Televisioosi on hyökätty!

Tietoturvayhtiö F-Secure on julkaissut seitsemän kohdan ennusteen siitä, mihin suuntaan tietoturva-asiat ovat kehittymässä vuonna 2013. Huomioni kiinnittyi aluksi perin omituiselta kuulostavaan asiaan: televisioiden tietoturvaan.

Kyllä. Töllötin, näköradio, melutoosa, töltsä - monien lempinimien olohuoneen asukas – on vähitellen joutumassa vihamielisten hyökkäysten kohteeksi. Tämä ei tarkoita sitä, että Kauniiden ja rohkeiden katseleminen loppuu kuin seinään, jos itäeurooppalainen hakkeri niin päättää. Vaikutukset eivät ole niin ilmeisiä, mutta haittaa hyökkäyksistä voi yhtä kaikki koitua.

- Tällä hetkellä televisiota voi väärinkäyttää esimerkiksi välipalvelimena, jonka avulla rikolliset ja hakkerit voivat peittää jälkiään. Television voi valjastaa myös palvelunestohyökkäysten tekemiseen. Vastaanottimien laskentatehoa voidaan puolestaan käyttää Bitcoin-virtuaalirahan hankkimiseen, F-Securen tietoturva-asiantuntija Sean Sullivan opastaa.

- Teoriassa huijariohjelma voisi veloittaa käyttäjän luottokorttia pay per view –maksutelevision keksitystä käytöstä. Useimmat kuluttajat eivät tarkista luottokorttinsa kuukausilaskua. Toisaalta hakkerit voisivat kerätä tietoa käyttäjän katselutottumuksista ja myydä tätä tilastotietoa markkinointitarkoituksiin, Sullivan pohtii tulevaisuuden uhkia televisiokatsojille.

Vielä nyt älytelevisioiden tietoturva-uhat ovat enemmän jossittelua kuin todellisuutta, mutta tilanteen uskotaan muuttuvan, kun Googlen Android-käyttöjärjestelmä alkaa kasvattaa suosiotaan televisioissa. Monipuolisemman käyttöjärjestelmän myötä käyttäjät alkavat surffata netissä, asentaa sovelluksia ja ehkä jopa vierailemaan nettipankissa, mitä he eivät vielä tee.

- Uskon myös, että  web-kamerat alkavat pian olla televisioissa arkipäivää. Tämä saa monenlaiset hyypiöt hakkeroimaan ja vakoilemaan ihmisiä, Sullivan maalailee.

Täysin utopistisia F-Securen varoitukset eivät ole, vaikka yhtiöllä onkin oma lehmänsä ojassa.  Digi-tv-virittimiä kohtaan on jo havaittu hyökkäyksiä. Kotimaisen tietoturvaviranomaisen Cert-Fi:n mukaan Suomessa on hyökätty jo parin vuoden ajan digi-tv-virittimiä vastaan. Tänä vuonna havaittiin digibokseja vastaan suunnattu LightAidra-haittaohjelma.

Tutkimusyhtiö ReVuln on puolestaan vastikään löytänyt pahan haavoittuvuuden, joka löytyy monista Samsungin televisioista. Reiän kautta pystyy ohjaamaan television kaukosäädintä etäyhteydellä, hakemaan tiedostoja vastaanottimeen liitetyistä kovalevyistä ja jopa asentamaan haittaohjelmia sen muistiin.

Paniikkia oman television hyvinvoinnista ei kannata ottaa. Helpoin tapa suojautua hyökkäyksiltä on sijoittaa laitteet mahdollisuuksien mukaan reitittimen ja palomuurin taakse.

- Siinäpä ongelman ydin piileekin. Älytelevisiot eivät tarvitse reititintä, johto vain seinään ja televisio hoitaa verkkoyhteydet itse. En usko, että kovinkaan monet liittävät televisioonsa ylimääräistä laitetta, F-Securen tietoturva-asiantuntija Sean Sullivan sanoo.

- Oletussalasanan vaihtaminen on erittäin tärkeää ja kannattaa aika ajoin muistaa tarkistaa, onko televisioon saatavilla ohjelmistopäivityksiä. Jos aiot ostaa älytelevision, kannattaa varautua myös päivitysten tekemiseen, Sullivan ohjeistaa.

Nettivideon laatua ei kannata mitata pelkällä resoluutiolla

Tänä talvena Suomessa on viimein päästy streamaamaan eli suoratoistamaan elokuvia netistä – siis rahaa vastaan.

Toki tv-kanavilla on ollut omat videopalvelunsa jo hyvän aikaa ja Viaplaykin on toiminut reilun vuoden, mutta vasta Netflix havahdutti ihmiset huomaamaan, että enää ei tarvitse kantaa kaupasta kotiin dvd-levyjä tai latailla tiedostoja. Riittää kun painaa play-nappia.

Mutta vaikka palvelut mainostavat kuvan- ja äänenlaadun olevan ainakin dvd-tasoista ja ehkä parempaakin, se ei pidä aina paikkaansa. Erityisen varuillaan olisin, kun puhutaan HD- eli teräväpiirtolaadusta. Pitää muistaa kaksi asiaa, joihin ei voi itse vaikuttaa – kuvan tarkkuus sekä pakkaus – ja yksi, jonka voi itse päättää, eli katseluetäisyys.

Syystä tai toisesta yhtiöt harvoin ilmoittavat avoimesti näitä lukuja, vaikka pienellä kaivamisella ne voi löytääkin. Kenties siellä pelätään, että käyttäjät alkavat tuijottaa kuvan sijaan speksejä. Niinkin tiedetään nörttien keskuudessa joskus tapahtuneen.

***

Kuvan tarkkuuden eli resoluution vaikutus on helppo ymmärtää, koska sen näkee paljaalla silmällä. Esimerkiksi Ylen Areenassa kuvan tarkkuus on 640×360 pikseliä, kun taas Maikkarin Katsomossa se on 948×534 pikseliä. (Mittasin tuloksen ruudulta, joten heittoa voi olla pikseli tai pari.)

Areena ja Katsomo

Jos Katsomon video tuntuu tarkemmalta, se taitaa johtua siitä, että kuvassa on yli tuplasti informaatiota Areenan ruutuun verrattuna – noin 0,5 megapikseliä vs 0,23 megapikseliä. Jos molemmat taas näyttävät jotakuinkin samanlaisilta, pitää huomata, ettei kumpikaan ole HD-laatua. Resoluutiokeskustelua nimittäin sotkee entisestään se, että kun videon suurentaa koko ruudun kokoiseksi, näytönohjain tekee monensorttisia taikatemppuja, jotka parantavat – ainakin näennäisesti – kuvan laatua.  

Määritelmän mukaisesti HD on SD-tarkkuuden tv-lähetystä tarkempaa kuvaa ja SD-resoluutio on täällä Euroopassa 1024×576 pikseliä. Juu, Maikkarin kuva on melkein yhtä tarkka kuin televisiolähetyksessä, mutta ei aivan. Digikameroiden lukemiin tottuneille (12,1 megapikseliä pokkarissa!) tottuneille videoresoluutiot saattavat vaikuttaa ihmeellisen pieniltä. Selitys löytyy siitä, että liikkuvasta kuvasta silmä ei ehdi huomata epätarkkuuksia samalla tavalla kuin staattisesta otoksesta. 

