Kevään innostava valo

Kevät on pyöräilijälle innostavaa mutta vähän hankalaa siirtymäaikaa. Talvihorroksen väistyminen nostattaa hetkittäin yltiöpäistä mielen kuohuntaa, ja kesän odotukset alkavat jo kurkistella esiin. Samaan aikaan pitää kuitenkin vielä kärsivällisesti muistaa arktisen ilmanalan rajoitukset.

Sopiva pukeutuminen vaatii tavallista tarkempaa sään seurantaa, kun yö- ja päivälämpötilat ovat kuin eri vuodenajoilta. Itse odotan symbolisesti tärkeää hetkeä, jolloin voi vaihtaa kokohanskat avonaisiin. Arki helpottuu, kun taskusta ei tarvitse enää kaivella avaimia tai kännykkää paksun kangaskerroksen kömpelöittämänä.

Yöpakkaset pitävät yhä yllä pikkujännitystä, onko aamuisella asfaltilla kuuraa vai ei. Talvipyörälleni sattui muutaman takaiskun outo sarja, joka rikkoi ketjut, akselin ja kammen, kaikki erillisiä tapahtumia, ja joka vei ajokin pari kertaa mekaanikon pajalle. Niinpä poljin välillä Ukrainan-tuliaisella, sillä, jonka hankin kesäkuussa Odessasta korvaamaan varastettua Kulkuria. Ja kas, kun kesärenkaat alla kiihdytin risteyskaarteeseen aamun liukkailla, niin talven kaatuilukiintiö kasvoi vielä yhdellä. Vauhti ei ollut erityisen kova, mutta vaarana oli kuorma-auto, joka tuli pääkatua. Itse tulin kolmion takaa. Pisteet kuskille, joka noudatti nopeusrajoitusta ja ennätti hyvin pysähtyä.

Tapahtumasta ei jäänyt muuta jälkeä kuin kolhiutunut itsetunto ja ajohousujen pieni paikkausoperaatio. Mutta episodi kuvaa hyvin kevään tunnelmia. Hetkittäin sitä riehaantuu liikaa. Nyt jurnuttelen taas nastojen kanssa. Ehdin rapisuttaa nastoja myös kesäkauden ensimmäisellä kriittisellä pyöräretkelläkin. Sekin on varma kevään merkki, ja innostava sellainen.

Huhtikuun suuria riemuja on äänimaailman muuttuminen, kun linnut mekastelevat puuhissaan. Käpytikat kolkuttelevat lyhtypylväiden kupuja kovemman soinnin saamiseksi ja mustarastaat lurittelevat ihan pyöräteiden vieressä. Helsingin Keskuspuisto on tähän aikaan vuodesta käsittämättömän hieno paikka. (Olisi vieläkin hienompi, ellei kaupungin rakennusvirasto harrastaisi maiseman tahallista turmelemista, joka lähentelee ympäristörikoksen määritelmiä: talven vaatimattomien myrskytuhojen siivoamisen varjolla kaupungin metsurit parturoivat avohakkuuaukion keskelle virkistysmetsää, kohdassa, jossa Keskuspuisto on muutenkin kapea).

Kevään toinen suuri riemu on valoisuus. Valon määrä lisääntyy häkellyttävää vauhtia, mikä nostaa vireystilaa talven horrostelusta. Ja kesän odotus alkaa kutkuttaa, ja kesäsuunnitelmat muovautua. Innostuin jo ostamaan lentolipun Delhiin. Pitkään pähkäilty Himalajan-reissu alkaa heinäkuussa. Netistä tilatut kartatkin ovat tulleet. Arjen kiireet eivät ole vielä sallineet täyttä heittäytymistä matkan yksityiskohtien hiomiseen, mutta Keskuspuistossa ajatus poukkoilee jo etäälle.

Kevään HePo-värejä Helsingin Fillarimessuilta Mirjan ja Jarin seurassa. Kuva: Juha Heiskanen.

---------------------

PS Matti äänessä Tampereen messuilla 12.4. klo 13-14 Aamulehden matkakirjapaneelissa D-hallin kirjalavalla.

Andalusian vuorilta fillarimessuille

Uusi kirja tuli painosta. Puolen vuoden kirjoitusurakka on tällä kertaa kiinteytynyt tavallista massiivisemmaksi, sillä kustantaja on ensi kertaa painattanut matkaeepokseni Suomenlahden eteläpuolella, ja paperi on aiempaa paksumpaa. Muutoin lopputulos näyttää hyvältä.

