Vuoden haastavin pyöräilyjakso pitää mielen virkeänä. Jäiset lentokelit ja viimeiset sohjomassat ovat nyt jo mukavan innostavia talven jäänteitä, kun tietää, että hyytävä kausi lähenee loppuaan. Ja pyöräteillä saa todellakin olla tarkkana, kun ei voi tietää, mitä edessä on. Tämä on juuri sitä parasta harjoittelujaksoa, joka valmistaa kohtaamaan muuttuvia ja yllättäviä tilanteita.

Siispä olen kiitollinen kaikista niistä huonosti ja puutteellisesti auratuista pyöräteistä, jotka nyt vielä vähän aikaa muuttavat muotoaan päivän ja yön lämpötilojen rytmissä. Kohta pitää lähteä etsimään ulkoilureiteiltä vanhoja latupohjia, joissa lumi pysyttelee pisimpään. Nämä viimeisten lumien haeskelut kuuluvat kevätriitteihini. Aurinko paistaa ja vapautuva kostea maa huokuu elämän hajujen kirjoa. Ja Vantaanjokea reunustavilla ulkoiluteillä voi vielä puskea sohjossa, jota höystävät mahdollisesti kevyet kevättulvatkin. Sohjossa reuhtominen on mukavaa, silloin kun se on vapaan valinnan tulos.

Ja kyllä sohjopolkeminen aina katupölyssä pyöräilyn voittaa. Toki katupölykin harjoituttaa kohtaamaan vaikkapa Intian kaupunkiliikenteen arkea tai monsuunikauden loppuvaiheen pölyisiä maanteitä tai vaikkapa sorateiden kohtaamistilanteita Suomessa, sillä aika huonosti kotimaan hiekkateillä autoilijat ottavat muut tienkäyttäjät huomioon tässä suhteessa. Mutta tätä harjoitusmahdollisuutta en oikeastaan kaipaa. Onneksi enimmät hiekoitushiekat on viime vuosina siivottu aika nopeasti ainakin pääkaupunkiseudulla. Ja myönnän toki, että kaikesta sohjopolkemisen hehkuttelusta huolimatta odotan sitä, kun alle saa kesärenkaat. Ja se hetki lähenee :)

Myös muut kevättalven siirtymäriitit ovat sujuneet innostavissa merkeissä. Fillarimessuilla puhuin kolme päivää lähes tauotta joko esiintymislavalla tai ständillä. Ja innostunut palaute onnistui jälleen kerran vakuuttamaan, että ehkä sen viimekesäisenkin fillarireissun eteläiseen Espanjaan ja Marokkoon voisi saattaa kirjaksi saakka. Kuukauden matka oli ihan tarpeeksi vaiherikas eepoksen ainekseksi.

Välillä ehdin messuilla kuunnellakin. Pyöräily yhdistää, sillä se tarjoaa eri muodoissaan hienon tavan kokea ympäröivää todellisuutta. Kuvassa on Antti, hän aikoo polkea keväällä Roomasta Hämeenlinnaan. Fillarantin matkavalmisteluja ja matkaa voi seurata blogista, jossa on mm. kymmenen gramman tarkkuudella listattu matkavarustusta.

Tärkeintä on pysyä liikkeessä, oli matka sitten minkä mittainen hyvänsä. Arkikilometrit ovat ne tärkeimmät, taittoi ne sitten kaksi- tai kolmipyöräisellä, nojapyörällä tai postin kuormapyörällä. Etenkin talvikuukausina jaksan ihastella postipolkijoita, jotka joutuvat koko ajan pysähtelemään ja lähtemään uudestaan liikkeelle. Hikisenä polkimille nousu kylmää viimaa vasten yhä uudestaan vaatii asennetta. Itse en malttaisi pysähtyä edes liikennevaloihin, vaan jatkuva liike on se tärkeä asia. Suunnittelen reittini mieluummin pari kilometriä pidemmäksi, jos tiedän välttäväni pysähtymistä vaativia liikennevaloja.