***

Tästä päästäänkin toiseen kohtaan eli kuvan pakkaukseen. Resoluutio ei nimittäin todellakaan kerro kaikkea, koska yhtä tarkat videot voivat näyttää aivan erilaisilta sen mukaan, millaisella codecilla ja bittivirralla ne on pakattu. Codec tulee sanoista COmpressor-DECompressor ja tarkoittaa ohjelmaa, jolla video ja ääni pakataan pienempään tilaan (vrt. valokuvien jpg-pakkaus). Bittivirta taas kertoo, miten paljon tilaa pakattu kuva ja ääni vievät. Suoratoistopalveluissa puhutaan tyypillisesti noin 1 Mbit/s bittivirrasta, jonka välittämiseen palvelimelta katsojalle riittää suhteellisen hidaskin nettiyhteys.

TV-lähetykset ja dvdt käyttävät jo varsin iäkästä MPEG-2-standardia, kun taas blu-rayt ja nettivideot on yleensä pakattu MPEG-4-standardin mukaisilla codeceilla. Se tekee edeltäjäänsä paremman näköistä jälkeä ja tuottaa silti pienempiä tiedostoja.

Ilmeinen kysymys kuuluu, miksei kaikkea videota sitten pakata uusimmilla vehkeillä, jos ne kerran toimivat paremmin kuin vanhemmat. Tylsä vastaus on, että yleensä palvelut kannattaa mitoittaa toimimaan vanhimpien ja vähätehoisimpien laitteiden mukaisesti. Uudet vehkeet ymmärtävät vanhoille pakattuja videoita, mutta ei toisin päin.

Netflix väittää pakkaavansa jokaisesta elokuvasta 120 versiota, jotta erilaisille laitteille ja yhteysnopeuksille löytyisi aina paras mahdollinen versio. Osassa palveluissa voi itse valita, millaisen bittivirran haluaa (siis montako megabittiä sekunnissa pakattu kuva vie), mutta yleensä videontarjoajat pyrkivät haistelemaan tilanteen automaattisesti. Välillä automatiikka toimii, välillä taas ei. Lisä-ärsytystä aiheuttaa se, että HD-laadun saatavuus voi vaihdella saman palvelun sisällä sen mukaan, millä laitteella videota katsoaa. Esimerkiksi HBO Nordic ei tällä hetkellä tarjoa teräväpiirtokuvaa kuin älytelevision käyttäjille ja myös Viaplayllä ja Netflixillä on omat kommervenkkinsä.

Eikä maailman parhaasta pakkausalgoritmista ole hyötyä, jos lähdemateriaali on huonolaatuista tai sitä käsitellään väärin. Viaplayn valikoimista löytynyt Sukelluslaivalla maapallon ympäri on bittivirrasta ja resoluutiosta riippumatta kamalan näköinen, koska kuvassa on jonkinsortin lomitusongelma. Kyseessä on poikkeus, mutta harvinaisen ärsyttävä sellainen.

Viaplay

***

Kolmas asia eli katsomisetäisyys tuppaa unohtumaan monelta kuvanlaatua mittaavalta. Jos katsoo kaikki elokuvansa videotykillä (en tunnusta), kuvanlaadun pitää olla huippuluokkaa koko ajan, sillä pienetkin virheet huomaa helposti. Toisinaan kaverit pitävät minua snobina, kun valitan ettei elokuvaa X saa blu-raynä, mutta dvdn ja blu-rayn eron ymmärtää heti, kun vertailee kuvaa isolta kankaalta.

Jos taas tuijottaa telkkarisarjaa kännykästä, ruttuinenkin video kelpaa, koska silmä ei yksinkertaisesti pysty erottamaan yksityiskohtia. Ruudun koon, katsomisetäisyyden ja kuvanlaadun välisestä suhteesta on useita näkemyksiä, mutta minä olen käyttänyt apuna tätä laskuria.

***

En malta olla viisastelematta sen verran, että loppujen lopuksi tärkeintä on kuitenkin hyvä ohjelma, oli se sitten elokuva tai tv-sarja. Mitä iloa on katsoa maailman tylsintä leffaa 1080p-kuvalla ja häviöttömällä 7.1-äänellä, jos vaihtoehtona on rupinen VHS-tallenne mainiosta splatterpätkästä?

Paskaks vaan!

Kulutusyhteiskunta saa uuden merkityksen internetin tuhoamisvideoissa. Samaan aikaan kun ihmiset toisella puolella maapalloa keräävät epätoivoisena rahaa voidakseen ostaa ensimmäisen matkapuhelimensa, vauraammalla puolella maapalloa erittäin kallis viihdelaite kohtaa viimeiset hetkensä tehosekoittimessa.

Merkillisintä näissä tuhoamisvideoissa on se, etteivät ne ole vain pienen piirin huvia, vaan erittäin suosittuja ja odotettuja videosarjoja, joiden tekijät kerännevät mukavat summat mainosklikkauksista. Tuhoamisvideoiden erityinen meriitti annetaan sille, joka ehtii tuhoamaan ensimmäisenä esimerkiksi juuri julkaistun uutuuspuhelimen. Useimmiten kallis kulutuselektroniikka on palasina jo ennen kuin me Suomessa ehdimme edes asettua jonoon kaupan oven taakse.

Tuhoamisvideot voidaan karkeasti jakaa muutamaan alalajiin.

Räjähteitä ja pyssyjä

Yhä useammin tuhoamisvideoissa käytetään aseita, joihin normaalisti pääsisivät käsiksi vain armeijan erikoismiehet - tai Amerikan keskilännen punaniskat. Videoilla esiintyy useimmiten syvän eteläaksentin omaava amerikkalainen tai englantia itä-eurooppalaisittain murtava mies, jolla on isommat pyssyt kuin naapurin pojalla. Kuvauspaikkana on hiekkakuoppa tai jonkinlainen pusta.

Käsikirjoitus on aina sama. Kallis, haluttu tuote otetaan esille, todetaan sen olevan viimeistä huutoa ja pohditaan miten sen mahtaa käydä esim. AK47-rynnäkkökiväärin edessä. Aseen hurjia ominaisuuksia käydään hehkutuksenomaisesti läpi ja lopulta tuote asetetaan sopivaan paikkaan odottamaan mestaamista.

Sitten pamahtaa ja sama toistetaan ainakin viidestä eri näkökulmasta hidastettuna sekunnin tuhannesosiin, jolloin aseen suuliekit ja luodin lentorata erottuvat selvästi. Tämän jälkeen juostaan enemmän tai vähemmän nauraen tutkimaan jälkiä.

Yksi tällaisten videoiden tekijöistä on kuvaavan nimen omaava Tech Assassin. Hän on tuhonnut muun muassa Nokian Lumia 920:n ja iPhone 5:n.

 

Pudotustesti

Toinen tuhoamisvideoiden peruskuvastoa edustava tyylilaji on pudottaminen. Tässä uho on huomattavasti pienempi, ja perusvire poikamaisempi. Tässäkin käsikirjoitus noudattaa aina samaa punaista lankaa: esitellään kaksi ajankohtaista uhria, pohditaan kumpi hajoaa helpommin, ja tiputetaan kumpikin kerrallaan katukivetykselle tieteellisen testauksen hengessä.

