinä miten osaat, en tahdo johdatella enempää.

Siellä sisimmässä meidät on jo penikasta kasvatettu tähän.
Meissä jokaisessa asuu pieni riistäjä
Kaikki mulle, kaverille potun kuoret.

Tämäkö on se yhteiskunta jota sinä ja minä olemme tukemassa?

Tämäkö on se yhteiskunta, jossa sinä haluat elää, ja haluat että lapsesikin elävät?

Kuntien naisille annetut vaalilupaukset tuottivat pettymyksen

YLE/A-studio/Virpi Hukkanen — Thu, 24 Mar 2011 09:29:57 +0200

Kunnissa työskentelevät naiset ovat pettyneitä neljän vuoden takaisiin vaalilupauksiin. Vuoden 2007 eduskuntavaalien alla etenkin Jyrki Katainen lupasi korottaa matalapalkka-alojen naisten palkkoja.

- Se oli ilmeisesti niitä kuuluisia vaalilupauksia. Ei se ole ainakaan minun tililläni ole näkynyt se 500 euroa, lehtori Marja Asikainen Turusta kertoo.

Marja Asikainen on yksi neljästä kuntatyöntekijästä, joiden palkkakehitystä Ylen A-studio on seurannut edellisten eduskuntavaalien jälkeen. Ennen vaaleja julkisessa keskustelussa puhuttiin, että matalapalkkaiset hyvin koulutetut naiset ansaitsisivat viidensadan euron kuoppakorotuksen.

Historian lehtorin Asikaisen peruspalkka on noussut neljässä vuodessa 295 euroa. Samaa luokkaa on myös vanhuksia hoitavan perushoitajan palkankorotus. Kouvolalaisen Arja Korpelaisen palkkapussi on lihonut 276 euroa neljässä vuodessa.

- Olisin kyllä odottanut ja toivonut, että jollain tavalla olisi enemmän arvostettu palkan muodossa tätä meidän työtä, Arja Korpelainen sanoo.

Lehtorin ja perushoitajan palkankorotukset kertovat samaa viestiä kuin Tilastokeskuksen ennakkotiedotkin. Kunta-alan naisten säännöllisen työajan keskiansiot ovat nousseet noin 250 euroa vuoden 2007 lopusta vuoden 2010 loppuun mennessä.

Kuntatyönantaja taas laskee palkkojen kohonneen huomattavasti enemmän. Tutkimuspäällikkö Margareta Heiskanen vertaa vuoden 2006 ja vuoden 2010 palkkoja toisiinsa, jolloin naisten kokonaisansiot ovat nousseet kunnissa keskimäärin 365 euroa. Kuntatyönantaja käyttää vertailussaan Tilastokeskuksen kunta-alan palkkatietoja.

Poliitikkojen vaalilupaukset ovat hyvässä muistissa myös kunta-alan työntekijäjärjestöjen mielissä.

- Puheet viidestä sadasta eurosta oli meilläkin hankala. Ei ollut meidänkään tavoite vaan, että päästään eteenpäin, Tehyn puheenjohtaja Jaana Laitinen-Pesola muistelee.

Tehy neuvotteli omat palkankorotukset vaalien jälkeen ammattikorkeakoulutuksen saaneille hoitoalan työntekijöille.
- Ei oikein mitään tapahtunut. Valtio antoi pienen rahasumman siihen tarkoitukseen, mutta ei osaa sanoa minne se raha meni, Superin puheenjohtaja Juhani Palomäki kommentoi eduskuntavaalien jälkeisiä tapahtumia.
Superin jäseniä ovat esimerkiksi perushoitajat, kuten vanhuksia hoitava Arja Korpelainen.

Korppikotkakapitalismi

Timo Harakka — Tue, 15 Mar 2011 10:48:24 +0200

Mitä suurempi katastrofi, sitä enemmän se houkuttelee haaskalintuja.

Tv-uutisten päälähetyksessä kerrottiin eilen, että asiantuntijoiden mukaan suuronnettomuus on elvytystä Japanin vaikeuksissa rypevälle taloudelle. Siis – hyvä juttu, taloudellisesti.

Maailmanlaajuinen kapitalismi on armoton systeemi, joka vähät välittää tuhansien ihmisten kuolemasta ja miljoonien kärsimyksistä. Tänä aamuna Tokion pörssi laski, mutta rakennusalan kurssit nousivat jopa kaksikymmentä prosenttia. Ja täällä Suomessakin jo riemuitaan, että Japanin tsunami ”antaa potkua” sahatavaran viennille.

Ekonomistit ovat jo vuosikausia vitsailleet, että Japanin pysähtynyt talous tarvitsee kunnon maanjäristyksen. Kansantuote näet kasvaa, kun on rakennettava nopeasti kokonaisia kaupunkeja sähköverkkoineen. Talouden maailmassa hyvinvointi lisääntyy sitä mukaa kuin se tosimaailmassa romahtaa.

Inhimilliset katastrofit pitävät yllä korppikotkakapitalismia. Suuronnettomuus on kasinomiesten mieleen myös siksi, että pääministeri voi julistaa poikkeustilan ja pakottaa läpi kovia toimia.

Nämä asiantuntijat muistelevat hyvällä vuoden 1995 Koben maanjäristystä. 6000 ihmistä kuoli, mutta sen jälkeen Japanin talouskasvu oli selvästi tavallista ripeämpää. Kiinassa Sichuanin maanjäristys vaati ainakin 70 000 ihmishenkeä, mutta rohkeat sijoittajat palkittiin lisääntyvällä talouskasvulla.

Myös meidän suomalaisten hyvinvointi mitataan kaikella sillä tuholla, vahingolla ja kärsimyksellä, jota vain suinkin saamme aikaan. Sen sijaan säästäminen, kohtuus ja järkevyys on taloudelle myrkkyä. Ja juuri sitä talousnerot ovat Japanissa kauhistelleet jo kaksikymmentä vuotta. Talous ei kasva, ja hinnat pikemmin laskevat kuin nousevat.

Japania tunteva musiikkimies Seppo Kimanen sen sijaan kirjoitti juuri tsunamiperjantain Talouselämässä, että nollakasvun Japani on ekologinen, innovatiivinen ja entistä onnellisempi yhteiskunta. Luultavasti inhimillinen hyvinvointi on kasvanut sitä enemmän, mitä vähemmän talous kasvaa.

Jos Suomen kansantuotteessa huomioitaisiin luonnonvarojen väheneminen, ympäristön pilaantuminen ja lisääntyvä köyhyys, meidän talouskasvumme on ollut nuo samat kaksikymmentä vuotta miinusmerkkinen. Tilastokeskuksen tutkijat ovat laskeneet, että Suomen todellinen hyvinvointi on ollut korkeimmillaan vuonna 1989.

Globaali markkinatalous on niin edistynyt, että se ei tarvitse katastrofeihin edes luonnon apua, kuten ilmeni finanssikriisissä. Euroopan velkaantuneet valtiot ovat edelleen kuilun partaalla, ja Suomenkin takausapua tarvitaan lisää. Euromaiden huippukokous tuona tsunamiperjantaina rauhoitti tilannetta.

