Rele

Älykellon äly ei vielä riitä

Älykelloja siellä, älykelloja täällä… jokainen itseään kunnioittava teknologiayritys tuntuu nyt kehittävän älykelloa. Applelta odotetaan iPhonen ja iPadin jälkeen täysin uutta tuotetta ja pitkään velloneiden huhujen mukaan se olisi älykello.

Tällä kertaa omenayhtiön kilpailijat eivät aio seurata markkinavaltausta sivusta, sillä Samsungin laboratoriossa valkotakkiset häärivät myös älykellon parissa, ja Microsoftin kerrotaan kehittäneen jo vuoden ajan ranteessa pidettävää laitetta, joka olisi muuttunut matkan varrella älykelloksi. Myös Googlen ja LG:n uskotaan kehittävän omaa kelloaan.

Tulevan älykellobuumin takana on siis isoja nimiä, mutta ne eivät ole ensimmäisinä markkinoilla. Esimerkiksi japanilainen Sony on myynyt jo vuoden ajan SmartWatchia, joka ei ole osoittautunut menestykseksi. Myös Microsoft kokeili markkinoita aikoinaan Spot-laitteella.

Sitten ovat vielä lukuisat pienten yritysten kehittämät älykellot sekä urheilu- ja elämäntapaparannustarkoituksiin kehitetyt rannekkeet, kuten Jawbone Up ja Nike Fuelband. Ehkä Apple, Samsung ja Microsoft ottavat kokemuksista oppia?

Mihin älykelloa tarvitaan?

Älypuhelimet ovat lyöneet itsensä lopullisesti läpi ja yhä useammalla on taskussaan aina ja kaikkialla laite, jolla pystyy tekemään jo lähes mitä vain, paitsi kokkamaan ja pyykkämään. Lisäksi monella on ranteessaan perinteinen kello tai monipuolisempi urheiluun tarkoitettu rannetietokone syke - ja korkeusmittareineen.

Mihin siis älykelloa tarvitaan? Tätä on hyvä pohtia katsomalla mitä nykyisin markkinoilla olevat laitteet tarjoavat.

Sony SmartWatch

Sonyn noin sadan euron arvoisen SmartWatchin voi liittää Android-puhelimiin bluetoothin avulla. Yhteensopivuuden kanssa on kuitenkin ongelmia, eikä se toimi edes kaikkien Android-puhelimien kanssa.

Kosketusnäyttö hälyttää kalenterimerkinnöistä sekä saapuvista puheluista, ja sähköposteihin sekä tekstiviesteihin voi vastata valmiiden vastausvaihtoehtojen avulla. Sillä voi myös olla yhteydessä Facebookiin ja Twitteriin sekä ohjata puhelimen musiikkikirjastoa. Google Play -sovelluskaupasta on mahdollista ladata sovelluksia kelloon ja laajentaa sen käyttömahdollisuuksia. Hakusanalla löytyy noin 1000 sovellusta ranteeseen asennettavaksi, kaikki tuskin ovat käyttökelpoisia.

SmartWatchin akkukesto ei ole kummoinen, sillä aktiivisella käytöllä se kestää vain noin vuorokauden eli yhtä huonosti kuin älypuhelinkin. Sony ei kerro SmartWatchin myyntimääriä, mutta vakuuttaa olevansa myyntiin tyytyväinen.

Pebble

Pebble-kellon takana on startup-yritys Pebble Technology, joka keräsi 10 miljoonaa dollaria Kickstarterin kautta. 150 dollarin arvoinen Pebble on Sonyn laitteesta poiketen yhteensopiva Androidin ja iOS:n kanssa. Maaliskuuhun mennessä Pebbleä oli toimitettu noin 55 000 laitetta, joten suuresta yleisöstä ei voida vielä puhua.

Pebblen e-paperi -näyttö vie vähemmän energiaa kuin lcd-näyttö ja akun luvataan kestävän viikon verran. Kellotaulun ulkoasun voi valita monista vaihtoehdoista tai luoda omia. Pebble yhdistetään puhelimeen Sonyn tapaan bluetoothilla, jolloin se kertoo saapuvista puheluista, sähköposteista ja tekstiviesteistä. Se muistuttaa myös kalenterimerkinnöistä, sääennusteista sekä Facebook- ja Twitter-viesteistä. Hälytykset ja muistutukset saa värisemään äänettömästi ranteessa. Sisäänrakennettu kiihtyvyysanturi voi tarvittaessa lähettää tietoa myös nettiin päin käyttämällä puhelimen datayhteyttä.

Pebble luo myös omaa ekosysteemiään jakamalla ulkopuolisten kehittäjien sovelluksia Pebble Watchapp -foorumilla. Sovellukset tekevät Pebblestä mm. polkupyöräilyyn sopivan tietokoneen, joka hyödyntää puhelimen gps:ää. Golffarit voivat puolestaan tutkia matkaa greenille kellostaan. Tarjonta on vielä vähäistä.

Ajatus on hyvä, mutta jos Apple ja Google julkaisevat omien kauppojensa kanssa täysin yhteensopivat laitteet on Pebble saman tien mennyttä.

MetaWatch

Noin 200 dollarin arvoinen MetaWatch syntyi myös Kickstarterin tukemana vuonna 2012. Se tarjoaa samanlaisia bluetooth-ominaisuuksia iOS:n ja Androidin käyttäjille kuin muutkin markkinoilla olevat älykellot: sähköpostit, viestit yms. Laitteita on toimitettu valmistajan ilmoituksen mukaan 250 000 kappaletta.

Yhtiö lupailee erilaisia rajapintoja iOS:n ja Androidin sovelluksiin, mutta ainakaan tällä hetkellä tuki ei ole laaja.

Metawatch puolustaa olemassaoloaan seuraavanlaisesti: Ihmiset lakkasivat käyttämästä taskukelloja, koska eivät jaksaneet kaivaa taskujaan. Syntyi rannekello. Nyt ollaan siinä pisteessä, että ihmiset eivät jaksa kaivaa puhelinta taskustaan ja haluavat nähdä kaiken ranteestaan. Enpä usko.

Suomalaisia kiinnostanee, että MetaWatch-yhtiöllä on tutkimus- ja kehitystoimintaa myös Espoossa.

I’m Watch

Italialainen I’m Watch maksaa hulppeat 249 euroa. Perustoiminnallisuudet ovat samat kuin edellisissäkin kelloissa eli saapuvien puhelujen, tekstiviestien, sähköpostien, kalenterimerkintöjen ja sosiaalisen median viestien vilkaisu. Erona on mm. se, että tällä voi myös soittaa puheluita. Viesteihin vastaaminen ei kuitenkaan onnistu.

Kompassi ja kiihtyvyysanturi lisäävät toiminnallisuutta, sillä I’m Watchiin on tarjolla yhtiön mukaan satoja sovelluksia, joiden avulla laitteen toiminnallisuutta voi laajentaa älypuhelimien tapaan. Miten hyvin nämä oikeasti toimivat, sitä on vaikea arvioida.

Erikoisuutena on esimerkiki oma pilvipalvelu, jolla voi tuoda mm. kuvia älykellon ruudulle. Kysymys vain kuuluu, miksi kukaan haluaisi katsoa kuvia niin pieneltä ruudulta?

Mitä tulevaisuus tuo?