Oikoluvun kiihkeiden päivien jälkeen olen ehtinyt hahmottaa pari kohtaa, jotka olisin muotoillut toisin, ja pari yksityiskohtaa unohtui sittenkin kirjata. Tavanomainen kirjan valmistumisen jälkeinen tunteiden vuoristorata on hetkittäin käynyt ylikierroksilla hyvässä ja pahassa, mutta tyhjyyden, itsesyytösten ja epäilyjen jälkeen palaan kuitenkin ensivaikutelmaan, että kuudes kirjani on toistaiseksi paras. Sen monet sävyt saattavat parhaassa tapauksessa johdatella näkemään elämän yllättävän monitahoisena ja arvokkaana kokemuksena. Vaikka taival on hetkittäin vaikea.

Seuraava etappi on Helsingin Go Expo -messujen Fillariosasto 7.-9.3. Enimmän ajan päivystän Pyöräilykuntien verkoston ja HePon yhteisständillä 6h74. Fillarilavalla olen äänessä kahdesti päivässä: pe klo 13 Andalusia & klo 18 Istanbul; la klo 13 Andalusia & klo 16 Istanbul; su klo 11 Andalusia & klo 15 Istanbul.

Ps. Talvipyöräilytunnelmia: onnekkaasti ketjut katkesivat vain puolen kilometrin päässä kotoa :)

Polkupyörällä Andalusian vuorilta Afrikkaan: kirja lähti painoon

Oikoluvut on luettu, ja kuudes matkakirja lähti painoon. Polkupyörällä Andalusian vuorilta Afrikkaan ilmestyy maaliskuun ensimmäisellä viikolla. Olo on huojentunut, ja vähän tyhjä. Puolen vuoden vääntö arkisten aikataulujen kanssa helpottuu taas hetkeksi, ennen kuin tyhjiö täyttyy uudella ”pakollisella” puuhalla.

Andalusia-kirjan loppurutistus sujui aiempia helpommin. Nyt pudotin kirjan nimestä alaotsikon kokonaan pois, sillä vuotta aiemmin siitä syntyi ihan suhteettoman kova poru, kun kustantajan tiimissä joku oli saanut päähänsä, ettei Islanti-eepoksen alaotsikko ”Tuulen tiellä laavakenttien poikki” olisi tyyliltään sopiva. Energiaa tuhlautui epäoleellisuuksiin.

Tällä kertaa projekti eteni kitkatta. Ja onnistuin myös arvioimaan aiempaa realistisemmin eri työvaiheiden vaatiman ponnistelun. Esimerkiksi oikolukuvaiheessa ei enää kannata liikaa harmitella ihan kaikkia pikkukohtia, jotka olisi voinut kirjoittaa rahtusen paremmin. Oikolukukin kannattaa muuten lukea ääneen, se on tehokas metodi testata tekstin sujuvuutta ja oikeellisuutta.

Päällimmäisenä on tunne, että teos on toistaiseksi paras matkaeepoksistani. Andalusiassa on aiempiin verrattuna vahvempi ripaus historiakatsausta. Pähkäilyt omien nuoruuden vaellusvuosien kanssa ovat myös vähän suuremmassa roolissa kuin aiemmin. Itse matka kesti kuukauden, ja ankaran kesäkelin vuoksi sen pituus oli ”vain” 1730 kilometriä. Reissussa oli useita hienoja hetkiä, joista tärkeimmät ovat kiipeäminen Sierra Nevadalle pyörän kanssa 3400 metriin sekä vaeltelu Fesin vanhassakaupungissa Marokossa.

Polkupyörällä Andalusian vuorilta Afrikkaan-kirjan sisällysluettelo on tällainen:

  1. Málagasta vuoriston kuumuuteen
  2. Granada: Al-Andalusin viimeinen linnake
  3. Ylös Sierra Nevadan huipulle
  4. Paahteisilta rinteiltä Almerían satamaan
  5. Afrikkaan Rifvuoriston juurelle
  6. Fesin ihmeelliset labyrintit
  7. Atlantin herkistävä laulu
  8. Ajan poimussa Tangerin kujilla
  9. Gibraltarin kumma makakikallio
  10. Suunnistelua Cádizinlahdella
  11. Vuorten keskellä Rondan helmi
  12. Aurinkorannikolle Málagaan

Voimaa kirjamessuilta ja inspiroivasta kirjoitusmusiikista

Helsingin kirjamessut tarjosivat jälleen mukavan energialatauksen uuden kirjan puurtamiseen.  Olen jo ainakin pari vuotta valitellut ääneen, kuinka pyöräretken tekeminen on terveellistä ja innostavaa ja suht kevyttä puuhaa, mutta reissukirjan kirjoittaminen työn ohessa ei ole terveellistä eikä kevyttä, ei ainakaan  nykyisellä tahdillani kirja per vuosi. Seuraava vapaa viikonloppu häämöttää jossain helmikuun puolella kolmen kuukauden päässä, ja turnauskestävyys joutuu hetkittäin hieman koetukselle.

