Talvipyöräilyn riemua: citykanin jalanjäljissä

Puhtaan lumen kelit jatkuvat etelärannikolla. Pyöräilyn ajoittamisessa lumisateen ja aurausaikataulujen lomaan on riittänyt kiitettävästi erilaisia vaihtoehtoja. Polkeminen ei ole missään vaiheessa päässyt muotoutumaan yksitoikkoiseksi. Ja lumesta voi iloita monella tavalla.

Jos reitti kulkee junaradan varressa, voi puhtaan lumen erityismuodosta nauttia sateen aikana tai vielä pitkään sen jälkeenkin. Kun juna hurauttaa ohi, nousee sen perässä hienon hieno valkoinen pilvi, joka leviää lähimaastoon mikroskooppisena puuterina. Se hivelee kasvoja kuin satuhahmon heittämä taikahiekka. Ja jos pilveen sattuu vielä auringonsäteitäkin, niin voi hyvinkin kuvitella olevansa retkellä Ihmemaassa.

Normaalioloissa ilman erikoisefektejä on polkeminen kauneinta silloin, kun on liikkeellä ennen auratraktoria. Jos pyryä kestää pidempään, esteettisen kokemuksen ja raatamisen raja-arvo tulee tietysti vastaan jossain vaiheessa. Mutta kovalla alustalla pystyy etenemään vaivatta, vaikka tuoretta lunta olisi monta senttiä, kunhan se ei ole tallautunut muhkuraiseksi tai painunut kasaan parin sentin tiiviiksi mutta liukkaaksi massaksi. Kevyessä pakkaslumessa voi uutta uraa polkea syväänkin pintakerrokseen.

Parhaat hetket ajoittuvat myöhäiseen iltaan tai yöhön, tai varhaiseen aamuun. Silloin kun pääsee polkemaan koskemattomaan, puhtaaseen lumipeitteeseen, ja ympäristö on rauhallinen. Voi kiireettä ihmetellä maiseman kauneutta. Illuusio eräretkestä ja luonnon syleilystä syntyy, kun lähtee pyörällä seuraamaan rusakon tai citykanin jalanjälkiä. Pakkasyön hiljaisuudessa.