Lopuksi tutkitaan tuhot ja ehkä tiputetaan liian vähän loukkaantunut yksilö uudelleen. Toisinaan tehdään vertailevaa tutkimusta eri asennoissa tai eri korkeuksilta. Hidastukset ovat tässäkin kategoriassa yleisiä.

Näin tapahtuu mm. tässä videossa, jossa iPhone 5 ja Samsungin lippulaivamalli Galaxy S3 putoavat kadulle neljältä eri korkeudelta Hong Kongissa.

Sekoittimeen kiitos

Will it blend? on jo jonkinlaisen legendan maineessa tuhoamisvideoiden katselijoiden keskuudessa. Videot pohjautuvat yhteen ainoaa ideaa: mitä tapahtuu, kun laitteen laittaa blenderiin eli suomeksi tehosekoittimeen. Oikeastaan kyse on nerokkaasta viraalista mainoskampanjasta, jolla nostetaan esiin Blendtecin sekoittimia ja niiden raakaa voimaa.

Koska tavaroiden särkeminen on nettivideoissa noussut kansanhuviksi, on Will it Blend? -mainoksista tullut jo osa populaarikuvaston kuvastoa. Kuten arvata saattaa, mitäs muuta tehosekoittimeen laittaisi kuin tämän hetken kalleimmat matkapuhelimet iPhone 5:n ja Samsung Galaxy S3:n.

Erikoisuudet

Näiden kolmen tuhoamisvideoiden peruskuvaston lisäksi genreä pyritään laajentamaan mitä erilaisimmilla tavoilla. Viimeisenä iPhone 5:n tuhoamisvimmaa edustaa video, jossa satojen eurojen arvoinen puhelin kohtaa kaksintaistelussa lasersäteet. Tarinan opetus? Älä laita iPhoneasi laserin eteen.

Pitäkää joululahjatekniikasta huolta. 

Poikkeuksellisen yllätyksetöntä pelirintamalla

Pelaaminen ja pelit ovat yhteiskunnassa yhä suuremmassa asemassa. Hittipelien tuotot jättävät hittielokuvat kauas taakseen ja peliteollisuuden arvo on ohittanut elokuvateollisuuden. Otsikoissa peliteollisuutta on puitu laidasta laitaan aina Angry Birdsistä räiskintäpelien nuorten miesten mieliin mahdollisesti aiheuttamiin traumoihin. Luulisi, että vuodesta 2012 olisi tullut peliteollisuutta läheltä seuraavan päätoimittajan tilinpäätöksessä hurja. Toisin kuitenkin on.

- Tätä vuotta pidetään yleisesti poikkeuksellisen yllätyksettömänä pelirintamalla, arvioi Pelaaja-lehden päätoimittaja Miika Huttunen.

- Alkuvuodesta nähty Sonyn PS Vita-käsikonsoli ja loppuvuodesta ilmestynyt Nintendon Wii U -konsoli olivat ehkä uutta, mutta ennennäkemättömäksi kumpaakaan ei voi sanoa. Ikävässä valossa ennennäkemätöntä oli ehkä se, kuinka monta veteraanipelintekijää joutui sulkemaan ovensa tämän vuoden aikana. Niistä vanhimmat olivat toimineet alalla jo yli kaksikymmentä vuotta.

Syy pelialan yllätyksettömyyteen on konsolisukupolven saapuminen elinkaarensa päähän. Xbox 360 on ollut käytössä jo vuodesta 2005 ja PlayStation 3 vuodesta 2006. Uusia malleja vanhoista suosikeista odotetaan ensi vuonna.

- Kustantajat eivät uskalla ottaa riskejä nykykonesukupolven loppupuolella , vaan menevät tutuilla ja turvallisilla kaavoilla. Kaikessa on hieman uuden odotuksen tuntua, Huttunen summaa.

Sukupolvenvaihdos konsolipuolella on nostanut hieman kiinnostusta perinteiseen pc-pelaamiseen, joka on muuten ollut hiipumassa.

- Nykyisen konsolisukupolven viimeiset hetket ovat kestäneet poikkeuksellisen pitkään. Kiinnostus niihin ja niiden peleihin on laskenut ja silloin huomio yleensä kääntyy takaisin pc:n puolelle, jossa säpinää saadaan tehokkaamman raudan ansiosta, päätoimittaja Huttunen pohtii.

- Joukkorahoitus ja digitaalinen jakelu ovat myös vahvistaneet pc-puolta, sillä pc:lle voi julkaista pelejä ilman konsolivalmistajien vaatimia lisenssimaksuja.

Yleisesti ottaen peliteollisuus porskuttaa, sillä pelaajia on enemmän kuin koskaan. Pelikehitystä vaikeuttaa kuitenkin se, että niin on myös pelejä, sekä tapoja pelata niitä. Myös erilaisia tapoja maksaa peleistä on nyt enemmän kuin koskaan. Ala on siis erittäin pirstaloitunut.

Mobiilipelien läpimurtovuosi

Pc-pelaamisen suosion kasvun lisäksi vuoden 2012 tilinpäätöksessä on mainittava myös toinen keskeinen kehityslinja. Se on mobiilipelien suosion vakiintuminen.

- Tämä vuosi on lopullisesti vahvistanut mobiilialustojen merkityksen pelilaitteina, Huttunen sanoo.

- Vuodesta 2011 jatkunut nousu ei ollut pelkkä piikki tai sattumaa. Etenkin tablettien räjähdysmäinen yleistyminen älypuhelimien rinnalla on vaikuttanut asiaan. Siinä missä perheen nuorimmat tarvitsivat ennen oman käsikonsolin pelaamiseen, riittää siihen nyt esimerkiksi koko perheen iPad.

Uudenlaiset tavat maksaa peleistä ja rahoittaa niiden tekemistä ovat tuoneet monipuolisuutta peleihin. Joukkorahoitus muun muassa amerikkalaisen Kickstarter-palvelun kautta on antanut mahdollisuuden tehdä ja julkaista pelejä, joita suuret kustantajat eivät ikinä lähtisi rahoittamaan.

-  Suuret kustantajat keskittyvät vain kalliisiin hittipeleihin tai kevyempiin mobiilipeleihin, joten monet pienemmät pelien lajityypit ja tosipelaajien monimutkaiset pelit uhkasivat kadota kokonaan. Vaikka niiden tekeminen maksaa vain murto-osan jostain suuresta hittipelistä, Huttunen sanoo.

- Ne eivät suuria kustantajia kiinnosta myöskään sen vuoksi, että potentiaalinen menestys on myös pienempää. Joukkorahoituksen kautta nekin saavat  mahdollisuuden tulla julkaistuksi.

Esimerkki Kickstarterin kautta rahoitetusta pelistä on Double Fine Adventure, joka tavoitteli 400 000 dollaria, mutta keräsi pienillä summilla yli 3,3 miljoonaa dollaria. Nyt kortensa kekoon antaneet pelaajat odottavat seikkailupelin julkaisua eli vastinetta rahoilleen. Vaikka joukkorahoitus turvaa tällä hetkellä pelien monipuolisuutta, ratkeaa vasta myöhemmin, onko siitä pysyväksi rahoituskeinoksi.

- Tulevaisuuden suosio ratkeaa, kun ensimmäisen aallon joukkorahoitetut pelit ilmestyvät ja nähdään, kuinka tyytyväisiä niihin sijoittaneet pelaajat ovat.

