Politiikkaa Pitkänsillan kupeesta katsottuna
Varjofinlandia on kertomus siitä, kuinka Jyrki Katainen joutuu, Iiro Viinanen oppaanaan, retkelle suomalaiseen kurjuuteen. Niiden pariin, joita poliitikkojen päätökset kipeimmin koskevat.
Anna Veijalaisen KokoTeatteriin ohjaaman ja kirjoittaman näytelmän alussa selitetään Aristoteleelta tuttu käsite hamartia. Se tarkoittaa kohtalokasta virhettä, jonka draaman sankari tekee tietämättömyytensä vuoksi. Opintomatka pimeyteen on Jyrki-boylle tarpeen, jotta hän välttyisi uusilta traagisilta erehdyksiltä.
Varjofinlandia on saanut nimensä runoilija Karri Kokon samannimisestä runokokoelmasta. Ministeri lukee vaimonsa kirjakerhosta tilaamaa runoteosta pilkallisesti ääneen, mutta tempautuukin omalakiseen varjotodellisuuteen. Siellä hän kohtaa mm. Storyvillessä riekkuvia kollegoitaan, itsemurhan tehneen duunarin, koulukiusatun lapsen, narkkarihuoran ja kerberokseksi muuttuneen entisen Nokia-pampun.
Sesa Lehto on näytelmän selkäranka, hänen Kataisensa syöksyy sukkelasti tunteesta, tilanteesta ja mielestä toiseen. Eeva Putro näyttelee sekä Viinasta että varjojen maan vaihtuvia hahmoja. Putron koomikontaidot eivät ehkä aivan riitä sivuroolihullunmyllyn pyöritykseen, mutta huippuhetkiäkin koetaan: kerberoksen hämähäkkimäinen sisääntulo, esimerkiksi, on oikeasti karmiva! Hieman omituinen ratkaisu on tuoda viime hetkillä näyttämölle kolmas esiintyjä. Minna Puolanto on hieno näyttelijä, muttei ehdi saada piipahdusroolistaan Mervi Kataisena paljonkaan irti.
Parhaimpina hetkinään Varjofinlandia on pistävän hauska, heikoimmillaan puuduttavan meluisa. Tekijöiden pilkkakirves iskee välillä tarkasti, välillä vähän miten sattuu. Tosimaailman politiikoille tekisi yhtäkaikki hyvää nähdä tämä esitys! Mielenkiintoisinta näytelmää on minusta tulkita näin: Varjofinlandia näyttää, miltä politiikka näyttää, kun sitä katselee Pitkänsillan kupeesta, pienen teatterin näyttämöltä käsin.
Eikä se tietysti hyvältä näytä. Kokolainen politiikka on sekavaa, kyynistä, narsistista, päämäärätöntä, yhteiskunnan heikoimpien arjesta vieraantunutta touhua. Päähenkilö Katainen tosin vaikuttaa varsin vilpittömältä mieheltä, joka yrittää parhaansa. Suunta vain puuttuu, uupuu myös keinoja ja rohkeutta käyttää niitä. Näytelmän Viinanen kehottaa Kataista unohtamaan vaalit ja lyhytnäköisen kansankosiskelun. On uskallettava katsoa kauemmas.
Varjofinlandia kysyy kiinnostavan kysymyksen: keitä suomalaisia muistetaan vielä sadan vuoden kuluttua? Näytelmän johtajat voihkivat, että heidät on unohdettu,että typerät ihmiset muistelevat edelleen vain Sibeliusta ja Alvar Aaltoa. Tästä sikisi hyvä keskustelu kotimatkalla.
Varjofinlandia. Käsikirjoitus ja ohjaus Anna Veijalainen. Lavastus ja valot Max Wikström, musiikki Timo Hirvonen. Rooleissa Sesa Lehto, Eeva Putro ja Minna Puolanto.