Fillarimessujen jälkeen käväisin Kangasalan kirjaston kahvilassa messuamassa pyöräilyterapiasta ja Islannin ihmeistä. Sydän-Hämeen Lehden toimittajan näkemyksen tilaisuudesta voi lukea osoitteesta http://shl.fi/2013/03/23/reissut-ovat-pidennettyja-terapiasessioita/

Seuraava esiintyminen on Forssan kirjastossa 9.4. klo 18. Kirjaston pyöräilyaiheinen ilta alkaa jo klo 17, ja ohjelmassa on myös pyörän kunnostusniksejä.

Pyöräilykuntien verkoston Poljin-lehdessä  2/2013 on artikkelini Islannin-reissusta. Lehden pdf-versio löytyy osoitteesta http://www.poljin.fi/Poljin_2_2013%20kevyt.pdf

Toimittaja Raili Tuikan arvio Polkupyörällä Islannissa -kirjasta Teksti-TV:n nettiarkistossa

Kevätkelejä kaikille!

On taas se aika vuodesta, kun olo on melko epätodellinen. Tiedossa on ensimmäinen vapaa viikonloppu lokakuun jälkeen, sillä helmi-maaliskuun vaihteessa ilmestyvä Islanti-kirja on valmis lähtemään painoon.

Oikolukuvaiheen päättyminen vie yleensä väsyneen kooman ja euforian vuoristoradalle, jota kestää muutaman päivän. Tunne- ja virkeystila heittelehtivät rajusti. Kuukausien aikaansaannos näyttäytyy vuoroin upeana eepoksena vuoroin keskinkertaisen onnettomana räpellyksenä. Tämänkertaista loppuvaihetta maustoi oikoluvun jälkeinen oikoluvun oikoluku, kun takakannen tekstiin oli jostain (muualta) livahtanut vielä ylimääräinen possessiivisuffiksi. Omistusliitteen bongaaminen laukaisi aivan suhteettoman vartin tunnereaktion, jonka aikana olin varma, etten enää koskaan kirjoita yhtään kirjaa.

Kirjan kirjoittaminen ei ole terveellistä puuhaa, ei fyysisesti eikä henkisesti, eikä varsinkaan kirjan kirjoittaminen kerran vuodessa useamman kerran peräkkäin. Ainakaan itse en ole vielä oppinut optimoimaan aikataulutusta niin, että projekti onnistuisi ilman järkyttävää yli kuukauden loppuvetoa, jonka aikana normaalit rytmit menevät aivan sekaisin. Jos käyttäytyisin rationaalisesti, niin nyt olisi hyvä hetki pitää pitkä pitkä tauko kirjaprojekteissa. Ehkä sitten vuoden päästä?

Viides matkakirjani on Polkupyörällä Islannissa: Tuulen tiellä laavakenttien poikki. Kuukauden ja 2500 kilometrin hyinen kesävaellus kulkee hämmentävän ihmeellisissä maisemissa. Kirjan sisällysluettelo näyttää tällaiselta:

1. Laavakenttien rosoinen lumo
2. Shakkimestarin haudalta Geysirille
3. Eräreitille tuhkatasankojen poikki
4. Jäätikön arktinen henkäys
5. Avoveneellä Helsingistä Islantiin
6. Itäisiltä vuonoilta aavalle ylängölle
7. Myvatn, maantieteilijän vulkaaninen puuhamaa
8. Husavik: valaita ja falloksia
9. Soveltuuko polkupyörä Islannin tutkimiseen?
10. Rauhan kohinaa Länsivuonoilla
11. Isafjördur: vastatuulta ja muinaisuskoa
12. Veden kaunis pauhu
13. Tuulen tien kirous
14. Reykjavik on toista maata

----------------

PS. Kirja on paras toistaiseksi :)

Jippii! Vihdoinkin lunta myös etelärannikolla. Enää ei tarvitse rahisuttaa nastoja hiekoitetulla asfaltilla. Ensireaktioni valkoisen talven tulosta nosti mieleen muistikuvia vuodelta 1969. Jumppatunti oli juuri päättynyt, kun me Snellmanin kansakoulun ekaluokkalaiset tulimme salista pihalle. Ja maa oli muuttunut valkoiseksi tunnin aikana. Yhteinen riemu talven tulosta oli spontaani juhla, kun pääsimme kaapimaan maasta lunta talven ensimmäisiin lumipalloihin.