Vuosi 2013 tuo uudet konsolit

Ensi vuosi herättää Pelaaja-lehden päätoimittajassa Miika Huttusessa muutenkin enemmän kysymyksiä kuin vastauksia. Muutoksessa olevaa alaa on erittäin vaikea ennustaa.

- Sekä Microsoft että Sony paljastavat ensi vuonna uudet konsolinsa. Niiden odotetaan tuovan uusia tuulia ja uutta puhtia perinteiseen pelibisnekseen.

- Tosin se, minkälaiseksi konsolibisnes tulevaisuudessa muuttuu, on vielä kysymysmerkki. Juuri tähän uusien konsoleiden odotetaan antavan vastauksia. Mobiilipuolella pelit jatkavat kasvuaan, mutta samalla tekemisen kustannukset nousevat, koska alustojen kasvavat tehot mahdollistavat yhä suuremmat ja näyttävämmät pelit, Huttunen summaa.

Miika Huttusen kuva: Lasse Erkola

Teknologia tappoi valokuvan, kauan eläköön valokuva

 Valokuvaajan kuva: James Russo, CC BY-ND 2.0 http://www.flickr.com/photos/james2k11/6052356538/lightbox/

Valokuvasta ja valokuvaamisesta puhutaan yhä samalla tavalla kuin viime vuosituhannella, vaikka teknologian kehitys on tappanut valokuvan ja synnyttänyt sen tilalle jotain aivan muuta.

Mietitäänpä perinteisiä käsityksiä valokuvasta: se on yksittäinen ikuistettu hetki ja ehdottoman tarkka kopio todellisuudesta. Se on varmasti ollut aikanaan hyvä lähtökohta, kun on kuvattu kalliilla laitteilla ja suhteellisen hitailla filmeillä ihmisiä Pariisin ja New Yorkin kaduilla.

Minkä ihmeen takia aikanaan vallinneet teknologiset rajoitteet muodostaisivat ikuisen oikean ja väärän moraalin perinteen, josta ei voida koskaan poiketa? Tämän perinteen takia vieläkin tapellaan siitä, saako kuvia Photoshopata vai rikkooko se jotenkin valokuvaamisen pyhyyttä.

***

Eihän nykyisellä valokuvaamisella ole enää paljonkaan tekemistä yli sadan vuoden takaisten rajoitteiden kanssa. Otetaan esimerkiksi käsitys siitä, että valokuvaajan taitoa on valita oikea hetki, joka tallennetaan. Muistan lukeneeni erään suomalaisen kuvajournalistikonkarin kirjaa, jossa hän paheksui moottoriperän käyttämistä urheilukuvaamisessa, sillä kun pystyi ottamaan monta kuvaa sekunnissa. 

Phantom-suurinopeuskamera pystyy tallentamaan 2500 kuvaa sekunnissa. Laitteen voi ostaa kaupasta kuka tahansa, vaikka eihän se halpa ole. Ja onhan olemassa myös kameraviritelmä, joka on valoa nopeampi.

Jos kaiken tallentaminen koko ajan on mahdollista, ehkä valokuvaajan taitoa on valita paras hetki jälki-, ei etukäteen. En sano, että niin käy aina, mutta ainakin on selvää, että pelkkä oikean hetken jahtaaminen ennen laukaisimen painamista ei ole enää välttämätöntä.

***

Muitakin valokuvauksen perustavanlaatuisia kivijalkoja on murrettu. Kuvaa on voinut muokata ottohetken jälkeen vain rajoitetusti, rajaamalla tai muuttelemalla sen kirkkautta suuntaan tai toiseen.

Kuvankäsittelyohjelmat mullistivat sen, joskin niiden taitamattomasta käytöstä jää jälkiä, jotka ammattilaiset voivat huomata – tai amatööritkin, jos he käyttävät Foto Forensicsin kaltaisia palveluita.

Vaan entäpä Lytro-kamera? Se ei nimittäin tallenna vain kaksiulotteista, litteää kuvaa, vaan ikään kuin kolmiulotteisen tilan, josta voi tislata esiin useita erilaisia kuvia.

Tutkija-ohjelmoija-teoreettikko Ian Bogost on kirjoittanut erinomaisen artikkelin tavoista, joilla Lytro eroaa perinteisistä kameroista. Onko enää järkeä puhua alkuperäisestä kuvasta, jos sellaista ei ole koskaan ollutkaan? Jälleen: en tarkoita, ettei se olisi koskaan mielekästä, vaan että Lytron tapaiset laitteet osoittavat valokuvauksen käsitteen olevan laajempi kuin 1800- ja 1900-luvuilla osattiin edes ajatella.

***

Vai onko valokuvan suurin murros sittenkin tapahtunut kameran ulkopuolella? Siinä missä vielä pari vuosikymmentä sitten valokuvia katsottiin gallerioissa tai kotialbumeista kymppikoon vedoksina, nykyään digikuva tuntuu melkein orvolta, ellei sitä julkaise hetimiten nettiin.

Kun ennen jokaiseen kuvaan tallentui paljon tunnearvoa jo yksin sen harvinaisuuden takia, nykyään moni tapahtuma dokumentoidaan jokaisesta kulmasta. Yksinäinen kuva tuntuu… no, yksinäiseltä.

Ammattilaisten monen tuhannen euron laitteista ei saa kuvia lähetettyä nettiin kuin ostamalla lisävarusteita, mutta kännykkäkuviin hassuja suotimia lisäävän Instagramin arvoksi tuli miljardi dollaria.

Valokuva on kuollut. Kauan eläköön valokuva.

(Valokuvaajan kuva: James Russo, CC BY-ND 2.0)

Neljä sovellusta sään seuraamiseen

Ylen meteorologi Matti Huutonen ei juuri välitä lähinnä paikkakuntakohtaisia täsmäsääennusteita tarjoavista älypuhelin- ja tablet-sovelluksista, mutta monille muille ne ovat kullanarvoisen vaivaton tapa tarkistaa, pitääkö panostaa pitkiin kalsareihin tai pärjääkö taksijonossa pelkällä minihameella.

Rele esittelee muutaman keskeisen sääsovelluksen, jotka ovat tarjolla useille eri laitealustoille.

Foreca Weather Free - mainosrahoitteinen (iOS, Android, Symbian, Windows Phone)

Forecan sovellus saa ”perussääsovelluksista” myös meteorologi Matti Huutoselta yläpeukun, koska se on julkaistu myös Symbianille eli käytännössä Nokian halvemmille puhelimille.

- Forecan applikaatio Symbianille on ihan kelpo, hän arvioi. Se on monipuolinen ja sisältää muun muassa tutkakuvia ja karttoja.

Foreca Weather tarjoaa paikalliset 10 vuorokauden sääennusteet ja havainnot sekä sade- ja pilvisyysanimaatiot. Valittavana on jopa 140 000 paikkaa ympäri maailman, jotka voi hakea käsin tai käyttää puhelimen paikannusta. Sovellus tarjoaa sääennusteen vain 3 tunnin jaksoissa, kun Ilmatieteen laitoksen vastaavassa intervalli on tunti. Plussaa se saa siitä, että mukana on myös ennustekartta pilvianimaatioineen, vaikka se onkin melko yksinkertainen. Täsmäsää graafeineen on havainnollinen.