Olen kuitenkin kehittänyt jonkinlaisen riippuvuussuhteen kirjoittamiseen, siihen, että voin elää matkat uudestaan, ylä- ja alamäet, henkiset ja fyysiset. Ja sitten kun saan kirjamessuilta ja meilitse ja satunnaisesti muutenkin lukijoilta vahvaa kannustusta puuhaan, niin lopulta urakka tuntuu mielekkäältä sitten kuitenkin kaikesta huolimatta (vaikka hetkittäin toivonkin salaa mielessäni, että riitaantuisin kustantajan kanssa niin pahasti, että saisin hyvän syyn pitää taukoa).

Työn alla on kuudes matkakirja Polkupyörällä Andalusia vuorilta Afrikkaan. Se on vuoden 2012 kesä-heinäkuun helteiseltä matkalta Malagasta Sierra Nevadan vuoristoon. Marokossa matkaa taittui kymmenisen päivää. Kirjoitan rinnakkain raakatekstin ykkös- ja kakkosversiota, ja matka on yli puolessavälissä, paluu Eurooppaan alkaa kohta. Kun koko teksti on kasassa, alkaa kolmos- ja nelosversioiden työstäminnen ääneenluku-metodilla. Ääneen lukiessa huomaa helpommin ne kohdat, joissa teksti ei kulje sujuvasti eteenpäin. Pysähtyminen on merkki siitä, että ajatuskulku töksähtää tai on ainakin liian kitkaista.

Kolmos- ja nelosversioita on jo helpompi työstää, koska materiaali on kasassa. Se on tarkka vaihe mutta se on mekaanisempi kuin raakatekstin luominen. Ensivaiheessa pitää nimittäin päästä satulaan tunnetasolla, jotta aistit aukevat ja voi siten helpommin löytää myös ne matkan kohdat, joihin on jäänyt pinnan alle piiloon kokemuksia. Satulaan pääsy avaa myös näkemään kirkkaammin ne asiat, joita maantieteilijä-journalistin pitää avata sekä lukijoille että myös itselleen.

Oikean tunnetilan saavuttaminen kirjoittamiseen on joskus vähän työlästä, ja silti kirjoittaa pitää, vaikkei se aloittaessa tuntuisikaan mukavalta. Se on vähän kuin pyörälenkille lähtö: aina ei oikein viitsisi, mutta kun on pakottanut itsensä liikkeelle, niin ensimmäisen puolen tunnin tai viimeistään tunnin jälkeen homma tuntuu hienolta. Kirjoittamisessa hyvä tunne ei tule ihan yhtä helposti. Yritän auttaa vireen löytämistä inspiroivalla työmusiikilla. Instrumentaali musiikki kantaa ajatusta ja antaa energiaa.

Islanti-kirjan kirjoitin berliiiniläisen ambient-säveltäjän Klaus Schulzen tahdissa. Koko kirjan ajan kuuntelin uudestaan yhtä ja samaa tunnin kappaletta Rhodes Elogy. Nyt Andalusia-kirja on edennyt brittiryhmä Redshiftin kappalekokoelman turvin. Mutta muutama päivä sitten löysin Yle Radio 1:n Avaruusromua-ohjelmasta uuden kandidaatin, joka saattaa siivittää loppumatkaa joko yksin tai Redshiftin kanssa. Avarusromua jo 1990-luvulta saakka ansiokkaasti toimittanut Jukka Mikkola esitteli suomalaisen yhtyeen, joka käyttää erikoista cupola-soitinta. Cupola on pienen ufon näköinen metallikulho.  Lauri Wuolion johtama ryhmä on Kumea Sound. Ihastuin saman tien ja tilaisin oitis levyn Kumea Sound.

Messutunnelmia: Ylen lavalla Islanti-kirjasta haastatteli Aamu-tv:n Juha hietanen:

Latautuminen haastatteluun Andalusia-matkan opein: sitruunan syöminen virkistää. Kuva: Juha Hietanen.

Islannin tuhka-aavikko ihmetyttää. Kuva: Heimo Penttinen.

Jokulsarlon-jäätikkölaguuni innostaa. Kuva: Heimo Penttinen.

Ja lavalla nauru raikaa, joskus ehkä liikaakin :) Kuva: Heimo Penttinen.

Ps. Istanbul-videosarja Yle Areenassa ja etenkin sen yhteenveto Summa summarum -klippi ovat ylittäneet kaikki odotukset suosiossa. Kiitos kaikille, ja osoitetta saa yhä jakaa eteenpäin :)

Videopäiväkirja Polkupyörällä Istanbuliin: osa 10/10, Kaasua Taksimilla!