Kaiken kaikkiaan voi sanoa, että tämänhetkiset älykellot eivät ole itsenäisiä tuotteita, vaan ne ovat nimenomaan älypuhelimien jatkeita, lisälaitteita. Jos edes osa älypuhelimien omistajista päättää kuitenkin ostaa myös älykellon, on niiden tulevaisuus taattu.

Markkinatutkimusyhtiö ABI Research arvioi, että tänä vuonna tullaan myymään maailmanlaajuisesti 1,2 miljoonaa älykelloa. Yhteisarvo on noin 370 miljoonaa dollaria eli pienestä bisneksestä puhutaan. ABI Research ennustaa myynnin kaksikymmenkertaistuvan vuoteen 2015 mennessä.

Suurten yhtiöiden kiinnostuksen selittää tietysti se, että yhtiö, joka ensimmäisenä onnistuu vetämään käyttäjät omaan ekosysteemiinsä ja alustaansa kerää jatkossa rahaa myös sovellusmyynnistä ja muiden laitteidensa myynnistä. Kerrannaisvaikutukset voivat olla suuret.

On kuitenkin selvää, että todellisen älykellon on oltava älykkäämpi kuin nämä nykyiset ehdokkaat.

Kategoriat:

Tekniikka

Asiasanat:

älykello

rannekello

0 kommenttia

Jolla seilaa itään

0 kommenttia

Jolla on kertonut vihdoin lisätietoa tulevasta älypuhelimestaan, joka pohjautuu Nokian hautaamaan Meego-käyttöjärjestelmään. Jolla on jatkokehittänyt softaa kuitenkin sen verran, että näillä kahdella voisi sanoa olevan sama geneettinen perimä, mutta kaksosista ei ole suinkaan kyse.

Moniajosta odotetaan Jollan käyttöjärjestelmän Sailfishin lippulaivaominaisuutta. Sen uskotaan olevan keskeinen tekijä, joka erottaa Jollan Android-valmistajista ja Applesta. Esimerkiksi Pohjola Pankin analyytikko Hannu Rauhala kehui tuoreeltaan, että Sailfishin moniajo on hyvin toteutettu.

Miten toimiva ja sulava Sailfish on loppuvuodesta kun puhelimet tulevat myyntiin, se on asia, johon kannattaa kiinnittää huomiota.

Ei terävintä teknokärkeä

Toisin kuin esimerkiksi Applella tai Samsungilla, Jollalla ei ole paukkuja kehittää omaa rautapuolta. Niinpä laitteen sisukset on takuulla koottu alihankkijoiden valmisosista. Ensimmäisessä Jollassa on 4,5 tuuman kosketusnäyttö, 8 megapikselin kamera, kaksiytiminen prosessori, 16 gigaa sisäistä muistia, sd-korttipaikka ja se tukee nopeita 4G-yhteyksiä.

Rautapuolen speksit ovat päällisin puolen kunnossa, mutta terävimmässä kärjessä ei teknisesti olla.

- Aivan korkeimpaan high-end-luokkaan verrattuna ominaisuudet jäävät vaatimattomiksi, mutta perustason puhelimeksi kyllä, kuten Pohjola Pankin analyytikko Hannu Rauhala asian tiivisti.

400 euron hinnallaan Jolla on älypuhelinten keskiluokkaa. Yhtiöllä ei ole mahdollisuuksia tilata laitteita suuria määriä kerralla tai ostaa alihankkijoilta kapasiteettia varastoon, joten bulkkiosista huolimatta hinta nousee auttamatta.

Hauska kuriositeetti on takakuori, joka vaihtaa käyttöjärjestelmän tunnelman, kuten fontit, värit ja muut yksityiskohdat. Miten paljon sitten haluaa vekslata fyysistä takakuorta melko yksinkertaisia ohjelmisto-ominaisuuksia aikaansaadakseen on kyllä kyseenalaista.

Paljon jäi myös kertomatta. Esimerkiksi näytön resoluutiosta tai akun kestosta ei ole vielä mitään tietoa, ja nämä ovat kaksi keskeistä asiaan kun puhutaan kosketusnäytöllisestä puhelimesta, jossa on paljon tehoa vaativa moniajo. Hienokaan käyttöliittymä ei kiinnosta, jos käyttöaikaa on muutama tunti. Kuluttajat ovat myös tottuneet värikylläisiin tarkkoihin näyttöihin – ja näyttö on puhelimen kallein osa.

Kehittyvät markkinat ratkaisevat

Jollan menestys riippuu paljolti siitä, miten hyvin se onnistuu Aasiassa ja kehittyvillä markkinoilla. Esimerkiksi Kiinassa tuntuu olevan valloillaan halu saada jonkinlainen vaihtoehto valtavirran älypuhelinkäyttöjärjestelmille, jotka ovat nimenomaan amerikkalaisia. Jollalla on Kiinassa myös jakelusopimus D-Phone-kauppaketjun kanssa.

Jollaan sijoittanut kiinalainen suursijoittaja Steve Lau uskookin Kauppalehdessä, että jopa puolet Jollan puhelimista tullaan myymään Kiinassa. Ja mikäs on myydä, kun 350 miljoonasta älypuhelimen omistajasta jopa 40 prosenttia uusii puhelimensa vuoden sisällä. Jollan puhelin on paljon halvempi kuin esimerkiksi iPhone, joten se on myös laajemman ostajakunnan saatavilla.

Toisen mahdollisuuden luovat yhteistyösopimukset. Jolla ei ole ilmoittanut vielä mitään kumppaneistaan, mutta se on ilmoittanut halukkuutensa lisensoida Sailfishiä myös muille laitevalmistajille. Jos aasialaiset valmistajat, kuten kovaa vauhtia kasvanut meillä tuntematon kiinalainen Xiaomi, innostuvat asiasta saattaa Jollalla olla edessään tasainen purjehdus maailman merillä.

Kategoriat:

Tekniikka

Asiasanat:

jolla

sailfish

0 kommenttia

Klassikkosarja Babylon 5 sai scifi-nörtit sekaisin

6 kommenttia

On kulunut 15 vuotta siitä, kun scifi-sarja Babylon 5:n ympärille muodostunut keskusteluryhmä sfnet.viestinta.tv.babylon5 aloitti toimintansa. Sarja oli alkanut pyöriä TV2:ssa jo edellisen vuoden puolella, 17. elokuuta 1997.

Kyseessä oli Suomen olosuhteissa poikkeuksellinen tapaus. Se saattoi olla ensimmäinen kerta, kun ennestään tuntemattoman tv-ohjelman ympärille kasvoi nettiyhteisö kuin tyhjästä. Kyse ei ollut pelkästä passiivisesta fanittamisesta, vaan moni jäsenistä osallistui aktiivisesti keskusteluun koko kahden vuoden ja 110 jakson ajan.

Miten kaikki tapahtui?

Keskustelu- tai uutisryhmät eli nyyssit (härmäläisen versio news-sanasta) olivat – ja ovat yhä – tekstipohjainen keskustelufoorumi. Erona nykyisiin www-foorumeihin on se, että nyyssit eivät eläneet yksittäisellä palvelimella, kuten 4chan, Futisfoorumi tai Suomi24, vaan samat tiedot kopioituivat eri puolille maailmaa. Toinen ero nykytilanteeseen on se, että nyysseillä oli paljon enemmän käyttäjiä kuin web-foorumeilla.