Sovellus on ilmainen, mutta siinä näytetään mainoksia, mikä tekee Foreca Weatherista hieman levottoman oloisen. Se ei ole yhtä kaunis kuin Ilmatieteen laitoksen vastaava, mutta sitä on helppo käyttää mm. iOS:llä, koska kukin osio on oman välilehden alla. Forecan sovellus ei valitettavasti hyödynnä iPhone 5:n täyttä ruutua.

Ilmatieteen laitoksen sää - kaunis ja selkeä (iOS, Android, html5-selainversio)

Omaperäinen ulkoasu poikkeaa virkistävästi monista iOS- ja Android-sovelluksista. Mieleen tulee jotenkin Windows Phone -käyttöjärjestelmän värikäs ja laatikoihin perustuva maailma. Oleelliset tiedot näkee nopeasti etsimättä.

Ilmatieteen laitos tarjoaa ilmaiseksi 10 päivän sääennusteet yli 17 000 paikkakunnalle Suomessa sekä suurimmissa ulkomaisissa kohteissa. Kotimaiset ennusteet päivittyvät 7 kertaa vuorokaudessa, mikä on riittävästi peruskäyttäjälle. Kun samaan syssyyn kerrotaan varoitukset, sateen todennäköisyys, tuulen suunta ja nopeus sekä oikeastaan se kaikkein tärkein eli ”tuntuu kuin” -lämpötila, ei lahjahevosen suuhun juuri kannata vilkuilla.

Miinusta tulee varoituskartasta, joka ilmeisesti vain upotetaan sovelluksen sisälle verkkosivuilta, eikä ole tarkkuudeltaan riittävä esimerkiksi iPhonen näytölle. Sateet ja muut tutkatiedot uupuvat, koska ne on jaettu erilliseen Rainman-sovellukseen.

iOS- ja Android-versioiden lisäksi tarjolla on hyvin toimiva html5-pohjainen selainversio, mikä tuo palvelun myös muihin puhelimiin. iOS-versio tukee ilahduttavasti iPhone 5:n suurempaa näyttöä. Androidille ei ole käyttöä nopeuttavaa widgetia.

Rainman - missä sataa ja salamoi? (iOS)

Nimestään huolimatta Dustin Hoffman ei toikkaroi tässä autistisena. Ilmatieteen laitoksen julkaisema ilmainen Rainman on säätutkasovellus, joka kertoo missä tällä hetkellä ja vähän ajan päästä sataa. 15 minuutin välein päivittyvistä tutkakuvista näkee sadealueet koko Skandinavian alueella ja karttoja voi zoomata haluttuun tarkkuuteen. Uuden iPhone 5:n omistajat pääsevät nauttimaan sadetutkakuvista täydellä ruudulla. Rainmanin avulla pääsee ensimmäistä kertaa Ilmatieteen laitoksen säätutkaverkon tietoihin täydellä tarkkuudella, mutta se vaatiikin jo rahaa.

Maksullisen Rainman Pron ostamalla (4,49€/vko tai 5,49€/kk iOS:llä) saa mm. pääsyn 10 minuutin välein päivittyviin säätutkahavaintoihin, reaaliaikaisiin salamahavaintoihin, Pohjoismaiden säätutkahavaintoihin ja säätutkaennusteisiin. Käytännössä Pro-palvelun ostamalla pääsee käsiksi havaintotietoihin samalla tarkkuudelle kuin Ilmatieteen laitoksen meteorologit.

Rainman on ilmaisena versiona yksinkertainen ja tylsä. Toki siitä näkee, missä sadepilvet liikkuvat ja paljonko tuuli minnekin puhaltaa, mutta niin näkee monesta muustakin sovelluksesta. Pro-versio on kallis, mutta se lieneekin tarkoitettu vain todellisille sade- ja salamaintoilijoille.

WeatherPro – saksalaisella pieteetillä (iOS, Android, Symbian, BlackBerry, Windows Phone, Windows 8/RT)

WeatherPro on Euroopan suurimman itsenäisen sääyrityksen MeteoGroupin luomus. Androidille se maksaa 2,99€, iOS:lle 3,59€ ja Symbianillekin kolme euroa, joten hinnassa mennään jo kännysovellusten premium-luokassa, mikä saa monen varmasti miettimään sen hankkimista.

Sisältö on kuitenkin vakuuttavaa. Seitsemän päivän sääennusteet yli kahteen miljoonaan paikkaan maailmalla ja globaalit tutka- ja satelliittikuvat suureen osaan Eurooppaa, Yhdysvaltoja ja Isoa-Britanniaa. Sääennusteen saa perusversiossa kolmen tunnin välein kuten Forecalla. WeatherPro on kuitenkin sekavampi kuin kotimaiset vaihtoehdot, eikä kaikki selviä pikaisesti vilkaisemalla.

Premium-versiosta saa maksaa vielä lisää (esim. iOS 5,49€/vuosi), mikä nostaa sääpalvelun hinnan jo varsin korkeaksi. Sillä saa mm. erittäin tarkat sääkartat, tunnittaiset päivitykset, 14 päivän ennusteet, hiihto- ja rantasään sekä enemmän tietoja tutkasta ja tuuliolosuhteista. Onko kaikki tarpeellista? Tuskin.

WeatherPron valikot ja perustekstit on suomennettu, mutta jostain syystä mukana on vielä sääkuvauksia englanniksi, kuten ”cloudy, moderate snow”. Android-käyttäjät pääsevät nauttimaan live wallpaperista ja widgetistä. Toimii myös iPhone 5:n isolla näytöllä. Tuki eri alustoille on esiteltyjen sovellusten laajin.

Metsästä, ratsasta tai metsuroi – kaikki onnistuu peleissä

Woodcutter Simulator

Uskon vakaasti, että aiheesta kuin aiheesta voidaan tehdä kiinnostava peli. Olen silti valmis myöntämään, että kun ensimmäisen kerran törmäsin metsuripeliin, hieraisin silmiäni ihmetyksestä.

Että siis simulaattori, jossa mennään traktorilla metsään ja katkotaan puita. Totta kai sen piti olla saksalaisten tekosia.

Metsästyssimulaattoreita – ja nyt ei lasketa Nintendon Duck Huntia mukaan – on myyty Yhdysvalloissa iät ja ajat. Niiden ilmeinen suosio on aina ollut meikäläiselle mysteeri, mutta jotain siellä kai tehdään oikein, koska nyt ollaan menossa jo Deer Hunterin yhdeksännessä PC-versiossa. Tietenkin sarja on poikinut myös verkkopelin, jossa pääsee passiin Facebook-kavereiden kanssa. Kilpailijoitakin löytyy.

Loppujen lopuksi yksittäisen kummajaisen sivuuttaminen oli kuitenkin helppoa. Jos ei sen parempaa selitystä keksinyt, saattoi aina vedota etelävaltioiden punaniskojen kummallisiin mieltymyksiin.

Pishtech's Ice Fishing Derby

Vaan miten suu pannaan, kun samanlaisia erikoisuuksia alkaa putkahdella esiin joka suunnalta? Jos metsästystä voi simuloida, niin varmaan joku on tehnyt kalastuspelinkin – tai siis pilkkimispelin. Kyllä vaan: Pishtech's Ice Fishing Derbyn demo on ilmainen, mutta siinä istunnon kesto on rajoitettu kahteen tuntiin. Eihän sellaisessa ajassa pääse edes kunnolla vauhtiin.