50-osainen klippisarja Polkupyörällä Istanbuliin on kokonaisuudessaan Yle Areenassa osoitteessa http://areena.yle.fi/tv/istanbuliin, ja sen kruunaa 8-minuuttinen yhteenveto. Tässä blogipäivityksessä ovat viimeiset jaksot 48-49, jotka ajoittuvat paluulentoa edeltävään iltaan Taksim-aukion lähistölle, sekä Milja-tyttären kaksi klippiä  samasta aiheesta seuraavilta viikonlopuilta. Reissusarjan lopuksi vielä 50. jakso, joka on summa summarum -video.

 

Taksim-aukion mielenosoitukset jatkuvat. Toukokuussa kuusi viikkoa aiemmin alkaneet Gezipuiston mielenilmaisut eivät ota laantuakseen. Lauantai on kokoontumispäivä. Iltaan valmistautuminen alkaa naapurikaupunginosassa Besiktasissa. Mellakkapoliisit tukkivat Taksimille vieviä katuja, mutta kujia pitkin pääsee Istiklal-kävelykadulle, jossa on jo tuhansia mielenosoittajia.

 

Yllättäen mellakkapoliisit hyökkäävät vesitykin ja kyynelkaasun turvin Istiklalin ostoskadulle. Paniikkipako hajauttaa mielenosoittajat pienempiin ryhmiin. Pippurikaasu kirvelee silmissä ja keuhkoissa. Poliisit jatkavat ylimitoitettua jahtia, joka pirstaloi ryhmät kujille. Absurdi näytelmä kestää tunteja. Pakoon juoksut seuraavat toisiaan.

 

Milja-tytär jää vielä muutamaksi viikoksi Istanbuliin. Hän kuvaa paluulentoani seuraavana viikonloppuna kahvilan ikkunasta, kuinka mellakkapoliisin ajoneuvosta ammutaan kumiluoteja kujalle.

 

Ja sitä seuraavana viikonloppuna (lauantai on mielenosoituspäivä) kahvilan ikkunasta on tarjolla brutaali näytelmä, kun poliisit hakkaavat miestä, joka yrittää sovitella rähinätilannetta kadulla. Istanbulin mielenosoitukset ovat jatkuneet edelleen. Välisaldona viiden kuukauden protesteista on kymmenkunta kuollutta ja noin 8000 loukkaantunutta. Turkin pitkä tie kohti demokratiaa on yhä vaiheessa, mutta optimisti sanoisi, että edistystä on kuitenkin tapahtunut runsaasti verrattuna 1980- ja 1990-lukujen väkivaltaisiin vaiheisiin.

 

Istanbul-klippisarjan päättää kahdeksanminuuttinen yhteenveto kuuden viikon ja 3500 kilometrin matkasta.

---------------------------------------------

Helsingin kirjamessuilla torstaina 24.10.2013 Matti Rämö on haastateltavana Ylen lavalla klo 14 ja Kirjakahvilassa klo 16.30. Ylen tapahtuma näkyy live-streamauksena osoitteessa yle.fi/kirjamessut. Vähän esitysten jälkeen voi tulla kyselemään lisää Minervan osastolta 7e58.

Videopäiväkirja Polkupyörällä Istanbuliin: osa 9/10, Istanbul!

Yle Areenassa 50-osainen klippisarja Polkupyörällä Istanbuliin on jo kokonaisuudessaan osoitteessa http://areena.yle.fi/tv/istanbuliin, ja sen kruunaa 8-minuuttinen yhteenveto. Tässä blogipäivityksessä ovat jaksot 43-47.

 

Kiihkeä urbaani rutistus alkaa jo 100 kilometriä ennen Istanbulia. Ison maantien vilkkaat liittymät ovat erityisen hankalia, kun autot ohittavat yhtaikaa vasemmalta ja oikealta. Kesken vaativan vaelluksen esiin ilmaantuu Välimeri! Tai tarkemmin Marmaranmeri, joka on Välimeren viimeinen sopukka ennen Mustallemerelle johtavaa Bosborinsalme

 

Milja-tyttären ystävä Eren tulee luotsaamaan karavaania viimeiset 40 kilometriä. Gebzen satelliittikaupungista alkaa matkan viimeinen rykäys, joka saa vaarallisia piirteitä kaoottisissa liittymissä. Metropolin hektinen lähestymisajoon tulee kuitenkin yllättävän käänne, kun 20 kilometriä ennen Bosborinsalmea luotsi opastaa yllättäen rantabulevardin rauhaan Marmaranmeren maisemiin.

