Oblivion-elokuvassa Tom Cruisen näyttelemä Jack Harper korjaa robotteja tulevaisuuden Maapallolla. Koska kyseessä on scifi-elokuva, mukana on paljon valkoisesta muovista tehtyjä esineitä ja valtavia kosketusnäyttöjä.
Elokuvan tietokoneiden käyttöliittymät ovat Bradley G Munkowitzin käsialaa. Ruudut ovat hienoja, täynnä informaatiota ja erittäin sekavia. Siellä vilkkuu ja heiluu enemmän valoja kuin Tšernobylin ydinvoimalan ohjaamossa 1980-luvulla.
Miksi tulevaisuuden tietokoneiden käyttöliittymät ovat niin erikoisia? Ensinnäkin elokuvissa nähtävät laitteet on suunniteltu meidän, siis katsojien, tarpeitamme varten. Se, miten elokuvan maailmassa elävät henkilöt niitä käyttävät, on toissijaista.
Siksi ruuduille pömpähtää valtavia punaisia VAARA! VAARA! -ilmoituksia pienen ja hienovaraisen dialogi-ikkunan sijaan. Kyllä, käyttäjä noteeraisi sen, mutta katsojalla on muutakin mietittävää, kuten että pitäisikö mennä vessaan nyt vai kohta.
Suosikkitarinani aiheesta liittyy Firefly-sarjaan. Siinä avaruuslentäjä Wash Coburnia näytellyt Alan Tudyk näpsäytteli ohjaamon kytkimiä aina samassa järjestyksessä, piti hänen sitten nostaa alus lentoon tai vaikka avata lastausramppi.
Moni scifi-leffan käyttöliittymä on suunniteltu Mark Coleranin valvovan katseen alla.
Entä miksi scifi-tietokoneet muistuttavat niin kovasti nykyisiä laitteita?
Koska elokuvaa ei voi pysäyttää vain sen takia, että katsojille kerrottaisiin, miten futuristinen vimpain toimii. Sen pitää näyttää ainakin jossain määrin tutulta ja toimia ainakin jossain määrin tutulla tavalla, jotta tarkoitus avautuu katsojille.
Aiheesta Make It So -kirjan kirjoittanut ja samannimistä blogia pitävä Chris Noessel kuvaa tätä ilmiötä nimellä "tuttu juttu +1", eli otetaan nykyhetkestä tuttu vekotin ja muunnellaan sen yhtä osasta. Näin kokonaisuus pysyy tunnistettavana, mutta se taas johtaa ennusteisiin, jotka vanhenevat nopeasti.
Sentään kaikissa elokuvissa ei toimita niin. Metropolis (vuodelta 1927), 2001: Avaruusseikkailu (1968) ja Minority Report ovat esimerkkejä filmeistä, joissa futurismi ei ole pelkkää krumeluuria. Tosin virheettömiä ennusteita ei niissäkään nähty.
– Minority Reportissa (pitää muistaa, että se on jo 11-vuotias) oli läpinäkyviä diskettejä, sähköpostitse tavoitettu Noessel kertoo.
Joskus elokuvan ja designin tarpeet osuvat yhteen tavalla, joka synnyttää molempia osapuolia tyydyttäviä lopputuloksia – laitteita, joita voisi oikeasti käyttää elokuvassa kuvatulla tavalla ja joiden tarkoitus selviää katsojalle helposti.
– Star Trek – uusi sukupolvi -sarjan kommunikaattorilätkät, Burken käyntikortti Aliens-elokuvassa ja 2001:n lääkintänäyttö vievät kaikki tarinaa eteenpäin, Noessel kirjoittaa.
(Burken käyntikortti toimii puhelinmuistiona tai pikavalintana: kun Ellen Ripley työntää kortin videopuhelimeen, se soittaa automaattisesti Burkelle.)
Elokuvien tietokoneet näyttävät siis luultavasti jatkossakin hassuilta, koska perimmäistä ristiriitaa ei voida koskaan täysin ratkaista. Se ei tarkoita, etteikö tulevaisuuden visioinnista voisi olla toisenlaista hyötyä.
Make It So -kirjassa kerrotaan Douglas Caldwellistä, joka näki ensimmäisessä X-Men-elokuvassa New Yorkin Ellis Islandia esittävän kolmiulotteisen kartan. Se muodostui sadoista pienistä tapeista, jotka nousivat tai laskivat tarpeen mukaan. Kyseessä oli tietenkin vain tietokoneella tehty erikoistehoste.
Yhdysvaltain armeijassa työskentelevä Caldwell kuitenkin tajusi, että samanlainen vekotin voisi olla hyödyllinen myös oikeassa elämässä, joten hän pani vireille tarjouskipailun.
Niin syntyi XenoVision-kartta. Kuvitteellisesta vekottimesta oli tullut oikea.