Sfnetin muuan erikoispiirre olivat moderoidut ryhmät. Kuka tahansa saattoi lukea viestejä, mutta niiden kirjoittaminen – tai kirjoitusten julkaiseminen, jos tarkkoja ollaan – vaati ylläpitäjän hyväksynnän.

Babylon 5 oli ensimmäisiä jatkuvajuonisia sarjoja, joten juonipaljastuksilla oli tavanomaista suurempi vaikutus. Koska sarjan ensiesitykset olivat Yhdysvalloissa, osa keskustelijoista olisi voinut joko tarkoituksella tai vahingossa paljastaa tulevien jaksojen tapahtumia. Moderoinnin tarkoitus oli pitää spoilerit kurissa.

Babylon 5 -ryhmän perustaja ja yksi sen ylläpitäjistä oli Henrik Herranen. Hän oli tuolloin parikymppinen Tampereen teknillisen korkeakoulun eli nykyisen TTY:n opiskelija, joka oli omien sanojensa mukaan scifi-nörtti. Elettiin aikaa ennen scifi-sarjojen ylitarjontaa, nopeita nettiyhteyksiä, vertaisverkkoja ja tehokkaita videonpakkausmenetelmiä.

Se ei tietenkään ollut scifistä innostuneille ihmisille mikään este, ainoastaan hidaste. TTKK:lla oli suuri satelliittiantenni, jolla sai näkyviin Star Trek: The Next Generationia näyttävän kanavan. Joku nauhoitti jaksot vhs-kasetille, jotka pantiin kiertämään kädestä käteen 30–50 hengen scifi-ringissä, kunnes kaikki olivat nähneet sen.

Scif-ringin kautta Herranen näki myös Babylon 5:ttä ensimmäistä kertaa, kauan ennen kuin sen esittäminen Suomen televisiossa alkoi. Ensimmäisellä videonauhalla oli neljä ensimmäistä jaksoa.

– Asenteeni oli "mikähän Star Trek -kopio tämä on", mutta sitten kun tuli seuraavat neljä jaksoa, tajusin että tätä pitää saada lisää, Herranen muistelee nyt.

Sarjaa tehtiin viisi tuotantokautta, joten katsottavaa riitti. Helsingistä löytyi yhteyshenkilö, jonka amerikkalainen tuttu nauhoitti jaksot videolle ja toimitti nauhat Suomeen. Kasetit konvertoitiin Jyväskylässä amerikkalaisesta NTSC-järjestelmästä eurooppalaisen PAL-standardin mukaisiksi. Loppua kohti sarjan tapahtumat kävivät niin jännittäviksi, että Tampereella ei maltettu odottaa kasettien saapumista.

– Me ajettiin välillä Helsinkiin hakemaan nauhoja, kun ensin Helsingin teekkarit olivat katsoneet ne suuressa 100 hengen auditoriossa.

Kun TV2 aloitti sarjan näyttämisen, fanit juttelivat siitä keskusteluryhmä finet.harrastus.babylon5:ssä. Keskustelu ei ollut moderoitua, joten osallistujat lipsauttelivat spoilereita jo aivan ensimmäisten jaksojen aikana. Herranen ja kumppanit päättivät perustaa toisen, valvotun keskusteluryhmän, jossa suomalaisten katsojien ei tarvitsisi pelätä juonipaljastuksia.

Tosin päätös ei ollut heidän käsissään, sillä sfnet oli tarkkaan hallinnoitu hierarkia, johon ei yleensä edes perustettu uusia ryhmiä väliaikaista tarvetta varten. Sfnetin sääntöjen mukaan asiasta piti järjestää äänestys, mutta ehdotus sai niin paljon kannatusta jo ennen varsinaista äänestystä, että sfnetin ylläpitäjä Hannu-Matti Järvinen hyväksyi asian saman tien.

Sfnetin ryhmästä tuli suosittu. Vilkkaimpina viikkoina valvojat hyväksyivät 700 viestiä, siis sata viestiä päivässä. Se oli melkoinen tahti viisitoista vuotta sitten, kun nettikäyttäjiä oli paljon nykyistä vähemmin eivätkä Facebook, www-foorumit tai Twitter olleet madaltaneet julkaisukynnystä.

Olin itse yksi ryhmän lurkkaajista eli sellainen, joka luki paljon mutta kirjoitti vähän. Näin jälkeenpäin tuntuu poikkeukselliselta, että B5-fanius saattoikin keskittyä niin tiukasti yhteen paikkaan. Aluksi jaksot näytettiin sunnuntai-iltaisin, mutta sitten lähetysaika siirrettiin keskiyölle. Se merkitsi, että Herrasen ja kumppaneiden piti valvoa yhteen, koska ensimmäiset viestit lähetettiin heti jakson päätyttyä

– Muutaman vuoden ajan siellä tuli käytyä melkein joka päivä. Kun olin matkoilla, toiset sai hoitaa homman. Etenkin jakson jälkeen oli vaikea olla olematta paikalla. Kiinnosti nähdä, miten vakiotyypit spekuloivat tapahtuneesta, että mitä tää oli? Herranen sanoo.

Babylon 5:n viimeinen jakso lähetettiin Suomessa heinäkuussa 2000. Kuukautta myöhemmin sfnet-ryhmä suljettiin. Onko samanlaista kokoontumista nähty sittemmin? Buffy, vampyyrintappajan ympärille kokoontui melkoinen porukka, mutta se olikin jo web-foorumeiden aikaa.

Keskusteluryhmien käyttö on vähentynyt ja viime vuonna esimerkiksi TDC ilmoitti lopettavansa nyyssipalvelunsa kokonaan. Onko enää olemassa samantapaista polttopistettä, johon keskustelu voisi kerääntyä, vai hajoaako se nykyään automaattisesti moneen eri paikkaan? Ja onko sillä väliä?

Kategoriat:

Asiasanat:

6 kommenttia

3D-tulostus mullistaa - printtaa uusi maksa, ase tai tiirikka

3 kommenttia

Nykyisin tavarat pitää hakea kaupasta tai tilata kotiin, mutta tulevaisuudessa voimme ehkä tuottaa kaiken tarpeellisen ja vähemmän tarpeellisen itse. Vielä ei ole käytettävissä Star Trekista tuttua replikaattoria, mutta 3D-tulostus on pian jokaisen ulottuvilla.

Mullistaako kolmiulotteinen tulostus sitten maailmamme ja tuleeko siitä Kalevalan Sammon kaltainen loppumaton tavaroiden tuoja?

Suomessakin on olemassa jo yhdistys, joka on keskittynyt nimenomaan 3D-tulostukseen. Yhdistyksen nimi on Suomen pikavalmistusyhdistys FIRPA ry ja sen puheenjohtaja on Aalto-yliopiston BIT-tutkimuskeskuksen tutkimuspäällikkö Jukka Tuomi.

Tuomi sanoi äskettäin Ylen Ajankohtaisessa Ykkösessä, että tällä hetkellä ylivoimaisesti suurin 3D-tulostamisen käyttötapa on teollisuuden käyttöön tehdyt mallikappaleet. Yhä enemmän tulostimia käytetään myös osien valmistamiseen kuluttajille myytäviin tuotteisiin. Lelujen ja pienten käyttöesineiden tulostaminen on tietysti hauskaa, mutta mitä todella hurjaa 3D-tulostuksen avulla voisi saada aikaan?

Yksi esimerkki villeimmistä visioista ovat tulostettavat aseet.

