Näin selvität kuulokejohdot - tai käytä kissaa

 

Maailmassa on useita Suuria Ongelmia, kuten Euroopan talouskriisi, lajien kuoleminen sukupuuttoon tai veden loppuminen maapallolta. Sitten on järjetön määrä pieniä ongelmia, kuten se, että toinen sukka on aamulla hukassa, kodin langaton verkko ei toimi vessassa tai Spotify ei suostu synkkaamaan kännykän kanssa. Näistä länsimaisen hyvinvointi-ihmisen pulmista on myös oma meeminsä, First World Problems.

 

En halua vähätellä Suuria Ongelmia, mutta väitän, että pienten ongelmien ratkaiseminen tekee maailmasta paremman paikan. Kun arkipäivän pienet ärsyttävyydet saa ratkaistua, siitä saatu mielihyvä leviää myös ympäristöön; kun Spotify synkkaa -> tulee bussikuskia kiitettyä kyydistä -> bussikuskille tulee hyvä mieli. 

Siispä puutun yhteen hyvinvointiongelmaan: kuulokkeiden johtojen sotkeentumiseen. Ahkerana musiikinkuuntelijana ja työmatkailijana asia vaivaa päivittäin. Taskun tai laukun pohjalle päätyneet kuulokkeet ovat niin monessa solmussa, että puolet matkasta menee vyyhdin selvittämiseen. Olen etsinyt  ratkaisua tietysti netistä, mutta tyydyttävää vastausta ei ole löytynyt, joten päädyin apuvälineisiin.   


Cord Wrap (Johto-Kerä) 
 

Italialais-amerikklaisen suunnittelijakaksikon Bobino-yhtiön Cord Wrap on yksinkertainen, mutta toimiva muovilätkä kuulokejohtojen säilyttämiseen. Yhtiöllä on myös muita pikkukivoja muotoilutuotteita.  Hinta noin 5 euroa.

 + simppeli käyttöliittymä, väännä "leuat auki" ja kierrä johto rullalle

+ toimii erilaisten (pyöreiden tai kaksirivisten) johtojen kanssa

+ tekee johdosta napakan paketin 

+ ei vaadi näperrystä

+ toimii myös eripituisten kuulokkeiden kanssa

+ kulkee mukana kiinni johdossa 

+ hinta

 

- pieni läpyskä häviää helposti

 

Wishbhone
 

Wishbhone on suomalainen innovaatio, kanan ns. toivomusluusta innoituksensa saanut muovikapula. Kolmen Aalto-yliopiston opiskelijan suunnittelemalle tuotteelle kerättiin alkurahoitus Kickstarter-sivuston kautta. Wishbhone oli mikrorahoittajien mieleen, sillä rahaa kertyi melkein kolminkertainen määrä alkutavoitteeseen verrattuna. Hinta noin 9 euroa. 

 + kevyt

+ hauska muotoilu

+ pysyy hyvin johdossa kiinni

+ kulkee mukana kiinni johdossa

 

- vaatii näpertämistä, että johdon saa kunnolla kiinni

- turhan pieni 130-senttisille kuulokejohdoille.

- hieman hankala kaksirivisille johdoille 

- vaikea kuulokkeille, joissa toisen kuulokkeen johto on lyhyempi

- hinta

 
Cordctrl (Piuha-Rulla)
 

Tämä patukka tulee Ruotsista, jossa mm. investointipankissa työskennellyt Mikael Schelin hermostui taskunpohjiensa johtospagettiin. Cordctrl:n sivuilla on myös tukeva teoreettinen lähestymistapa johtojen solmuunmenemiseen. Hinta noin 10 euroa. 

 

+ patukka pysyy mukana johdossa kiinni

+ helppo käyttää, ei tarvitse näperrystä. 

+ mahtuu pidempikin johto

+ toimii myös eripituisille kuulokkeiden johdolle

 

- patukka on turhan painava

- tahmea materiaali kerää roskia

- hinta 

 

Kaikki toimivia vehkeitä, itse tykästyin Cord Wrapiin. Näin minustakin on tullut paljon iloisempi työmatkailija. 

 

Jos ei ole halua pulittaa euroja näistä härpäkkeistä, ainakin kissanomistajat voivat selvittää johtosotkunsa myös lemmikkinsä avulla. 

 
 

4 kommenttia

Takuun alaiset kuulokkeet hajosivat ja kun vein ne liikkeeseen, myyjä kysyi miten olen niitä säilyttänyt. Sanoin, että kierrän ne aina "walkmanin" ympäri kun en käytä. Myyjä totesi, että joo, väärä säilytystapa, ei saa kiertää minkään ympärille, takuu ei korvaa. Mietin vaan että onkohan näissä keksinnöissä otettu tämä takuu seikka huomioon.

Pyykkipoika toimii. Pistoke koloon, johto pojan ympäri ja kuulokkeet pihtien väliin.

Kuulokkeiden jatkuva kierto tiukalle kerälle on aika varma tapa rikkoa piuhat. Nämä muoviläpyskät sopivat lähinnä halpiskuulokkeiden säilytykseen.

Kiintoisa kysymys tämä takuuasia. En muista kuulokkeiden ohjeissa nähneeni kieltoa, että niitä ei saisi rullalle kiertää. Eikös ne rullalla ole yleensä paketissakin? Mutta mikä sitten on se oikea säilytystapa, tuskin ainakaan mytyssä avainnipun ympärillä?
Pyykkipoika on hieno idea sekin, oliko Niksi-Pirkasta?

Rele

Rele on Ylen propellipäiden leikkipaikka, missä palikkoina ovat verkko, pelit ja kaikenlainen tekniikka. Seuraamme teknologian ja pelien kehitystä niiden historiaa unohtamatta ja tutkimusmatkailemme internetin syövereissä. Kartoitamme myös uuden tiedon käymättömiä korpimaita.

Viserrämme myös Twitterissä

 

Blogiarkisto

2013

toukokuu

huhtikuu

maaliskuu

helmikuu

tammikuu

2012

joulukuu

marraskuu

lokakuu

syyskuu

elokuu

heinäkuu

kesäkuu

toukokuu

huhtikuu

maaliskuu

helmikuu