Hyppää pääsisältöön

Jäämeri-matkakuvia, osa 3/4 Norja

Reilun viikon osuus Norjassa ja Tenojoen varrella vei reissun hieman liian rajusti kesäkeleistä syksyn koleaan viimaan. Tosin kesken jakson Tenojoella kesä pilkahti esiin ja katosi sitten.

Kylmyyttä tehosti Jäämeren arktinen puhuri, joka laski sinänsä siedettävän syyslämpötilan, 7-12 astetta päivällä, todellisuudessa huomattavasti viileämmäksi. Pakkasyö erämaassa ja rajun tuulinen aamu kypsyttivät sitten päätöksen muuttaa reittiä ja jättää väliin Altan kierros takaisin Norjan rannikolle. Mutta kelien kohennuttua poikkesin kuitenkin Kilpisjärvellä.

Ensimmäinen ilta Norjassa matkalla Kirkkoniemestä kohti länttä. Viileys ei kannusta pysähtelemään kuvailemaan, vaikka maisemat ovat kauniita, mutta tässä kohtaa seisahduin laittamaan lisää vaatetta päälle.

Vuonon pohjukassa etsin turhaan kahvilaa Bugöyfjordin kylästä saadakseni kupin kuumaa kolean sadepäivän lämmikkeeksi. Jatkan puskemista vastatuuleen puolen tunnin muonatauon jälkeen.

Aamuinen näkymä teltasta Varanginvuonolle. Viritin leirin illalla paljaalle rantatörmälle silläkin uhalla, että tuuli nousisi uudestaan. Navakka tuuli palasikin aamulla mutta yllättäen pääsin nauttimaan muutaman tunnin auringosta.

Öö, olisikohan porovaaran viesti informaativisempi ilman liiallista tarkkuutta.

Olen saanut liian konkreettisen muistutuksen siitä, että vallitsevat tuulet ovat Varanginvuonon länsirannalla koillisesta lounaaseen, eli tämä osuus olisi pitänyt kulkea päinvastaiseen suuntaan. Pidän pidemmän tauon Vadsössä eli Vesisaaressa ja jatkan vasta illemmalla kohti Vardötä toivoen tuulen talttuvan yöllä. Matkaa on 70 kilometriä.

  

  

Tuuli tyyntyy, ja saan lampaiden ja porojen ihmetellessä edetä rauhassa  tasaista rantatasankoa, jolla on vain muutama nousu. Mutta yöllä nousee sankka usva, joka tuntuu valuvan tuntureiden soilta alas. Kostean viileää usva-ajoa kertyy parikymmentä kilometriä.

Yön hämärän vaihtuessa aamunkajoon usvakin alkaa harventua. Matkaa Vardöhön on vielä reilun tunnin verran.

Värdön saari siintää salmen toisella puolella. Välissä on kolmisen kilometriä pitkä ankea tunneli, joka sukeltaa meren alitse 88 metrin syvyydessä. Yöajon bonuksena pääsen  nauttimaan rauhasta, sillä yhtään autoa ei ole liikkeellä kolmen aikaan aamuöystä. Tunnelissa tulee vastaan vain pyöräänsä taluttava humalainen nuorukainen matkalla mantereelle.

Haahuilen aikani Vardön satamassa. Turisti-infon ovesta löytyy majoitusinfoa, ja nopeasti käyn katsastamassa kaksi bed & breakfast -paikkaa. Toisessa on täynnä-lappu ovella. Toisessa soitan ovikelloa, mutta kukaan ei vastaa. Kokeilen ulko-ovea, se on auki. Jatkan huhuilua kymmenisen minuuttia yksityisen kodin alakerran eteisessä saappaiden vierestä naulakosta, kukaan ei vastaa.

Siispä polkaisen pienen kaupungin laitamille parin kilometrin päähän ihmettelemään onnistuisiko telttailu. Löydän mainion, vähän kivisen rantakaistaleen, johon leiriydyn merilintujen kirkuessa, mourutessa, valittaessa, vinkuessa ja viheltäessä. Muutaman tunnin unen jälkeen nautin hitaasta aamussa. Viileästä tuulesta huolimatta aurinko lämmittää mukavasti telttaa. Saan leirin kasaan juuri ennen ensimmäisiä sadepisaroita.