Tulosta kaksipuoleinen ase, ei skaalausta

Ensimmäisiä esimerkkejä tulostettavista aseista on jo alkanut pulpahdella verkkoon. Muun muassa amerikkalainen insinööri Michael Guslick tulosti Stratasys-3D-tulostimellaan AR-15-kiväärin rungon ja valmisti siitä aseen. Tarvittavat piirrokset aseen tulostamiseen löytyivät netistä. Guslick kertoo prosessista blogissaan.

Samalla ovat alkaneet vaatimukset "asereseptien" poistamiseksi verkosta. Yhdysvalloissa viranomaiset sanovat tulostettavan aseen piirustusten rikkovan lainsäädäntöä. Myös aiemmin vapaan jakamisen puolesta puhunut Kim Dotcom on poistattanut linkkejä aseresepteihin suositusta Mega-jakopalvelustaan.

Monet ovat yrittäneet luoda oman aseen tulostamalla. Onneksi tulokset ovat vielä olleet suurimmaksi osin kohtuullisen heikkoja. Esimerkiksi tämä 3D-tulostettu kiväärin osa hajosi kuuden laukauksen jälkeen. Ehtii silläkin tosin tehdä tuhoa.

Teknologia kuitenkin kehittyy. Esimerkiksi tämä valmistaja on koonnut tulostetuista osista automaattiaseen, joka kestää jo 600 laukausta. Tosin siinä ei käytetä pelkästään tulostettuja osia.

Eniten on herättänyt kiinnostusta äskettäin tehty täysin 3D-valmistetulla The Liberator -aseella ampuminen. Sen piirustuksia ladattiin vertaisverkkojen kautta jopa yli 100 000 kertaa parissa päivässä.

Kaiken tämän pelottelun jälkeen tosin on myös väitetty, että 3D-aseet ovat itse asiassa täysin lelupyssyjä. Ainakin vielä.

Pelot heräävät

Nämä esimerkit tekevät hyvin selväksi sen, että mitä helpompaa on kopioida tai luoda jotain, sen enemmän tulee mieleen myös asioita, joita ei halua kopioitavan niin helposti.

Aseiden lisäksi yksinkertainen esimerkki on avaimet. Koti- ja autonavaimet tietysti, etteivät hämäräveikot vie liian helposti keskiluokkaista perhefarmaria supermarketin pihalta. Mutta hurjempiakin visioita on toteutettu. Saksalaisten tiirikointiharrastajien Sportsfreunde Der Sperrtechnikin jäsen onnistui 3D-tulostamaan Hollannin poliisin käsirautojen avaimen.

Hän sai tarvittavat mitat yksinkertaisesti poliisin valokuvasta, jossa avain roikkui vyöllä. Ja mitä sitten seurasi? No, mallinnos laitettiin tietenkin nettiin.

Varaosia ihmiselle

Hyviäkin käyttötarkoituksia toki on. Saksalainen Fraunhofer-instituutti on jo vuosien ajan kehittänyt tapaa 3D-tulostaa ihmiselle varaosia, kuten verisuonia. Kalifornialainen Organovo-yritys on jo ehtinyt tulostaa minikokoisen ihmisen maksan. Soluilla ladattu 3D-tulostin loi puoli millimetriä paksun ja neljä millimetriä leveän maksan, joka kykenee jopa suorittamaan osan ihmisen maksan toiminnoista.

Englannissa Edinburghissa tutkijat toivovat pystyvänsä nopeuttamaan keinotekoisten elimien luomista uudenlaisella kantasoluja hyödyntävällä 3D-tulostimella. Tulevaisuudessa elinsiirtoja tarvitsevien ei tarvitsisi enää odottaa sopivaa luovuttajaa niin pitkään.

Oxfordin yliopistossa tutkitaan ihmiskudoksen korvikkeeksi uudenlaista materiaalia, joka perustuu 3D-tulostettuihin ”pisaroihin”.

Eivätkä nämä visiot ole niin kovin kaukaa haettuja. Aalto-yliopiston BIT-tutkimuskeskuksen tutkimuspäällikkö Jukka Tuomi sanoi Ylen Ajankohtaisessa Ykkösessä, että 3D-tulostusmenetelmällä on jo tehty Suomessa ensimmäinen titaanista valmistettu silmänpohjaimplantti.

Avaruusalus tulostuu Kuussa

3D-tulostus tulee kasvamaan nopeasti jos analyysiyhtiö Gartneria on uskominen. Sen mukaan yritysluokan 3D-tulostimia tullaan myymään alle 2000 dollarilla vuoteen 2016 mennessä.

Gartnerin tutkimusjohtaja Pete Basiliere uskoo, että tulevaisuudessa 3D-tulostimia voidaan hyödyntää asteroideilla ja Kuussa astronauttien tukikohtien ja avaruusalusten luomisessa. Siinä ollaankin sitten jo Star Trekin linjoilla.

Takaisin Maan kamaralle

Villeimmistä visioista huolimatta teknologia on vielä kuitenkin melko yksinkertaista. Helpoimmin tulostettavia tavaroita ovat yksinkertaiset esineet.

Kalliimman luokan 3D-tulostimia tarvitaan jo esimerkiksi kodinelektroniikan, kuten kaiutinkoteloiden luomiseen. Eräät esimerkkikotelot tulivat kuitenkin maksamaan yli 2000 dollaria ja valmistaminen kesti 60 tuntia, joten aivan pienen päähänpiston myötä kaiuttimia ei saa materialisoitumaan omaan kotiin.

Aseita ja verisuonia vähemmän pelottavia 3D-tulostusmalleja on vapaasti ladattavissa mm. Thingiversen sivuilta. Tarjolla on mm. korujen ja kännykkäsuojien malleja. Sitten pitää vielä valita omaan makuun sopiva 3D-tulostin.

Kategoriat:

Tekniikka

Asiasanat:

3d-tulostus

3D-tulostaminen

3 kommenttia

Dead Giveaway - Songify muuttaa viraalivideon musahitiksi

0 kommenttia

Jos vietät edes hitusen aikaa sosiaalisessa mediassa ja YouTubessa, et ole todennäköisesti voinut välttyä törmäämästä Songify-kappaleisiin. Kaikessa yksinkertaisuudessaan ”ilmaisumuoto” on suorastaan nerokas.

Onnistuneeseen Songify-videoon/kappaleeseen ei nimittäin tarvita musiikkimaailman supertähteä, vaan suosioon riittää videopätkä, jossa on mieleenpainuva ja hyvän supliikin omaava kaduntallaaja, jonka kommenteista saa poimittua Songify-kappaleeseen Auto-Tunella höystetyn säkeistön ja kertosäkeen.

Tuorein esimerkki on eilen ratkennut Clevelandin kidnappausmysteeri. Vuosikymmenen vankeudessa viruneet naiset pelasti naapurissa asunut Charles Ramsey, jonka televisiohaastattelussa lohkaisemat kommentit saivat hetkessä legendastatuksen ja lähtivät nopeasti leviämään sosiaalisessa mediassa.

Tänään Ramseyn kommenttien pohjalta on sävelletty ja sovitettu yllä oleva Dead Giveaway -biisi, joka saanee muutamassa päivässä miljoonia katselukertoja YouTubessa. Miljoonayleisö on taattu, sillä kappaleen tekijöinä on The Gregory Brothers –yhtye, joka on Songify-versioiden merkittävin soihdunkantaja.

