Etelä-Pohjanmaalta tuntuu olevan pitempi matka Helsinkiin kuin Vietnamiin. Maakunnan miehet ovat reissanneet viime vuosina pohjanmaan ja Hanoin väliä ”tie kuralla”, mutta neuvottelureissut oman maan ministeriöihin ja Maahanmuuttovirastoon näyttävät unohtuneen.

Työperäisen ja hallitun maahanmuuton kokeilu yskii paitsi laman myös jäykkien tulotasovaatimusten puristuksessa. Kahta pohjalaistunutta vietnamilaisperhettä uhkaa perheen työperäinen hajoaminen kahteen maanosaan jo toistamiseen. Kauhajoelle uudella ja pysyvällä kotimaalla houkuteltujen perheiden tulotaso jää Maahanmuuttoviraston kiveen hakkaamien tulorajojen alapuolelle. Asiassa ei näytä auttavan itku eikä se tosiasia, että perheet tulevat vallan hyvin toimeen nykyisillä tuloillaan, joista riittää vielä sievoinen summa lähetettäväksi Vietnamiin lähisukulaisille.

Laki on laki ja sen pitää olla kaikille sama. Mutta tuomiot voisivat vaihdella ainakin maan tulevaisuuden kannalta tärkeässä kokeilussa. Kun Suomeen tarvitaan 20 vuoden sisällä ainakin 300.000  paria ulkomaisia työkäsiä ja kun kukaan ei vielä tiedä, miten ja mistä ne saadaan, olisi olettanut, että hallitun maahanmuuton kehittely olisi voitu toteuttaa lievennetyin tulorajavaatimuksin. Se olisi vaatinut ennen muuta ennakointia, neuvotteluja ja poliittisia päätöksiä.

Kauhajoen kokeiluun räätälöidyt, lievennetyt tulorajavaatimukset eivät juolahtaneet ministerin Tarja Cronberg ja Matti Vanhanen tai taannoisen eduskunnan puhemiehen Sauli Niinistön päähän, kun he keskustelivat Suomen ja Vietnamin välisestä työvoimayhteistyöstä Aasian tiikerin ministereiden pöydissä. Ja nyt tulorajoja ollaan kohottamassa tuntuvasti sisäministeri Päivi Räsäsen johdolla. Palautetaanko Kauhajoelta loputkin vietnamilaiset? On aivan perusteltua puhua vietnamilaisten duunareiden ja heidän perheidensä harhaanjohtamisesta.

Vaikka työvoiman tuontikokeilu näyttää vaativan viattomat uhrinsa, ansaitsee itse kokeilu toki reilun hatunnoston. Etelä-Pohjanmaan Liiton aktiivisuuden hedelmänä Suomeen voidaan saada työvoiman hankintamalli, jolla koko maa saattaa välttyä kestämättömältä työvoimapulalta – aikana
jolloin jo sanat ”työvoiman Suomeen tuonti” ovat monille kirosanoja. Pallo on nyt mm. työmarkkinajärjestöjen ja yksittäisten työnantajien kourissa. Etupiirien tuki kokeilulle on välttämätön.

Ei pidä unohtaa myöskään niitä vaaroja, joita yhteistyöhön Vietnamin kanssa liittyy. Kuten Staffia Oy:n edustaja Heikki Pihlajamäki muistuttaa: ”Me täällä Suomessa ei tunnisteta sitä Vietnamissa olevaa korruptiota, joka on todella iso ongelma tässä asiassa.”

Yleisin virhetulkinta Portugalin huumeiden dekriminalisoinnista on se, että huumausaineet olisivat laillisia. Niiden käyttöön puututaan yhä, mutta vankilaa ei tarvitse pelätä, eikä usein sakkoakaan. Niiden salakuljetus ja myynti on edelleen ankarasti sanktioitu.

Portugali kääntyi vuosituhannen alussa tähän poikkeukselliseen malliin, koska heroiiniongelma oli karannut käsistä -90-luvulla. Melkein joka perheessä tai ainakin suvussa oli joku, jonka tämä maailman koukuttavimmaksi huumeeksi sanottu heroiini oli orjuuttanut. Tämä on hämmästyttävää, koska Portugali on aina ollut alhaisen käyttöasteen maa. Huumeidenkäytön ja ongelmakäytön välinen alue on siellä ollut epätavallisen kapea. Tilanne pakotti poliitikot poikkeustoimiin.

Lainsäätäjien pyrkimyksenä ei ollut rakentaa maasta narkkareiden paratiisia saati huumeturismin keidasta, kuten lain vastustajat ja kriminologit kautta maailman ennustivat. Nimittäin oletus on ollut tähän asti sellainen, että jos huumelakeja höllentää, niin käyttö nousee jyrkästi. Näin ei käynyt Portugalissa eikä Lissabonista tullut Amsterdamin kaltaista huumehörhöjen Disneylandia.