Metsänhoitopelin tehneellä UIG Entertainmentilla on kokonainen sarja arkielämän simulaatioita. Löytyy kaivuuhommia, teiden ylläpitoa ja tietenkin maataloussimulaattori.

Sen kanssa kilpailee sveitsiläinen Farming Simulator, jonka ympärille näyttäisi syntyneen kokonainen modauskulttuuri. Kukapa haluaisi kyntää vuoristomaisemissa Casella, jos sen sijaan pääsee istumaan (melkein) suomalaisen Valtran ohjaamoon turvallisen tasaiseen kivikkoon?

Trainz Simulator 12

Myös junasimulaattoreita on ollut maailman sivu. En myönnä tai kiistä huhuja, joiden mukaan olen joskus valvonut puoli yötä taulutietokoneen ääressä yrittämässä saada junan kulkemaan ajallaan. Junajuttujen viehätyksen sentään jotenkin ymmärrän, koska onhan pienoismalleillakin leikitty iät ja ajat. Julmetun isoja vekottimia, joiden ohjaamossa on paljon vipuja ja joita vain harva pääsee kokeilemaan oikeasti. Sehän se on kai yleensäkin simulaation ideana – leikkiä tekevänsä jotain, joka ei todellisuudessa onnistu.

Sen sijaan täysin ymmälleen minut jättää ponipeli, jossa maastossa ratsastamisen lisäksi jynssätään hevosta ja kaavitaan töhnää pois sen kavioista. Ei siksi, että hevosharrastus olisi jotenkin vähemmän kiinnostava kuin vaikkapa *köh* vetureiden kanssa puljeeraaminen, vaan siksi, että kuvittelisin hevosten kanssa hengailun nautinnon tulevan juuri siitä, että pääsee viettämään aikaa ison eläimen lähellä ja opettelemaan, miten sen kanssa pitää toimia.

Juu, läheskään kaikilla ei ole mahdollisuutta lähteä tallille aina kun mieli tekee, mutta peliin on valittu oikeasta hevosenhoidosta kaikki tylsät osaset eikä edes lisätty mukaan mitään erityisen kiinnostavaa. (Lentosimulaattoreissa voi sentään yleensä edes pamauttaa jumbojetin seinään.)

Toki kauramoottorista voi tehdä tamagotchin tapaisen virtuaalilemmikin, mutta luulisi sen olevan kovin epätyydyttävää. Tavanomaisuuden simuloiminen on useimmiten aika tylsää, joskin Sims osoitti, että myös sen voi tehdä viihdyttävästi. Jos ponien sijaan pelissä voisi ratsastaa mammuteilla, olisin heti innoissani.

Toisaalta ehkä täydellinen päämäärättömyyskin on kivempi kuin puhdasverinen tarkoituksenmukaisuus. Iso-Britanniassa on nimittäin rakennettu kosketeltava lehmäsimulaattori, jolla pääsee harjoittelemaan keinosiemennystä. Monia asioita olen halunnut virtuaalisesti kokea, mutta käden tunkeminen ammun hanuriin ei niihin kuulu – vieläkään.

Ammattilaisen vinkit sään seuraamiseen

Vaihtuvien vuodenaikojen Suomessa sää on aina puheenaihe. Nykyään ennuste vilkaistaan usein verkosta, todennäköisesti oman suosikkimedian ennusteesta. Mutta mistä alan ammattilainen tarkistaa viimeisimmät säätiedot? Rele kysyi vinkit säähifistelyyn Ylen villasukkameteorologilta,  Matti Huutoselta.

- Mobiilisovelluksia käytän aika vähän, puhelimenani on Nokia Pureview808, ja Symbianiin saatavien sovellusten määrä on vähän niin ja näin. Forecalta löytyy ihan kelpo applikaatio myös Symbianiin, lisäksi Nokian karttasovellus tarjoaa myös säätä Huutonen kertoo.

- Ilmatieteen laitos julkaisi syksyllä myös sovelluksen, jota olen käyttänyt. Se on selainpohjainen, joten se ei ole varsinainen applikaatio. Eniten seuraan säätä nettisivujen kautta ja aika usein menen näille kännykän kautta. Opera Mobile -selain on kokemukseni perusteella paras siihen.

Huutonen suosittelee tietysti Ylen sääsivuja ja sieltä varsinkin sääkarttoja ja säärinkiä. Hän kertoo seuraavansa myös Ilmatieteen laitoksen sivuja ja etenkin säätutkia ja varoituksia. Jos on kiinnostunut Suomen säästä ja paikallisista sääennusteista nämä palvelut toimivat hyvin, mutta meteorologi vaatii enemmän vapaa-ajallaankin.

- Itse en juurikaan välitä tarkoista paikkakuntakohtaisista ennusteista, toisin kuin varmasti suurin osa perussään käyttäjistä. Haluan katsoa asiaa isommassa skaalassa, eli missä se matalapaine on, mihin sadealue yltää, kuinka ennuste on muuttunut edellisistä laskelmista jne, Huutonen kertoo.

- Ongelma eri sovelluksissa on, että tuotteet ovat pitkälti tarkkoja paikkakuntakohtaisia ennusteita. Säässä tämä ei ole toimivin vaihtoehto, pistekohtainen ennuste voi antaa hyvinkin väärän kuvan tilanteesta.

Matti Huutosella onkin antaa nettivinkkejä niille, jotka haluavat tutustua säähän tavallista syvällisemmin:

  • Norjalainen yr.no on muutama vuosi sitten liikkeelle laitettu sääsivusto, josta löytyy niin ennusteita kuin havaintojakin. Varsinkin satelliittianimaatiot ovat hienoja.
  • Meteo-sivustolta löytyy eri ennustemallien tuotteita suhteellisen simppelissä ja Suomen alueelle soveltuvassa esitysmuodossa.
  • Kotimaisten harrastajien ylläpitämä myrskyvaroitus.com on hyvä tiedon lähde kovemmasta säästä pitäville. Kyseessä ei varsinaisesti ole harrastajoukko, vaan Ilmatieteen laitoksella työskentelevät meteorologit, joiden harrastuksena on myrskybongaus.
  • Saksalaisella Wetterzentrale-sivustolla on tarjolla laajasti säähän ja säähavaintoihin liittyvää materiaalia. Se ei ehkä ole käyttäjäystävällisin, mutta tietoa on laajasti.

- Niin sanotut  parviennusteet ovat minulle tärkeitä. Parviennusteessa esitetään useiden kymmenien mallilaskelmien näkemys esim. lämpötilan kehittymisestä jatkossa. Tämän avulla voidaan määritellä sekä ennusteen luotettavuus että trendi, mihin suuntaan ollaan menossa. Saksalaispalvelusta löytyvät nämä parviennusteet, Huutonen opastaa.

Koska harva varmastikaan tietää, miten parviennusteita pitäisi tulkita, tässä lyhyt oppimäärä yllä olevasta Wetterzentrale-sivuston kaaviosta:

Kuvassa on ennuste Etelä-Suomeen parin viikon ajalle. Punainen käyrä on keskimääräinen tilanne ilmastotilastoista. Muut käyrät ovat ennusteita ja jokainen käyrä kuvaa eri ennustetta. Mitä isompi hajonta, sitä epävarmempi ennuste on.

Sitten vain säätä vahtaamaan.