Suuressa valiokunnassa oppositio vastusti tukiehtojen hölläämistä. Valiokunnan puheenjohtaja Erkki Tuomioja vaatii Kreikkaa velkasaneeraukseen, jota EU on yrittänyt koko ajan välttää. Siis Ateena liekkeihin vaan, jos demarien vaalikampanja sitä vaatii.

Eikö maailmassa ole vielä tarpeeksi katastrofeja ?

Kansan karvaiset edustajat

Timo Harakka — Tue, 08 Mar 2011 10:22:38 +0200

Eduskunta on liian miehinen, liian vanha – ja ennekaikkea liian rikas. Tilastokeskus on laskenut, että koko äänestäjäkuntaan verrattuna naiskansanedustajia pitäisi olla kaksikymmentä lisää. Alle kolmikymppisiä olisi pitänyt valita 37, valittiin viisi. Työttömiä olisi pitänyt valita kolmetoista, no yksi on sentään tullut kortistosta. Maistereita ja tohtoreita on äänestäjistä alle seitsemän prosenttia, mutta kansanedustajista yli puolet. Pelkän peruskoulun käyneitä edustajia on vain kahdeksan – vaikka pitäisi olla melkein kahdeksankymmentä.

Räikeimmillään eliitin ja kansan ero näkyy tulotasossa. Äänioikeutettujen enemmistö, siis yli viisikymmentä prosenttia, tienaa alle seitsemäntoista tuhatta euroa vuodessa. Pienituloisilla pitäisi olla yli sata kansanedustajaa, mutta onkin – kymmenen.

Nykyiset kansanedustajat ansaitsivat keskimäärin yli 90 000 euroa vuodessa. Se on yli neljä kertaa kansan keskiarvo. Ja tämä hajurako on kasvanut vaalista toiseen.

No tietysti uudestaan eduskuntaan pyrkivä kansanedustaja on pakosti hyvätuloinen. Hätkähdyttävää onkin se, että uutena valitut edustajat ovat yhtä hyvätuloisia. Siis köyhän on turha pyrkiä eduskuntaan. Ja tässä on vaalirahakohun alku ja juuri. Rikkaat ehdokkaat kilpailevat, kuka törsää mainoksiin eniten.

Kaikki tämä muuttuu nyt. Miltä näyttää eduskunta, jos perussuomalaiset saavat vaalivoiton?

Sukupuolten tasa-arvo ei taida kohentua. Viime vaaleissa perussuomalaisten ehdokaslista oli selvästi kaikkein miehisin (168 ehdokkaasta 126 miestä ja 42 naista). Niin on laskujeni mukaan tänäkin keväänä: 234 ehdokkaasta kaksi kolmannesta on miehiä (158) , ja kolmasosa naisia (76). Perussuomalaisten eduskuntaryhmästä tulee hyvin karvainen.

Taloudellinen kuilu sen sijaan kapenee. Neljä vuotta sitten kokoomuksen ehdokkaiden keskimääräinen vuosiansio oli 70 000. Hyvin pärjäsivät myös keskustan ja demarien väki, vähän yli ja alle 50 000.

Perussuomalaisten ehdokkaat tienasivat keskimäärin puolet tästä ,noin 24 000 euroa vuodessa. Se alkaa olla jo lähellä äänestäjien keskiansiota. Siis kansan edustajia.

Kaikki mitä olen kertonut, perustuu Tilastokeskuksen erinomaisiin tutkimuksiin ehdokkaiden taustoista.
Vaikka tiedot ovat hyvissä ajoin valmiit, niitä ei ole koskaan uskallettu julkaista ennen vaaleja. Ei tänäkään vuonna, vahvistaa Tilastokeskuksen pääjohtaja Heli Jeskanen-Sundström.

On aika ihmeellistä, että olemassaolevaa tietoa ehdokkaiden sukupuolesta, tuloista ja koulutuksesta ei julkaista vaalien edellä, jolloin sillä on suurin merkitys yhteiskunnalliseen keskusteluun.

Tämä on viranomaisten sensuuria. Ainakin julkisen sanan täytyy vaatia, että tieto julkaistaan välittömästi ja Tilastokeskus ja Oikeusministeriö että palvelevat äänestäjiä. Kansan kuuluu tietää, kuka sitä edustaa – jos edustaa.

Kohuskandaali vaaleissa!

Joonas Fritze, toimittaja, A-talk — Thu, 03 Mar 2011 16:33:58 +0200

Missi, jääkiekkomaalivahti, Big Brother -veteraani ja liuta muita tv:stä tuttuja – eduskuntaan pyrkii taas tänä keväänä suuri joukko julkkisehdokkaita. Puolueet hyötyvät saadessaan listoilleen tunnettuja henkilöitä, sillä ehdokkaaksi nostettu kohukaunotar voi hyvinkin vedota liikkuviin äänestäjiin.

Eduskuntavaalit ovat muuttuneet henkilöiden väliseksi kamppailuksi, jossa julkisuus ja tunnettuus painavat aiempaa enemmän – joskus jopa asiakysymysten kustannuksella. Silti julkkisehdokkaiden tuomitseminen on demokratian halventamista. Edustuksellinen demokratia kun nyt vaan sattuu toimimaan niin, että vaaleissa ehdolle asettuu erilaisia henkilöitä, joiden väliltä äänestäjät voivat tehdä valintansa.

On totta, että moni politiikkaan pitkään panostanut ja asiansa osaava henkilö voi jäädä nuolemaan näppejään, kun lätkämolarit ja salarakkaat viipottavat vaaleissa vasemmalta ohi. On myös totta, että moni julkkisehdokas ei ole sittemmin kansanedustajana pärjännyt. Kansan kannalta parasta olisi tietenkin saada mahdollisimman osaavat ihmiset vallan kahvaan. Silti pelkkä aiempi tunnettuus politiikan ulkopuolelta ei tee kenestäkään ehdokkaana toista huonompaa.

Moni ammattipoliitikko on ilmaissut huolensa siitä, että julkisuudesta tuttujen henkilöiden asettuminen ehdolle vaarantaa politiikan uskottavuuden. Viimeksi äänessä oli vasemmistoliiton Jaakko Laakso, joka arvosteli MTV:n Huomenta Suomi -ohjelmassa julkkisehdokkaita ja pelkäsi heidän romuttavan eduskunnan arvovallan. Äänestäjän näkökulmasta tilanne näyttää kuitenkin toiselta: Eduskunnan arvovaltaa eivät viime vuosina ole rapauttaneet Mietaa tai Veltto Virtanen. Politiikan uskottavuutta ovat nakertaneet lähinnä ammattipoliitikot vaalirahasotkuineen.

Verottaja käy ahneeksi

Virpi Hukkanen, toimittaja, A-talk — Tue, 01 Mar 2011 10:26:40 +0200

Sain juuri palkan, josta verottaja otti itselleen kohtuullisen summan.
Ajoin bussilla. Taas verottajan kämmen kävi rahapussissani. Samoin aamukahvilla lähiökuppilassa. Yksityisellä lääkärikäynnillä rahaa liikkui moneen suuntaan. Verottaja otti maksamastani palkkiosta ison siivun, mutta palauttaa minulle parikymmentä euroa Kelan kautta.
Verottaja on aina kanssani.