 

Mukaan saattojoukkoihin saapuu Miljan toinenkin ystävä, Cem. Välillä videokamera kiinnitetään Erenin ohjaustankoon. Rantapuiston leppeä pikniktunnelma tarttuu, ja ajantaju katoaa. Mutta matkaa lauttarantaan on vielä ne 20 kilometriä, ja lopulta pimeä yllättää. Viimeiselle lautalle tulee jo vähän kiire, kun kolmikkona sukkuloimme katkeilevan Ranta-Baana-pyörätien pätkältä toiselle. Cem jää Aasian, kun Erinin kanssa matka jatkuu Euroopassa, jossa on poljettavaa vielä kolme kilometriä Miljan kotiin Taksin-aukion nurkille. Perillä! Takana 3500 kilometriä ja 38 vaelluspäivää.

 

Istanbulin ihmeet. Turistin päivä kuljettaa Galatan tornista Hagia Sofian kirkkomuseoon, Sultanahmedin moskeijaan, Basilikan vesisäiliölle, Suureen basaarin ja Bosborinsalmen sillalle.

 

Galatansillan kupeessa on alikulkukäytävä, jonne on ahtautunut meluisa minibasaari. Sillan kupeessa on myös yksi metropolin tärkeistä moskeijoista. Perjantai-iltapäivänä kaikki eivät mahdu sisälle rukoilemaan.

Videopäiväkirja Polkupyörällä Istanbuliin: osa 8/10, Turkin vuoristoinen sisämaa

Yle Areenassa 50-osainen klippisarja Polkupyörällä Istanbuliin on jo kokonaisuudessaan osoitteessa http://areena.yle.fi/tv/istanbuliin, ja sen kruunaa 8-minuuttinen yhteenveto. Tässä blogipäivityksessä ovat jaksot 38-42.


Vuoristokiipeilyä ja laskettelua. Reitti kääntyy Mustanmeren rannikolta sisämaahan. Merituulen vilvoittava vaikutus katoaa, samalla kun edessä on raskaita ja pitkiä nousuja. Ensimmäinen sisämaapäivä on ennakkoon se haastavin, ja ensimmäinen nousu rankin. 25 kilometriä ankarassa helteessä sujuu hitaasti mutta sujuu. Korkein nousu vie illansuussa 900 metriin. Kiipeilyjen välissä on pitkiä, hulppeita laskuja. Tie on hyvä, ja helteen kaikottua taivalta voi jatkaa pimeään saakka.

 

Nousuja, laskuja, tasankoa ja jokilaaksoja. Sisämaassa vuoristo ja ylänkö vuorottelevat. Tunneleiden takaa avautuu uusi maisema, ja tasangolta lasku vie jokilaakson kautta kapeaan rotkoon ja taas tasangolle. Kuumuus on niin rankkaa, etten pysy pitkään hitaan traktorin perässä.

 

Maastoyön jälkeen selvitän kameralle reissutunnelmia. Viime päivien vähän lyhyiksi jääneet unet näkyvät silmien alla. Istanbuliin on enää neljä ajopäivää, alle 500 kilometriä.

 

Jylhästä rinnemetsästä rekkaralliin. Vuoristopäivät vierähtävät monenlaisissa maisemissa. Hiekkatie metsäleiristä jatkuu maantielasketteluna hienoissa maisemissa. Iltapäivällä matalapaine vyöryy esiin, ja joudun yli vuorokaudeksi kurjan syysilman armoille. Tuulessa ja sateessa taapertaminen on sen verran työlästä, että energiaa ei riitä kameran kanssa touhuamiseen. Videoklipin käsikirjoitus oikaisee seuraavaan iltapäivään, jossa yhä syyskelissä lähestyn Bolun kaupunkia. Kapea tietyömaapätkä altistaa monelle tiukalle rekkaohitukselle.

 

20 kilometriä Bolun kaupungin jälkeen avautuu 12 kilometrin syöksy Boludagin solasta lähes 800 metriä alemmas Kaynaslin kylään. Samalla tapahtuu ilmastoloikkaus takaisin kesään, sillä alhaalla on yli kymmenen astetta lämpimämpää ja aurinko kurkistaa varovasti esiin parin syksyisen päivän jälkeen. Ylärinteessä asfaltti on yhä märkää, mutta sade on onneksi tauonnut, ja laskettelun hurmasta voi nauttia ilman liikaa huolta.

 

La 28.09.2013 @ 01:03Matti Rämö

Videopäiväkirja Polkupyörällä Istanbuliin: osa 7/10, Turkin Mustanmeren rannikko

Videot kertyvät Yle Areenaan 50-osaiseksi klippisarjaksi Polkupyörällä Istanbuliin osoitteeseen http://areena.yle.fi/tv/istanbuliin. Areenaan ilmestyy uusi klippi joka ilta klo 20. Areenassa sarja huipentuu keskiviikkona 2.10. kahdeksanminuuttiseen yhteenvetoon koko matkasta. Tässä blogipäivityksessä ovat jaksot 31-37.

