Rele

Mitä älypuhelimen korjaus maksaa?

Taskuissamme on yhä enemmän älypuhelimia, jotka ovat peruspuhelimia herkempiä tippumiselle, kolhuille ja muunlaiselle kovemmalle käsittelylle. Ne ovat myös huomattavasti kalliimpia, joten ensimmäisenä ei tule mieleen vaihtaa vain suoralta kädeltä uuteen luuriin. Kalliiden laitteiden suosion myötä markkinoille on ilmestynyt runsaasti myös erilaisia pienempiä huolto- ja korjauspalveluita tarjoavia yrityksiä.

Nämä yritykset palvelevat erityisesti silloin, kun puhelin on ostettu muualta kuin operaattorin kautta, koska operaattoreilla on omat sopimuskorjaamonsa takuuaikana. Operaattorit edellyttävät, että korjaus tapahtuu vain sen valtuuttamassa korjaamossa. Elisalla ja DNA:lla se on käsittääkseni Optima Service ja Soneralla SCF-huolto.

Osa puhelinvalmistajista, esimerkiksi Apple, taas ei korjauta iPhoneja ollenkaan, vaan ”korjauksessa” puhelin vaihdetaan suoraan uuteen, ja hinta on sen mukainen. Toinen syy käyttää pienempiä korjaamoita on siis se, että puhelimen takuu ei ole enää voimassa tai korjaus halutaan teettää mahdollisimman halvalla. Pienet korjaamot pystyvät tekemään korjaukset yleensä myös nopeammin, toisinaan jopa odottaessa.

Mitä puhelimen korjaus sitten maksaa ja onko hinnoissa paljon eroa?

Näyttö on Akilleen kantapää

Tiedustelin älypuhelimien korjaushintoja 11 korjaamosta, joista 10 lähetti taksojaan erilaisista korjaustilanteista. Pienessä vertailussa ovat mukana Taskuomena, Screenfix, iTapsa, Mcare ja DigiShop Helsingistä, Marcon mittarihuolto Hyvinkäältä, Huoltokukko Jyväskylästä, Puhelinklinikka Turusta, Digiman Tampereelta ja Hetihuolto Salosta.

Esimerkkilaitteina käytettiin yleisimpiä ja uusimpia älypuhelimia: iPhone 4, iPhone 4S, iPhone 5, Samsung Galaxy S2, Samsung Galaxy S3, Nokia Lumia 800, Nokia Lumia 820 ja Nokia Lumia 920.

Korjaamoiden mukaan lähes yleisin syy tuoda puhelin korjaukseen on se, että näyttö tai sen päällä oleva lasi on mennyt rikki. Tämän olen havainnut myös omakohtaisesti kaveripiirin kautta, joten hintavertailussa painotettiin etulasin/näytön vaihtamista. Myös akun, painikkeiden ja takakuoren tai -lasin vaihtohintaa kysyttiin.

(klikkaa kuvaa saadaksesi taulukon suuremmaksi)

Suuria heittoja hinnoissa

Vertailun perusteella korjaamoiden hinnoissa on paljon eroa. Esimerkiksi Samsungin Galaxy S3:n etulasin/näytön vaihdossa on suurimmillaan 109 euron hintaero ja Lumia 920:n sekä iPhone 4S:n näyttövaihdon hinnoissa on parhaimmillaan 60 euron ero. Monissa muissakin tapauksissa hintaeroa halvimman ja kalleimman hinnan välillä on useita kymppejä.

Hintaeroa voi selittää monella eri tekijällä, varaosien laadulla ja hinnoilla, työn osuudella ja mahdollisella takuulla, mutta on vaikea sanoa, saako kalliimmalla hinnalla parempaa työtä ja osia.

Vielä suuremmaksi hintaerot tulevat, jos hintoja vertaa virallisten takuukorjaamojen hintoihin. Esimerkiksi Applen virallisessa huoltomallissa koko laite vaihdetaan aina korvaavaan laitteeseen. Helsingissä toimivassa Mcaressa vaihtohinnat ovat seuraavanlaiset, jos puhelimesta on mennyt esimerkiksi näyttö rikki:

iPhone 4: 259 €
iPhone 4S: 289 €
iPhone 5: 359 €

Hintaeroa tulee esimerkiksi iPhone 4S:n kohdalla halvimpaan tarjoukseen jopa 179 euroa. Akunvaihtohinta, jos laite on muuten toimiva, on iPhonen mallista riippumatta 129 €.

Toki on pidettävä mielessä, että puhelin on tuolloin täysin uusi ja mahdollinen takuu on vielä voimassa. Jos esimerkiksi iPhone huolletaan takuuaikana valtuuttamattomassa huollossa raukeaa sen takuu. Vertailluista korjaamoista Digimanilla on takuuvaltuudet kaikkiin Nokian tuotteisiin ja Mcarella Applen laitteisiin.

(jaossa käytetty kuva Robert Nelson /Flickr)

Kategoriat:

Tekniikka

Asiasanat:

korjaamo

korjaus

puhelimen korjaaminen

puhelinkorjaamo

10 kommenttia

Kiinassa kasvaa omanlainen sosiaalinen media

1 kommentti

Kaltaiseni länsimainen möllykkä saattaa välillä kuvitella, että internet on kaikille samanlainen. Sähköposti on sähköpostia Suomessa ja Sudanissa, Google on Google kotona ja Kalingradissa ja Facebook funkkaa samalla tavalla Kouvolassa ja Kiinassa.

Paitsi että ei, koska Facebook – ja Twitter, YouTube, Blogger ja moni muu – ovat Kiinassa kiellettyjen sivustojen listalla, joten niiden käyttäminen on melkoisen hankalaa, etenkin nyt kun VPN-yhteyksiä on alettu jahdata. Onneksi ihminen on luova eliö, joka keksii monenlaisia kiertopolkuja tarvittaessa.

Kiinassa on kuitenkin 1,4 miljardia asukasta, joista jopa miljardin arvellaan hengailevan sosiaalisessa mediassa ja vielä yleensä kännyköillä. Niistä tunnetuimpia ovat Twitteriä muistuttava Sina Weibo, Qzone/QQ ja Renren, jotka mainitaan melkein jokaisessa aihetta käsittelevässä artikkelissa.