Tiiviistä liitosta johtuen, luen intohimoisesti puolueiden verolinjauksia näin eduskuntavaalien alla. Mitä on luvassa?
Vihastun lukemastani. Kaikki A-talkissa (24.2.) vierailleet isot puolueet, kokoomus, keskusta, sosiaalidemokraatit ja vihreät, tahtovat ottaa elämästäni entistä tiiviimmän otteen. Verot kiristyvät.
Valtion taloustilanteen on oltava todella huono, kun puolueet antavat moisia "vaalilupauksia". Lisää veroja ei kerätä palvelujen parantamiseen, vaan velkojen maksuun. Ei tilannetta sellaiseksi olisi saanut päästää!

Palkkani kaikki lupaavat jättää rauhaan, eli sitä ei veroteta nykyistä
ankarammin. Kokoomus, keskusta ja vihreät uhkaavat upottaa verottajan
kämmenen etistä syvemälle kukkarooni aina, kun maksan jotain,
esimerkiksi sähkölaskuni tai lapseni harrastukset. Verottaja katselee kiiluvun silmin myös säästöjäni. Jos Nokia-osakkeeni jonain päivänä tuottaisivat voittoa, verottaja
haluaisi niistä nykyistä suuremman osuuden, oikeudenmukaisuuden nimissä.
Minun tapauksessani kaikki tuo tarkoittaa sitä, että jotain jää ostamatta. Keskituloisen ihmisen kukkarossani ei ole sentin senttiä enempää verottajalle. Ei vain ole. Valtio on ottanut nimissäni liikaa lainaa.

Luokkkataistelun lippu lepattaa

Timo Harakka — Tue, 22 Feb 2011 09:24:42 +0200

Politiikassa jotkut päivämäärät jäävät historiaan.
Sosialidemokraattien alamäki alkoi tarkalleen 12. lokakuuta 2005. Silloin puolueen puheenjohtaja ja tuore valtiovarainministeri Eero Heinäluoma esitti eduskunnalle, että kaikkein rikkaimpien varallisuusvero poistetaan kokonaan.

Heinäluoma on jälkeenpäinkin vähätellyt, että tämä Erkkojen, Herlinien ja Wahlroosien kiusaaminen toi valtiolle vain seitsemänkymmentä miljoonaa euroa. Samaa sanoo nytkin SDP:n verovastaava Jouni Backman.

Molemmat puhuvat lööperiä, oikea luku on 85 miljoonaa senkin jälkeen, kun veroa leikattiin. Edellisenä vuonna tuotto oli 130 miljoonaa. Eli kun demarit haukkuvat nykyistä hallitusta löperöstä taloudenpidosta, ovat he osanneet itsekin haaskata valtion tuloja.
Demareiden ansiosta sata Suomen rikkainta on hyötynyt keskimäärin 230 000 euroa per nenä. Joka vuosi. Ei siis ihme, että työväenpuolue halusi viikonlopun vero-ohjelmassaan korjata virheen ja liputtaa taas luokkataistelua.

Varallisuusvero ei palauteta, mutta varallisuuden verotus kiristyisi. Suurista kiinteistöistä ja perinnöistä pitäisi saada valtiolle parisataa miljoonaa lisää, ja Ruotsin mallin pankkiverosta sata viisikymmentä miljoonaa.

Pankkivero on kyllä pieni silmänkääntötemppu, sillä Ruotsissakin rahat kerätään rahastoon pahan päivän varalle. Niillä ei siis voi maksella valtion velkoja pois tai kustantaa katuvaloja Sallan Aatsingin kylään.

Koska kaikki muutkin suuret puolueet ovat valmiit korottamaan pääomaveroa, jää demareiden luokkataistelu lähinnä symbolitasolle. Porvari voi nukkua yönsä rauhassa.

Eikä vihreiden puheenjohtajan Anni Sinnemäen olisi tarvinnut tyrmätä demareiden ohjelmaa niin kovalla kiireellä, ettei ehtinyt lukea sitä ensin.

Miljoonat ja miljardit ovat vaikeita käsittää. Verokeskustelukin käydään lähinnä mielikuvatasolla. Ja suurin mörkö on tasavero.
Niinpä kokoomus ilmoitti tänään sanomalehdissä näyttävästi, ettei se kannata tasaveroa. Sellaiseen luuloon voi tulla, jos lukee kokoomusnuorten ohjelman, jossa tasavero on tärkein tavoite.
Lehti-ilmoituksessa kokoomus kuitenkin vakuuttaa, että jatkossakin he, jotka ansaitsevat enemmän, myös maksavat enemmän. Mutta mutta – ansioveroalennuksen jälkeen kuitenkin vähemmän kuin nyt, eikö niin, kokoomus?

Verolinjausten perusteella neljä suurta jakautuu kahteen blokkiin. SDP ja perussuomalaiset haluavat käydä rikkaiden kukkarolle, kokoomus ja keskusta kerätä rahat meiltä kaikilta arvonlisäveron korotuksella. Toisaalta SDP ja kokoomus ovat valmiita leikkauksiin, keskusta ja Soini taas eivät.

Näistä tulee vielä hauskat vaalit. Ehkä myös päivämäärä 17.4.11 jää Suomen historiaan.

Ystävänpäivä joka päivä

Timo Harakka — Wed, 16 Feb 2011 12:33:18 +0200

Näin ystävänpäivänä on syytä juhlia viime päivinä esiin tullutta kaikkien aikojen kansainvälistä romanssia, joka syttyi kokoomuksen ja Yhdysvaltain lähetystön välille heti viime vaalien jälkeen. Amerikkalaiset eivät olleet uskoa onneaan, kun kokoomus valtasi yllättäen Suomen ulkopolitiikan ja ilmoitti ryhtyvänsä korjaamaan vahinkoa, jonka ”pahamaineiset Amerikka-skeptikot” Tarja Halonen ja Erkki Tuomioja saivat aikaan.

Nuo sanat löytyvät lähetystön luottamuksellisista raporteista, jotka Wikileaks on tuonut julki.

Uusi ulkoministeri ei aikaillut. Ilkka Kanerva riensi heti ensi töikseen vannomaan uskollisuutta Yhdysvalloille ja suorastaan kehotti virkamiehiään asioimaan lähetystössä.

Luottamukselliset raportit paljastavat, että amerikkalaiset puuttuivat aktiivisesti Suomen sisäpolitiikkaan suosimalla Nato-puoluetta. Ero Neuvostoliiton toimintaan 70-luvulla on toki huomattava, mutta vain aste-ero. Ja sama mies silloinkin kävi hakemassa itselleen tukea vieraan vallan edustajilta. Ja aivan vanhaan Tehtaankadun tyyliin paneteltiin toisten ulkopoliittista kelpoisuutta, tällä kertaa keskustan Nato-varovaisuutta.

