Vielä kerran Ruth-kodista
Kati Juurus – Palasin matkalta ja havaitsin, että viime viikon MOT on innoittanut paljon keskustelua. Hyvä niin. Koska Ruth-kodin nettisivulla viitataan myös tekemääni ohjelmaan, kommentoin lyhyesti esitettyjä väitteitä.
MOT-ohjelmassa ei erityisesti ”haluta” esittää nuorisokotia aikuisten miesten vuokra-asuntolana. Mikä mahtaisi olla soveliaampi termi? Meille kerrottiin seuraavaa: asukkaat maksavat asumisestaan vuokraa (joka kattaa ruuan, veden, sähkön, terveydenhoidon jne.), kuten Ruth-kodin nettisivullakin tuodaan esiin. Kodin asukkaat pitivät Ruth-kotia hyvänä asuinpaikkana, sillä siellä samalla vuokralla saa paremmat palvelut/olosuhteet (facilities) kuin tavallisessa vuokra-asunnossa. Ohjelmassa haastateltu ulkoministeriön edustaja Leo Olasvirta piti yllätyksenä ja ongelmallisena sitä, että asukkaat eivät opiskele (kuten Olasvirta oletti) vaan käyvät töissä. Kotihan on hankittu ulkoministeriön myöntämällä tuella.
Ruth-kodin nettisivulla kerrotaan johtaja Huxley Barthelotin erottamisesta näin: ”Ruth-koti ry:n hallitus ei ole syyttänyt Barthelotia raiskauksesta tai seksuaalisesta hyväksikäytöstä eikä ole kantajana oikeusjutussa. Epäily perustuu nimettömään puhelinsoittoon ja raiskauksen oletetulle uhrille tehtyyn lääkärintarkastukseen.”
Mikä epäily? Tarkoittaako lause, että Ruth-kodin hallitus kuitenkin epäilee Barthelotia raiskaajaksi? Hankimme ennen Sri Lankan – matkaani käsiimme poliisin sinhalankieliset tutkintapöytäkirjat ja käännätimme ne englanniksi. Niistä käy todellakin ilmi, että oletetulle raiskauksen uhrille oli tehty lääkärintarkastus. Tarkastuksen mukaan kyseinen henkilö (20-vuotias nainen) ei ole neitsyt. Lääkärintarkastuksessa ei käynyt ilmi, että henkilö olisi ollut seksuaalisen häirinnän / raiskauksen uhri. Myös henkilö itse kiistää tulleensa koskaan raiskatuksi. Silti Ruth-kodin srilankalaiset edustajat kertoivat minulle tytön tulleen raiskatuksi, mutta kieltäytyvän myöntämästä asiaa. Hämmentävää oli myös, että kyseinen nuori nainen kertoi haastattelussa Ruth-kodin suomalaisedustajienkin painostaneen häntä ”myöntämään” joutuneensa Huxley Barthelotin hyväksikäyttämäksi.
Poliisin tutkintapöytäkirjoista käy myös selvästi ilmi, että Huxley Barthelotia ei epäillä seksuaalisesta hyväksikäytöstä tai raiskauksesta.
Kuten Matti Virtanen jo totesi blogimerkinnässään, Huxley Barthelot oletti antaessaan haastattelua tsunamilapsia olleen enemmän. Myöhemmin kävi ilmi, että yhdellä lapsista olikin äiti, muut eivät olleet tsunamilapsia lainkaan.
Ruth-koti ry kertoo, etteivät tsunamilapset olleet ehtona, kun nuorisokodille myönnettiin tukea ulkoministeriön kehitysyhteistyövaroista. Nuorisokodin 25. toukokuuta 2005 päivätyssä hankesuunnitelmassa Ruth-kodin hallituksen edustajat kuitenkin nimenomaan mainitsevat hankkeen välillisinä hyödynsaajina tsunami-lapset. Suora lainaus hankesuunnitelmasta: ”Varsinaiseen Ruth-kotiin voidaan ottaa esim. tsunami-lapsia kymmenen lisää.”
