Vuoden journalisti on puhunut

MOT:n toimittaja Kati Juurus sai keskiviikkona 21. maaliskuuta Bonnierin suuren journalistipalkinnon. Palkintolautakunta nimesi Juuruksen vuoden journalistiksi. Perustelut kuuluivat lyhyesti näin:
 
“Kati Juurus tekee jatkuvasti laadukasta, oivaltavaa ja jopa ainutlaatuista tutkivaa journalismia. Hänen ohjelmansa käsittelevät painavia ja merkittäviä aiheita, mutta jutut ovat myös dramaturgisesti harkittuja ja visuaalisesti kunnianhimoisia. Hyvästä kirjoittajasta on kypsynyt taitava tekijä myös televisioon.”
 
Erityisen maininnan Bonnierin lautakunta antoi Juuruksen kahdelle MOT-ohjelmalle Guantanamon uiguurivangeista sekä hänen jutuilleen Suomen kaivosvaltauksista ja ranskalaisen Cogema/Arevan uraanikaivosten säteilevästä perinnöstä.
 
Muut palkitut olivat Aamulehden toimittaja Matti Kuusela ja kuvaaja Raine Lehtoranta, joiden juttusarja matkasta Aasian halki palkittiin vuoden juttuna, sekä Hufvudstadsbladetin viikonvaihdeliite Volt, joka sai palkinnon vuoden journalistisena uudistuksena.
 
Juurus piti juhlatilaisuudessa kiitospuheen, jonka julkaisemme tässä kokonaisuudessaan.
 
                                                   * * *
 
Kati Juurus Kalastajatorpalla 21.3.2007:
 
 
“Ärade representater för Bonnier,
arvoisa palkintolautakunta, hyvät kollegat.
 
Suurkiitos kunnianosoituksesta. Suhtaudun saamaani palkintoon ilolla ja nöyryydellä sekä lievällä paniikilla: Tulevaisuudessa täytyy yrittää olla kunnian arvoinen.
 
Jag känner mig  mycket ärad. Under de senaste åren har Bonnier-priset utdelats åt journalister, vilkas värk jag undantagslöst har värdesatt. Jag är mycket stålt över av att jag nu hör till samma grupp.
 
Olen viime vuonna kokenut työssäni paljon iloa ja onnistumisen hetkiä, mutta myös pettymyksiä. Jotkut ohjelmat olivat poikkeuksellisen hankalia tehdä. MOT:n mainion työryhmän ansiosta jokainen puolituntinen tuli kuitenkin ruudusta ulos. Kunnia palkinnosta kuuluukin osaksi niille ihmisille, joiden kanssa olen saanut viime vuonna työskennellä.
 
Kaikki tietävät Ylen olevan taloudellisessa, teknisessä ja henkisessä kriisissä, eksyksissä ja mahdollisesti myös kuilun partaalla, kiitos teidän, rakkaat kollegat. Ylestä päin katsoen tuntuu, että Yle-kirjoituksia ei viime aikoina ole leimannut pelkästään aito huoli kansallisen instituution tulevaisuudesta tai rakentava pohdinta parhaasta tavasta turvata Ylen julkisen palvelun tehtävä. Pikemminkin meistä yleläisistä joskus näyttää, että Ylen kriisi, jos se sellainen on, synnyttää teissä, hyvät kollegat suorastaan vahingoniloa.
 
Yle on kallis ja huono, yleläiset laiskoja ja tyhmiä. Ja rumia. Sitä paitsi Ylessä on hirveän huono henki, kuulee usein ulkopuolisilta.
 
Työnantajaan kohdistuva kritiikki on siinä mielessä tuttua, että edellinen työpaikkani Hesari oli melkein yhtä iso kuin Yle, ja melkein yhtä haukuttu. Muistan lukuisat kerrat, kun jouduin baarissa pikkutunneilla edustamaan Sanoma Osakeyhtiötä ja vakuuttamaan, ettei taloussivujen pääjuttu tällä kertaa – tai siis tälläkään kertaa - ollut Erkon ideoima.
 