Vanhalta Neuvostoliiton ja Turkin rajalta vaellus jatkuu neljä päivää ja reilut 500 kilometriä Mustanmeren rannikolla. Meren vilvoittava tuuli tekee helteestä enimmäkseen siedettävän, ja matkaa etenee mukavasti. Uusi pyörä kestää hyvin ensimmäiset pitkät ajopäivät, vain yksi rengasrikko hidastaa matkaa.

Turkissa ihmisten välitön uteliaisuus ponnahtaa esiin heti tullin jälkeen. Kapean rantatien romahtanut kaista ruuhkauttaa liikennettä, mutta lievän alkukaaoksen jälkeen matkanteko on sujuvaa rannikkotaajamasta toiseen. Ihmisten tervehtiminen tulee nopeasti mukaan polkemisrutiineihin, ja reitin löytämiseen saa apua kysymättäkin.


Mustanmeren-maantien rinnalla kulkee pitkät pätkät taajamien rinnakkaisteitä. Välillä ne tosin päättyvät hieman yllättäen ja paluu isolle tielle vaatii luovaa suunnistelua.

 

Trabzon on Luoteis-Turkin suurin kaupunki. Kapuaminen rinnekaupunkiin vie keskustan kapeille kävelykaduille. Huivi on yleinen naisten päähine, mutta lähes puolet ei sitä käytä. Lasku takaisin Mustanmeren-maantielle vaatii tarkkaavaisuutta.

 

Rannikon tunneleissa. Rantakaistele kapenee, ja maantie änkeytyy hetkeksi tunneleihin. Mustanmeren aava ja auringonlaskun herkkyys suovat helpotusta ahtaiden ja meluisten tilojen stressiin.

 

Mustanmeren-maantie kulkee taajamasta taajamaan, mikä vaatii tarkkaavaisuutta ja sopeutumista. Liikenteen rytmi vaihtelee jatkuvasti, ja hankalinta on ennakoida pikkubussien liikkeitä. Merimaisemat reunustavat reittiä.

 

Ankaraa tunnelivääntöä. Ordun jälkeen maantie oikaisee vuoristoisen niemimaan poikki, ja edessä on monen tunnelin sarja. Ylämäkitunneleissa olo on turvallisempi, kun ajaa korokepientareella. Mutta pisimmässä tunnelissa koroke on ahdas, ja se kulkee lyhyiden sementtilaattojen kantena ontelon päällä. Laattojen saumat luovat oman jännitysmomenttinsa, eikä rekkojen meteli lisää kokemuksen miellyttävyyttä. Lyhyissä alamäkitunneleissa on parempi lasketella ajoradalla.

 

Sosiaalinen iltapäivä maantiellä. Mustanmeren kapea rannikkokaistale levenee, ja maataloustasangolla voi peesata traktoreita. Lehmäkin käyttää suojatietä. Seuraan liittyy pyöräilijöitä, ja poikia pomppii tienposkessa. Ilta venähtää pimeäajoksi, ja valaistut minareetit loistavat majakkana pimeässä.

Su 22.09.2013 @ 17:44Matti Rämö

Videopäiväkirja Polkupyörällä Istanbuliin: osa 6/10, Mustameri

Videot kertyvät Yle Areenaan 50-osaiseksi klippisarjaksi Polkupyörällä Istanbuliin osoitteeseen http://areena.yle.fi/tv/istanbuliin. Areenaan ilmestyy uusi klippi joka ilta klo 20. Tässä blogipäivityksessä ovat jaksot 28-30.

Odessasta vaellus jatkuu Mustanmeren poikki luoteesta kaakkoon Georgian Batumiin lähelle Turkin rajaa. Kolmen vuorokauden merimatka on muuten mukava, mutta siitä kuluu peräti vuorokausi satamassa. Ensin Odessan naapurikaupungin Illizevskin satamassa lastataan rekkoja ja junavaunuja,  ja toisessa päässä kellutaan sataman lähettyvillä odottamassa, että Batumin piskuisesta satamasta vapautuisi laituripaikka. Itse risteily on leppoisaa pakkolepoa, matkustajia on noin 60, reilut parikymmentä rahtaria, parikymmentä venäläistä autokerholaista Kaukasuksen-ajoreissulla ja lopuista on länsituristeja peräti kolme.