Selvin ja näkyvin vaikuttamisen keino on se, että Kanervalle järjestyi välittömästi vierailu ulkoministeri Condoleezza Ricen luokse. Samaan aikaan presidentti Halonen hinkusi tapaamista presidentti Bushin kanssa, mutta lähetystö suorastaan ehdotti, ettei sellaiseen ole aihetta.

Kuinka ollakaan, kesällä 07 lehdistössä roihahti päivittely Yhdysvaltain ja Suomen huonoista suhteista, joihin syyllisiä olivat Halonen ja Tuomioja. Ällistyttävää kyllä, suomalainen media ei lainkaan ymmärtänyt olevansa Yhdysvaltain kampanjassa mukana. Tai jos ymmärsi, sen pahempi.

Kanervan seuraaja, Alexander Stubb, pani vieläkin paremmaksi. Hänen avustajansa Jori Arvonen kävi informoimassa amerikkalaisia maaliskuussa 2009. Arvonen kertoi, että gallupeja johtava kokoomus näkee itsensä jo pääministeripuolueena ja viemässä Suomen Natoon seuraavalla hallituskaudella.

Niinpä lähetystö raportoi Washingtoniin, että tilaisuus on tullut. Suomen Nato-jäsenyys on realistisempi ensi vaalikaudella kuin myöhemmin. Sitä avittaa myös Sauli Niinistön suuri suosio (Comment).

Juuri nyt, vaalien alla, on siis Suomen Nato-jäsenyyden avainhetki. Mutta kokoomus ei nyt suoraan kerro, aikooko se pääministeripuolueena pyrkiä Natoon. Stubb piiloutuu kansan ja demarien kielteisyyden taakse. Selvästikään kokoomus ei halua Nato-vaaleja, mutta voisiko se kertoa Suomen kansalle julkisesti saman kuin Yhdysvaltain edustajille yksityisesti?
Voisiko Stubb noudattaa sitä paljon mainostamaansa avoimuutta?

Kun on ystävänpäivä eli Valentine´s Day, tarjoan kysymyksen myös nykyiselle suurlähettiläälle, Bruce Oreckille. Aikooko Yhdysvallat jatkossakin puuttua Suomen sisäisiin asioihin?

Nokia-vallankumous

Heikki Alihokka, toimittaja/YLE Uutiset — Tue, 15 Feb 2011 09:11:49 +0200

Istuin hiljattain junioreiden koripallo-ottelussa Espoon Nöykkiössä. Sain kesken pelin tekstiviestin vieressäni istuvan miehen vaimolta: puolisoa ei saanut kiinni, koska kännykkä oli kadottanut verkon. Vilkaisin kaverin kännykkää. Sehän se, iPhone. Myös toisella puolella istui mies mykkä iPhone kädessään. Oma Nokiani sen sijaan pelitti täydellisesti ja niinhän sen pitikin, koska emme olleet varsinaisesti erämaassa.

Applen puhelimen menestyksessä on jotain omituista. Puhelimena - ja puhelinhan se on - siinä tuntuu olevan puutteita, jos se kaiken lisäksi on niin pakkasenarka kuin väitetään. Silti iPhonea ylistetään.
Onhan siinä ne kaikki kivat sovellukset.

Nokiaa sen sijaan parjataan milloin mistäkin. Uuden markkinointipomon Jerri DeVardin urakka häivyttää Nokian tunkkainen imago on kova.

Markkinoinnista, uskottavuudesta ja strategianmuutoksesta on kyse myös perjantaina Lontoossa, kun toimitusjohtaja Stephen Elop kertoo, mihin suuntaan Nokian muuttuu. Nyt ei enää ole kyse siitä, kuinka hyvin Nokia toimii puhelimena tai edes siitä, vaihtuuko puhelimien käyttöjärjestelmä. Elopin on hypättävä palavalta öljynporauslautaltaan ihan uusille vesille, aloitettava ihan uusi ajattelun malli, johon puheet ekosysteemistä ilmeisesti viittaavat. Elopin on tehtävä vallankumous.

Kuunnelkaa kuutiopäitä!

Virpi Hukkanen — Thu, 10 Feb 2011 18:47:03 +0200

Suomea on ollut tapana pilkata Euroopan unionin mallioppilaaksi. Kaikesta, mistä sovitaan liittolaisten kanssa, pidetään kiinni.

Myös espanjalaiset tuttavani ovat naureskelleet pohjoiselle täsmällisyydelle. Saksalaisia on tapana kutsua kuutiopäiksi – ja siinä samalla suomalaisiakin. Mallioppilaan pilkkaajien mielestä Suomen pitäisi hellittää ja ottaa oppia etelän maista. Ne eivät sopimuksia niin pykälän päälle ota.

Kuutiopäiden ajattelu on näyttänyt eurokriisin puhjettua arvonsa. Kun jotain on sovittu yhdessä, siitä ei voi lipsua. Kun on selvin perustein päätetty, että rahaliitossa valtiot esimerkiksi eivät ylivelkaannu, siitä on pidettävä kiinni! Jos ei pidä, yhteiselosta ei tule mitään.

Löysästi sääntöjä noudattaneet euromaat joutuvat kuuntelemaan nyt kuutiopäitä ja muuttumaan itsekin sellaisiksi. Jos se ei onnistu, euroliitto purkautuu. Silloin Suomi palaisi markka-aikaan. Kukaan ei tiedä, mihin se johtaisi.

Kopiogate

Timo Harakka — Tue, 08 Feb 2011 13:05:35 +0200

Mitä äänestäjä ajattelisi, jos saisi tietää, että Anni Sinnemäki ajelee salaa isolla katumaasturilla?
Tai että paljastuisi Päivi Räsäsen aviorikos, mieluiten naisen kanssa? Tai että Jutta Urpilainen maksaa pimeästi virolaiselle siivoojalle?

Nämä – korostettakoon, täysin kuvittelliset - tapaukset tuhoaisivat puoluejohtajan imagon. He eivät voisi enää uskottavasti esiintyä ympäristönsuojelijoina tai moraalinvartijoina tai palkansaajien edustajina.

Timo Soini sai viime viikolla ison lommon imagoonsa, kun TV-uutiset paljasti, että hänen omissa nimissään esittämänsä ilmasto-ohjelma olikin kopioitu kirjoitusvirheitä myöten Metalliliiton vanhasta tekstistä. Soinin sanoi, että hän on tätä omaa ohjelmaansa työstänyt Brysselissä puolitoista vuotta – tosiasiassa ”Soinin mallin” oli siis kirjoittanut hänen avustajansa Matti Putkonen.

Timo Soinin imagon ytimessä on rehellisyys ja rohkeus. Hän on erilainen poliitikko, joka sanoo suoraan ja seisoo itse sanojensa takana. Tähän kuvaan sopivat mahdollisimman huonosti valehtelu ja pikkuvilppi, saatikka se, että kopioi toisen työn ja esittää sen omanaan.

