Pe 09.03.2012 @ 13:59Ville Alijoki

Avaruuden tuotesijoittelun lyhyt historia

Suomalaiset Angry Birdsit pääsivät viime viikolla kansainvälisellä avaruusasemalla tehtyyn puffiin, jossa astronautti Don Pettit selittää Angry Birds -pehmolelujen avulla, miten fysiikka toimii avaruudessa.


Nasan tiedotteen mukaan ajatus possuista ja linnuista avaruudessa lähti parista Twitter-viestistä ja paisui lopulta yhteistyöhön, jolla yritetään saada ihmisiä innostumaan Nasan toiminnasta ja levittää kiinnostusta tiede- ja teknologia-ammatteja kohtaan. Ja tietysti myydään lintupeliä ja  Samsungin Note -tabletteja. 

Pizza Hut, avaruuden sponsori

Avaruusmatkailu ei ole halpaa, joten niin Venäjän kuin Yhdysvaltojenkin avaruusviranomaiset ovat tehneet useita markkinointidiilejä saadakseen rahaa kalliiden avaruusseikkailujen rahoittamiseksi: 

  • Pizza Hut maksoi lehtitietojen mukaan noin miljoona dollaria saadakseen yhdeksänmetrisen logonsa venäläisten Proton-rakettiin vuonna 2000. Ennen laukaisua diiliä puitiin myös oikeudessa, ennen kuin Venäjän avaruushallinto taipui rahan edessä. 
  • Pizza Hut onnistui myös toimittamaan pizzaa avaruuteen, kun se sai  vakuumipakatun pizzansa (salamia) kansainväliselle avaruusasemalle vuonna 2001. "Missä tahansa on elämää siellä on myös Pizza Hut", totesi yhtiön edustaja yliampuvasti.

 

  • Vuoden 2006 marraskuussa venäläinen astronautti Mihail Tjurin löi ISS:llä maailman pisimmän golf-lyönnin, kun kanadalainen Element 21 Golf - yritys mainosti mailojaan. Golf-pallon matkaa avaruudessa pystyi seuraamaan ISS:n nettisivuilta. 

Yhdysvalloissa oli myös 90-luvulla suunnitelmia valtavien mainostaulujen (space billboard) lähettämisestä lähikiertoradalle, mutta kongressi esti hankkeen lainsäädännöllä.  

Avaruusmarkkinointi onkin ollut varsinkin Yhdysvalloissa vielä maltillista, sillä Nasalla on melko tiukat säännöt asiasta. Myötämielisimmin suhtaudutaan hankkeisiin, joissa on jonkinlainen opetuksellinen kulma, kuten Angry Birds -tapauksessa.

Rele

Rele on Ylen propellipäiden leikkipaikka, missä palikkoina ovat verkko, pelit ja kaikenlainen tekniikka. Seuraamme teknologian ja pelien kehitystä niiden historiaa unohtamatta ja tutkimusmatkailemme internetin syövereissä. Kartoitamme myös uuden tiedon käymättömiä korpimaita.

Viserrämme myös Twitterissä

 

Blogiarkisto

2013

toukokuu

huhtikuu

maaliskuu

helmikuu

tammikuu

2012

joulukuu

marraskuu

lokakuu

syyskuu

elokuu

heinäkuu

kesäkuu

toukokuu

huhtikuu

maaliskuu

helmikuu