Hyppää pääsisältöön

Lukas polki ympäri maailmaa

Turkulainen kasvatustieteiden opiskelija Lukas Priklopil polki reilun vuoden ympäri maailmaa. 29-vuotias Lukas hurahti pyöräilyyn matkakävelyn kautta. Parin pitkän Pohjois-Euroopan polkaisun jälkeen alkoi haave isommasta reissusta kasvaa.

Heinäkuussa 2010 Lukas osti uuden pyörän Saksasta ja polki Ukrainaan, josta hän otti lautan Mustanmeren poikki Georgiaan. Georgiasta Lukas polki Iranin läpi Persianlahdelle. Sitten lautalla Arabiemiraatteihin ja Omanista lentäen Intiaan, josta edelleen Nepalin Katmanduun. Viisumien ja viileyden takia reissu jatkui autolla Tiibetin poikki.

Kiinan Yunnanista Lukas polki Laosin ja Thaimaan kautta Malesiaan, josta hän lensi tammikuun lopussa Argentiinan Buenos Airesiin. Polkien matka taittui Peruun. Sitten Lukas lensi Montrealiin, josta polkien New Yorkiin. Lukasin maailmanympärimatka on yhdistelmä erilaisia etappeja, ja Amerikan poikki San Diegoon hän ajoi ystävien kanssa autolla. Kaliforniassa hän polki vielä pätkän, ennen kuin lensi elokuussa Eurooppaan. Viimeiset puolitoista tuhatta kilometriä Lukas polki Frankfurtista Tanskan kautta Göteborgiin ja edelleen Tukholmaan. Turkuun lautta saapui elokuun viimeisenä päivänä.

Kaiken kaikkiaan Lukas polki 33 maassa 21 500 km. Urakkaan vierähti lähes 14 kuukautta. Yllättäen alkuperäiset renkaat kestivät koko matkan. Sisäkumeja piti paikata keskimäärin kahdesti kuukaudessa. Jarrupaloja kului kahdet parit. Terveyssaldo oli olosuhteisiin nähden erinomainen. Listaan kertyi vain kaksi flunssaa, yksi ruokamyrkytys, vuoristotauti ja koiran purema.

Matkabudjetti kesti, sillä ajopäivien menot olivat 10,40 euroa/päivä. Reissun seikkaperäinen selitys löytyy osoitteesta safebiking.wordpress.com. Tässä muutamia Lukaksen havaintoja maailman turuilta.

- Kunnioita ylämäkiä ja ole varovainen alamäissä. (Armenia)

-"Where are you from"-uteluihin kannattaa vastailla, he eivät lähde ennen kuin ovat saaneet vastauksen. (Iran)

- Älä tunge jakoavaimia, pihtejä tai ketjuja lennon käsimatkatavaroihin,

ne eivät läpäise tarkastusta. (Oman )

- Ihan sama poljetko hiljaa tai nopeasti aina joku polkee perässäsi. (Intia )

- Tööttäysmelodia voi kestää puoli minuuttia vielä senkin jälkeen kun auto on jo ajanut ohitsesi. (Intia)

- Yritä laskea montako matkustajaa mahtuu kolmipyoräisen kyytiin. (Intia)

- Koiria on syytä varoa, kiviä on hyvä pitää taskuissa tai tankolaukun päällä. (Romania, Tiibet, Etelä-Amerikka)

- Älä polje väärään suuntaan polkupyöräkaistalla, muuten tulee sakko. (Kiina)

- Kanna aina ylimääräistä ruokaa ja vettä mukanasi. (Laos)

- Jos kymmeneltä paikalliselta kysyy ajo-ohjeita,saa kymmenen eri vastausta. (Argentiina)

- Satoja kilometrejä vastatuuleen polkeminen vaatii pitkää pinnaa. (Argentiina, Brasilia)

- Kun neljän kilometrin korkeudella yrittää pelata jalkapalloa, hengästyy maalivahtinakin. (Bolivia)

- Nukkumapaikka löytyy aina, luota siihen. (Paraguay)

- Rengasrikko iskee juuri silloin kuin sen ei pitäisi, varaudu siihen. (Chile)

- Ole ystävällinen paikallisille, niin hekin ovat ystävällisiä sinulle. (Peru)

- Muista jättää tippiä. (USA)

- Kerrankin kun päättää nostaa katsetta tieltä ja ihailla maisemia, ajaa kuoppaan tai töyssyyn. (USA)

- Muista viettää vapaapäivä!

- Taustapeili on yksi parhaista lisävarusteista ikinä.

- Sadetta ei pääse karkuun. (Pohjois-Eurooppa)

- Lehmäaitauksen sisäpuolella ei ole viisasta telttailla, lehmät ovat hyvin uteliaita olentoja. (Ruotsi)

-------------------------------------------------------------

Taivi Toikka on kuvittanut sävellyksensä Islannin maisemilla:

kesän Islannin-polkaisun kuvasato on tiivistynyt neljän minuutin videoksi.

-------------------------------------------------------------

Ps. YLE Teksti-TV täytti 30 vuotta 7.10. Juhlasivusto löytyy Ttv-sivulta 870.Elävän arkiston blogissa on Teksti-TV pelastaa maailman -selvitykseni Teksti-TV:n menneestä ja nykyhetkestä.

------------------------------------------------------------

< Edellinen blogipäivitys: Pyöräilevä kaupunki on onnellisempi

< Islanti-matkakuvia, osa 3/3: Vastatuulessa kiipeilyä kohti Reykjavikia

< Islanti-matkakuvia, osa 2/3: Laavaa, valaita ja mielenrauhaa

< Islanti-matkakuvia, osa 1/3: Jäätä ja vettä

<< Kesän 2010 Jäämeri-matka