Neljä kuuloharhaa, joilta korvasi eivät pelasta sinua

Uskon kun näen (tai kuulen), kuuluu skeptikon motto. Mutta mitäs sitten tehdään, kun aivot alkavat kuulla olemattomia? Kuuloaisti on monimutkainen kokonaisuus, jonka pieniä puutteita hyödyntämällä voi tehdä jos jonkinlaisia huiputuksia.

Otetaan esimerkiksi McGurk-ilmiö. Katso ja kuuntele allaoleva video tarkkaan. Sitten sulje silmäsi, paina play ja ainoastaan kuuntele sitä. Mitä tapahtuu?

Jep, ääni muuttuu. Tuntuu omituiselta, että näköhavainto voisi vaikuttaa kuulohavaintoon, mutta niin se vain on. Mietitäänpä huuliltalukua. Sen tarkoituksenahan on juurikin auttaa tulkitsemaan epäselvät kuulohavainnot, mutta normaalikuuloinen ihminen ei varmaan juuri koskaan huomaa sen merkitystä.

Yleensä äänteiden eron kuulee selvemmin kuin näkee. Toisaalta taas äänet, joiden eroa on hankala kuulla, on helppo erottaa toisistaan näköhavainnon perusteella. Siis molempi parempi.

***

Länsimaisen musiikin perustana toimivat sävelasteikot ovat ihmisen luomia, sinänsä mielivaltaisia kokonaisuuksia. C-sävel kuulostaa samalta eri oktaaveissa, vaikka sen taajuus muuttuukin.

Toisaalta taas on mahdollista luoda ääni, joka kuulostaa laskevan tai nousevan loputtomasti, vaikka siinä kierrätetäänkin vain yhden oktaavin säveliä. Sen nimi on Shepardin asteikko:

Wikipedia tietää kertoa, että Super Mario 64:n "loputtomassa portaikossa on Shepardin asteikon tapaisella tekniikalla toteutettu taustamusiikki." Toden totta, sekä portaikko että taustamusiikki kuulostavat kohoavan ikuisesti:

Shepardin asteikon eräs sovellus on tritonus-paradoksi. Se on intervalli eli kahden sävelen välinen ero, joka voi kuulostaa sekä nousevalta että laskevalta. Riippuu kuulijasta, miten sen tulkitsee.

Diana Deutsch on tehnyt useita erilaisia kuuloharhoihin perustuvia äänitteitä, joista löytyy näytteitä hänen sivuiltaan. Hän suosittelee kuuntelemaan niitä isolla joukolla, jolloin kokemuksia voidaan vertailla jälkikäteen.

Kuuntele neljän tritonus-paradoksin sarja:

Neljäs kuuloharhan laji liittyy puheeseen. Deutsch kutsuu sitä haamusanoiksi, sillä hölynpölystä on erottavinaan useita erilaisia englanninkielisiä sanoja, vaikka oikeasti se on pelkkää meteliä. Meidän ihmisparkain aivot ovat niin innokkaita kuulemaan puhetta, että ne loihtivat sitä myös paikkoihin, joissa sitä ei ole.

Vaikutus on tehokkain, kun kaiuttimet on aseteltu mahdollisimman kauas toisistaan ja kuulijasta. Minä kuulen tästä aivan selvästi toistuvan "love me" -fraasin:

***

Aistiharhoissa on kiehtovinta se, että niitä ei voi olla kuulematta. Vaikka miten tolkuttaisi itselleen, että kyllä siellä nyt soivat vain ne samat äänet, illuusiosta ei pääse eroon.

Samalla se on erinomainen muistutus siitä, että ihmisen aistihavainnot eivät ole pelkkää raakadataa, jonka silmät ja korvat tallentavat. Erittäin iso osa on aivoilla, joka vastaanottaa puutteellista ja osin virheellistäkin tietoa, ja yrittää parsia siitä ymmärrettävän kokonaisuuden – eikä se ihan aina mene täysin putkeen.

