Oletko ikinä ostanut digikaupasta e-kirjoja? Tai vaikka videopelejä? Entäpä sitten videoita? Jos kyllä, niin tiesitkö, että mikäli yksikään ostamasi tuote käyttää kopiosuojausta, et ole oikeasti ostanut sitä - ainoastaan vuokrannut sen epämääräisen pituiseksi ajaksi.
Kopiosuojaus, lyhyesti DRM (eng. Digital Rights Management), on ollut kuluttajien riesana jo pitkään. Sen tarkoituksena on estää kuluttajia tekemästä "ei-haluttuja" toimintoja ostetuilla digituotteilla. Näitä ovat esimerkiksi tiedostojen vapaa kopiointi tai käyttäminen millä tahansa päätelaitteella.
Käytännössä tämä tarkoittaa, että esimerkiksi suojattuja e-kirjoja voi lukea vain tietynlaisella tabletilla. Tai musiikkia kuunnella vain muutamilla sallituilla soittimilla.
Moni järjestelmä on myös riippuvainen netissä toimivista varmistuspalvelimista, joita käytetään varmistamaan ostettujen tuotteiden alkuperä. Tämä tekniikka on esiintynyt viime aikoina erityisesti videopeleissä, kuten Electronic Artsin uudessa SimCityssä, joka on osoittautunut aikamoiseksi farssiksi - maksavat asiakkaat eivät päässeet pelaamaan uunituoretta peliään koska julkaisijan palvelimet olivat täysin tukossa. Myös viime vuonna julkaistu Diablo III kärsi samoista ongelmista.
Oli kopiosuojaus minkä tyyppinen tahansa, kuluttajan kannalta siitä ei ole kuin haittaa. Jos digikauppa sulkee ovensa ja ajaa varmistuspalvelimensa alas, voivat kuluttajan ostamat tuotteet pahimmillaan lakata toimimasta kokonaan. Tämä ei ole edes mikään teoreettinen kauhukuva, sillä tuorein tapaus löytyy viime kuulta: amerikkalainen sarjakuvia myyvä digikauppa ilmoitti laittavansa lapun luukulle, minkä seurauksena asiakkaat menettävät kaikki ostoksensa, eikä kauppa aio hyvittää tätä oikeastaan mitenkään.
Suomalainen Elisa Kirja -palvelu kauppaa DRM-suojattuja teoksia.
Vain tietyillä laitteilla toimivat tiedostot ovat ongelmallisia, koska ne pakottavat kuluttajan käyttämään kyseisiä laitteita. Tällöin vaihtaminen parempaan laitteeseen ei ole aina mahdollista - ostetut tuotteet kun eivät välttämättä uudessa laitteessa toimisi. Esimerkiksi Microsoftin Zune-mediasoitin ei tukenut vanhempaa PlaysForSure-kopiosuojausta, vaikka se oli yhtiön itsensä kehittämä!
Käytännössä alustalukitus johtaa ennemmin tai myöhemmin ostettujen tuotteiden menettämiseen, sillä tekniikka kehittyy, valmistajat vaihtuvat, ja jossain kohtaa tuettujen laitteiden valmistus loppuu. Edellämainitun Zunen valmistus lopetettiin jo loppuvuodesta 2011. Digikaupan historiasta löytyy runsaasti muitakin esimerkkejä kopiosuojauksen aiheuttamista harmaista hiuksista.
Mitä asialle voi sitten tehdä? Mikäli ostetun digisisällön haluaa oikeasti pitää, paras tapa on luonnollisesti hankkiutua eroon kopiosuojauksista. Asia ei kuitenkaan ole niin yksinkertainen, sillä tämänhetkisen lain (ns. Lex Karpela) mukaan kopiosuojauksen purkaminen on käytännössä täysin laitonta. Laki ei kiellä yksityistä kopiointia, mutta kopiosuojaukset rajoittavat sitä huomattavasti. Netissä ja mediassa huomiota kerännyt kansalaisaloite tekijänoikeuslain muuttamiseksi ehdottaakin kopiosuojauksien purkukiellon poistoa muiden muutosten ohella.
Oikeastaan ainoaksi lailliseksi keinoksi jää siis äänestäminen lompakolla. Mikäli digikauppa myy yksittäisiä tuotteita ja käyttää kopiosuojausta, kannattaa tuotteen ostamista, tai siis vuokraamista, harkita tarkkaan.
Musiikkiteollisuus on jo ottanut neuvosta vaarin, ja käytännössä mitään myytävää digimusiikkia ei enää kahlehdita kopiosuojauksilla. Poikkeuksena ovat Spotifyn kaltaiset isojen arkistojen suoratoistopalvelut, mutta näissä on jo lähtökohtaisesti selkeästi kyse vuokrauksesta, jolloin kopiosuojaus ei ole ongelma.
Valitettavasti monen muun alan kohdalla kopiosuojattomia vaihtoehtoja ei käytännössä ole, mikä tekee ostamista halajavan kuluttajan elämästä sangen hankalaa. Mitä ostamiseen tulee, digikaupoissa on siis vielä runsaasti parantamisen varaa.