Valvontaa, ei markkinointia
Suomalaisen menestysyrityksen Vaisalan säähavaintolaitteet ovat yksi esimerkki alati teknistyvästä sodankäynnistä. Tykki ei yksin riitä, vaan tarvitaan sitä tukevaa teknologiaa, jotta ammus osuisi mahdollisimman tarkasti kohteeseensa.
Muutos tapahtui parisenkymmentä vuotta sitten kun elektroniikka alkoi vakiintua osaksi nykyistä sodankäyntiä. Ennen teknologiaa kehitettiin sotilaalliseen käyttöön mistä se siirrettiin siviilielämän palvelukseen. Nyt suunta on toinen; nykyään siviiliteknologiaa muunnetaan sotilaskäyttöön.
Tämä asettaa alati kovenevia vaatimuksia strategisten tuotteiden viennin valvonnalle. Vaisalan tapauksessa selvästi sotilaskäyttöön suunniteltuja tuotteita on vuosikaudet saanut vapaasti viedä Suomesta ilman vientilupia. Ovatko valvontaviranomaiset puolustus- ja ulkoministeriössä tehtäviensä tasalla? Riittääkö heidän asiantuntemuksensa sodassa käytettävän teknologian ja yritysten viennin kokonaisvaltaiseen arviointiin?
Strategisten tarvikkeiden viennissä talouden ehdoilla toimiminen ei ole paras mahdollinen lähtökohta. MOT haastatteli Sääluotain sodassa -ohjelmaa varten professori Martti Koskenniemeä, joka tiivisti asian: ”Taloudella on omat argumenttinsa, mutta tärkeämpää on kansainvälisen turvallisuuden ja ihmisoikeuksien ylläpitäminen. Olennaista tässä muuttuvassa tilanteessa on se, että viranomaiset jatkuvasti seuraavat mihin suuntaan kehitys on menossa ja että poliittinen ohjeistus on kohdallaan.”
Viranomaisten ensisijainen tehtävä tulee olla strategisten tuotteiden tehokas valvonta eikä yritysten markkinoinnin pönkittäminen. Maailma on tällä hetkellä niin epävakaa ja konfliktialtis paikka, että valvonnan pitäisi olla asiantuntevaa ja hyvin resursoitua. Joka tapauksessa nyt sotilaskäyttöön tarkoitettua säähavaintoteknologiaa on viety sellaisiin maihin, joihin puolustustarvikkeille ei Suomesta todennäköisesti vientilupaa heruisi. Näissä asioissa viranomaisilla ei ole varaa epäonnistua, koska teknologia saattaa päätyä Suomen valtion etujen vastaiseen käyttöön.
Suomalaisen menestysyrityksen Vaisalan säähavaintolaitteet ovat yksi esimerkki alati teknistyvästä sodankäynnistä. Tykki ei yksin riitä, vaan tarvitaan sitä tukevaa teknologiaa, jotta ammus osuisi mahdollisimman tarkasti kohteeseensa.
Muutos tapahtui parisenkymmentä vuotta sitten kun elektroniikka alkoi vakiintua osaksi nykyistä sodankäyntiä. Ennen teknologiaa kehitettiin sotilaalliseen käyttöön mistä se siirrettiin siviilielämän palvelukseen. Nyt suunta on toinen; nykyään siviiliteknologiaa muunnetaan sotilaskäyttöön.
Tämä asettaa alati kovenevia vaatimuksia strategisten tuotteiden viennin valvonnalle. Vaisalan tapauksessa selvästi sotilaskäyttöön suunniteltuja tuotteita on vuosikaudet saanut vapaasti viedä Suomesta ilman vientilupia. Ovatko valvontaviranomaiset puolustus- ja ulkoministeriössä tehtäviensä tasalla? Riittääkö heidän asiantuntemuksensa sodassa käytettävän teknologian ja yritysten viennin kokonaisvaltaiseen arviointiin?
Strategisten tarvikkeiden viennissä talouden ehdoilla toimiminen ei ole paras mahdollinen lähtökohta. MOT haastatteli Sääluotain sodassa -ohjelmaa varten professori Martti Koskenniemeä, joka tiivisti asian: ”Taloudella on omat argumenttinsa, mutta tärkeämpää on kansainvälisen turvallisuuden ja ihmisoikeuksien ylläpitäminen. Olennaista tässä muuttuvassa tilanteessa on se, että viranomaiset jatkuvasti seuraavat mihin suuntaan kehitys on menossa ja että poliittinen ohjeistus on kohdallaan.”
8 kommenttia
Ma 13.02.2012 @ 20:29
Hyvä, että edes joku tässä maassa tekee vientituotteita, jotka ovat maailman huippuluokkaa. Suomalaisten pitäisi olla ylpeitä Vaisalasta, joka on alallaan maailman paras. Ovatko sotilaskäyttöä lähellä olevat tuotteet jotain syntiä toimituksen mielestä? MOT toimitus taitaa olla oikein hurskastelijoiden seura.
