Aku Ankka on ollut ties miten pitkään Suomen suosituin aikakauslehti, mutta sen digiversio – jolla siis tarkoitetaan tietenkin pelkkää iPad-lehteä, koska eihän muita laitteita ole olemassakaan – julkaistiin vasta maaliskuussa. Sen digi-irtonumero maksaa enemmän kuin marketin hyllystä löytyvä paperilehti.
Siihen tiivistyy jotain erittäin kuvaavaa sarjakuvien ja tietokonehärpättimien suhteesta. Internet on tavallaan mullistanut sarjakuvan, mutta tavallaan taas ei. Asiasta piti saada selvyys, joten jututin Suomen sarjakuvaseuran puheenjohtaja Otto Sinisaloa.
Suomalainen sarjakuva on netissä keskittynyt pitkälti yhteen paikkaan. Neljä vuotta sitten perustettu sarjakuvablogit.com sai kertaheitolla ison määrän käyttäjiä, kun sarjispiirtäjien aiemmin suosima suosiossa ollut vuodatus.net myytiin Alma Medialle, joka oli juuri otsikoissa syrjintätapauksen vuoksi. Nykyään Sarjakuvablogit.comissa on Sinisalon mukaan 200–300 aktiivisesti päivittyvää sarjaa. Tuosta joukosta elantonsa tienaa sarjakuvilla ehkä puolenkymmentä tekijää.
Internet mullisti musiikin kulutuksen reilussa kymmenessä vuodessa, mutta jostain syystä se ei ole tehnyt sarjakuvalle samaa. Sekä printti- että digimaailma elävät sulassa sovussa rinnakkain. Yhtenä esimerkkinä tästä toimii Kutikuti-kollektiivi, joka julkaisee ilmaisjakeluna tabloid-kokoista sarjakuvalehteä, siis ihan perinteistä painettua aviisia. Viime vuoden loppupuolella Kutikuti oli rahapulassa, joten se turvautui nettihuutokauppaan. Siis sen sijaan, että olisi säästetty painokuluista ja siirretty toiminta kokonaan nettiin, haluttiinkin mieluummin kerätä rahaa, jotta voitiin jatkaa painettujen lehtien tekemistä. Tänä vuonna on jo ilmestynyt yksi numero, jonka tosin voi ladata pdf-muodossa Kutikutin sivuilta.
– Näin ulkopuolisen silmin sitä selittää käsityöläisyys ja yhteistyö: on yhteinen työhuone ja tehdään näyttelyitä yhdessä, Sinisalo sanoo.
Jonkin verran kotimaisella sarjakuvalla tehdään netissä kauppaakin. Elisa Kirjan valikoimiin kuuluvat esimerkiksi Fingerpori sekä Viivi ja Wagner, Epuuk.fi myy muun muassa B. Virtasta ja kovasti Korkeajännityksen henkistä Lauri Törni -opusta. Mistään jättimenestyksestä ei selvästikään ole vielä kyse.
***
Hyvä on. Ehkä Suomi on takapajula ja maailmalla mennään hurjaa vauhtia kohti digitaalista sarjakuvauniversumia. Eipä niinkään, torppaa Sinisalo.
Supersankareistaan tunnetut Marvel ja DC kyllä julkaisevat uudet lehtensä myös digiversioina ja vieläpä niin, että sarjat löytyvät samana päivänä webistä, lukulaitteista ja sarjiskaupoista. Mutta pitää huomata kaksi asiaa. Ensinnäkin sarjakuvaharrastajien määrä on loppujen lopuksi kovin pieni.
– Suomessa myydään enemmän Aku Ankkaa kuin Hämähäkkimiestä Yhdysvalloissa, Sinisalo sanoo.
Toisekseen sarjakuva ja piratismi ovat hyvin läheisiä tuttavia. Vertaisverkoista löytää pienellä etsimisellä melkein lehden kuin lehden, jonka joku innokas on skannannut. Tiedostot eivät vie paljon tilaa, joten niitä voi varastoida kovalevylle lähes loputtomasti. Sitä paitsi kymmenien numeroiden verran jatkuvia tarinoita on kiva lukea putkeen, mikä on paljon hankalampaa painotuotteiden kanssa.
Sama koskee vielä enemmän japanilaista mangaa. Viralliset englanninkieliset käännökset saattavat ilmestyä useiden vuosien viipeellä, mutta fanien tekemät käännökset löytyvät netistä pikapikaa.
Eivätkä sarjakuvat ole esimerkiksi Marvelille erityisen merkittävä tulonlähde. Yhtiön omilla sivuilla kerrotaan sen olevan hahmofranchise, mikä käytännössä tarkoittaa elokuvia ja oheistuotteiden myyntiä.
***
On netti kuitenkin jotain muuttanut. Perinteisesti sarjakuvat julkaistiin kahdessa muodossa, ensin irtonumeroina ja sitten kokoelma-albumeina. Netti on korvannut monessa paikkaa irtonumerot, eli tarinat ovat ensin ilmaiseksi www-sivuilla, jonka jälkeen ne paketoidaan yksiin kansiin.
The Order of the Stick on ilmestynyt netissä kohta kymmenen vuotta. Piirtäjä Rich Burlew keräsi Kickstarterilla rahaa vanhojen lehtien uusintapainatuksia varten. Joukkorahoituskampanja sujui aika hyvin, sillä lopputulos oli 1,25 miljoonaa dollaria.
Ja totta kai löytyy esimerkkejä nettisarjakuvista, joista on tullut valtavia menestyksiä. Yli 13 vuotta ilmestynyt, pelikulttuuria sättivä Penny Arcade oli aluksi vain kahden kaveruksen harrastus. Nykyään Penny Arcaden nimellä järjestetään muun muassa jättimäisiä PAX-pelikonferensseja, joista suurin veti viime vuonna 70 000 vierasta.
Mutta sarjakuvan muodolle internet, tai digitaalisuus yleensäkin, on tehnyt suhteellisen vähän. Scott McCloud, jonka kirja Sarjakuva – näkymätön taide on yksi alan perusteoksista, saarnasi jo vuosituhannen vaihteessa netin suomista mahdollisuuksista, mikromaksuista ja epälineaarisesta kerronnasta. Penny Arcaden strippi vuodelta 2001 kertoo, mitä mieltä iso osa sarjakuvantekijöistä oli McCloudin visioista.
– Vitsi on siinä, että 2001 tai 2002, kun McCloud innoitti, tehtiin kokeilevampia juttua kuin nyt. Tärkeimmät suomalaiset sarjakuvantekijät ajattelevat printtiä ensin, Sinisalo sanoo.