Ilmiönä Songify ei kuitenkaan ole mikään uusi juttu. Niitä on tehty aktiivisesti jo ainakin vuodesta 2008 lähtien. Suuri läpilyönti tapahtui vuonna 2010, jolloin edellämainittu The Gregory Brothers julkaisi modernin klassikon nimeltä Bed Intruder Song.

Kappaleen kehystarinassa on hyvin samanlaiset piirteet kuin Dead Giveawayn kohdalla. Biisi perustuu amerikkalaisen Antoine Dodsonin televisiolle antamaan haastatteluun, jossa hän kommentoi siskonsa raiskausyritystä värikkäin sanankääntein.

Bed Intruder Songista tuli hyvin nopeasti erittäin suuri hitti. Se oli muun muassa vuoden 2010 katsotuin YouTube-video ja tällä hetkellä sillä on palvelussa yli 114 miljoonaa katselukertaa. Nousipa kappale jopa Yhdysvaltain Billboard Hot 100 –listalla ja sitä on ladattu iTunesissa kymmeniätuhansia kertoja.

The Gregory Brothers -yhtye nousi biisin siivittämänä kulttisuosiosta parrasvaloihin. Muun muassa maineikas Wired-nettisaitti on hehkuttanut, että yhtye on kehittänyt täysin uudenlaisen taidemuodon, joka sopii erityisen hyvin tämän päivän meemihulluun internet-maailmaan. Aivan tyhjästä eivät nämä ylisanat kumpua. Porukka on julkaissut lukuisia oikeasti erinomaisia biisejä, joilla on kymmeniä miljoonia katselukertoja. Erityismaininnat ansaitsevat Charlie Sheenin –sekoiluhaastatteluiden pohjalta tehty Winning ja hampurilaisintoilijan mehustelusta miksattu Oh My Dayum.

Songify-kappaleita pystyy tekemään helposti myös itse, tarkoitusta varten on kehitetty muun muassa useita kännykkäsovelluksia, jotka muokkaavat oman puheen Auto-Tunen avustuksella etäisesti musiikilta kuulostavaksi. Onnistuneen kappaleen tekeminen voi kuulostaa yksinkertaiselta, mutta tosi asiassa hyvältä kuulostavan lopputuloksen tekeminen vaatii lahjoja.

Suomessa lahjakkuuksia kuitenkin piisaa, samoin kuolemattomia televisiohaastatteluita (Seppo Räty!) ja huvittavia pätkiä (esimerkiksi Cheekin Linnan juhlissa esittämä räppäys), joten potentiaalista Songify-materiaalia olisi yllin kyllin. Nöyrä toiveeni siis kuuluu: suomalaiset nettivelhot, pistäkäähän toimeksi!

Kategoriat:

Asiasanat:

0 kommenttia

12 lupaavaa suomalaista startup-yritystä

2 kommenttia

Teknologiamedia Red Herringin vuosittain kokoaman lupaavimpien eurooppalaisyritysten top 100 -listalla on tänä vuonna peräti 12 alkuvaiheen suomalaisyritystä. Listalle pääsy on kunnia-asia, ja startupit hakevat sen kautta muun muassa tunnustusta.

Red Herring Europe top 100 -palkitut suomalaisyritykset ovat Agaidi, Vaadin, Dream Broker, Ductor Corp, Jongla, Multi Touch, Sympa, Nitor Creations, Sievo, SkySQL, TeamUp ja Varaani Works.

Nämä nimet eivät välttämättä kerro vielä mitään, mutta odottakaahan vain. Arvostettu Red Herring on valinnut ne arvioimalla teknologisia innovaatioita, yhtiön strategian toteutusta ja vaikutusta markkinoihin. Startup-firmojen kohdalla kyse on monesti myös hypetyksestä ilman päivänvaloa kestäviä tuloslukuja, mutta Red Herringin yksi valintakriteeri on myös kaupallinen menestys.

Yllättävän vähän joukossa on esim. verkkopalveluja, mobiilisovelluksia, peliyrityksiä tai sosiaaliseen mediaan satsaavia yrityksiä. Mikä näissä suomalaisissa startupeissa sitten on kiinnostavaa ja mitä ne tekevät?

Menestyksen tekijät jälleen saman katon alla

SkySQL tarjoaa tietokantapalveluja avoimeen lähdekoodiin perustuvien MySQL:n ja MariaDB:n käyttäjille. SkySQL on äskettäin ilmoittanut fuusioituvansa MariaDB-teknologian luoneen ohjelmistoyhtiö Monty Programin kanssa. Sen taustalla on Monty Widenius, joten yhdistyminen merkitsee sitä, että MySQL:n luojat ja asiantuntijat ovat jälleen yhdessä kehittämässä uutta menestystarinaa. MySQL kasvoi yhdeksi maailman suurimmista avoimen koodin yrityksistä ennen myyntiä Sun Microsystemsille miljardilla dollarilla vuonna 2008.

Tamperelainen TeamUp puolestaan häärää sosiaalisessa mediassa. Se kehittää sosiaalisen median verkkoyhteisöä, jossa oman alansa osaajat, esimerkiksi urheilijat ja muusikot, löytävät tukijoita - joko tavallisia faneja tai sponsoroivia yrityksiä. Yhteisön kautta pääsee ilmeisesti ikään kuin urheilijan pukukoppiin tai muusikon takahuoneeseen.

Vuonna 2010 perustettu Varaani Works taas rakentaa huoletonta ratkaisua pilvitallennukseen kotikäyttöön sekä pienille ja keskisuurille yrityksille. Esimerkiksi Tampereen puhelin myy palvelua nimellä Tiedostoholvi. Sen avulla voi säilöä ja jakaa tärkeää tietoa turvallisesti. Varaani Worksin taustahenkilöt ovat aimmein olleet hommissa mm. Nokiassa.

Monet Red Herringin nimeämistä yhtiöistä luovat yritystoimintaa helpottavia tietojärjestelmiä. Esimerkiski helsinkiläinen Sievo kehittää ohjelmistoja yritysten hankintojen tehostamiseen. Nitor Creations tekee puolestaan sähköisen asioinnin ratkaisuja liikeyritysten tueksi. Sympa taas kehittää globaalia henkilötietojärjestelmää pilvipalveluna.

Älynäyttöjä, pikaviestejä ja bioteknologiaa

Jokainen älypuhelimen käyttäjä on kokeillut kosketusnäyttöä omin käsin. Multi Touch kehittää monen käyttäjän samanaikaiseen käyttöön soveltuvia interaktiivisia kosketusnäyttöjä. Näytöistä voi tehdä erikokoisia ja niitä voi käyttää useampi henkilö samanaikaisesti. Ne sopivat esim. yrityksille, museoihin, viihdekäyttöön ja taiteeseen. Tällä hetkellä yrityksen tuotteita käytetään jo yli 50 maassa.

Ainoa nimenomaan mobiilisovellusta kehittävä yritys on Jongla. Se tarjoaa vaihtoehdon maksullisille teksti- ja multimediaviesteille. Jongla on Whatsappin kaltainen pikaviestiohjelma, jolla voi jakaa ilmaisia viestejä, kuvia, videoita, Jongla-tarroja ja oman sijainnin kavereiden kanssa. Myös ryhmächattailu on mahdollista. Jongla on tarjolla Androidille ja iOS:lle sekä puhtaana html5-sovelluksena.

