Valkovuokkoiseen metsään vai Mekongin suistoon

Kesäkelien yllättävä ilmaantuminen laittoi matkakirjan kirjoittamisen työmoraalin kovalle koetukselle. Hikoilenko mieluummin lämpimän pehmeässä ulkoilmassa kuin kirjoittajankammion trooppisessa paahteessa Mekongin suistoalueella?

Ensimmäiset pari päivää sinnittelin tekstin kanssa suiston kosteissa riisipeltomaisemissa tutkijan ja graduntekijän ankaran työmoraalin pakottamana. Sillä hommahan ei edisty, ellei sulje muuta maailmaa oven ulkopuolelle tuntikausiksi kerrallaan. Tyydyin aamuisiin ja yöllisiin pikavisiitteihin suven sylissä.

Mutta vastarintani murtui kolmantena päivänä, kun ihana kesäinen lämpö pääsi kuiskuttelemaan liian pitkän aikaa korvaani lempeän suloisia sanoja. Tuomien huumaava tuoksu ja metsän valkoinen vuokkomatto ja pihkainen parfyymi. Muistoni lapsuuden kesien onnesta nousivat fyysiseksi kokemukseksi. Viiden tunnin polkemisen jälkeen tunsin oloni stressittömäksi, aikataulujen näennäinen kireys haihtui oudoksi harhaksi.

Seuraavan päivän viisituntinen satulassa vain vakuutti valinnan oikeudesta. Kyllä todellinen elämä virtuaalitodellisuuden voittaa mennen tullen. Jopa piipahdus Kehä kolmosen varren tympeään maisemaan näyttäytyi auringonlaskun valossa ihmeelliseltä ja tarunhohtoiselta.