Ulkoministeriön hankekuvauksessa 19.12.2005 hankkeen tarkoituksesta kirjoitetaan mm näin: ”Tsunamialueella tarvetta orpolapsien sijoittelussa jo toiminnassa olevaan orpokotiin.” Toiminnan tuloksista kirjoitetaan seuraavasti: ”Ens. vaiheessa 10 poikaa opettelee itsenäistä elämää ja vastaavasti orpokotiin otetaan 10 tsunami-orpoa.” Lisäksi todetaan seuraavaa: ”Hankkimalla nuorisokoti orpokodin ohelle mahdollistetaan tässä vaiheessa tsunamilapsien sijoittaminen vars. orpokotiin.”
Sisar Luvina luuli edelleen olevansa Ruth-kodin johtokunnan jäsen – ehkä hänelle ei ollut kerrottu erottamisesta. Toki on teoriassa mahdollista, että nunna valehteli tietoisesti, kuten Ruth-kodin edustajat näyttävät olettavan. Haastattelussa esitetyt sisar Luvinan näkemykset ruuan, hoidon ja rakkauden puutteesta perustuivat entisten ja nykyisten hoitajien kertomuksiin sekä kodissa asuvien lasten kertomuksiin. Sisar Luvina oli myös itse käynyt kodissa kaksi kertaa Huxley Barthelotin erottamisen jälkeen. Lisäksi lastenkodissa asuvat nuoret naiset kertoivat haastatteluissa ja kirjeissä samoista ongelmista, joista sisar Luvina puhui.
Ja lopuksi: Ruth-koti käynnisti aikoinaan oikeusprosessin Timo Pohjolaa vastaan syyttäen tätä kavalluksesta. Syyttäjä totesi ilmoituksen perusteettomaksi. Tämän jälkeen Timo Pohjola on nostanut lukuisia juttuja Ruth-kotia vastaan ja hävinnyt valtaosan.
Kati Juurus
toimittaja, mot
1 kommentti
Ke 03.10.2007 @ 14:32
Nuorisokodista
Ruth-koti ry:n hallitus toteaa, että nuorisokotihanke sai alkunsa, kun Sri Lankan sosiaali- ja terveysministeriö esitti vaatimuksen, jonka mukaan 16 vuotta täyttäneitä poikia ei voida pitää samassa kiinteistössä nuorten tyttöjen kanssa.
Viittaus on perusteeton. Kyseinen asia tuli ajankohtaiseksi vuonna 2000, yli kuusi vuotta ennen nuorisokodin toteutusta. Ministeriö antoi uudet määräykset lastenkodeille ja edellytti, että jokainen lastenkoti tarkastetaan ja rekisteröidään uudelleen, kun ne täyttävät uudet vaatimukset.
Vuonna 2000 Ruth-kodissa oli jo neljä 16-vuotiasta poikaa. Ulkoministeriö myönsi Ruth-koti ry:n hakemuksesta rakennusmuutosavustuksen tyttöjen ja poikien erottamiseksi.
Hanke toteutettiin allekirjoittaneen puheenjohtaja-aikana kesällä 2001. Olimme heinä-elokuun vaihteessa tarkastusmatkalla silloisen kummiyhteyshenkilö Sirpa Peltosen kanssa. Tämän matkan aikana lastenhuoltoviranomaiset tarkastivat kodin ja hyväksyivät sen uudet vaatimukset täyttäväksi. Yli 16-vuotiaille tytöille ja pojille oli toteutettu eri osastot omilla sisäänkäynneillään.
Nuorisokotihanke sai alkunsa edesmenneen johtajan Deidre Barthelotin aikana, kun hän toivoi, että nuorilla miehillä opinnot päätettyään olisi paikka, johon he voisivat asettua työhön mennessään ja itsenäistyessään.