Lupausten ja todellisuuden räikeä ero on se syy, miksi kolmekymmentä prosenttia ei äänestä vaaleissa. Ja juuri nukkuvien puoluetta Timo Soini nyt aktivoi. Mutta nimenomaan perussuomalaiset nojaavat kaikkein voimakkaimmin mielikuvaan toisenlaisesta puolueesta. Heillä on kaikkein vähiten varaa siihen, että kuva rehellisyydestä ja aitoudesta ei vastaa totuutta.

Soinin tyhmä vilppi osoittaa, että vaalivoiton huumassa Soini on alkanut itsekin uskoa omaa kuvaansa. Vauhtisokeus voi olla kohtalokasta. Jos Soini sittenkin osoittautuu samanlaiseksi kelmiksi kuin kaikki muutkin, voitto jää odotettua pienemmäksi. On täysin mahdollista, että tämä Kopiogate on se kohta, jossa rakettimainen kannatuksen kasvu pysähtyy.

Kopiogate osoittaa myös, mikä on henkilöimisen riski. Tilannehan ei olisi näin nolo, jos Putkosen tekstiä ei olisi myyty Soinin ohjelmana.

Soini on esillä aina yksin, muista riippumattomana ja itsenäisenä sankarina. Hänellä ei ole takapiruja eikä kuiskuttelijoita kuten muilla poliitikoilla. Tämä kuva kertoo todellisuuden. Soinin ajatukset ovat toisten ajatuksia. Eivätkä ne kuuluisat sutkauksetkaan välttämättä ole Soinin omia.

Jukka Jusula keksii Soinille sanontoja kokeneen mainosmiehen kyvyillä. A-Studio kertoi vuosi sitten marraskuussa, kuinka Soini räätälöi Jusulalle korkeapalkkaisen EU-viran, ihan samaan tyyliin kuin nuo pahat vanhat puolueet.

On toisaalta ikävää, jos muutosta odottava kansa saa jälleen pettyä. Aikanaan Tony Halme innosti Itä-Helsingin nukkuvat äänestämään. Se muutos jäi haaveeksi. Tällä kertaa on siis toivottava, että Timo Soini ei lietso mahdottomia sankariodotuksia, vaan kilpailee ihan poliitikkona toisten poliitikkojen kanssa.

Meidän Mubarak

Timo Harakka — Mon, 31 Jan 2011 15:41:44 +0200

Mitä Egyptin kansannousu tarkoittaa? Miten käy Meidän Mubarakin?

Arabimaailmassa alkavaa kumousta on verrattu vuoden 1989 tapahtumiin, kun Berliinin muuri murtui ja Itä-Eurooppa vapautui. Mutta tässä vallankumousinnossa unohtuu yksi ja tärkein ero. Nyt ei kapinoida Neuvostoliittoa vastaan, vaan tulilinjalla olemme – me.

Hosni Mubarak on johtanut yksinvaltiaana Egyptiä Euroopan tuella ja Yhdysvaltain rahoituksella. Kun Egypti lopetti vihollisuuden Israelin kanssa 1979, Yhdysvallat on palkinnut Egyptin armeijan yli miljardin dollarin avustuksella, joka vuosi.

Myös me suomalaiset tuemme Mubarakin sortohallintoa. Kuuluisa ihmisoikeuksien puolustaja, tasavallan presidentti Tarja Halonen kunnioitti Mubarakia vierailullaan reilu vuosi sitten, lokakuussa nolla yhdeksän. Halosella ei ollut mitään huomauttamista siitä, että yksinvaltias tukahduttaa sananvapauden ja telkeää vastustajansa vankiloihin, joissa kidutus on yleistä.

Diktaattorit ovat hyötyneet New Yorkin terrori-iskusta ja sen herättämästä hysteriasta. Meidän Mubarak on pelotellut, että jos hän väistyy, tilalle tulevat länsivihamieliset ajatollat niin kuin Iranissa. Tästä syystä olemme sallineet mädän hallinnon, jossa valtapuolue ja armeija ovat saalistaneet rikkauksia samalla, kun kansa kurjistuu.

Nyt, kun kansa nousee vallankumoukseen, länsimaat saavat maistaa omaa lääkettään. Koska emme ole välittäneet arabimaiden demokratiasta, valta Egyptissä ei voi siirtyä Meidän Mubarakilta hyvässä järjestyksessä luotettaville ja osaaville poliittisille voimille. Edessä on sekasorto, joka yltyy, kun kansalaisten korkealle viritettyjä toiveita ei kykene kukaan täyttämään.

Yhdysvallat vaatii Egyptiin nyt demokratiaa. Mutta vasta kaksi kuukautta sitten Meidän Mubarak järjesti näytösvaalit, joissa ainoa vakava oppositiovoima eli Muslimiveljeskunta ei saavuttanut yhtä ainoaa parlamenttipaikkaa. Meillä lännessä kukaan ei valittanut.

Me lännessä kannatamme demokratiaa, jos meille mieluisat puolueet voittavat. Jos islamistipuolue voittaa, se ei olekaan demokratiaa.

Näinhän kävi Tunisian naapurissa, Algeriassa. Islamistipuolue voitti vaalit 1991. Hävinnyt hallitus kuitenkin kaappasi vallan ja vangitsi vaalivoittajat – jälleen Euroopan ja Yhdysvaltojen hyväksynnällä. Seurasi sisällissota, jossa kuoli yli sata tuhatta algerialaista. Heidän verensä tahraa meidän kätemme.

Parhaassa tapauksessa Egyptistä voi tulla toinen Turkki. Siellähän maltilliset islamistit ovat hallinneet maata jo kohta kymmenen vuotta. Ihmisoikeuksien ja sananvapauksien rikkomuksista huolimatta Turkki on vapaa ja vaurastuva maa, joka pyrkii Euroopan unioniin vakavissaan.

Lännen vastustelusta huolimatta Turkki opetti meille demokratiaa, kuten nyt myös Tunisia ja Egypti. Seuraavaksi vaadimme vaaleja, vapautta ja oikeuksia Saudi-Arabiaan – eikö niin? Sieltähän radikaali-islamismin rahoitus on peräisin.

Tekijällä on ulkomaalaistausta

Janne Ikoken, Pressiklubi — Mon, 31 Jan 2011 10:19:10 +0200

Periaatteessa tämä on aika simppeliä.

Uutisessa kerrotaan ne asiat, jotka ovat merkittäviä kerrottavan asian ymmärtämisen kannalta. Uutista kirjoitettaessa nimittäin tehdään aina, uskokaa tai älkää, valintoja siitä, mitä kerrotaan ja mitä ei. Jopa pienintä peltikolariuutista kirjoitettaessa tehdään suuri määrä päätöksiä esimerkiksi siitä, kerrotaanko kuljettajien iät tai sukupuolet, kolariautojen merkit ja vuosimallit tai tietoa kolarihetkellä vallinneesta säästä ja valaistuksesta. Se, että jokin uutisessa mainitaan tarkoittaa, että tuo mainittu seikka selittää osaltaan tapahtunutta. Toimittajan ammattitaidon tärkeimpiä osia on sen tunnistaminen, mikä on tietyn asian merkityksen ymmärtämisen kannalta tärkeää.