Onneksi yksi turisteista on argentiinalainen saksofonisti Enrique Thompson, jonka soitto rikastuttaa merimatkaa. Toisena iltana auringon laskiessa georgialaiset ”veljekset” (in brother situation) värväävät Enriquen luomaan tunnelmaa herkkään hetkeen. Kuvaajan läsnäolo herättää ristiriitoja, ja joudun vähän tiukkasävyisessä keskustelussa neuvottelemaan videon käytöstä. Sovin sekä organisoivan "veljen" että rakastuneen "veljen" kanssa, ettei video päädy Youtubeen. Enrique epäilee, että rakkaudentunnustus meni naiselle, jota miehen suku ei tunne tai joka on seuraava ennen edellisen suhteen päättymistä, ja georgialainen on Moskovassa julkisuuden henkilö, tunnettu autoharrastaja.


Kolmantena iltana laivan kannella on konsertti, jonka pääesiintyjä on Enrique Thompson. Argentiinalainen saksofoni esittää oman sävellyksensä aavan taivaanrannan hehkuessa punaa. Täysikuu on jo kivunnut hämärtyvälle taivaalle. Illan pimennyttyä Enrique esiintyy yhdessä moskovalaisen räppärin Roman kanssa.


Batumin satamakaupunki piirtyy outona kangastuksena Kaukasian vuorten edustalle. Laiva odottaa laituripaikkaa ärsyttävän kauan merellä, ja tiukan aikataulun vuoksi matkan Georgian-osuus typistyy yhteen iltaan ja yöhön. yritän Batumissa hätäisesti löytää pakettiautobussia, joka veisi minut sadan kilometrin päähän vuorille, jotta voisin sieltä lasketella takaisin rannikolle. Mutta sataman edustalla hukatut tunnit jättävät niukasti aikaa järjestää mitään, enkä löydä autoa. Lopulta ehdin vain vähän kierrellä Batumia ja jatkaa sitten polkien parikymmentä kilometriä sisämaahan pitkin vuorten reunustamaa jokilaaksoa. Maantieteilijän sydämeen jää vain ennakkoaavistus Kaukasian vuorten lumosta. Yö vierähtää kapealla rantatörmällä Neuvostoliiton vanhan rajan pinnassa, jonne matka kesti Helsingistä lähes kuukauden.

Batumin-vierailuun liittyy myös outo sattumus, jonka saan selville vasta, kun olen jo Turkissa. Espanjasta kevättalvella 2012 liikkeelle lähtenyt suomalais-amerikkakainen pyöräilijäpariskunta, Olli ja Amie, on poistunut Batumista vain 6 tuntia ennen saapumistani. Tapasin Ollin ja Amien Teksti-TV-toimituksessa juuri ennen heidän lähtöään, mutta yhteydenpito on viime aikoina ollut vähäisempää, ja oletin heidän olleen jo paljon idempänä.

La 14.09.2013 @ 00:49Matti Rämö

Videopäiväkirja Polkupyörällä Istanbuliin: osa 5/10, Odessa

Videot kertyvät Yle Areenaan 50-osaiseksi klippisarjaksi Polkupyörällä Istanbuliin osoitteeseen http://areena.yle.fi/tv/istanbuliin. Areenaan ilmestyy uusi klippi joka ilta klo 20. Tässä blogipäivityksessä ovat jaksot 22-27.


Kolmen viikon ja yli 2000 kilometrin vaellus tuo Odessaan. Yön yli polkemisen jäljiltä en ole enää ihan terävimmilläni, ja jo yöpaikan hankkiminen on säheltämistä. Päädyn viiden neliömetrin ikkunattomaan koppiin entiselle ratikkavarikolle ja maksan siitä vielä reilun ylimääräisen välityspalkkionkin. Aamutoimien jälkeen nousen  nukkumatta takaisin satulaan. Muutaman kilometrin päässä on lauttayhtiön toimisto. Pyörä jää vanhan kerrostalon porttikäytävään vartin ajaksi lukkovaijerin varaan. Löydän katkaistun vaijerin. Järkytys on sen verran suuri, etten älyä edes valokuvata draaman keskeistä näyttämöä. Uuden pyörän hankinta onnistuu, mutta se vaatii säätämistä ja mm. uuden haarukan hankintaa. Päivä vierähtää univelkaisen ylikierroksilla iltamyöhään, kun virittelen uutta ajokkia retkikuntoon. Tunnelmat vaihtelevat synkästä epätoivon alhosta varovaiseen optimismiin. Seuraava päivä vierähtää totuttelussa uuteen pyörään, ja siinä ohessa kuvaan innostavan eläväistä kaupunkia. Kamera siirtyy ohjaustangosta takaisin kypärään, sillä uuden ajokin ohjauksen vakaus ei ole yhtä hyvä kuin vanhan.


Kaupunkivaellus vie ensin hotellilta rautatieaseman aukion ihmisvilinään. Aseman edustalla on kaikenlaista kaupallista toimintaa, mm. kaljaa myydään suoraan pienestä keltaisesta säiliöperävaunusta.