Lisäksi jo huhtikuussa 2005 oli yhdeksälle pojalle vuokrattu talo asumista varten, kun he muuttivat pois lastenkodista ja siirtyivät työelämään ja yksi pojista jatkoi opiskeluaan sokeainkoulussa.
Kyseinen nuorisokoti jouduttiin kuitenkin Ruth-koti ry:n hallituksen päätöksellä puheenjohtaja Peltosen johdolla lopettamaan hänen ollessaan tarkastusmatkallaan Sri Lankassa. Koti oli kuin hävityksen jäljiltä, pojat riitautuneet keskenään, kalusteita särjetty ym. Pojat kehotettiin lähtemään talosta, heille vuokrattiin boarding house -vuokra-asunnot ja Ruth-koti suoritti 1 kk:n vuokran, jonka jälkeen heidän tuli selvitä omillaan.
Pojat olivat asuneet boarding house -vuokra-asunnoissa yli kaksi vuotta ennen siirtymistään nykyiseen, ohjelmassa nähtyyn, Sri Lankan tason mukaan ylihienoon taloonsa.
Yhdistyksen nykyinen taloudellinen tilanne ei ollut ulkoministeriön kehitysyhteistyöosaston tiedossa. Hakemus oli tehty toukokuussa 2005. Sen liitteenä on vuoden 2004 tilinpäätös, jonka mukaan yhdistyksen rahavarat olivat 135 274 euroa, kun ne vuoden 2006 lopussa olivat noin 260 000 euroa, joka vastaa yli kolmen vuoden käyttötarvetta.
Hankeseurantamatkan tehneet virkamiehet eivät ilmeisesti olleet tietoisia, että heidän lastenkodissa tapaamansa nuoret miehet eivät olleet enää yli kahteen vuoteen olleet lastenkodin asukkaita, vaan asuivat boarding houseissa ja olivat työssä. Ainoastaan nuorin poika oli lopettanut opiskelunsa ja siirtyi nyt lastenkodista nuorisokotiin.
Allekirjoittanut oli jo 15.2.2007 lähettänyt kirjelmän ulkoministeriön ohjelmassa haastatellulle johtajalle sekä myös tarkastuskäyntiin osallistuneille virkamiehille tiedoksi, joten heillä kaikilla oli tiedossaan oikea kuva nuorisokodin tilanteesta, tarpeesta ja aikaisemman nuorisokodin aikaansaamista ongelmista.
Avustukset
Ruth-Uutiset -lehdessä 2/2007 kirjoitetaan, että Ruth-koti ry. ei ole saanut ulkoministeriön avustuksia kuin käyttökustannuksiin, mutta se ei pidä yhtä ulkoministeriön avustuksia koskevien päätösten kanssa.
Ulkoministeriö myönsi vuosina 1989 – 1992 yli 1,3 miljoonaa markkaa Sri Lankan lastenkodin käyttökustannuksiin, mutta 1993 se perui 150 000 markan käyttökustannus-avustusosuuden, koska suoritetussa tarkastuksessa ilmeni, että yhdistyksellä oli niin suuret käyttövarat, että avustusta ei enää harkittu tarpeelliseksi. Lisäksi vuosina 1992 - 1993 myönnettiin yli 2,3 miljoonaa markkaa nykyisen lastenkodin rakentamiskustannuksiin.
Edellä mainittujen avustusten lisäksi yhdistys sai seuraavia avustuksia:
v. 2000 koulubussiin
v. 2001 tyttöjen ja poikien erottamiseen sekä rakennuskorjauksiin
v. 2002 kalustojen uusintaan ja varustekorjauksiin
v. 2003 vauvojen tilojen laajennukseen ja varustukseen ja tilojen kalustukseen
v. 2005–2006 nuorisokodin hankintaan
Nuorten miesten tilanteesta
Tavanomainen kuukausipalkka Sri Lankassa on n. 100 – 200 euroa. Harjoitteluaikoina työsuhteen alussa palkat voivat olla merkittävästi pienempiäkin. Poikien kuukausipalkat ovat tuntuvasti suuremmat kuin vastineessa annetaan ymmärtää. He olivat jo ennen nuorisokotiin tuloaan maksaneet korkeampiakin vuokra- ja ruokakorvauksia, kuten ilmenee heidän ja suomalaisten tukijoiden välisestä kirjeenvaihdosta.