Sitten käytännössä ollaan aika paljon vaikeammassa tilanteessa.

Kysytään koemielessä esimerkiksi: pitääkö rikokseen syyllistyneen tai siitä epäillyn kansallisuus kertoa uutisessa? Periaatteessa vastaus on yksinkertainen: pitää, jos toimittaja tietää, että kansallisuus selittää osaltaan tuon nimenomaisen rikoksen syitä. Kuitenkaan tätä ei usein ole mahdollista tietää ihan ensimmäisten tuntien aikana rikoksen tapahtumisen jälkeen. Samaan aikaan paine kertoa taustasta on kova, koska keskustelupalstat täyttyvät hyvin nopeasti syytöksistä ”peittelystä” ja ”salailusta.”

Tämä on johtanut käsittämättömiin puolivillaisiin ratkaisuihin. Suosittua on kertoa, että epäillyllä tai tuomitulla on ”ulkomaalaistausta”. Miten tämä tieto voi auttaa ymmärtämään tehtyä rikosta? Ruotsalaisella paluumuuttajalla on ulkomaalaistausta. Nokian saksalaisen insinöörin Suomessa syntyneellä pojalla on ulkomaalaistausta. Samoin Kongolaisella pakolaisella tai maahan laittomasti työtä saadakseen saapuneella indonesialaisella on ulkomaalaistausta. Miten sana, joka pitää sisällään kaiken tämän voi selittää yhtään mitään? Maailman viidestä miljardista ihmisestä aika tarkkaan viidellä miljardilla on Suomessa asuessaan ulkomaalaistausta. Miten sen toteaminen, että syyllinen tai epäilty on yksi noista viidestä miljardista tuo meitä yhtään lähemmäs rikoksen syiden ymmärtämistä?

Tämä ei tarkoita, etteikö tekijän tai epäillyn kansallisuutta pitäisi koskaan kertoa. Joskus sen merkitys rikoksen kannalta on olennaisen tärkeä, eikä sitä silloin pidä piilotella. Aina se ei kuitenkaan selitä mitään. Uskokaa tai älkää, myös muista maista tulleet tekevät rikoksia toisinaan aivan samoista syistä kuin kuudennen polven suomalaiset: ahneudesta, ajattelemattomuudesta tai ilkeydestä. On aivan turha etsiä jokaiselle sekakäyttäjän tekemälle pahoinpitelylle tai pitkäaikaistyöttömän tekemälle varkaudelle syytä tekijän syntyperästä. Itse asiassa toimittaja johtaisi tällöin lukijoitaan harhaan liittämällä uutiseensa merkityksettömän tiedon ikään kuin sillä olisi merkitystä.

Eli pahoittelen kumpaankin suuntaan: minkään itseään kunnioittavan toimituksen ei pidä vetää linjaa, jossa ihmisten syntyperä kerrotaan aina, kuten ei myöskään linjaa, jossa sitä ei kerrota koskaan. Tiedän että tämä on hankalaa, mutta kukaan ei luvannut että elämä olisi helppoa. Sen verran joudun vielä edelliseen viitaten tuskaa uutistoimituksissa lisäämään, että älkää nyt herran tähden enää ikinä ainakaan kertoko, että tekijällä on ”ulkomaalaistausta”. Sellaiset epämääräistä vierauden pelkoa henkivät koodisanat eivät varmasti palvele ketään, kaikkein vähiten journalismin yleisöä. Silloin kun tekijän taustalla on merkitystä, se tausta pitää kyllä pystyä kertomaan tarkemmin kuin että kyseessä on yksi viidestä miljardista ihmisestä tässä maailmassa.

Guggenheim joka vaalipiiriin

Timo Harakka — Tue, 25 Jan 2011 09:08:54 +0200

Kulttuuriväki on miettinyt kuumeisesti, mitä Suomi tarvitsee juuri nyt, ja vastaus on: museon. Suomi tarvitsee museon.

Se on yllättävää, sillä juuri äsken kerrottiin, että Suomessa on yli tuhat museota, joissa ei käy ketään (HS 10.1.). Joidenkin kotiseutumuseoiden rauhaa ei häiritse vierailija edes joka viikko. Jopa Helsingissä Ateneumin kävijämäärä lähes puolittui ja Kulttuurien museo suljetaan kokonaan.

Mutta tämä uusi museo olisikin Guggenheim, monikansallinen ketju. Helsinkiläiset ovat niin imarreltuja ulkomaalaisten huomiosta, että suunnitteluun on varattu jo kaksi miljoonaa euroa (HS 19.1.).

Bilbaossa Espanjassa sijaitseva Guggenheim on arkkitehtoninen nähtävyys, jota kävi ihmettelemässä melkein miljoona turistia viime vuonna. Helsinki haluaa samanlaista WOW-arkkitehtuuria.

Tämäkin on yllättävää, sillä tähän saakka Helsinki on kaikin voimin estänyt WOW-arkkitehtuurin. Ei mitään hotelleja Kauppatorille tai tanssilavaa keskustaan. Ja kun vihdoin päätettiin rakentaa kallis Musiikkitalo, niin pidettiin tarkasti huoli, ettei se vain näytä kalliilta tai hienolta. Tasa-arvon nimissä kateellinen suomalainen ei hyväksy, että julkinen rakennus on näyttävämpi kuin oma tiilitalopaketti.

Hienoja suunnitelmia on jo tehty, mutta Suomessa kun ollaan, on varma, että rakennuskulut moninkertaistuvat ja lopputulosta karsitaan niin, että jäljellä on enää Guggenklein.

Varsinkin, kun sitä ei voi missään tapauksessa rakentaa Helsinkiin. Ei kestänyt kuin kaksi päivää, kun vantaalainen kunnallispoliitikko vaati, että Guggenheim on saatava Tikkurilaan, jossa on jo valmiiksi Heureka, Sokos-hotelli Tulisuudelma ja K-Supermarket Yliveto.

Jos keskusta pysyy vallassa, on varmaa, että Guggenheim hajasijoitetaan muualle Suomeen. Eihän Espanjan Guggenheimkaan sijaitse Madridissa eikä Barcelonassa, vaan työttömyyden ja terrorismin riivaamalla baskialueella. Suomen uusi turistinähtävyys on siis rakennettava Kuusankoskelle. Tai lakkautettavaan varuskuntaan Kontiolahdelle.

Myös Kainuu on vahva vaihtoehto Guggenheimille, joka tukee paikallisia yrityksiä ja työllisyyttä.

Ja kun kyse ei ole taiteesta vaan turismista, niin järkevintä on tukea Guggenheimilla Lapin matkailua. Paavo Väyrysellä olisi varmasti tilaa Keminmaalla, ja piirustuksetkin saadaan ilmaiseksi Nova-yhtiöltä. Silti on melkein varmaa, että museo rakennetaan lopulta Rovaniemen Santa Claus Parkkiin. Näin saadaan Joulupukin oma Taidemuseo – Julgubbenheim.