Ensilumen ilo ei tänä vuonna päässyt kuitenkaan yllättämään niin kuin lapsena. Talvipyöräilijän paras ystävä, meteorologi, nimittäin ehti vihjata asiasta. Tosin yllätyksen tarjosi pieni viive lumen tulossa. Ja ensimmäisenä talviaamuna pääsin vielä todistamaan etelärannikon ilmastovyöhykkeiden eroja. Pääkaupunkiseudulla on yllättävän selkeä ilmastoraja Kehä Ykkösen ja Kolmosen välissä. Kotoa lähdin talvikelissä mutta Pasilassa olikin syksy, ja taas hiekka rahisi pyörätien asfaltilla. Palatessa pääsin seurailemaan rusakon tuoreita jälkiä Keskuspuistossa ja sitten vielä jääpinnalle testaamaan 240 + 240 nastan pitoa peltoaukealla reippaassa itätuulessa. Talven riemuja parhaimmillaan!

Seuraava lumiaamu saikin sitten jo kaipaamaan talvipyöräilijän toiseksi parasta ystävää, eli aura-auton/traktorin kuljettajaa. Ystävällä oli tosin ollut muita kiireitä, ja tämä suhde ei ihan toiminut näin aluksi. Tai oli hän ehtinyt käydä reitillä mutta se oli ollut parikymmentä senttiä aiemmin. Kaikkien näiden talvipyöräilyvuosieni aikana en muista, että milloinkaan olisin joutunut taluttamaan yhtä pitkiä pätkiä matkalla töihin, sillä aina on ollut edes ajorata ajokunnossa myös pyöräilijän näkökulmasta.

Mutta tästäkin huolimatta. Lumi parantaa kaamoksen harmautta. Aivan upeaa, että talvi on tullut eteläänkin. Ainakin käymään.

-------------------------

Ps. Talven ensimmäisen rengasrikon ehti aiheuttaa vanhan talvirenkaan nastankanta, joka nirhasi sisäpuolelta sisäkumiin reiän. Asfaltilla ajo teettää tällaista. Olisi pitänyt ehtiä hankkia pistosuojanauhaa ennen renkaiden vaihtoa, pahus.

Ps2. Olen 15.12. klo 11-19 ja 16.12. klo 12-18 Helsingin Postitalolla HePon (Helsingin polkupyörälijät) tiskillä Eettisten joulumarkkinoiden viikonloppuna. Saa tulla jututtamaan, ja kirjojakin on tyrkyllä.

Ps3. Jos kaamoksen pimeys käy ylitsevuotoavaksi, ensiapua tarjoavat Teksti-TV:n joulukalenteri, jonka aihe on maantieteellinen, sekä Teksti-TV:n kaamossivu 579 :) Kaamossivu toimii tosin huomattavasti paremmin tv:n kautta kuin nettiversiona.

Paluu Suomeen kesän 2012 matkalta Andalusian ja Marokon lämmöstä oli keskimääräistä vaikeampi. Tiedostin aivan liian hyvin, että optimi-ilmasto keholleni ja mielelleni on jossain kohtuullisen kaukana Pasilasta. Mutta sopeuduin takaisin pohjoisen leveyspiireille fyysisesti reilussa viikossa ja kolmessa henkisesti. Paluun teki vaikeammaksi parhaan ystävän huonot uutiset. Niidenkin kanssa täytyy vain tulla toimeen. Polkeminen edestakaisin Helsingin Keskuspuistossa on auttanut.

Seuraava ponnistus oli palata Islannin kesään 2011. Viidennen matkakirjan työstäminen oli jäänyt keväällä aivan lähtökuoppiin, sillä kahden ensimmäisen kirjan lukeminen äänikirjaksi vei suurimman osan maalis-toukokuun luovista energioista. Äänikirjan lukeminen on mielenkiintoista ja antoisaa, mutta aikaa se vie. Yhden 10 minuutin jaksoon vierähti 1-2 tuntia keskittynyttä työtä. Rengasrikkoja Saharasta tuli kesällä Yle Puheen taajuuksilla, nyt sen voi ladata Yle Areenasta 21:ssä puolen tunnin osassa osoitteesta areena.yle.fi/radio/1535473. Polkupyörällä Intiassa on myös valmiina äänikirjana, mutta sen julkaisuajankohta Yle Areenassa ja mahdollisesti radiokanavilla on vielä avoin.