Vaan millaiselta kiinalainen sossumedia näyttää käyttäjän silmin? Otin yhteyttä yliopistoaikaiseen tuttuuni. Huang Weiguo eli suomalaisittain Veikko opiskeli Jyväskylän Yliopiston bio- ja ympäristötieteiden laitoksella 2000-luvun vaihteessa ja palasi takaisin Kiinaan työn perässä.

– Itse käytän Weiboa ja LinkedIniä. Weiboa käytän erilaisten näkemysten saamiseen erilaisilta ihmisiltä, lähinnä politiikasta, yhteiskunnasta ja viihteestä, hän kertoi.

LinkedIn on kenties Kiinassa parhaiten pärjännyt länsimainen verkostoitumispalvelu. Kilpailijoitakin on, mutta ne eivät ole onnistuneet keräämään yhtä paljon käyttäjiä kuin LinkedIn.

En osaa sanoa, miten lähellä keskivertoa keski-ikäistä kiinalaista netinkäyttäjää Veikko on, mutta ainakin hänen käyttötottumuksistaan näkyy työn tärkeys. Facebook ja Renren ovat jääneet hyvin vähälle käytölle, kun työmatkoihinkin menee 1,5 tuntia päivässä.

– Rekisteröidyin joskus ja nykyään käyn saitilla ehkä kerran vuodessa. Etsin sieltä vanhoja kavereita. Töissä on niin kiire, ettei minulla jää aikaa itselleni, hän kertoi.

Oman arvionsa mukaan hän kuitenkin ikäisiään aktiivisempi netinkäyttäjä jo siksikin, että hän puhuu englantia. Kielitaito tai siis sen puute on Veikon mukaan myös (osa)syynä sille, miksi kiinalaiset palvelut pärjäävät Kiinassa länsimaisia paremmin. Hän uskoo, että vaikka englanninkielisiä palveluita ei olisi blokattu, ne saattaisivat jäädä suosiossa kiinalaisten vastineiden jalkoihin.

– Moni [kiinalainen] saitti toimii samalla tavalla, ominaisuudet on kopioitu suoraan amerikkalaisilta. Ulkoasu saattaa olla erilainen ja ehkä muutama uusi ominaisuus, hän kertoi.

Sitten Huangille tulikin taas kiire töiden takia. Kiitin keskustelusta ja sovimme juttelevamme myöhemmin lisää – ehkä kasvokkain, kun vihdoin pääsisin Kiinaan, jonne hän on minut monesti kohteliaasti kutsunut.

Kategoriat:

Tekniikka

Asiasanat:

kiina

sosiaalinen media

1 kommentti

Virtaa ilmasta

3 kommenttia

Langaton lataus tuntuu olevan vähän jokaisen huulilla. Siitä odotetaan suurta ja mahtavaa ominaisuutta. Ääni, kuvat ja videot liikkuvat langattomasti ja maailman suurimpaan tietoverkkoonkin voi viilettää ilman johtoja, miksei siis sähkökin.

Langaton lataus on ollut myös yksi asia, joka on nostanut uusimmat Lumia-puhelimet teknologiapalstojen otsikoihin. Esimerkiksi Lumia 920:n kaveriksi voi hankkia säkkituoleistaan tunnetun Fatboyn kanssa valmistetun laturin, jolla Lumia latautuu asettamalla se pienen tyynyn päälle. Tyyny perustuu langattoman latauksen yleiseen Qi-standardiin, kuten monet muutkin tuotteet. Fatboy on kuitenkin itse johdolla – ja poikkeuksellisen isolla muuntajalla – kiinni pistokkeessa.

Onko tämä nyt sitten paljon näppärämpää kuin puhelimen laittaminen pistokkeeseen kiinni? Siitä voidaan olla montaa mieltä. Lataus kun kestää kauemmin kuin piuhan kanssa, eikä puhelinta voi juurikaan nostaa tyynyltä, koska muutoin lataus loppuu. Puhelimen käyttäminen kesken latauksen on siis hankalaa.

Samaan törmäsin kokeillessani aiemmin iPhonen kanssa kotimaisen PowerKissin Ringiä ja Avanto PowerTrayta. iPhonessa ei ole sisäänrakennettua tukea langattomalle lataukselle, joten ensin Ring pitää liittää puhelimeen ja vasta sitten asettaa puhelin latausalustalle. Ringin täytyy olla juuri oikeassa kohdassa, vastaanvankokoisen punaisen rinkulan päällä, jotta lataus onnistuu. Lataus loppuu jos puhelin siirtyy liiaksi sivuun tai sitä nostaa pari-kolme senttiä ilmaan. Asettelun lisäksi hommaa hankaloittaa se, että eri puhelinmalleille on erilaisia rinkuloita vaihtelevista liittimistä johtuen.

Tuntuukin, että langaton lataus on vielä kuriositeetti, jollaista ei tarvitse kotona. Koska puhelin ei lataudu huolettomasti missä vaan kodin seinien sisäpuolella, on oikeastaan sama laittaako puhelimen kiinni latausjohtoon vai viekö sen erilliselle latausalustalle.

Laukkusi lataa puhelimen

Joidenkin arvioiden mukaan langaton lataus on tämän vuoden keskeinen teknotrendi. Uskon, että varsinainen voimannäyte tulee olemaan se, miten laajalti kaupat, kahvilat ja muut palvelupisteet tulevat tarjoamaan ilmaisia latauspisteitä. Jos puhelin todella latautuu vain asettamalla se kahvilan pöydälle munkkipossusta nautittaessa, alkaa siinä olla järkeä.

Esimerkiksi Powerkissin kanssa yhteistyötä tekeviä latauspisteitä on jo jonkin verran kotimaassa ja maailmalla. Latte-ryystäjien sielut kiinnostavat isojakin yrityksiä, sillä esimerkiksi Nokia on panostamassa kahvilamaailmaan omin voimin.

Kiinteiden latauspisteiden lisäksi myös uudenlaiset konseptit tulevat ratkaisemaan pelin. Mielenkiintoinen on esimerkiksi ajatus puhelimen lataavasta laukusta. Yksi tällainen on joukkorahoituspalvelu Kickstarterin kautta viime lokakuussa rahoituksen saanut Everpurse.