Vaalit lähestyvät, joten nyt on jokaisella ehdokkaalla täysi oikeus luvata Guggenheim omaan vaalipiiriin. Niitä tulee siis neljätoista ja vielä yksi Ahvenanmaalle. Tai sitten ei ollenkaan.

Tahdon D-vitamiinini auringosta!

Virpi Hukkanen — Fri, 21 Jan 2011 10:43:50 +0200

Kun aurinko paistaa keväällä pimeän talven jälkeen, tekee mieli mennä ulos ja kääntää kasvot kohti aurinkoa. Harvoinpa olen tullut ajatelleeksi, että tässä sitä tankataan tyhjäksi huvenneita D-vitamiinivarastoja.

Kuutisen lasillista maitoa ja kolme kala-ateriaa jää itseni lisäksi monelta muultakin suomalaiselta juomatta ja syömättä. Sillä dieetillä D-vitamiinin tarve tulisi tyydytettyä talvellakin, sanovat viralliset suositukset.

Vai onko lähes litra maitoa ja kala sittenkään tarpeeksi? Naapurin rouva esitteli luontaistuotekaupasta ostamiaan purkkeja ja luennoi, kuinka viralliset suositukset ovat ajastaan jäljessä. Hän syö 50 mikrogrammaa päivässä pillereinä. Moni asiantuntija suosittelee niin.

D-vitamiinista pursuaa uutta tietoa jatkuvasti. Terveysalan uutiset kertovat vitamiinin lähestulkoon takaavan terveen, pitkän ja onnellisen elämän. Puhelimessa virallinen suositustentekijä ampuu alas uutiset. Vain vaikutuksista luuston terveyteen on kiistaton tieteellinen näyttö.

Mitä ja ketä uskoa? Keittiöni kaapista löytyy monta D-vitamiinipurkkia. Epätietoisuuden vallassa otan pillerin tai kaksi jostakin niistä – 7,5, 10 tai 25 mikrogrammaa. Vain siitä olen varma, että ihminen on luotu tropiikkiin. Siellä aurinko paistaa aina ja D-vitamiinia ei tarvitse syödä purkista.

Vartti junalaiturilla repii hermoja

Virpi Hukkanen — Thu, 13 Jan 2011 19:00:16 +0200

Juna kulkee Helsingistä kohti Tamperetta. Vauhti hidastuu, ja konduktöörin ääni kaikuu kovaäänisestä. Hän pahoittelee, että juna on aikataulustaan myöhässä viisi minuuttia.

Viisi minuuttia! Pitääkö sitä pahoitella! Vieressäni istuvan rouvan mielestä pitää. Siksihän aikataulut ovat, että niitä noudatetaan.

Työpäivän jälkeen paikallisjuna on myöhässä. Joudun värjöttelemään laiturilla melkein vartin ylimääräistä.

Hermo kiristyy. Alan olla samaa mieltä Tampereen junan rouvan kanssa. Seuraavaksi myöhästyn jatkoyhteydestä ja lapsen iltapäiväkerho ennättää mennä kiinni. VR! Noudata aikatauluja, jotta minä pystyn noudattamaan omiani!

Yhtä epämiellyttävä tilanne on myös junan kuljettajalle. Kun hän saapuu viisi minuuttia tai vartin myöhässä määränpäähänsä, myöhästymiset eivät ole siinä.

Kuljettajan täytyy käydä pahimmillaan saman tien uuden junan ohjaimiin. Lepotauko jää pitämättä. Jäisen junan valmistelut ottavat kuitenkin oman aikansa. Juna lähtee myöhässä. Ja taas kiristyy satojen ihmisten hermo.

Omilla säännöillä

Heikki Alihokka, toimittaja, A-plus — Thu, 13 Jan 2011 14:38:18 +0200

Venäjän jäsenyys Maailman kauppajärjestössä WTO:ssa on loppusuoralla. Jo on aikakin. Neuvottelut aloitettiin 17 vuotta sitten.

Yksi syy pitkään rupeamaan on se, että neuvoteltavien yksityiskohtien määrä liikkuu fantastriljoonissa. Joitakin asioita on vielä jäljellä, mutta esimerkiksi Yhdysvaltain ja EU:n tahto avannee WTO:n portit Venäjälle. Jopa Georgia joutuu nielemään parin vuoden takaisen sodan katkeruuden ja hyväksymään ison naapurin kerhon jäseneksi.

Puhuin parin asiaa tuntevan kanssa aiheesta. Molempien viesti oli sama: Venäjä todennäköisesti otetaan mukaan järjestöön, mutta iso kysymys on, onko siitä sen jälkeen WTO:n sääntöjen noudattajaksi. Suomessa on aina ajoin törmätty ilmiöön, jota jotkut pitävät kiusantekona, toiset protektionismina, kolmannet normaaliin kauppapolitiikkaan kuuluvana asiana. Suomalaisten elintarvikevalmistajien vientikielto Venäjälle oli esimerkki tästä.
Suurin osa WTO:n jäsenistä haluaa Venäjän mukaan. Suomen kauppa Venäjälle saattaisi siitä vilkastua.

Ennuste: Venäjästä tulee jäsen ensi vuonna, mutta alkaa pelata tätä jalkapalloa futsal-säännöillä.

IPad tulee, journalismi huononee

Riku Siivonen — Wed, 12 Jan 2011 12:13:49 +0200

Kävin matkalla. Tukholmassa kaikki oli oikeasti vähän parempaa kuin Suomessa. Jopa surkea journalismi on Ruotsissa surkeampaa kuin meillä.

Siitäpä esimerkki:

Joulun alla naapurimaassamme povattiin Ipadista ja muista liian-isoja-puhelimiksi-mutta-liian-pieniä-tietokoneiksi-laitteista joululahjahittiä. Joten muudan kuningaskunnan keski-ikäisistä miesskribenteistä päätti ottaa ja kirjoittaa IPadista pienen huolestuneen esseen Dagens Nyheteriin. "Klyftorna ökar", kertoi otsikko.

Sanomalehtimiehen pointti oli tämä: kuilut kasvavat ajattelijoiden ja kuluttajien välillä. Koska IPadilla ei voi kirjoittaa (tietysti sillä voi, mutta ei puututa nyt siihen), se vie meidät takaisin vanhaan maailmaan, joissa vain muutamat kirjoittivat ja muut lukivat heidän tekstejään. IPadin myötä me jotenkin menetämme jo alkaneen, ainakin näennäisesti demokraattisen kansalaiskeskustelun verkossa.

Eli siis. Kieltäkäämme kirjat, koska niitä lukeva ihminen ei kirjoita samaan aikaan itse.

Täytyy myöntää, että suomalaisten perinteisten paperiviestimien uutisointi teknologisesta murroksesta (joka vie niiden leivän) on ollut huvittavan alarmistista, Facebookilla on peloteltu oikein kunnolla. Mutta ei meillä, herregud, kukaan ole ihan tuollaista ajatusta sentään vielä saanut.

Mutta me olemme tietysti aina vähän perässä Ruotsia. Että jäädään odottamaan.