Mielenkiintoinen tuttavuus on myös helsinkiläinen Ductor. Se on bioteknologiayritys, joka on erikoistunut mm. ammoniakin ja fosfaattien biologiseen tuottamiseen kierrätetyistä materiaaleista. Ductor on kehittänyt myös prosessin, jolla voidaan tuottaa kaupallisesti järkevään hintaan raakaöljyä levistä. Yhtiö sai helmikuussa Tekesiltä yli miljoona euroa rahoitusta.

Verkkovideoita ja älykäs ostoskärry

Dream Broker tarjoaa selainkäyttöistä ohjelmistoa, jolla yritys voi tehdä helposti videoita. Videot voi tuottaa ja editoida omatoimisesti sekä jakaa yrityksen verkkoympäristöön. Niitä voi katsoa erilaisilla päätelaitteilla. Dream Brokerin vuosittainen kasvu on ylittänyt 100 % jokaisena toimintavuotena yrityksen perustamisesta alkaen.

Vaadin on palvelinpohjainen Java-kehys näyttävien nettisovellusten luomiseen. Sitä käytetään kaikenlaisissa ratkaisuissa pienistä prototyypeistä useita vuosia kestäneisiin projekteihin. Vaadin on otettu käyttöön yli 170 maassa. Muun muassa urheiluvaatevalmistaja Puma hyödyntää sitä.

Agaidi kehittää langattoman viestinnän ratkaisuja, joissa yhdistellään RFID-teknologiaa ja vähän virtaa syöviä näyttöjä. Esimerkiksi pari vuotta sitten Helsinki-Vantaan lentokentällä kokeiltiin Agaidin kehittämää näytöllistä älykorttia matkustajien opastamisessa. Niitä jaettiin ruuhka-aikoina kansainvälisille vaihtomatkustajille, jotta nämä ehtisivät paremmin jatkolennolleen. Älykorteissa oli vähän virtaa syövä e-paperinäyttö, johon lentotiedot päivittyivät. Agaidi kehittää myös älykästä ja paikkatietoista ostoskärryä. Tekniikkaa on testattu tänä vuonna mm. Kannelmäen Prismassa.

Kategoriat:

Tekniikka

Asiasanat:

red herring

lupaavimmat yritykset

startup

2 kommenttia

Miksi elokuvien tietokoneet näyttävät niin pöhköiltä?

4 kommenttia

Oblivion-elokuvassa Tom Cruisen näyttelemä Jack Harper korjaa robotteja tulevaisuuden Maapallolla. Koska kyseessä on scifi-elokuva, mukana on paljon valkoisesta muovista tehtyjä esineitä ja valtavia kosketusnäyttöjä.

Elokuvan tietokoneiden käyttöliittymät ovat Bradley G Munkowitzin käsialaa. Ruudut ovat hienoja, täynnä informaatiota ja erittäin sekavia. Siellä vilkkuu ja heiluu enemmän valoja kuin Tšernobylin ydinvoimalan ohjaamossa 1980-luvulla.

Miksi tulevaisuuden tietokoneiden käyttöliittymät ovat niin erikoisia? Ensinnäkin elokuvissa nähtävät laitteet on suunniteltu meidän, siis katsojien, tarpeitamme varten. Se, miten elokuvan maailmassa elävät henkilöt niitä käyttävät, on toissijaista.

Siksi ruuduille pömpähtää valtavia punaisia VAARA! VAARA! -ilmoituksia pienen ja hienovaraisen dialogi-ikkunan sijaan. Kyllä, käyttäjä noteeraisi sen, mutta katsojalla on muutakin mietittävää, kuten että pitäisikö mennä vessaan nyt vai kohta.

Suosikkitarinani aiheesta liittyy Firefly-sarjaan. Siinä avaruuslentäjä Wash Coburnia näytellyt Alan Tudyk näpsäytteli ohjaamon kytkimiä aina samassa järjestyksessä, piti hänen sitten nostaa alus lentoon tai vaikka avata lastausramppi.

Moni scifi-leffan käyttöliittymä on suunniteltu Mark Coleranin valvovan katseen alla.

Entä miksi scifi-tietokoneet muistuttavat niin kovasti nykyisiä laitteita?

Koska elokuvaa ei voi pysäyttää vain sen takia, että katsojille kerrottaisiin, miten futuristinen vimpain toimii. Sen pitää näyttää ainakin jossain määrin tutulta ja toimia ainakin jossain määrin tutulla tavalla, jotta tarkoitus avautuu katsojille.

Aiheesta Make It So -kirjan kirjoittanut ja samannimistä blogia pitävä Chris Noessel kuvaa tätä ilmiötä nimellä "tuttu juttu +1", eli otetaan nykyhetkestä tuttu vekotin ja muunnellaan sen yhtä osasta. Näin kokonaisuus pysyy tunnistettavana, mutta se taas johtaa ennusteisiin, jotka vanhenevat nopeasti.

Sentään kaikissa elokuvissa ei toimita niin. Metropolis (vuodelta 1927), 2001: Avaruusseikkailu (1968) ja Minority Report ovat esimerkkejä filmeistä, joissa futurismi ei ole pelkkää krumeluuria. Tosin virheettömiä ennusteita ei niissäkään nähty.

– Minority Reportissa (pitää muistaa, että se on jo 11-vuotias) oli läpinäkyviä diskettejä, sähköpostitse tavoitettu Noessel kertoo.

Joskus elokuvan ja designin tarpeet osuvat yhteen tavalla, joka synnyttää molempia osapuolia tyydyttäviä lopputuloksia – laitteita, joita voisi oikeasti käyttää elokuvassa kuvatulla tavalla ja joiden tarkoitus selviää katsojalle helposti.

– Star Trek – uusi sukupolvi -sarjan kommunikaattorilätkät, Burken käyntikortti Aliens-elokuvassa ja 2001:n lääkintänäyttö vievät kaikki tarinaa eteenpäin, Noessel kirjoittaa.

(Burken käyntikortti toimii puhelinmuistiona tai pikavalintana: kun Ellen Ripley työntää kortin videopuhelimeen, se soittaa automaattisesti Burkelle.)

Elokuvien tietokoneet näyttävät siis luultavasti jatkossakin hassuilta, koska perimmäistä ristiriitaa ei voida koskaan täysin ratkaista. Se ei tarkoita, etteikö tulevaisuuden visioinnista voisi olla toisenlaista hyötyä.

Make It So -kirjassa kerrotaan Douglas Caldwellistä, joka näki ensimmäisessä X-Men-elokuvassa New Yorkin Ellis Islandia esittävän kolmiulotteisen kartan. Se muodostui sadoista pienistä tapeista, jotka nousivat tai laskivat tarpeen mukaan. Kyseessä oli tietenkin vain tietokoneella tehty erikoistehoste.

Yhdysvaltain armeijassa työskentelevä Caldwell kuitenkin tajusi, että samanlainen vekotin voisi olla hyödyllinen myös oikeassa elämässä, joten hän pani vireille tarjouskipailun.

Niin syntyi XenoVision-kartta. Kuvitteellisesta vekottimesta oli tullut oikea.

Kategoriat:

Asiasanat:

4 kommenttia

Unohtakaa Bieber, tulevaisuuden pop-tähdet luodaan virtuaalisesti!

2 kommenttia

Niin tieteiskirjallisuus, televisio kuin Hollywood ovat käsitelleet aiheena virtuaalisia tähtiä - täysin digitaalisia luomuksia, usein aidon tekoälyn saattelemana. Jälkimmäinen todennäköisesti pysyy tulevaisuuden visiona vielä pitkään, mutta keinotekoisia tähtiä löytyy jo nykypäivästä.