Se on pieni käsilaukku, jossa on sisäänrakennettu lataustasku. Kun puhelin sujautetaan taskuun, alkaa akku latautua. Yön ajaksi käsilaukun voi asettaa latausalustalle, joka hoitaa sen käyttökuntoon seuraavaa päivää varten. Tekijöiden mukaan käsilaukussa on virtaa kahden täysin tyhjän puhelimen lataamiseen. Ensimmäisten laukkujen on määrä tulla markkinoille keväällä.

Japanilainen autonvalmistaja Toyota on puolestaan kertonut tuovansa ensimmäisenä maailmassa puhelinten langattoman latauksen autoon. Ensimmäisenä se tulee tämän vuoden aikana Avalon-malliin, joka on myynnissä Amerikassa. Puhelin latautuu näppärästi asettamalla se Toyotan keskikonsoliin. Ei enää piuhoja, jotka sotkeentuvat vaihdekepin ympärille, jeah!

Langaton lataus ottaa vasta vauvanaskeleita. Kun teknologia kehittyy, tulemme varmasti näkemään yhä parempia ratkaisuja. Esimerkiksi startup-yritys Witricity kehittää teknologiaa, jossa laitteen ei tarvitse olla lähes kiinni laturissa. Tulevaisuudessa se voisi olla vaikka metrin päässä, kuten Applen vanhasta patenttihakemuksesta ilmenee. Kohta riittänee, että on saapunut kotiin.

Kategoriat:

Asiasanat:

3 kommenttia

Kymmenen tuntia älyttömyyttä YouTubessa

0 kommenttia

Yksi internetin hellyyttävimmistä piirteistä on se, että heti kun jostain tulee teknisesti mahdollista, ihmiset haluavat kokeilla sitä, oli se miten älytöntä tahansa.

Pitkään oli niin, että tavalliset käyttäjät pystyivät lataamaan YouTubeen vain 10 minuutin mittaisia videoita, kunnes rajaa nostettiin varttituntiin kesällä 2010. Se tuntui hurjalta muutokselta – kokonaiset viisi minuuttia lisää! Siinä ajassa ehtii tehdä vaikka mitä!

Vuotta myöhemmin eli syksyllä 2011 YouTube paljasti, että itse asiassa kuka tahansa voi ladata palveluun vieläkin pidempiä videoita, kunhan on tunnistautunut matkapuhelinnumeron avulla eikä riko tekijänoikeuksia.

Uudeksi videon keston ylärajaksi tuli 10 tuntia, joten mitä tapahtui? Ihmiset alkoivat tietenkin välittömästi rakentaa videoita, jotka kestivät tasan tarkalleen 600 minuuttia – vaikka sisältöä niissä oli yleensä vain muutaman sekunnin edestä.

***

Ten hours ja ten hour -haut paljastavat hulluuden koko mitan. Hyvä lukija, tässä vaiheessa varoitan sinua: seuraavien linkkien avaaminen voi aiheuttaa tilapäisen hepulin, mutta pitkäaikaisen altistuksen seurauksia ei tunne kukaan.

Kymmenen tuntia vuvuzelan tööttäystä? Kymmenen tuntia Taking the Hobbits to Isengard -laulua? Kymmenen tuntia Saturday Night Liven What is Love -sketsiä? Löytyy, löytyy ja löytyy.

Kymmenen tuntia Gangnam Styleä? Kymmenen tuntia Epic Sax Guytä? Kymmenen tuntia Yakety Saxia? Kyllä, kyllä ja kyllä!

Kymmenen tuntia Futuraman Hypnotoadin tuijotusta? Kymmenen tuntia Darth Vaderin rohisevaa hengitystä? Kymmenen tuntia Keyboard Catia? Tuosta, tästä ja tuosta!

Tässä vaiheessa eli vajaan neljän vuorokauden katkeamattoman videolooppauksen jälkeen aivot alkavat sulaa, mutta ei vielä pysähdytä. Vielä on käymättömiä korpimaita kotimaasta, kuten Poika saunoo kymmenen tuntia! Juti rillaa kymmenen tuntia! Kymmenen tunnin jytky!

***

Joko selvisitte? Voimmeko jatkaa?

YouTuben ohjeissa tosiaan mainitaan, että pitkiä videoita pystyvät lataamaan vain käyttäjät, jotka eivät ole rikkoneet tekijänoikeuksia. Kuten edeltä näkyy, paljon muuta kymmenen tunnin videoista ei tunnu löytyvänkään.

Olisi juridiselta kannalta kiinnostavaa pohtia, muodostaako pitkä looppi uuden, itsenäisen teoksen. Sillä ei vain ole YouTuben kannalta mitään väliä, koska palvelu tunnistaa tekijänoikeuksia rikkovat videot niiden ääniraidan perusteella, eli lyhytkin ääninäyte elokuvasta tai rokkibiisistä voi riittää herättämään automaattisen copyright-haistelijan huomion.

Se, että joku on tehnyt pitkän videon, ei tietenkään vielä riitä. E-hei, jonkun pitää katsoa se kokonaan. Itse asiassa aiheesta järjestettiin pienimuotoinen kilpailu, jonka voittivat kaksi ilmeisen kajahtanutta herrasmiestä.

He tallensivat suorituksensa videolle, joka – loogisesti – kestää kymmenen tuntia.

Joku voisi esittää retorisen kysymyksen siitä, mitä tolkkua on tuijottaa yhtä ja samaa pätkää uudestaan ja uudestaan ja uudestaan.

Vastaan, että ei yhtään mitään, mikä juuri tekeekin siitä hienoa. Siis samalla tavalla hienoa kuin mikä tahansa toiminto, jonka tarkoituksena ei ole selviytyminen tai suvunjatkaminen. Jalkapallo, maalaukset, mitä näitä nyt on.

Okei, videon tuijottaminen kymmenen tunnin ajan ei ole taidetta, mutta ehkä jonkinlaista itseilmaisua kuitenkin.

Sitä paitsi kommenteissa katsojat kertovat, miten pitkälle he pääsivät ("5h 5min, sit tuli yö") ja kertovat mielipiteensä parhaista kohdista – yleensä tietenkin jossain 4 tunnin, 53 minuutin ja 12 sekunnin paikkeilla. Selvästi sillä on jotain arvoa heille.

Ovatko he vakavissaan? Onko sillä väliä?