Lapsilisät pois suurituloisilta

Timo Harakka — Tue, 11 Jan 2011 09:55:18 +0200

Soitin tänään Kelaan. Koetan näet kantaa oman korteni kekoon valtiontalouden säästötalkoissa. Kuten tiedetään, valtion menoja tulisi supistaa pari miljardia euroa vuodessa ja puolueilta odotetaan nyt vastuullisia ehdotuksia, mistä leikataan. Näin vaalien alla aihe ei ole kovin suosittu.

Mietimme, mistä hyvätuloiset voisivat luopua toimitusjohtaja Jari Sarasvuon kanssa Linnan jatkoilla itsenäisyyspäivänä, ja sovimme, että luovutamme lapsilisämme kehitysapuun.

Ja kas! Saimme tälle ajatukselle koko kansan tuen. Ylen uutiset kertoi viime viikolla, että peräti 78 prosenttia suomalaisista on valmis poistamaan lapsilisät ”hyvätuloisilta” eli yli 100 000 euroa vuodessa ansaitsevilta perheiltä.Sosialidemokraatit ovat jo ilmoittautuneet idean taakse.

Ikävä kyllä Suomessa on liian vähän hyvätuloisia. Soitin Tilastokeskukseen ja sain tietää, että yli 100 000 euroa vuodessa tienaavia lapsiperheitä on alle 80 000. Jos heiltä otetaan kaikki tuet pois, valtiolta säästyy alle 200 miljoonaa. Siis alle kymmenen prosenttia kahdesta miljardista.

Jos halutaan tuntuvia säästöjä, niin apuun tulee Valtion taloudellisen tutkimuskeskuksen erinomainen verotukiraportti. Siitä ilmenee, että jos kaikki lapsilisät pantaisiin verolle, säästettäisiin jo puoli miljardia joka vuosi.

Progressiivisen verotuksen ansiosta hyvätuloiset menettäisivät joka tapauksessa eniten. Mutta silloin olisi rangaistava myös keskiluokkaa, jolle jäisi kuussa satasen sijaan kahdeksankymppiä tai vähemmän per lapsi. Ja ovatko demarit siihen valmiita – sama puoluehan lupasi aikanaan kolminkertaistaa lapsilisät?

Poliittista rohkeutta odotellessa vastuullisten vauraiden on siis Jarin ja minun tapaan oltava oma-aloitteisia. Marika Taipaleenmäki Oulunsalosta soitti ystävällisesti Ylen ohjelmapäivystykseen ja muistutti, että Sarasvuon ei ole mikään pakko edes hakea lapsilisää.

Tosi on. Soitin Kelan etuuspäällikkölle Suvi Onniselle, ja hän vahvisti, että minä puolestani voin mainiosti luopua lapsilisästä jos omatunto kolkuttaa. Hän ei kyllä muista koko uraltaan tapausta, jossa joku olisi halunnut luopua lapsilisästä tai edes tahallaan olla hakematta sitä. Mutta kerta se on ensimmäinenkin...

Loukkaantuneita ja pottuuntuneita

Jyrki Richt, päällikkö YLE Ajankohtaisjournalismi — Fri, 31 Dec 2010 15:46:24 +0200

Jostakin kolumnista jäi mieleen käsite ”loukkaantumisyhteiskunta”. Ja toden totta, erilaisista syistä henkisesti loukkaantuneisiin törmää tämän tästä. Milloin loukkaa koulun jouluvirsi, milloin sen puuttuminen, milloin naisten alistaminen, milloin miesten sorsiminen, milloin homofobia, milloin homojen hyysääminen. Lista on pitkä ja kasvamaan päin.

Loukkaantuminen tuottaa yleisönosastokirjoituksia, nettikeskustelua ja Facebook-ryhmiä. Kyseessä on nimenomaan koulutetun ja siisteissä sisäoloissa elävän kansanosan reaktioista.

Aiheet vaihtelevat, mutta yhteistä on se, että kannanoton motiivina on oma henkilökohtainen loukkaantuminen, ei niinkään kohteena oleva epäkohta. Ikiomaan, ainutlaatuiseen ja korvaamattomaan tunnemaailmaan on lyöty särö, ja se oikeuttaa vaatimaan syyllisen välitöntä eliminoimista.

Loukkaantuminen kumpuaa yksilön oikeuksia ja valinnanvapautta muutenkin korostavasta ajastamme. Parhaimmillaan loukkaantumisherkkyys kyseenalaistaa aiheellisesti totuttuja käytäntöjä ja torjuu jo ennalta kehnoja lakeja ja piittaamattomia viranomaistoimia.

Pahimmillaan loukkaantumisepidemia johtaa henkiseen nimby-ilmiöön: mikään, mikä ei sovi juuri minun pirtaani ei sitten kuulkaa käy, vaikka se saattaisi olla joidenkin muiden kannalta kovinkin toivottavaa ja perusteltua. Loukkaantumiseen nojautuminen tuottaa ahdasmielisyyttä, suvaitsemattomuutta ja empatian puutetta. Kokonaisuudet karkaavat näkökentästä. Yleinen ruikutusmentaliteetti leviää.

Toista ihmisryhmää voisi kutsua ”pottuuntuneiksi”. Heistä tuntuu, että monimutkaistuva maailma pyyhälsi ohi ja hylkäsi heidät ihmettelemään, mikä meihin oikein iski. He ovat pottuuntuneita maahanmuuttajiin, muslimeihin, optiomiljonääreihin, poliitikkoihin, homoihin, suomenruotsalaisiin, EU:hun, tehtaiden alasajoon, heikkoon sosiaaliturvaan, maaseudun tyhjenemiseen, jätevesiasetukseen, Kreikka-tukeen, vaalirahoihin, torkkupeittoihin ja ties mihin.

Timo Soinin ja perussuomalaisten kannatusbuumi on pottuuntuneiden suuri kokoontumisajo. Tärkeintä on ilmaista, että mitta alkaa olla täynnä tähänastista menoa.

Pottuuntuneiden viesti on vakava ja tärkeä. Joka seitsemäs suomalainen kokee jäävänsä sivuun yhteiskunnan valtavirrasta ja haluaa protestoida aktiivisesti.

Huhtikuun vaaleissa nähdään, paljonko gallupprotestista kanavoituu vaaliuurniin. Itse oletan, että protesti jää kertakuohahdukseksi, jolla ei ole syvempää vaikutusta politiikan pohjavirtoihin. Toki osa persujen arvokonservatismista suodattuu muiden puolueiden linjoihin, joka näkyy etenkin maahanmuuttopolitiikassa.

Merkittävin kysymys itse vaaleissa on se, vakiinnuttaako kokoomus johtavan otteensa Suomen politiikassa. Ja siirrytäänkö entistä määrätietoisemmin julkisten palvelujen ja hallinnon yksityistämiseen, jota Sitran, EVA:n ja EK:n poliittiset strategit juuri nyt yllättävän innokkaasti markkinoivat.

Loukkaantumisten aiheet, pottuuntumisen syyt ja poikkeuksellisen kiinnostavat eduskuntavaalit tulevat olemaan YLE Ajankohtaistoiminnan kiikarissa kevätkaudella 2011. Kriittisesti, totta kai.