Internetin aavekaupungit

Internetistä puhutaan vertauskuvallisesti villinä läntenä, jossa on kultakuumeita (Facebook osti Instagramin miljardilla!), oman käden oikeutta (Anonymous iski CIA:n veppisivuille!) ja uudisraivaajia (leipomon verkkokauppa postittaa kakkuja!). Mutta kun kultakuume on hiipunut, uudisraivaajat kadonneet eikä lakia jaeta enää edes oman käden kautta, jäljelle jää aavekaupunki – raunioituneita taloja ja haalistuneita merkkejä ihmisistä, jotka joskus asuivat siellä. Keskityn tässä jutussa world wide webiin, vaikka aavekaupunkeja on muuallakin netissä.

Alkuvuonna aavekaupungin manttelia on soviteltu Google+:n harteille. Wall Street Journal uutisoi tilastoista, joiden mukaan Googlen yhteisöpalvelulla on kyllä paljon käyttäjiä, mutta he viipyvät siellä minuutin–kolme kuukaudessa. Samankaltaisia ovat MySpace ja Second Life.

Näitä kolmea yhdistää suureellisuus. Jossain vaiheessa käyttäjiä ja nostetta riitti, joten myös palvelut kasvoivat entistä suuremmiksi. Kun ihmiset katosivat, massiiviset puitteet alkoivat näyttää hassuilta. Ne eivät ole läheskään kuolleita, mutta eivät ole myöskään keksineet, miten muuntaudutaan entisestä jättisuosikista joksikin muuksi.

Jokaisella palvelulla on yhä niin paljon käyttäjiä, ettei suosion hiipuminen ole välttämättä mikään ongelma yksittäisen käyttäjän näkökulmasta. Jos on löytänyt mukavan kaveriporukan MySpacesta, haittaako se, että sadat miljoonat muut ovat vaihtaneet Facebookiin?

Analogia hitaasti rapistuvaan kaupunkiin on osittain väärässä. Oikeat kaupungit surkastuvat vuosien tai vuosikymmenien saatossa, mutta useimmat verkostopalvelut pyörivät täysillä siihen asti, kunnes niiden sulkemisesta ilmoitetaan. Esimerkiksi Habbo Hotelin kävijämäärät näyttäisivät puolittuneen viime vuodesta, mutta haittaako se keskivertohabboilijan virtuaalielämää? Googlen Orkut ei koskaan pystynyt kilpailemaan MySpacen kanssa, mutta Brasiliassa se on edelleen erittäin suosittu. Maailma on iso paikka, eikä jokaisen palvelun tarvitse valloittaa sitä kokonaan.

***

Käsityönä tehdyt www-sivut eivät tunnu vanhentuvan samalla tavalla kuin yhteisöpalvelut, blogit ja keskustelufoorumit. Kenties se johtuu siitä, että jälkimmäiset on yleensä tarkoitettu *jatkuvasti päivittyviksi* järjestelmiksi, joiden koko tarkoituksena on tehdä uusien viestien julkaisemisesta mahdollisimman helppoa. Space Jam -elokuvan mainossivusto vuodelta 1996 on hellyyttävä, mutta se ei vaikuta samalla tavalla surulliselta kuin paikka, joka selvästi joskus oli täynnä elämää.

Lyhyen aikaa mikroblogipalvelu Jaiku oli suomalaisen web 2.0 -skenen suurin ihastus, kenties siksi että merkittävä osa tekijöistä hengaili siellä. Kesällä 2006 perustettu yhtiö myytiin Googlelle syksyllä 2007. Kävi kuten nettimaailman yritysostoksissa usein: osaavat tekijät keskittyivät uusiin tehtäviin ja vanha vekotin jäi nurkkaan kököttämään.

Alkuvuodesta 2009 Jaiku päivittyi pitkän tauon jälkeen. Ohjelmakoodi julkaistiin vapaalla lisenssillä, mutta se ei auttanut. Käyttäjät, tai ainakin se porukka johon minä tunsin kuuluvani, alkoi valua muualle. Syntyi korvaava palvelu nimeltään Qaiku, jonne osa ihmisistä siirtyi. Tässä vaiheessa Facebookista oli tullut jo liian houkutteleva. Vaikka Qaiku oli ominaisuuksiltaan monipuolisempi kuin Jaiku, se ei riittänyt. Saman kohtalon näyttäisi kokeneen Diaspora, jolta odotettiin suuria – ehkä liiankin suuria – vielä pari vuotta sitten.

Jaikusta tuli todellinen aavekaupunki – aikanaan se oli hieno, mutta enää vain spämmibotit ja automaattipäivitykset juttelivat keskenään. Jos nykyään päätyy Jaiku.comiin, ei sieltä löydy edes raunioita, vaan ainoastaan murheellinen ilmoitus "The requested URL / was not found on this server."

Onneksi on arkeologeja. Jaiku-viestit on tallennettu Jaikuarchiveen, josta löytyvät minunkin 2520 nerokasta jaikaisua ja niiden kuolemattomat kommentit. Siitä ei voi puhua aavekaupunkina, koska uuden sisällön lisääminen ei ole edes teoriassa mahdollista. Pikemminkin on kyse museoidusta kopiosta.

Web-arkeologian kunnianhimoisimpia tempauksia lienee Archiveteamin Geocities-palvelusta ottama kopio. Koko 641-gigaisen dumpin voi ladata torrenttina, mutta ehkä on helpompi aloittaa vierailemalla UNDER CONSTRUCTION -sivulla.

***

Nousu ja tuho. Eikö vaihtoehtoja ole?

Toki, ainakin kaksi. Ensinnäkin voi käydä niin, ettei kultakuume katkeakaan. Syntyy Microsoft, Google, Apple tai Facebook, eli teknologiayhtiö, joka kasvaa hurjaa vauhtia vuodesta toiseen.

Toinen vaihtoehto on pivot eli suunnanmuutos. Eräs ensimmäisistä huomiota saaneista yhteisöpalveluista oli vuonna 2002 perustettu Friendster, jonka tunnetuin käyttäjä oli Courtney Love. Friendster jäi ensin MySpacen ja sitten Facebookin jalkoihin. Viime vuonna se päätti muuntautua pelipalveluksi. Tempun onnistumisesta ei voi vielä sanoa mitään, mutta ainakin Friendsterissä on yritetty tehdä jotain.

Kuuluisin pivot-menestystarina taitaa olla kuitenkin Odeo. Podcast-palveluna syntynyt Odeo kärsi huonosta ajoituksesta, sillä iTunesiin lisättiin podcast-tuki samoihin aikoihin eli noin vuonna 2005. Odeon väki päätti kokeilla jotain muuta. Tuo "jokin muu" sai nimekseen Twttr.

Ei ole pakko kuolla, jos voi syntyä uudestaan.