***

Releen ajoittaisen YouTube-juttusarjan edellisessä osassa kerrottiin SinäTuubaPaskasta.

Kategoriat:

Asiasanat:

0 kommenttia

Kun iPhone-mies Nokia Lumian sai

21 kommenttia

Olen käyttänyt Applen iPhonea sen ensimmäisestä mallista alkaen. Koska alumiinista ja mustasta muovista valmistettua ”Jeesus-puhelinta” ei tuotu Suomeen, sain sen käsiini Jenkeistä vasta alkuvuodesta 2008. Ensimmäinen iOS:n, siihen aikaan vielä iPhone OS:n, versio oli muistaakseni 1.1.2. Paljon on vettä kulkenut sillan alla, sillä nyt ollaan versiossa 6.0.2.

Nokian Lumia 920 on saanut positiivista palautetta ja Windows Phone 8:aa kehutaan ensimmäiseksi toimivaksi Microsoftin mobiilikäyttöjärjestelmäksi, vaikka laitteen myynti ei olekaan ollut toivotun nopeaa. Haaste oli pakko ottaa vastaan ja kokeilla, miten hopeista omenaa pitkään mussutelleelta mieheltä sujuu täysin erilaisen käyttöjärjestelmän käyttö.

Tämähän olikin helppoa

Alku ei olekaan aina hankala. Windows Phonen sai peruskäyttökuntoon yhtä vaivattomasti kuin iPhonen. Ekosysteemiä vaihdettaessa hankalin ongelma on aina yhteystietojen siirtäminen, samaan törmäsi aikoinaan jo siirryttäessä Symbianista iPhone OS:ään, mutta tämäkään ei tunnu olevan enää ongelma.

WP8 sisältää Siirrä tietoni -sovelluksen, jolla voi heilauttaa yhteystiedot Symbianista, Androidista, iOS:stä ja BlackBerrystä uuteen luuriin. Yhteystiedot siirtyivät ilman tietokonetta langattomasti iPhone 5:stä Lumia 920:een parissa minuutissa parittamalla laitteet bluetoothilla ja painamalla kahta nappia.

Seuraavana listalla on sähköposti. Googlen sähköposti alkaa toimia yksinkertaisesti oman osoitteen ja salasanan syöttämällä. Yllättävää kyllä, jopa Applen iCloudin sähköposti vaatii vain samat tiedot ja lähettäjän nimen. Microsoftin palvelut on luonnollisesti integroitu tiukasti Windows Phoneen, joten pilvipalvelu SkyDrive, Office 365 ja muut yhtiön palvelut eivät vaadi kuin tunnuksen ja salasanan toimiakseen koko systeemin laajuisesti. Työssä olennaiset Office-tiedostot ovat oivasti käytettävissä. Vielä tunnukset käyttöjärjestelmään integroituun Facebookiin ja puhelin on kokolailla käyttövalmis.

Missä olet Spotify?

Ekosysteemeistä ja mobiililaitteista puhuttaessa esiin nousevat aina sovellukset. Applen App Store on ollut edelläkävijä sekä käytännöllisyydessä että sovellusten määrässä, mutta Google Play alkaa kuroa kaulaa kiinni. Windows Phonen kauppa on vielä tarjonnan määrässä kaukana takana, mutta toiminnallisuutensa ja sovellusten asentamisen puolesta se on yhtä yksinkertainen kuin muutkin. Kun Microsoft-tunnukset on jo syötetty puhelimeen, käyttää kauppa automaattisesti niitä.

iPhone-mies jää kuitenkin kaipaamaan monia tuttuja sovelluksia, kuten Dropbox, Youtube (Googlen omaa, ei Microsoftin huonompaa versiota) ja Spotify. Vastaavasti monia tärkeitä, kuten Netflix ja Twitter on Windows Phonelle jo olemassa.

Kotimaisten sovellusten määräkin on kasvussa, mutta iOS:n tarjonnasta ollaan vielä kaukana. Windows Phone ei ole myöskään aktiivisen mobiilipelaajan valinta, jos haluaa maistella muutakin kuin niitä suurimpia ja ilmeisimpiä vaihtoehtoja.

Entä sitten varusohjelmat eli ne, jotka tulevat oletuksena puhelimen mukana. Nokian yhteydessä muistetaan aina hehkuttaa sen ilmaista karttapalvelua, joka löytyy tietysti myös Lumiasta. Se on hyvin samankaltainen kuin Googlen karttaohjelmisto, johon olen tykästynyt. Pidän Google Mapsia edelleen parhaana ilmaisena vaihtoehtona. Applen omasta karttapalvelusta on tässä yhteydessä turha edes puhua. Nokian erillinen navigaattorisovellus on yksinkertaisen selkeä ja ilmainen. iPhonessa olen käyttänyt Navigonin maksullista sovellusta.

Nokia TV sisältää muillekin alustoille tarjolla olevat Yle Areenan, Katsomon, Ruudun, Voicen ja Urhotv:n, ei mitään ihmeempää. Nämä löytyvät iPhonestakin. City-opas hyödyntää laajennettua todellisuutta suosittelemalla palveluita kaupungilla kävelevälle. Se on melko turha ainakin tässä vaiheessa. Nokian ilmainen musiikkisovellus sen sijaan on kieltämättä vetävä.

Yleisesti ottaen Windows Phone 8 on nopea, eikä siitä ainakaan tässä käyttökokeessa löytynyt suuria bugeja, jotka olisivat haitanneet käyttöä. Netissä kyllä valitellaan sitä, että Lumia saattaa jumiutua tai kaatua täysin ilman suurempaa varoitusta.

Windows Phone 8 tuntuu nykyaikaisemmalle kuin 2007 esitelty ja siitä asti päällisin puolin samanlaisena pysynyt iOS. WP8 on interaktiivinen ja muokattava, eikä kaikki ei ole niin lokeroitua kuin iOS:ssä. Asiat johtavat toiseen ja kuljettua polkua voi helposti palaa taaksepäin. Näin ei iPhonessa ole ja tähän suuntaan Applen pitäisi iOS 7:ää viedä.

Jokohan tässä voi alkaa vaihtaa leiriä?