Useilla heistä on kuitenkin ollut ongelmia työssä pysymisessä, pitkäjännitteisyydessä ja töistään huolehtimisessa, jolloin he ovat aloittaneet useaan kertaan uuden työsuhteen alkaessa pienemmällä palkalla.
Ongelmia syntyi erityisesti johtaja Huxley Bartheloitn erottamistilaisuuden jälkeen, kun Ruth-koti ry:n puheenjohtaja kutsui nuoret miehet lastenkotiin ja kertoi, että voi hankkia pojille talon. Osa pojista jäi pois töistä ja asettui takaisin asumaan Ruth-kotiin. Tuolloin tapahtui vielä harmillista pienten poikien hyväksikäyttöä. Tosin sitä oli jo tapahtunut muutamaan kertaan aikaisemminkin poikien vielä asuessa lastenkodissa.
Sillä, että hoitajat olivat pakotettuja perumaan oman lausuntonsa, ei ole asian suhteen merkitystä.
Merkitystä on vain sillä, että näin on todella tapahtunut. Se, että rangaistaan ja kovistellaan asiasta kertovia, on väärä menettely. On oikein ja tärkeää, että hoitajat seuraavat mitä talossa tapahtuu.
Lastenkodista on siirtynyt työelämään jo kymmenen aikuistunutta nuorta tyttöä samalla tavalla asumaan kuin pojat ennen nykyistä nuorisokotivaihetta. Tämäkin ilmenee nuorten yhteydenpidosta kummeihinsa ja suomalaisiin tuttuihinsa.
Barthelot
Entinen johtaja Huxley Barthelot on erotettu johtajan toimestaan erottamisperusteita kirjallisesti selvittämättä, ilman sopimuksen mukaista kuuden kuukauden irtisanomisaikaa sekä lisäksi häntä kuulematta. Toimenpide on sekä Sri Lankan että Suomen työsopimuslain vastainen.
Se, että Huxley Barthelot ei ole asiaa riitauttanut, ei tee irtisanomista lailliseksi.
Työsuhteen päättämisperusteista informoitiin kyllä lastenkodissa lapsille, nuorisokodin nuorille miehille ja henkilökunnalle pidetyssä tilaisuudessa. Ruth-koti ry:n henkilökunnan kertomat jutut leviävät edelleen nuorten miesten sähköpostiviesteissä Suomeenkin.
Viimeinen tällainen pitkä viesti tuli yhdeltä nuorukaiselta 10.9.2007. Siinä edelleen kerrottiin Huxley Barthelotin johtajakautena tapahtuneesta raiskauksestakin. Miksi jutut edelleen leviävät?
Erottamisella on pilattu Huxley Barthelotin mahdollisuus työllistyä uudelleen, koska Sri Lankassa tapana on aina kysyä edellisestä työpaikasta ja kertoa edellisestä työsuhteesta. Usea työpaikkahaastattelu on päättynyt lastenkodin nykyiselle johtajalle Nirmaleelle otetun puhelun jälkeen.
Paikallinen johtokunta erosi tuen osoituksena johtaja Huxley Barthelotille. Erottamistilaisuudesta on laadittu yksityiskohtainen pöytäkirja, jonka ovat allekirjoittaneet muut paitsi Ruth-koti ry:n edustajat puheenjohtaja Peltonen ja hallituksen jäsen Kuosmanen.
Asianajaja Gunawardena ei ole koskaan ollut johtaja Huxley Barthelotin puolustusasianajaja, koska Huxley Barthelot ei ole ollut osallisena oikeusprosessissa, jossa hän olisi asianajajaa tarvinnut. Gunawardenan lausunto ohjelmassa on hyvin varteenotettava. Hän varmasti tuntee paremmin Sri Lankan lainsäädännön ja oikeuskäytännön kuin me täällä Suomessa.