Keskustassa on harmaalokkien valloittama talo. Äänekkäät linnut tiedottavat reviiristään kiitettävän tehokkaasti.

Ostan lipun illan Hurtigruten-lauttaan matkatakseni viitisen tuntia kohti luodetta Berlevågiin, pari niemenkärkeä lännemmäksi Varangin niemimaalla.Kiertelen kaupunkia, ja matkalla satamaan hajoaa reissun toinen vasen poljin. Polkimen tapin varassa hissuttelen laiturille, jossa kaivan varaosan esiin.

Lautan kannelta saa paraatipaikan kuvata värikästä Vardötä, varsinkin kun aurinko ilmestyy juuri oikea-aikaisesti uudestaan esiin.

Vardö on huomattavasti kauniimpi kuin esimerkiksi Kirkkoniemi. Ja rakennuskanta on yhdenmukaisempaa niin tyylillisesti kuin ajallisestikin.

Matka jatkuu Berlevågista kohti etelää. Berlevåg on matkan pohjoisin kohta, se on sata kilometriä etelämpänä kuin lännempänä sijaitseva Nordkapp. Lämpötila on kahdeksan astetta, ja navakka tuuli pieksee karavaaniani. Vaikka tie kiemurtelee rantoja pitkin, aina tuuli tuntuu vastaiselta. Kuvassa rinteiden punertavat eroosiovirrat koostuvat isoista kivenmurikoista.

Viimeiset näkymät Jäämereltä ennen kuin tie lähtee kipuamaan kohti sisämaan tuntureita.

Vastatuuli jarruttelee kapuamista vähän yli 300 metriin. Reilun kolmen tunnin nousu kulkee karujen mutta kauniiden seutujen halki.

Illalla tie laskeutuu tuntureilta puurajan alapuolelle Tenovuonon ja Tenojoen yhtymäkohtaan. Leiriydyn rantatasangolle vaivaiskoivikkoon, joka on kärsinyt hyönteistuhoista. Avonaiselle rannikolle ei ole matkaa kuin alle sata kilometriä mutta täällä ilmasto on jo huomattavasti lämpimämpi. Ja yllättäen voin jatkaa matkaa t-paita päällä myöhäiseen iltapäivään saakka.

Seurailen Tenojokea kaksi päivää. Nuorgamissa poikkean reiluksi vuorokaudeksi Suomen puolelle rajajokea. Tie on pienempi ja nousuja on enemmän, mutta liikennettä on vähemmän kuin Norjan puolella.

Toisena Teno-päivänä tuuli yltyy taas navakan vastaiseksi, mutta lämpötila on yli 15 astetta. Iltapäivällä ilmaantuvat sadekuurot, joista kaksi on aika rajua.Yöksi poljen Karigasniemeltä Norjan puolelle Karasjokkiin, mutta telttapaikkaa etsiessäni saapuu päivän rajuin sadekuuro. Onnekkaasti pääsen camping-alueen yhteismökkiin, vaikka on jo lähes puoliyö.

Mutta säiden arvaamattomuus huipentuu vasta seuraavana ja sitä seuraavan päivänä. Kahdeksan astetta ei olisi mahdoton päivälämpötila polkea mutta kun siihen yhdistyvät yli 20 m/s puhaltava vastatuuli, ja illalla sitten vielä jäähtyvä ilmamassa, ja yön halla, ja seuraavana aamuna uudestaan yltyvä tuuli, niin vitsit ovat vähissä. En ymmärtänyt ottaa mukaan  pientä termospulloa, jotta saisin edes tilkan lämmintä juotavaa. Hyytävä aamu vaivaiskoivikossa muutama kilometri risteyksestä, jossa minun piti kääntyä kohti Altaa, teen päätöksen luopua paluusta Norjan rannikolle (aikataulukin alkaa mennä vähän kireäksi). Kylmyysshokissa päätän yöpyä seuraavan yön sisätiloissa. Suuntaan kohti Kautokeinoa ja Enontekiötä.

Kommentit