Kaiken kaikkiaan muutaman viikon käyttökokemus Windows Phone 8:sta tuntuu erittäin miellyttävälle. Sitä pystyy käyttämään intuitiivisesti opettelematta paksua ohjekirjaa ulkoa ja toiminnot soljuvat helposti eteenpäin. Yllättävää on, että asetustenkin tekeminen on suhteellisen helppoa. Kotiruudun hallinta ja joidenkin asetusten muokkaaminen vaativat iOS:n käyttäjältä hieman hakemista, mutta pääsääntöisesti siirtyminen täysin eri ekosysteemiin ei ole niin hankalaa kuin luulisi.

Laitteena Lumia 920 herättää myös positiivisia tuntemuksia. Se on tyylikäs ja laadukkaan oloinen laite, jonka näyttöä on erittäin miellyttävää katsella. Todellinen ilon aihe on, että sitä voi käyttää myös talvipakkasilla hanskat kädessä. Tästä Apple voisi ottaa oppia, vaikka Kaliforniassa kuljetaankin harvemmin käsineiden kanssa.

Lumia on kuitenkin aikamoinen pontso. Kutistuvien puhelimien maailmassa se on yli sentin paksu ja painaa aivan liikaa, 185 grammaa. iPhone 5 painaa 112 grammaa ja Samsungin Galaxy S3 133 grammaa. Ero on valtava ja Lumia tuntuu painavan kuin kivi. Jotta tähän puhelimeen ihastuisi ja sitä kantaisi mielellään taskussaan, olisi siitä ensimmäisenä saatava painoa ja paksuutta pois.

Ohjelmisto on jo kunnossa, nyt vielä rauta ajan tasalle.

Kategoriat:

Asiasanat:

21 kommenttia

Sähköposti on älypuhelinten paras sovellus

2 kommenttia

Kuvittelenko vain, vai väheksyvätkö ihmiset nykyään sähköpostia? Kun sitä tulee liikaa, vääränlaista, ei ehdi vastata, kaikenlaisia mainosposteja ja muuta tauhkaa.

Siinä saattaa unohtua, että sähköposti on erittäin kätevä työkalu etenkin älypuhelinten käyttäjille. En siis tarkoita, että on kiva lukea ja lähettää viestejä tien päältä, vaan että sähköposti on monessa tapauksessa varmempi vempele kuin moni muu sovellus.

Niin kuin nyt esimerkiksi kuvien lähettäminen Twitteriin tai Facebookiin. Esimerkiksi Twitpic luo jokaiselle käyttäjälle henkilökohtaisen sähköpostiosoitteen, johon liitetiedostona lähetetyt kuvat plopsahtavat näkyville nettiin. Facebook tekee samaa, joskin oikean sähköpostiosoitteen löytäminen on nykyään lähes mahdotonta – minä jouduin käyttämään sen selvittämiseksi tekstimoodissa toimivaa links-selainta.

Sähköpostitse onnistuu myös bloggaaminen tai Facebook-kommentteihin vastaaminen. Ainakin minusta on yksinkertaisempaa lukea sähköpostista uusi FB-kommentti, painaa vastausnappia, kirjoittaa naseva sutkaus viestiksi ja lähettää se kuin FB-sovellukseen, painaa notifications-närpylää, kelata oikeaan kohtaan ja kirjoittaa vastaus. Sitä paitsi Applen i-laitteiden ja Windows-puhelimien käyttäjät törmäävät usein tilanteeseen, jossa ohjelman X tietoja voi jakaa vain sähköpostitse eikä esimerkiksi suoraan palveluun, joka muuntaa tekstin puheeksi.

Toisinaan taas olisi helpompaa käyttää tarkoitukseen vartavasten suunniteltua ohjelmaa, mutta turvaudun silti meiliin. Syy on yksinkertainen: harva ohjelma toimii yhtä luotettavasti kuin sähköposti. En muista Android-puhelimen tai iPadin postiohjelman kaatuneen kertaakaan, kun taas melkein kaikki muut sovellukset jumittavat ennemmin tai myöhemmin.

Luotettavuuden toinen ja vähintään yhtä tärkeä osanen on se, että huonosti toimiva mobiilidatayhteys ei häiritse sähköpostia niin paljon kuin muita ohjelmia. Jos kuva jää roikkumaan Flickr-ohjelman upload-jonoon, sen saa ehkä myöhemmin julkaistua, jos käy tuuri ja muistaa käydä katsomassa tilannetta. Sähköpostit sen sijaan odottavat kärsivällisesti ja sujahtavat maailmalle heti, kun yhteys taas toimii.

***

Eikä vastaanotetun sähköpostin alle huku, jos jaksaa vähän järjestellä asioita etukäteen. Kaikki osaavat jo suodattaa tärkeät viestit tauhkasta lähettäjän osoitteen perusteella.

Mutta tiesitkö, että sekä nimi@gmail.com että nimi+tunniste@gmail.com välittävät viestin samalle käyttäjälle? Kaikki plus-merkkiä seuraava on GMailin kannalta yhdentekevää. Jos kirjautuu vaikkapa erilaisiin mainospostia lähettäviin palveuihin aina tunnuksella nimi+mainokset@gmail.com, on niiden lähettämät viestit mahdollista filtteröidä omaksi kansiokseen yhdellä säännöllä.

Sähköposteista saa tehtyä helposti kalenterimuistutuksia vaikkapa LetterMeLaterin avulla. Sen kuin kirjoittaa sähköpostin alkuun, kenelle viesti pitää välittää ja milloin, ja LetterMeLater lähettää sen vastaanottajalle haluttuna aikana. Jos taas haluaa varmistaa, ettei tieto sähköpostiosoitteesta päädy vääriin käsiin, voi turvautua kertakäyttöisiin osoitteisiin. Niitä tarjoavat esimerkiksi Receiveee, Mailinator ja Guerrillamail.

Kategoriat:

Asiasanat:

2 kommenttia

Gigapikselikuva kertoo enemmän kuin tuhat megapikselikuvaa

1 kommentti

Gigapikselin valokuvassa on 1 000 000 000 kuvapistettä. Giga on tuhat megaa, mutta silti on aivan eri asia katsoa yhtä gigapikselikuvaa kuin tuhatta megapikselikuvaa tai sataa 10 megapikselin kuvaa, vaikka laskennallisesti ne ovatkin sama asia.

