Teatteria sodan varjosta
Kävimme kollegan kanssa läpi Suomen teatterien kevään ohjelmistoja. Hän tekee kulttuuriohjelmia radioon, minä televisioon. Istuimme siinä kymmenien ja kymmenien tiedotteiden keskellä. Luimme niitä ääneen, juttelimme, yritimme hahmottaa sitä, mistä teatterintekijät haluavat tänä keväänä kertoa.
Yksi iso, useassa teattereissa esillä oleva teema on sodan haamu. Tunne aiheen merkityksellisyydestä vahvistui, kun näin Q-teatterissa Bosnian sotaa kuvaavan esityksen Aivan kuin minua ei olisi. Kuinka monta sukupolvea täytyy sodan jälkeen syntyä, ennen kuin arvet paranevat? Kysymys hirvittää, kun ajattelee, kuinka monta sotaa maailmassa on käynnissä tälläkin hetkellä.
Masi Eskolin ohjaa Joensuussa esityksen nimeltä Suomen talvisota – uuden ajan iltamat. Tekijät yrittävät iltamissaan ajatella sotaa, ja toisaalta sodan jälkeen rakentunutta yhteiskuntaa, jossa sodan kaiut edelleen kuuluvat. Helsinkiläinen teatteri Venus puolestaan harjoittelee kaksikielistä esitystä nimeltä Det falska barnet, Valelapsi. Se on satu lapsesta, jolla on synkkä varjo: ”Kaikki ovat pelänneet siitä lähtien, kun isoisän isä palasi suuresta sodasta”. Tampereella tulee ensi-iltaan komedia Isä, poika ja tärykalvo. Mitä on olla isä, mitä poika, kysyy Henri Kapulaisen kirjoittama näytelmä. ”Millaista on raahata mukanaan isänisän sotavammoja”.
Ehkä nyt on tosiaan tullut aika päästä eteenpäin, ymmärtää, lakata siirtämästä traumaa taas seuraavalle sukupolvelle? ”Ehkä me olemmekin edeltävien sukupolvien isiä, heitä, joiden oletetaan tietävän enemmän”, kysyy Masi Eskolin.
SUOMEN TALVISOTA – uuden ajan iltamat. Ohjaus Masi Eskolin. Ensi-ilta Joensuun Kaupunginteatterissa 6.3.2010.
DET FALSKA BARNET. Teksti työryhmän, ohjaus Max Bremer. Ensi-ilta teatteri Universumissa 13.4.2010.
ISÄ, POIKA JA TÄRYKALVO. Käsikirjoitus Henri Kapulainen, ohjaus Kari Paukkunen. Vierailuesityksen ensi-ilta Tampereen Työväenteatterissa 4.3.2010.