Mutta siis paluu Islantiin. Suomen elokuun alun kelit olivat vielä vähän liian lämpimiä Islantiin samaistumiseen, mutta se, että olin juuri ollut tien päällä, auttoi pääsemään takaisin matkan tekemisen tunnelmiin. Ja elokuun lopussa sääkin alkoi muistuttaa Islannin kesää, ja syys-lokakuussa ollaan jo oikeissa lämpötiloissa. Tai no, tuuli on puuttuva rengas, sillä edes 10 m/s ei vielä oikein riitä autenttisen Islanti-kokemuksen simulointiin.

Uskottavan kuvauksen laatiminen vaatii onnistunutta tunnetilan palauttamista, se voi onnistua ilman yli 15 metriä sekunnissa puhaltavaa arkista puhuriakin. Sopiva musiikillinen psyykkaminen auttaa kummasti. Kun olen onnistunut pääsemään mielessä Islannin tunnetilojen taajuuksille tietyn musiikin avulla, sitten jo pelkkä saman musiikin kuuntelu sinkauttaa mielen oikeaan suuntaan. Jokaisella kirjallani on ollut oma tietty kirjoitusmusiikkinsa tökkimässä hereille Pavlovin koiraa. Tällä kertaa kuuntelen saksalaista elektronisen musiikin pioneeria Klaus Schulzea, ja nimenomaan reilun tunnin sävellystä The Theme: The Rhodes elegy.

Ja reilut 200 kilometriä viikossa satulassa pitävät lihaksistossa yllä matkantekemisen tunnetta. Jokainen syy ja tekosyykin on hyvä, jotta nousen polkimille tahkoamaan extrakilometrejä. Muun muassa Helsigin kriittiset pyöräretket tasaveroisemmman liikennesuunnittelun puolesta:  kuvan Hakamäentieltä näppäsi pyöräseura Käpylän Dynamon aktiivi Tommi Ekstrand.

Oikean tunnetilan löytämisen alkuhankaluuden lisäksi Islanti-kirjan kirjoittamista on hidastanut saaren omaperäinen ja vahva luonto, joka vaatii tekstiltä tarkkuutta. Vaikka maantieteen opintoihini yliopistossa kuului tuhti pakollinen paketti fyysistä maantiedettä ja vaikka olen asunut vulkaanisesti aktiivisten seutujen läheisyydessä Sisiliassa ja Napolissa, niin silti Islannin tuliperäisten ilmiöiden kuvaaminen tiiviisti, selkokielellä ja vielä elävästikin on kohtuullisen vaikea rasti, joka vie aikaa. Lisäksi bonustehtävänä on ilmiöiden mittasuhteiden sisäistäminen. Kuinka paljon onkaan kuutiokilometrillinen pyroklastista maa-ainesta, tuhkaa ja taivaalta satanutta pikkukiveä ja vähän isompaakin? Myönnän, että kesken ankarien faktasurffailujen olen kokenut ahaa-elämyksen, miksi esimerkiksi tulivuori Heklan kutsumanimi oli keskiajalla Helvetinportti.

Mutta Islanti-kirjaprojekti etenee, vähän hitaasti kuin vastatuuleen puskien, mutta etenee. Kirjan on tarkoitus ilmestyä jälleen maaliskuun Fillarimessuille. Tämä tarkoittaa sitä, että tekstin ja karttojen ja kuvaliitteen ja piirrosten pitää olla valmiina painoon helmikuun alussa, mikä taas tarkoittaa, että tekstin pitäisi olla kustannustoimittajan pöydällä tammikuun alussa. Aikaa on, mutta leipätyön ohessa kirjoittaminen on sitä vastatuuleen puskemista. Syys-lokakuun vaihteessa pitää saada kirjan kansi valmiiksi ja myös teoksen nimen pitää olla hinkattu lopulliseen muotoon. Kannen piirroskuvasta on jo hahmotelma, ja kirjan nimi on lähellä lopullista muotoaan: Polkupyörällä Islannissa: Tuulen tiellä laavakenttien poikki.