Kutsun gigapikselikuvia paremman sanan puutteessa hypertarkaksi. Niiden katsomiseen liittyy muutamia kummallisia, das Unheimliche, piirteitä – sellaisia, joille ei löydy vastinetta jokapäiväisistä näkökokemuksista.

***

Ensimmäinen omituinen piirre on, että kuvasta tuntuu löytyvän loputtomasti uusia yksityiskohtia. Toki tavallisista valokuvistakin voi bongata hauskoja sattumuksia, joita ei ensisilmäyksellä pane merkille. Ero on silti selvä. Jos katsoo kymppikuvaa tai koko ruudulle sovitettua digijärkkärin kuvaa, siitä voi ainakin kuvitella erottavansa kaiken ikään kuin yhdellä silmäyksellä.

Tarkalleen ottaen niin ei tietenkään ole, koska ihminen näkee vain hyvin kapean kaistaleen tarkkana. Tuo kohta vaan liikkuu niin nopeasti – ja tiedostamattomasti – että yleensä koemme näkevämme paljon laajemman alueen tarkkana.

Toinen omituinen piirre on, että hypertarkkaan kuvaan zoomaaminen ei tunnu samalta kuin se, jos kumartuu katsomaan taulua lähempää. Kenties ero tulee siitä, että zoomaaminen on kameroiden linssien ominaisuus, jolle ei löydy vastinetta ihmisen silmästä. Se siis tuntuu aina kummalliselta, erilaiselta kuin mikään normaalisti kokemamme asia.

Itse asiassa uskon, että juurikin portaaton zoomailu sisään ja ulos tekee hypertarkoista kuvista niin kummallisia. Harva hämmästyy katsoessaan kaukana olevia asioita kiikareilla tai pienenpieniä asioita mikroskoopilla. Silti hypertarkka kuva kaukana olevasta kohteesta (kaupungin silhuetti, vuoristo) tai lähellä olevasta kohteesta (ihmisen kasvot, maalaus) hätkähdyttää aivan eri tavalla kuin kiikarointi tai mikroskooppiin tuijottelu.

Googlen taideprojekti on käynyt kuvaamassa EMMAn eli Espoon taidemuseon kokoelmia. Jalmari Ruokokosken maalaus toimii hyvänä esimerkkinä siitä, miten kummallista on erottaa kankaan yksittäiset suortuvat. Kuva on tarkempi kuin todellisuus itse, jos siis ajatellaan ihmisen silmän asettavan todellisuuden rajat. Mikä olisi kyllä kovin ahdasmielistä.

Gigapikselikuva on tietokoneajan ilmiö. Jos nimittäin hypertarkan kuvan vedostaa paperille, siitä tulee samalla myös fyysisesti isokokoinen, monta metriä kanttiinsa, eikä sen katsominen enää tunnu samalta kuin monitorin silmäileminen.

Jotain olennaista gigapikselikuvan viehätyksestä liittyy siihen, että sen ulkomitat tuntuvat pysyvän koko ajan samoina. Se ei koskaan veny monitoria suuremmaksi. Kyseessä on jälleen tietenkin pelkkä illuusio, mutta se on kovin sitkeä illuusio. Ainakaan minä en ole saanut sitä vielä ravistettua.

***

Nykyiset hypertarkat kuvat on useimmiten koostettu useasta erillisestä otoksesta. Gigapan myy laitteita, jotka automatisoivat kuvaamisen ja lopullisen kuvan kokoamisen. Duke Universityn tutkijat puolestaan kertoivat viime kesänä kehittäneensä laitteen, joka pystyy ottamaan kerralla jopa 50 gigapikselin kuvia.

Suurimmasta gigapikselimäärästä on tullut samanlainen kilpalaji kuin kaikesta teknologiseen kehitykseen liittyvästä. Lista maailman suurimmista valokuvista, niin perinteisistä kuin digitaalisista, löytyy Wikipediasta. Tällä hetkellä kärjessä on terapikseliluokan kuva ratapihasta.

Kategoriat:

Tekniikka

Asiasanat:

valokuva

gigapikseli

1 kommentti

USA:n hallinto laski hinnan Kuolontähden rakentamiselle

2 kommenttia

Kuka sanoi, ettei kansalaisaktiivisuudesta ole hyötyä yhteiskunnalle? Yli 34 000 amerikkalaista allekirjoitti loppuvuodesta kansalaisadressin, jossa vaadittiin Yhdysvaltoja rahoittamaan ja rakentamaan Tähtien sota -elokuvista tuttu Kuolontähti vuoteen 2016 mennessä.

Adressissa todettiin, että puolustusmäärärahojen keskittäminen avaruudessa toimivaan asejärjestelmään vahvistaisi kansallista puolustusta ja loisi amerikkalaisille insinööreille ja rakennusmiehille uusia työpaikkoja.

Vaikka vetoomus tuntuu tietenkin naurettavalta, vastasi presidentti Barack Obaman hallinto siihen äskettäin asiaankuuluvalla tarkkuudella ja kieli sopivasti poskella. Näin selvisi muun muassa se, miten paljon aikuisten oikeasti maksaisi rakentaa Imperiumin käsissä pahan maineen saanut Kuolontähti. Vastaus on 850 000 000 000 000 000 dollaria. Kyllä, luvussa on 16 nollaa, eli kahdeksansataaviisikymmentätuhatta biljoonaa dollaria.

Valkoisen talon mukaan Kuolontähden rakentaminen toisi amerikkalaisille osaajille töitä, mutta sen rakentaminen olisi muutoin melko kehno ajatus.

- Hallinto ei kannata planeettojen räjäyttämistä, tiivistää Valkoisen talon tiede- ja avaruusosaston johtaja Paul Shawcross virallisessa vastauksessa.

- Miksi kuluttaisimme loputtomasti veronmaksajien rahoja Kuolontähteen, jossa on yhden miehen avaruusaluksella hyödynnettävä perustavaa laatua oleva vika, hän kysyy viitaten tietenkin vuonna 1977 ilmestyneen ensimmäisen Tähtien sodan loppukohtaukseen.

Kuolontähden rakentaminen ei olisi erityisen myönteistä hurjasta velkataakasta kärsivän USA:n taloudelle, ja onhan avaruudessa jo nyt avaruusasema ISS. Siellä asuu parhaillaankin kuusi astronauttia korjaamassa mm. roskamurskaimia, Shawcross totesi tehden jälleen elokuvaviittauksen.

