Hyppää pääsisältöön

Kevättä satulasta ja Phnom Penhin haamut

Huhtikuu on hienoa aikaa tutkailla ympäristöä satulasta. Talven pimeys ja lumisohjo hiipuvat muistoiksi, kun rastaat ja tiaiset laulavat ja lokit kirkuvat. Kosteasta maasta nousee kevyt mädäntyvän maa-aineksen turpea tuoksu. Aamuinen työmatkapyöräily on pieni seikkailu elämän ihmeen uudistavien voimien keskellä.

Hurmos on niin vahvaa, ettei hampaissa ratiseva hiekoitushiekkakaan hidasta menoa. Vaikka keväisten katujen hieno hiukkaspöly on niin läpitunkevaa, etten kohdannut vastaavaa edes tuulisina päivinä Saharan maanteillä Etelä-Tunisiassa. Kannattaa suunnitella reittiä. Mieluummin virsta väärää kuin vaaksa tuhtia pölypilveä. Mieluummin muutaman kilometrin kierto metsäisempää reittiä kuin vilkkaasti liikennöidyn väylän vartta.

Mielikuvamatkalla Kaakkois-Aasia-kirjan kirjoittamisessa olen edennyt Kamputsean Phnom Penhiin. Menneisyyden rajut haamut puistattavat, mitä syvemmälle pureudun 1970-luvun tapahtumiin. Epäuskoinen järkytys hyökyy päälle niin vahvana, että henkisen itsesuojelun nimissä yritän välttää yksityiskohtien mieltämistä tunnetasolla.

Viimesyksyinen Phnom Penhin vierailuni ajoittui vesifestivaaleihin, jolloin sadattuhannet ihmiset nauttivat kolmen päivän juhlista. Lähimenneisyyden kauhut löytyivät museosta, mutta kaupungin kaduilla oli käynnissä tulevaisuuteen uskova, ”keväinen” jälleensyntymisriitti.

Kommentit