Lainsäätäjät Portugalissa halusivat tietenkin tehostaa huumehoitoihin hakeutumista, kun ei enää tarvitse pelätä rikollisen leimaa. Se onkin yksi Portugalin mallin hienouksista: vastuu huumeriippuvaisista on siirretty selkeästi lainvalvojilta terveysviranomaisille. Toisaalta rikollisen leima on vain vaihtunut sairaan leimaan, mikä ei ilahduta etenkään kaikkia huumeidenkäyttäjiä.

Satsaus huumeriippuvaisten hoitoihin on kallista, mutta maksaa itsensä takaisin yhteiskunnalle: paineet vankiloissa hellittävät ja huumeista irti päässeet tai korvaushoidossa olevat voivat palata työelämään, kun ei enää tarvitse juosta laittomien aineiden perässä rikoksia tehden.

Huumehaittojen vähentämisen kannalta Portugalin malli on onnistunut kokeilu. Tilastot osoittavat sen: huumekuolemat ovat vähentyneet samoin kuin huumeruiskujen välityksellä leviävät tartuntataudit. Heroiinin käyttäjien määrä on Portugalin huumevirasto IDT:n mukaan puolittunut kymmenessä vuodessa. Joissakin aineissa käyttö on kasvanut, mutta vähemmän kuin EU:ssa keskimäärin.

Portugalin huumelainsäädäntö on herättänyt poikkeuksellisuutensa vuoksi voimakkaasti tunteita puolesta ja vastaan. Tiukan lainsäädännön kannattajat yleensä vähättelevät Portugalin mallin tuloksia. Jos tavoitteena on yhteiskunta, jossa huumeita ei käytetä, dekriminalisointi ei ole siihen vastaus. Jos taas lähtökohtana on erittäin laaja opiaattien ongelmakäyttö, Portugalin malli voi olla ratkaisu.

Suomessa poliitikot usein valittavat, ettei huumeista voi käydä järkevää yhteiskunnallista keskustelua. Huumeet on aiheena tabu ja leimakirves heilahtaa helposti. Poliitikot etenkin Vihreiden leirissä ovat tämän saaneet kokea, mutta myös esimerkiksi Kokoomuksen Jaana Pelkonen, joka väläytteli taannoin huumeidenkäyttöhuoneiden perustamista myös Suomeen.

Sisäministeri Päivi Räsänen puolustaa MOT:ssa ankarasti Suomen mallia, jossa on mukana niin keppiä kuin porkkanaakin. Hänen mukaansa Suomessa tilanne on vielä sen verran hyvä, ettei dekriminalisointia kannata harkita. Hän ymmärtää lain höllentämisen vasta, kun tilanne ei ole enää pelastettavissa muilla keinoin.

Räsänen toi esiin myös epäilynsä siitä, mahtaisiko Portugalin malli toimia Suomessa. Mikään ei todista, että kehitys Suomessa olisi samanlainen kuin Euroopan toisella äärilaidalla. Täällä nuoret saattaisivatkin saada lain höllentämisestä väärän signaalin ja käyttö kasvaisi voimakkaasti.

Miten malli toimisi täällä? Sitä me emme tiedä, eivätkä asiantuntijat Portugalissakaan lähde suosittelemaan malliaan muille. Entä millainen Portugali olisi nyt, jos lakia ei olisi muutettu kymmenen vuotta sitten? Melko varmasti heroiini olisi niittänyt tuhoa huumekuolemien ja tartuntatautien muodossa moninkertaisesti nykyistä enemmän.

Vuosia jatkunut Euroopan velkakriisi on jo muuttunut historiallisessa perspektiivissä katastrofiksi. Kukaan ei tiedä miten tämä päättyy ja kuinka monta sataa miljardia tässä menetetään. Kukaan ei tiedä, koska tällaista ei ole aiemmin koettu. Europrojektista onkin tullut aikakautemme suurin taloudellinen kokeilu.

Vuodenvaihteessa on kulunut kymmenen vuotta siitä kun Suomessakin oma valuutta vaihdettiin euroksi. Sitä edelsi vuosien valmistelu. Eurooppalaiset huippuvirkamiehet istuivat tuhansia tunteja suunnittelemassa rahaliittoa ja sen korkeinta vaihetta eli yhteistä rahaa. Euroopan pääministerit ja valtiovarainministerit väänsivät vuosikausia kättä rahaliiton yksityiskohdista ja siitä miten se hooidetaan.

Sixten Korkman oli vuosina 1995-2005 Euroopan unionin ministerineuvoston talouspoliittisen osaston eli Ecofinin pääjohtaja, vastuualueenaan talous- ja finanssikysymykset. Hän oli siis europrojektin vaikutusvaltaisin virkamies. Hän myöntää suorasukaisesti MOT:ssä, että: ”Kun rahaliiton sääntöjä rakennettiin vuosina 95-98…silloin jaksettiin käydä loputonta keskustelua vakaus- ja kasvusopimuksen yksityiskohdista, mutta ei esimerkiksi koskaan kysytty, että entäs jos kaikista yrityksistämme huolimatta se pettää ja joku maa ajautuu maksukyvyttömyyden partaalle, niin mitä sitten tehdään. Sitä kysymystä kukaan ei koskaan kysynyt".