- Vaikka Yhdysvalloilla ei ole laitetta, joka pystyisi kulkemaan Kesselin reitin alle 12 parsekissa, meillä on kaksi avaruusalusta, jotka ovat siirtymässä aurinkokunnan ulkopuolelle, tiedeosaston johtaja huomauttaa taatusti leveästi virnistäen.

- Meillä ei ole Kuolemantähteä, mutta meillä on leijuvia robotteja avaruusasemalla, presidentti joka osaa käyttää valomiekkaa sekä DARPA-projekti, jonka kautta tuetaan Luken käden, leijuvien robottien ja nelijalkaisten kävelijöiden rakentamista.

Ehkä emme olekaan niin kaukana Tähtien sodan maailmasta kuin luulisi.

Kategoriat:

Asiasanat:

2 kommenttia

Muistatko mitä tietokoneiden komponentit maksoivat 2000-luvun mittaan?

4 kommenttia

Olen taipuvainen hamstraamaan asioita. Taannoin löysin mapin, johon olin säilönyt yli kymmenen vuotta vanhoja kuitteja kaikenlaisista atk-ostoksista.

Listaan tässä seitsemän ostosta, joiden hinnan olen sumentanut. Osaatko arvioida, montako euroa niistä piti pulittaa? Alkuperäiset kuitit ja nykytasoon inflaatiokorjatut hinnat ovat jutun lopussa.

Tämä havainnollistaa melko hyvin, millaisella tahdilla Mooren laki ja sen johdannaiset ovat vaikuttaneet kotitietokoneisiin reilun vuosikymmenen mittaan. Vertailu nykytasoon on tietenkin vain suuntaa-antava, koska samanlaisia komponentteja ei monessa tapauksessa ole enää edes saatavilla.

***

Joulukuussa 2001 ostettu 60 gigatavun kovalevy. Vertailun vuoksi: nykyään 500 gigatavun kovalevystä saa pulittaa noin 50 euroa.

Heinäkuussa 2002 ostettu 1 GHz:n AMD:n prosessori. Vertailun vuoksi: nykyään yksiytiminen AMD Sempron (2,8 GHz) maksaa noin 40 euroa.

Marraskuussa 2003 ostettu 160-gigainen kovalevy. Vertailun vuoksi: nykyään 500 gigatavun kovalevystä saa pulittaa noin 50 euroa.

Elokuussa 2004 ostettu 256 megatavun PC133-muistikampa. Vertailun vuoksi: nykyään 2 gigatavun 800 MHz DDR2 -kampa maksaa noin 30 euroa.

Syyskuussa 2005 ostettu 250 gigatavun kovalevy. Vertailun vuoksi: nykyään 500 gigatavun kovalevystä saa pulittaa noin 50 euroa.

Joulukuussa 2006 ostettu 6 megapikselin Fujin digipokkari. Vertailun vuoksi: nykyään Fujin 16 megapikselin Finepix T400 maksaa noin 110 euroa.

Elokuussa 2009 ostetut 2 x 2 gigatavun muistikammat. Vertailun vuoksi: nykyään 2 gigatavun 800 MHz DDR2 -kampa maksaa noin 30 euroa.

***

Lopuksi oikeat vastaukset.

Vuoden 2001 joulukuussa 60 gigatavun kovalevy maksoi melkein 900 markkaa eli nykyrahassa noin 175 euroa. Siitä tulee gigatavun hinnaksi 2,9 euroa. Nykyhinnoilla 500-gigaisen levyn hinta gigatavua kohti on 0,1 euroa, eli 12 vuoden aikana muutos on ollut noin 30-kertainen.

Vuoden 2002 heinäkuussa 1 GHz:n kellotaajuudella toimiva AMD:n prosessori maksoi 60 euroa, joka on inflaatiokorjattuna nykyään lähempänä 70 euroa. Prosessorien suorituskyvyn vertailu on vähän hankalampaa kuin kovalevyjen, koska kellotaajuuskatto on melkein jo tullut vastaan ja nykyään prosessorit tekevät yhden kellojakson aikana enemmän kuin ennen. Mutta joka tapauksessa nykyään 2,8-gigahertsisen AMD Sempronin saa alle 60 prosentilla siitä, mitä 1-gigahertsinen maksoi noin kymmenen vuotta sitten.

Vuoden 2003 marraskuussa 160-gigainen kovalevy maksoi 125 euroa (inflaatiokorjattuna 143 euroa). Gigahinta oli jo alle euron, tarkemmin sanottuna 0,78 euroa.

Vuoden 2004 elokuussa 256 megatavun PC133-muistikampa maksoi 42 euroa (nykyrahassa 48 euroa). Mega maksoi siis 16 senttiä, kun nykyään 2-gigaisen kamman hinta megatavua kohti on 1,5 senttiä. Kymmenkertainen hinnanpudotus ja ronskisti lisää vauhtia vielä kaupan päälle (muistikello on nopeutunut 133 –> 200 MHz).

Vuoden 2005 syyskuussa 250 gigatavun kovalevy maksoi 102 euroa (nykyhinta 116 euroa). Nyt saadaan gigahinnaksi 40 senttiä, eli se on taas puolittunut edellisestä.

Vuoden 2006 joulukuussa ostin 6 megapikselin digipokkarin, jonka hinta oli 300 euroa (335 euroa nykyrahassa). Suora vertailu uusiin tuotteisiin pelkästään numeroiden perusteella on hankalaa, sillä vaikka nykyään saman sarjan 16-megapikselinen kamera maksaa kolmanneksen minun aikanaan pulittamastani hinnasta, kameroissa on muuttunut moni muukin asia kuin kennon pikselimäärä: kennot ovat herkempiä, objektiivi voi olla valovoimaisempi, kuvan käsittelevä prosessori on parempi, kuvanvakain mahdollistaa pidemmät valotusajat ja niin edelleen.