Älä luota pelkkään salasanaan

Facebookin vahvan tunnistautumisen käyttöönotto

Wired-lehden toimittaja Mat Honan joutui taannoin melkoisen myllytyksen kohteeksi. Hänen GMail-, Apple- ja Twitter-salasanansa murrettiin ja niille tallennetut tiedot pyyhittiin. Siihen ei tarvittu kovin kummallisia välineitä, vaan hiukan kekseliäisyyttä ja vähän liian avulias asiakaspalvelija, joka suostui lähettämään salasanan uuteen eli murtautujan sähköpostiin.

Honan kirjoitti kokemuksesta pitkän jutun, joka tiivistyy yhteen opetukseen: salasanojen aika on ohi. Niihin ei voi luottaa, koska ihmiset ovat liian laiskoja ja aina jostain löytyy tuholaisia, jotka murtautuvat toisten tileille silkkaa pahantahtoisuuttaan.

***

Selvästikin tarttis tehrä jotain, mutta mitä? Aivan ensimmäisenä kannattaa ottaa käyttöön vahva tunnistautuminen, jos järjestelmä vain tukee sitä. Sen ideana on, että käyttäjä tunnistautuu useammalla kuin yhdellä tavalla.

Tällaisia palveluita ovat muun muassa Facebook, GMail, Dropbox, Hotmail ja PayPal (joskaan se ei toimi a) juuri nyt tai b) Suomessa). Jos käytät niitä, suosittelen tutustumaan käyttöohjeisiin saman tien.

Yleisin lisätunniste on tasaisin väliajoin eli muutaman sekunnin välein muuttuva turvaluku. Sen voi löytää avaimenperässä roikkuvasta killuttimesta, järjestelmän lähettämästä tekstiviestistä tai älypuhelimessa toimivasta ohjelmasta. Toteutuksesta riippuu, pyydetäänkö moninkertaista tunnistautumista jokaisen kirjautumisen yhteydessä vai vain uutta konetta käytettäessä.

Onko vahvan tunnistautumisen käyttäminen hankalampaa kuin pelkkään salasanaan turvautuminen? Kyllä on. Onko se vaivan arvoista? Ehdottomasti. Ainakin sähköpostissa ja Dropboxin tapaisella verkkolevyllä on helposti tietoja, joiden vuotamisesta voi olla rahallista haittaa.

Tämäkään järjestelmä ei ole idioottivarma, sillä RSA:n avaimenperävermeestä löydettiin kesällä aukko ja puhelinnumeron – ja sitä kautta tekstiviestien määränpään – voi aina kaapata. Arkisia harmeja tulee siitä, kun yrittää kännykällä tunnistautua GMailiin, etsiä koodigeneraattori ohjelmavalikosta, painaa kuusinumeroinen luku mieleensä, vaihtaa takaisin selaimeen ja… äsch, miten se koodi oikein menikään ja ei perhana, nyt se ehti jo vaihtua. Mutta olen valmis kärsimään hieman, jos se estää tuhmaa amerikkalaisteiniä pääsemästä käsiksi sähköposteihini.

Parhaan ystäväni nimi on OIRW)Ujfksdfy32768_A::;;:""="D

Samalla vaivalla kannattaa panna kuntoon Applen ja kumppanien vaatimat turvallisuuskysymykset, joilla salasanat voi nollata. Yleensä niissä tiedustellaan asioita, joita ei ole erityisen vaikea selvittää joko googlailemalla tai urkkimalla ihan muuten vaan.

Olen alkanut vastata niihin 30-merkkisillä satunnaissalasanoilla, jotka kirjaan muistiin salatussa muodossa. En pääse niihin kovin helposti käsiksi, mutta eipä ole tarvekaan. Tärkeämpää on, ettei joku muu pääse arvailemaan ensimmäisen kissani nimeä.

***

Jos salasanat kerran ovat läpeensä mätiä, eikö josstain löytyisi parempaa vaihtoehtoa? Toki. Android-puhelimet tarjoavat jo nykyään kasvontunnistusta, joka on periaatteessa ihan tosi hieno ajatus, mutta toteutuksessa on eräitä puutteita. Sen voi nimittäin kiertää näyttämällä valokuvaa.

Omissa testeissäni totesin kasvontunnistuksen myös siitä hankalaksi, että sekä Suomen kesän että Suomen talven vaatimat varusteet eli aurinkolasit ja myssy vetävät tunnistusalgoritmin solmuun.

Vielä kunnianhimoisempi suunnitelma on Stanfordin yliopiston tutkijalla Hristo Bojinovilla. Hänen ryhmänsä on kehittänyt salasanajärjestelmän, joka perustuu implisiittiseen oppimiseen. Sen paras puoli on, että käyttäjä ei opi salasanaa tietoisesti, josta seuraa, että sitä ei voi myöskään likistää ulos hänestä uhkailemalla, lahjomalla tai kiduttamalla.

Lihasmuistin tapaista järjestelmää voi testata itse netissä köyhän miehen Guitar Heroa muistuttavalla kilkkeellä. Salasanan opiskelu kestää tunnin ja tunnistautuminen viitisen minuuttia. Spark-radio-ohjelman haastattelussa Bojinov sanoi, ettei järjestelmä ole lähelläkään valmis, ja joka tapauksessa se sopisi parhaiten johonkin muuhun kuin Facebook-kirjautumisen varmistamiseen.

Tätä salasanaa ei voi oppia ulkoa

Tärkeintä on kuitenkin se, että toivoa on. Kunhan nyt ensin jokainen oppii, ettei käytä salasananaan 'SALASANA'-fraasia koskaan eikä missään. Eihän?

Pilvee, pilvee, pilvee

Rele teki pienen pilvivertailun jo alkuvuodesta, mutta palvelut ovat kehittyneet ja varsinkin hinnoittelu muuttunut niin paljon, että on paikallaan työntää taas pää pilviin. Eli kierros suosituimpiin palveluihin.  

Dropbox - yksinkertainen ennakkosuosikki

Pilvipalatseista tunnetuin ja suosituin. Halutut kansiot synkronoituvat automaattisesti omiin laitteisiin ja julkisen kansion materiaalit voi jakaa kenelle tahansa.

Asiakasohjelmia on tarjolla lähes mille tahansa alustalle, kuten Windowsille, Macille, Linuxille, iOS:lle, Androidille, Blackberrylle ja Kindle Firelle, joten tiedostoja on erityisen helppo siirtää tietokoneiden ja mobiililaitteiden välillä. Listalta tosin puuttuu pienessä nosteessa oleva Windows Phone.

Dropboxissa esimerkiksi kuvien ja videoiden lähettäminen ja katsominen Android- tai iOS-laitteesta on tehty erittäin helpoksi. Dropbox on kitsain antamaan käyttäjälle ilmaista tilaa.

  • Ilmaista tilaa: 2 Gt (houkuttelemalla kaverin käyttäjäksi saa aina 500 Mt lisätilaa)
  • Maksullinen lisätila: 100Gt 9,99 $/kk, 200 Gt 19,99 $/kk

Google Drive - ryhmätyöhön

Entisen Google Docsin, nykyisen Driven erityinen voima piilee siinä, miten helposti ryhmä käyttäjiä voi muokata yhteisiä tiedostoja. Käyttö on vaivatonta varsinkin, jos on tottunut Gmailiin tai muihin Googlen palveluihin, mutta se ei ole yhtä selkeä kuin Dropbox. Asiakasohjelmat Windowsille ja Macille sekä erilaisia vaihtoehtoja mobiililaitteille. Windows Phone loistaa tässäkin poissaolollaan.