Varhaisimpia esimerkkejä on vuosituhannen vaihteessa perustettu Gorillaz - bändi, jonka nimelliset jäsenet ovat kaikki animaatiohahmoja - myös bändin live-keikoilla:

Gorillazin taustapiruina hääräilee kuitenkin aitoja muusikoita, joten itse musiikin puolesta bändi ei poikkea mitenkään normaalista. Jo hieman toista maata on viime vuonna Coachella-musiikkifestivaalilla "haudan takaa" esiintynyt virtuaalinen Tupac Shakur. 3D-mallinnuksella toteutettu Digi-Tupac myös räppäsi ainakin osittain digitaalisesti luodulla äänellä. Virheellisesti monet ajattelevat, että lavalla nähty Tupac olisi hologrammi, mutta todellisuudessa tekniikka perustui vanhaan optiseen illuusioon - siitäkin huolimatta lopputulos on sangen vaikuttava:

Virtuaali-Tupac perustui kuitenkin todelliseen henkilöön. Vielä astetta pidemmälle menee vuonna 2007 'syntynyt' Hatsune Miku, täysin digitaalinen luomus niin ulkonäön kuin äänenkin perusteella. Japanilaisen Yamahan kehittämään Vocaloid-teknologiaan perustuva Miku syntyi Crypton Future Median neronleimauksesta - mitä jos digitaaliselle äänisyntetisaattorille annettaisiin kasvot? Kansa ihastui Mikuun, ja pian YouTube ja Nico Nico Douga (Japanin suurin videosivusto) alkoi täyttyä käyttäjien tekemistä Miku-sävellyksistä.

Mikun valtava suosio perustuukin pitkälti yhteisöllisyyteen. Crypton Future Media ei tarkoituksellisesti kehittänyt Mikulle persoonaa, jolloin se jäi fanien ja käyttäjien vastuulle. Mikun persoona ja musiikki ei siis ole minkään yksittäisen tuotantoyhtiön sanelema, vaan Miku on käytännössä yhteisönsä muovaama. Tässä mielessä Mikua voi siis pitää jopa aidompana pop-tähtenä kuin monia verta ja lihaa olevia, joiden imago ja musiikki on tarkasti mietitty suljettujen ovien takana tapahtuvissa tuottajakokouksissa!

Hauskana yksityiskohtana Mikun menestyksen takana on myös pieni yhteys Suomeen. Miku-tulkinta suomalaisen Loituman kappaleesta Ievan Polkka keräsi huikeat määrät katsojia. Mikun luonut Crypton sanoikin, että video on erinomainen esimerkki Mikun monipuolisesta potentiaalista. Videolla nähdystä purjosta (joka on perua Loituma Girl -meemistä) onkin tullut yksi Mikun 'tavaramerkeistä', jota nähdään niin fanien luomissa teoksissa kuin valotikkuina Mikun live-keikoilla.

Miku on siis kiistatta ison nimen tähti. Loppuunmyytyjä live-konsertteja, tuhansia ja taas tuhansia sävellyksiä, esiintymisiä TV-mainoksissa sellaisten pikkutekijöiden kuin Justin Bieberin ja Lady Gagan ohella... ei hassummin virtuaaliselta luomukselta! Hyvät naiset ja herrat, tulevaisuus on täällä jo tänään.

Kategoriat:

Asiasanat:

digitaalinen kulttuuri

2 kommenttia

Älypuhelimen voi korjata myös itse - omalla vastuulla

3 kommenttia

Kalliiden, mutta helposti hajalle menevien älypuhelinten korjaamisesta on syntynyt mukava bisnes erilaisille pienyrittäjille. Puhelimia korjataan niin ammatiksi kuin iltaisin kotosalla muiden töiden ohessa. Kun tekijöitä on monenlaisia, on hinnoissakin paljon liikkumavaraa, kuten Releen aikaisemmasta pienestä selvityksestä kävi ilmi.

Toisaalta korjaamisesta on syntynyt myös uusi harrastus monille. Tee-se-itse-miehet ovat alkaneet kerätä ja vaihtaa tietoja laitteiden korjaamisesta sekä tilaamaan osia verkosta.

Useat eri sivustot tarjoavat yksityiskohtaisia ohjeita siitä, miten mikäkin laite saadaan auki ja miten mikäkin osa vaihdetaan. Usein ne myyvät myös ohjeiden ohessa korjaussarjoja ja -työkaluja.

Pieni disclaimer kuitenkin tähän alkuun: Laitteen takuu mitä todennäköisemmin raukeaa, jos korjaushommiin ryhtyy itse. Teitä on varoitettu.

Mites tämä hoituu?

Yksi tunnetuimpia purkamis- ja korjausohjeita tarjoava sivusto on ilmainen iFixit. iNimestään huolimatta se ei keskity pelkästään iPhoneihin, vaan opastaa toimenpiteet niin eri puhelimille, tableteille kuin pelikonsoleillekin. Ohjeita on mm. Nokian, HTC:n kuin Samsungin puhelimille. Esimerkiksi Samsungin Galaxy S 3 -puhelimeen voi ohjeiden avulla vaihtaa akun, etupaneelin ja kuoria. iPhone 5:een puolestaan vaikkapa kotipainikkeen.

Myös amerikkalainen varaosia myyvä DirectFix on julkaissut kattavan kokoelman ohjevideoita monenlaisten mobiililaitteiden korjaamiseen omakätisesti.

Yksittäisiä ohjeita jaetaan innokkaasti Youtubessa, mutta aina ei voi olla varma, onko julkaisija tiennyt mitä tekee. Videoihin perehtymällä huomaa kuitenkin vähitellen, keneen kannattaa luottaa ja keneen ei. Esimerkiksi Le55ons on julkaissut runsaasti erilaisten mobiililaitteiden korjaamista esitteleviä videoita, muun muassa Lumia 920:n korjaamiseksi:

JerryRigEverything puolestaan esittelee viimeisimmällä videollaan, miten vaihdetaan iPhone 5:n akku muutamassa minuutissa:

Osien summa

Mikäli innostuu oman laitteen korjaamisesta, kannattaa ensin etsiä ohjeet ongelman korjaamiseksi ja sen jälkeen ryhtyä metsästämään sopivia osia. Ohjenuoraksi kannattaa ottaa se, ettei halvin ole aina parasta. Kaikenkarvaisilta aasialaisvalmistajilta saa osia laitteeseen kuin laitteeseen, mutta laatu voi olla mitä tahansa. Varsinkin näytön ja sitä peittävän lasin kanssa kannattaa olla tarkkana.

Mistä osia sitten ostetaan? Usein turvaudutaan kansainväliseen eBayhin, josta ostaminen on PayPalin avulla vaivatonta. Tarjonta on myös laaja ja käyttäjien arviot myyjistä ovat hyvin esillä. Yhä enemmän osia myydään myös kotimaisessa Huuto.netissä, mutta hinta on usein korkeampi kuin ulkomailta tilatessa. Toisaalta toimitusaika on myös lyhyempi.

Pienempiä verkkokauppoja on paljon. Kotimaisista mainittakoon Parhaatkaupat.com, 24hshop.fi, KLC.fi, Luurinetti.com, Polkumyynti.com ja Jt-net.fi.