Heti asemaa vastapäätä on kapea basaarikuja, jossa pääsee hädin tuskin eteenpäin pyörää taluttaen.


Puiden reunustamia bulevardeja pitkin reitti vie kadun ahtaudesta kirkkopuistoon, jossa myydään tauluja. Vehreän suurkaupungin asukkaat viihtyvät puistoissa, ja se näkyy leppoisana oleskeluna yhdessä ja yksin.


Potjomkinin portaat ovat Odessan tunnetuin nähtävyys. 200 portaan illuusio rakennettiin vuosina 1837-1841. Portaat ovat ylhäältä 12,5 metriä leveät ja alhaalta 21,7 metriä. Erotus vääristää perspektiiviä niin, että ylhäältä 142 metriä pitkät portaat näyttävät lyhyemmiltä kuin ne ovatkaan ja alhaalta pidemmiltä. Vaikuttavan massiiviset hiekkakiviportaat valikoituivat Sergei Eisensteinin "Panssarilaiva Potemkin" -elokuvan näyttämöksi. Vuoden 1905 Odessan verilöyly, joka oli eräänlainen esipuhe, yksi monista,  vuoden 1917 kommunistiselle vallankumoukselle, kiteytyi Eisensteinin dramatisoidussa elokuvassa juuri portaille, vaikka todellisuudessa väkeä tapettiin eri puolilla kaupunkia, eikä portailla todennäköisesti tapahtunut kaupunkilaisten joukkomurhaa. Mutta portaat olivat hieno paikka kuvauksille. Alkuperäiset hiekkakiviportaat on sittemmin korvattu punaisella graniitilla, joka kestää paremmin eroosiota, ja askelmien määrä on nykyään 192. Korkeusero on 27 metriä.  Portaiden vieressä on rinnepuisto, jossa voi lasketella polkuja pitkin portaiden alapäähän, ja alhaalta hienosti suunniteltu perspektiivi aukeaa paremmin kuin ylhäältä.


Portailta nousen takaisin keskustaan, joka sijaitsee ylängön reunalla rantaviivaa korkeammalla. Poikkean vielä kerran Velomania-pyöräpuotiin. Edellispäivän säätämisrumban perusteella mekaanikko hämmästyy, kun mikään ei olekaan pielessä. Ajelupäivä jatkuu keskustassa, jossa löytyy rappeutunut kortteli aivan rautatieaseman läheltä.


Illan päätteeksi ajaudun sulkeutuvan kauppatorin värikkääseen tungokseen. Ahtaat käytävät tukkeutuvat kärryistä ja pakettiautoista, eikä pyörän taluttaminen enää onnistu. Beckham-paitainen kuljetustyöläinen kiskoo kärryään lähes pyöräni päälle, ja torimummoakin tarvitaan apuun. Viimeinen otos muistuttaa, että jalankulkijan pitää olla suojatiellä varovainen, myös Suomessa.

Sivut

Polkupyörämatkalla – joka päivä

Teksti-tv-toimittaja Matti Rämö on psykofyysisellä polkupyörämatkalla joka päivä. Jo työmatkan puolituntinen riittää sinkauttamaan mielen tien päälle. Matka jatkuu öisin kirjoituspöydän ääressä, kun eksoottiset megapolkaisut muuntuvat kirjoiksi.

Lisää megapolkaisuista: Italia/Tunisia; Intia; Thaimaa/Vietnam; Jäämeri; Islanti; Andalusia/Marokko; Istanbul

Kirja-arviot: Rengasrikkoja Saharassa; Polkupyörällä Intiassa; Polkupyörällä Thaimaasta Vietnamiin; Polkupyörällä Jäämerelle; Polkupyörällä Islantiin; Polkupyörällä Andalusian vuorilta Marokkoon

Äänikirjat Yle Areenassa: Rengasrikkoja Saharassa; Polkupyörällä Intiassa

Videopäiväkirja Yle Areenassa: Polkupyörällä Istanbuliin

Radio Suomi, Aamu-tv, Radio 1: Matkaraportteja Elävässä arkistossa

Infosivu facebookissa

Olli ja Amie polkevat Espanjasta Japaniin

Islanti-polkaisun kuvat neljän minuutin videona (Taivi Toikka)

 


 

 

Blogiarkisto

2013

marraskuu

lokakuu

syyskuu

elokuu

heinäkuu

kesäkuu

toukokuu

huhtikuu

maaliskuu

helmikuu

tammikuu

2011

joulukuu

marraskuu

lokakuu

syyskuu

elokuu

heinäkuu

kesäkuu

toukokuu

huhtikuu

maaliskuu

helmikuu

tammikuu

2010

joulukuu

marraskuu

lokakuu

syyskuu

elokuu

heinäkuu

kesäkuu

toukokuu

huhtikuu