Vuoden 2009 elokuussa 4 gigatavua muistia maksoi 52 euroa. Se on 1,3 senttiä megatavua kohti. Nykyhinnat eivät itse asiassa välttämättä ole paljonkaan halvempia, mutta Puhuin höpöjä, kuten kommentoija huomautti: 4 gigaa DDR3-muistia maksaa nykyään parikymmentä euroa, eli noin puoli penniä gigaa kohti. Tosin muisti on jo pitkään ollut tuote, jonka hinta heittelee varsin paljon ja nopeasti. Se onkin niitä harvoja komponentteja, joita kannattaa ostaa silloin kun sattuu tarjous silmään sen sijaan, että odottelisi tulevaisuuden halvempia hintoja – jos siis tarvitsee tietynlaista, esimerkiksi DDR2-tyypin, muistia.

Hinnat on muunnettu Nordean taulukolla.

Kuvagalleria:

Kategoriat:

Asiasanat:

4 kommenttia

Puhelinmainoksissa maksetaan potut pottuina

2 kommenttia

Netissä mainoksetkin saavat uuden elämän. Suuret yhtiöt pottuilevat suoraan toisilleen, ja fanit jakavat niitä kavereilleen tai tekevät niistä omia versioita. Verkossa on mahdollista kyykyttää, nostattaa kohua ja luoda kiinnostusta. Tämän tietävät myös yritykset, jotka potkivat toisiaan avoimesti haaraväliin.

Mikä saa kaiken tämän aikaan mainostamisen ympärillä? Tosiasia lienee, etteivät ihmiset, toisin kuin usein luullaan, oikeasti vihaa mainoksia. He vihaavat huonoja, ärsyttäviä ja joka puolelta silmien eteen tunkevia mainoksia. Älykäs, osuva mainonta on täysin eri asia.

Netissä leviävät videot todistavat myös sen, osa kuluttajista kiintyy mainokseen tai siinä esiteltävään tuotteeseen siinä määrin, että haluaa luoda niistä omia versioitaan – oli ne sitten tehty huumoritarkoituksessa tai ei. Ja se jos mikä luo kiinnostusta tehden mainoksista pikaisesti leviäviä viraalivideoita.

Hyviä esimerkkejä suurten yhtiöiden keskinäisestä nokittelusta ovat puhelinvalmistajat. Muun muassa kotimainen Nokia ja korealainen Samsung ovat julkaisseet mainoksia, joissa ne pottuilevat täysin avoimesti kilpakumppanilleen Applelle. Tarkoituksena oli tietysti nostattaa kohua Lumia- ja Galaxy-puhelinten ympärille.

Samsung vs. Apple

Samsung ja Apple ovat olleet tukkanuottasilla jo pitkään siitä huolimatta, että Apple ostaa suuren määrän komponentteja laitteisiinsa juuri Samsungilta. Eri puolilla maailmaa käytävien oikeustaistelujen lisäksi älypuhelinkuninkaat pottuilevat toisilleen nettimainoksissa, joissa ei paljoa tulkintaa tarvita.

Ei mennyt kuin viikko iPhone 5:n julkaisusta, kun Samsung oli jo teroittamassa pilkkakirvestä. Mainoksessa nähdään ihmisiä jonottamassa seuraavaa iPhonea samalla kun Samsungin Galaxy S3:n omistajat leimaavat Applen hehkuttamat ominaisuudet vanhoiksi. Osa jonottajista jopa pitää paikkaa vanhemmilleen, piiloajatuksena se, että eihän kukaan aikaansa seuraava nuori Iphonea enää osta.

Samanlaisia pilkkamainoksia Samsung on julkaissut aiemminkin, mutta joka kerta ne tuntuvat osuvan erinomaisesti maaliinsa, kuten tämä Galaxy 2:n mainos:

Videomainosten lisäksi Samsung on julkaissut Applea arvostelevia mainoksia myös printtimediassa ja katumainoksissa. Viimeisissä näistä nauretaan Applen epäonnistuneelle karttapalvelulle. Kuten arvata saattaa, tällaiset piikit leviävät kulovalkean tavoin verkossa.

Nokia vs. Apple

Toinen Applea piikitellyt puhelinvalmistaja on kotimainen Nokia, joka teki lokakampanjan iPhonea vastaan nostaakseen Lumia-puhelimia esiin Yhdysvalloissa. Kampanjan ytimenä oli Smartphone Beta Test -sivusto, jossa oli kolme ”salaista” videota siitä, miten iPhonelta näyttävän puhelimen heikkouksista on viis veisattu Applen kehityspalavereissa.

Esiin nostettiin mm. signaalin häviäminen, lasisen puhelimen helppo särkyminen ja näytön heikko luettavuus ulkona. Kun epäkohdat nousevat “palavereissa” esiin, ehdotetaan kieli poskella ihmisiä mm. käyttämään puhelintaan vain sisätiloissa. Heikon kestävyyden katsotaan vain edesauttavan puhelinten myyntiä.

Saaga jatkui Lumia 900 -mainoksessa, jossa Nokia ilmoittaa kaikkien aikaisempien älypuhelimien olleen vain osa suurta sosiaalista koetta, betatestausta.

Fanit vs. Apple

Applen mainosvideoiden harrastajaversioista on tullut jo oma taiteenmuotonsa netissä. Esimerkiksi uuden iPadin julkistuksesta menee yleensä vain pari päivää, kun tutun valkoisen taustan edessä tehdään hieman toisenlaista promootiota uudesta tulokkaasta. Alla olevassa videossa kurkkuharjaa saa iPad mini.

Applen mainoksissa ei ole tähtiä juuri vilissyt ennen vuotta 2012. Yllättäen leffatähti Samuel L. Jackson palkattiin luomaan hypeä puhetta ymmärtävälle Siri-avustajalle. Omituisen valinnan taustalla oli mainostoimiston nerokas näkemys siitä, että Jackson nauttii ehkä camp-henkisestäkin suosiosta netti-ihmisten keskuudessa.

Niinpä ei kestänyt kauaakaan, kun Jacksonin Siri-mainos oli alkanut elää omaa elämäänsä verkossa ja saanut fanien luovuuden pulppuamaan.

Kategoriat:

Asiasanat:

2 kommenttia

Sivut

Rele on Ylen propellipäiden leikkipaikka, missä palikkoina ovat verkko, pelit ja kaikenlainen tekniikka. Seuraamme teknologian ja pelien kehitystä niiden historiaa unohtamatta ja tutkimusmatkailemme internetin syövereissä. Kartoitamme myös uuden tiedon käymättömiä korpimaita.

Viserrämme myös Twitterissä.