Kun seuraa harrastajien keskusteluja, niin ulkomaisista pienemmistä kaupoista mainitaan nimeltä muun muassa puolalainen MagBoss. Sivut ovat englanniksi ja summat euroissa. Toinen on kiinalainen elektroniikkaan erikoistunut verkkokauppa DealExtreme. PayPalin avulla maksettavat tuotteet toimitetaan ympäri maailmaa HongKongista.

Omia kokemuksia kehuttavista kaupoista kannattaa mainita tämän blogauksen kommenteissa.

Kerro kerro kuvastin, ken on kaikkein korjattavin

Ennen kuin alkaa touhuamaan, kannattaa kartoittaa miten vaikeasti kyseinen laite on rakennettu. Korjausohjeiden ohessa kerrotaan monesti miten vaikea toimenpide on vasta-alkajalle.

Esimerkiksi jos rakas tablet-tietokone tippuu lattialle, on hyvä tarkistaa vaikkapa iFixit-palvelun näkemys siitä, kannattaako korjaamiseen ryhtyä itse. Tablet Repairability Scoresista selviää yksinkertainen numeroarvo kullekin laitteelle: 10 on helpoin korjattava ja ykkönen hankalin. Täydet pisteet saa laite, joka on helppo avata, halpa korjata ja parhaimmillaan sen mukana tulee vielä jonkinlainen huoltokirjakin.

Esimerkiksi Amazonin Kindle Fire saa iFixitiltä 8 pistettä, koska siinä on yksinkertainen design ja se on helppo avata. Saman kouluarvosanan saa Samsungin Galaxy Tab 2 7.0, koska sen komponentit on helppo irrottaa, eikä näytön lasi ole kiinni lcd-paneelissa. Googlen Nexus 7 saa arvosanan 7 , koska paneeli on kiinni näyttölasissa.

Pahnan pohjimmaisia ovat Microsoft ja Apple. iPad 2, 3, 4 ja mini saavat iFixitiltä kaikki vain kakkosen, koska on hyvin todennäköistä, että näyttö hajoaa laitetta purettaessa. Minissä on vielä piilotettuja ruuveja purkamista hankaloittamassa. Heikoimman arvosanan kaikista kokeilluista tableteista saa Microsoftin Surface Pro. Laitteessa on käytetty tuhottomasti liimaa ja avaamisessa repeytyvät helposti rikki näytön kaapelit.

Omaa taitavuutta on vaikea arvioida, mutta varoittavaa sanaa kannattanee kuunnella tarkalla korvalla.

(Korjauskuva: iFixit)

Kategoriat:

Tekniikka

Asiasanat:

puhelimen korjaaminen

tabletin korjaaminen

varaosat

korjaus

3 kommenttia

Hitler, Psy, J. Karjalainen ja Harlem Shake – kaikki meemien orjia

1 kommentti

Mitä yhteistä on Hitlerillä bunkkerissaan, Gangnam Stylellä ja Harlem Shakella? Tuohan on helppo, toteaa kuvitteellinen lukija, ne ovat kaikki meemejä.

Mutta hetkinen. Der Untergang -videoissa kuva ja ääni pysyvät aina identtisinä ja vain tekstitys muuttuu (ja siinäkin pitää olla tietty rytmi, nousut ja laskut); Gangnam Style -videoissa siteerataan yleensä biisin koukun melodiaa, sanoja, Psyn naamataulua tai tanssitaan heppatanssia; kun taas Harlem Shake -videoissa soi kaikissa sama kappale, mutta niissä olennaista on se, että ensin joku tanssii yksinään hassusti ja sitten kaikki tanssivat hassusti.

Siis toistan kysymyksen – mitä ihmettä on meemiys, joka näitä muka yhdistää, jos se voi saada noin erilaiset ilmiasut? Nykyään sitä käytetään monesti tarkoittamaan hassuja kuvia tai YouTube-videoita. Joskus 2000-luvun ensimmäisen vuosikymmenen puolivälissä se tarkoitti kiertokyselyitä, joihin bloggaajat vastasivat vuorollaan. Muutaman vuoden päästä sillä on varmaan vulgaarikielenkäytössä taas uusi merkitys.

Richard Dawkins lanseerasi meemi-käsitteen vuonna 1976. Hänelle se oli geenin vastine, joka ei operoi kehoissa vaan mielissä. Ja mitä tekee geeni? Se haluaa tehdä itsestään kopioita. Niinpä eläimet nylkyttävät toisiaan kiima-aikaan ja kaksiselkäinen peto raivoaa tasangolla yöt.

Samaa tekee meemi. Ei sitä kiinnosta, millaisen muodon meemi on milloinkin saanut, vaan että tehdäänkö siitä kopioita. Tai siis tarkkaan ottaen meemiä ei tietenkään kiinnosta – tai ole kiinnostamatta – yhtään mikään, koska se ei ole elävä olento. Meemille Hitler on yhtä hyvä laukaisualusta kuin Psy. Molemmat ovat sopivia orjia.

Ja jos ihan tarkkoja ollaan, meemiä ei ole olemassa muuten kuin kaikkien sen ilmenemismuotojen summana. Ei ole ideamaailman Harlem Shakea, josta kaikki YouTuben Harlem Shaket ovat versioita. Sehän asiasta tekeekin niin kiehtovan, että ihmiset osaavat jollain ihmeen tavalla erottaa meemin sisällön sen ilmiasusta.

Nettimeemien sisältöä ansiokkaasti dokumentoiva Know Your Meme haluaa jostain syystä määritellä asian niin, että meemi muuttaa muotoaan kiertäessään ihmiseltä toiselle, mutta muuttumattomina pysyvät asiat ovat "viraalisisältöä". Haisee markkinointipuljun kehittämältä keinotekoiselta erottelulta. Oliko Gangnam Style siis vain viraalisisältöä ennen kuin ihmiset alkoivat versioida sitä? Onko alkuperäinen video edelleen vain viraalisisältöä (yyyh mikä sana!), vai voidaanko se jo laskea meemiksi?

Jos meemiä ei kopioida, se kuihtuu ja katoaa. Jos sitä kopioidaan, se menestyy. Tästä seuraa jo määritelmällisesti, että "parhaat" tai "elinvoimaisimmat" meemit ovat sellaisia, jotka porautuvat kalloihimme, eivät jätä meitä rauhaan ja pakottavat kertomaan asiasta kavereille ja ventovieraille.

Demonstroin. Alle on upotettuna muuan laulu- ja soitinyhtyeen kappale, jonka kertosäerenkutus on taatusti tuttu.

Nyt kun mielesi on sopivasti viritetty vastaanottavaiseksi, kokeillaan hyödyntää Väinö-meemiä ja mutatoida siitä uusi versio:

Meemi, meemi, missä on se meemi?
Meemi meemi, missä on se meemi?
Jo näkyy Hitler ja Psy, ei voi olla kukaan muu
Siellä siellä se meemi on

Avot! Hyvä tuli, ja taatusti jää päähän soimaan. Ainakin minulle.

Kategoriat:

Asiasanat:

1 kommentti

Sivut

Rele on Ylen propellipäiden leikkipaikka, missä palikkoina ovat verkko, pelit ja kaikenlainen tekniikka. Seuraamme teknologian ja pelien kehitystä niiden historiaa unohtamatta ja tutkimusmatkailemme internetin syövereissä. Kartoitamme myös uuden tiedon käymättömiä korpimaita.

Viserrämme myös Twitterissä.