Hän erosi johtokunnan puheenjohtajan tehtävästä pöytäkirjan mukaan Huxley Barthelotin erottamiskokouksessa.
Miksi Ruth-koti ry. tuomitsee ja mustamaalaa nuorta Nilanthia, kun kodin pitäisi kaikin tavoin auttaa häntä tässä tilanteessa? Mitään oikeusprosessia asiassa ei olisi kesken, jos Ruth-koti ry. olisi palkannut lakimiehen hoitamaan Nilanthin asian päätökseen. Kesken oleva asia ei ole suomalaisessa mielessä oikeusprosessi, vaan poliisi- ja oikeustutkinta asiassa. Sri Lankassa on käytännössä englantilaistyyppinen tutkinta- ja oikeudenkäyntiprosessi.
Ruth-kori ry:n nuorisokotihakemuksessa mainittu peruste, että nuorten miesten siirtyessä pois kodista voidaan ottaa kymmenen tsunamiorpoa tilalle. Nuoret miehet olivat jo pois kodista ja ovat nyt olleet jo yli kaksi vuotta, mutta tsunamiorpoja kotiin ei ole otettu muita kuin yksi vauva tammikuussa 2006, joka siis syntyi pari vuotta tsunamin jälkeen – mielenkiintoinen tapaus.
Vauvalasta
Miksi toimittaja Kati Juurus pyysi nähdä 20-paikkaisen vauvaosaston? Se johtunee siitä, että hän havaitsi tutustuessaan Ruth-koti ry:n taksvärkkikeräyskirjeisiin vuosilta 2004-2006, että varoja kerättiin nimenomaan 20-paikkaiselle vauvaosastolle.
Tällaista osastoa ei tosin kotiin koskaan ole perustettukaan, joten johtaja Nirmalee ei sellaisesta voinut tietää.
Vuodelle 2003 ulkoministeriö myönsi määrärahan vauvojen huoneiden lisäämiseksi, hoitotilojen parantamiseksi ja kalusteiden hankintaan. Määräraha oli 18 000 euroa.
Ruth-koti ry. sai taksvärkkivaroja eri kouluilta tuloslaskelmien mukaan vuonna 2004 noin 20 000 ja
vuonna 2005 noin 35 000 euroa kyseisen vauvalan toteutukseen. Kyseisen suuruisia määrärahoja ei hankkeisiin ole tarvittu, mutta ne olisivat mahdollistaneet vauvojen määrän lisäämisen 10-15:llä.
Lasten tilanteesta
Ruth-kodissa lapset ruokailevat omissa ruokailuhuoneissaan, pienet omassa osastossaan ja isot tytöt omassa, erillisessä osastossaan. Keittiön jääkaapeille heillä ei ole vapaata pääsyä eikä voikaan olla. Kouluruokailua Sri Lankassa ei ole, vaan he saavat mukaansa eväät ja juomapullon. Näillä tullaan koulupäivä toimeen.
Ohjelmassa haastateltu 20-vuotias Nilanthi on suorittanut kouluavustajan tutkinnon ja omaa valmiuden työelämään. Hän on opiskellut kevääseen saakka ja etsii ammattiaan vastaavaa työtä nyt kodin ulkopuolelta. Hänet oli oman tahtonsa vastaisesti vaadittu työskentelemään kodin hoitajan tehtävissä.
Isommat tytöt ovat kaikki avustaneet jo vuosia pienempiä koulutehtävissä, auttaneet ruokailussa sekä pesseet ja silittäneet koulupukunsa, joten he ovat tottuneet erilaisiin kotitöihin. He myös huolehtivat oman osastonsa ruokailusta ja siivouksestakin tarpeen mukaan. Nilanthista annettu informaatio on totuudenvastaista.
