Uskon kun näen (tai kuulen), kuuluu skeptikon motto. Mutta mitäs sitten tehdään, kun aivot alkavat kuulla olemattomia? Kuuloaisti on monimutkainen kokonaisuus, jonka pieniä puutteita hyödyntämällä voi tehdä jos jonkinlaisia huiputuksia.
Otetaan esimerkiksi McGurk-ilmiö. Katso ja kuuntele allaoleva video tarkkaan. Sitten sulje silmäsi, paina play ja ainoastaan kuuntele sitä. Mitä tapahtuu?
Jep, ääni muuttuu. Tuntuu omituiselta, että näköhavainto voisi vaikuttaa kuulohavaintoon, mutta niin se vain on. Mietitäänpä huuliltalukua. Sen tarkoituksenahan on juurikin auttaa tulkitsemaan epäselvät kuulohavainnot, mutta normaalikuuloinen ihminen ei varmaan juuri koskaan huomaa sen merkitystä.
Yleensä äänteiden eron kuulee selvemmin kuin näkee. Toisaalta taas äänet, joiden eroa on hankala kuulla, on helppo erottaa toisistaan näköhavainnon perusteella. Siis molempi parempi.
***
Länsimaisen musiikin perustana toimivat sävelasteikot ovat ihmisen luomia, sinänsä mielivaltaisia kokonaisuuksia. C-sävel kuulostaa samalta eri oktaaveissa, vaikka sen taajuus muuttuukin.
Toisaalta taas on mahdollista luoda ääni, joka kuulostaa laskevan tai nousevan loputtomasti, vaikka siinä kierrätetäänkin vain yhden oktaavin säveliä. Sen nimi on Shepardin asteikko:
Wikipedia tietää kertoa, että Super Mario 64:n "loputtomassa portaikossa on Shepardin asteikon tapaisella tekniikalla toteutettu taustamusiikki." Toden totta, sekä portaikko että taustamusiikki kuulostavat kohoavan ikuisesti:
Shepardin asteikon eräs sovellus on tritonus-paradoksi. Se on intervalli eli kahden sävelen välinen ero, joka voi kuulostaa sekä nousevalta että laskevalta. Riippuu kuulijasta, miten sen tulkitsee.
Diana Deutsch on tehnyt useita erilaisia kuuloharhoihin perustuvia äänitteitä, joista löytyy näytteitä hänen sivuiltaan. Hän suosittelee kuuntelemaan niitä isolla joukolla, jolloin kokemuksia voidaan vertailla jälkikäteen.
Kuuntele neljän tritonus-paradoksin sarja
Neljäs kuuloharhan laji liittyy puheeseen. Deutsch kutsuu sitä haamusanoiksi, sillä hölynpölystä on erottavinaan useita erilaisia englanninkielisiä sanoja, vaikka oikeasti se on pelkkää meteliä. Meidän ihmisparkain aivot ovat niin innokkaita kuulemaan puhetta, että ne loihtivat sitä myös paikkoihin, joissa sitä ei ole.
Vaikutus on tehokkain, kun kaiuttimet on aseteltu mahdollisimman kauas toisistaan ja kuulijasta. Minä kuulen tästä aivan selvästi toistuvan "love me" -fraasin:
***
Aistiharhoissa on kiehtovinta se, että niitä ei voi olla kuulematta. Vaikka miten tolkuttaisi itselleen, että kyllä siellä nyt soivat vain ne samat äänet, illuusiosta ei pääse eroon.
Samalla se on erinomainen muistutus siitä, että ihmisen aistihavainnot eivät ole pelkkää raakadataa, jonka silmät ja korvat tallentavat. Erittäin iso osa on aivoilla, joka vastaanottaa puutteellista ja osin virheellistäkin tietoa, ja yrittää parsia siitä ymmärrettävän kokonaisuuden – eikä se ihan aina mene täysin putkeen.
(Korvan kuva: Simon James / CC BY-SA 2.0)