Hyppää pääsisältöön

Katse peiliin, ihminen!

Kyllä, minäkin olen ylpeä. Olen kateellinen, äkäinen, veltto ja ahne mässäilijä.

Aiemmin en ehkä olisi määritellyt itseäni aivan noin tylysti, mutta Todellisuuden tutkimuskeskuksen Tutkielma Danten Kiirastulesta ei anna armoa. Janne Pellisen ohjaama esitys nostaa peilin tekijöiden ja katsojien naaman eteen, eikä sieltä mitään kovin ihanaista näy. Esitys ei silti ole synkeä moraalisaarna. Se on huvittava ja huvittunut, lämmin, ovela, kauniskin. Esiintyjät tarkastelevat itseään niin rehellisentuntuisesti, ettei katsoja voi olla tekemättä samoin.

Usein teatteriesitykset ovat jollain tavalla täysiä, ajatuksista ahtaita. Kiirastuli-tutkielma on ilmava ja kevyt. Se jättää tilaa katsojalle, hänen havainnoilleen ja tunteilleen.

Dante Alighierin Kiirastuli, Jumalaisen näytelmän kakkososa, on Pellisen ohjauksessa mukana löyhästi, ajatuksellisena lähtökohtana. Näyttelijät kulkevat kiirastulen piirejä pitkin, kohti huippua ja taivasta. Ensin tulevat ylpeät, sitten kateelliset, vihaiset, laiskurit, ja niin edespäin. Kustakin synnistä on rakennettu yksi henkilökohtaiselta vaikuttava kohtaus. En halua tässä pilata esityksen jippoja kertomalla, millaisia kohtaukset ovat. Menkää itse katsomaan!

Esitys on inspiroitunut Olof Lagercrantzin teoksesta Helvetistä paratiisiin (1964). Siinä kirjoittaja vertaa kiirastulessa kärvistelyä balettikouluun. Kaukana yläpuolella liihottavat oikeat ballerinat. Heidän rinnalleen ei pääse kuin valtavan ponnistelun kautta – jos sittenkään. Näyttelijät ovat esityksessä kuin lapset koulunpenkillä. He opiskelevat heikkouksiaan, jumppaavat sieluaan ja ruumistaan.

Kuva Jan AhlstedKatsoja houkutellaan miettimään suhdettaan kuvattuihin paheisiin. Onko pahasta olla ahne elämälle? Onko väärin luovuttaa, herkutella, suuttua? Löytyykö mielenrauha itseä maanisesti koulimalla vai pikemminkin omat (ja toisten) puutteet hyväksymällä? Olisiko hengen velttoutta vai hengen suuruutta ottaa vähän rennommin? Miksi ihminen suorittaa onnea?

Lopulta näyttelijät pääsevät Kiirastulivuoren huipulle, maanpäälliseen paratiisiin. Danten maailmanselityksen mukaan se on viimeinen piste ennen taivaallista paratiisia. Todellisuuden tutkimuskeskuksen esityksessä maanpäällinen paratiisi on – mikäpä muu kuin supisuomalainen kesämökki! Näyttelijät yrittävät nousta taivaaseen vaikka väkisin. Vinksahtaneita lentoyrityksiä katsellessani muistan, kuinka pikku tyttönä uskoin osaavani lentää. Hypin ja pompin alas kiipeilytelineeltä, viuhdoin käsiäni, varmana asiastani. Kenties ihmisen pyrkimys täydellisyyteen, jumaluuteen, muistuttaa tuota lapsen lentoharjoittelua?

Esityksen päättyessä tähdet tuikkivat seinällä, Enrico Caruso laulaa rahisevalla levyllä. Pienen haikean väläyksen ajan luulen ymmärtäväni, millaista oli kaivata Jumalan luo, silloin joskus, kun tiede ei ollut vielä selittänyt maailmaa palasiksi.

Todellisuuden tutkimuskeskus: Tutkielma Danten Kiirastulesta. Ohjaus ja dramaturgia Janne Pellinen. Kehollinen ohjaus Minja Mertanen. Esiintyjät Titta Halinen, Ville Härkönen, Edvard Lammervo, Janne Pellinen ja Tuire Tuomisto. Valosuunnittelu Tooms Lithium, lavastuskonsultaatio Antti Nikkinen, graafinen suunnittelu Mikael Kivelä, valokuvat Jan Ahlstedt. Danten Jumalaisen näytelmän suomennos Eino Leino.

Esityksiä 8.5. asti.

Penkkitaiteilija

Uusimmat sisällöt - Kulttuuri