Sodan oppitunti
Istuessani eilen Q-teatterin katsomossa tajusin, että lähes kaikki ymmärrykseni historiasta perustuu taiteeseen. Olen aina ollut surkea oppimaan vuosilukuja, hallitsijoita, sotia ja rauhoja. Koulun hissantunneilla päähäni ei jäänyt juuri mitään. Muistan ja käsitän vain sellaisia tapahtumia, joihin olen eläytynyt taiteen - kirjallisuuden, teatterin, fiktio- tai dokumenttielokuvan kautta. Sama pätee niin muinaisiin aikoihin kuin lähihistoriaankin.
Jugoslavian hajoamissodista ei ole kuin viisitoista vuotta. Olen lukenut ja katsonut valtavan määrän uutisia aiheesta. Silti minulla on sodasta vain hataria mielikuvia. Antti Hietalan dramatisoima ja ohjaama Aivan kuin minua ei olisi oli kuin emotionaalinen oppitunti aiheesta. Esityksen jälkeen oli pakko käydä lukemassa faktoja serbien, kroaattien ja bosniakkien taisteluista. Luulen, etten unohda niitä enää.
Aivan kuin minua ei olisi perustuu kroatialaisen Slavenka Draculićin samannimiseen romaaniin. Päähenkilö S on nuori nainen, kyläkoulun historianopettaja (Elena Leeve). Hänet raahataan kotoa kesken arkipäivän. Kylän miehet viedään yhteen leiriin, naiset toiseen. Miehistä ei enää kuulla. Naiset joutuvat töihin - mutta jotkut heistä, ne parhaannäköiset, viedään naistenhuoneeseen. Heistä tulee jatkuvien joukkoraiskausten uhreja. Aikansa sotilaiden katseita piiloteltuaan myös S määrätään sinne.
Jussi Nikkilä, Hannu-Pekka Björkman ja Lotta Lehtikari tekevät kukin useita rooleja. Nikkilä muuntautuu eleettömästi sotaan pakotetusta pojasta naistenhuoneen naiseksi. Hannu-Pekka Björkmanin sadistiset hahmot tuovat näyttämölle oikean vaaran tuntua. Näytelmän lapsia esittävät ihmeen todesti oikeat nuoret, lukiolainen Alana Saul ja opiskelija Anni Koistinen. Kipeimmin minua puhutteli leirille joutuneen sairaanhoitajan (Lehtikari) avuttomuus, kun hän yrittää vakuuttaa teinityttärelleen, että mitään hätää ei ole. En voinut olla ajattelematta itseäni ja pientä poikaani samassa tilanteessa. Jouduin melkein paniikkiin.
Sodan rinnalla kulkee kertomus kirjailijasta (Nikkilä), jonka kodin kellarissa kinataan naapurien kesken pyörien paikoista. Kirjailija kirjoittaa tarinan pyörävarastosta, kuvaa naapurinsa rasisteiksi ja öykkäreiksi, ei ole kiinnostunut heistä ihmisinä. Pyöräsota keventää tunnelmaa, tuo esitykseen uuden tason. En silti ole varma sivujuonteen välttämättömyydestä.
Aivan kuin minua ei olisi kertoo paitsi yhdestä sodasta, myös kaikista sodista. Se kertoo ihmisen kyvystä pahuuteen, kyvystä selviytyä, kyvystä sopeutua kammottaviin olosuhteisiin. Kyvystä sivuuttaa toisen ihmisyys.
Slavenka Drakulić – Antti Hietala: AIVAN KUIN MINUA EI OLISI. Ohjaus Antti Hietala. Lavastus ja videot Annukka Pykäläinen. Valosuunnittelu Sirje Ruohtula, pukusuunnittelu Riitta Röpelinen, äänisuunnittelu Timo Muurinen. Rooleissa Elena Leeve, Hannu-Pekka Björkman, Lotta Lehtikari, Jussi Nikkilä, Anni Koistinen ja Alana Saul. Esitykset Q-teatterissa jatkuvat 19.5. saakka.