Ruth-Uutiset -lehden (2/2007) mukaan kodissa on nyt 43 lasta iältään vuoden vanhasta 20 vuoteen.
Lastenkodin johtaja kertoi toimittaja Kati Juurukselle lapsia olleen 25 ja 9 aikuista tyttöä eli yhteensä 34.
Kotiin voidaan ottaa vähintään 60 lasta. Kummeja ja käyttövaroja tähän on enemmän kuin riittävästi. Meille on mysteerio, miksi kotiin ei oteta uusia lapsia, vaikka kaikki resurssit ovat valmiina ja halukkaita auttajia riittää.
Kysyä pitää, miten nämä asiat on kerrottu rahankeräystilitysten ja kehitysyhteistyöavustusten raporteissa, joissa tulee selvittää, mihin ja miten varat on käytetty? Onko hakemussuunnitelmia noudatettu? Jos ei, onko muutoslupaa haettu?
Kummisopimukset
Kummisopimuksen päättäminen on osoittautunut mitättömäksi johtuen Turun hovioikeuden ratkaisusta, jolla kumottiin yhdistyksen jäsenyydestä erottaminen ja todettiin erottamisperusteet yhdistyslain vastaisiksi.
Samoja perusteita käytettiin kummisopimuksen päättämiseen. Tämä kummisopimus ei ole kummin tahdon vastaisesti päätetty kummisopimus.
Yhdistys on liian suppean piirin yhdistys. Puheenjohtaja hoitaa kaiken hallinnoinnin kuten rahaliikenteen, kummiyhteydet, tiedottamisen, kehitysyhteistyöasiat, toimii Sri Lankan lastenkodin johtajana käytännössä.
Yhdistyksen nykyiset hallituksen neljä jäsentä eivät tunne yhdistyksen taustoja ja sitä melkoista joukkoa, joka vuosien varrella on jättänyt yhdistyksen ja kummiuden. Yhdistyksessä sen alkutaipaleelta mukana olleita ovat vain nykyinen puheenjohtaja ja allekirjoittanut.
Tutkintapyynnöistä
Tutkintapyynnön tekeminen on jokaisen Suomen kansalaisen luonnollinen oikeus ja tietyissä rikostapauksissa jopa velvollisuuskin.
Sekä yhdistyksen nykyinen että entinen puheenjohtaja on kutsuttu poliisin toimesta kuultaviksi, joten tässä ei ole mitään erityistä "kansalle kuulutettavaa". Oleellisinta on, mistä teoista tai tekemättä jättämisistä tutkintapyyntö on tehty.
Niiden aiheellisuuden päättävät aikanaan tutkijaviranomaiset ja mahdollisesti tuomioistuin.
Tämän vastineeni olen lähettänyt myös Ruth-koti ry:n hallitukselle julkaistavaksi myös Ruth-koti ry:n www-sivulla.
Olen toiminut Ruth-koti ry:n tilintarkastajana, hallituksen jäsenenä, sihteerinä ja puheenjohtajana yhteensä yli 20 vuotta vuodesta 1877 alkaen, joten nämä menettelytavat ovat vuosien varrella tulleet sekä omakohtaisesti että muiden entisten Ruth-koti ry:n hyväksi toimineiden osalta varsin tutuiksi.
Nyt voisi meillä kaikilla olla aika yhdessä neuvotella ja katsoa, mikä on Ruth-kodin lasten parasta ja mikä toteuttaa parhaiten YK:n lastenoikeuksien julistuksen, johon Ruth-koti ry. on osaltaan sitoutunut.
Miten voisimme hankkia kodin täyteen orpolapsia Ruth-kotiin, saada uusia kummeja, jäseniä yhdistykseen, hallinnon laajapohjaiseksi ja toiminnan ns. läpinäkyväksi? Siinä on meille kaikille haastetta riittämiin.
Timo Pohjola
Ruth-koti ry:n entinen puheenjohtaja
yhdistyksen jäsen ja kummi