Korkmanin mukaan huipputason päätöksenteossa käy helposti niin, että "fiksut" ihmiset tapaavat usein ja istuvat - kuvainnollisesti sanoen - huoneissa, joissa ei ole ikkunoita. Näin syntyy alakulttuuri, jossa talonpoikaisjärki katoaa ja jossa pieniin yksityiskohtiin kiinnitetään suhteettomasti huomiota. Tämä on yllättävä ja mielenkiintoinen osaselitys sille, että Euroopan taloushistorian suuri kokeilu, euro, on syvässä kriisissä. On tapana sanoa, että hyvin suunniteltu on puoliksi tehty. Tätä mukaellen europrojektista voisi sanoa: huonosti suunniteltu on varma katastrofi.

Entisen huippuvirkamiehen avoin, analyyttinen ja rehellinen arvio omasta ja muiden eurobyrokraattien työskentelystä on poikkeuksellisen arvokasta tilanteessa, jossa Euroopan vallankahvassa nyt olevat henkilöt suoltavat jatkuvasti yhä uusia selittelyjä päästäkseen kuivin jaloin seuraavaan aamuun. Euroalueelle luotiin heikot säännöt, joita vielä rikottiin alusta alkaen. Luotiin järjestelmä miettimättä mitä kriisejä se voi kohdata. Nykyinen virkamieseliitti yrittää toki keksiä pelastustoimia, mutta sekin - ylityöllistettynä ja yliväsyneenä - elää omaa alakulttuuriaan ikkunattomissa huoneissa. Tuon alakulttuurin vaarallisin tuote saattaa olla Euroopan rahoitusvakausvälineen (ERVV) ns. vivutus. Vivutus tekee siitä EREVV:n eli Euroopan rahoitusepävakausvälineen. Tuhat miljardia euroa ilmaa.

Heinolaisen vanhuksen puhelinlaskulle ilmestyi tuhansien eurojen arvosta pornopuheluita, joita hän ei myönnä soittaneensa. Vanhus huusi apuun eri viranomaisia - kuluttajariitalautakuntaa, viestintävirastoa ja poliisia - turhaan. Asian selvittely loppui kuin seinään kun operaattori vakuutti, että puhelut on soitettu vanhuksen liittymällä.

Operaattori DNA väittää, että hakkeri ei pääse heidän verkkoonsa manipuloimaan puhelutietoja. On siis asiakkaan sana vastaan viranomaisten teletunnistetiedot eli ns. pieni ihminen vastaan suuri koneisto. Asiakkaan on lähes mahdotonta todistaa, että hän ei ole puheluita soittanut, vaan että joku ulkopuolinen taho on tavalla tai toisella ne liittymälle aiheuttanut. Ja vaikka asiakas voisi asian jotenkin todistaa, joutuu hän silti maksumieheksi.

Sopimusten mukaan puhelinliittymän omistaja on aina vastuussa liittymänsä käytöstä. Näin jopa siinäkin tapauksessa, että joku olisi liittymän etäkaapannut ja aiheuttanut tuhansien eurojen laskun omistajalle. Hankalaksi tilanteen tekee myös se, että operaattorilla ei ole hälytysjärjestelmää, jolla asiakasta varoitettaisiin jättilaskun kertymisestä.

Tiedossa on, että yritysten puhelinkeskuksia on Suomessa hakkeroitu ja valjastettu soittamaan kalliitta puheluita ulkomaille hyvin eksoottisiin kohteisiin. Miksei näin voisi käydä myös tavalliselle kuluttaja-asiakkaalle? Ulkomailla älypuhelimia on kaapattu ja valjastettu lähettämään tekstiviestejä maksullisiin numeroihin. Miksei näin tapahtuisi myös Suomessa?

Onko oikein, että teleoperaattorit eivät ota mitään vastuuta mobiiliviihde- tai aikuisviihdeyrityksistä, joiden palveluviestejä ja -puheluita välittävät? Välityspalkkiot niille kyllä kelpaavat.

Pornopuhelinpalveluita tuottavien yritysten harjoittamassa markkinoinnissa on tapahtunut ylilyöntejä ja laittomuuksia, joihin maksullisten puhelinpalveluiden etujärjestö Teleforum ja tietosuojavaltuutettukin ovat puuttuneet. Myös poliisi on tutkinut tapauksia eri puolilla Suomea.

Summittaisesti valittuihin numeroihin on lähetetty tuttavallisia tekstiviestejä. Esimerkiksi tällaisia: ”Soita minulle, en ole kuullut sinusta pitkään aikaan.” Vastaanottaja ei välttämättä ole tajunnut, että pyynnöt johtavat maksulliseen puhelinpalveluun. Jotkut uhreista ovat menneet lankaan ja soittaneet vahingossa seksilinjoille.

Tarinamme vanhus ei ole ainoa uhri. Jos sinä olet saanut outoja viestejä, puheluita tai kummallisia puhelinlaskuja, ota yhteyttä meihin ja kerro tarinasi.

.