Yleä joutuu puolustamaan toisenlaisia syytöksiä ja vaatimuksia vastaan. Ensinnäkin: Ylen ja sen työntekijöiden ensisijainen tehtävä ei sittenkään ole säästää rahaa, vaan tehdä ja lähettää ohjelmia. Lain mukaan niissä olisi korostuttava yhteiskunnallisuus, sivistävyys ja suomalaisuus. Tätä me Ylessä työskentelevät journalistit yritämme toteuttaa, ja saamme siitä keskimäärin selvästi pienempää palkkaa kuin kollegat niin sanotun avoimen sektorin medioissa.
 
Siitä huolimatta Ylessä on valtavasti ihmisiä, jotka suhtautuvat innolla ja intohimolla työhönsä ja jopa työnantajaorganisaatioonsa. Olen tavannut siellä myös burn outin reunalla hoippuvia, kaikkensa antaneita. Ehkä me MOTissa jaksamme tehdä niin paljon töitä, koska meillä on niin hyvä henki.
 
Vaikka tärkein tehtävämme ei ole säästäminen, siitä on tullut melkein sivutyö.
MOT:ssa tehdään viikottaista tutkivan journalismin ohjelmaa kuuden toimittajan, yhden tuottajan, yhden tuotantopäällikön ja yhden kuvaajan voimin. Ohjelmamme rinnastetaan usein Ruotsin SVT:n Upprdag Granskning – nimiseen ohjelmaan. Heillä tosin on 20 toimittajaa, viisinkertainen määrä kuvaajia, ohjaajia ja muita esimiehiä, useita taustatoimittajia ja niin edelleen.
 
Meilläkin oli yksi taustatoimittaja, muttei ole enää. Silti onnistumme tekemään ohjelmaa, josta olemme usein ihan ylpeitä.
 
Säästön nimissä Yleisradiosta irtisanottiin taannoin kuusi kokenutta dokumenttitoimittajaa. Kokeneinta väkeä on vastikään lentänyt pihalle myös mm. Kauppalehdestä. Syiksi on mainittu myös, etteivät vanhat sopeudu nykyajan teknistä osaamista vaativaan työelämään.
 
Ei voi olla hyväksi journalismille, jos toimittajat eivät enää voi uskoa hyvällä ja näkemyksekkäällä työllä edesauttavansa myös uransa jatkumista. Eikä kai tekninen näppäryys voi olla journalismissa ylitse kaiken muun. Jos saan sitä todennäköisemmin pitää työpaikkani mitä nuorempi ja siis halvempi olen, voin kaiketi lyödä saman tien hanskat naulaan.
 
Itse olen saanut Ylessä nauttia poikkeuksellisen suurta journalistista vapautta. Tunnen työnantajani luottavan arvostelukykyyni ja sallivan minun ryhtyä projektihin, joiden onnistumisesta ei voi etukäteen olla ihan varma – kuten esimerkiksi lähtemään Guantanamoon etsimään uiguurivankeja, vaikka jo lähtiessä tiesimme, että tuskin me heitä siellä onnistuisimme jututtamaan. Tapasimme kovia kokeneet uiguurit lopulta – tosin Albaniassa – sillä sain onneksi seurata jutun punaista lankaa myös sinne. Hyvä niin.  
 
Mutta miten käy Ylen journalismille jos vielä joudutaan säästämään?
Vai alkaako se jo näkyä – siinä millaisia ohjelmatyyppejä painotetaan, miten paljon journalistisia riskejä uskalletaan ottaa, miten paljon ajattelutyötä ehditään tehdä?
 
Kun kanavaympäristö pirstaloituu, kanavien sisältö kansainvälistyy ja kanavat muuttuvat internetin myötä häilyvämmiksi, Ylen erityisyyden ja erityistehtävän pitäisi korostua entisestään. Siksi toivoisin teiltä, rakkaat kollegat, Ylen merkityksen tunnustamista, rakentavaa kritiikkiä ja näkemyksellistä keskustelua Ylen tulevasta roolista.
 
Mutta ennen kaikkea toivotan teille nyt erityisen hauskaa iltaa. Riktigt trävligt kväll. Kiitos vielä kerran.”