Kaiken lisäksi aina löytyy ainakin joku oikeustieteilijä, joka antaa juuri sellaisen lausunnon, jonka toimittaja haluaa. Muovisankokin voi varmaan kysyttäessä olla vuoron perää joukkotuhoväline tai luonnonsuojelurikos.
Ma 13.02.2012 @ 20:34
Eikö ole hyvä, että tykinammus tai ohjus osuu prikulleen tarkoitettuun kohteeseen eikä esimerkiksi +-2km sivuun kohteesta, mahdollisesti sairaalaan tai päiväkotiin?
Jos näitä ei Vaisala myy, niin joku muu myy. Jos kukaan ei myy, niin sitten tykistön pitäisi lappaa moninkertainen annos ammuksia jotta edes yksi osuisi tarkoitettuun kohteeseensa.
Ma 13.02.2012 @ 20:49
Miten tuon toimittajan jutun saa ilmoitettua asiattomaksi? Kaikki negaation kautta!
Ma 13.02.2012 @ 21:19
Se on kun suomalainen viherpersjalkainen katselee maailmaan vain kotikannon nokasta!
Monissa maissa on säähavainnot ja sään ennustaminen keskitetty puolustusvoimille. Vastaavaa kuin Suomen ilmatieteen laitos, ei kaikista maista löydy. Noissa maissa sotilaat huolehtivat päivittäisistä luotauksista radiosondien kanssa, ja tuottavat mittaustiedot kansainvälisen säähavaintoverkon käyttöön. Samalla saaden myös käyttöoikeuden muiden mittauksiin omia sääennusteitaan varten.
Eikä pieni ole se matkustaja liikenteen lentokenttien määrä, joita hallinnoi ilmavoimat. Ja tuottavat samalla säädataa siviili ilmailun tarpeisiin.
Asiaa voi tutkiskella ahdasmielisesti tai avarammalla katseella.
Ma 13.02.2012 @ 23:12
Nuo sondit on jo vanhaa teknologiaa ja sodankäyntikin alkoi "alati teknistymään" muutama sata vuotta sitten. Millähän perusteella nämä MOT:in jututkin valitaan: Tämä nyt ainakin vaikutti väkisintehdyltä ja poliittisesti tarkoitushakuiselta, eikä ole ensimmäinen kerta. Toimittajista oli varmaan taas jännä leikkiä salaista agenttia suuren maailman tyyliin, tai no KGB-tyyliin ainakin, ja niinpä Seiskastakin löytyy syvällisempiä ja objektiivisempia juttuja kuin tämä.
Älkää nyt viittikö: Eiköhän ihmisiä tapeta jo pelkästään kännyköiden avulla enemmän kuin säätä mittaamalla, jos pitää väkisin keksiä "strategisia tuotteita" valvottavaksi, eikä yhtään markkinoitavaksi. Valvotaan vaan niitä kännyköitäkin niin maan p****leesti ennemmin kuin markkinoidaan - vaikka nyt Intiassa ja Saudi-Arabiassa ensin ihan kokeeksi, ja ihan vaan pelkästään Nokian kännyköitä, kun ei muitakaan voida. YLE:ltähän löytyisi valvojiakin, kun jää noita lupatarkastajia työttömäksi - sinne vaan Intiaan kaikki.
Siitähän se maailma paranee, kun kiinnitetään huomio kaiken maailman lillukanvarsiin ja tehdään tikusta asiaa. Ehdottaisin ihan IMHO, että MOT:in toimittajat ja taustavoimat laittaisivat VALOT PÄÄLLE edes kerran, jos ei nyt sitten ole kyseessä ns. pimeyden ydin.
Ti 14.02.2012 @ 23:09

Näinhän tämä on. Kieltäisivät MOT:n toimittajat varmaan maastokuvioisten vaatteidenkin viennin Suomesta (jos sellaisia täällä enää edes tehtäisiin), kun kerta niitä sotimiseen voidaan käyttää.
Nykyaikainen meteorologia käytännössä syntyi I maailmansodassa, tarkemmin sanoen tykistöä varten, näin kertovat historiankirjat.
To 16.02.2012 @ 11:39
En kyllä ymmärrä, mikä vimma MOT:n toimittajilla on mollata ja vaikeuttaa suomalaisten yritysten toimintaa. Oletteko todella niin sinisilmäisiä, että kuvittelette suurten aseviejävaltioden kunnioittavan yleviä prriaatteita. Puuttukaa todellisiin ongelmiin! Älkää keksikö niitä!
To 16.02.2012 @ 19:12
Miksi Suomen Puolustusvoimien kohdalla esitetään noin synkkää musiikkia. Ikään kuin puolustuvoimatkin olisivat sekaantuneet asiaan ikävällä tavalla. Käsittääkseni puolustusvoimilla ei ole muuta tekemistä Väisälän kanssa kuin olla sen asiakas. Joku neutraalimpi sävy olisi ollut parempi.