Kun äiti ei saa unta
Nimi on hurja: Kuolema korjaa univelat. KokoTeatterin esitys kertoo äidistä, joka on lopettanut nukkumisen kokonaan. Tai torkahtaa hän kesken päivää joskus, vahingossa, ja näkee heti painajaisia.
Näyttämökuva syntyy nukkekodista, idyllistä, jonka suurennettu kuva on heijastettu takaseinään.Somassa kodissa äitiä valvottaa kolme kullannuppua, pikkuruista nukkea, Sulo, Sohvi ja Simo, sekä isänukke Jaska.
Äitiä näyttelee monologinäytelmän kirjoittanut Minna Puolanto. Esityksessä on vahva itsekoetun tuntu, niin tosia ja tarkkoja tämän äidin kokemukset ovat. Esitys sekoittaa akrobatiaksi vääntyvään arkeen tanssia ja mimiikkaa. Taustalla muusikko Timo Hirvonen komppaa unettoman äidin raakaa rumbaa.
Äiti pyörittää taloutta öin ja päivin, jaksaa kaiken, tekee kaiken, käy ylettömillä ylikierroksilla. Vauva vaatii tissiä, isompi kömpii viereen, potkii ja pyörii.
Ystävät eivät ehdi kuunnella, vaikka äidillä on hirmuinen aikuisen seuran kaipuu. Lehdet tuuttaavat juttuja oikeasta ja väärästä vanhemmuudesta. Ikuinen huono omatunto vaivaa. Kakku pitäisi paistaa. Rinta on täynnä rakkautta, mutta suusta tulee pelkkää motkotusta. Tukka hapsottaa. ltapäiväpullakahvit jäävät joka kerta kesken.
Painajaisissaan äidistä tulee lapsia ja miestä pelotteleva kaamea barbababa, kauppareissulla raivopäinen mamma kiilaa ja ohittelee kuin kilparadalla.
Nuorten ja keski-ikäisten naisten kansoittamassa katsomossa (yleisön joukossa on vain yksi mies) käy hyväksyvä hyrinä. Näytelmän katsominen on vapauttavaa, toteaa ystäväni, parivuotiaan pojan äiti. Minäkin koen esityksen niin: tuntuu hyvältä tajuta, kuinka samanlaisten vastusten kanssa muutkin pienten lasten äidit joskus kamppailevat.
Huvittavaa ja kamalaa on se, että vaikka Minna Puolannon kirjoittama ja Anna Veijalaisen ohjaama esitys on liioitteleva tanssillinen farssi, on tarina silti oikeastaan tylyn arkirealistinen. KokoTeatterin äidin tempoilua katsoessaan ymmärtää oman elämänsä olleen hetkittäin yhtä hullua. Niin hullua, että sen olisi voinut kirjoittaa suoraan sketsiksi.
Esityksen lopussa äiti pääsee vihdoin lepäämään, jonnekin minne lie bittiavaruuteen. Siellä hän makaa, kumisevassa humisevassa hiljaisuudessa. Kukaan ei vaadi mitään, ei pyydä mitään, äiti saa vain olla. Onko hän silloin onnellinen? Arvatkaa.
KokoTeatteri: Kuolema korjaa univelat. Käsikirjoitus ja koreografia Minna Puolanto. Ohjaus Anna Veijalainen, lavastus ja valot Max Wikström, musiikki Timo Hirvonen, roolissa Minna Puolanto. Kantaesitys KokoTeatterissa 8.12.2010, lisäesityksiä 27.5.2011 asti.