(Korvan kuva: Simon James / CC BY-SA 2.0)

7 kommenttia

"no way no way"
"row row row"

Uutistekstissä on virhe. Siinä väitetään, että "Länsimaisen musiikin perustana toimivat sävelasteikot ovat ihmisen luomia, sinänsä mielivaltaisia kokonaisuuksia." Ja sittten sanotaan, että esim sävel C "kuullaan samana" eri oktaavialoissa.

Väite mielivaltaisuudesta on pitkälti väärä. Länsimaiden musiikin sävelsuhteiden perusta on ihan tavallisessa fysiikassa, mikä on tunnettu ilmiönä jo muutama tuhat vuotta. Jos vaikkapa viulun vapaata g-kieltä soitetaan, kieli värähtelee samaan aikaan koko pituudeltaan, puolipituudeltaan, kolmannekset, neljännekset jne. Samaan aikaan soi siten g1, d2, g3, b3, d3, jne. Nämä voi kuka vaan saada kuuluviin kun soitettaessa koskettaa kieltä puolikkaasta, kolmanneksesta jne. (kieltä otelautaan kiinni painamatta). Näitä ääniä sanotaan yläsävelsarjaksi. http://fi.wikipedia.org/wiki/Yl%C3%A4s%C3%A4velsarja

Länsimaisen duuri- ja mollijärjestelmimen perusta on tuossa ilmiössä.

Vastaava ilmiö esiintyy puhaltimien putken sisällä olevassa ilmapatsaassa ja ilmiötä hyödynnetään venttiili- ja läppäjärjestelmillä, joiden avulla eri sävelet saadaan puhaltimella esille.

Pieniä, viritysjärjestelmien välisiä eroja esiintyy muissa kuin oktaaveissa, kvinteissä ja kvarteissa, ja tässä ilmenee länsimaisen musiikin rajattu mielivaltaisuus.

Arvelen, että tämä uutisepätarkkuus ei ole tutkijoiden tekemä, vaan suomennoksen tms virhe.

Sinänsä tutkimustuloksessa ei ole mitään ihmeellista: havaintopsykologiassa on ajat sitten tiedetty, että havaintokonteksti vaikuttaa havainnon raakadatan tulkintaan aivoissa aina ja että aivot pyrkivät täyttämään puuttuvan havaintoaineiston.

En kyllä huomannut mitään eroa silmät auki tai kiinni.

Love love love
no way no way no way
wake up wake up wake up
no no no no no...

Entäpä tämä: http://www.youtube.com/watch?v=o39TiACe4mw ?

Asteikot ovat ihmisten luomia. Yläsävelsarjassa on eri sävelsuhteet kuin vaikkapa duuriasteikossa. Itämaisessa musiikissa oktaavi on jaettu useampiin osiin kuin meidän länsimaisissa asteikoissa. Tai oikeastaan ei tarvitse edes mennä itämaihin vaan naapurimaidemme Ruotsin ja Norjan kansanmusiikissa löytyy myös mikrointervalleja. Gamelanissa on oktaavi jaettu seitsemään yhtä suureen osaan.

Höpöhöpö. "Loputtomasti laskevaan asteikkoon" on sopivasti miksattu aina uusi yläsävelestä lähtevä liuku. Kun lähtee hiljaa eikä töksähtäen, sitä ei välttämättä tule havainneeksi, mutta siellä se on. "Loputtomasti laskeva" ei siis laskeudu ollenkaan, toistaa vain samaa sekvenssiä. Jokainen muusikko tietenkin kuulee sen.
Yksiäänisenä tätä olisi mahdoton toteuttaa, mutta sointimattona se toimii hyvin.

Rele

Rele on Ylen propellipäiden leikkipaikka, missä palikkoina ovat verkko, pelit ja kaikenlainen tekniikka. Seuraamme teknologian ja pelien kehitystä niiden historiaa unohtamatta ja tutkimusmatkailemme internetin syövereissä. Kartoitamme myös uuden tiedon käymättömiä korpimaita.

Viserrämme myös Twitterissä

 

Blogiarkisto

2012

joulukuu

marraskuu

lokakuu

syyskuu

elokuu

heinäkuu

kesäkuu

toukokuu

huhtikuu

maaliskuu

helmikuu