Drivessa on helppo ylläpitää kimpassa esimerkiksi erilaisia listoja, taulukkoja sekä luoda sinne vaikka vieraslistan tai muun lomakkeen. Esimerkiksi Google Driven iOS-sovellukset ovat monipuolisempia kuin Dropboxin, ja mm. iPadilla voi luoda ja muokata asiakirjoja, antaa tutuille lukuoikeuksia, lähettää kuvia ja videoita sekä käyttää kameraa.

  • Ilmaista tilaa: 5 Gt
  • Maksullinen lisätila: 25 Gt 2,49 $/kk, 100 Gt 4,99 $/kk, 200 Gt 9,99 $/kk, 400 Gt 19,99 $/kk. Maksullisia vaihtoehtoja aina 16 teratavuun asti. Maksullinen tilaus korottaa Gmailin käytössä olevan tilan automaattisesti 25 gigatavuun.

SkyDrive - eniten ilmaista tilaa

Vaikka SkyDrive on Microsoftin luomus, toimii se hyvin myös Macilla, Androidilla ja iOS:llä. Mobiilisovellus tietysti myös Windows Phonelle. Sekä Windowsissa että Macissa asiakasohjelman asennuttua tiedostonhallinnasta ja Finderista löytyy Dropboxin tapaan kansio, jonka sisältö synkronoituu automaattisesti eri laitteisiin. Jaettavat tiedostot vain raahataan tuohon kansioon.

SkyDrivessa saa keskeisistä palveluista eniten ilmaista tilaa pelkästään rekisteröitymällä, peräti 7 gigatavua. Microsoft suosii maksullisessa lisätilassa vuosilaskutusta, mikä saattaa olla toisille ihmisille mukavampaa - kohtuullisen halpa lisätilan hinta ainakin on. Suurin yksittäisen tiedoston koko on 100 megatavua, mikä saattaa olla liian vähän joillekin.

  • Ilmaista tilaa: 7 Gt
  • Maksullinen lisätila: 20 Gt 8/vuosi, 50 Gt 19/vuosi, 100 Gt 37/vuosi


SugarSync - uusiutunut palvelu

Vasta betana julkaistussa 2.0-versiossa on uudistettu lähes täysin SugarSyncin käyttökokemus niin tietokoneilla kuin mobiililaitteissakin. Tiedostonhallinta ja jakaminen on näyttävämpää ja helpompaa raahaamista ja klikkaamista.

Samalla mukaan on saatu uusiakin ominaisuuksia. Näitä ovat muun muassa hakutoiminnot sekä virtuaalinen asema SugarSync Drive, josta on helppo etsiä pilvessä olevia tiedostoja, vaikka ne synkronoitaisiin jollekin toiselle koneelle. Nämä toimivat sekä Windowsissa että Macissa.

Uusien ominaisuuksien pitäisi olla käytössä myös Sugarsyncin päivitetyissä mobiilisovelluksissa Androidille, iOS:lle ja Windows Phonelle, mutta niitä ei ole vielä kirjoitushetkellä julkaistu. Nykyinenkin mobiilituki on laaja, mukana ovat iOS, Android, Symbian, Windows Mobile ja BlackBerry.

  • Ilmaista tilaa: 5 Gt
  • Maksullinen lisätila: 30 Gt 4,99$/kk tai 49,99$/vuosi, 60 Gt 9,99$/kk tai 99,99$/vuosi, 100 Gt 14,99$/kk tai 149,99$/vuosi, 250 Gt 24,99$/kk tai 249,99$/vuosi

Box - kallellaan yrityksiin päin

Helppo tiedostojen säilytyspalvelu, joka synkronoi viimeisimmät versiot työpöydällekin. Vaikka Box on suuntautunut muita palveluita enemmän yrityksiin päin, mikä näkyy mm. business ja enterprise-paketeissa, on se kelpo palvelu myös kuluttajille.

Box vaikeuttaa ilmaiskäyttäjien elämää rajoittamalla yksittäisen tiedoston maksimikoon 100 megatavuun eli esimerkiksi pidempää kotivideota ei voi jakaa Boxin kautta kavereille. Maksullisissa vaihtoehdoissa tiedoston maksimikoko on 1 gigatavu. Jos asia haittaa, voi lunastaa itselleen business-paketin (13€/käyttäjä/kk), jolla saa teratavun verran tilaa pilven reunalta.

Boxin mobiilipuolikin on hyvin hanskassa. Android-versio päivittyi juuri 2.0:aan, joka toi mukanaan mm. erinomaisen mahdollisuuden ennakkokatsella tiedostoa ilman sen lataamista. Boxin sovellus osaa näyttää jopa 75 erityyppistä tiedostoa ilman ulkopuolisia sovelluksia (mm. PhotoShop-tiedostoja). Sovellukset on tarjolla myös iOS:lle ja Windows Phonelle.


iCloud - näkymätöntä tallennusta

Applen luoma iCloud ei ole muiden esiteltyjen pilvipalveluiden kaltainen ”kovalevy taivaalla”, johon voi siirtää tiedostoja erilaisiin kansioihin. Se on sisäänrakennettu Macin ja Applen mobiililaitteiden uusimpiin käyttöjärjestelmäversioihin sekä asennettavissa Windowsiin, jossa kaikki ominaisuudet eivät tosin ole käytössä. Android ja Windows Phone jäävät ilman tukea.

Yhteensopivat ohjelmat tallentavat ja synkronoivat tiedostot ja erilaiset käyttäjätiedot suoraan iCloudiin ilman, että tiedostoja raahataan mihinkään. Itse asiassa käyttäjä ei missään vaiheessa edes näe kokonaisuudessaan omaa osaansa pilvestä, koska kukin ohjelma näyttää vain yhteensopivat tiedostot.

Ohjelmien kautta synkronoituvat mm. kuvat, yhteystiedot, asetukset, muistutukset ja kalenterimerkinnät sekä erilaiset dokumentit. iCloud osaa myös iOS-laitteiden jäljityksen ja langattoman varmuuskopioinnin, mikä helpottaa selvästi jos laite katoaa tai hajoaa.

  • Ilmaista tilaa: 5 Gt (rekisteröityminen vaatii iOS-laitteen, jossa vähintään iOS 5 tai Macin, jossa vähintään OS X Lion 10.7.4)
  • Maksullinen lisätila: 10 Gt 16€/vuosi, 20 Gt 32€/vuosi, 50 Gt 80€/vuosi

Sivut

Rele

Rele on Ylen propellipäiden leikkipaikka, missä palikkoina ovat verkko, pelit ja kaikenlainen tekniikka. Seuraamme teknologian ja pelien kehitystä niiden historiaa unohtamatta ja tutkimusmatkailemme internetin syövereissä. Kartoitamme myös uuden tiedon käymättömiä korpimaita.

Viserrämme myös Twitterissä

 

Blogiarkisto

2013

toukokuu

huhtikuu

maaliskuu

helmikuu

tammikuu

2012

joulukuu

marraskuu

lokakuu

syyskuu

elokuu

heinäkuu

kesäkuu

toukokuu

huhtikuu

maaliskuu

helmikuu